Mikä on normaalia itkupotkuraivaria 3-vuotiaalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, on erittäin tärkeää, että lopetatte raivareiden laukaisun. Mikä lukemani perustella on KIELTÄMINEN. Niin paradoksaaliselta kuin se kuulostaakin, ehkä juuri se on raivarit aiheuttanut - ja sillä myös olette lisänneet vettä myllyyn.

Se mitä lapsi kipeästi nyt tarvitsee, on aikuisen rakastavaa, vastavuoroista seuraa, kunnes hänen mielensä rentoutuu ja hän kykenee leikkimään myös muiden lasten kanssa.

Kokeilkaa sellaista, että unohdatte kieltämisen koska sillä ette ongelmaa poista, päinvastoin. Tämä voi olla vaikea mennä aikuisen logiikkaan, jos on vaikea nähdä, mistä on oikeasti kyse: se ei ole raivoamisen lopettaminen, vaan se, että se ylipäänsä alkaa..! Kieltäminen pahentaa sitä, joten lopettakaa hyvät ihmiset.

Jos lapsi esim. yltyy hakkaamaan toista lasta kovalla lelulla päähän ja tämä innostaa lastani, olen vienyt lapsen pois tilanteesta varsinaisesti kieltämättä ja yritän saada hänet keskittymään muuhun tai tulemaan syliin, raivo nousee silti ja lapsi palaa heti hakkaamaan tousta kovalla lelulla, jos häntä ei estä. Pakko sulkeutua lapsen kanssa toiseen huoneeseen, ettei vahingoita toisia liikaa. Kirkuminen ja oven hakkaaminen kestää ja kestää. Jos kokeillaan pääsyä takaisin tousten seuraan ensimmäisenä menee lyömään kovalla lelulla.

Okei, ongelma ei poistu yhden leikkikerran katkaisulla. Kuten sanoin, on parempi ettei lapsi leiki ollenkaan muiden lasten kanssa, ennen kuin hänen psyykensä on siihen riittävän hyvässä järjestyksessä. En tarkoita tällä rankaisua vaan sitä, että nyt aikuisen on oltava lapsen kanssa koko sen ajan, kuin hän muuten olisi toisen lapsen seurassa.

Onko lapsi päivähoidossa?

Väkivalta ja nipistely kohdistuu myös aikuisiin ja ennen kaikkea se raivo.

Yksi hyvä asia pitää mielessä on se, että lapsen raivo ei ole sinua vastaan, vaan sinun vastuullasi. Ero on siinä, että jälkimmäisessä et koe itse raivoa itsellesi uhkana, olkoonkin että sinä olet sen tavallaan aiheuttanut, vaan toimit tämän seuraamuksen mukana rationaalisesti: rakastat lasta, sallit hänen kaikki (!) tunteensa, ja yhdessä kestätte sen läpi - ilman, että yrität liian aggresiivisesti tukahduttaa sitä kesken kaiken. Mieti miten toimit jatkossa lasta enemmän huomioivasti, jotta seuraava kerta olisi helpompi. 

Sallin toki kaikki tunteet, mutta ihmisten vahingoittaminen ja tavaroiden särkeminen on pakko estää. Joutuu pitämään lapsesta kiinni, jolloin raivo yltyy tai sulkemaan toiseen tilaan, mistä tulee aina lisää kierroksia.

Sallitko? Lapsesta kiinni pitäminen ei ole tunteiden sallimista ja epäilen, että lapsi jonka kaikki tunteet sallitaan, rupeaisi riehumaan. 

Sulkemaan toiseen tilaan?? Mitä se tarkoittaa??

Toistan toistamistani: ei muiden lasten seuraa, ennen kuin lapsi on siihen valmis. Aikuisen puolestaan täytyy yrittää olla lapselle niin läsnä, että lapsen on siinä sen verran hyvä olla, ettei hän halua aikuista vahingoittaa. Eikö teillä ole yhdessä koskaan kivaa? Mikä sen kivan muuttaa ikäväksi? Miten saisit suojeltua itseäsi väkivallalta ilman, että reagoit liian voimakkaasti?

On meillä kivaakin. Leikin ja pelaan lapseni kanssa pelejä.

Se on hyvä.

Vierailija kirjoitti:

En voi täysin eristää häntä toisista lapsista.

Hm. Sisaruksia? Nämä toiset lapset / sisarukset eivät saisi kuitenkaan korvata aikuista... varsinkaan, jos lapsi ei ole siihen valmis. Vaikka muitakin lapsia olisi samassa huoneessa, aikuisen pitäisi aina olla taaperon vieressä, kunnes hän on riittävän kypsä jätettäväksi ilman aikuisen jatkuvaa läsnäoloa vieressä. Mitä jos kokeilisitte vaikkapa kuukauden ajan, että olet hänen kanssaan kaikissa leikeissä? Muuten pidät normaalisti mukanasi kodin askareissa ym.

aika loppuu...

Näitä raivareita tulee myös aikuisia kohtaan, myös silloin kun on kahdestaan aikuisen kanssa. On mukana kotiaskareissa. Raivari tulee esim. Kun ei saa oikealla teravällä veitsella pilkkoa vihanneksia, kuten äiti vaan ohjataan tekemään esim. Mandariinin kuorimista äidin viereen.

Silloin mikään muu kuin terävä veitsi ei kelpaa. Pakko estää tarttumasta terävään veitseen, jolloin huuto, kirkuminen ja väkivalta alkaa. Ei halua mihinkään muuhun huomiota.

Nostan veitset silloin korkealle turvaan ja yritän ottaa lapsen syliin tai rauhoitella sanoin. Lapsi potkii kaapin ovia, lyö minua ja kirkuu. Yrittää kiivetä veitsien luo. Yrittää heitellä tavaroita kohti minua, ikkunoita, televisiota jne. Syliin ottamisessa kirkuu. On särkenyt kerran ikkunan ja television ja paljon astioita ja tavaroita. Apua!

Miksi ei saa terävää veistä? Selität asian, miten sen kanssa ollaan varovainen ja yhdessä leikkaatte, molemmat veitsessä kiinni. Veitset piiloon niin ettei saa kun niitä ei käytetä.

Aika usein näkee miten vanhemmat itse yksioikoisuudellaan aiheuttavat temperamentikkaalle nuo raivo kohtaukset ja sitten vielä rankaisevat.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi ottaa maljakon ja alkaa heittelemään, otetaan pois, huutaa puoli tuntia.

Tässä tietenkin kerrotaan lapselle myös, varo se on lasia, se menee rikki ja saat ison haavan jalkaan kun kävelet lasin sirulla? Laita pois se ei ole lelu, ostetaan siihen kukkia kun on perjantai ja mennään kauppaan, mitähän muuta meidän pitäisi ostaa, onkohan jossain paperia mihin tehdään ostoslista, minkä värisellä kynällä tehtäisiin?

Ja lapsi huutaa koko äidin synkän yksin puhelun?

Omien lasteni ollessa pieniä 80-luvun lopulla oli muotia ettei käytetty ei-sanaa lapsen kasvatuksessa. Minä nuorena vaikutuksille alttiina yritin tuota noudattaa ja kauhean vaikeaa se oli aluksi, mutta hirveä selittäjä mummo minä olen 2v10kk lapsenlapselle jonka löytää milloin mistäkin tutkimusmatkalta.

Ja noita itkupotkuraivarit se vähentää kummasti, pitää vaan vanhemmankin kasvaa.

Kyllä huutaa kaiken puhumisen läpi, siis kirkuu aina kovemmin, kun koetan puhua. Puhun rauhallisella äänellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, on erittäin tärkeää, että lopetatte raivareiden laukaisun. Mikä lukemani perustella on KIELTÄMINEN. Niin paradoksaaliselta kuin se kuulostaakin, ehkä juuri se on raivarit aiheuttanut - ja sillä myös olette lisänneet vettä myllyyn.

Se mitä lapsi kipeästi nyt tarvitsee, on aikuisen rakastavaa, vastavuoroista seuraa, kunnes hänen mielensä rentoutuu ja hän kykenee leikkimään myös muiden lasten kanssa.

Kokeilkaa sellaista, että unohdatte kieltämisen koska sillä ette ongelmaa poista, päinvastoin. Tämä voi olla vaikea mennä aikuisen logiikkaan, jos on vaikea nähdä, mistä on oikeasti kyse: se ei ole raivoamisen lopettaminen, vaan se, että se ylipäänsä alkaa..! Kieltäminen pahentaa sitä, joten lopettakaa hyvät ihmiset.

Jos lapsi esim. yltyy hakkaamaan toista lasta kovalla lelulla päähän ja tämä innostaa lastani, olen vienyt lapsen pois tilanteesta varsinaisesti kieltämättä ja yritän saada hänet keskittymään muuhun tai tulemaan syliin, raivo nousee silti ja lapsi palaa heti hakkaamaan tousta kovalla lelulla, jos häntä ei estä. Pakko sulkeutua lapsen kanssa toiseen huoneeseen, ettei vahingoita toisia liikaa. Kirkuminen ja oven hakkaaminen kestää ja kestää. Jos kokeillaan pääsyä takaisin tousten seuraan ensimmäisenä menee lyömään kovalla lelulla.

Okei, ongelma ei poistu yhden leikkikerran katkaisulla. Kuten sanoin, on parempi ettei lapsi leiki ollenkaan muiden lasten kanssa, ennen kuin hänen psyykensä on siihen riittävän hyvässä järjestyksessä. En tarkoita tällä rankaisua vaan sitä, että nyt aikuisen on oltava lapsen kanssa koko sen ajan, kuin hän muuten olisi toisen lapsen seurassa.

Onko lapsi päivähoidossa?

Väkivalta ja nipistely kohdistuu myös aikuisiin ja ennen kaikkea se raivo.

Yksi hyvä asia pitää mielessä on se, että lapsen raivo ei ole sinua vastaan, vaan sinun vastuullasi. Ero on siinä, että jälkimmäisessä et koe itse raivoa itsellesi uhkana, olkoonkin että sinä olet sen tavallaan aiheuttanut, vaan toimit tämän seuraamuksen mukana rationaalisesti: rakastat lasta, sallit hänen kaikki (!) tunteensa, ja yhdessä kestätte sen läpi - ilman, että yrität liian aggresiivisesti tukahduttaa sitä kesken kaiken. Mieti miten toimit jatkossa lasta enemmän huomioivasti, jotta seuraava kerta olisi helpompi. 

Sallin toki kaikki tunteet, mutta ihmisten vahingoittaminen ja tavaroiden särkeminen on pakko estää. Joutuu pitämään lapsesta kiinni, jolloin raivo yltyy tai sulkemaan toiseen tilaan, mistä tulee aina lisää kierroksia.

Sallitko? Lapsesta kiinni pitäminen ei ole tunteiden sallimista ja epäilen, että lapsi jonka kaikki tunteet sallitaan, rupeaisi riehumaan. 

Sulkemaan toiseen tilaan?? Mitä se tarkoittaa??

Toistan toistamistani: ei muiden lasten seuraa, ennen kuin lapsi on siihen valmis. Aikuisen puolestaan täytyy yrittää olla lapselle niin läsnä, että lapsen on siinä sen verran hyvä olla, ettei hän halua aikuista vahingoittaa. Eikö teillä ole yhdessä koskaan kivaa? Mikä sen kivan muuttaa ikäväksi? Miten saisit suojeltua itseäsi väkivallalta ilman, että reagoit liian voimakkaasti?

On meillä kivaakin. Leikin ja pelaan lapseni kanssa pelejä.

Se on hyvä.

Vierailija kirjoitti:

En voi täysin eristää häntä toisista lapsista.

Hm. Sisaruksia? Nämä toiset lapset / sisarukset eivät saisi kuitenkaan korvata aikuista... varsinkaan, jos lapsi ei ole siihen valmis. Vaikka muitakin lapsia olisi samassa huoneessa, aikuisen pitäisi aina olla taaperon vieressä, kunnes hän on riittävän kypsä jätettäväksi ilman aikuisen jatkuvaa läsnäoloa vieressä. Mitä jos kokeilisitte vaikkapa kuukauden ajan, että olet hänen kanssaan kaikissa leikeissä? Muuten pidät normaalisti mukanasi kodin askareissa ym.

aika loppuu...

Näitä raivareita tulee myös aikuisia kohtaan, myös silloin kun on kahdestaan aikuisen kanssa. On mukana kotiaskareissa. Raivari tulee esim. Kun ei saa oikealla teravällä veitsella pilkkoa vihanneksia, kuten äiti vaan ohjataan tekemään esim. Mandariinin kuorimista äidin viereen.

Silloin mikään muu kuin terävä veitsi ei kelpaa. Pakko estää tarttumasta terävään veitseen, jolloin huuto, kirkuminen ja väkivalta alkaa. Ei halua mihinkään muuhun huomiota.

Nostan veitset silloin korkealle turvaan ja yritän ottaa lapsen syliin tai rauhoitella sanoin. Lapsi potkii kaapin ovia, lyö minua ja kirkuu. Yrittää kiivetä veitsien luo. Yrittää heitellä tavaroita kohti minua, ikkunoita, televisiota jne. Syliin ottamisessa kirkuu. On särkenyt kerran ikkunan ja television ja paljon astioita ja tavaroita. Apua!

Miksi ei saa terävää veistä? Selität asian, miten sen kanssa ollaan varovainen ja yhdessä leikkaatte, molemmat veitsessä kiinni. Veitset piiloon niin ettei saa kun niitä ei käytetä.

Aika usein näkee miten vanhemmat itse yksioikoisuudellaan aiheuttavat temperamentikkaalle nuo raivo kohtaukset ja sitten vielä rankaisevat.

Raivo alkaa todella nopeasti, suoraan sanoen ei ehdi kissaa sanoa, kun on semmoinen raivo päällä, että siitä ei pääse läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi ottaa maljakon ja alkaa heittelemään, otetaan pois, huutaa puoli tuntia.

Tässä tietenkin kerrotaan lapselle myös, varo se on lasia, se menee rikki ja saat ison haavan jalkaan kun kävelet lasin sirulla? Laita pois se ei ole lelu, ostetaan siihen kukkia kun on perjantai ja mennään kauppaan, mitähän muuta meidän pitäisi ostaa, onkohan jossain paperia mihin tehdään ostoslista, minkä värisellä kynällä tehtäisiin?

Ja lapsi huutaa koko äidin synkän yksin puhelun?

Omien lasteni ollessa pieniä 80-luvun lopulla oli muotia ettei käytetty ei-sanaa lapsen kasvatuksessa. Minä nuorena vaikutuksille alttiina yritin tuota noudattaa ja kauhean vaikeaa se oli aluksi, mutta hirveä selittäjä mummo minä olen 2v10kk lapsenlapselle jonka löytää milloin mistäkin tutkimusmatkalta.

Ja noita itkupotkuraivarit se vähentää kummasti, pitää vaan vanhemmankin kasvaa.

Kyllä huutaa kaiken puhumisen läpi, siis kirkuu aina kovemmin, kun koetan puhua. Puhun rauhallisella äänellä.

Huutaa jo ennen kuin olet ottanut maljakon pois?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi ottaa maljakon ja alkaa heittelemään, otetaan pois, huutaa puoli tuntia.

Tässä tietenkin kerrotaan lapselle myös, varo se on lasia, se menee rikki ja saat ison haavan jalkaan kun kävelet lasin sirulla? Laita pois se ei ole lelu, ostetaan siihen kukkia kun on perjantai ja mennään kauppaan, mitähän muuta meidän pitäisi ostaa, onkohan jossain paperia mihin tehdään ostoslista, minkä värisellä kynällä tehtäisiin?

Ja lapsi huutaa koko äidin synkän yksin puhelun?

Omien lasteni ollessa pieniä 80-luvun lopulla oli muotia ettei käytetty ei-sanaa lapsen kasvatuksessa. Minä nuorena vaikutuksille alttiina yritin tuota noudattaa ja kauhean vaikeaa se oli aluksi, mutta hirveä selittäjä mummo minä olen 2v10kk lapsenlapselle jonka löytää milloin mistäkin tutkimusmatkalta.

Ja noita itkupotkuraivarit se vähentää kummasti, pitää vaan vanhemmankin kasvaa.

Kyllä huutaa kaiken puhumisen läpi, siis kirkuu aina kovemmin, kun koetan puhua. Puhun rauhallisella äänellä.

Huutaa jo ennen kuin olet ottanut maljakon pois?

Kun rauhallisesti selitän, että maljakko voi mennä rikki ja se täytyy laittaa takaisin, yleensä nappaa jalat alle ja tekee kaikkensa, että saisi pitää maljakon tai heittää sitä. Huuto alkaa vasta, kun maljakko otetaan pois. Jos maljakko ehtii rikkoutua tai jotain muuta särkyy, ei ole moksiskaan, jos häneen itse ei satu.

Up