Sinkut, tuleeko teille koskaan paha mieli siitä kun ette voi viettää koti-iltaa kumppanin kanssa leffan äärellä mättöillen?
Täällä on usein viikonloppuisin ketjuja aiheesta. Haaveiletteko semmoisista koti-illoista?
Kommentit (44)
Itseasiassa ei. Joitakin vuosia sitten en olisi uskonut, että tulen vielä ajattelemaan näin, niin riipivältä sinkkuus joskus tuntui. Olen nykyään tosi tyytyväinen yksinoloon, enkä itseasiassa tiedä, haluanko jakaa elämääni kenenkään kanssa koskaan.
Kun lueskelee ja kuuntelee juttuja monekirjavista parisuhdeongelmista, olen vain iloinen, ettei semmoisista tarvi kärsiä. En sitä paitsi tiedä, josko vaikka parin vuoden sisään vaihdan asuinkaupunkiakin, se on helpompaa, kun ei tarvi ottaa päätöksessä ketään muuta huomioon.
Taannoin olin kyllä tosi ihastunut yhteen mieheen, mutta nyt jo tosi tyytyväinen, että siitä ei mitään tullut. Seksiä haluaisin kyllä jonkun yhden ja saman miehen kanssa, mutta eipä siihenkään seurustelua tarvita.
N34
Pidän leffa-illan mielummin yksin. Harvemmin tuli exien kanssa sellaista leffaa vastaan jonka molemmat olisi halunnut katsoa. Ärsyttävää katsoa jotain paskaa toisen mieliksi.
Kun en ole tavannut sellaista ihmistä jonka kanssa haluaisin viettää iltaa niin en sitä voi kaivatakkaan.
t. mielummin sinkku kuin epätäydellinen kumppani
Mun eksä tykkäsi katsoa Turhapuroja ja Jim Carreyn leffoja ja sen mättö oli pelkästään nestemäistä. Ei ole ikävä ei.
No tuota. Aika erilaista elämää olen parisuhteessa ollessani viettänyt. Siinä ei paljon telkkaria ehditty töllöttää.
Sulla taitaa olla kuivanpuoleinen suhde mikäli sitäkään.
Ei. Kuitenkin se mies nillittäisi joka asiasta.
Kuulostaa tylsältä. En jaksaisi katsella jotain sohvalla lojuvaa plösöä, vaan ennemmin kaipaisin seuraa erilaisiin aktiviteetteihin. Mutta sitten taas miehen ylläpitoon ei tahdo oikein aika riittää, kun kokemusteni mukaan kun tuppaavat olemaan täysin passattavia. Puistattaa ajatuskin, että pitkän työpäivän jälkeen alkaisi toinen työpäivä kotitöiden parissa.
Vierailija kirjoitti:
Mun eksä tykkäsi katsoa Turhapuroja ja Jim Carreyn leffoja ja sen mättö oli pelkästään nestemäistä. Ei ole ikävä ei.
:D
Vietän leffailtoja kissani kanssa. En kyllä kaipaa tilaavievää valittavaa miesvauvaa asuntooni, viime kerralla minun roolini oli lähinnä siivota, laittaa ruokaa, pestä pyykit ja tarjota seksipalveluita.
Nykyisin koti pysyy siistinä, kaapissa on aina ruokaa (koska kukaan rohmu ei vetänyt kaikkea), ei tarvitse kuunnella lapsellisia animesarjoja/räiskintäpelejä. Usein keitän pannullisen teetä, laitan kynttilöitä ja suitsukkeen, nautin puhtaasta kodistani ja pehmeästi kehräävästä kissasta ja mietin miksi tuhlasin niin monta vuotta elämästäni miehen kanssa asuen.
Mä aion nyt mättöillä ihan yksikseni ja samalla katsoa uusimman Terminaattorin rauhassa ilman kitinää että sen sijaan pitäisi katsoa joku romanttinen pläjäys.
Ehkä huomenaamulla kaipaan lämmintä kehoa ja unisia silmiä vierelleni, mutta en nyt.
M
Minä syön mieluummin yksin. Lisäksi inhoan syömisen ääniä eli yhteissyömisiä. Se ei haittaa, jos joku muu katsoo myös leffaa, kunhan hän siis ei syö, eikä vie psikkaani sohvalla.
En juurikaan katso leffoja, yleensä tv-tarjonta on sen verran köpöä. Mättöily ei kiinnosta, saatan syödä nälkääni illalla pari voileipää ja luen kirjoja tai piirrän tussitöitä. Menen nukkumaan siinä puoli 11 maissa illalla.
Olen erittäin tyytyväinen näin, että työpäivän jälkeen on hiljaista ja rauhallista eikä minun tarvitse puhua enää kellekään.
Osaan katsoa telkkaria ilman miestäkin.
Vierailija kirjoitti:
Mä aion nyt mättöillä ihan yksikseni ja samalla katsoa uusimman Terminaattorin rauhassa ilman kitinää että sen sijaan pitäisi katsoa joku romanttinen pläjäys.
Ehkä huomenaamulla kaipaan lämmintä kehoa ja unisia silmiä vierelleni, mutta en nyt.
M
Mättöilin Elvis-dokkaria vilkuillen. Aamulla ei tarvitse kaipailla toisen kuumaa kehoa kun se on vieressä, juuri niin kauan kuin on sopivaa ja sitten onnellinen sinkkuarki jatkuu :)
Ei. Nautin omasta vapaudestani tyynyröykkiön keskellä mukavasti peiton alla leffaa katsoen ja hyvästä ruuasta nauttien.
Ei, koska saan sen varatun miehen tähän viereeni aika usein. Ja joo-o, katellaan myös leffoja. Parin yön jälkeen onkin ihan kiva laittaa hänet taas kotiin vaimon luokse.
Jos tuollainen ilta joskus koituisi kohtalokseni, niin luulisin olevani helvetissä.
Sinkku: Miksi pitäisi lähteä lauantaina baariin? Haluaisin jäädä kotiin katsomaan kivaa leffaa sohvannurkkaan.
Muut: Koska baarista voit löytää poikaystävän.
Sinkku: Mitä minä sillä poikaystävällä sitten teen?
Muut: No sitten voisit lauantaina jäädä kotiin katsomaan leffaa sohvannurkkaan hänen kanssaan.
Sinkku: ...............
Muut: Paitsi että leffa ei kyllä ole kiva, koska se on joko Fast and the Furious 4, joku kädenlämpöinen draamakomedia josta ette kumpikaan pidä, tai sitten suosikkileffasi samalla kun joku kommentoi kyynisesti joka kohtausta, haukottelee, raapii muniaan, tekstailee ja ravaa jääkaapilla.
Sinkku: Asia selvä.
Olen parisuhteessa ja elokuvia&sarjoja on kaikista kivoin kattoo YKSIN. Voi just sitä kattoo mistä tykkää.
Mitä ihmeen koti-iltoja, kun aina olen kotona.
Kyllä minä siitä kärsin ettei ole omaa kultaa jonka kanssa viettää koti iltaa. Tänään oikeasti itkin tunnin lämpimässä suihkussa kun ei ole ketään joka pitäisi hyvänä. Mitään fwb juttuja en halua. Täytyy tuntea kunnolla että pystyn nauttimaan seksistä.