Runsaan alkoholin käytön lopettaneita tai taukoa pitäneitä? Oliko muilla samoja oireita?

Kun otan niin 12 sinistä pirkka kolmos olutta, menee 6 tuntiin ja sit nukkumaan. Keskimäärin kerran viikkoon tuo satsi. On se hyvää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ongelma on siinä että ihmisillä ei ole oikein muuta tekemistä kuin ryypätä.

Esimerkiksi jos käy viikot töissä ja viikonloput sekä juhlapyhät juo ja sitten kun lopettaa juomisen niin sitä on vaikea keksiä mitä muuta mielenkiintoista tekemistä sitä keksisi juomisen tilalle.

Monet pitää tylsänä sitä että viikonloppuisin selvinpäin istutaan syömässä jossain ravintolassa ystävien kesken.

Eli jos lopettaa ryyppäämisen niin elämä käy tylsäksi.

Olisi kyllä mukava tietää mitä ne ihmiset ketkä ei ryyppää tekee viikonloppuisin ja arkisin töiden jälkeen?

Minusta on käsittämätöntä ettei ihminen keksi mitään muuta mielenkiintoista tekemistä kuin viinan juomisen. Mitä kiinnostavaa siinä edes on? Minä täytän vapaa-aikani esim. käymällä kaikenlaisissa tapahtumissa, keikoilla, näyttelyissä, teatterissa, leffassa... Käyn kirjastossa ja kylässä ja urheilemassa. Teen matkoja koti- ja ulkomaille. Käyn museoissa, sirkuksessa, tanssiesityksissä, kahviloissa, joogassa. Kavereiden kanssa pelataan pelejä, patikoidaan, shoppaillaan. Maailmassa on niin paljon tekemistä että aika loppuu kesken. Eikä mihinkään tarvita viinaa.

Oon samaa mieltä, kaljalla mennään 👍👍

Moni ei edes tunnu pitävän alkoholia yhtenä vahvimpana huumeena vaikka se sitä on. Ei sen laillisuus tee siitä yhtään miedompaa tai erilaista kuin vaikka Heroiini.

Itse lopetin alkoholin neljä vuotta sitten. Ihan selvinpäin en pysty koko ajan elämään vaan polttelen josku pilveä, harmi että suomessa kukka on vaan niin vahvaa ja kallista. En enää tykkää että pää on liian sekaisin.

Olen kertakaikkisen hämmästynyt. Luin lähes koko ketjun. Tuntuu että lopettaminen on tuonut monille elämään enemmän negatiivisia asioita ja ajatuksia. En oikein voinut samaistua mihinkään. En tiedä olenko enemmän iloinen, että ainakin itse tunnen olevani oikealla tiellä, vai huolestunut siitä, että kannattaako juomattomuus edes. Mietin myös, että onko palstalaisilla niin erilainen arvomaailma ja elämänkatsomus kuin itselläni.

Oma nuoruus eli pari-kolmekymppisyys meni juomisen kanssa suht ongelmitta, tyyliin kerran viikossa kännit kavereiden kanssa, that's it, mutta paljon sosialisoimista myös selvinpäin. Nykyään elämän vähän rauhoituttua tilalle on kuitenkin tullut tissuttelu, eli viikonloppuisin mielummin yksin himassa parina päivänä yhteensä jotain 7-14 annosta, mutta ilman sitä sosiaalista kanssakäymistä ja hauskanpitoa. No eihän se pitkässä juoksussa oikein toimi. Noin 1,5 vuotta olen ollut sitä mieltä, että tuo nyt vaan omalla kohdalla on liikaa, ja huolestuttavaa, koska siitä on tullut vain puuduttava tapa, joka ja olen jo pitkään halunnut vähentää ja ollut aika sober curious. Muutama viikko sitten tuntui siltä, että nyt on oikea hetki, ja päätin että nyt korkki kiinni hetkeksi ja katotaan mitä tapahtuu. No, sen jälkeen pelkkää hyvää, mieli on koko ajan kirkkaampi, avoimempi ja syvempi. Maailma tuntuu olevan mahdollisuuksia täynnä.

Kännissä olin nuorempana varmaan hauskempi ja rohkeampi, nyt vanhempana alkoholi on aiheuttanut (seurassakin) vain oman pään sisälle sulkeutumista, väsymystä ja 5 päivän depressiota. Joten miksi sellaista pitäisi jatkaa. En oikein tällä hetkellä löydä mitään syytä juoda. Ja toivottavasti en löydä jatkossakaan, ja uskallan heittäytyä elämään myös selvinpäin. Uskon sen olevan mahdollista, ja parempaa.

Mulla ollut vähän vastaavaa kuin monella, joilla juominen pikku hiljaa lisääntynyt, kunnes tuntuu ettei mikään oikein riitä. Ja aina yhtä typerä olo, joi taikka ei. Yritin käydä paikallisissa AA-tapaamisissa mutta ei ollut mun juttu. Tästä ketjusta olisi ollut paljon enemmän hyötyä jos olisin löytänyt aikaisemmin. Mutta tosiaan kyllästyin juomiseeni kokonaan ja menin Soberistin ryhmään. Siihen jäi juominen. Soberistin kautta tuli ehkä ekaa kertaa aito halu lopettaa ja tunne ettei vaan tarvitse enää juoda.

Oon ollu puolivuotta juomatta. Ihan itse lopetin. Hyvin olen jo sopeutunut juomattomuteen. Janottaa välillä ihan v,,, mutta päiväkerrallaan. Aikas tylsää on kun juonu monta vuotta.

Tyhmä neuvo mutta tee pitkiä hitaita kävelylenkkejä ja syö hyvin. Hanki jotin tekemistä.

Lopettaminen voi tosiaan paljastaa pinnan alla olevia ongelmia. Tuttavalle tuli paha avioero. Ilkeetä että heidän pikkulapsi sai siitä kärsiä syyttömänä, kun vanhemmat riiteli keskenään.

3 vuotta olen pyristellyt lopettamista. Pidempiäkin pätkiä on onnistunut olla juomatta.

Kannattaa lukea esim. tämä https://juhakemppinen.fi/alkoholismin_keskivaiheet

Kysymys on vain ajasta milloin siirrymme tästä vaiheesta rapajuopon kategoriaan, jos lopettaminen tai vähentäminen onnistu.

pääsiäinen edessä ja neljän päivän putken vois vetää. mutta ahdistaa jo ajatuskin. mutta huomenna se viinanhimo nostaa päätään. toki antabukset vois ottaa...

Ihan normaalia, join noin 30 vuotta ja nyt kaksi vuotta raittiina.

Väsyttää ja masentaa koko ajan. Ei olo ole pahemmin muuttunut paremmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia, join noin 30 vuotta ja nyt kaksi vuotta raittiina.

Väsyttää ja masentaa koko ajan. Ei olo ole pahemmin muuttunut paremmaksi.

Samat sanat, paitsi omaa  historiaa oli 40 v. Eilen ostin kokeillakseni ( loman "kunniaksi" ) rommipullon, ja puoliväkisin join puolet. Ei tullut mitään hyvää nousua enää, vain tympeän nuutunut olo. Kyllä on mun juomiset juotu, ja hyvä niin!  Raitista kesää kaikille myrkyn kanssa kamppaileville!   t. M 57

Itse jouduin lopettamaan alkoholinkäytön kokonaan haimatulehduksen vuoksi ja en ole kyllä kokenut mitään "henkistä ihmeparanemista". Suoraansanottuna vituttaa kaikki kun ei voi enään käyttää alkoholia..

8 kk ilman. Nyt vasta alkaa uni normalisoitua. Tähän asti uni kyllä tuli illalla, mutta herääminen alkoi jo aamuyöstä. Tunne-elämän häiriöt alkaneet myös normalisoitua. Erinomaista kun nyt pärjään ilman alkoa. Tätä pyysin Luojalta, ja niin se tapahtui!

Vierailija kirjoitti:

No miten menee teillä kaikilla nykyään? Mulla vähön vaikeeta kyllä. Koko kevään juonut, enemmän känni-iltoja viikossa kuin selvänä nukkumaan. Prkle.

Minulla myös.

Nyt alkoi tulla sellainen oli, että muut mukavammat vaihtoehdot käyttöön.

Huomaan, että juon ahdistukseen.

Aattelin, että antaa sitten ahistaa. Enempi uuvut juomisesta.

Nyt jopa tiedän, että mikä tekemätön homma tuo tuossa on ahdistamassa. 

Juomisella sitä siirrän ja kierrän. Aikalailla tiedostamatonta- nyt tiedostan.

Kummallinen mieli.

Parempaa oloa toivon sinullekin.

Itse ajattelin alkaa luontoon tutustumisen. Poluille kävelemään, märkäpuvulla uimaan. Soutamaan ja melomaan. 

jos hiilihappoa mieli tekee, niin limua ja alkoholitonta olutta. 

Jospa koettaisi humaltua elämästä.

Itellä myös sairastuminen pakotti lopettamaan juomisen. Ja monta muuta aiemmin iloa ja mielihyvää ja onnea tuottavaa asiaa. Ennen elin, tein kaikkea mitä halusinkin. Nyt olen elossa, mutta en elä elämää, jota haluan. Tuntuu että vain odottelen kuolemaa. Jos olisi helppo ja kivuton konsti poistua täältä, tekisin sen välittömästi. Vain velvollisuudet ja kivut ja säryt on elämääni tällä hetkellä. Kaikki nautinnot on poissa. Kaipaan alkoholia ja humalassa oloa enemmän kuin mitään muuta. 

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi että sekaannun ketjuun ilman kokemusta alkoholiongelmista. Mutta tuli mieleen tuosta lyhytterapiakirjoituksesta, että tässäkin on varmaan sama kuin kaikissa muissakin riippuvuuksissa. Kun selättää sen riippuvuuden, pitäisi myös käsitellä ne ongelmat jotka siihen riippuvuuteen ovat johtaneet. (Eihän kukaan jolla on asiat hyvin, koe tarvetta turruttaa itseään alkoholilla - eihän?) Se voi olla vaikeampi, pidempi ja kivuliaampi prosessi kuin itse fyysisen riippuvuuden selättäminen. 

Tämän keskustelun varmasti löytää moni muukin kuin minä vielä vuosien päästä joten kerron tässä mitä se kohdallani on;  Eksyin tänne kun 2,5vko juomattomuuden jälkeen lihaksia särkee ja onneksi löysin täältä vähän kokemuksia settä se voi olla vieroitusoireita.  



Terapia ei ole kaikille oikea. Itse kokeilin ja psykologi vain istui eikä sanonut juuri mitään. Menin avautumaan aika syvästikin elämästäni ja kauhukseni löysin ne myöhemmin Mehiläisen omilta sivuilta. En todellakaan halua että kuka tahansa seuraava lääkäri saa lukea elämästäni niin arkoja tietoja.



Meillä kaikilla on omat taakkamme mutta kun moni luulee että alkoholilla turrutetaan, niin kohdallani sillä avattiin aivoja. Humalassa tunnen syvemmin ja tein monia luovia projekteja punaviinipullo vieressä. Monien kirjailijoiden ja säveltäjienkin kerrotaan tehneen tuotoksiaan alkoholin avulla. Itse huomasin että olen levoton ja ajatukseni lentää asioista toisiin (adhd) mutta alkoholi tietyllä tavalla hidastaa ja selkeyttää ajatuksia ja auttaa keskittymään siihen mitä on tekemässä.

Luin Samuli Edelmanin elämäkerran ja siinä huomasin yhtymiä Samulin itse havaitsemaan asiaan; hedonismiin. Olen jo pienestä lapsesta asti hakenut hyvän olon kokemuksia. Lapsena saunoin aina loppulöylyt niin kovilla löylyillä että iho oli punainen ja korvat meinasi palaa. Mutta sen jälkeen oli koko illan aivan mahtava olo. Valitettavasti se on jäänyt osittain aikuisiänkin toiminnaksi. 

 

Jatkoa viestiin 177



Nuorena hain elämyksiä extremekokemuksista ja kilpaurheilusta. Ehkä siinä vaiheessa kun kilpaurheilu väheni ja muutin omaan asuntoon, oli vapauttavaa käydä ihan itse (koska oli ikää ja lupa ja vapaus) töiden jälkeen hakemassa muutama olut ja lösähtää sohvalle rentoutumaan rankan päivän päätteeksi. 

Huolestuttavasti kävi kuten monelle extreme-urheilijallekin että aina pitää löytää isompia ja säväyttävämpiä kokemuksia. Prätkällä ylikovaa pikkutietä poliisia peläten ja vastaavat tuli hyvinkin tutuksi. Laskuvarjollakin kävin kurssin ja hyppimässä, mutta vaikka eka hyppy antoi hurjan dopamiinisäväyksen, menin sen jälkeen suoraan baariin - kaljalle. Hyvä olo ei riittänyt vaan piti maksimoida se. Tästähän seurasi tietenkin se että oli vaikea lopettaa alkoholi laskuhumalaan, joten alkoholin käyttö piti aloittaa tarpeeksi myöhään, jotta loppuvaiheessa uni keskeyttäisi juomisen. Kysehän ei kohdallani ole mistään kossupullon ryystämisestä puoli pulloa kerrallaan vaan erikoisoluita ja välillä vähän tavallisempaa kaveriksi. Punaviiniä ja hyvin harvoin mitään vahvaa. 



Lopulta alkuperäiset syyt ei enää merkitse mitään vaan syy juomiseen on epämääräisen olon poistaminen eli on jo koukussa alkoholiin ja saattaa olla että alkuillasta tulee semmoinen hyvin outo ja tyhjä olo. Se saattaa olla fyysistäkin. Mutta tietää että yksi kylmä olut ja tämä olo on poissa. Valitettavasti toisenkin voi aina ottaa - ja kolmannen. Sen jälkeen usein käy niin että tapaa hyviä tuttuja ja siinä sivussa menee muutama lisää. 



En usko että kovinkaan monella pitkään alkoholia käyttäneellä on joku juurisyy, joka ajaa juomaan. Se on ehkä joskus aikoinaan ollut, mutta sen jälkeen syyt ottaa jälleen uutena päivänä pienet sievät on alkoholin vieroitusoireet. Psykologilla voidaan toki keksiä itselle jokin trauma, josta kaikki johtuu, mutta kyllähän se perimmäinen syy on itse alkoholi. 



Nämä on asioita jotka ymmärtää vain toinen alkoholisti. Kyllä, päätin pari vuotta sitten, lukiessani Samuli Edelmanin elämäkertaa, todeta ihan itse  että olen alkoholisti - tai oikeammin hedonisti joka hakee alkoholilla nautintoa. 

Mielestäni muiden kuin asian omakohtaisesti kokeneiden ei pitäisi alkaa erityisasisantuntijoiksi aiheessa. En minäkään ymmärrä hartaasti uskovaisia. Valitattavan usein kuulee että lopettaminen on vain tahdonvoimasta kiinni - mutta jos se olisi, olisin lopettanut jo kymmenen vuotta sitten. Ja minulla on vahva tahdonvoima. Usein myös kuvitellaan että alkoholinkäytölle on jokin trauma, jota yritetään turruttaa. Se on voinut olla, mutta vuosien päästä se trauma on itse alkoholi.

Oon ollut juomatta yli vuoden. Positiivinen raskaustesti toi lopullisen päätöksen. Jo pitemmän aikaa juomattomuus on tuntunut helpolta. Silti en uskalla tuudittautua minkään varaan kun mieleltäni olen varmaan aina alkoholisti. Kun geenit on tietynlaiset niin niillä mennään. Tasapainoa on kyllä tullut oloon ja älykkyyskin tuntuu kasvaneen. 

Itsellä tuli kunnon alakulo n. 5 vuotta alkoholinkäytön lopettamisen jälkeen, koska ei elämäni raittiuden myötä muuttunutkaan yhtään paremmaksi. Siis tietenkin oli paljon sellaisia pieniä asioita joita siinä olin jo muuttanut ja olin alkanut harrastamaan sekä vihdoin oppinut tuntemaan itseäni, mutta samaan aikaan jouduin opetella sietämään selvinpäin sitä elämää jollainen siitä oli juomisaikoina muotoutunut. Juomisaikoina sitä todellisuutta pystyi pakenemaan kännissä oloon ja uskottelemaan itselleen, ettei tämä nyt mikään katastrofi ole.

Olin siis juonut just ne elämän tärkeimmät vuodet ja jopa tehnyt pari melko tärkeää valintaakin humalassa ja päin sitä itteäänhän ne meni. Mulla oli hirvittävän voimakas ja vahva "känniminä" joka oli ihan kuin jokin roolihahmo jossa ei ollut minusta itsestäni mitään vaan se oli täysin välinpitämätön aivan kaikesta.

Nyt olen ollut selvinpäin reilun vuosikymmenen ja vaikea tätä edelleen on hyväksyä ja sietää, että elämä meni miten meni. Ja siis nimenomaan sitä, että just ne elämän ns parhaat ja tärkeimmät vuodet tuli oltua kännissä. Olisin joutanut juopottelemaan vasta tässä vaiheessa (viiskymppisenä) jos jokin pakko olisi ollut kännissä olla missään vaiheessa.