Yle: Lasten käyttämä väkivalta ja kielenkäyttö on muuttunut yhä rajummaksi päiväkodeissa
https://yle.fi/uutiset/3-11170619
Tuolla kuvia työntekijöiden vammoista, joita lapset ovat aiheuttaneet.
Ja uutisesta poiminta lapsen kielenkäytöstä:
"Myös kielenkäyttö on sellaista, mitä ei alle kouluikäiseltä odottaisi kuulevansa.
Ääritapauksessa 4-vuotias on huutanut ruokapöydässä: “Mä haluaisin ostaa sellaisen puukon, millä mä saisin teidät kaikki hakattua kuoliaaksi. Teistä jäis vaan verisiä klimppejä"."
Olen täysin järkyttynyt ja tyrmistynyt tuollaisesta! Mihin tämä maailma on menossa ja millaisia aikuisia tuollaisista lapsista aikanaan kasvaa?
Lisäksi huolettaa suuresti muiden, täysin syyttömien lasten turvallisuus, kun siellä on tuollaisia ongelmalapsia heidän kanssaan samoissa päiväkodeissa!
Kommentit (106)
Olen itse ollut iltapäiväkerho-ohjaajana, ja vuosi vuodelta lapset oli hullumpia. Tuntuu ettei nykyään enää kauheasti kasvateta lapsia. Ei:n sanominen on kamalaa, eikä haluta aiheuttaa lapsille pahaa mieltä. Ja näitä tapauksia oli sekä ahmeteissa että mateissa, vaan erilaisina, ja köyhemmissä perheissä että varakkaimmissa. Kuka hullu haluaa enää tehdä tollaista työtä lasten kanssa ihan p'skapalkalla, kuitenkin melko monen pienen ihmisen henki on sun harteilla jopa 800e/kk paljalla. Ite kaivan mieluummin ojia kuin olen päivittäin lasten kanssa.
Ukko37 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eipä tuo kovin tavaton huudahdus ole vihaiselta lapselta, jolla on hyvä mielikuvitus. Lasten päässä seikkailee tontut, noidat, prinsessat ja hirviöt sekaisin, siellä on verisiä länttejä, puukkoja, taikamiekkoja ja puhuvia sammakkoja. Lapsikin on väkivaltainen olento, kuten me kaikki.
Itse olin hyvästä turvallisesta kodista, mutta aika kauheita asioita sanoin lapsena kun suutuin. Se on sitä elämän opettelemista.
Oikea väkivalta ja muu häiriökäyttäytyminen on asia erikseen. Mutta sanoja en lähtisi tuomitsemaan, ellei siellä sitten ole kehitystasoon nähden sopimattomia sanoja, vaikka jotain squirttausta tai dildoa jne.
Squirttaaminen ja dildotus on kehitystasolle sopimatonta, mutta kuoliaaksi puukottaminen ei?
Ok. Seems legit.
Ei tuohon tarvitse kuin että isosisarus on katsonut vakoiluetäisyydellä jotain Simpsonit-tasoista viihdettä. Kuoleminen, tappaminen ja puukko on kuitenkin sanoja jotka voivat ja saavat olla lapselle valmiiksi tuttuja.
Asia ei muutu miksikään niin kauan kuin esimerkiksi Vauva-lehdessä julistettu ns. virallinen kasvatusnäkemys on se, että kurinpito on lapsille haitaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ukko37 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eipä tuo kovin tavaton huudahdus ole vihaiselta lapselta, jolla on hyvä mielikuvitus. Lasten päässä seikkailee tontut, noidat, prinsessat ja hirviöt sekaisin, siellä on verisiä länttejä, puukkoja, taikamiekkoja ja puhuvia sammakkoja. Lapsikin on väkivaltainen olento, kuten me kaikki.
Itse olin hyvästä turvallisesta kodista, mutta aika kauheita asioita sanoin lapsena kun suutuin. Se on sitä elämän opettelemista.
Oikea väkivalta ja muu häiriökäyttäytyminen on asia erikseen. Mutta sanoja en lähtisi tuomitsemaan, ellei siellä sitten ole kehitystasoon nähden sopimattomia sanoja, vaikka jotain squirttausta tai dildoa jne.
Squirttaaminen ja dildotus on kehitystasolle sopimatonta, mutta kuoliaaksi puukottaminen ei?
Ok. Seems legit.
Ei tuohon tarvitse kuin että isosisarus on katsonut vakoiluetäisyydellä jotain Simpsonit-tasoista viihdettä. Kuoleminen, tappaminen ja puukko on kuitenkin sanoja jotka voivat ja saavat olla lapselle valmiiksi tuttuja.
Lisään vielä tuohon viimeksi kirjoittamaani, että se ei kuitenkaan poista sitä että väkivalta ja sen uhka on ihan todellista lasten keskuudessa ja aikuisiinkin kohdistuen. Omaa lastani on päiväkodissa toinen lapsi pitänyt selän takaa seisoen paikallaan kun toinen painoi terävällä lelulla vatsaan, ja tällä(kin) viikolla tokaluokkalainen raportoi että luokkatoveri oli käynyt kuristamaan hänen vierustoveriaan kesken tunnin. Työnkin puolesta ilmiö on surullisen tuttu. Sitä en siis tarkoita kieltää tai vähätellä. Pointtini oli nyt vain että yhdestä lauseesta ei vielä kannata niitä johtopäätöksiä lapsen mur.hanhimoisuudesta tehdä.
Olisko tämä nykyajan neuvotteleminen lapsen kanssa!
Kohta varmaan vanhemmat kysyy taaperolta mielipidettä....esim. ketä kannattaa äänestää vaaleissa yms.
Ei ihme, että lapset oirehtii kun on turvattomia.

Mutta kun lasten oikeudet! Muista lasten oikeuksien sopimus!
Jo pelkkä EI sana, saa jotkut lapset pois tolaltaan.
Alueelliset erot on valtavan suuria. Itse työskentelen ns. hyvällä alueella eikä lapset ole erityisen agressiivisia. Tosin yksi poikkeusvuosi oli, mutta siinä porukassa oli myös monta diagnoosia/ diagnoosia vailla ja tilanteet kärjistyi koska HENKILÖKUNTAA ei ollut tarpeeksi.
Erityistä tukea tarvitsevat lapset laitetaan tavallisiin ryhmiin ilman tukea. Ennen oli kertoimet (erityislapsi vei esim kahden tai jopa kolmen lapsen paikan), avustajia, erityisopeja ryhmissä yms. Ne on kaikki viety ja lapset ei enää saa tukea jota he tarvitsee. Tiloistakin on tehty huonompia; jättipäiväkoteja isoine leikkisaleineen ym. tehostamista. Kodinomaisuus olisi usein parempi.
Lapsen agressiivisuudelle on aina joku syy, ja se harvoin on huono kotikasvatus - ainakaan yksinään. Siellä on taustalla usein esim. neuropsykiatrisia ongelmia, mitä ei usein edes alle kouluikäisille vielä diagnosoida.
Liikaa lapset katsoo nykyään ruutuja ja sisällöt on usein lapsen ikätasolle liian hurjia (esim. supersuosikki ninjago ei ole tarkoitettu 3-vuotiaille ja sitä ei moni vanhempi suostu ymmärtämään). Mutta yleensä nämä aiheuttaa lapsessa lähinnä levottomuutta (joka sekin on kyllä monelta kantilta katsottuna haitallista), mutta siitä on vielä pitkä matka hoitotädin puremiseen.
Hoitajat on huolissaan omista mustelmista, mutta lasten muihiin lapsiin kohdistama väkivalta kuitataan sillä, että kuuluu lapsen kehitykseen, ei tuosta nyt poliisijuttua kannata tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eipä tuo kovin tavaton huudahdus ole vihaiselta lapselta, jolla on hyvä mielikuvitus. Lasten päässä seikkailee tontut, noidat, prinsessat ja hirviöt sekaisin, siellä on verisiä länttejä, puukkoja, taikamiekkoja ja puhuvia sammakkoja. Lapsikin on väkivaltainen olento, kuten me kaikki.
Itse olin hyvästä turvallisesta kodista, mutta aika kauheita asioita sanoin lapsena kun suutuin. Se on sitä elämän opettelemista.
Oikea väkivalta ja muu häiriökäyttäytyminen on asia erikseen. Mutta sanoja en lähtisi tuomitsemaan, ellei siellä sitten ole kehitystasoon nähden sopimattomia sanoja, vaikka jotain squirttausta tai dildoa jne.
No en voi tietää, onko tuollaista kieltä käyttänyt lapsi syyllistynyt sitten myös tekoihin, mutta jos katsoit yhtään tuon uutisen kuvia, niin siellähän näkyy, kuinka jotkut lapset ovat ihan tekoihinkin asti menneet.
Kyllähän joku uhmaikäinen lapsi hyvinkin puree ja potkii tai yrittää purra ja potkia, jos häntä yrittää raivokohtauksen aikana pidellä aloillaan. Lasten kanssa sattuu ja tapahtuu. Esineitäkin on valtaosa kommentoijistakin pikku diktaattorina heitellyt.
Ukko37 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eipä tuo kovin tavaton huudahdus ole vihaiselta lapselta, jolla on hyvä mielikuvitus. Lasten päässä seikkailee tontut, noidat, prinsessat ja hirviöt sekaisin, siellä on verisiä länttejä, puukkoja, taikamiekkoja ja puhuvia sammakkoja. Lapsikin on väkivaltainen olento, kuten me kaikki.
Itse olin hyvästä turvallisesta kodista, mutta aika kauheita asioita sanoin lapsena kun suutuin. Se on sitä elämän opettelemista.
Oikea väkivalta ja muu häiriökäyttäytyminen on asia erikseen. Mutta sanoja en lähtisi tuomitsemaan, ellei siellä sitten ole kehitystasoon nähden sopimattomia sanoja, vaikka jotain squirttausta tai dildoa jne.
Squirttaaminen ja dildotus on kehitystasolle sopimatonta, mutta kuoliaaksi puukottaminen ei?
Ok. Seems legit.
Ei dildotus ja puukottaminen, vaan näiden sanojen tunteminen ja käyttäminen.
Suomeksi mielellään myös irralliset lausahdukset, niin tulee paremmin esiin, onko niillä sisältöä.
Uutinen on totta, elän sitä ma-pe 8h/pvässä.
Kuluneella(kin) viikolla on lennelleet ruokapöydän tuolit, rakennuspalikat ym, potkittu oven karmit liki irti, paiskottu ovia niin lujaa kuin lähtee, raavittu ja purtu yms. Ja kyseessä alle 7v lapset. Kokonaan toinen juttu niin kova kirkuminen niissä kohtauksissa, että korviin kirjaimellisesti sattuu.
Tämä tällainen lasten pahoinvointi on lisääntynyt todella paljon työurani (15v) aikana ja viimeisen 10v aikana vielä siitäkin.
Kertoo karua kieltään vanhemmuudesta, tietynlaisesta kyvyttömyydestä siihen, kiireestä ja yht.kunnan muutoksesta kovemmaksi.
Väsyttävää ja raskasta, myönnän.
Vierailija kirjoitti:
Hoitajat on huolissaan omista mustelmista, mutta lasten muihiin lapsiin kohdistama väkivalta kuitataan sillä, että kuuluu lapsen kehitykseen, ei tuosta nyt poliisijuttua kannata tehdä.
Tämäkin on ongelma, koska alle 15-vuotias ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa teostaan, mutta en tiedä mitä esim. lastensuojeluilmoitus näissä tapauksissa saisi aikaan. Pidetäänkö sitä turhana ja liioiteltuna, vaikka lapsi käyttäytyy väkivaltaisesti toisia kohtaan... 🤔
Lopunajat. Ensin naiset nousee johtaviin asemiin ja lopulta lapset kääntyy vanhempiaan vastaan. Näinhän on ilmoitettu
mies51v
Samaan aikaan jotkut jauhavat aina vaan siitä, että lapset ovat täysin hoitajiensa armoilla olevia pieniä viattomia olentoja.
Tekisi mieli näille sanoa, että se on pikemminkin se hoitaja joka on lasten armoilla tänä päivänä.
Miten ihmiset olettaa, että nämä liittyy mitenkään siihen, että nykyään ei kuriteta lapsia vaan "lässytetään".
Ennemmin itse oon huolissaan näiden lasten kotioloista. Omankin lapsen päiväkodissa on vilkkaampia lapsia joilla lähtee leikit vähän lapasesta helposti, mutta silti vain yksi lapsi huolettaa itseäni ja se on juurikin lapsi joka puhuu todella rumia. Huutaa vanhemmilleen päiväkoti-ikäisenä lauseita mitä varmasti on kuullut kotona vanhempien huutavan toisilleen.
Oltiin 5. luokkalaisen pojan palaverissa ja tuli puheeksi hölmöilyt, kuten se että valehtelee tehneensä läksyt. Kerroin että näistä tulee aina rangaistus, joko puhelin pois, ”työkielto” (maatilalliset ymmärtää), kaverit jäihin tms. Opettajan mielestä liian kovia rangaistuksia. Kyseessä kuitenkin 2-7 päivää maksimissaan. Olin aika hölmistynyt.
Nykyään aikuiset siloittelee lapsen tietä liikaa, esim lapsen asiat hoidetaan jotenkin ettei lapsi ole edes tietoinen niistä. Riitoja ei laiteta sopimaan eikä ottamaan vastuuta hölmöilystä. Meillä on lapset joutuneet menemään sen lapsen kotiin vanhempien kanssa sopimaan jos on kiusannut. Tämä tarvitsi tehdä vain kerran. Oli kova paikka vaikka hyvässä hengessä mentiin etukäteen sopien, sai kyllä kiitosta mutta pakko oli myös vähän torua että viesti menee perille.
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmiset olettaa, että nämä liittyy mitenkään siihen, että nykyään ei kuriteta lapsia vaan "lässytetään".
Ennemmin itse oon huolissaan näiden lasten kotioloista. Omankin lapsen päiväkodissa on vilkkaampia lapsia joilla lähtee leikit vähän lapasesta helposti, mutta silti vain yksi lapsi huolettaa itseäni ja se on juurikin lapsi joka puhuu todella rumia. Huutaa vanhemmilleen päiväkoti-ikäisenä lauseita mitä varmasti on kuullut kotona vanhempien huutavan toisilleen.
No siksi koska tuo lässytyksen ja kaikkein viimeisimpänä "sanoituksen" käyttöönotto on se suuri muutos joka lastenkasvatuksessa on tapahtunut juurikin kurinpitoa koskien.
Kun samaan aikaan lasten kurittomuus on lisääntynyt merkittävästi erityisesti siltä osin, ettei lapsilla enää ole kunnioitusta aikuisia kohtaan niin kuin ennen, niin aika vahvat ideologiset silmälasit siihen tarvittaisiin jotta ei laskisi 1+1=2.
Itsekin ihmetytti se, että eikö joku "nyt mä tapan sut!" olisi ihan tyypillinen huudahdus jossain poikien puumiekkailuleikissä? Mutta ehkä asiayhteydestä oli arvattavissa, että tässä oli oikeasti kyse lapsesta, joka yritti uhkailla aikuisia.