Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Nyttenhän Suomessakin tiukennetaan rajoituksia muunnosten vuoksi, hauska seurata vierestä muiden ihmettelyä että ”miksi nyt rajoitetaan kun tartunnat laskee maailmalla?”
Silmät käteen kirjoitti:
Nyttenhän Suomessakin tiukennetaan rajoituksia muunnosten vuoksi, hauska seurata vierestä muiden ihmettelyä että ”miksi nyt rajoitetaan kun tartunnat laskee maailmalla?”
Jos sinusta on hauska seurata vierestä, niin et taida asua Suomessa. Jos asut Suomessa niin niillä rajoituksilla on vaikutusta sinuunkin, vähintään talouden kautta välillisesti, olit sitten nettomaksaja (maksat lisää) tai saaja puolella (tulet saamaan vähemmän). Julkisiin palveluihin niillä tulee olemaan myös vaikutusta. Kukaan suomalainen ei ole ulkopuolinen noissa rajoituksissa.
https://yle.fi/uutiset/3-11772207
Yle selvitti: Näin rokotevastaisuudella kerätään rahaa Suomessa – mukana myös talousrikoksista tuomittu
Aktiivisimmat rokotevastustajat voivat hyötyä itse taloudellisesti salaliittojen levittämisestä.
"Myös Suomessa eri tahot ovat löytäneet toisensa ja tekevät yhteistyötä. Ylen selvityksessä käy ilmi, että samat aktiivit vaikuttavat eri ryhmissä, kuten terveydenhoidon henkilökuntaa kokoavassa Koronarealisteissa, verkkosivustoissa, kuten Vastavalkeassa ja Avoimessa Mediassa sekä erilaisissa koronarajoituksia vastustavissa yhteisöissä."
Suomessa ei ole toistaiseksi tutkittu, kuinka paljon rokotevastaisuudessa liikkuu rahaa. Siitä on myös vaikea saada selvää, sillä rahaliikenne on pankkisalaisuuden alaista tietoa.
Ylen selvityksestä käy ilmi, että lahjoituksia pyydetään hyvin avoimesti. Selvää on myös se, että jotkut onnistuvat pyynnöillään hankkimaan rahaa.
ILLUUSIO LAUMASUOJASTA PETTTI :
Amazonian virusmuunnos jyllää Brasiliassa, illuusio laumasuojasta petti: "Me kaikki saamme lopulta tartunnan"
Koronan toinen aalto on iskenyt rajusti etenkin Amazonian alueelle, jossa tilanne on katastrofaalinen, paikalliset kertovat
Ylelle.
Koronavirus Yle
17.2. 06:10
Tämän jutun mukaan kakkostason kipurajana on ilmaantuvuus 100/100 000. Nyt ilmaantuvuus on 94. Eli vielä voidaan hyvin odotella ja tuumailla.
IL:n tiedot: Koko maan kovat rajoitukset ovat lähellä – ravintolat kiinni ehkä jo kello 18
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8f83f00a-c514-47ed-a6ec-d10f1e966…
https://yle.fi/uutiset/3-11785630
Amazonian virusmuunnos jyllää Brasiliassa, illuusio laumasuojasta petti: "Me kaikki saamme lopulta tartunnan"
Koronan toinen aalto on iskenyt rajusti etenkin Amazonian alueelle, jossa tilanne on katastrofaalinen, paikalliset kertovat Ylelle.
17.2. 04:10
Kuvitelma laumasuojasta paljastui petolliseksi illuusioksi Amazonian alueella Brasiliassa, jossa riehuu virusmuunnos.
Vierailija kirjoitti:
ILLUUSIO LAUMASUOJASTA PETTTI :
Amazonian virusmuunnos jyllää Brasiliassa, illuusio laumasuojasta petti: "Me kaikki saamme lopulta tartunnan"
Koronan toinen aalto on iskenyt rajusti etenkin Amazonian alueelle, jossa tilanne on katastrofaalinen, paikalliset kertovat
Ylelle.
Koronavirus Yle
17.2. 06:10
Tilanne on todella vakava, synkempi kuin koskaan tähän mennessä. Olen menettänyt paljon ystäviä, kertoo brasiliansuomalainen Karlo Majuri puhelimitse.
Amazonasin osavaltiossa koronan kuolinluvut ovat maailman kärkeä asukaslukua kohti. Osasyynä pidetään aiempaa tarttuvampaa virusmuunnosta, jota kutsutaan Amazonian variantiksi tai P.1:ksi.
– Sairaalat ja tehohoitopaikat ovat täynnä, jonossa on satoja ihmisiä. Henkilökunta työskentelee yötä päivää. He ovat uupuneita ja ahdistuneita, ja monilla on itsemurha-ajatuksia,
TS: Rauman telakasta koronalinko
Koronatartunnat ovat rajussa nousussa Raumalla.
Perjantain jälkeen tartuntoja on vahvistettu ainakin 65 henkilöllä, ja suuri osa tartunnoista on jäljitetty Rauman telakalla ja sen alihankintayrityksissä työskenteleviin, kertoo Turun Sanomat.
https://www.verkkouutiset.fi/ts-rauman-telakasta-koronalinko/#faaacbf0
https://yle.fi/uutiset/3-11212596
16.2. klo 23.21 Oikeus palautti voimaan Hollannin hallituksen määräämän ulkonaliikkumiskiellon
Hollannin muutoksenhakutuomioistuin on keskeyttänyt alemman oikeusasteen päätöksen, joka määräsi hallituksen kumoa
Tanska on saanut hankittua miljoona lisäannosta Pfizer/Biontechiä ja lupaa rokottaa kaikki halukkaat kesäkuun loppuun mennessä.
Itävalta on tilannut EU:n ylijäämästä 900 000 annosta Modernaa. Ja Suomi ei ole tehnyt mitään lisärokotteiden hankkimiseksi?
Sanna ja orkesteri ei vaan ehdi tehdä kaikkea, ainakin voisi vaalit siirtää.
Thanks for Neandertals for passing down a chromosome 12 haplotype that provides some protection from severe covid-19
https://pnas.org/content/118/9/e2026309118
@PNASNews
Mites nyt ne rokotteet noiden muunnosten kanssa? Laumasuojaa ei tule sairastamalla, toimiiko nykyiset rokotteet uusille mutaatioille? Koronan sairastunut voi sairastua uudelleen koronaan eikä loppua näy. Rokote ei estä myöskään kantajaa levittämästä tautia, maskit jäävät pysyvästi vielä ensivuoden katukuvaan.
Oikeuskansleri: Kuntavaalien ajankohtaa arvioitava mahdollisimman pikaisesti uudelleen
Vierailija kirjoitti:
Tanska on saanut hankittua miljoona lisäannosta Pfizer/Biontechiä ja lupaa rokottaa kaikki halukkaat kesäkuun loppuun mennessä.
Itävalta on tilannut EU:n ylijäämästä 900 000 annosta Modernaa. Ja Suomi ei ole tehnyt mitään lisärokotteiden hankkimiseksi?
Sanna ja orkesteri ei vaan ehdi tehdä kaikkea, ainakin voisi vaalit siirtää.
Suomessa odotetaan Sanofin ja GSK:n koronarokotetta loppuvuodeksi, vielä ei ole kerottu kuinka paljon sitä on tilattu.
Vierailija kirjoitti:
Tämän jutun mukaan kakkostason kipurajana on ilmaantuvuus 100/100 000. Nyt ilmaantuvuus on 94. Eli vielä voidaan hyvin odotella ja tuumailla.
IL:n tiedot: Koko maan kovat rajoitukset ovat lähellä – ravintolat kiinni ehkä jo kello 18
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8f83f00a-c514-47ed-a6ec-d10f1e966…
On kyllä ihme touhua. Ei voi kyllä muuta sanoa!
Jos oikeesti tulee vielä jotain rajoituksia!!
Miten päättäjät edes kehtaa
Vierailija kirjoitti:
Oikeuskansleri: Kuntavaalien ajankohtaa arvioitava mahdollisimman pikaisesti uudelleen
Mitä te yläpeukuttajat mahdatte oikein ajatella siellä päässänne?
Hiidenkiven peruskoulussa Helsingissä todettu virusmuunnos, yläkoululaiset etäopetukseen
Yhteensä etäopetukseen siirtyy yli 400 oppilasta.
HIIDENKIVEN peruskoulussa Tapanilassa on todettu kaksi koronavirustartuntaa, joista toinen on virusmuunnoksen aiheuttama, tiedottaa Helsingin kaupunki.
Tästä syystä Hiidenkiven peruskoulun yläkoululaiset, eli lähes puolet koulun oppilaista, siirtyvät etäopetukseen tänään.
Etäopetus kestää tiedotteen mukaan kuitenkin vain perjantaihin. Päätöksen etäopetuksesta teki kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen.
Vierailija kirjoitti:
https://yle.fi/uutiset/3-11772207
Yle selvitti: Näin rokotevastaisuudella kerätään rahaa Suomessa – mukana myös talousrikoksista tuomittuAktiivisimmat rokotevastustajat voivat hyötyä itse taloudellisesti salaliittojen levittämisestä.
"Myös Suomessa eri tahot ovat löytäneet toisensa ja tekevät yhteistyötä. Ylen selvityksessä käy ilmi, että samat aktiivit vaikuttavat eri ryhmissä, kuten terveydenhoidon henkilökuntaa kokoavassa Koronarealisteissa, verkkosivustoissa, kuten Vastavalkeassa ja Avoimessa Mediassa sekä erilaisissa koronarajoituksia vastustavissa yhteisöissä."
Suomessa ei ole toistaiseksi tutkittu, kuinka paljon rokotevastaisuudessa liikkuu rahaa. Siitä on myös vaikea saada selvää, sillä rahaliikenne on pankkisalaisuuden alaista tietoa.
Ylen selvityksestä käy ilmi, että lahjoituksia pyydetään hyvin avoimesti. Selvää on myös se, että jotkut onnistuvat pyynnöillään hankkimaan rahaa.
Rokotteita vastustavat verkostoituneet globalistit ovat kuin hyttysiä, jotka imevät kansasta kaiken irti saamansa veren, kierosti hyötyäkseen taloudellisesti ihmisten sumuttamisesta ja härskistä valehtelemisesta.
Vierailija kirjoitti:
Tanska on saanut hankittua miljoona lisäannosta Pfizer/Biontechiä ja lupaa rokottaa kaikki halukkaat kesäkuun loppuun mennessä.
Itävalta on tilannut EU:n ylijäämästä 900 000 annosta Modernaa. Ja Suomi ei ole tehnyt mitään lisärokotteiden hankkimiseksi?
Sanna ja orkesteri ei vaan ehdi tehdä kaikkea, ainakin voisi vaalit siirtää.
Ihmettelen kanssa hallituksen touhua, joka viikko tuntuu olevan uutinen kuinka hallitus kokoontuu pohtimaan koronatilannetta mutta kokousten jälkeen uutisoidaan että ei oikeastaan päätetty mitään.
Vaalien siirtoa en kannata. Pidennetään äänestysaikaa vaikka viikolla ja jokainen etukäteen saatu äänestyslappu mukana äänestämään hanskat ja maski päällä, muuten ei asiaa paikalle. Laitetaan ihmisiä vahtimaan turvavälejä. Tuommoisia jonovahteja näin joskus Amerikassa, vahtivat ja ohjeistivat jonon etenemistä museossa. Silloin nauratti mutta nyt voisi olla käyttöä.
Uudessa-Seelannin kotoperäiset tartunnat ovat osoittautuneet brittimuunnokseksi. Tänään 2 uutta tartuntaa. On mielenkiintoista nähdä, miten brittivariantti käyttäytyy maassa, jossa ei ole muita tartuntoja. Oikein tosielämän laboratorio. Jos Uusi-Seelanti ei saa varianttia kuriin, ei kyllä saa kukaan muukaan.