Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Presidentin lausunto
Sauli Niinistö https://www.facebook.com/niinisto/
26 min ·
Koronavirus on syytä ottaa vakavasti.
Valtiojohtoa myöden joudumme nyt miettimään käyttäytymistä; niin matkustelua kuin normaalia kanssakäymistä ihmisten parissa. Matkojen ja tilaisuuksien peruuttaminen ja etukäteen sovittu kättelyjen ja lähietäisyyden välttäminen ovat nyt arkipävää.
Viime päivinä Suomessa tietoon tulleet tapaukset ovat liki poikkeuksetta liittyneet tartuntoihin Pohjois-Italiassa. Useat jo viikon takaa, jolloin viruksen tunnistettu levinneisyys alueella oli vielä vähäistä, mutta todellisuus toista. Tällaista piilevyyttä saattaa kyllä vallita muuallakin .
Opiksi on hyvä ottaa:
Ensiksikin matkailun suhteen. Harkitseva pidättyväisyys alkaa olla paikallaan. Mitä enemmän ihmisiä ja mitä laajemmalta alueelta he kerääntyvät samaan paikkaan, sitä suurempi on riski.Tämän vuoksi useita mittavia tilaisuuksia on peruutettu ja kisoja käydään ilman yleisöä. Ei myöskään ole vaaratonta vierailua, virus on löytänyt tiensä esimerkiksi Ranskan parlamenttiin ja EU:n päämajaan.
Toiseksi, matkan jo tehneen osalta. Viruksen itämisaika yllättää helposti - siksi kaikki mahdollinen varovaisuus kotiin palattua on paikallaan. Pari viikkoa ei ole kovin pitkä aika pidättyväiseen käyttäytymiseen, ja sen kohteena oleville kanssaihmisille on hyvä ja oikein kertoa syy.
Kolmanneksi, olemme saaneet hyvät ohjeet päivittäiseen toimintaan - noudatetaan niitä käsienpesuineen ja kainaloon aivastamisineen kaikkineen.
Kyllä tästä selvitään. SN
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan biologista lääkettä käyttävä vieläkään saanut ohjeistusta tai tietoa miten paljon nostaa kuoleman riskiä? Itselläni 3 pientä lasta. Olen leski ja en halua lasteni jäävän orvoiksi.
Pystytkö pitämään lapsesi kotona ja pystytkö pysymään myös itse omaehtoisessa karanteenissa. Voit ehkä saada sairaslomaa ahdistuksen takia jos käyt töissä.
Milloin sadan virallisen tartunnan raja menee rikki Suomessa, veikkauksia?
Veikkaan 24.3.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on suomalaiselta lääketieteen huippuasiantuntijalta juuri saamani linkki pätevään koronatietoon.
Kiina toimi mallikkaasti, mutta täällä länsimaissa ei olla osattu toimia. Kauheaa luettavaa.https://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(20)3052…
Kyseinen artikkeli on Copyright © 2020 Manuel Silvestri. Googlaa ja seuraa linkkejä niin kuvio tulee selväksi. :D
Vierailija kirjoitti:
Mitä käytännössä tarkoittaa mielestänne se muutos, että siirrytään jossain vaiheessa (viruksen levittyä) leviämisen rajoittamisesta sairastuneiden hoitamiseen.
Kuulostaa pelottavalta, jos sitten ei enää yritetä rajoittaa, kun tartunta ketjuissa ei tunnisteta kaikkia.
Tarkoittaa käytännössä samaa kuin että palokunta lopettaisi palavan talon sammuttamisen ja ensihoitajat kävisi hoitamassa taloon jääneet potilaat siellä liekkien keskellä.
Vierailija kirjoitti:
”Sotahistorian dosentti Markku Salomaa on vahvasti sen puolella, että kyseessä on sotilaslaboratoriosta lähtöisin oleva virus. Kannattaa kuunnella haastattelu Areenasta.
Sitä voidaan toki spekuloida, onko viruksen kulkeutumisketju laboratorion ulkopuolelle saanut alkunsa esimerkiksi ahneen eläintenhoitajan myydessä koe-eläimiä eläinkauppiaalle tms.
https://areena.yle.fi/1-50461294?utm_medium=social&utm_campaign=areena-i...”
”Uskomatonta, olen siis luullut ettei näille viruslaboratoriospekulaatioille ole mitään todisteita . Olen luullut että se on aivan foliohattuilua. Tämä asiantuntija puhuu niin että pitää aivan itsestäänselvänä, että virus on laboratorioperäinen!”
Tuossa yllä on esitelty varsinainen klassikko! :D
https://www.vauva.fi/keskustelu/3639895/tunnistateko-palstalla-itanaapu…
Tunnistatteko palstalla itänaapurin trollit?
Tässä varsinainen klassikko palstalla.
Vierailija kirjoitti:
Presidentin lausunto
Sauli Niinistö https://www.facebook.com/niinisto/
26 min ·
Koronavirus on syytä ottaa vakavasti.
Valtiojohtoa myöden joudumme nyt miettimään käyttäytymistä; niin matkustelua kuin normaalia kanssakäymistä ihmisten parissa. Matkojen ja tilaisuuksien peruuttaminen ja etukäteen sovittu kättelyjen ja lähietäisyyden välttäminen ovat nyt arkipävää.
Viime päivinä Suomessa tietoon tulleet tapaukset ovat liki poikkeuksetta liittyneet tartuntoihin Pohjois-Italiassa. Useat jo viikon takaa, jolloin viruksen tunnistettu levinneisyys alueella oli vielä vähäistä, mutta todellisuus toista. Tällaista piilevyyttä saattaa kyllä vallita muuallakin .
Opiksi on hyvä ottaa:
Ensiksikin matkailun suhteen. Harkitseva pidättyväisyys alkaa olla paikallaan. Mitä enemmän ihmisiä ja mitä laajemmalta alueelta he kerääntyvät samaan paikkaan, sitä suurempi on riski.Tämän vuoksi useita mittavia tilaisuuksia on peruutettu ja kisoja käydään ilman yleisöä. Ei myöskään ole vaaratonta vierailua, virus on löytänyt tiensä esimerkiksi Ranskan parlamenttiin ja EU:n päämajaan.
Toiseksi, matkan jo tehneen osalta. Viruksen itämisaika yllättää helposti - siksi kaikki mahdollinen varovaisuus kotiin palattua on paikallaan. Pari viikkoa ei ole kovin pitkä aika pidättyväiseen käyttäytymiseen, ja sen kohteena oleville kanssaihmisille on hyvä ja oikein kertoa syy.
Kolmanneksi, olemme saaneet hyvät ohjeet päivittäiseen toimintaan - noudatetaan niitä käsienpesuineen ja kainaloon aivastamisineen kaikkineen.
Kyllä tästä selvitään. SN
Sauli

Kyllä tästä selvitään. SN[/quoteEhkä vähän lepsu, mut jämäkämpi kuin yhdenkään viranomaisen kannanotto.
Vierailija kirjoitti:
29.1.2020 Ivalo, kiinalainen turisti
26.2.2020 nainen, palannut Milanosta
+ häneen yhteydessä 1.3.2020 suomalainen nainen28.2.2020 nainen, palannut Milanosta
+ häneen yhteydessä 1.3.2020 eläkeläinen mies
+ koulupoika
+ 2.3.2020 työikäinen mies5.3.2020 koululainen Hämeenlinnasta, ollut lomalla perheen kanssa Italiassa
5.3.2020 44-vuotias henkilö Pirkanmaalta, palannut Italiasta
5.3.2020 HUS, nainen, tartunta altistumisesta aiempaan todettuun tapaukseen
5.3 HUS, mies, tartunta Italiasta
5.3 HUS, mies, tartunta Italiasta6.3 HUS, , palannut Pohjois-Italiasta
6.3 Etelä-Karjala, palannut Pohjois-Italiasta
6.3 Pohjois-Pohjanmaa, Iranista Ouluun matkustanut henkilö7.3 HUS, palannut Pohjois-Italiasta
7.3 HUS, palannut Pohjois-Italiasta
7.3 Pirkanmaa, palannut Pohjois-Italiasta
7.3 Pirkanmaa, palannut Pohjois-Italiasta8.3 HUS, nainen, palannut Pohjois-Italiasta
8.3 HUS, mies, ollut yhteydessä edelliseen, otettu sairaalaan
8.3 HUS, nainen, opettaja Lauttasaaren ala-asteella, liittyy perjantaina todettuun tartuntaan
8.3 Pirkanmaa, opettaja, palannut Pohjois-Italiasta
8.3 Pohjois-Savo, mies, palannut Pohjois-Italiasta
8.3 Varsinais-Suomi, palannut Pohjois-Italiasta
8.3 Päijät-Häme, nainen, ollut työmatkalla RoomassaTartunnan saaneita eri uutisten mukaan on 26. IL ja IS ei ole huomanneet joitain, vai onko joku väärin?
Nostan tämän vielä ylös jos aamulla päivittyvät ajantasaisiksi nämä määrät medioissakin, joissa kokonaismäärä on vielä 24.
En kestä tuota Italian junakeissiä! Kuinka ”unohtuvat” pysäyttää pohjoisesta etelään menevät junat, ja niinpä ihmiset pakkautuvat täysiin juniin tartuttamaan toisiaan ja viemään taudin ympäri Italiaa ja muuallekin toki vapaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selittäkää tyhmälle miten tuo global infection rate voi olla tänään miinuksella.
Siten että parantuneita on enemmän kuin uusia sairastuneita.
Aamulla yritettiin selittää, että sinne tilastoihin lisättiin könttänä kaikki aiemmat tiedossa olevat kliiniset diagnoosit. Siksi tilastoihin yhtäkkiä tuli 14000 sairastunutta lisää ja käyrät pomppasivat kattoon. Tänään palattiin normaaliin - eilenkin oli vain 1500 uutta tapausta, vaikka niitä kliinisiä oli jo mukana. Nyt on vielä vähemmän ja tervehtyneitä enemmän.
Jos kävisit ihan katsomassa mitä tuon linkin takana on niin huomaisit ehkä seuraavat seikat:
- global infection rate (cases/day) on pudonnut aikavälillä 12/2-13/2 nollaan
- global confirmed cases on 13/2 samassa luvussa kuin 12/2
Eli, että yhtään uutta tautitapausta ei ole tullut aikavälillä 12/2-13/2.
Ja ei, muutos ei johdu kriteerien muutoksesta, kyseinen piikki näkyy käyrissä 12/2 arvolla.
Oikeasti, kuten todettua, se johtuu siitä, että siellä on käyrä piirretty 13/2 asti vaikka päivämäärän 13/2 lukuja ei ole vielä syötetty.
Kysymyksen kysyjäkin kysyi että miksi global infection rate on yhtäkkiä negatiivinen (no, itse asiassa se on nyt nolla, koska puuttuu uusin päivädata) ja sellaista muutosta tuo esittämäsi ei mitenkään voisi aiheuttaa.
Kyllä se negatiiviselta näyttää. Jos painat tuota 13.2 palloa niin siinä lukee:
-Mainland China -59
-Rest of the world: 14
-Total infections: -45Edelleen, datavirhe. Vai kuulostaako sinusta järkevältä, että kumulatiivisesti tartunnan saaneita ihmisiä on tänään yhteensä vähemmän kuin eilen?
Arvoisa edellisen viestini alapeukuttaja, mene katsomaan niitä käyriä ja yritä ymmärtää mitä näet. Kumulatiivinen käyrä on vasemmalla. Siitä näet, että Kiinan kohdalla 13.2. luku on pienempi kuin 12.2. Se on väistämättä virhe, sillä tartuntojen kumulatiivinen arvo ei voi pienentyä. Kumulatiivinen tarkoittaa kaikkien päivien arvojen summaa.
Infection rate taas voi olla pienimmillään arvossa nolla. Tartuntoja voi olla vähimmillään nolla kappaletta päivässä.
Tämänhetkinen virheellinen arvo johtuu siitä, että Kiinan ulkopuolisia arvoja on näköjään päivitetty muutama, mutta Kiinan sisällä olevissa tartunnoissa on tuo virhe, väittää että tartuntojen kokonaismäärä olisi vähentynyt. Nämä näet kumulatiiviselta käyrältä.
Kuten joku muu sanoi, tämän päivän kokonaisdataa voit tarkastella aikaisintaan huomenna. Nykyinen muutosarvo on siis, jälleen kerran, datavirhe.
Oletko joku aasialainen, kun puhut matikkaa? En tiedä muuta kuin sitä, että matkustajat vaarantavat ilmastoa ja myös nyt meidän terveyttä. Miettikää nyt lapseja ja lemmikkejänne!! Vegaanius on oikea tie.
No älä nyt...Ei ne sekasyöjät lapsia syö.
Tuli hyvään aikaan lopetettua salijäsenyys. Mietin jo tammikuussa kuinka kaikki taudit voi siellä tarttua ja etenkin tämä Korona. Hikeä ja mitä sitä nyt ihmisiltä suusta tulee treenatessaan. Monet pyyhkivät otsaansa, avataan juomapullon korkkia sen jälkeen kun ollaan kosketettu monien muiden saman päivän aikana käyttämiä painoja tai kuntosalilaitteita. Siellä jos missä taudit tarttuu. Nyt pitää tyytyä kotitreeniin omankehon- ja käsipainoilla. Ehkä se kannattaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
29.1.2020 Ivalo, kiinalainen turisti
26.2.2020 nainen, palannut Milanosta
+ häneen yhteydessä 1.3.2020 suomalainen nainen28.2.2020 nainen, palannut Milanosta
+ häneen yhteydessä 1.3.2020 eläkeläinen mies
+ koulupoika
+ 2.3.2020 työikäinen mies5.3.2020 koululainen Hämeenlinnasta, ollut lomalla perheen kanssa Italiassa
5.3.2020 44-vuotias henkilö Pirkanmaalta, palannut Italiasta
5.3.2020 HUS, nainen, tartunta altistumisesta aiempaan todettuun tapaukseen
5.3 HUS, mies, tartunta Italiasta
5.3 HUS, mies, tartunta Italiasta6.3 HUS, , palannut Pohjois-Italiasta
6.3 Etelä-Karjala, palannut Pohjois-Italiasta
6.3 Pohjois-Pohjanmaa, Iranista Ouluun matkustanut henkilö7.3 HUS, palannut Pohjois-Italiasta
7.3 HUS, palannut Pohjois-Italiasta
7.3 Pirkanmaa, palannut Pohjois-Italiasta
7.3 Pirkanmaa, palannut Pohjois-Italiasta8.3 HUS, nainen, palannut Pohjois-Italiasta
8.3 HUS, mies, ollut yhteydessä edelliseen, otettu sairaalaan
8.3 Pirkanmaa, opettaja, palannut Pohjois-Italiasta
8.3 Pohjois-Savo, mies, palannut Pohjois-Italiasta
8.3 Varsinais-Suomi, palannut Pohjois-Italiasta
8.3 Päijät-Häme, nainen, ollut työmatkalla RoomassaTäällähän oli aamulla kirjoittamassa mies Hervannasta 35-v., joka kertoi, että oli käynyt antamassa näytteen ja todettu positiiviseksi. Se tuli sitten median kauttakin aamupäivällä:
Pirkanmaan shp: "Pirkanmaalla on todettu lauantain aikana yksi uusi koronavirustartunta, joka liittyy aiempiin Pohjois-Italiasta saatuihin tartuntoihin."
Nuo listassa olevat kolme pirkanmaalaista miestä liittyvät ilmeisesti tähän Hervannan mieheen, sillä hän sanoi, että neljän miehen porukka oli ollut Pohjois-Italiassa (laskettelemassa oletan) ja heistä kolme on saanut tartunnan. Yksi on karanteenissa.
Hervannan mies oli käynyt yhden näistä luona, kirjoitti että läheisen (eli esim. veli?) SYÖMÄSSÄ ja saanut tartunnan, VAIKKA TUOLLA TOISELLA MIEHELLÄ EI OLLUT VIELÄ OIREITA. Meillä on siis nyt Suomessakin tapaus, jossa tartunta on tapahtunut, ennen kuin oireet ovat ilmenneet.
Nämä Italiassa reissussa olevat miehet muodostavat siis kaiken järjen mukaan ne julkisuudessa olleet kaksi yliopiston henkilökuntaan kuuluvaa ja tämä yksi opettaja, jonka tartunnan vuoksi siellä Kangasalalla on suljetaan nyt koko koulu. Joista siis yksi on diagnosoitu 5.3. (se opettaja) ja kaksi 7.3.
Aika kovasti tuossakin on ilmeisesti yksi ihminen tartuttanut, kun jo kolme on sairastunut.
Lisään vielä: oltaisiinko se opettaja kuitenkin diagnosoitu vasta la 7.3., koska muutenhan ollaan ollut tosi vastuuttomia, jos hänet on diagnosoitu jo torstaina 5.3. ja koulunkäynnin on annettu jatkua kuitenkin perjantaina!?
Hän oli pois töistä jo keskiviikkona, ilmeisesti sai tiedon joko aamulla tai edellisenä iltana.
Toiminta on ollut erittäin edesvastuutonta Tays'in taholta, koska karanteenista ym tiedotettiin vasta tänään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä käytännössä tarkoittaa mielestänne se muutos, että siirrytään jossain vaiheessa (viruksen levittyä) leviämisen rajoittamisesta sairastuneiden hoitamiseen.
Kuulostaa pelottavalta, jos sitten ei enää yritetä rajoittaa, kun tartunta ketjuissa ei tunnisteta kaikkia.
Tarkoittaa käytännössä samaa kuin että palokunta lopettaisi palavan talon sammuttamisen ja ensihoitajat kävisi hoitamassa taloon jääneet potilaat siellä liekkien keskellä.
Tällä hetkellä olen tyytyväinen etten jatkanut nuoruudessa aloitettuja terveydenhuollon alan opintoja loppuun, vaan vaihdoin toiselle linjalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parempi saada tartunta nyt aikaisessa vaiheessa, kun on resursseja hoitoon.
Myöhemmin ei välttämättä ole. Eli en pese käsiäni hysteerisesti tai vältä väenpaljoudessa kulkemista. Jos on tartunta-altis, niin se tarttuu enemmin tai myöhemmin joka tapauksessa.
Tähän ei ilmeisesti 100% varmuudella saa immuniteetia sairastamalla, sanoisin, että paras kun pyrkii välttämään sen sairastumisen kokonaan.
Ei voi välttää jos on alttius. Pitäisi päästä avaruusalukseen tai erakoitua kellariin. Mahdollisesti nämäkin vaihtoehdot jo myöhäistä.
Ilmoitin tänään lapsille, että huomenna ei tarvitse mennä kouluun ja että opiskellaan kotona lukujärjestyksen mukaan.
Teinipoikani tuumasi siihen, että ei olis mennytkään. Oli kuulemma suunnitellut yhden ihmisen koululakkoa koronan takia.
On tietenkin seurannut maailman tapahtumia ja jutellut ulkomaalaisten kavereidensa kanssa. Hänellä on hyvä ymmärrys siitä mitä nyt tapahtuu eikä hän halua riskeerata terveyttään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
he evidence surely indicates that political leaders should be moving faster and more aggressively. As Xiaobo Yang and colleagues have shown, the mortality of critically ill patients with SARS-CoV-2 pneumonia is substantial. As they wrote recently in The Lancet Respiratory Medicine, “The severity of SARS-CoV-2 pneumonia poses great strain on critical care resources in hospitals, especially if they are not adequately staffed or resourced.” This coronavirus is not benign. It kills. The political response to the epidemic should therefore reflect the national security threat that SARS-CoV-2 represents.
National governments have all released guidance for health-care professionals, but published advice alone is insufficient. Guidance on how to manage patients with COVID-19 must be delivered urgently to health-care workers in the form of workshops, online teaching, smart phone engagement, and peer-to-peer education. Equipment such as personal protective equipment, ventilators, oxygen, and testing kits must be made available and supply chains strengthened. The European Centre for Disease Prevention and Control recommends that hospitals set up a core team including hospital management, an infection control team member, an infectious disease expert, and specialists representing the intensive care unit and accident and emergency departments.
So far, evidence suggests that the colossal public health efforts of the Chinese Government have saved thousands of lives. High-income countries, now facing their own outbreaks, must take reasoned risks and act more decisively. They must abandon their fears of the negative short-term public and economic consequences that may follow from restricting public freedoms as part of more assertive infection control measures.Tiivistä, suomeksi. Nyt ollaan AV:lla.
Ei kannata. Copyright © 2020 Manuel Silvestri. Manuel Silvestri on ”julkaissut” muutaman artikkelin, joiden Googlesta löytyvät linkit johtavatkin yllättäen muiden kirjoittamiin artikkeleihin. :D
Vierailija kirjoitti:
Milloin sadan virallisen tartunnan raja menee rikki Suomessa, veikkauksia?
Veikkaan 24.3.
Tää tilanteella mässäily on sairasta. Nautitko jos olet oikeassa?
Tää että laitetaan muutama oppilas ja opettaja karanteeniin maksimoi vaan haitat joka tavalla. Ei estä viruksen etenemistä, mutta koulunkäynnistäkään ei tule mitään.
Kai nyt Suomessa, jos jossain, ois hyvät valmiudet etäopetukseen?! Koulut kiinni ja opetus verkkoon pariksi viikoksi.
Varsinainen klassikko palstalla:
https://www.vauva.fi/comment/40834200
Edelleen, mielipidevaikuttaminen.