Lue keskustelun säännöt.
Vanhempien kokemuksia lapsen uhmakkuushäiriöstä? Vai vaan tavallista uhmaa..
26.01.2020 |
Lapsi on nyt 7v. Saa välillä ns. kohtauksia että tekee tahallaan ja tietoisesti väärin (esim. aloittaa kiroilurallattelun kun meillä on vieraita, vaikka ei muuten kotona meillä kiroilla), käy tuulella, eli saattaa ilman mitään ilmeistä syytä olla hyvin pahantuulinen ja kärttyinen ja sen saa tuta koko perhe. Inhoaa pääosan ajasta pikkusisartaan, vaikka tämä ei ole tehnyt mitään pahaa. Syyttelee muita ja valehtelee. Huutaa. Välillä saa raivokohtauksia jossa lyö ja potkii perheenjäseniä.
Koulussa käyttäytyy pääsääntöisesti hyvin, mutta sielläkin on muutaman kerran saanut jonkinlaisen raivokohtauksen ristiriitatilanteissa.
Ison osan ajasta on kuitenkin ns. normaali ja rauhallinen lapsi, mutta näitä oireita on kuitenkin viikottain. Ollut jo n. 2-3 vuotta. Olemme jonossa perheneuvolaan, jono on kuukausia.. ja minulla on Itsellä jo voimat aika lopussa ja itku herkässä. Sukulaiset syyttelee kurin puutteesta, mutta tähän lapseen ei vaan tavanomaiset keinot riitä (meillä on myös muita lapsia jotka ei käyttäydy näin). Kaikki kurinpidolliset toimenpiteet ylipäätään päättyy yleensä siihen että lapsi taistelee raivokkaasti kieltoja ym vastaan, fyysisesti ja verbaalisesti. Yritän selvittää tilanteet siksi rauhallisesti puhumalla, kuitenkin pitämällä tietyistä rajoista kiinni.
Olen miettinyt voisiko lapsella olla tuo uhmakkuushäiriö?
Kommentit (59)
Ihan uskomatonta lukea näitä. Oma lapseni oli tosi itkuinen ja vähäuninen vauva ja taapero. Sai 1,5-4-vuotiaana yöllisiä kauhukohtauksia. On edelleen ihan pitelemätön kun suuttuu. Ekat vuodet oli ihan kamalia. On tutkittu ja sai epäviralliset diagnoosit SI-häiriöstä ja kielellisestä erityisvaikeudesta. Asperger tai adhd mahdollisesti taustalla, mutta selviää kun lapsi kasvaa.
Pelottaa aika paljon tulevaisuus, koska lapsen suvussa on paljon tosi julmia/kylmiä tai rikollisia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan uskomatonta lukea näitä. Oma lapseni oli tosi itkuinen ja vähäuninen vauva ja taapero. Sai 1,5-4-vuotiaana yöllisiä kauhukohtauksia. On edelleen ihan pitelemätön kun suuttuu. Ekat vuodet oli ihan kamalia. On tutkittu ja sai epäviralliset diagnoosit SI-häiriöstä ja kielellisestä erityisvaikeudesta. Asperger tai adhd mahdollisesti taustalla, mutta selviää kun lapsi kasvaa.
Pelottaa aika paljon tulevaisuus, koska lapsen suvussa on paljon tosi julmia/kylmiä tai rikollisia ihmisiä.
No mutta harva syntyy sentään rikolliseksi (syntyy ilman empatiakykyä tyyliin). Eli rakkaudella, kasvatuksella ja tuella varmasti sinunkin lapsesta tulee ihan yhteiskuntakelpoinen yksilö. :) Ennen kun ei tosiaan ymmärretty moniakaan erityisen tuen tarpeita, lasta pidettiin vain kurittomana ja sitten keksittiin mitä sairaampia tapoja kurittaa sitä lasta. Mikä johti entistä suurempiin mielenterveysongelmiin, kehityshäiriöihin ym. :/
En ymmärrä tätä nykyistä tapaa että kaikesta hieman poikkeavasta lyödään leima otsaan. Oma lapsi on hyvin impulsiivinen ja uhmakas. Tiukoilla rajoilla pärjätään, rakkautta ja huomiota saa tietysti myös. Joskus pitää vääntää joka päivä, joskus menee viikokin ettei ole mitään. Räjähtelee myös koulussa joskus(ehkä kerran kuussa) mutta ihan normi luokassa opiskelee ongelmitta. Nii ja veljensä on ihan ns. normaali. Antakaa lapsen olla oma itsensä, apua voi toki pyytää mut ei tuossa välttämättä mistään häiriöstä ole kyse. Omaa kasvatusvastuuta ei tule pudottaa lapsen harteille. Ja ps. Kuulostaa aika perustavan laatuiselta ongelmalta jos ette saa lasta hiljenemään vieraiden läsnäollessa. Perhetyö tai toimintaterapia voisi auttaa teitä aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tätä nykyistä tapaa että kaikesta hieman poikkeavasta lyödään leima otsaan. Oma lapsi on hyvin impulsiivinen ja uhmakas. Tiukoilla rajoilla pärjätään, rakkautta ja huomiota saa tietysti myös. Joskus pitää vääntää joka päivä, joskus menee viikokin ettei ole mitään. Räjähtelee myös koulussa joskus(ehkä kerran kuussa) mutta ihan normi luokassa opiskelee ongelmitta. Nii ja veljensä on ihan ns. normaali. Antakaa lapsen olla oma itsensä, apua voi toki pyytää mut ei tuossa välttämättä mistään häiriöstä ole kyse. Omaa kasvatusvastuuta ei tule pudottaa lapsen harteille. Ja ps. Kuulostaa aika perustavan laatuiselta ongelmalta jos ette saa lasta hiljenemään vieraiden läsnäollessa. Perhetyö tai toimintaterapia voisi auttaa teitä aikuisia.
Mitä sinä tiedät minun lapsesta? Et mitään. Uhmakkuushäiriössä on kyse juuri siitä että ne tiukatkaan rajat ei auta. Teillä auttaa, joten et tiedä mistä puhut.
Ja jos on aihetta tutkimuksille niin kyllä se on lapsen paras että tutkitaan ja sitten annetaan diagnoosi jos tarve todetaan. Ja sen tekee tietysti esim. psykiatri, ei vanhemmat.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan uskomatonta lukea näitä. Oma lapseni oli tosi itkuinen ja vähäuninen vauva ja taapero. Sai 1,5-4-vuotiaana yöllisiä kauhukohtauksia. On edelleen ihan pitelemätön kun suuttuu. Ekat vuodet oli ihan kamalia. On tutkittu ja sai epäviralliset diagnoosit SI-häiriöstä ja kielellisestä erityisvaikeudesta. Asperger tai adhd mahdollisesti taustalla, mutta selviää kun lapsi kasvaa.
Pelottaa aika paljon tulevaisuus, koska lapsen suvussa on paljon tosi julmia/kylmiä tai rikollisia ihmisiä.
No mutta harva syntyy sentään rikolliseksi (syntyy ilman empatiakykyä tyyliin). Eli rakkaudella, kasvatuksella ja tuella varmasti sinunkin lapsesta tulee ihan yhteiskuntakelpoinen yksilö. :) Ennen kun ei tosiaan ymmärretty moniakaan erityisen tuen tarpeita, lasta pidettiin vain kurittomana ja sitten keksittiin mitä sairaampia tapoja kurittaa sitä lasta. Mikä johti entistä suurempiin mielenterveysongelmiin, kehityshäiriöihin ym. :/
No nykyään ollaan sitten toisessa äärilaidassa, eli kuritusta ei edes kokeilla vaan heti ollaan lyömässä diagnoosileimaa otsaan jos lapsi on kuriton. Tämä näkyy sitten aina vaan lisääntyvänä kaaoksena mm. päiväkodeissa ja kouluissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan uskomatonta lukea näitä. Oma lapseni oli tosi itkuinen ja vähäuninen vauva ja taapero. Sai 1,5-4-vuotiaana yöllisiä kauhukohtauksia. On edelleen ihan pitelemätön kun suuttuu. Ekat vuodet oli ihan kamalia. On tutkittu ja sai epäviralliset diagnoosit SI-häiriöstä ja kielellisestä erityisvaikeudesta. Asperger tai adhd mahdollisesti taustalla, mutta selviää kun lapsi kasvaa.
Pelottaa aika paljon tulevaisuus, koska lapsen suvussa on paljon tosi julmia/kylmiä tai rikollisia ihmisiä.
No mutta harva syntyy sentään rikolliseksi (syntyy ilman empatiakykyä tyyliin). Eli rakkaudella, kasvatuksella ja tuella varmasti sinunkin lapsesta tulee ihan yhteiskuntakelpoinen yksilö. :) Ennen kun ei tosiaan ymmärretty moniakaan erityisen tuen tarpeita, lasta pidettiin vain kurittomana ja sitten keksittiin mitä sairaampia tapoja kurittaa sitä lasta. Mikä johti entistä suurempiin mielenterveysongelmiin, kehityshäiriöihin ym. :/
No nykyään ollaan sitten toisessa äärilaidassa, eli kuritusta ei edes kokeilla vaan heti ollaan lyömässä diagnoosileimaa otsaan jos lapsi on kuriton. Tämä näkyy sitten aina vaan lisääntyvänä kaaoksena mm. päiväkodeissa ja kouluissa.
Niiden diagnoosien saaminen on itseasiassa aika vaikeaa, ei niitä ihan hepposesti lähdetään tutkimaan/ tekemään. Kyllä kaaoksessa ollaan nimenomaan sen takia että niitä diagnooseja ei vielä esim. päiväkoti-ikäisille juuri tehdä, eli silloin moni tukitoimi jää saamatta. Moni voidaan diagnosoida vasta kouluiässä, ja on hyvin valitettavaa jos tuelle olisi tarve jo sitä ennen.
Puhut diagnooseista aika vanhanaikaisesti, ei niitä enää nykyään pidetään mitenkään leimaavina. Diagnoosi on se tiketti millä lapselle saadaan tarvittavat tukitoimet. Ei niitä ongelmia voida lapsesta kurittaa pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovemmat sanktiot? Esim. hyvä kikka on laittaa lapsi nurkkaan seisomaan naama nurkassa kiinni (ja suu kiinni/hiljaa) niin pitkäksi aikaa kunnes lupaa totella. Ja jos ei pidä lupauksestaan kiinni niin joutuu armotta takaisin seisomaan.
Kovin helläkätinen ei kannata olla, jos haluaa lapsessa aidosti asennemuutoksen aikaan sen suhteen, että kuka perheessä päättää ja miten perheenjäseniin suhtaudutaan. Muutenkin rankkuihin pätee se, että mitä kovempi rankku niin sitä pidempään se pysyy mielessä eli sitä harvemmin tarvitsee antaa rankkua tai muutenkaan kärsiä konflikteista.
No en halua syytettä pahoinpitelystä tai lastensuojelua perään. Ja kun tämä lapsi ei todellakaan edes seisoisi siellä nurkassa, niin menisi aika väkivaltaiseksi tuollainenkin “rankaisu”.
Ap
Pahoinpitely ei ole sitä, että lapsella on tylsää katsoessaan seinää. Pahoinpitely on tahallista kivun aiheuttamista (ks. rikoslaki). Lapsen pitäminen tietyssä paikassa ei sekään vaadi pahoinpitelyä. Se ei ole lastensuojeluasia jos lakia ei ole rikottu ja sitä paitsi ei lastensuojelu edes tiedä mitä ihmisten kodeissa tapahtuu harvinaisia poikkeustapauksia lukuunottomatta, joten turha niitä on pelätä joka käänteessä.
Niin, tarkoitin kyllä että lasta ei saa seisomaan nurkassa ilman väkivaltaisia keinoja. Ei hän ole sellainen lapsi joka taivutetaan johonkin uhkailemalla, kiristämällä, kurittamalla tai pakottamalla. Toisin kuin kuopus jolle riittää viimeistään pieni äänenkorotus.
Kysyin nyt kokemuksia niiltä joilla on kokemusta uhmakkuushäiriöstä, enkä kenenkään mututuntumia siitä miten normilasta kuuluu kurittaa.
Ap
Uhmakkuushäiriö vaatii rajoja, rakkautta ja pitkää pinnaa. Samoja asioita kuin muutkin lapset. Tosin vähän enempi sitä pinnaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tätä nykyistä tapaa että kaikesta hieman poikkeavasta lyödään leima otsaan. Oma lapsi on hyvin impulsiivinen ja uhmakas. Tiukoilla rajoilla pärjätään, rakkautta ja huomiota saa tietysti myös. Joskus pitää vääntää joka päivä, joskus menee viikokin ettei ole mitään. Räjähtelee myös koulussa joskus(ehkä kerran kuussa) mutta ihan normi luokassa opiskelee ongelmitta. Nii ja veljensä on ihan ns. normaali. Antakaa lapsen olla oma itsensä, apua voi toki pyytää mut ei tuossa välttämättä mistään häiriöstä ole kyse. Omaa kasvatusvastuuta ei tule pudottaa lapsen harteille. Ja ps. Kuulostaa aika perustavan laatuiselta ongelmalta jos ette saa lasta hiljenemään vieraiden läsnäollessa. Perhetyö tai toimintaterapia voisi auttaa teitä aikuisia.
Mitä sinä tiedät minun lapsesta? Et mitään. Uhmakkuushäiriössä on kyse juuri siitä että ne tiukatkaan rajat ei auta. Teillä auttaa, joten et tiedä mistä puhut.
Ja jos on aihetta tutkimuksille niin kyllä se on lapsen paras että tutkitaan ja sitten annetaan diagnoosi jos tarve todetaan. Ja sen tekee tietysti esim. psykiatri, ei vanhemmat.
Ap
Tietysti reagoit hyökkäävästi kun mielipiteeni ei miellyttänyt sinua. En tunne lastasi mutta sinun asenteesi on helposti luettavissa viesteistäsi. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Toivottavasti saatte perheenä riittävän avun ja tuen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan uskomatonta lukea näitä. Oma lapseni oli tosi itkuinen ja vähäuninen vauva ja taapero. Sai 1,5-4-vuotiaana yöllisiä kauhukohtauksia. On edelleen ihan pitelemätön kun suuttuu. Ekat vuodet oli ihan kamalia. On tutkittu ja sai epäviralliset diagnoosit SI-häiriöstä ja kielellisestä erityisvaikeudesta. Asperger tai adhd mahdollisesti taustalla, mutta selviää kun lapsi kasvaa.
Pelottaa aika paljon tulevaisuus, koska lapsen suvussa on paljon tosi julmia/kylmiä tai rikollisia ihmisiä.
No mutta harva syntyy sentään rikolliseksi (syntyy ilman empatiakykyä tyyliin). Eli rakkaudella, kasvatuksella ja tuella varmasti sinunkin lapsesta tulee ihan yhteiskuntakelpoinen yksilö. :) Ennen kun ei tosiaan ymmärretty moniakaan erityisen tuen tarpeita, lasta pidettiin vain kurittomana ja sitten keksittiin mitä sairaampia tapoja kurittaa sitä lasta. Mikä johti entistä suurempiin mielenterveysongelmiin, kehityshäiriöihin ym. :/
No nykyään ollaan sitten toisessa äärilaidassa, eli kuritusta ei edes kokeilla vaan heti ollaan lyömässä diagnoosileimaa otsaan jos lapsi on kuriton. Tämä näkyy sitten aina vaan lisääntyvänä kaaoksena mm. päiväkodeissa ja kouluissa.
Niiden diagnoosien saaminen on itseasiassa aika vaikeaa, ei niitä ihan hepposesti lähdetään tutkimaan/ tekemään. Kyllä kaaoksessa ollaan nimenomaan sen takia että niitä diagnooseja ei vielä esim. päiväkoti-ikäisille juuri tehdä, eli silloin moni tukitoimi jää saamatta. Moni voidaan diagnosoida vasta kouluiässä, ja on hyvin valitettavaa jos tuelle olisi tarve jo sitä ennen.
Puhut diagnooseista aika vanhanaikaisesti, ei niitä enää nykyään pidetään mitenkään leimaavina. Diagnoosi on se tiketti millä lapselle saadaan tarvittavat tukitoimet. Ei niitä ongelmia voida lapsesta kurittaa pois.
Siis se kaaos on ollut voimakkaasti kasvamaan päin viime vuosikymmeninä. Mikä tuskin liittyy siihen, että diagnooseja olisi ennen vanhaan tehty enemmän tai nuoremmille.
Lääkärin tekemä diagnoosi ja vanhemman epäily siitä, että vaikkapa vilkas lapsi "ihan varmaan on adhd", ovat eri asioita. Mutta ne molemmat voivat silti vaikuttaa vanhemman kasvatuslinjaan.
Diagnosoitua kehityshäiriötä ei toki tietenkään voi kurittaa lapsesta pois. Mutta toisaalta vaikka lapsella olisi diagnosoitu kehityshäiriö, niin useinkin sen lapsen silti saa käyttäytymään ihmisiksi saman tyyppisten kurinpidon keinojen avulla kuin normaalinkin lapsen. Toki riippuen siitä, että mikä tai kuinka paha kehityshäiriö on kyseessä. Ei voida siis yleisesti sanoa, etteikö diagnosoitua lasta esimerkiksi kannattaisi kurittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan uskomatonta lukea näitä. Oma lapseni oli tosi itkuinen ja vähäuninen vauva ja taapero. Sai 1,5-4-vuotiaana yöllisiä kauhukohtauksia. On edelleen ihan pitelemätön kun suuttuu. Ekat vuodet oli ihan kamalia. On tutkittu ja sai epäviralliset diagnoosit SI-häiriöstä ja kielellisestä erityisvaikeudesta. Asperger tai adhd mahdollisesti taustalla, mutta selviää kun lapsi kasvaa.
Pelottaa aika paljon tulevaisuus, koska lapsen suvussa on paljon tosi julmia/kylmiä tai rikollisia ihmisiä.
No mutta harva syntyy sentään rikolliseksi (syntyy ilman empatiakykyä tyyliin). Eli rakkaudella, kasvatuksella ja tuella varmasti sinunkin lapsesta tulee ihan yhteiskuntakelpoinen yksilö. :) Ennen kun ei tosiaan ymmärretty moniakaan erityisen tuen tarpeita, lasta pidettiin vain kurittomana ja sitten keksittiin mitä sairaampia tapoja kurittaa sitä lasta. Mikä johti entistä suurempiin mielenterveysongelmiin, kehityshäiriöihin ym. :/
No nykyään ollaan sitten toisessa äärilaidassa, eli kuritusta ei edes kokeilla vaan heti ollaan lyömässä diagnoosileimaa otsaan jos lapsi on kuriton. Tämä näkyy sitten aina vaan lisääntyvänä kaaoksena mm. päiväkodeissa ja kouluissa.
Sä et nyt ilmeisesti ymmärrä sitä todellisuutta, kun perheessä on oikeasti erittäin haasteellinen lapsi. Kun ollaan siinä tilanteessa, että vanhemmat ovat kokeilleet kaiken, eikä siltikään mikään suju lapsen kanssa. Kun lasta on rangaistu jo ylikin lain sallimalla tavalla ja siltikään lasta ei saada "käyttäytymään normaalisti". Esim. meillä 8v lapsi raivostui jostakin pienestä vastoinkäymisestä ja sai lietsottua itsensä sellaiseen raivotilaan, että haki keittiöstä leipäveitsen ja uhkasi tappaa minut. Karjuin hänelle pää punaisena: " jumalauta se veitsi tänne NYT! tai saat elämäsi selkäsaunan!!" Sain väännettyä häneltä veitsen pois ja lapsi valui kuin märkä rätti lattialle ja itki hysteerisenä . Loppuilta menikin siinä, että yritin tyynnytellä itkuista ja uupunutta lasta. Lapsi itki, että hän ei halua olla tuhma, mutta hänen sisällä on joku paha joka pistää tekemään tuhmia asioita. Arvatkaa vaan itkinkö monesti, että mikä minun lapsellani on?
Ja eikä mennyt pitkään, kun em. tilanne toistui taas.
Kun elämä on tällaista lapsen kanssa, niin arvatkaa vaan kuinka useasti on tullut mietittyä sitä, että mitä minä vanhempana teen väärin? Kun on antanut lapsilleen rakkautta, aikaa ja huomiota ja siltikin yksi lapsista on tuollainen (hirviö). Kun järki sanoo, että että kaikki ei ole kunnossa, mutta toiset ihmiset sanoo, että anna vain kunnon selkäsauna niin kyllä se siitä asettuu.
Sen takia se, että lapsi sai diagnoosinsa, auttoi meitä vanhempia säilyttämään oman mielenterveytemme. Lapsen terapia aloitettiin perheterapiana. Meille annettiin tukea ja apua siihen, miten tällaisen poikkeavan lapsen kanssa eletään. Ja lapselle annettiin työkaluja ja apuja siihen, miten hän oppisi tulemaan itsensä kanssa toimeen ja miten hän löytäisi muita keinoja ilmaista ahdistustaan ja pahaa oloaan kuin agressiivisuus. Yksi mikä on ollut ihan pelastava asia on oikea lääkitys.
Tällä hetkellä meillä on lähes normaalin oloinen lapsi joka pärjää hyvän älynsä takia koulussa ja on ihanan tunteellinen ja iloinen varhais teini-ikäinen poika. Takana on vuosia yksilö- ja perheterapiassa, hyvä lääkitys ja yksi psyk. sairaalajaksokin.
t. Tourette lapsen äiti
Vierailija kirjoitti:
Sä et nyt ilmeisesti ymmärrä sitä todellisuutta, kun perheessä on oikeasti erittäin haasteellinen lapsi.
Toki ymmärrän, että on myös erittäin vaikeita lapsia joilla se vaikeus nimenomaan johtuu jostain sairaudesta tai häiriöstä.
Mutta ei toisaalta pidä ajatella, että tällaisia lapsia olisi kuin vähemmistö edes niistä joilla on joku diagnoosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta ei toisaalta pidä ajatella, että tällaisia lapsia olisi kuin vähemmistö edes niistä joilla on joku diagnoosi.
Siis "olisi enemmistö" piti kirjoittaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä alkoi jo 2-vuotiaana. Sai keskellä yötä itkukohtauksia. Kuljetettiin tutkimuksissa yms. Oli sairaalakoulussa ja terapiassa.
Sitten joutui lastenkotiin, psyykkisesti oireilevien kanssa vaikkei ollut mitään diagnoosia. Tämä siis sossujen tapa hoitaa huonosti käyttäytyvä lapsi.
Sain vihdoin lapsen kotiin ja nyt 14 vuotiaana ihana nuori.
Jälkeenpäin ymmärrän ettei olisi koskaan saanut huutaa lapselle ”huonosta” käytöksestä, joka ei edes ollut huonoa käytöstä vaan oma hermoni alkoholistin puolisona oli nollassa.
Kahdenkeskistä aikaa ja normaalia rakastavaa arkea turhaan nillittämättä tuottaa onnellisia lapsia.
Minä en osannut, mutta onneksi selvittiin.
Lastensuojelun kanssa kannattaa olla varovainen ja tukihenkilö mukaan palavereihin kuuntelemaan heidän päätöksiä jotka usein ovat laitoksen suuntaan ainoastaan eikä niissä ole osaamista.Meillä oli myös 2-3-vuotiaana yöllisiä huutoitkukohtauksia. En kyllä liittänyt niitä mihinkään uhman tapaiseen vaan kauhukohtauksiin. Vauvana oli koliikki. Kielenkehitys oli myöhäistä.. on herkkä äänille, kosketukselle. Ei ole kovin helppo lapsi ollut koskaan, mutta keikkunut siinä normaalin rajamailla aina sen verran, ettei neuvolasta, päiväkodista tai eskarista ole sen enempää asiaan tartuttu vaikka olen tuonut näitä ilmi. Ja yleensä minulle on vain sanottu tyyliin “no hän on vielä pieni, kyllä se ohi menee ajan kanssa”. Nytkin on samaa sanottu, kun olen tuonut asioita esim. kouluterkalla esille.
Ap
Kuulostaa ap hyvin samantyyppiseltä kuin meidän poika. On nyt 7-vuotias ja tuntuu kuin aina olisi joku uhmakausi menossa, nyt taas vahvempana. Pojalla on erityisherkyyksiä, kovat äänet ja nukkuminen pienempänä aiheuttivat ahdistusta. Uudet ruoat ja niiden koostumus yökkäilyttää häntä, erityisesti tuon syömisen kanssa tällä hetkellä haasteita koulussa.
Poika on hyvin älykäs, mutta reagoi herkästi kaikkeen. Ehkä peittää uhmakkuudella ja hölmöilyllä sitä herkkyyttä. Purkaa koulupäivän aikana tullutta kuormitusta negatiivisellä käytöksellään kotona, kun tunteiden ilmaisu ei ole vielä kehittynyt, että osaisi oikeasti kertoa mikä on hätänä. Normaalit rangaistukset, jäähyt ym. eivät tehoa vaikka huonoon käytökseen ja raivokohtauksiin on aina puututtu. Raivokohtauksia tulee silti.
On käyty perheneuvolassa kahteen otteeseen, ensin uniongelmien ym. ja nyt myöhemmin pelkotilojen/ ahdistuksen takia. Tietoa erityisherkkyydestä sieltä on saanut hyvin, mutta ei välttämättä mitään arkielämää helpottavia keinoja ole tarttunut käteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä et nyt ilmeisesti ymmärrä sitä todellisuutta, kun perheessä on oikeasti erittäin haasteellinen lapsi.
Toki ymmärrän, että on myös erittäin vaikeita lapsia joilla se vaikeus nimenomaan johtuu jostain sairaudesta tai häiriöstä.
Mutta ei toisaalta pidä ajatella, että tällaisia lapsia olisi kuin vähemmistö edes niistä joilla on joku diagnoosi.
Mä en nyt ihan ymmärtänyt mitä halusit sanoa. Joka tapauksessa kukaan ulkopuolinen ei voi tietää mitä on lapsen "kurittomuuden" takana. Ulkopuolinen tekee vain johtopäätökset siitä mitä sattuu juuri sillä hetkellä näkemään tai kuulemaan. Kukaan ei voi tietää, mitä kasvatuskeinoja vanhemmat ovat käyttäneet siihen "kurittomaan" lapseen. On aika helppo leimata vanhemmat huonoiksi ja kykenemättömäksi laittaa rajoja lapselle.
On aivan loputon suo yrittää selittää ihmisille mitä on elää "kurittoman" lapsen kanssa. Kun itse olin hämmentynyt ja uuvuksissa, yritin etsiä netistä apuja. Kirjoitin jopa tänne av:lle ja sain samanlaista tylytystä kuin ap. Minäkin törmäsin tuohon "uhmakkuushäiriö" käsitteeseen, yritin ottaa asiasta vaarin ja toimia ohjeiden mukaan, mutta ajan kanssa tilanteet menivät vain kerta kerralta pahemmiksi, kunnes tuli tuo veitsiepisodi ja tajusin, että nyt tarvitaan ulkopuolisen apua.
Mutta ajatelkaapa vaikkapa meidän tapausta 50v ajassa taakse päin. Silloin ei juurikaan tehty mitään diagnooseja, lapset pieksettiin käyttäytymään nätisti sekä käytettiin henkistä vakivaltaa. Mitä näistä lapsista tuli? Väkivaltarikollisia, alkoholisteja, tunnekylmiä, masentuneita, itsemurhan tehneitä jne. Väittäisin, että oma lapseni olisi tällä hetkellä todennäköisesti psykiatrisessa sairaalassa.
Toivon ap:lle voimia siihen, että hakee apua lapsensa kanssa! Uskon, että lastenpsykiatriassa annetaan teille apuja, siitäkin huolimatta tuleeko diagnoosai tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä et nyt ilmeisesti ymmärrä sitä todellisuutta, kun perheessä on oikeasti erittäin haasteellinen lapsi.
Toki ymmärrän, että on myös erittäin vaikeita lapsia joilla se vaikeus nimenomaan johtuu jostain sairaudesta tai häiriöstä.
Mutta ei toisaalta pidä ajatella, että tällaisia lapsia olisi kuin vähemmistö edes niistä joilla on joku diagnoosi.
Mä en nyt ihan ymmärtänyt mitä halusit sanoa. Joka tapauksessa kukaan ulkopuolinen ei voi tietää mitä on lapsen "kurittomuuden" takana. Ulkopuolinen tekee vain johtopäätökset siitä mitä sattuu juuri sillä hetkellä näkemään tai kuulemaan. Kukaan ei voi tietää, mitä kasvatuskeinoja vanhemmat ovat käyttäneet siihen "kurittomaan" lapseen. On aika helppo leimata vanhemmat huonoiksi ja kykenemättömäksi laittaa rajoja lapselle.
On aivan loputon suo yrittää selittää ihmisille mitä on elää "kurittoman" lapsen kanssa. Kun itse olin hämmentynyt ja uuvuksissa, yritin etsiä netistä apuja. Kirjoitin jopa tänne av:lle ja sain samanlaista tylytystä kuin ap. Minäkin törmäsin tuohon "uhmakkuushäiriö" käsitteeseen, yritin ottaa asiasta vaarin ja toimia ohjeiden mukaan, mutta ajan kanssa tilanteet menivät vain kerta kerralta pahemmiksi, kunnes tuli tuo veitsiepisodi ja tajusin, että nyt tarvitaan ulkopuolisen apua.
Mutta ajatelkaapa vaikkapa meidän tapausta 50v ajassa taakse päin. Silloin ei juurikaan tehty mitään diagnooseja, lapset pieksettiin käyttäytymään nätisti sekä käytettiin henkistä vakivaltaa. Mitä näistä lapsista tuli? Väkivaltarikollisia, alkoholisteja, tunnekylmiä, masentuneita, itsemurhan tehneitä jne. Väittäisin, että oma lapseni olisi tällä hetkellä todennäköisesti psykiatrisessa sairaalassa.
Toivon ap:lle voimia siihen, että hakee apua lapsensa kanssa! Uskon, että lastenpsykiatriassa annetaan teille apuja, siitäkin huolimatta tuleeko diagnoosai tai ei.
Tämä teksti siis Tourette lapsen äidiltä
Viime viikolla oli keskusteluohjelma pikkulasten väkivaltaisuudesta ja aika suoraan sanottiin, että monen lapsen ongelmat johtuvat kotioloista ja kasvatuksen puutteesta. A studio löytyy Areenasta "Miksi pieni lapsi käyttäytyy väkivaltaisesti"
Uutisjuttu viime viikolla liittyen hoitajille tehtyyn kyselyyn:
Vierailija kirjoitti:
Viime viikolla oli keskusteluohjelma pikkulasten väkivaltaisuudesta ja aika suoraan sanottiin, että monen lapsen ongelmat johtuvat kotioloista ja kasvatuksen puutteesta. A studio löytyy Areenasta "Miksi pieni lapsi käyttäytyy väkivaltaisesti"
Uutisjuttu viime viikolla liittyen hoitajille tehtyyn kyselyyn:
Siis kysehän oli siitä, että lastenhoitajien mutun mukaan yksi syy olisi tuo. Mutta tutkimusta aiheestahan ei ole tehty. Artikkelin mukaan myös nykyään esiintyvä viihteen väkivaltaisuus ja yliseksualisoituminen tuo ongelmia lasten käyttäytymiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan uskomatonta lukea näitä. Oma lapseni oli tosi itkuinen ja vähäuninen vauva ja taapero. Sai 1,5-4-vuotiaana yöllisiä kauhukohtauksia. On edelleen ihan pitelemätön kun suuttuu. Ekat vuodet oli ihan kamalia. On tutkittu ja sai epäviralliset diagnoosit SI-häiriöstä ja kielellisestä erityisvaikeudesta. Asperger tai adhd mahdollisesti taustalla, mutta selviää kun lapsi kasvaa.
Pelottaa aika paljon tulevaisuus, koska lapsen suvussa on paljon tosi julmia/kylmiä tai rikollisia ihmisiä.
No mutta harva syntyy sentään rikolliseksi (syntyy ilman empatiakykyä tyyliin). Eli rakkaudella, kasvatuksella ja tuella varmasti sinunkin lapsesta tulee ihan yhteiskuntakelpoinen yksilö. :) Ennen kun ei tosiaan ymmärretty moniakaan erityisen tuen tarpeita, lasta pidettiin vain kurittomana ja sitten keksittiin mitä sairaampia tapoja kurittaa sitä lasta. Mikä johti entistä suurempiin mielenterveysongelmiin, kehityshäiriöihin ym. :/
No nykyään ollaan sitten toisessa äärilaidassa, eli kuritusta ei edes kokeilla vaan heti ollaan lyömässä diagnoosileimaa otsaan jos lapsi on kuriton. Tämä näkyy sitten aina vaan lisääntyvänä kaaoksena mm. päiväkodeissa ja kouluissa.
täysin samaa mieltä
Diagnoosi on oman jaksamisen ja motivaation kannalta kuitenkin tärkeää. Että jos jotain on pielessä, sille on nimi, ja syy, ja ammattilaiset osaa myös silloin ohjata toimimaan oikein juuri sen lapsen kanssa. Itse olen viimeiset 7 vuotta ajatellut olevani vaan enemmän tai vähemmän p*ska äiti, kuopuksen myötä sitten pikkuhiljaa ymmärtänyt että ehkä esikoinen on vaan tavanomaista haasteellisempi lapsi syystä x tai y.
Ap