Lue keskustelun säännöt.
Raskas/rajaton äiti
29.01.2020 |
Kirjoitan nyt tänne kuullakseni muiden ajatuksia ja kokemuksia asiasta.
Meitä on neljä aikuista sisarusta. Äitimme on aina ollut sellainen hieman hösöttävä tapaus, esim. lapsena meitä on kiikutettu päivystykseen joka ikisestä kolhusta ja naarmusta. Itselläni on myös oikeasti eräs perussairaus, joskin hyvin lievänä (pärjään tälläkin hetkellä ilman lääkkeitä) ja lapsena tuntui, että äiti liioitteli oireitani lääkäreille. Jouduin teini-ikään saakka käymään vaikka missä tutkimuksissa kun äitini mukaan oireeni olivat niin voimakkaat, vaikka itse en kokenut niitä niin. Teini-iässä tutkimuksissa hyppääminen loppui, kun lääkärit alkoivat myös kuuntelemaan minua ja lopulta sain sanottua, etten halua äitiä mukaan vastaanotolle.
Äidillä tuntuu olevan jatkuva huoli meistä lapsista. Kehittelee päässään vaikka minkälaisia kauhuskenaarioita siitä, mitä meille voisi sattua. Esim. tuohon sairauteeni liittyen saattaa soittaa myöhään illalla/aikaisin aamulla, koska hänelle on tullut voimakas tunne, että olen tyyliin tukehtunut. Ja sairauteni ei ole siis mikään henkeä uhkaava, ei mikään epilepsia tms. missä kohtauksiin/oireisiin ei voi varautua. Kerran on lähtenyt ajamaan mökille, jossa olimme puolisoni kanssa, koska emme vastanneet puolen tunnin sisällä tulleisiin useampiin puheluihin (olimme saunassa). Hän oli varma että olemme kuolleet häkämyrkytykseen.
Meidän kenenkään puolisoja äiti ei ole koskaan hyväksynyt eli on sellainen hirviöanoppi. Etenkin seurustelusuhteiden alkuvaihe on vaikeaa aikaa ollut aina äidille. Pitää puolisoille puheita "tämä on minun pieni prinsessa" tai "tämä on minun pieni poika", siis aikuisille ihmisille :D
Kun seurustelu on jatkunut pidempään, on äiti pystynyt vähän paremmin hyväksymään puolisot. Mutta silti kehittelee kaikenlaista draamaa, esim. kuinka veljeni vaimo on hänen kanssaan yhdessä vain rahan takia tai kuinka siskoni puoliso on varmasti salaa väkivaltainen ja kontrolloiva. Minä ja puolisoni olemme äidin mielestä koko ajan eroamassa ja ollaan siis oltu yhdessä jo monta vuotta ja tyytyväisiä ollaan itse parisuhteeseemme, ei riidellä tms.
Äiti on myös kovin rajaton. Jos kutsumme kylään saataa alkaa käydä läpi kaappeja ja loukkaantuu ihan itkuun saakka kun tästä huomauttaa. On myös sisarusten lapsia vahtiessa käynyt heidän koko kodin läpi muka "siivotessaan". Kun tiesi, että olemme viikon ulkomaan matkalla oli mennyt meidän asuntoon sisään vara-avaimella ja sisustanut koko kämpän uusiksi. Siis hankkinut uusia verhoja ja huonekalujakin! Tästäkin tuli kauhea itku, kun emme ilahtuneet asiasta ja otimme vara-avaimen häneltä pois.
Eilen soitin muuten vaan äidilleni vaihtaakseni kuulumisia. Äiti vastasi puhelimeen "Onko jotain sattunut?" Ja alkupuhelu meni vakuutteluun, että kaikki on kunnossa. Puhelun jälkeen sain viestin, että miksi soitin ja onko joku hätänä. "Kyllä äidille voi kertoa, äiti vaistoaa tällaiset asiat" Oli myös soittanut siskolleni, että minulla on nyt jotain "vaikeaa" meneillään, tietäisikö sisko mitä.
Tämä on tosi uuvuttavaa ja tuli sellainen tunne, että nyt pitäisi saada etäisyyttä. Ollaan sisarusten kanssa yhdessä ja erikseen puhuttu äidille tästä hänen käyttäytymisestään, mutta se loppuu aina itkuun äidin osalta ja sitten saadaan isältä kuulla, kuinka äidille on tullut rytmihäiriöitä tai kuinka äiti ei ole saanut nukuttua kun niin meitä murehtii.
Onko muilla kokemuksia tällaisesta ja miten olette asian ratkaisseet?
Kommentit (92)
Nyt yksinkertaisesti lyöt äidin estoon joka kanavaan.
Ja sanot sisaruksillesi, että hekään eivät välitä viestejä äidiltäsi.
Mä luulin, että mun äitini on paha tapaus, mutta eihän se ole mitään tuohon verrattuna! Välit panin poikki silti, koska en jaksanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin siedettävää ehkä tuollainen ylihuolehtivaisuus, mutta kun tulee tuollaisia itsekeksittyjä "alkoholismeja" joita levittää totena (ja uskoo itsekin) ja sillä tavalla mustaa mainetta esim. työpaikalla, niin se ei ole enää okei. Nostaisin oikein kunnon metakan ja panisin äidin oikomaan väitteensä niille, joille on valehdellut. Ei siinä itkut ja muka-hyvää-tarkoittaminen enää auttaisi.
Äitisi on pahasti läheisriippuvainen narsisti.
Herranjumala millainen ihminen. Tsemppiä ap!
Itselläkin tuollaisesta kokemusta ja ei suostu menemään hoitoon. Varmaan tapahtuu naisille joiden elämässä on vain lapset ja niistä hössötys?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on samanlainen anoppi. Ja asiastahan ei voi oikein edes valittaa, koska kamala anoppi on niin kulunut vitsi että tosiasiassahan kaikki on vain karmean miniän eli minun syytäni.
Anopin mielestä mieheni oli liian nuori saamaan lapsia. Korkeasti koulutettu ja työssä käyvä 30-vuotias. Kun lapsemme syntyi saimme neuvolan kotikäynnillä kasan lappuja esimerkiksi imetyksestä ja vauvan hoidosta. Anopin tullessa meille hän huomasi että yhdessä lapussa ohjattiin olemaan ravistelematta lasta ja hän olikin sitä mieltä että se on vihje siitä että neuvola tietää että aiomme ravistella lasta ja lapsi pitää heti siirtää hänelle hoitoon. Halusi myös että häntä kutsutaan lapsen äidiksi. On käynyt kotonamme lomamme aikana kun hänellä oli avaimet kukkien kastelua varten ja vaihtanut tavaroita ja tonkinut kaappeja. Sitten ei ymmärrä miksi suutun tästä tonkimisesta. Pitäisi kai ilahtua kun hän on ”ystävällisesti” heittänyt käyttämämme pesuaineen pois ja ostanut mieleistään tai vaihtanut suihkun pään mielestään parempaan ja tietysti myös heittänyt sen vanhan pois niin etten pääse enää edes vaihtamaan takaisin. Minulla ei riitä ymmärrys tähän touhuun. On myös epäillyt että kun valmistuin etten oikeasti valmistunut, koska liityin hänen mielestään väärään ammattiliittoon ja se oli juoni piilottaa se etten valmistunut.
Rakastan miestäni, mutta välillä suunnittelen eroa että pääsisin anopista eroon.
Meillä anoppi tuli erovaiheessa kotiimme häsläämään vaihtoi huonekalujen paikkaa, pyykkikoneen paikkaa haukkui yms, asunto jo minun nimissä joten eukko sai lähteä taipaleelle ei saanut hotellihuonetta joten joutui nukkumaan autossa, onneksi oli kesä, poika asui tilapäisesti kaverin luona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antakaa enemmän viestiä että kaikki on hyvin. Lähetätte iloisia kuvia jne. Joku saa hänet epävarmaksi pärjäämisestänne+ liian vilkas mielikuvitus ja ahdistuneisuushäiriö.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samanlainen anoppi. Ja asiastahan ei voi oikein edes valittaa, koska kamala anoppi on niin kulunut vitsi että tosiasiassahan kaikki on vain karmean miniän eli minun syytäni.
Anopin mielestä mieheni oli liian nuori saamaan lapsia. Korkeasti koulutettu ja työssä käyvä 30-vuotias. Kun lapsemme syntyi saimme neuvolan kotikäynnillä kasan lappuja esimerkiksi imetyksestä ja vauvan hoidosta. Anopin tullessa meille hän huomasi että yhdessä lapussa ohjattiin olemaan ravistelematta lasta ja hän olikin sitä mieltä että se on vihje siitä että neuvola tietää että aiomme ravistella lasta ja lapsi pitää heti siirtää hänelle hoitoon. Halusi myös että häntä kutsutaan lapsen äidiksi. On käynyt kotonamme lomamme aikana kun hänellä oli avaimet kukkien kastelua varten ja vaihtanut tavaroita ja tonkinut kaappeja. Sitten ei ymmärrä miksi suutun tästä tonkimisesta. Pitäisi kai ilahtua kun hän on ”ystävällisesti” heittänyt käyttämämme pesuaineen pois ja ostanut mieleistään tai vaihtanut suihkun pään mielestään parempaan ja tietysti myös heittänyt sen vanhan pois niin etten pääse enää edes vaihtamaan takaisin. Minulla ei riitä ymmärrys tähän touhuun. On myös epäillyt että kun valmistuin etten oikeasti valmistunut, koska liityin hänen mielestään väärään ammattiliittoon ja se oli juoni piilottaa se etten valmistunut.
Rakastan miestäni, mutta välillä suunnittelen eroa että pääsisin anopista eroon.
Miten miehesi suhtautuu äitisi käytökseen? Esim. vaatimukseen, että häntä sanottaisiin äidiksi teidän lapsellenne? Avaimet nyt ainakin pois, ja kukkienkastelijaksi joku muu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä on hieman samanlaista. Mutta ei mitään noin vakavaa kuin ap:llä.
Itselläni auttaa välimatka. En oikein muuten osaa asettaa rajojani. Nolottaa myöntää, että itselläni on siis ikää yli 40 vuotta ja kolme lastakin.
Mikä itseäni mietityttää on, se että nuo piirteet herkästi siirtyy ja periytyy lapsille. Eli tässä tapauksessa minulle (sisarukseni ovat jotenkin itsenäisempiä). Miten välttää ylihuolehtimisen omien lasteni osalta?
Oman kokemuksen perusteella arvelen, että ylihuolehtivan äidin lapsena en osaa oikein ottaa omaa tilaani. Ilmaista omaa näkemystäni. Oikein missään seurassa. Tehdä suurempia päätöksiä. Olen johdateltavissa. jne
Äidilläsi kyllä mielenterveys heittää. Harhojahan nuo hänen ajatuksensa ovat. Estäisin hänet täysin puhelimessa. Isäsi kanssa voisit puhua mielenterveyspalveluihin hakeutumisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
meillä on hieman samanlaista. Mutta ei mitään noin vakavaa kuin ap:llä.
Itselläni auttaa välimatka. En oikein muuten osaa asettaa rajojani. Nolottaa myöntää, että itselläni on siis ikää yli 40 vuotta ja kolme lastakin.
Mikä itseäni mietityttää on, se että nuo piirteet herkästi siirtyy ja periytyy lapsille. Eli tässä tapauksessa minulle (sisarukseni ovat jotenkin itsenäisempiä). Miten välttää ylihuolehtimisen omien lasteni osalta?
Oman kokemuksen perusteella arvelen, että ylihuolehtivan äidin lapsena en osaa oikein ottaa omaa tilaani. Ilmaista omaa näkemystäni. Oikein missään seurassa. Tehdä suurempia päätöksiä. Olen johdateltavissa. jne
Lue läheisriippuvuudesta, siitä voi kyllä päästä eroon. Itselläni on samanlainen äiti, mutta minulla riippuvuus/ylihuolehtiminen on keskittynyt aina omien lasten sijasta osaan kumppaneista.
Serkkuni kärsii äitinsä (tätini) läheisriippuvuudesta myös. Serkku on siis aikuinen mies, asuu eri kaupungissa. Äitinsä on kuitenkin eri tavoin manipuloimalla ja vaatimalla saanut serkkuni asunnon avaimen haltuunsa, ja tekee "yllätysvierailuja" aivan milloin tahansa, mihin vuorokaudenaikaan tahansa, on aivan rajaton.
Serkkuni tapaili erästä naista, mutta nainen jätti hänet, koska serkkuni ei uskaltanut pyytää häntä omaan asuntoonsa, koska hänen äitinsä saattoi olla paikalla tai saapua minä hetkenä hyvänsä; naisystävä siis tietenkin epäili, että serkullani on toinen nainen ja sen vuoksi ei ikinä pyydä häntä kotiinsa tai järjestä tapaamista niin, että he menisivät hänen kotiinsa.
Serkku ei ole kertonut äidilleen mitään, koska "äitihän tarkoittaa hyvää" jne jutut ovat menneet perille. Ja nyt äitini kertoi, että tätini epäilee, että serkkuni on kaappihomo, ja ilmeisesti tämän takia käy nuuskimassa serkun asunnon entistä useammin ja tarkemmin, että löytäisi "salattuja todisteita".
Tämä kuulostaa kuin olisi jostakin vanhasta kesäteatterikomediasta, mutta on ikävä kyllä totisinta totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, meillä on ihan samanlaista! Tai onneksi oli, sillä oon ottanut rutkasti etäisyyttä. Joku lapsuudessa syntynyt turvattomuuden ja paitsi jäämisen tunne on meidän tapauksessa varmaan aiheuttanut tuon käytöksen. Mutta koska äidin kanssa ei voi mistään tärkeistä asioista puhua niin kuin normaalin ihmisen kanssa voi, niin tämän tiedostaminen ei tule koskaan etenemään parempaan suuntaan.
Oon joutunut tekemään tietoiset rajan vedot. Mitään tärkeää ei kerrota, jos ei olla valmiita jakamaan asiaa jokaisen hänen tuttavapiiriin kuuluvan kanssa (tuttavia on, ystäviä ei). Lapsetkin tietää tämän. Eli kaikki kommunikaatio on pelkkää satunnaista hyvää päivää kirvesvartta -kommunikaatiota. Olen ollut mieheni kanssa jo 20v, edelleen äitini odottaa, että mies "pimahtaa", kun kuulema kukaan ei voi olla noin rauhallinen. Ja jos noin rauhallinen suuttuu, niin sitten vasta tuleekin rumaa jälkeä (lapsuudenkotini oli väkivaltainen, olen tietoisesti katkaissut tämän suvun perinteen). Ja kaikkea muuta kivaa, voitte kuvitella. Viimeisin oli, kun pidettiin lapsen synttärit onlinessa, niin hänellä "ihan sydämestä otti", kun ei pääse halaamaan. VAIKKA tietenkin kävi tuomassa lahjan ihan itse, koska yhteisesti sovitut säännöt ei häntä tietystikään koske. Huoh.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole neuvoja. Äitisi tarvisi mielenterveyspalveluita kaikesta päätellen. Todennäköisesti ei itse sitä hyväksy, eikä ymmärrä. Käytös on kaukana normaalista.
Pahenee vielä.
Ei ole neuvoja, vain suurta sympatiaa aplle ja vastaavista ongelmista kärsiville. Ja myös äitiä kohtaan, joka harhaisilla kuvitelmillaan rikkoo välit lapsiinsa.
Aidosti lastensa parasta haluavat antavat lastensa tehdä jopa virheitä, ehkä keskustelevat asiasta, mutta kunnioittavat lapsensa mielipidettä. Luottavat siihen, että oikea tie lopulta löytyy.
Mulla on anoppi tuollainen vaikeuksien kuvittelija ja nuuskija. Jo aika pian tavattuamme kertoi että on " tuntosarvet ojollaan" lastensa perheiden suhteen, onko riitaa, onko ongelmaa. Jos poikansa vaimo menee vaikka lasten kanssa omien vanhempiensa mökille, tulee anoppi mulle kuiskimaan että onko niillä riitaa kun sirpa yksin meni, hän näki unta että niille tuli ero. Aina saarnaa kaikkea sopeutumisesta ja miehen ymmärtämisestä minulle ja kaikki on minun syytäni.
En tajua, kyttäily ja ihmettely ei auta lasten parisuhteita- haittaa vaan ja suututtaa. Rajaton ihminen. Etäisyyttä väleihin ja puhe vain arkiasioista.
Itse olen kärsinyt myös tuollaisesta, mutta tiedostan että huoli läheisteni menettämisestä johtuu traumasta ja en koeta kontrolloida heitä vaan työstän asiaa ammattilaisen kanssa.
Mutta se pelko on hirveä. Yritän silti etten laita viestiä tai soita.
Mielenterveysongelmalta kuulostaa. Yleensä ihminen, jos on tolkuissaan, ymmärtää kun hänen kanssaan juttelee asiasta. Äitisi vaikuttaa vainoharhaiselta. Pitäisiköhän hänestä tehdä kaikki yhdessä huoli-ilmoitus eteenpäin?