Lue keskustelun säännöt.
Varokaa lainaajia!
entinen lainaaja
29.01.2020 |
Tämä kaikille varoituksena! Lainasin eräälle ”ystävälleni” melko ison nelinumeroisen summan rahaa, kun hän vaikutti olevan niin epätoivoinen. Hän lupasi aloittaa lyhentämisen heti seuraavassa kuussa. Kului puoli vuotta, enkä ollut saanut ensimmäistäkään lyhennystä. Samaan aikaan hän matkailu etelässä, laskettelukeskuksessa jne. Kun laitoin viestiä lainasta ja lyhennyksistä, oli miljoona tekosyytä ja valetta, miksi ei voi maksaa. Nyt reilua vuotta myöhemmin olen saanut lainasta takaisin kovasti kerjäämällä vähän yli kolmanneksen. Lisäksi valheet ja ylimielinen käytös ja minun manipuloiminen huonoksi ihmiseksi, kun pyydän rahojani takaisin. Arvatkaapa .ituttaako?? Ainut hyvä puoli on, että kenellekään en lainaa enää satasta enempää ja senkin hengen hädässä. Mutta rahani aion saada takaisin. Onneksi todisteena on tekstariketjut ja tiliotteet. Eräälle läheiselleni on käynyt myös samoin ja vielä isomman summan kanssa.
Kommentit (45)
Sukulainen joka ei olisi lainoja ja takauksia minulle maksellut pyysi takaajaksi.
Tietenkin kieltäydyin ja siinä menivät välit. Aivan sama, tuollainen ei ole ystävyyteni arvoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Komppaan muita, älkää lainatko ikinä kenellekään rahaa. Ihminen jonka on pyydettävä lainaa kaverilta on sössinyt asiansa tosi pahasti. Kinuaisivat rahaa vanhemmiltaan ja jos eivät voi niin ovat tarpeeksi vanhoja hoitaakseen omat raha-asiansa. Jos sossukaan ei anna toimeentulotukea niin asia ei voi olla tärkeä.
Monet kerrat olen itse köyhässä elämäntilanteessa joutunut hakemaan harkinnanvaraista tt-tukea ja aina saanut kun on tarpeeseen tullut - siis ihan oikeat hätätapaukset että esim. silmälasit hajonneet eikä niitä ilman näe tehdä töitä. Etelänmatkat, uusi mekko/käsilaukku/tietokone/uusi puhelin vanhan toimivan tilalle tuntuvat monelle olevan "hätätapaus" ja "tarviinäkkiänopeesti" ja sitten ollaan kavereiden taskuilla.
Joka ikinen joka ottaa kaverilta lainaa paljastuu aina ihan kusipääksi. Luvataan maksaa takaisin tarkalleen viikon päästä "kun tili tulee". Hyväsydäminen ystävä 3 kuukauden päästä ensimmäisen kerran kysäisee (nolona) saisiko rahansa takaisin kun on tullut isompia laskuja siinä kuussa ja tarvitsee sen rahan niin sitten lainan ottaja marttyroi oikein olan takaa. Kirkuu naama punaisena "ajojahtia" ja kuinka "ei voi antaa asian olla" ja "miks pitää koko ajan nalkuttaa" tai "kyllä ahistaa tämmönen niskaan hengittäminen 24/7".
Ei pitäisi joutua edes kyselemään rahojensa perään. Jos on niin nolo, että aikuisena tarvitsee lainaa kavereilta menoihin jotka eivät ole pakollisia (jos olisi, sossu maksaisi, kokemusta on) niin voisi olla sen verran älyä että maksaa kysymättä takaisin heti kun pystyy. Lainan antajan ei kuulu joutua miettimään, koskahan saa rahansa takaisin. Lainaajan kuuluu olla aloitteellinen, kohtelias, hoitaa laina ajallaan eikä saattaa lainan antajaa epämukavaan tilanteeseen. Hänhän se on alunperin ollut tarpeettoman kiltti lainatakseen - ei hän ansaitse lisää paskaa niskaansa vaan, koska pyytää lainaajaa pitämään oman osansa sopimuksesta.
Onhan siinä omat riskinsä, kun lainaa. Minä olen lainannut parille työtoverille, toiselle heistä useammankin kerran, ja aina olen saanut rahat pyytämättä takaisin heti seuraavana palkkapäivänä. Niin että sellaisiakin tapauksia on.
Voin jollekin lainata kympin lounaaseen jos lompakko on kotona. Mutta isoissa lainoissa käsken kysymään pankista. Jos pankki ei lainaa ei oo syytä munkaan
Lisään vielä tuohon edelliseen (olen siis viestin 25 kirjoittaja), että lainaamisen riskiä arvioidessani tiedän, että minun elämäni ei millään tavalla romahtaisi eikä elintasoni laskisi, vaikken saisi rahojani ikinä takaisin. Ei ole minun ansiotani, että minun elintasoni ja rahatilanteeni on parempi kuin heidän, samassa alipalkatussa työssä olemme kaikki, mutta minulla sattuu olemaan hyvin tienaava puoliso ynnä omasta takaa perintörahoja. Siksi siis uskallan lainata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on järkyttävää ja älytöntä, että jos ei lainaa toiselle rahaa tai ei suostu takaajaksi, pistetään välit poikki.
Müller kävi niin, että sain pienen perinnön, ei suuren suurta, mutta kuitenkin niin, että pystyin jotain hankkimaan ja jäi vielä jäljellekin. Menin tyhmyyksissäni kertomaan siitä kaverilleni. Hän otti asian ihan kivasti eikä meillä mitään siinä vielä tapahtunut, mutta sitten myöhemmin sanoin, että olen ajatellut lähteä etelänmatkalle kesällä. Elämäni ensimmäiselle. Tää kaveri halusi lähteä mun kanssa ja sovittiin niin. Mentiin varaamaan matkat (silloin ne piti tehdä matkatoimiston kautta, ei ollut nettiä). Maksettiin pieni etukäteismaksu kumpikin ja sitten tuli päiviä, jolloin piti maksaa se matka kokonaan. Silloin tällä mun kaverilla ei enää ollutkaan rahaa, oli kuulemma niin kauheasti kaikenlaisia menoja, ei hän voi lähteä mihinkään nyt. Eikä voinut saada keltään lainaakaan, oli niin tiukka tilanne ja marttyyrimaisesti hän sanoi, että sun täytyy nyt vaan mennä yksiksesi, minä en voi lähteä, sori vaan. Olipa kiva ajatus, että lähden tästä nyt sitten yksin etelään, kun oli kaikki sovittu jo valmiiksi.
Jotenkin tajusin alitajunnassa kyllä, että nyt matkaa maksatetaan minulla, mutta lupasin sitten lainata hänelle matkarahat ja vähän enemmänkin, että on varaa olla siellä reissussa. Se hänelle hyvin sopi. Mutta mulla oli koko matkan ajan ikävä aavistus. Jo sekin, että hän koko ajan valitteli, ettei voi ostaa tuota eikä tuota eikä mitään tuliaisia jne. En voinut sitten oikein minäkään, koska rahatilanteemme ei ollut ns. balansissa toisiimme nähden. Ja niinhän siinä kävi, että rahojani en takaisin saanut. Kun yritin niitä häneltä sitten myöhemmin karhuta, oli aina huono tilanne ja lopulta hän ihmetteli, miten minä, jolla on löysää rahaa tililläni, olen nyt niin rahan tarpeessa, kun taas hänellä on tässä kaikenlaista hankalaa. Ja kun hänellä oli yksi lapsikin, niin sitten alkoi marttyyrimainen valitus, että no jos mä nyt sitten maksan sulle tämän verran, niin lapsi ei nyt sitten saakaan sitä eikä tätä, ei pääse kesäleirille jne. Että se on kaikki sitten siltä lapselta pois.
Lopulta lakkasin kysymästä, tiesin jo, että takaisinmaksua ei tule.
Älkää ikinä menkö tähän ansaan. Vaikka ihminen vaikuttaisi kuinka vastuuntuntoiselta ja kunnolliselta ja olisi hyvä ystävä, niin silti voi käydä näin. Ja jos jostain saattekin vaikka edes vähän ylimääräistä rahaa, niin älkää kertoko siitä kenellekään. Vaikka ystäväpiirissä kuinka oltaisiin kivoja ja fiksuja, niin aina löytyy se yksi, jolle sattuu tulemaan joku ihmeellinen rahantarve, joka on sitten aivan kauhea ja tilanne täysin katastrofaalinen jos ei saa mistään rahaa ja pälä pälä. Varsinkin tuo lapsen tarpeisiin vetoaminen on häijy menetelmä. siinä saat sitten tuntea itsesi petomaiseksi ja ilkeäksi, jos et luovu rahastasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata lainata kenelläkään. Toimeentulotukea voi saada sossusta jos on todella hätä tai voi mennä leipäjonoon jos nälkään meinaa kuolla. Tai jos haluat auttaa niin anna rahaa ja sen verran vaan mitä pystyt ja haluat. Miksi tommosia isoja summia pitää mennä lainaamaan? Kyllä ihminen jolla on maksukykyä maksaa lainansa takaisin saa sitä pankistakin.
Sama koskee toisten lainojen takaajaksi ryhtymistä.Älä allekirjoita takaajaksi,jollei sulla ole varmasti varaa,sitten maksaa esim.asuntolainaa,siis takaajana toisen lainaa.
Takaajallakin on oikeus asettaa ehto, että hän takaa lainan vain johonkin tiettyyn
summaan asti, esim 10 000€. Tämäkin on hyvä muistaa, jos takaajaksi pyydetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kertonut tämän täällä palstalla ennenkin, mutta tulkoon nyt taas kerrotuksi.
Lainasin työkaverille 40 euroa, koska hänen kännykkänsä oli suljettu maksamattoman laskun takia. Ajattelin että voisihan tuo käydä mullekin, pienillä tuloilla elettiin. Kaveri kiitteli vuolaasti ja lupasi alkaa maksaa heti seuraavasta palkasta.
No maksua ei sitten kuulunutkaan. Tuli epämääräisiä tekstareita tyyliin "voinko maksaakin ensi kuussa kun mulla tulikin pienempi palkka". Suostuin. "Voinko maksaa 5 euroa kerralla?" Suostuin. Mutta maksua ei kuulunut.
Sitten tuli sama kuin ap:lla. Kaveri kävi risteilyllä ja konserteissa, tuhlasi rahansa, ja taas jäi palkka pieneksi eikä pysty maksamaan lainaa. Hän pyysi myös useita kertoja lisää lainaa, vaikka ei ollut maksanut yhtään takaisin. Kun hermostuin asiasta, hän hämmästyi ja sanoi: "Minä maksan aina velkani." Ihan kuin se olisi kunnia-asia hänelle. Teki mieli kysyä että milloin?
Jouduin lopulta sitten oikein karhuamaan sitä häneltä, kun ei alkanut kuulua. Hän sanoi että joutui lainaamaan toiselta kaverilta, että sai minun lainani maksettua. Ei ole minun ongelmani.
En tiennyt lainatessa, miten huono rahankäyttäjä kaveri on, ja miten hän tuhlaa pienet tulonsa aina hetkessä. Lopulta hänellä oli vuokratkin ulosotossa, kun jätti vaan kaiken maksamatta ja lähti risteilylle.
Isovaarini menetti ison omaisuutena takaajana.
Älkää lainatko älkääkä taatko. (ellette ole niin läheinen, että voisitte lahjoittaa koko summan)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voin jollekin lainata kympin lounaaseen jos lompakko on kotona. Mutta isoissa lainoissa käsken kysymään pankista. Jos pankki ei lainaa ei oo syytä munkaan
Tämä on hyvä sanoa sille lainaa pyytävällekin suoraan päin naamaa, että jos pankki ei usko, että maksat lainan takaisin, niin miksi minun pitäisi uskoa.
Vierailija kirjoitti:
Komppaan muita, älkää lainatko ikinä kenellekään rahaa. Ihminen jonka on pyydettävä lainaa kaverilta on sössinyt asiansa tosi pahasti. Kinuaisivat rahaa vanhemmiltaan ja jos eivät voi niin ovat tarpeeksi vanhoja hoitaakseen omat raha-asiansa. Jos sossukaan ei anna toimeentulotukea niin asia ei voi olla tärkeä.
Monet kerrat olen itse köyhässä elämäntilanteessa joutunut hakemaan harkinnanvaraista tt-tukea ja aina saanut kun on tarpeeseen tullut - siis ihan oikeat hätätapaukset että esim. silmälasit hajonneet eikä niitä ilman näe tehdä töitä. Etelänmatkat, uusi mekko/käsilaukku/tietokone/uusi puhelin vanhan toimivan tilalle tuntuvat monelle olevan "hätätapaus" ja "tarviinäkkiänopeesti" ja sitten ollaan kavereiden taskuilla.
Joka ikinen joka ottaa kaverilta lainaa paljastuu aina ihan kusipääksi. Luvataan maksaa takaisin tarkalleen viikon päästä "kun tili tulee". Hyväsydäminen ystävä 3 kuukauden päästä ensimmäisen kerran kysäisee (nolona) saisiko rahansa takaisin kun on tullut isompia laskuja siinä kuussa ja tarvitsee sen rahan niin sitten lainan ottaja marttyroi oikein olan takaa. Kirkuu naama punaisena "ajojahtia" ja kuinka "ei voi antaa asian olla" ja "miks pitää koko ajan nalkuttaa" tai "kyllä ahistaa tämmönen niskaan hengittäminen 24/7".
Ei pitäisi joutua edes kyselemään rahojensa perään. Jos on niin nolo, että aikuisena tarvitsee lainaa kavereilta menoihin jotka eivät ole pakollisia (jos olisi, sossu maksaisi, kokemusta on) niin voisi olla sen verran älyä että maksaa kysymättä takaisin heti kun pystyy. Lainan antajan ei kuulu joutua miettimään, koskahan saa rahansa takaisin. Lainaajan kuuluu olla aloitteellinen, kohtelias, hoitaa laina ajallaan eikä saattaa lainan antajaa epämukavaan tilanteeseen. Hänhän se on alunperin ollut tarpeettoman kiltti lainatakseen - ei hän ansaitse lisää paskaa niskaansa vaan, koska pyytää lainaajaa pitämään oman osansa sopimuksesta.
Hyvä oli kirjoituksesi💕
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan erehdyin lainailemaan "ystäville" - ja sinne usein jäivät saamisiksi. Jotenkin näillä tutuilla oli sellainen käsitys, että kun olen oikein hyvätuloinen, niin ei minulle tarvitsekaan maksaa takaisin velkojaan...
Ja toinen juttu, ei kannata tavaroitakaan tai työkalujaan lainata. Sinne jäävät tai tulevat rikkinäisinä tai kolhittuna takaisin!
Täälläpäin ilmaistuna: "Ei tavarat laihnoos parane!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttava pyysi rahaa lainaan monta kertaa, pyyteli antamaan/ostamaan sitä ja tätä, lopulta pyysi takaajaksi. Ihmettelin asiaa, kun ei niin läheisiä ikinä edes olla oltu. Kertoi aina maksaneensa kaikki velat ja hoitavansa asiat. Kiertoteitse sain kuulla, että omat sukulaisetkaan ei enää lainaa tai suostu takaamaan, kun ei ole maksanut vanhojakaan velkoja.
Aluksi mietin, että olen inhottava kun en auta toista hädässä. Enää ei harmita, sillä katkaisi välit kun ei ollutkaan rahallista hyötyä.
Lainasin nuorena ja hyväuskoisena aikoinaan silloiselle poikaystävälle vuokriin ja ruokaan yms yhteensä n 800e. Aina vakuutteli kuinka varmasti maksaa takaisin. Oli muutenkin aika ikävä tyyppi - laiminlyövä, itsekeskeinen, peliriippuvainen alkkis. En olisi muutenkaan jaksanut enää tyyppiä, mutta osin lainan takaisinsaantimahdollisuuksiani parantaakseni jäin suhteeseen. Lopulta en enää kestänyt, vaan lähdin viimeisen kerran vaikka aavistin kyllä etten rahojani tulisi ikinä saamaan takaisin. Tässä vaiheessa jäin mieluummin ilman rahoja kuin yhteen ko tyypin kanssa.
Hassua, että hän itse aina kovaan ääneen manaili, kuinka se ja se hlö on velkaa hänelle niin ja niin paljon, ja kuinka ihmiset ovat niin kieroja kun eivät maksa takaisin. Meni yhteen dokumenttielokuvaankin valittelemaan tätä kuviota ja elämäänsä muutenkin. No ei ihmetyttänyt itseäni kauheasti että tyyppi oli vielä melkein 30-vuotiaanakin samassa pisteessä kuin erotessamme 10v. aiemmin - työtön, kouluttautumaton ja syrjäytynyt. Nyyh. Niin makaa kuin petaa.
Työkavereilla on ollut lompakko kotona ja olen lainannut lounaan hinnan ja välillä päinvastoin.
No problem. Kukaan muu ei ole maksanut koskaan takaisin. Onneksi vain pikkurahoja.
Suku on pahin.
Älkää ikinö kertoko kenellekään, jos saatte perintöä tai voitatte lotosta, aina löytyy se joku, joka katsoo oikeudekseen käydä teidän lompakollanne ja kun ette itse vapaaehtoisesti lahjoita, niin ”lainaa” sitten. Ei niitä saa takaisin.
Itse voi maksaa työkaverin lounaan tai bussilipun, mutta jos ei suostu vastaavasti maksamaan seuraavana päivänä niin tiedänpähän että en tee sitä enää koskaan.
Jos lainaatte tai takaatte, niin varustautukaa lahjoittamaan se summa. Raha on niin kummallinen väline, että kun se tulee kahden ihmisen väliin niin susia paljastuu ja suhteita menee pilalle. Ja kun takaatte niin muistakaa että omistusoikeus ei siirry teille, vaikka lainan maksaisitte, joten todellakin on kyse rahan poislahjoittamisesta. Ei ikinä koskaan kenellekään, ei omia lapsia eikä vanhempia, jos ei halua rahaa lahjoittaa, ja jos ryhmä ihmisiä takaa yhdessä, nii se koko summa otetaan siltä, jolla on omaisuutta tai tuloja.
Enää en lainaa edes rakkaita kirjoja, jos minua ei haittaa että se kirja menee rikki. Opiskeluaikana lainasin kaverilleni 1000 markkaa maksaneen paksun kirjan, jota olin lukenut puoli vuotta ja se oli kuin uusi edelleen. Kun sain sen puolen vuoden kuluttua takaisin kaveriltani, oli kannet rei’illä ja kirjan reunat repaleiset. En edelleenkään ymmärrä, miten hän oli samassa ajassa saanut sen kirjan kannet siihen kuntoon. Kyllä harmitti, se kun oli sellainen opisklukirja, joka jäi valmistumisenkin jälkeen käyttöön. Edelleenkin muistan aina sen ihmisen, kun katson niitä repaleisia kansia ja mietin. Enkä lainaa enää.
En lainaa enkä myöskään takaa kenenkään lainoja, en edes perheenjäsenteni. Olen kyllä säästänyt ihan hyvän summan rahaa, mutta ne rahat ovat minua ja puolisoani varten. Ei sitä varten, että joku Sirpa tai Pertti saa viettää kulutisjuhlaa minun rahoillani omasta taloudenpidosta välittämättä.
Tottakai voin lainata hyville ystäville ja jos olisin rikkaampi voisin maksaa jotakin heidän puolestaan eli antaa jotakin kohtuullisissa määrin.
Jos lainaan, niin yleensä tilanne on sellainen, ettei niin ahdista vaikkei saisi takaisin. Eli tyypillisesti omat lapset tai vanhemmat. Jossain tapauksissa sisarukset.