Mitä te noin viiskymppiset haluatte vielä tehdä tässä elämässä?

Vierailija kirjoitti:

Teillä on aika pienet toiveet. Matkustelua, virkkausta.

Onko siis totta, että viisikymppinen on käytännössä jo hautavalmis? Ei enää mitään kunnianhimoa, ei muutoshaluja, ei mi-tään?

Miksi pitäisi olla, jos kaikki on saatu ja pienet asiat riittää?

Juuri vähään tyytymällä torjutaan ilmastonmuutosta ja maailman riistoa.

Jos haluaa nauttia elämästään niin kuin parhaaksi näkee, siitä on hauta kaukana.

Uskaltaa kertoa vaimolleni, että haluan erota pitkästä liitostamme. Olen ihastunut nuorempaan naiseen ja olemme suunnitelleet tulevaisuutta yhdessä. Haluan nauttia vielä elämästä 50-60-vuotiaana, mutta mieluummin vaikka yksin kuin vaimoni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Haluan opiskella vielä ainakin yhden tutkinnon (siis opiskelen jo).

Haluan viettää leppoisaa elämää mökillä sitä kohennelleen ja kunnostellen.

Haluan pysyä terveenä, harrastaa liikuntaa ja seksiä.

Haluan opetella tekemään hyvää kasvisruokaa. 

Matkustellut olen paljonkin, aikana ennen kuin lentäminen oli niin häpeällistä kuin se nykyään on. Kyllä mä vielä tulen lentelemään, mutta yritän saada sen yhden pakollisen valoloman syyspimeällä riittämään.

Haluan olla hyvissä väleissä läheisteni kanssa, tehdä työni kunnolla.

Haluan ehtiä kuluttaa kaikenlaista kulttuuria, kirjoja, tanssiesityksiä, taidenäyttelyitä, teatteria ja konsertteja. Ja kokeilla myös monenlaisia harrastuksia vielä.

Haluaisin myös tulla isovanhemmaksi. Mutta se ei ole minun käsissäni se asia.

Olen 57-vuotias.

Olen 10 v nuorempi, ja suunnilleen samat on listalla.

Olen hakeutumassa koulutukseen, jota voisin hyödyntää unelmien saavuttamisessa. Haluaisin mm. kirjoittaa lastenkirjan ja tehdä animaatioita.

Muuten riittää tasapainoinen elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teillä on aika pienet toiveet. Matkustelua, virkkausta.

Onko siis totta, että viisikymppinen on käytännössä jo hautavalmis? Ei enää mitään kunnianhimoa, ei muutoshaluja, ei mi-tään?

Ei tässä mihinkään hautaa vielä jouda. Rauhallinen elämä vaan on niin mukavaa. Töissä on haastetta ja muutosta ihan riittämiin. Vapaa-ajalla haluan olla vain, no, vapaa. On niin kiva vain olla, vihdoinkin.

Olla oman elämänsä herra ja rouva, päättää aikataulunsa itse. Nukkua kun nukuttaa, syödä kun nälättää.

Välillä olla osa yhteiskuntaa ja vetäytyä siitä kun ei jaksa.

Mieltä jäi mullakin vaivaamaan: miksi kysyjästä ihminen on hautavalmis, jos ei halua muutosta tai ole kunnianhimoinen? Jotkut on sellaisia nuoresta saakka.

Olen reippaasti yli 50 ja ajattelin kuolla sukuni tapaan yli  90 vuoden iässä. 

Haluan olla avuksi ihmisille. Minulla on meedion kykyjä, niin on aika uskaltaa keskittyä siihen taitoon.

Olen luova ja lahjakas, niin nyt on aika tehdä sillekin puolelle jotakin. Etenkin kirjoittamiselle ja tekstiilisuunnittelulle. Ne ovat minussa aina, mutta nyt on päästettävä luovuus ja taidot lopullisesti valloilleen.

Rakastan uuden oppimista, opiskelua, niin se maailma ja rikkaus on koko ajan mahdollista hyödyntää.

Jos jonnekin matkustaisin, ja mikä ei ole mielestäni osoitus ikääntyvän ihmisen aktiivisuudesta ja ennakkoluulottomuudesta, niin ehdottomasti laivalla tai junalla. Se on minulle sopivin matkustustapa , sillä siinä ajassa ehtii tottumaan esimerkiksi aikaeroon.

Minulla on siitä ihana elämä, ettei minun tarvitse tehdä töitä paljoakaan pärjätäkseni taloudellisesti. Jo nyt.

Mä oon kyselyn yläpäästä, 57v, mutta vastaan kuitenkin. Haluaisin yrittää jatkaa työssäni eläkeikään asti ( n. 10v) että pääsisin suoraan eläkkeelle ilman tippumista sairaseläkkeelle, tms schaissea. Kun pääsen eläkkeelle haluan vuokrata pienen, käytännöllisen, asunnon Espanjasta, Italiasta tai Portugaliasta. Siihen asti teen töitä, lomailen etelässä, ostelen kaikkea kivaa ja yritän jaksaa tässä jumalan hylkäämässä maailmankolkassa.

Vierailija kirjoitti:

Teillä on aika pienet toiveet. Matkustelua, virkkausta.

Onko siis totta, että viisikymppinen on käytännössä jo hautavalmis? Ei enää mitään kunnianhimoa, ei muutoshaluja, ei mi-tään?

Jokaisen ihmisen on hyvä uskaltaa pysähtyä hetkeksi ja tutustua itseensä. Se, ettei kykene olemaan omassa seurassaan ja joutuu keksimään ns räväkkää tekemistä tunteakseen sisikunnassaan edes jonkinlaisen elämän sykähdyksen ei oikeastaan ole elämää. Siinä tekee pitkälle asioita ulkoisten odotuksien ja luomansa roolin vuoksi kuin tietäisi sydämessään, että tahdon oikeasti nyt elää Intiassa vuoden  pelkästään joogaamassa kasvisvellin voimalla.

Usein ne ns arkea uljaammat jutut ja teot ovat vaatineet ihmisiltä valmistautumista henkisesti ja vaikkapa vain virkkaamalla kaksi vuotta omissa oloissaan.

IHmisiä ei ikinä, siis ikinä, kannata arvostella tämän hetken perusteella, vaan intuitiivisesti kohdata heidät ja lukea mitä sieltä pintakerroksen alta löytyykään. Joillakin voi olla niin rankat taustat, että seikkailut ja muille näyttämiset saavat riittää. 

Haluan nukkua itseni eläväksi. Olen tehnyt vuorotyötä vuosikymmeniä ja vaikka pidän siitä epäsäännöllisestä rytmistä, ymmärrän sen vaikuttavan kyllä voimiini ja terveyteeni. Kun työelämä on ohitse aion nukkua. Ihan alkuun vain nukkua silloin kun nukuttaa. Kun väsymys on nukuttu pois, voin alkaa miettiä mitä tässä sitten tekisi. Haluaisin kirjoittaa kirjan, mutten tiedä onko minusta siihen. Olen matkustanut jo tarpeeksi ja omaisuutta minulla on tarpeeksi, terveyttäkin tämä väsymysjuttu huomioon ottaen tarpeeksi vielä. 

Haluaisin pitää itsestäni hyvää huolta, nauttia elämästä, liikkunnasta, luonnosta, auringosta, hiljaisuudesta, hyvästä ruuasta, ihanasta miehestä, rakkaasta koirasta, hyvistä ystävistä, läheisistä, sisustaa kotia, seurata trendejä, käydä konserteissa, hoitaa työ hyvin, käydä tanssimassa hyvässä seurassa jne eli kaikkea tavallista mitä on aina tehnyt.

En ole vielä 50 vaan vähän alle ja kaikkea on kesken elämässä. Tein lapset vanhana ja haluan heidät kunnialla mualimalle. On tosi tosi paljon asioita, joita haluaisin, mutta talous ei anna periksi. Niinpä haluan elää 100-viotiaaksi ja oppia rakastamaan ja rakastaa paljon ennen kylmää hautaa. On niitä muitakin asioita, en vaan jaksa kirjoittaa niistä listaa.

Ei mitään ihmeempää. Haluaisin jäädä pois töitä ja varmaan jossain vaiheessa jäänkin saamani perinnön turvin. Haluaisin vaan niin paljon enemmän aikaa oleiluun, käsitöiden tekoon, pihahommiin ja lemmikeille.

Haluan pois tästä hirveän stressaavasta työstä, joka vie yöunetkin. (Työolosuhteet ovat huonot ja niille en voi mitään, vaikka olen yrittänytkin). Olen 55- vuotias ja varmaan viisainta on kuitenkin yrittää jaksaa eläkeikään asti. Siihen asti pidän hyvää huolta itsestäni: syön terveellisesti, harrastan paljon liikuntaa, teen itselleni mielekkäitä asioita. Lapsenlapsia toivon saavani ja matkustelu ja mahdollisesti myös asuminen esim.Portugalissa tai Espanjassa eläkkeellä kiinnostaa.

Ei nyt tule mieleen mitään kovin välttämätöntä sellaista, mitä en olisi jo joskus tehnyt. Ruoka- ja juomapuolelta ehkä löytyy lähimmät. Haluaisin ehkä (mutta ei ole mikään pakko)

- maistella trappistioluita aidossa trappistiluostarissa (ja luostarin juustoa kyytipojaksi);

- syödä pizzaa Napolissa;

- syödä sushia Japanissa.

Mutta joo, ei ole elämä pilalla vaikka noita ei koskaan tulisi tehtyä. 

Vierailija kirjoitti:

Teillä on aika pienet toiveet. Matkustelua, virkkausta.

Onko siis totta, että viisikymppinen on käytännössä jo hautavalmis? Ei enää mitään kunnianhimoa, ei muutoshaluja, ei mi-tään?

Mitä ihmettä? Eihän me olla hautavalmiita vaan tyytyväisiä ja tasapainoisia.

Itsekin tätä hämmästelen. Olen 51-vuotias, hyvä ty, hyvä mies, täysi-ikäiset lapset ja olen onnellinen. Nuorempana oli ahdistusta, tyytymättömyyttä ja raskasta. En olisi uskonut, että se loppuu. Olen ikuinen opiskelija, mutta sekin on nyt ohi. Talous on vakaa, työ on turvattu, psyyke on kunnossa.

Viimeinkin voi elää tässä ja nyt.

Vierailija kirjoitti:

Uskaltaa kertoa vaimolleni, että haluan erota pitkästä liitostamme. Olen ihastunut nuorempaan naiseen ja olemme suunnitelleet tulevaisuutta yhdessä. Haluan nauttia vielä elämästä 50-60-vuotiaana, mutta mieluummin vaikka yksin kuin vaimoni kanssa.

Täällä yksi viiskymppinen onnellinen nainen. Jos mieheni tekisi noin, ei sekään minun onnellisuutta vähennä. Se onnellisuus tulee sisältäpäin ja pärjäisin mainiosti yksinkin.

Vierailija kirjoitti:

Teillä on aika pienet toiveet. Matkustelua, virkkausta.

Onko siis totta, että viisikymppinen on käytännössä jo hautavalmis? Ei enää mitään kunnianhimoa, ei muutoshaluja, ei mi-tään?

Mä oon ollut varmaan hautavalmis koko ikäni. Ei mulla ole ollut koskaan kunnianhimoa tai sen suurempia muutoshaluja. Muutenkaan en pidä kunnianhimoa minään tavoiteltavana asiana tai positiivisena luonteenpiirteenä.

Heissan!

-Olen 53vuotias ja haaveita on vaikka kuinka

-haluan opiskella lisää ja opiskelenkin koko ajan, mutta haluaisin johtotehtäviin

-haluaisin tehdä osittain etätyötä joustavalla työajalla ja paremmalla palkalla

.haluaisin lisää vapautta elämääni, aikaa mennä ja tulla

-haluan tehdä työtä, en haaveile eläkkeestä

-haluaisin matkustaa monta kertaa vuodessa ja erikoisiin ja erilaisiin paikkoihin, matkustan kyllä nytkin

-ennen kaikkea haluaisin olla terve kaikin tavoin ja välttää syövät ja muut ikävät sairaudet

-haluaisin olla onnellinen ja rakastua vielä huumaavasti

-haluaisin että lapsillani olisi asiat hyvin ja he olisivat onnellisia ja meillä olisi hyvät välit

.haluaisin saada timmin ja urheilullisen kiinteän kropan ja jatkaa liikkumista ja vielä lisätä sitä entisestään.

-haluaisin ruokavalion kuntoon ja eroon sokerikoukusta

-haluaisin talouden olevan kunnossa ja koiran terveenä

-haluaisin viettää tulevaisuudessä talvella useamman kuukauden jossain lämpimässä ja valoisassa paikassa

-taloudellisesti riippumaton olisi kiva olla

-olisi hienoa osata kutoa ja tehdä käsitöitä

-hyvät ihmissuhteet tärkeitä ja haluaisin olla sosiaalisesti avoimempi

mitä vielä?