Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usa:ssa todettiin eilen 19 452 uutta tartuntaa, yhteensä tartuntoja 123 776. Eniten tartuntoja on New Yorkissa, jossa yhteensä 53 455.
Usa:ssa tilanne elää jatkuvasti melkein viikon jälkijunassa. New Yorkin pormestari moittii Trumpin tilaamia testejä. Testin ottamisen jälkeen tulosten saamiseen menee 5 päivää.
Ja Trumppi haluaa pääsiäiseksi kaikki auki että talous alkaa rullaamaan on se aika Veli Kulta👍
(terveyden huolto pöyristynyt ajatuksesta)
Trump nyt sanoo mitä sanoo, eli mitä sylki suuhun tuo. Vastahan se myös "määräsi lain voimalla" General Motorsin valmistamaan hengityskoneita - viikko sen jälkeen kun General Motors ja Ford oli ilmoittaneet jäädyttäneensä muun tuotantonsa keskittyäkseen hengityskoneiden ja niiden varaosien tuottamiseen. Testitulosten lisäksi siellä tulee viikon viiveellä myös presidentti itse :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pohjoismaissa on oma "tonnikerho" kun kaikki maat osuu tällä hetkellä eri tuhatlukemalle.
Norjassa n. 4000
Ruotsissa n. 3000
Tanskassa n 2000
Suomessa n. 1000
Islanti n. 900Tanskassa testataan todella vähän. Testejä on 28.3.2020 mennessä oetttu yhteensä vain 18 810 vrt. esimerkiksi Suomeen, jossa testejä otetaan 2300-2500 /päivä. Tanskassa testausten määrä tiputettiin reilu viikko siten, että alimmillaan on testattu alle 500 päivässä (22.3) ja enimmillään n. 1200 (kuten eilen).
https://politi.dk/-/media/mediefiler/corona/ssi-epidem-overvaagningsrap…
Ruotsikaan ei juurikaan testaa.
Totta. Yhteensä Ruotsissa on testattu 24 500 ihmistä koko epidemian aikana. Se vastaa meillä alle. 1,5 viikon testimäärää nykyisellä testausmäärällä. https://www.folkhalsomyndigheten.se/smittskydd-beredskap/utbrott/aktuel…
Koronakatastrofi olisi ollut vältettävissä.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006456859.html
"Emme selvästikään ole ryhtyneet tarvittaviin toimiin uusien tautien puhkeamisten torjumiseksi sellaisilla nopeilla ja päättäväisillä toimilla, jotka olisivat voineet estää koronavirusepidemian lähtemisen kontrollista.
Bildt kiinnittää huomiota etenkin Kiinan viranomaisten tapaan hyssytellä uhkaa sekä SARS- että koronaviruksen kohdalla.
Hän viittaa tutkimukseen, jonka mukaan koronaviruksen leviäminen olisi onnistuttu estämään 95 prosenttisesti, jos Kiinan viranomaiset olisivat tunnustaneet uhan avoimesti ja ryhtyneet toimiin kolme viikkoa nyt tehtyä aikaisemmin.
– Koko maailma maksaa nyt valtavan hinnan paikallisesta huolimattomuudesta, tietämättömyydestä ja sensuurista kriittisellä hetkellä."
Mutta minusta ei pelkästään Kiina hyssytellyt, ollut huolimaton ja sensuurin vallassa, vaan kaikki maat sen jälkeen, Suomi mukaanlukien. Jokainen maa voisi joka ikinen hetki tehdä toisin. Sanna Marin voisi hyväksyä sen, että hän ei hallitse tätä tilannetta enää, koska se on jo lähtenyt käsistä ja tarvitsisi pätevien ihmisten apua. "Viisikko" ei riitä pelastamaan Suomea.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä33343 kirjoitti:
Koronavirus, valkoisten takkien uhraus. Kuolleita on 51 lääkäriä
Myös terveydenhuollon työntekijöiden tartunnan saaneiden määrä kasvaa: heitä on yli 6000
ANSA: N Toimittajat 27. maaliskuuta 2020klo 20.28Tämän jälkeen meillä on koronasodan kaatuneet ja veteraanit. Toivottavasti heitä muistetaan ja tuetaan ja kuntoutetaan sitten myös veteraaneina.
Toivottavasti kuntoutetaan, mutta muuten toi vertaus tuntui pahalta. Kannakselle ei lähdetty skimbat jalassa ja bikinit kassissa, eikä sieltä palattu ampumaan omia kotipitäjissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti mahdollisimman moni alkaa boikotoimaan kaikkea, mitä tehdään ja tuotetaan Kiinassa. Itse olen valmis maksamaan enemmän tekstiileistä, elektroniikasta ym, jos koko tuotanto tapahtuu Euroopassa, mieluiten tietysti Suomessa.
Minä ainakin alan kunhan tilanne tästä nomalisoituu ja "pääsee" taas shoppailemaan. Pyrin välttämään kaikkea Kiinassa tehtyä parhaani mukaan. Mikäli siis hengissä selviän, eihän se ole varmaa.
Kukin toki ostakoon mitä haluaa, mutta ap:n boikotti kaikkeen mikä tehdään ja tuotetaan Kiinassa tarkottaisi sitten sitä, ettei kannata sairastua nyt tai koskaan jatkossakaan, sillä esimerkiksi iso osa lääkkeistä tuotetaan Kiinassa ja suuri osa kaikista lääkkeistä, huolimatta missä ne valmistetaan, tarvitsee raaka-aineita, joita tuotetaan Kiinassa tai vain Kiinassa. Myös likimain kaikki älylaitteet ja kaikki sähkötekniset laitteet toimivat komponentein, joita valmistaa Kiina. Myös ruoan suhteen tilanne olisi hankala, sillä teollisuuden, myös elintarvikepuolella, koneiden ja laitteiden sekä näiden osien tuonti on paljolti Kiinasta. Sitten jos boikotti olisi molempiin suuntiin, niin Suomen tulevaisuus olisi surkea. Kiina on suomen 5. suurin vientimaa ja esimerkiksi merkittävä sellun kohdalla.
Eiköhän tästä nyt saatu sellaista oppia, että jatkossa korporaatiot ei enää pidä niin paljon tuotantoketjunsa kriittisiä toimintoja Kiinassa, vaan niitä tehdään myös lähempänä kotimarkkinoita. Esimerkiksi meidän firma, joka työllistää 250-300 henkeä sesongista riippuen, tulee kyllä nyt panemaan tämän ketjun uusiksi askel askeleelta.
Vierailija kirjoitti:
Pohjoismaissa on oma "tonnikerho" kun kaikki maat osuu tällä hetkellä eri tuhatlukemalle.
Norjassa n. 4000
Ruotsissa n. 3000
Tanskassa n 2000
Suomessa n. 1000
Islanti n. 900Tanskassa testataan todella vähän. Testejä on 28.3.2020 mennessä oetttu yhteensä vain 18 810 vrt. esimerkiksi Suomeen, jossa testejä otetaan 2300-2500 /päivä. Tanskassa testausten määrä tiputettiin reilu viikko siten, että alimmillaan on testattu alle 500 päivässä (22.3) ja enimmillään n. 1200 (kuten eilen).
https://politi.dk/-/media/mediefiler/corona/ssi-epidem-overvaagningsrap…
Sveitsi testaa 8000 päivässä. Silloin kun vajaat 100 000 testiä oli tehty, ilmoittivat että 12% niistä oli positiivisia. Ranska testaa 12 000 testiä päivässä. Siellä suunnitellaan määrien rajua kasvattamista, kun saavat ensi kuussa käyttöön pikatestejä.
Vierailija kirjoitti:
Koronakatastrofi olisi ollut vältettävissä.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006456859.html
"Emme selvästikään ole ryhtyneet tarvittaviin toimiin uusien tautien puhkeamisten torjumiseksi sellaisilla nopeilla ja päättäväisillä toimilla, jotka olisivat voineet estää koronavirusepidemian lähtemisen kontrollista.
Bildt kiinnittää huomiota etenkin Kiinan viranomaisten tapaan hyssytellä uhkaa sekä SARS- että koronaviruksen kohdalla.
Hän viittaa tutkimukseen, jonka mukaan koronaviruksen leviäminen olisi onnistuttu estämään 95 prosenttisesti, jos Kiinan viranomaiset olisivat tunnustaneet uhan avoimesti ja ryhtyneet toimiin kolme viikkoa nyt tehtyä aikaisemmin.
– Koko maailma maksaa nyt valtavan hinnan paikallisesta huolimattomuudesta, tietämättömyydestä ja sensuurista kriittisellä hetkellä."
Mutta minusta ei pelkästään Kiina hyssytellyt, ollut huolimaton ja sensuurin vallassa, vaan kaikki maat sen jälkeen, Suomi mukaanlukien. Jokainen maa voisi joka ikinen hetki tehdä toisin. Sanna Marin voisi hyväksyä sen, että hän ei hallitse tätä tilannetta enää, koska se on jo lähtenyt käsistä ja tarvitsisi pätevien ihmisten apua. "Viisikko" ei riitä pelastamaan Suomea.
No ruotsi nyt viimeinen kenen kannattaa alkaa puhua ennalta ehkäisystä kun ei ole kiinnostanut tätä coronaa vieläkään alkaa hoitaa kunnolla!!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten Suomessa on näin vähän sairastuneita/kuolleita verrattuna muihin Pohjoismaihin?
Kai meillä on asiat hoidettu huonosti, kuten tuo yksi väittää :D
Ollan todella huonoja, jäljessä kaikkia muita eurooppalaisia maita tässäkin asiassa...
On hoidettu huonosti. Jopa tällä palstalla ihmeteltiin ja kauhisteltiin jo ajat sitten vapaasti Kiinasta ja Italian epidemia-alueilta tänne lenteleviä turisteja. Ketään ei kiinnostanut kontrolloida heidän liikkumista tms.
Vierailija kirjoitti:
https://www.worldometers.info/coronavirus/
Miksi Suomi ei päivitä tuonne tilastoon parantuneita? Monta viikkoa ollut tuo 10 kpl parantunutta tuolla, vaikka muut luvut ovat lisääntyneet. Uskoisin että parantuneita on toistasataa vähintään kun ottaa huomioon 14 päivän sairaskaranteenin.
Potilaiden yksityisyyden suojan vuoksi. Ainoastaan kuolemat on pakko raportoida.
Lueskelin tuossa mustasta surmasta.
Koronasta saattaa seurata jotain hyvääkin:
Mustan surman aiheuttama väestökato aiheutti Euroopassa suuria yhteiskunnallisia ja taloudellisia muutoksia, kun palkollisten asema parani työvoimapulan myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti mahdollisimman moni alkaa boikotoimaan kaikkea, mitä tehdään ja tuotetaan Kiinassa. Itse olen valmis maksamaan enemmän tekstiileistä, elektroniikasta ym, jos koko tuotanto tapahtuu Euroopassa, mieluiten tietysti Suomessa.
Minä ainakin alan kunhan tilanne tästä nomalisoituu ja "pääsee" taas shoppailemaan. Pyrin välttämään kaikkea Kiinassa tehtyä parhaani mukaan. Mikäli siis hengissä selviän, eihän se ole varmaa.
Kukin toki ostakoon mitä haluaa, mutta ap:n boikotti kaikkeen mikä tehdään ja tuotetaan Kiinassa tarkottaisi sitten sitä, ettei kannata sairastua nyt tai koskaan jatkossakaan, sillä esimerkiksi iso osa lääkkeistä tuotetaan Kiinassa ja suuri osa kaikista lääkkeistä, huolimatta missä ne valmistetaan, tarvitsee raaka-aineita, joita tuotetaan Kiinassa tai vain Kiinassa. Myös likimain kaikki älylaitteet ja kaikki sähkötekniset laitteet toimivat komponentein, joita valmistaa Kiina. Myös ruoan suhteen tilanne olisi hankala, sillä teollisuuden, myös elintarvikepuolella, koneiden ja laitteiden sekä näiden osien tuonti on paljolti Kiinasta. Sitten jos boikotti olisi molempiin suuntiin, niin Suomen tulevaisuus olisi surkea. Kiina on suomen 5. suurin vientimaa ja esimerkiksi merkittävä sellun kohdalla.
Eiköhän tästä nyt saatu sellaista oppia, että jatkossa korporaatiot ei enää pidä niin paljon tuotantoketjunsa kriittisiä toimintoja Kiinassa, vaan niitä tehdään myös lähempänä kotimarkkinoita. Esimerkiksi meidän firma, joka työllistää 250-300 henkeä sesongista riippuen, tulee kyllä nyt panemaan tämän ketjun uusiksi askel askeleelta.
Toivottavasti! Tämä pandemia on osoittanut kriitisellä tavalla yhteiskuntien haavoittuvuuksia ja sitä, miten tosiaan on tärkeää pitää tuotannot lähellä ja myös omaa tuotantoa niin ruoassa kuin infrastruktuurin kannalta olelliisissa asioissa. Me ei voida olla polvillaan heti kun maailmalla tapahtuu ja se mitä tapahtuu, voi tällä tavalla tapahtua koko maailmassa samaan aikaan. Tämä oppi on osunut suoraan kantapäihin niin meillä kuin muuallakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huonoja merkkejä kirjoitti:
Tämä on vasta ensimmäinen Suomessa näkyvä elintarvikkeiden saatavuusongelma, joka johtaa hintojen nousuun. Lisää on tulossa.
https://www.hs.fi/talous/art-2000006456475.html
BBC: Appelsiinimehu kallistuu huomattavasti koronaviruksen takia
Koronavirus on vaikeuttanut monien tuotteiden tuotantoa ja kuljetusta markkinoille. Appelsiinimehun kohdalla virus on myös lisännyt sen kulutusta, kertoo BBC.
Muistetaanpa, että tässä asiassa oikeasti Suomi on eri asemassa kuin monet muut maailman maat. Tämän vuoden aikana tiettyjen, ulkomailta tulevien elintarvikkeiden saatavuuden osalta voi olla häiriöitä, mutta kyllä ne perusjauheliihat, soijat, perunat ja ohrat, silakat ym. hyllystä löytyvät. Turha lietsoa paniikkia. Omaehtoinen puskorointi on järkevää ja itsekin pistän kasvimaan pystyyn kevääksi. Mutta emme me nälkään näänny.
Tämä asia ei ole THL:n vastuulla - onneksi.
Olet oikeassa, Suomesta löytyy kaikki tarvittava ruoka. Vain maahantuotavat elintarvikkeet voivat vähentyä valikoimista, tosin niitäkin on vielä varastoissa.
Kyllä me pärjätään. Kohta on kesä ja satoakin saadaan omista Suomen lukuisista pelloista. Tosin tässäkin päättäjät voisi olla kaukaa viisaat ja varmistaa lisätuotantoa ja valjastaa paketoituja peltoja käyttöön.
Monen arkisen tuotteen hinta voi nousta. Toivottavasti kauppiaat ei kuitenkaan ala ahneiksi ja nosta hintoja vain siksi, että katastrofi on edessä. Kuten se joku käsidesin myyjä teki helsinkiläisessä kaupassa.
Saadaan, jos joku käy ne kylvämässä ja myöhemmin nostamassa talteen. Tällä hetkellä näyttäisi siltä että ettei halukkaita ole tarpeeksi siihen puuhaan. Samaan aikaan 200000 lomautettua makaa sohvalla ja ulisee ansiosidonnaisen perään.
Edelleen, työntekijöitä olisi, mutta palkka on surkea. 3e tunnissa palkkaa olisi 480 euroa kuukaudessa. Sillä ei elä, eikä makseta asumista. Mieluummin saman rahan eteen ulisen sohvalla kuin pellolla kylmässä.
Tuntipalkka pyörii kylläkin yleensä jossain 9 euron tietämillä voimassa olevan TESsin mukaisesti. Mansikanpoiminnassa voi päästä jopa 17€ tuntiansioihin.
Noh, viimekädessä kyllä työkkärillä on oikeus antaa makoilijoiden valita: joko tekevät käsketyn työn työkkärin tukea vastaan, normaalina palkkatyönä tai sitten nauttivat 3kk karenssista. Elämä on valinnoista kiinni.
Älä viitsi valehdella. Ulkomaalaisten kanssa ei aina edes tehdä mitään sopimuksia. Kyllähän se kertoo jo jotain, että työnantaja ruikuttaa, kun ei saa juuri ulkomaalaisia töihin, kun on korona. Täällä on nyt lomautettuna paljon väkeä ja jos palkka on kohdillaan, niin tekijöitä varmasti riittää. Mutta ei saa suomalaista tekemään matalalla palkalla, voi kyynel.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001682323.html
Todellisuudessa on kuten artikkeli kertoo, että ulkomaalaiset kohtaa aivan häikäilemätöntä riistoa. Ei noudateta työaikoja, ei makseta lisiä ja palkka on surkea. Hävetkää tuollaiset! Ihan oikein jos nyt olette kusessa, kun ei löydy riistokohteita.
Vauva av:lta on kadonnut käytännössä kokonaan Persu-henkinen trollaus ja tilalle tullut paljon näitä korona-kirjoitteluja.
Molemmissa on pistetty halvalla ns suvaitsevaisia arvoja, liberaaleja poliitikkoja, viranomaisia ja ennustettu Suomelle tuhoa ja kärsimystä.
Onkohan tämä sattumaa. Hmm.....
Ja mikäs se ekassa viestissä linkattu Hal Turner Radio olikaan, vaihtoehtomedia? Hmm...
Ei kuulosta sattumalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.worldometers.info/coronavirus/
Miksi Suomi ei päivitä tuonne tilastoon parantuneita? Monta viikkoa ollut tuo 10 kpl parantunutta tuolla, vaikka muut luvut ovat lisääntyneet. Uskoisin että parantuneita on toistasataa vähintään kun ottaa huomioon 14 päivän sairaskaranteenin.
Potilaiden yksityisyyden suojan vuoksi. Ainoastaan kuolemat on pakko raportoida.
Tuo yksityisyyden suojaan vetoaminen on yksi vitsi. Onhan se nyt selvää, että jos yli tuhan on sairastunut ja sinne päivitetään, että tänään 2 parantui, mitään yksityisyyden suojaa siinä ei rikota, eikä henkilöllisyys ole todettavissa.
Toisin kun lääkäriin mennessä, kun istut siellä odotusaulassa 30 muun kanssa ja valkotakkinen avaa oven ja hihkaisee VIRTANEN ja jos Virtanen ei heti kuullut, niin hihkaistaan uudelleen VIRTANEN, oliko MATTI VIRTANEN? Jos Matti sattuu olemaan menossa vaikka diabeteshoitajalle, niin siinä sitten saadaan se Matin vaivakin julki, kun Matti kävelee diabeteshoitajan ovesta sisälle ja ovessa lukee diabeteshoitajan vastaanotto.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006456837.html
Ensimmäinen vuorokausi Uudenmaan eristystä takana – poliisilta tiukka ohje: Rajan ylityksen kokeilujen pitää loppua
Sakkottakaa niitä yrittäjiä, kaikkia! Samalla saa kartutettua valtion kassaa, tästäkin operaatiosta syntyy koko ajan lisäkustannuksia. Paapominen on rikos kaikkia niitä kohtaan, jotka yrittävät tehdä kaikkensa vahinkojen minimoimiseksi.
Tässä vaiheessa myö kaikilla pitäisi olla tietoa asiaan liittyen, joten ei pitäisi tulla yllätyksenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huonoja merkkejä kirjoitti:
Tämä on vasta ensimmäinen Suomessa näkyvä elintarvikkeiden saatavuusongelma, joka johtaa hintojen nousuun. Lisää on tulossa.
https://www.hs.fi/talous/art-2000006456475.html
BBC: Appelsiinimehu kallistuu huomattavasti koronaviruksen takia
Koronavirus on vaikeuttanut monien tuotteiden tuotantoa ja kuljetusta markkinoille. Appelsiinimehun kohdalla virus on myös lisännyt sen kulutusta, kertoo BBC.
Muistetaanpa, että tässä asiassa oikeasti Suomi on eri asemassa kuin monet muut maailman maat. Tämän vuoden aikana tiettyjen, ulkomailta tulevien elintarvikkeiden saatavuuden osalta voi olla häiriöitä, mutta kyllä ne perusjauheliihat, soijat, perunat ja ohrat, silakat ym. hyllystä löytyvät. Turha lietsoa paniikkia. Omaehtoinen puskorointi on järkevää ja itsekin pistän kasvimaan pystyyn kevääksi. Mutta emme me nälkään näänny.
Tämä asia ei ole THL:n vastuulla - onneksi.
Olet oikeassa, Suomesta löytyy kaikki tarvittava ruoka. Vain maahantuotavat elintarvikkeet voivat vähentyä valikoimista, tosin niitäkin on vielä varastoissa.
Kyllä me pärjätään. Kohta on kesä ja satoakin saadaan omista Suomen lukuisista pelloista. Tosin tässäkin päättäjät voisi olla kaukaa viisaat ja varmistaa lisätuotantoa ja valjastaa paketoituja peltoja käyttöön.
Monen arkisen tuotteen hinta voi nousta. Toivottavasti kauppiaat ei kuitenkaan ala ahneiksi ja nosta hintoja vain siksi, että katastrofi on edessä. Kuten se joku käsidesin myyjä teki helsinkiläisessä kaupassa.
Saadaan, jos joku käy ne kylvämässä ja myöhemmin nostamassa talteen. Tällä hetkellä näyttäisi siltä että ettei halukkaita ole tarpeeksi siihen puuhaan. Samaan aikaan 200000 lomautettua makaa sohvalla ja ulisee ansiosidonnaisen perään.
Edelleen, työntekijöitä olisi, mutta palkka on surkea. 3e tunnissa palkkaa olisi 480 euroa kuukaudessa. Sillä ei elä, eikä makseta asumista. Mieluummin saman rahan eteen ulisen sohvalla kuin pellolla kylmässä.
Tuntipalkka pyörii kylläkin yleensä jossain 9 euron tietämillä voimassa olevan TESsin mukaisesti. Mansikanpoiminnassa voi päästä jopa 17€ tuntiansioihin.
Noh, viimekädessä kyllä työkkärillä on oikeus antaa makoilijoiden valita: joko tekevät käsketyn työn työkkärin tukea vastaan, normaalina palkkatyönä tai sitten nauttivat 3kk karenssista. Elämä on valinnoista kiinni.
Älä viitsi valehdella. Ulkomaalaisten kanssa ei aina edes tehdä mitään sopimuksia. Kyllähän se kertoo jo jotain, että työnantaja ruikuttaa, kun ei saa juuri ulkomaalaisia töihin, kun on korona. Täällä on nyt lomautettuna paljon väkeä ja jos palkka on kohdillaan, niin tekijöitä varmasti riittää. Mutta ei saa suomalaista tekemään matalalla palkalla, voi kyynel.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001682323.html
Todellisuudessa on kuten artikkeli kertoo, että ulkomaalaiset kohtaa aivan häikäilemätöntä riistoa. Ei noudateta työaikoja, ei makseta lisiä ja palkka on surkea. Hävetkää tuollaiset! Ihan oikein jos nyt olette kusessa, kun ei löydy riistokohteita.
Tästä lienee turhaa tapella sillä h alla aho on jo vaatinut näitä työpaikkoja täytettäväksi m aaha n muut tajilla.
Kuinkahan nopeasti koronaoireet näin realistisesti alkaa? Näin eilen ystävää jolla ei itsellään oireita, mutta mulla tänä aamuna kurkku aivan järkyttävän kipeä. Ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta, olo on muuten huono, uuvuttaa ja väsyttää.
Tämä persujen gremlinin trollaius loppuu pian kun sisäministeri saa lain voimaan. ja hyvä niin
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan nopeasti koronaoireet näin realistisesti alkaa? Näin eilen ystävää jolla ei itsellään oireita, mutta mulla tänä aamuna kurkku aivan järkyttävän kipeä. Ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta, olo on muuten huono, uuvuttaa ja väsyttää.
Ei kannata vauvapalstalla kysellä neuvoa.
Tämän jälkeen meillä on koronasodan kaatuneet ja veteraanit. Toivottavasti heitä muistetaan ja tuetaan ja kuntoutetaan sitten myös veteraaneina.