Lue keskustelun säännöt.
Vanhempien kokemuksia lapsen uhmakkuushäiriöstä? Vai vaan tavallista uhmaa..
26.01.2020 |
Lapsi on nyt 7v. Saa välillä ns. kohtauksia että tekee tahallaan ja tietoisesti väärin (esim. aloittaa kiroilurallattelun kun meillä on vieraita, vaikka ei muuten kotona meillä kiroilla), käy tuulella, eli saattaa ilman mitään ilmeistä syytä olla hyvin pahantuulinen ja kärttyinen ja sen saa tuta koko perhe. Inhoaa pääosan ajasta pikkusisartaan, vaikka tämä ei ole tehnyt mitään pahaa. Syyttelee muita ja valehtelee. Huutaa. Välillä saa raivokohtauksia jossa lyö ja potkii perheenjäseniä.
Koulussa käyttäytyy pääsääntöisesti hyvin, mutta sielläkin on muutaman kerran saanut jonkinlaisen raivokohtauksen ristiriitatilanteissa.
Ison osan ajasta on kuitenkin ns. normaali ja rauhallinen lapsi, mutta näitä oireita on kuitenkin viikottain. Ollut jo n. 2-3 vuotta. Olemme jonossa perheneuvolaan, jono on kuukausia.. ja minulla on Itsellä jo voimat aika lopussa ja itku herkässä. Sukulaiset syyttelee kurin puutteesta, mutta tähän lapseen ei vaan tavanomaiset keinot riitä (meillä on myös muita lapsia jotka ei käyttäydy näin). Kaikki kurinpidolliset toimenpiteet ylipäätään päättyy yleensä siihen että lapsi taistelee raivokkaasti kieltoja ym vastaan, fyysisesti ja verbaalisesti. Yritän selvittää tilanteet siksi rauhallisesti puhumalla, kuitenkin pitämällä tietyistä rajoista kiinni.
Olen miettinyt voisiko lapsella olla tuo uhmakkuushäiriö?
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovemmat sanktiot? Esim. hyvä kikka on laittaa lapsi nurkkaan seisomaan naama nurkassa kiinni (ja suu kiinni/hiljaa) niin pitkäksi aikaa kunnes lupaa totella. Ja jos ei pidä lupauksestaan kiinni niin joutuu armotta takaisin seisomaan.
Kovin helläkätinen ei kannata olla, jos haluaa lapsessa aidosti asennemuutoksen aikaan sen suhteen, että kuka perheessä päättää ja miten perheenjäseniin suhtaudutaan. Muutenkin rankkuihin pätee se, että mitä kovempi rankku niin sitä pidempään se pysyy mielessä eli sitä harvemmin tarvitsee antaa rankkua tai muutenkaan kärsiä konflikteista.
No en halua syytettä pahoinpitelystä tai lastensuojelua perään. Ja kun tämä lapsi ei todellakaan edes seisoisi siellä nurkassa, niin menisi aika väkivaltaiseksi tuollainenkin “rankaisu”.
Ap
Pahoinpitely ei ole sitä, että lapsella on tylsää katsoessaan seinää. Pahoinpitely on tahallista kivun aiheuttamista (ks. rikoslaki). Lapsen pitäminen tietyssä paikassa ei sekään vaadi pahoinpitelyä. Se ei ole lastensuojeluasia jos lakia ei ole rikottu ja sitä paitsi ei lastensuojelu edes tiedä mitä ihmisten kodeissa tapahtuu harvinaisia poikkeustapauksia lukuunottomatta, joten turha niitä on pelätä joka käänteessä.
Niin, tarkoitin kyllä että lasta ei saa seisomaan nurkassa ilman väkivaltaisia keinoja. Ei hän ole sellainen lapsi joka taivutetaan johonkin uhkailemalla, kiristämällä, kurittamalla tai pakottamalla. Toisin kuin kuopus jolle riittää viimeistään pieni äänenkorotus.
Kysyin nyt kokemuksia niiltä joilla on kokemusta uhmakkuushäiriöstä, enkä kenenkään mututuntumia siitä miten normilasta kuuluu kurittaa.
Ap
Kyllä se pysyy jossain jos siitä pitää kiinni. Se että pitää kiinni ei ole väkivaltaa ja siihen on esim. koulussakin opettajalla oikeus.
Niin ja ihan kuin olisit jo päättänyt, että kyseessä on ns. erityislapsi.
Siis ehdotat että otan lapsesta kiinni holding-otteella ja istun sen kanssa tunteja tuijottaen seinää? Ja sitten ongelma on ratkaistu?
No, Kiitos neuvosta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovemmat sanktiot? Esim. hyvä kikka on laittaa lapsi nurkkaan seisomaan naama nurkassa kiinni (ja suu kiinni/hiljaa) niin pitkäksi aikaa kunnes lupaa totella. Ja jos ei pidä lupauksestaan kiinni niin joutuu armotta takaisin seisomaan.
Kovin helläkätinen ei kannata olla, jos haluaa lapsessa aidosti asennemuutoksen aikaan sen suhteen, että kuka perheessä päättää ja miten perheenjäseniin suhtaudutaan. Muutenkin rankkuihin pätee se, että mitä kovempi rankku niin sitä pidempään se pysyy mielessä eli sitä harvemmin tarvitsee antaa rankkua tai muutenkaan kärsiä konflikteista.
No en halua syytettä pahoinpitelystä tai lastensuojelua perään. Ja kun tämä lapsi ei todellakaan edes seisoisi siellä nurkassa, niin menisi aika väkivaltaiseksi tuollainenkin “rankaisu”.
Ap
Pahoinpitely ei ole sitä, että lapsella on tylsää katsoessaan seinää. Pahoinpitely on tahallista kivun aiheuttamista (ks. rikoslaki). Lapsen pitäminen tietyssä paikassa ei sekään vaadi pahoinpitelyä. Se ei ole lastensuojeluasia jos lakia ei ole rikottu ja sitä paitsi ei lastensuojelu edes tiedä mitä ihmisten kodeissa tapahtuu harvinaisia poikkeustapauksia lukuunottomatta, joten turha niitä on pelätä joka käänteessä.
Niin, tarkoitin kyllä että lasta ei saa seisomaan nurkassa ilman väkivaltaisia keinoja. Ei hän ole sellainen lapsi joka taivutetaan johonkin uhkailemalla, kiristämällä, kurittamalla tai pakottamalla. Toisin kuin kuopus jolle riittää viimeistään pieni äänenkorotus.
Kysyin nyt kokemuksia niiltä joilla on kokemusta uhmakkuushäiriöstä, enkä kenenkään mututuntumia siitä miten normilasta kuuluu kurittaa.
Ap
Jos ne peliajan epäämiset, hauskojen reissujen epäämiset tai kavereiden kyläilykiellot ovat yksinkertaisesti sellaisia asioita mitkä eivät jaksa lasta hetkauttaa, niin ei se ole mikään osoitus siitä, etteikö joku toisen tyyppinen rangaistus voisi tehota. Se on hyvin lapsikohtainen asia, että mitkä keinot tehovat ja mitkä eivät, ja siksi erilaisia keinoja kannattaa kokeilla mahdollisimman monipuolisesti.
Myös, jos tuntuu, että joku rangaistus ei tehoa, niin ei sen antamista kannata jatkaa ainakaan samanlaisena. Tehottomasta rankaisusta ei ole mitään hyötyä kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kovemmat sanktiot? Esim. hyvä kikka on laittaa lapsi nurkkaan seisomaan naama nurkassa kiinni (ja suu kiinni/hiljaa) niin pitkäksi aikaa kunnes lupaa totella. Ja jos ei pidä lupauksestaan kiinni niin joutuu armotta takaisin seisomaan.
Kovin helläkätinen ei kannata olla, jos haluaa lapsessa aidosti asennemuutoksen aikaan sen suhteen, että kuka perheessä päättää ja miten perheenjäseniin suhtaudutaan. Muutenkin rankkuihin pätee se, että mitä kovempi rankku niin sitä pidempään se pysyy mielessä eli sitä harvemmin tarvitsee antaa rankkua tai muutenkaan kärsiä konflikteista.
No en halua syytettä pahoinpitelystä tai lastensuojelua perään. Ja kun tämä lapsi ei todellakaan edes seisoisi siellä nurkassa, niin menisi aika väkivaltaiseksi tuollainenkin “rankaisu”.
Ap
Pahoinpitely ei ole sitä, että lapsella on tylsää katsoessaan seinää. Pahoinpitely on tahallista kivun aiheuttamista (ks. rikoslaki). Lapsen pitäminen tietyssä paikassa ei sekään vaadi pahoinpitelyä. Se ei ole lastensuojeluasia jos lakia ei ole rikottu ja sitä paitsi ei lastensuojelu edes tiedä mitä ihmisten kodeissa tapahtuu harvinaisia poikkeustapauksia lukuunottomatta, joten turha niitä on pelätä joka käänteessä.
Niin, tarkoitin kyllä että lasta ei saa seisomaan nurkassa ilman väkivaltaisia keinoja. Ei hän ole sellainen lapsi joka taivutetaan johonkin uhkailemalla, kiristämällä, kurittamalla tai pakottamalla. Toisin kuin kuopus jolle riittää viimeistään pieni äänenkorotus.
Kysyin nyt kokemuksia niiltä joilla on kokemusta uhmakkuushäiriöstä, enkä kenenkään mututuntumia siitä miten normilasta kuuluu kurittaa.
Ap
Kyllä se pysyy jossain jos siitä pitää kiinni. Se että pitää kiinni ei ole väkivaltaa ja siihen on esim. koulussakin opettajalla oikeus.
Niin ja ihan kuin olisit jo päättänyt, että kyseessä on ns. erityislapsi.
Siis ehdotat että otan lapsesta kiinni holding-otteella ja istun sen kanssa tunteja tuijottaen seinää? Ja sitten ongelma on ratkaistu?
No, Kiitos neuvosta.
Ap
No sinuna kokeilisin tuonkin. Ja jonkun verran on itselläkin kokemusta kovapäisistä lapsista ja väittäisin, että niin kovapäiset jotka siinä tuntitolkulla ovat valmiita olemaan ovat äärettömän harvassa. Puoli tuntiakin täyttä virikkeettömyyttä on jo kova kokemus 7v:lle.
Jos se onnistuu, niin myöhemmin muutaman kokemuksen jälkeen tuskin tarvitsee enää pidellä kiinni ja useimmiten riittää pelkkä uhkaus rangaistuksesta eli ei tarvitse edetä toteutukseen asti.
Meillä on ollut aika vastaava tilanne nuorimman lapsen kanssa kuin ap:lla, mitkään uhkailut tai rangaistukset eivät saaneet ainakaan mitään toivottua aikaiseksi. Päinvastoin, tilanteet menivät vain pahemmaksi. Olimme aika epätoivoisia ja hyvin hämmentyneitä tilanteesta. Lopulta perheneuvolan ja lasten psykiatrian arvioinnin kautta lapsellamme diagnosoitiin Tourette. Nyt on lääkitykset ja terapiat käynnissä ja tilanne on aika paljon parempi.
Tällaisten nepsy-lapsien kohdalla ei toimi perinteiset kasvatus- ja rangaistusmenetelmät. Tuo joku joka ehdotti nurkassa seisomista, ei ymmärrä mitä on elämä nepsy-lapsen kanssa. Jos olisin laittanut oman lapseni nurkkaan seisomaan, niin olisin lopulta saanut istua hänen päällään ja pidellä kaikin voimin, että hän ei pahoinpitelisi minua. Ja jos/kun hän olisi päässyt pakenemaan tilanteesta, niin olisi hakenut veitsen ja uhkaillut sillä omaa tai minun henkeäni. Se kertyneen raivon ja itsekontrollin menetys olisi ollut niin valtaisa, että sitä olisi pitänyt tyynnytellä koko loppu vuorokausi sen jälkeen.
Ap, hakeudu lapsesi kanssa tutkimuksiin. Meillä meni ainakin pari vuotta turhaan ennen kuin saatiin lapsen ongelman nimi selville.
Ymmärrän sinua hyvin ap. Meillä myös taistelut käyty pojan kanssa. Hyvä että olet jonossa ja hakemassa apua. Mekin haimme apuja ja saatiin diagnoosit ja lääkkeet. Meno on rauhoittunut ja perhe voi paremmin. Tsemppiä ap teille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, taidan tietää, mistä on kyse: lapsi koki (jo vuosia sitten) ettei häntä kunnioiteta sellaisena kuin hän on, ja kun hän ilmaisi harmituksensa, se tuotti hänelle entistä enemmän ongelmia. On kai jo oppinut siihen, että teki hän mitä tahansa, hän ei kelpaa - päinvastoin saa jopa halveksuntaa. On oikeastaan hyvä asia, että hän kykenee näyttämään mitä mieltä asiasta on! Sillä jokaisen lapsen oikeus olisi tulla rakastetuksi omana itsenään.
Sukulaisilta tulee neuvoja, kuinka kohdella häntä vielä huonommin. Onko mitään vastenmielisempää!? Kuri on pahinta, mitä lapselle voisit nyt tehdä; juuri se näihin ongelmiin se on myötävaikuttanut. MYRKKYÄ. Unohda kuri toistaiseksi. Kun jokin toimintatapa ei tuota toivottua tulosta, sitä olisi hullua jatkaa. Muista että rajoja joudutaan korostamaan silloin, kun rakastava ohjaus on puutteellinen.
Täytyy myös sietää ajatusta, että ihminen ei muutu sormia napsauttamalla. Vuosien opitut tavat eivät ole mikään tahdon asia, eikä siten verbaalisesti sovittava diili. Luottamus on ansaittava konkreettisilla teoilla... yhä uudelleen, ja uudelleen. Kestettävä se, että siihen kuuluu sitä uhmakkuutakin ehkä pitkänkin aikaa vielä, vaikka kehitys olisi parempaan. Ethän sinäkään voisi olla tyytyväinen vain käskemällä?
Unohda häiriöt. Ihmisen onnettomuus ei ole häiriö, päinvastoin! Ottakaa päivä kerrallaan, rakastakaa toisianne sellaisina kuin olette, koska "kaikki ovat täydellisiä" -päivää ei ikinä tule. Onneksi.
Älä VAAN suostu siihen, että lapsen aivot pilataan millään lääkkeillä - asiat kannattaa hoitaa kuntoon mahdollisimman luonnollisesti nyt, kun lapsen aivot ovat vielä plastiset. Turruttakaa hänen mielensä, ja ongelma läjähtää eteen myöhemmin korkoineen.
En tiedä harrastatko lapsen tunteiden sanoittamista, mutta sinuna välttäisin sitä. Siinä on nimittäin se riski, että yrittää tunkea toisen päähän vääriä syitä, mikä on äärimmäisen loukkaavaa. On hyvä ajatus tunnustella, mikä toimii ja mikä ei: jos lapsen olemus muuttuu vähänkin kireämmäksi, toimintatapa ei ole paras mahdollinen.
Yksi erittäin tärkeä asia olisi antaa lapselle tilaa hengittää. Moni vanhempi on rajoineen ja kurimieltymyksineen liian ylikontrolloivia, tahtovat pitää toisen ihmisen mielen niin tiukassa otteessa, ettei siinä ole liikkumavaraa itsenäistymiselle.
Peace & love!!
Nämä ongelmat johtuu pitkälti siitä, että moni vanhempi ottaa nykytieteen (kasvatus) liian tosissaan, vaikka se on pahasti pielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko ap ollut yhteydessä koulupsykologiin? Tietääkö perheen ulkopuoliset ongelmista? Neuvola aikoinaan, nyt koulu th? Tee lastensuojeluilmoitus teistä, kenties saatte apua nopeammin.
Vierailija kirjoitti:
Nämä ongelmat johtuu pitkälti siitä, että moni vanhempi ottaa nykytieteen (kasvatus) liian tosissaan, vaikka se on pahasti pielessä.
Monikaan ei ymmärrä sitä, että kasvatustieteessä ei ole mitään lopullisia tai juurikaan edes yleisesti hyväksyttyjä totuuksia olemassa. On vain toistensa kesken kilpailevia koulukuntia (=ideologioita) samaan tapaan kuin vaikkapa kansantaloustieteessä.
Välillä yksi koulukunta on enemmän muodikas kuin joku toinen. Se, että vaikkapa Vauva-lehden palstoilla joku professori paasaa oman koulukuntansa kasvatusnäkemysten puolesta ei ole osoitus oikein mistään, paitsi ehkä lehden omasta ja toki sen professorin henkilökohtaisesta linjasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole tourettea? Silloinhan lapsi kiroilee.
Joka tapauksessa mikään seisottaminen ei auta, sehän vaan lisää vihaa ja raivoa ja uhmaa.
Tämä tiedoksi muillekin.
Itselläni ei ollut koskaan mitään ongelmia lapsen kanssa.
Meillä alkoi jo 2-vuotiaana. Sai keskellä yötä itkukohtauksia. Kuljetettiin tutkimuksissa yms. Oli sairaalakoulussa ja terapiassa.
Sitten joutui lastenkotiin, psyykkisesti oireilevien kanssa vaikkei ollut mitään diagnoosia. Tämä siis sossujen tapa hoitaa huonosti käyttäytyvä lapsi.
Sain vihdoin lapsen kotiin ja nyt 14 vuotiaana ihana nuori.
Jälkeenpäin ymmärrän ettei olisi koskaan saanut huutaa lapselle ”huonosta” käytöksestä, joka ei edes ollut huonoa käytöstä vaan oma hermoni alkoholistin puolisona oli nollassa.
Kahdenkeskistä aikaa ja normaalia rakastavaa arkea turhaan nillittämättä tuottaa onnellisia lapsia.
Minä en osannut, mutta onneksi selvittiin.
Lastensuojelun kanssa kannattaa olla varovainen ja tukihenkilö mukaan palavereihin kuuntelemaan heidän päätöksiä jotka usein ovat laitoksen suuntaan ainoastaan eikä niissä ole osaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tourettea? Silloinhan lapsi kiroilee.
Joka tapauksessa mikään seisottaminen ei auta, sehän vaan lisää vihaa ja raivoa ja uhmaa.
Tämä tiedoksi muillekin.
Itselläni ei ollut koskaan mitään ongelmia lapsen kanssa.
Onko koulussakin rangaistukset käytössä siksi, että ne vain lisäävät vihaa, raivoa ja uhmaa? Vai olisiko kenties niin, että oppilas ei halua ottaa riskiä jälki-istunnon aiheuttamasta merkittävästä kärsimyksestä ja siksi esimerkiksi jättää lintsaamatta tai sanomatta v-sanaa opettajalle?
Tai ajattelepa laajemmin yhteiskunnassa. Miksi esimerkiksi järjestystä valvovan virkamiehen kunnian loukkaamisesta saa rangaistuksen, ja vieläpä paljon kovemman kuin tavallisen ihmisen kunnian loukkaamisesta? Ei vaan olisi niin, että rangaistuksen pelote hillitsee huonoa käytöstä eikä suinkaan lisää sitä. Ja tässä esimerkin mukaisessa tapauksessa myös ylläpitää erityistä kunnioitusta virkavaltaa kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Meillä alkoi jo 2-vuotiaana. Sai keskellä yötä itkukohtauksia. Kuljetettiin tutkimuksissa yms. Oli sairaalakoulussa ja terapiassa.
Sitten joutui lastenkotiin, psyykkisesti oireilevien kanssa vaikkei ollut mitään diagnoosia. Tämä siis sossujen tapa hoitaa huonosti käyttäytyvä lapsi.
Sain vihdoin lapsen kotiin ja nyt 14 vuotiaana ihana nuori.
Jälkeenpäin ymmärrän ettei olisi koskaan saanut huutaa lapselle ”huonosta” käytöksestä, joka ei edes ollut huonoa käytöstä vaan oma hermoni alkoholistin puolisona oli nollassa.
Kahdenkeskistä aikaa ja normaalia rakastavaa arkea turhaan nillittämättä tuottaa onnellisia lapsia.
Minä en osannut, mutta onneksi selvittiin.
Lastensuojelun kanssa kannattaa olla varovainen ja tukihenkilö mukaan palavereihin kuuntelemaan heidän päätöksiä jotka usein ovat laitoksen suuntaan ainoastaan eikä niissä ole osaamista.
Meillä oli myös 2-3-vuotiaana yöllisiä huutoitkukohtauksia. En kyllä liittänyt niitä mihinkään uhman tapaiseen vaan kauhukohtauksiin. Vauvana oli koliikki. Kielenkehitys oli myöhäistä.. on herkkä äänille, kosketukselle. Ei ole kovin helppo lapsi ollut koskaan, mutta keikkunut siinä normaalin rajamailla aina sen verran, ettei neuvolasta, päiväkodista tai eskarista ole sen enempää asiaan tartuttu vaikka olen tuonut näitä ilmi. Ja yleensä minulle on vain sanottu tyyliin “no hän on vielä pieni, kyllä se ohi menee ajan kanssa”. Nytkin on samaa sanottu, kun olen tuonut asioita esim. kouluterkalla esille.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tourettea? Silloinhan lapsi kiroilee.
Joka tapauksessa mikään seisottaminen ei auta, sehän vaan lisää vihaa ja raivoa ja uhmaa.
Tämä tiedoksi muillekin.
Itselläni ei ollut koskaan mitään ongelmia lapsen kanssa.
Äh, et tiedä näköjään Tourettea. Ei se ole synonyymi kiroilulle. Siihen liittyy paljon muutakin. Katso netistä, sieltä löytyy jnkv ihan asiatietoa kys. oireyhtymästä.
t .Tourette lapsen äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä alkoi jo 2-vuotiaana. Sai keskellä yötä itkukohtauksia. Kuljetettiin tutkimuksissa yms. Oli sairaalakoulussa ja terapiassa.
Sitten joutui lastenkotiin, psyykkisesti oireilevien kanssa vaikkei ollut mitään diagnoosia. Tämä siis sossujen tapa hoitaa huonosti käyttäytyvä lapsi.
Sain vihdoin lapsen kotiin ja nyt 14 vuotiaana ihana nuori.
Jälkeenpäin ymmärrän ettei olisi koskaan saanut huutaa lapselle ”huonosta” käytöksestä, joka ei edes ollut huonoa käytöstä vaan oma hermoni alkoholistin puolisona oli nollassa.
Kahdenkeskistä aikaa ja normaalia rakastavaa arkea turhaan nillittämättä tuottaa onnellisia lapsia.
Minä en osannut, mutta onneksi selvittiin.
Lastensuojelun kanssa kannattaa olla varovainen ja tukihenkilö mukaan palavereihin kuuntelemaan heidän päätöksiä jotka usein ovat laitoksen suuntaan ainoastaan eikä niissä ole osaamista.Meillä oli myös 2-3-vuotiaana yöllisiä huutoitkukohtauksia. En kyllä liittänyt niitä mihinkään uhman tapaiseen vaan kauhukohtauksiin. Vauvana oli koliikki. Kielenkehitys oli myöhäistä.. on herkkä äänille, kosketukselle. Ei ole kovin helppo lapsi ollut koskaan, mutta keikkunut siinä normaalin rajamailla aina sen verran, ettei neuvolasta, päiväkodista tai eskarista ole sen enempää asiaan tartuttu vaikka olen tuonut näitä ilmi. Ja yleensä minulle on vain sanottu tyyliin “no hän on vielä pieni, kyllä se ohi menee ajan kanssa”. Nytkin on samaa sanottu, kun olen tuonut asioita esim. kouluterkalla esille.
Ap
Aika uskomatonta kyllä, mutta meillä oli myös noita yöllisiä kauhukohtauksia jossakin vaiheessa. Myöhemmin ihan hereillä ollessakin pahoja pelkotiloja. Meidän lapsi oli vauvana hyvin vaativa eli itkuinen. Oikeastaan jos hän oli joskus 5 min hiljaa, niin se oli ihme. Joku sanoisi, että koliikki, mutta mielestäni hän ei huutanut kipua vaan puhtaasti sitä, että hänellä oli paha olla. Lapsella oli ja on edelleen myös varvaskavelyä (nyt 13v.). Meillä myöskin neuvolassa ei otettu tosissaan kun kerroin ongelmista, pistettiin vain normaalin vaihtelun piikkiin.
t. Tourette lapsen äiti
Meillä 4v hyvin samanlaisilla ongelmilla. Rangaistuksille ja uhkauksille huutaa vaan pää punaisena vastaan. Ollaan otettu palkintosysteemi käyttöön, välillä auttaa välillä ei. On siis taulu mihin kerätään tarroja hyvästä käytöksestä ja kun tarroja tarpeeksi saa toivomansa palkinnon. Joskus tarroja tulee paljonkin, joskus menee viikkoja ettei yhtään.. Perheneuvolaa itsekin harkinnut..
Ap:n lapsella voi olla uhmakkuushäiriö tai sitten ei. Sillä ei ole varsinaisesti väliä, koska lasta on silti kasvatettava, eikä minkään diagnoosin tai piirteen taakse voi piiloutua.
On ikävää painia ekaluokkalaisen kanssa, saattaa olla jo voimaakin sen ikäisessä, mutta kiinnipito on välttämätöntä tilanteessa, jossa lapsella on silmitön raivokohtaus. Se ei vaan rauhallisella puhumisella lopu.
Huonosta käytöksestä tulee olla myös tehokas rangaistus, riippuu lapsesta, mikä on toimiva keino. Sopikaa etukäteen, mikä rangaistus on ja millaisissa tilanteissa rangaistus tulee. Eli mikä kaikki on huonoa, kiellettyä käytöstä. Keskustelkaa, miten eri tilanteissa käyttäydytään. Pidä siitä kiinni, mitä päätät. Samat säännöt joka päivä, samat rutiinit. Saahan lapsi riittävästi liikuntaa, ravintoa ja unta?
Tärkeintä on se, että lapsella on mahdollisuus myös onnistua. Kehukaa ja palkitkaa kaikesta hyvästä, mitä lapsi tekee.
Lapsi ei ole robotti joka toimii koko ajan samalla tavalla. On hyviä ja huonoja päiviä. Haastavan lapsen kasvattaminen vaatii pitkäjänteistä ja määrätietoista työtä.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n lapsella voi olla uhmakkuushäiriö tai sitten ei. Sillä ei ole varsinaisesti väliä, koska lasta on silti kasvatettava, eikä minkään diagnoosin tai piirteen taakse voi piiloutua.
Tämän kun joku kertoisi jokaikiselle diagnoosia janoavalle mammalle. Että diagnoosi ei ole mikään lupa jättää sitä julmalta ja ikävältä tuntuvaa kasvatustyötä tekemättä, vaan päin vastoin siihen pitää kiinnittää jopa entistä enemmän huomiota.
Minulla oli vaikea lapsi. Mikään lahjonta eikä mikään rangaistus tehonnut häneen. 12-vuotiaaksi asti hän saattoi saada raivokohtauksen ja kävi päälle. Kävimme perheneuvolassa ja työntekijä sanoi hänen olevan harvinaisen verbaalinen ja hyvä sanoittamaan tunteitaan (juu, sitähän oli yritetty opettaa). Ei hän nähnyt pojassa mitään ongelmaa.
Poika on nyt aikuinen, ja on erilainen kuin muut. Toisaalta fiksu ja filmaattinen, toisaalta täysin arvaamaton. Tekee, mitä itse haluaa. Kokeilee huumeita, matkustaa pummilla, hakee ekstremeä.
Olen miettinyt, mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin. En tiedä. Yrittää aktiivisemmin selvittää nepsyä, ehkä. Siitä ei silloin ennen puhuttu niin paljon.
Kyllä se pysyy jossain jos siitä pitää kiinni. Se että pitää kiinni ei ole väkivaltaa ja siihen on esim. koulussakin opettajalla oikeus.
Niin ja ihan kuin olisit jo päättänyt, että kyseessä on ns. erityislapsi.