Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Vierailija kirjoitti:
Eli nyt ihan myönnetään, että Suomessa voi olla 20-30 kertaa enemmän sairastuneita kuin mitä testit näyttävät. Se siis tekee 1 % väestöstä.
Ja infektiolääkäri Askoa lainatakseni, "vielä ei olla edes nousukiidossa".
Kun siis luvut tuplaantuvat noin viikon välein, kolmasosa väestöstä olisi saanut tartunnan kuukauden päästä (tämähän oli hallituksen "pahin" skenaario).
Kuka siis uskoo, että luvut taittuu laskuun jo kuukauden päästä, eikä nouse siitä enää enempää?
Vai onko nyt tässä poikkeustilassa kyse siitä, että hallituskin on tajunnut, että tautiin tulee sairastumaan paljon enemmän ihmisiä kuin 35 %?
Eli jos taudin leviämistä ei nyt hillitä ja paljon, viimeistään kuukauden päästä loppuu terveydenhuollon kapasiteetti (joka oli sille 35 %:lle laskettu)...
noin on joka maassa, esim. etelä-koreasta saa parhainta dataa koska testaavat niin monet. eli tartuntoja on moninkertaisesti, mutta useimmilla pari-kolmekymppisillä se on normiflunssan oireinen tai jopa sitä lievempi, joten luvusta ei sinänsä tarvitse panikoida. etelä-korean koronakuolleisuus on n. 0,7-prosentin luokkaa kun viimeksi katsoin, eli se, että tautiin sairastuu enemmän, ei tarkoita sitä, että he kaikki vaatisivat teho-tai edes sairaalahoitoa. nyt suomessa tavatuista tapauksista suurin osa on juuri näitä hyväkuntoisia laskettelijoita, joilla on flunssankaltaisia oireita. siksi kapasiteettia on suojeltava nyt kun moni ikäihminen ei ole vielä sairastunut. seattlessa amerikassa tauti pääsi vanhainkotiin ja teki hirveää jälkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos naapuri yskii rapussa, kauanko mahdollinen virus säilyy ilmassa? Naapuri on nyt pari päivää yskinyt ja äskön kröhi kunnolla suoraan mun ulko-oven takana, kiitosta vain hänelle. Koiria pitäisi lähteä käyttämään ulkona, mutta kauanko kannattaa odotella ennen kuin rappuun menee jos siellä on juuri joku yskinyt?
Toki voin tartunnan saada muualtakin, mutta parhaani mukaan yritän sitä välttää kuitenkin.
Kuulemma useita tunteja säilyy ilmassa. Eli.. jee
Täs ei ole mitään logiikkaa. Sitten olisivat kaikki ihmisiä sairaita nyt ottaen huomioon kuinka monet on kerrallaan ollut kaupoissa. Jos virus on airborne, tartuttaja tartuttaa kaikki huoneessa.
https://www.google.com/amp/s/www.marketwatch.com/amp/story/guid/6B4C609…
Mut siel lukee, että 3 tuntia leijuu ilmassa!!!!!!!!
Eikö olekin ironista, että juuri vasemmistolaisin hallitus koskaan, laittoi rajat kiinni!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ite oon ravintolassa töissä enkä saanut vapaata. Eli töihin vaan ja lapset päiväkotiin, huoh :D Isolla osalla jatkuu normaali arki ainakin vielä.
Ja näin varmistetaan, että tilanne pahenee Suomessa, kun ei noudateta edes valmiIuslain käyttöönottoa vaativassa tilanteessa uusia ohjeita. Normaali arki jatkuu? Voi jeesus. Pitääköhän täälläkin ihmiset tosiaan lukita koteihinsa.
No mitähän tässä pitäis sitten tehdä? Olla ilamn lupaa pois töistä ja saada potkut jonka takia ei olisi toimeentuloa kolmeen kuukauteen? Ei mulla ole vaihtoehtoja. Valitettavasti.
On sinulla jos tahtoa riittää.
Kerrotko mitä vaihtoehtoja? Se mun oma tahto vapaaseen ei riitä. Työnantaja ei myönnä edes palkatonta vapaata. Mulla ei ole varaa irtisanoa itseäni, tulisi 3kk karenssi ja menettäisin asunnon.
Ilmiannat paikan! Päivähoito-oikeus on VAIN heille jotka pelastavat henkiä ja pitävät pakollisia toimia yllä. THL nasautat
Työnantajalta tuli jo ilmoitus että hallitus selkeästi on linjannut että päiväkodit pysyvät auki. Vanhemmat töihin siis.
Aika epäselvästi oli Marin linjannut asian, onko tosiaan niin että päiväkodit auki vain esim. hoitohenkilökunnan lapsille? Uutisoinnista saa sen kuvan että kaikki päiväkodit on auki.
Eikös se ollut taas suositus?
Vierailija kirjoitti:
Pari työkaveria on nyt raivoissaan eikä hyväksy rajoituksia. Aikovat olla entistä enemmän ulkona ja tapahtumissa ja tulla kiåenä töihin. Kypsää
Missähän tapahtumissa meinaavat olla 😆
Aattelivat ehkä järkkäävänsä omia konsertteja tai pitävänsä salakapakkaa..
Salakapakoita saattaa kyllä tulla. Elokuvissakin aina on 🤔
Kokoontumis vapautta RAJOITETAAN! Punavihreän hallituksen kaatamiseksi avattavan kansalaisaloitteen ja sitä tukevan yleislakon kunniaksi järjestettävät juhlat yritetään perua hallituksen päätöksellä! Ovat selvästi peloissaan meidän kannatuksesta!
Vierailija kirjoitti:
Kokoontumis vapautta RAJOITETAAN! Punavihreän hallituksen kaatamiseksi avattavan kansalaisaloitteen ja sitä tukevan yleislakon kunniaksi järjestettävät juhlat yritetään perua hallituksen päätöksellä! Ovat selvästi peloissaan meidän kannatuksesta!
Ne, juhlat ja miekkari voidaan järjestää sitten kahdessa osassa.
Vierailija kirjoitti:
USA:n talous (eli numerotalous) vapaapudotuksessa! Pörssit -10%. Trumppin presidenttiys on mennyttä.
Reaalitalouteen pohjaavat Kiina ja Venäjä selviävät. Ainakaan Venäjällä pörssikursseilla ei ole mitään merkitystä mihinkään. Näissä maissa on myös suurempi toleranssi poikkeusolojen ja väliaikaisen epämukavuuden sietämiseen kuin USA:ssa. Molemmilla on runsaasti reservejä. Venäjällä kaikkia mahdollisia raaka-aineita. Kiinassa on suurin osa lännen teollisesta tuotannosta - se on fyysisesti heidän maillaan.
USA sulkee kaksi tukikohtaa Irakissa jatkuvien raketti-iskujen vuoksi.
Amerikkaa piestään nyt kuin vierasta sikaa.
Tämä on Pearl Harbor potenssiin 1000.
NYT JAETAAN PELIMERKKEJÄ! Kyse on isommasta kuin moni vielä ymmärtää. Aamu koittaa aikanaan ja sitten tarkistetaan kuka on vielä pystyssä.
Kollaa kestää!!
Hyökkääminen on usein kuluttavampaa kuin puolustus.
Onko laskettu oikein? USA voi yllättää resilienssillään. Kiinalla ei ole kokemusta hyökkäämisestä. Mikä on Venäjän sietokyky pitkässä iskussa.
Tedros kertoi puhuneensa useille Euroopan terveysministereille. Testaus epäilyissä on tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokoontumis vapautta RAJOITETAAN! Punavihreän hallituksen kaatamiseksi avattavan kansalaisaloitteen ja sitä tukevan yleislakon kunniaksi järjestettävät juhlat yritetään perua hallituksen päätöksellä! Ovat selvästi peloissaan meidän kannatuksesta!
Ne, juhlat ja miekkari voidaan järjestää sitten kahdessa osassa.
Pysykää kotona jos ei ole pakko lähteä ulos!!
Kuinka vaikeaa tämä on ymmärtää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ite oon ravintolassa töissä enkä saanut vapaata. Eli töihin vaan ja lapset päiväkotiin, huoh :D Isolla osalla jatkuu normaali arki ainakin vielä.
Ja näin varmistetaan, että tilanne pahenee Suomessa, kun ei noudateta edes valmiuslain käyttöönottoa vaativassa tilanteessa uusia ohjeita. Normaali arki jatkuu? Voi jeesus. Pitääköhän täälläkin ihmiset tosiaan lukita koteihinsa.
Ainakin muissa maissa on laitettu ravintolat kiinni, siellähän tämä virus juur leviää
Ei kait niissä edes käy asiakkaita. Miksi olisivat auki.
Vierailija kirjoitti:
Näinkö tämä loppuu?
Minä olin aina kuvitellut, että jos tulee tällainen tilanne niin suurvallat ydinpommittavat kraateriksi sen paikan missä joku äärimmäisen tarttuva ja tappava tauti alkaa levitä. Jotta se pysähtyisi niille sijoilleen. Siksi uhrataan joku rajattu alue. Ihmiskunnan tulevaisuuden turvaamiseksi.
Ilmeisesti suurvaltajohtajat eivät olekaan psykopaatteja eikä kellään ole munaa tällaiseen. Se olikin vain elokuvaa.
Niissä elokuvissa myös CDC tulee (richard Geren tms. Johdolla) apuun ja toimii pätevästi. Eristää ja tutkii.
Tosielämä ei mennytkään kuin Hollywood ja CDC osoitti olevansa vähintään yhtä pihalla kuin THL.
Vierailija kirjoitti:
Koska ensimmäinen narsistinen artisti järjestää keikan kymmenelle hengelle?
Abreu on huhujen mukaan jo alottanut kymmenen ensimmäisen 69vuotiaan houkuttelun esitykseensä, kahdelle ensimmäiselle peppureiässä pyöräytetyt Mariannet!
Olenko ainoa joka oli TYTYVÄINEN hallituksen päätöksiin?
Liikuttavaa tuo erään kommunisti-idiootin "Ameriikka-viha".
Eikö hän tule ajatelleeksi, että esim. suomalaisten eläkerahastojen varoja on paljon kiinni USA:n markkinoilla?
Varsinkin siis jos itse elää yhteiskunnan tuilla, kannattaisi hieman vähentää tuota vahingoniloa, ettei se osu vielä omaan nilkkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokoontumis vapautta RAJOITETAAN! Punavihreän hallituksen kaatamiseksi avattavan kansalaisaloitteen ja sitä tukevan yleislakon kunniaksi järjestettävät juhlat yritetään perua hallituksen päätöksellä! Ovat selvästi peloissaan meidän kannatuksesta!
Ne, juhlat ja miekkari voidaan järjestää sitten kahdessa osassa.
Pysykää kotona jos ei ole pakko lähteä ulos!!
Kuinka vaikeaa tämä on ymmärtää?
SÄÄNTÖ SUOMI ! Auktoriteeti uskoiset LAMPAAT!
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttaako etta tulojen loppuminen vaikuttaa mm vuokranmaksukykyyn ja ihmiset joutuvat poishaadetyiksi asunnoistaan? USAn tietoja seuratessa huomasin etta velkojen perimista taman kriisin aikana kielletaan, onhan selvaa etta ilman tuloja ei kaikkea pysty maksamaan.
Mutta jos ei tuloja, niin eikö voi hakea silloin kelasta apua?
Mutta varmasti päätyy useampi tänä vuonna ulosottoon. Ilmaiseksi ei varmasti kukaan anna asua.
Säälittää ne pienet lapset jotka jää yksin väistämättä ja ne köyhät kenen lapsille on tärkeää saada edes se lämmin ruoka koulussa😰
Mutta ymmärrän myös tämän mikään ei ole oikeen hyvä!
Olisiko sinulla ehdotusta minne vien lapseni, kun hoidan koronapotilaita?