Narsistien "huvittavimmat" tempaukset
Meillä eksä kantoi pesukoneen pihalle lumisateeseen,kun sitä ketutti etten idiootti ollut sitä tyhjentänyt. Päätti ettei tarvita pesukonetta sitten laikaan.
Jälkeenpäin naurattaa,että voi ihminen olla niin pimeä.
Kommentit (1968)
En saanut arvostella mitään häneen liittyvää, tai nauraa hänelle edes hyväntahtoisesti. Kerran hän kadotti lompakkonsa ulkomailla ja alkoi huutaa ja syyttää minua julkisesti, koska olin vienyt hänen huomionsa tjsp., ja lompakko katosi siksi. Aloin itkeä pelosta ja ihmiset katsoivat säälien. Kerta toisensa jälkeen nautti nöyryyttämisestäni, kun suuttui aiheetta jostakin. Ei ole ikävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En enää löydä sitä kirjoitusta, jossa kritisoidaan kirjoittajien määrää ja sitä, että monissa tapauksissa temppuilijana ei ole narsisti vaan ihan muuten vain hankala ihminen. Kirjoitan siis tämän kommenttini irralleen kaikesta.
Minun kynästäni ovat kirjoitukset 43 ja 56 – puolen tusinan muun lisäksi. Ketjussa on viisisataa kirjoitusta, mutta selvästi vähemmän kirjoittajia. Seassa on myös paljon pelkkiä kommentteja, joten viisisataa kirjoitusta ei tarkoita viittäsataa narsistia.
Olen aina kokemuksiani kuvaillessani tarkoituksella vältellyt käyttämästä sanaa "narsisti", koska minusta ei ole tekemään kenestäkään diagnoosia. Ketju, jossa kirjoitettaisiin vain ammattilaisen diagnosoimista narsisteista, olisi hyvin lyhyt. Toisaalta on totta, että narsisti on helppo sana käyttää kuvaamaan kurjaa puolisoa tai työkaveria. Ja soppaa sotkee vielä sekin, että vaikka narsisteja on harvassa, niitä koskevaan keskusteluun tulevat niitä tunteneet, ja saadaan kokoon ensi silmäyksellä suhteettoman suurelta näyttävä määrä ihmisiä. Ken härjistä tietää, se härjistä puhuu ja hankkiutuu härkäkeskusteluun.
Omista kokemuksistani sen verran, että vaikken nimitäkään erittäin omituista ex-miesystävääni narsistiksi, suhteeni kehittymistä seurannut kaverini totesi, että ei tainnut olla pelkkä narsisti, vaan ihka oikea psykopaatti. Kaverini sanoi tämän siviilihenkilönä ja vain minun juttujeni perusteella. Luotan hänen arvionsa olevan oikean suuntainen sen vuoksi, että jo tuolloin hän oli toiminut psykologina ja sen lisäksi psykoanalyytikkona yli kaksikymmentä vuotta. Hänellekään en kertonut hulluimpia kokemuksiani, koska ei kaverienkaan tarvitse kaikkea tietää. Makuukamarissa ja sukupuoliasioissa makuukamarin ulkopuolella tuosta miehestä nimittäin paljastui vähitellen olio, jonka tuntemisen jälkeen öisen Frii-kanavan sairaat sadistiseksuaalimurhat eivät yllätä eivätkä tunnu missään. Tämä mies ei tietääkseni ottanut keneltäkään henkeä, ja koska minä painoin jarrua jo puheiden tasolla, en päässyt näkemään sitä, mitä hän äärimmillään toivoi ja mistä uneksi.
Yhteenvetona siis: annetaan kaikkien kirjoittaa. Emme pysty määrittelemään kenenkään mieltä ja sen häiriöitä parikymmenen rivin perusteella, eikä ole tarpeenkaan. Ajatustenvaihto on hyödyllistä ja monelle tarpeellista, vaikkei kokemus olisikaan "oikeasta narsistista".
Pitää kuitenkin muistaa että yllyttäminen diagnooseihin mihin ei ole pätevyyttä voi olla myös yhtä haitallista ja antaa virheellistä tietoa uhkien tunnistamiseen. Psykopaatti siellä, sosiopaatti tuolla ja narsisti täällä. Ei ymmärrärretä ihmisen monimuotoisuutta omaa tai muiden.
Ylipäätänsä vaikka mainitsemasi seksua aliset fantasiat ja teot ei ole yhtä. Esim. Naisten yksi yleisin fantasia taitaa olla juuri pakottaminen, yksikään nainen tuskin kuitenkaan haluaisi oikeasti tulla pakotetuksi. Joku nainen joka on tullut pakotetuksi saattaa fantasioita tekijän teloittam isesta, varmasti monikin, harvempi kuitenkaan päätyy taisi pystyisi tätä tarkoitusella tekemään.
Nyt en oikein saa kiinni siitä, mistä minua kritisoit. Mistä yllyttämisestä puhut?
Mainitsin ex-miesystäväni sukupuoliasioihin liittyvät toiveet ja unelmat, mutta kerroin, että olen niistä kaikkein pahimmat jättänyt vain omaan tietooni. Ne, jotka minun tietooni asti ovat tulleet, ovat jo aivan äärimmäistä lajia. Hänen uhrinsa ovat käsittääkseni hengissä (työnsä vuoksi hän kyllä matkusteli maissa, joissa naisten henki on halpaa), mutta lääkärit ovat esimerkiksi paikkailleet hänen ex-vaimojensa saamia erilaisia kudosvaurioita aikoinaan paljonkin. Ihan tavallisen mätkimisen seurauksethan he kärsivät niistä kertomatta. Mistäkö muuten kaiken tämän tiedän? Viranomaisten laatimista asiakirjoista, jotka sattumalta sain käsiini. En jäänyt odottelemaan, milloin puheet muuttuisivat minun kohdallani teoiksi.
Se, että ihmisillä on kaikenlaisia fantasioita, ei sulje pois sitä, etteikö näissä keskusteluissa olisi myös ihmisiä, joiden kokemukset ovat aivan konkreettisia.
Tästä:
Ajatustenvaihto on hyödyllistä ja monelle tarpeellista, vaikkei kokemus olisikaan "oikeasta narsistista".
___
En epäile ettäkö tätä ei tapahtuisi, tiedän että tapahtuu, mutta fantasiointi ei välttämättä tarkoita että haluaisi toteuttaa, toki tuossa tarinassa se toteutuu, pikkuhiljaa varmasti nälkä kasvoi syödessä ja viattomasta tuli hirviö, niin ne sosiopaatit syntyvät myös, näin rumasti ilmaistuna ja miksi sanoin tarina niin siksi että sattumalta ei kukaan saa käsiinsä noita asiakirjoja.
Otetaan esimerkkinä koulusurmat kun ihmistä kiusaa tarpeeksi voi tulos olla järkyttävä ilman alkuperäistä diagnoosiakin. Narsistin uhrista vaikkapa se sosiopaatti.
Kielsi kävelemästä tietystä kohtaa olohuonetta koska aiheuttamani ilmavirta häiritsi häntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa olisi kiva kuulla sen toisen osapuolen versio.
Olisi, mutta ihan huumorin vuoksi. Narsistien tarinat on yleensä niin käsittämättömän paksua potaskaa, ettei uskoisi aikuisen ihmisen sellaisia vakavissaan selostavan.
Narsistin versio tapahtuneesta olisi, että sitä ei ole tapahtunut. Kertoja on ihan itse kuvitellut kaiken omassa päässään. Ihan pöpö, eikö vaan. Te, jotka ette usko, että narsisteja on oikeasti olemassa, olkaa vaan tyytyväisiä, että ette ole sellaiseen koskaan törmänneet.
Juuri näin, kiven kovaan väitetään, ettei mitään ole tapahtunut. Tai sitten narsisti syyllistää uhrin jollain keinolla. Pahin esimerkki entisestä elämästäni: Kun äitini vakavasti sairastui ja kuoli, niin narsisti päätti pettää, sen sijaan, että olisi ollut lohtuna. Narsisti näki hyvän tilaisuuden nöyryyttää ja nujertaa, kun olin surun murtama. Tähänkin pettämiseen syypää olin minä, kun en vaikeina aikoina ollut huomioinut häntä tarpeeksi. Piti kuulemma ottaa luulot pois, etten kuvittelisi olevani häntä paremmalla tasolla. Jankkaamisella ja väittelyllä hän sai monesti minut epäilemään omaa mielenterveyttäni ja muistiani.
Nämä ovat kyllä käsittämättömiä.
Kilpailuasetelma saadaan mistä tahansa.
Itsellenikin suuttui kun suhteemme aikana läheisiäni sairastui vakavasti ja menehtyi. Näistä avautumisyritykset torpattiin turhana negatiivisuutena, jos ei tyyppi sitten innostunut esittämään,että oma läheisenä on kuollut/ itkemään kun läheiseni oli kuolemassa, että hänen läheisensä oli paljon sairaampi ja voisi kuolla hetkenä minä hyvänsä (kyseinen "sairaus" oli n. 5kg ylipaino) tai jopa intoutui saarnaamaan terveellisistä elämäntavoista kun läheiseni oli saattohoidossa. Saarnaa seurasi toki perusteltu suuttuminen kun en halunnut kuunnella valaistuneita ja ratkaisukeskeisiä mielipiteitä siitä miten syövän viimeisessä vaiheessa olevan läheiseni tulisi lähteä lenkille ja lopettaa tupakointi (läheinen ei edes polttanut, mutta mitäpä sitä faktoilla hyvää tarinaa sekoittamaan).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko olemassa narsistia, joka kohtelee perhettään hyvin? Kyse naispuolisesta siis. Perhe on kuin joku kiiltokuvaperhe.
Siis kun aina puhutaan, että narsisti on joku väkivaltainen. Voihan se ottaa ne uhrit muualta.Yleensä erilaiset pershäröt ilmenevät nimenomaan "intiimeissä" suhteissa, eli siis perheen sisällä, kumppaniin, lapseen, vanhempiin, sisaruksiin. Ne aktivoivat ihan lapsuudesta ja varhaisista kiintymyssuhteista peräisin olevia rikkeymiä ihmisen tunnemaailmassa.
Olet väärässä, esimerkiksi psykopaatiksi synnyttävän sosiopaatiksi kasvetaan.
Onhan meillä historiassa montakin vaikkapa sarjamurhaajaa joiden teot eivät kohdistuneet lähipiiriin eikä sitä ulkoa olisi osannut kukaan aavistaa millainen ihminen sen koti ja työ maskin
takaa paljastuu.Puhumattakaan fanaattisista johtajista. Omalle kansalle ollaan hyviä empaattisia ja muut saatetaan jopa joukkoteloittaa.
Yksikään ihminen ei synny psykopaatiksi. Tämä on ikävää kohtelua harjottavien lapsiaan vihaavian lempiväite ja se on silkkaa valetta.
Ei pidä sekottaa sitä psykopatiapiirteisiin, jotka ei sinällään tee kenestäkään psykopaattia ilman hupnoa kohtelua.
Eksälläni näitä "kivoja pikku tempauksia" riitti. Hän ei tosin ollut narsisti, mutta epävakaa persoonnallisuushäiriö löytyi ja siten monia narsistisia piirteitä.
Kun täytin 18 (olin aika nuori kun seurustelu alkoi), ystäväni järjestivät minulle ravintolaillallisen ja kehtasivat tilata minulle alkudrinkin. Eksäni veti herneet nenään ja murjotti koko illan. Heti, kun pääruoka oli syöty, eksä valitteli kipeää vatsaansa ja vaati minua heittämään hänet kotiin. Olimme tulleet paikalle autolla (juhlistaen sitä että sain juuri ajokortin) ja olin ajatellut mennä illalla taksilla kotiin. Eksä ei missään nimessä voinut mennä bussilla, koska matka kesti 10min ja häntä oksetti hurjasti. Noh, onneksi olin juonut ruuan kanssa kolaa niin sanoin että voin heittää, mutta tulen takaisin juhlimaan. Ravintolasta ulos päästyämme alkoi huuto miten minä olen alkoholisti, kaverini vetävät minua kuin pässiä narussa enkä yhtään välitä kipeästä tyttöystävästä. Vein hänet kotiinsa ja jäin hetkeksi varmistamaan, että potilas selviytyy. Noh, vessakäynnin aikana neiti oli omien sanojensa mukaan vetänyt purkin lääkkeitä, koska ei hän ole oikeasti kipeä, mutta nyt tietää, etten rakasta häntä. Siinä sitten minä olin paniikissa soittamassa ambulanssia kun toinen itkee silmät päästään. Kun lanssiukot kaartoi pihaan, eksä ilmoitti ettei hän mitään oikeasti ottanut, tämä oli vain testi. Siinä menikin sitten maku juhlia omia synttäreitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te olette ikinä olleet noin sairaiden ihmisten kanssa?
En vaan käsitä.
Mikäli tän ketjun jutut nyt on totta.
Nuohan kuulostaa selkeästi vakavasti mielisairailta. En mä edes uskaltaisi elää noin pimeiden tyyppien kanssa.Narsisti osaa olla hurmaava ja salata narsistiset piirteet hyvinkin pitkään. Lisäksi narsisti osaa saada uhrin tuntemaan itsensä syylliseksi. Moni tajuaa puolison narsismin vasta siinä vaiheessa, kun ollaan jo lirissä lasten ja asuntolainan kanssa.
"uhreilla" riittää tekosyitä.
Asuntolainasta pääsee myymällä asunnon.
Erolapsia on pilvin pimein.
Meidän eroseminaarissa oli "uhri" joka olisi käyttänyt kaiken ajan omasta tilanteestaan
paasaamiseen ellei ohjaaja oli keskeyttänyt.
"uhri" ei ottanut onkeensa mitään neuvoja mitä hänelle tarjottiin. Varmaan hän olisi yhä miehensä kanssa ellei tämä olisi häntä jättänyt. Lopulta huudettiin kaikki kuorossa että hae terapiaa. "En mulla ole siihen oikeutta sanoo mun mies".
Eli toivoton tapaus.
Nyt erosta on jo 5 vuotta. Näen facesta että hän paasaa edelleen Ex.miehestään samalla raivolla.Uhrit tuppaavat olemaan yhtä itsepäisiä kuin narkit. Sopivat siis täydellisesti yhteen.
Muuten en oikein usko tuota että n. hakeutuisi vaikutusvaltaisten ihmisten lähelle. Ei heitä voi alistaa eikä näyttäytyä maailman napana.
Eikö n. hae päinvastoin heikkoja lapatossuja jotka pystyy nujertamaan?
Olet kyllä todella tietämätön. Minä odotin sopivaa hetkeä lähteä lasten kanssa, koska silloin varsinkin saimme pelätä henkemme edestä. Pelkoni oli aiheellinen. On kaikki viranomaiskeinot käyty läpi.
Tiedätkös, että jos joku haluaa tappaa sinut, niin ei siihen lähestymiskiellot auta?
Olen piileskellyt ja joutunut muuttamaan elämäni täysin, jotta turvallisuus olisi taattu. Ei ole ollut helppoa, toisin kuin näköjään sinulla.
T.uhri, joka ei ole nauttinut tilanteestaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ex oletti jälleen kysymättä ja edes asiasta kertomatta, että lähden käymään hänen sukulaisillaan satojen kilometrien päässä kesken koulua ja muita oleellisia asioita.
Kun tällä kertaa kieltäydyin ex leikki viikon, että isoisänsä on kuollut.Valehteli suvulleen, että olen itsetuhoinen, joten ei voi käydä töissä.
Tutki puoliväkisin läppärini kuva- ja tekstitiedostot, kun pyysin saada katsoa hänen konettaan veti jäätävät kilarit, mutta myöhemmin armeliaasti vilautti nopeasti koneeltaan hänen mielestään "huonoa" kuvaa itsestään.
Exän oman tietokoneen hajotessa latasi omalle koneelleni viruksen "läpällä".
Liimasi tavaroihini nimitarroja, jotka, osoittivat että kyseessä on hänen tavaransa. En olisi saanut esim. Paistaa omalla paistinpannullani tiettyjä ruokia.
Laski ja punnitsi elintarvikkeiden ja taloustavaroiden määriä tietääkseen, etten ole varastunut häneltä. Itse ostamani olivat ilman muuta yhteisiä.
Sain suhteen aikana muutaman lahjan. Yhden lahjani hinnan jouduin maksamaan hänelle takaisin ja loppuja sain vain katsella exän niitä suopeasti esitellessä. Lahjoihini koskeminen tai niiden käyttäminen oli ehdottomasti kiellettyä.
Hankin verhot isoihin sälekaihtimittomiin ikkunoihimme omin päin kun exältä ei saanut vastausta millaiset itse haluaisi. Kun koulun jälkeen palasin kotiin,verhot oli leikelty exän taideprojektiin. Näin kävi systemaattisesti kaikille tavaroille, joita exäni "ei tarvinnut". Makuuhuoneen karvamatto oli kuulema sitä varten, että siihen voi pyyhkiä kuraiset kengät.
Nuoli lautapelin nappuloita ja hajoitti pleikkaohjaimen yms. voittaakseen pelit.
Erään kerran ex palasi naama loistaen kaupasta. Oli ostanut esimmäistä kertaa ikinä minullekin valitsemiaan herkkuja. Tähän asti kuulosti vielä ihan hyvälle. Herkut esiteltyään ex kuitenkin alkoi avata ajatuksiaan tämän jalon teon taustalla. Kyseessä oli hänen kehittämänsä palkkio- ja ehdollistamisjärjestelmä. Kun toimisin odotusten mukaan saisin herkkuja. Toisaalta taas saisin niitä myös silloin kun olin vihainen, jotta oppisin siihen, että aina kun olen vihainen saan herkkuja. Tiedän, ei järjen hiventäkään. Tässä vaiheessa suhteemme oli jo melko lailla loppuun taputeltu.
"nsä palkkio- ja ehdollistamisjärjestelmä. Kun toimisin odotusten mukaan saisin herkkuja. Toisaalta taas saisin niitä myös silloin kun olin vihainen, jotta oppisin siihen, että aina kun olen vihainen saan herkkuja. Tiedän, ei järjen hiventäkään. Tässä vaiheessa suhteemme oli jo melko lailla loppuun taputeltu."
Meillä on voittaja! Mitä ihmettä oikeasti?! Tilanne kuulostaa niin absurdilta, että nauroin ääneen :D
Joo, silloin ei paljoa naurattanut :,D
Tyyppi yrtti soveltaa tätä järjestelmää vielä eron jälkeenkin esim. Keksimällä tehtäviä itseltäni kysymättä, joissa voisin auttaa häntä eroon liittyen ja varaamalla "palkkioksi" pitsaa tms.
Kun en auttanutkaan roudaamalla tavaroitaan ties minne tuli vihaista viestiä perässä, että nyt jäi sitten pitsa saamatta.
Siis multa jäi nyt ymmärtämättä, että mikä logiikka oli siinä, että vihaisena ollessaan saa herkkuja? :D
En tiedä ymmärsikö täysin itsekään.
Enkä tiedä vieläkään oliko kyseessä kuinka mietitty ja pitkällinen prosessi.Kun aloin tapailemaan exää tämä vitsaili aikovansa saada minut luulemaan itseäni hulluksi. Sen verran vainoharhaisiksi kävin itsekin lopulta, etten olisi ihmetellyt vaikka tämä olisi ollut oikeasti exän suunnitelma suhteemme alusta asti.
Exän logiikka toimi niin, että mietti siirtojaan monta askelta eteenpäin- eli halusi olla "edellä". Käytännössä tämä näkyi suhteemme loppuaikoina niin, että kun ex teki jonkin täysin idioottimaisen tempauksen (jota ei kuitenkaan myöntänyt tehneensä) oli hän miettinyt valmiiksi oman siirtoni (kuvitellun kostotoimenpiteen) ja reagoi/kosti valmiiksi näihin kuviteltuihin pahuuksiini.
Tuota Pavlovin koira-kokeilua ja herkkujen syöttämisen logiikkaa voin arvailla, mutta uskoakseni se saattoi liittyä tiettyihin tästä kertomisen jälkeisiin tapahtumiin.
Olin loppuaikoina todella vihainen ja väsynyt lähes jatkuvasti. Koska exäni ei nähnyt vikaa omassa toiminnassaan pyrki hän selittämään käytöstäni itsestään riippumattomalla psykologialla esim. Hakemalla syitä ärtymykseeni lapsuuden traumoistani.
Lopulta tämä ajatus jalostui siihen, että ex pyrki sanoittamaan suuttumukseni (sekä todellisen, että kuvitellun) syitä itselleni. Eli jos ex oli vaikka hajoittanut tavaroitani tai muuten vain päätti että olen vihainen, hän sanoi, että suuttumukseni johtuu nälästä (pitäisikö sinun syödä). Tämä sinulla on nälkä hokeminen (vaikka olisin syönyt hetki sitten) jatkui sitten aina siihen asti, että jossain kohtaa oli pakko syödä. Kun olin syönyt ex totesi onnellisena, että mitä hän sanoi, minulla oli vain nälkä ja vaikutan heti syömisen jälkeen mukavammalta, todellisuudessa vain exän mielentila muuttui.
Tätä absurdia kuviota on todella hankala selittää, mutta siis luulen, että "herkkuja vihaisena" liittyi siihen kierotuneeseen ja outoon logiikkaan, että alkaisin yhdistämään suuttumukseni exältä saatuun "hyötyyn" (herkkuihin). En sitten tiedä pitikö tämän koulutusmetodin poistaa suuttumukseni exän tempuista kokonaan/ylläpitää sitä vai ainoastaan tarjota itselleni tai exälleni rationaalinen syy (nälkä) exän mukaan irrationaaliselle käytökselleni (suuttumukselle exää kohtaan).
Tämä outo ehdollistamiskuvio jatkui kuitenkin johdonmukaisesti aina suhteemme loppuun asti.
Voi kun näiden hullujen eksien puheet osaisi ottaa kirjaimellisesti jo tapaillessa!
Eksäni kertoi minulle mitä ystävällisimmin sanankääntein
- ajattelevansa mustavalkoisesti
- epäilevänsä isäänsä narsistiksi
- että hänellä on tapana syyttää kaikista ikävistä jutuista muita
- olevansa deterministinen, eli tavoite pyhitti keinot
- kokevansa joskus muiden tunteet ominaan
- tutustuneensa ihmisten käyttäytymistieteisiin
- saavansa joskus "racing thoughts"
- ehdottavansa ystävilleen lomia jne., jotka saattoivat ystävät kiusalliseen asemaan (kalliin matkan ehdotus varattomalle "yleisön edessä", riippuliitämisreissun varaaminen vaikka kaveri tiedettiin korkeanpaikankammoiseksi jne.)
Hyvin nopeasti eksä alkoi sanailla...
- epäilevänsä minua narsistiksi
- epäilevänsä minua masentuneeksi
- epäilevänsä minua epävakaaksi
- pitävänsä minua mieli.sairaana
Koomista tässä on se, että EN USKONUT PUHETTA, vaikka eksä kirjaimellisesti kertoi olevansa täysi kus.pää ja p.skapäiden kuningas! :D
Tämän äiti on muuten mielenterveyspuolen työntekijä. Vaikka kasvatus oli mennyt osaltaan kieroon, niin ainakin mies on rehellisesti oma vastenmielinen itsensä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te olette ikinä olleet noin sairaiden ihmisten kanssa?
En vaan käsitä.
Mikäli tän ketjun jutut nyt on totta.
Nuohan kuulostaa selkeästi vakavasti mielisairailta. En mä edes uskaltaisi elää noin pimeiden tyyppien kanssa.Narsisti osaa olla hurmaava ja salata narsistiset piirteet hyvinkin pitkään. Lisäksi narsisti osaa saada uhrin tuntemaan itsensä syylliseksi. Moni tajuaa puolison narsismin vasta siinä vaiheessa, kun ollaan jo lirissä lasten ja asuntolainan kanssa.
"uhreilla" riittää tekosyitä.
Asuntolainasta pääsee myymällä asunnon.
Erolapsia on pilvin pimein.
Meidän eroseminaarissa oli "uhri" joka olisi käyttänyt kaiken ajan omasta tilanteestaan
paasaamiseen ellei ohjaaja oli keskeyttänyt.
"uhri" ei ottanut onkeensa mitään neuvoja mitä hänelle tarjottiin. Varmaan hän olisi yhä miehensä kanssa ellei tämä olisi häntä jättänyt. Lopulta huudettiin kaikki kuorossa että hae terapiaa. "En mulla ole siihen oikeutta sanoo mun mies".
Eli toivoton tapaus.
Nyt erosta on jo 5 vuotta. Näen facesta että hän paasaa edelleen Ex.miehestään samalla raivolla.Uhrit tuppaavat olemaan yhtä itsepäisiä kuin narkit. Sopivat siis täydellisesti yhteen.
Muuten en oikein usko tuota että n. hakeutuisi vaikutusvaltaisten ihmisten lähelle. Ei heitä voi alistaa eikä näyttäytyä maailman napana.
Eikö n. hae päinvastoin heikkoja lapatossuja jotka pystyy nujertamaan?Narsisti tosiaan nujertaa ihmisen. Eroaminen ON vaikeaa, kun on aivopesty siihen ettei osaa mitään, ei pärjää missään, ei pysty mihinkään, eikä varsinkaan tule koskaan saamaan lapsiaan mukaan jos nyt lähtee, niin kynnys on korkea.
Minua ja lapsia uhattiin tappamisella ja kuinka hän löytää miedät-suomi on pieni maa. Vainoamista. Myös viranomaisille puhuttiin asiat täysin päinvastoin. Se peli on jotakin niin sairasta, ettei normaali ihminen kykene ymmärtämään, että joku voi toimia noin. Viranomaiset onneksi näkivät vihdoin tuon tapauksen läpi. Mutta sain hakea kauan apua ja piti odottaa, että jotakin todistettavaa tapahtui. Minun puheet eivät riittäneet.
Olen varma, että tapailin narsistimiestä tovin, mutta välimatkan takia minulla oli aikaa punnita niitä hänen ihmeellisyyksiään omassa rauhassa. Yksi koomisimmista oli miehen ihailluksi tulemisen tarve. Hän ei kestänyt, jos jäi vaille huomiota tai jos joku muu sai huomiota. Olimme eräässä pubissa kuuntelemassa ilmaiskeikkaa, kun mies alkoi selvästi vittuuntua kun ihmisten huomio oli trubaduurissa. Yhtäkkiä mies ponkaisi ylös lavalle ja alkoi pimputtamaan pianoa, joka oli siellä rekvisiittana. Katsoin aivan järkyttyneenä ihmisten ilmeitä ja ventovieraan trubaduurin kauhistunutta ilmettä.
Mies soitti nuotin vierestä mutta omasta mielestään oli kovakin rokkitähti, koska "keikan" jälkeen oli oikein ylpeän näköinen... hän myös yritti tehdä vaikutuksen kulttuurista kiinnostuneihin ystäviini puhumalla uskomattoman pinnallista skeidaa jostain raplyriikoista.... en edes voinut kuunnella, myötähäpeä oli kova.
Hän oli duunari, mutta kun tutut kysyivät mitä teki työkseen, luetteli jotain aivan ihme lirutuksia kuinka hän on pomonsa oikea käsi ja käytännössä siis varatoimitusjohtaja firmassa.
Minua nauratti monet miehen lapselliset ja suurudenhullut jutut, mutta kun spontaani reaktioni oli tosiaan se nauru, mies veti älyttömät pultit ja huusi naama punaisena. Tuntui kuin olisin seurustellut uhmaikäisen kanssa.
Hän myös saattoi lähteä ajamaan yötä vasten omalle paikkakunnalleen, jos yritin keskustella jostain. Sitten soitteli autosta, kuinka ohjaa varmaan puuhun auton kun väsyttää. Tokaisin vaan, että no ohjaa, mä nukun nyt.
Eli kun itsariuhkailut jne. eivät tehonneet, lopetti ne heti alussa. Sattui olemaan vaan sitä koomisinta narskulajia, eli yksinkertainen narsisti, ei älykäs, kuten muut. Tuollaista voi jo sääliä, koska tuskin kykenisi pitämään otteissaan kovinkaan fiksua naista. Ja koska taas oli niin suurudenhullu, piti itseään parempana kuin "kaupan kassat". Kaiken kaikkiaan päästään vialla oli, egoltaan vääristynyt.
Olihan niitä muitakin koomisia juttuja, kirjoitan jos tulee mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut on koulutettu analysoimaan mielenterveysongelmia, johtamaan mielenterveys osaston psykologeja heidän työssään sekä korjaamaan ja poistamaan virheelliset tulkinnat asiakkaita koskien.
Vierailija kirjoitti:
T:Psykiatrinne. Laitan laskun sitten postissa tulemaan. kirjoitti:
Viestien perusteella suurin osa tapauksista ei liity millään tavoin narsistisuuteen vaan normaaleihin parisuhderiitoihin ja mustasukkaisuuteen. Vastakkaista osapuolta lyödään narsistin leimakirveellä jottei hänen mielipidettään asiasta edes tarvitse yrittää ymmärtää.
Joo ei ehkä yhden jutun perusteella ole narsisteja mutta ei kyllä mitään tavallisia parisuhderiitojakaan. Herran jestas mitä sinulle on tehty jos pidät näitä normaaleina?
Taidat olla todella huono ammatissasi, jos tällaista käyttäytymistä pidät normaalina.
Eri, mutta kyllä narsismiin tarvitaan laajempi mittari kuin mitä nämä ovat. Ei sillä että olisi normaaleja tekosia mutta onko aikuinen ihminen normaali oikeastaan koskaan kun on niinkin isosta asiasta kyse kuin vaikkapa rakkaus, se ihan tutkitusti saa mielen hulluksi.
Monella se parisuhde ja erot saavat ihmisen lapsen tasolle jolloin kumpainenkin ruokkii toisensa lapsellista käytöstä, josta voidaan päätellä että nämä henkilöt tuovat toisistaan ne huonot puolet esille. En tarkoita että kukaan olisi vastuussa toisen tekemisistä, mutta siitä kyllä ruokkiiko sitä ja miten itse käyttäytyy.
Narsisti leiman antaminen ilman pätevyyttä on lapsellista. Joku voi olla vaikkapa väkivaltainen ja kontrolloiva ilman narsistista persoonallisuushäiriötä. Narsismi ei ole synonyymi pahalle, eikä narsismilla voi selittää ihmisen toimia ja pahuutta, vaikka se kutkuttavan helppoa olisikin.
On tiettyjä piirteitä joista tuon kyllä näkee, kun on kerran kohdannut on herkempi aistimaan muissa noita vallitsevia piirteitä ja niitä piirteitä on kaikissa, mutta se että onko kyseessä narsistinen persoonallisuushäiriö niin pitäisi kyllä jättää ihan ammattilaiselle päätettäväksi.
Meneekö täällä taas sekaisin narsismi ja narsistinen persoonallisuushäiriö?
Kannattaa muistaa, että täällä kerrotut jutut ovat yksittäisiä ja niitä edes jollain lailla huvittavia tapauksia, ei suinkaan kattava kuvaus kyseisen narsistin toiminnasta.
Kyllä muistan, mutta otsikko on hieman raflaava.
Ihminen voi olla hyvin lapsellinen käyttäytyä kuin mikäkin itserakas idiootti ei se silti tee automaattisesti narsistia tai näistä kyökkipsykologeista psykologia.
Koko narsisti sana on jo niin puhki kulutettu, että ihan hauskastakin ketjusta menee pohja ja se hauskuus.
Miksi tuo narsisti piti tuohon edes ujuttaa, kun suurinosa kertomuksista ei edes viittaa narsismin vaan muuhun lapsellisen käytökseen?
Ymmärrän jos täällä käsiteltäisiin vaikka vainoamista tai manipulointia jne. mutta nämä kertomukset menevät osioon aikuisen ihmisen lapsellinen käytös.
Jos et tiedä narsistiksi sanotusta henkilöstä mitään muuta kuin että hän on heittänyt mikron ikkunasta pihalle kun vaimo on viipynyt liian kauan vessassa, niin millä ihmeen perusteella voit väittää että kyseinen henkilö ei olisi narsisti?
Tarkoitatko, että narsisteista keskusteltaessa ei saisi kertoa mistään muusta kuin vainoamisesta ja manipuloinnista? Vai tarkoitatko, ettei narsistin käytöksessä voi tai saa olla myös huvittavia piirteitä? Ketjun pitäisi mielestäsi olla hauska, mutta se ei ole hauska kun tekijät ovat narsisteja?
Minä olen kyllä vähän samaa mieltä tuon ’asiantuntijan’ kanssa, ainakaan tuohon omaan (diagnosoituun) kotinarsistiini ja hänen käytökseensä verrattuna suuri osa ketjun jutuista ei sopisi häneen ollenkaan. Esim. hän ei missään tapauksessa heittäisi mikroa pihalle, koska:
- se olisi tyhmää rahan tuhlausta, pitäisi ostaa uusi
- naapuri voisi nähdä ja pitää häntä outonaTietty narsistit ovat yksilöitä, mutta tiettyjä piirteitä kuitenkin ovat mitkä yhdistävät. Lapsellinen raivari ei kuitenkaan ole sellainen.
"Narsistinen raivo" on osa alan vakiintunutta termistöä.
Mutta kiva mielipide kuitenkin!
Kyllä, mutta raivota voivat muutkin kuin narsistit. Ja ihan narsististakin raivoa voivat osoittaa muut kuin narsistit.
Juuri näin.
Täälläkin särähtää silmään tuo kuinka tärkeä on saada muut tietämään tästä narsistista, miksi, eikö tärkeintä ole että saa elettyä rauhassa ilman ikävyyksiä kenenkään taholta.
Mitä jos asetelma onkin toinen ja narsisti provosoi raivonpuuskille kun tietää miten provosoida ja haalii näin uhriutuen itselleen tämän kuuluisan hovin saaden itselle hyväksyntää ja näin sitä mielihyvää?
Mistä tiedätte että se kertoja itseasiassa ei olisikaan itse juuri se narsisti joka manipuloi, provosoi ja sen jälkeen uhriutuu?
Tarinassa on aina kaksi puolta. Hyväksynnän tarve on toki normaalia, mutta itse miettisin mikä tarve ihan normaalilla tunnelämällä omaavalla ihmisellä on musertaa syyttä muita, näkemättä omaa osuuttaan tai yrittämättä ymmärtää että miksi joku toimii kuin toimii, narsismista syyttäminen on toki se oikopolku jolla sinetöidä asia, mutta ei elämä ja ihminen ja sen käytös ole noin yksinkertaisesti selitettävissä.
Ah, klassinen tarinalla on aina kaksi puolta-väite.
Kerron nyt tähän kaksi tarinan puolta mennesyydestäni, joiden pohjalta voi sitten miettiä mikä se todellisuus näiden tarinoiden välillä onkaan.
Ensimmäinen näkökulma:
Puolisoni houkutteli minut mukaansa toiselle puolelle suomea ystäviään tapaamaan lupaamalla, että tällä kertaa hän ei jättäisi minua yksin viihdyttämään itselleni lähes tuntemattomia ihmisiä ja että osallistuisimme hauskan pitoon. Aiemmilla reissuilla puolisolla oli tapana lykätä minut ystäviensä vaivoiksi ja linnoittautua kaverinsa nurkkiin sipsipussin kanssa selaamaan nettiä päiviksi, tämän lisäksi puolisolleni tuli aina jokin este viimehetkillä kun oli tarkoitus lähteä juhlimaan tai osallistua johonkin muuhun yhteiseen aktiviteettiin. Toisin sanoen itselleni reissut tiesivät turhaa rahan ja ajan menoa.
Saavuimme sateisena päivänä puolison kaverin luokse ja suunnittelimme baariin lähtöä yhdessä. Puolisoni tyytyi kuitenkin vain hymähtelemään kun kaverit yrittivät varmistella koska puolisoni olisi valmis lähtemään. Kun alamme tekemään lähtöä puolisoni sanookin yhtäkkiä, että ensin käydään puolisolleni lähes tuntemattomalla- hänen kaverinsa exällä poikkeamassa. Kaverit eivät sattuneesta syystä ole kovin innostuneita, mutta suostuvat. Saavumme naapuriin ja puoliso päättää kiskoa alkoholin lisäksi muitakin päihteitä. Haluaisimme hänen kavereidensa kanssa siirtyä baariin, mutta tämä ei sovi. Puolisoni sen sijaan "viihdyttää" kiusaantunutta yleisöään helvetin typerällä ja junnaavalla tarinalla. Kaikille alkaa valkenemaan, että puolisoni ei ole lähdössä mihinkään, eikä myöskään "salli" minun lähtöäni muiden mukana pitämään hauskaa. Tässä vaiheessa suutun ja lähden ovet paukkuen paikalta. Käytöstäni kavereilleen pahoitteleva puoliso seuraa kavereinensa tämän kaverin kotiin asti. Kaveri lähtee jatkamaan iltaa ja jäämme puolison kanssa tämän asuntoon. Olen hel*etin vihainen ja lukitsen itseni vessaan purkamaan pettymystäni. Turpatäynnä oleva puolisoni ei kuitenkaan anna olla rauhassa, vaan hakkaa ovea ja vaatii selitystä miksi nolaan hänet muiden edessä. Lopulta puoliso pääsee tunkeutumaan vessaan ja koska en suostu sieltä poistumaan uhkailee soittavansa kaverilleen, että olen tapp*massa itseäni. Toteuttaa soiton, jolloin joudun taipumaan puolison tahtoon, jotten pilaisi kaverinsakin iltaa.
(uhri) näkökulma 1.
Siis kai sä tiedät, että mä olin silloin tosi huolissani kun ihan yhtäkkiä yritit itse*urhaa. Se oli oikeesti mulle tosi traumaattista.
(siksi myös vessan oven pitää olla aina auki).Toinen näkökulma 2. Sankaritarina
Kerroinko muuten siitä aurinkoisesta päivästä kun olin x:llä? En tidä mistä se tuli, mutta keksittiin tosi hauska ja älykäs juttu (selittää päihdehöyryistä tarinaansa). Kaikilla oli kyllä tosi kivaa ja kemiat pelas ihan täydellisesti. Pitää kyl ottaa uusiks.
Miian pitkä oma tarina ja muut lyhyitä. Kai ymmärtät, että se koko tarina on eri, kun sen kertoo eri ihmi en. Näin on aina. Totuus ei koskaan ole se yksi tarina.

Heti tuli mieleen tuosta yks toinen tragikoominen muisto. Mies oli siis amispohjalta duunari ja kertoi aikovansa alansa insinööriksi. Varoittelin, että ne pääsykokeet vaativat matematiikan taitoja kyllä ja kannattaa vähän perehtyä niihin edellisen vuoden pääsykokeisiin. Lähetin hänelle niitä tehtäviä ja haukkui mut pystyyn, kun ei osannut laskea niitä. Kuulemma halusin nöyryyttää häntä ja nautin kun hän ei osannut laskea, ja että hän ei sellaiseen paska kouluun edes mene.
Ja toinen ikävämpi keissi oli, kun hänen pomonsa palkkasi firmaan uuden harkkarin, jota pomo kehui. Kuulin monta puhelua, missä mies valehteli pomolleen kyseisen harkan tehneen jotain ikävää, ja pomo ei sen takia palkannut harkkaa vakkariksi. Kysyin, että miksi valehteli, niin sanoi että pomo on niin tyhmä ettei se muuten tajuaisi, ettei se harkkari sovi heidän firmaansa. Eli koki sen pätevän nuoren jätkän uhaksi.
Tyyppi käytti pomonsa firman korttia omiin osteluihinsa ja kusetti työtunneissa ja selitti ne minulle niin, että hän tekee enemmän töitä kuin muut. Oikeasti lähti jatkuvasti töistä aikaisemmin ja lisäili tunteja.
En mä keksi, että kaveri voisi jotain muuta olla kuin narsisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko olemassa narsistia, joka kohtelee perhettään hyvin? Kyse naispuolisesta siis. Perhe on kuin joku kiiltokuvaperhe.
Siis kun aina puhutaan, että narsisti on joku väkivaltainen. Voihan se ottaa ne uhrit muualta.Yleensä erilaiset pershäröt ilmenevät nimenomaan "intiimeissä" suhteissa, eli siis perheen sisällä, kumppaniin, lapseen, vanhempiin, sisaruksiin. Ne aktivoivat ihan lapsuudesta ja varhaisista kiintymyssuhteista peräisin olevia rikkeymiä ihmisen tunnemaailmassa.
Olet väärässä, esimerkiksi psykopaatiksi synnyttävän sosiopaatiksi kasvetaan.
Onhan meillä historiassa montakin vaikkapa sarjamurhaajaa joiden teot eivät kohdistuneet lähipiiriin eikä sitä ulkoa olisi osannut kukaan aavistaa millainen ihminen sen koti ja työ maskin
takaa paljastuu.Puhumattakaan fanaattisista johtajista. Omalle kansalle ollaan hyviä empaattisia ja muut saatetaan jopa joukkoteloittaa.
Yksikään ihminen ei synny psykopaatiksi. Tämä on ikävää kohtelua harjottavien lapsiaan vihaavian lempiväite ja se on silkkaa valetta.
Ei pidä sekottaa sitä psykopatiapiirteisiin, jotka ei sinällään tee kenestäkään psykopaattia ilman hupnoa kohtelua.
Kyllä syntyy, sosiopaatiksi taas kasvetaan. Jollain ei ole empatiaa tämä nyt valitettavasti on näin, mutta en tiedä meneekö heilläkään hyvin jotka synnyttävät sitten kiusaamalla sosiopaatteja, kun se oma erinomaisuutensa menee toisen hyvinvoinnin edelle eli juuri nämä narsistit, toisaalta eihän se narsismikaan ole narstin syy vaan lapsuudessa koettujen asioiden. Sitten on näitä jolla ei ole mitään mutta mahdollistavat tämän välinpitämättömyyttään ja itsekyytään, miksi kutsuisimme heitä ihmisiksi kuten aiemmat. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja se on hyvä ihan jokaisen pitää mielessä ja myös kasvattaa ne omat mukulat siitä tietoiseksi.
Paitsi psykopaatti psykopaatti kasvaa psykopaatiksi mutta se ei välttämättä tarkoita ettäkö ei voisi elää muita vahingoittamatta kunhan epätoivottua käytöstä ei ruokita.

Ai niin ja samasta tyypistä vielä yksi hulvaton muisto. Hän katsoi Netflixistä dokumentin eräästä muusikosta ja hommasi dokkarista inspiroituneena samanlaisen instrumentin nettikirpparilta. Kyseessä oli tietysti sellainen lasten pilipaliversio siitä aidosta, mutta eihän se haitannut. Mies halusi että kuvaan häntä soittamassa tätä instrumenttia ja laittoi soimaan läppäriltä taustabiitin ja ilmoitti, että kun tarpeeksi harjoittelee pääsee Etelä-Ranskaan keikkailemaan.
Ja mies oli tosissaan. Minä tietysti nauroin kun pidin sitä vitsinä, mutta ei se ollut vitsi. Kun tajusin että hän on tosissaan, mies paiskoi minua tyynyllä, koska pilkkasin häntä ja tivasi, millä perusteella hän on muka huonompi kuin se dokumentin artisti... olin tosi monta kertaa sanaton tuon kaverin kanssa. Jos ei olisi omannut sadistisia piirteitä ja ollut oikeasti pelottava aika ajoin, olisin voinut viihdearvon takia pitää sen pellen elämässäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko olemassa narsistia, joka kohtelee perhettään hyvin? Kyse naispuolisesta siis. Perhe on kuin joku kiiltokuvaperhe.
Siis kun aina puhutaan, että narsisti on joku väkivaltainen. Voihan se ottaa ne uhrit muualta.Yleensä erilaiset pershäröt ilmenevät nimenomaan "intiimeissä" suhteissa, eli siis perheen sisällä, kumppaniin, lapseen, vanhempiin, sisaruksiin. Ne aktivoivat ihan lapsuudesta ja varhaisista kiintymyssuhteista peräisin olevia rikkeymiä ihmisen tunnemaailmassa.
Olet väärässä, esimerkiksi psykopaatiksi synnyttävän sosiopaatiksi kasvetaan.
Onhan meillä historiassa montakin vaikkapa sarjamurhaajaa joiden teot eivät kohdistuneet lähipiiriin eikä sitä ulkoa olisi osannut kukaan aavistaa millainen ihminen sen koti ja työ maskin
takaa paljastuu.Puhumattakaan fanaattisista johtajista. Omalle kansalle ollaan hyviä empaattisia ja muut saatetaan jopa joukkoteloittaa.
Yksikään ihminen ei synny psykopaatiksi. Tämä on ikävää kohtelua harjottavien lapsiaan vihaavian lempiväite ja se on silkkaa valetta.
Ei pidä sekottaa sitä psykopatiapiirteisiin, jotka ei sinällään tee kenestäkään psykopaattia ilman hupnoa kohtelua.
Kyllä syntyy, sosiopaatiksi taas kasvetaan. Jollain ei ole empatiaa tämä nyt valitettavasti on näin, mutta en tiedä meneekö heilläkään hyvin jotka synnyttävät sitten kiusaamalla sosiopaatteja, kun se oma erinomaisuutensa menee toisen hyvinvoinnin edelle eli juuri nämä narsistit, toisaalta eihän se narsismikaan ole narstin syy vaan lapsuudessa koettujen asioiden. Sitten on näitä jolla ei ole mitään mutta mahdollistavat tämän välinpitämättömyyttään ja itsekyytään, miksi kutsuisimme heitä ihmisiksi kuten aiemmat. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja se on hyvä ihan jokaisen pitää mielessä ja myös kasvattaa ne omat mukulat siitä tietoiseksi.
Paitsi psykopaatti psykopaatti kasvaa psykopaatiksi mutta se ei välttämättä tarkoita ettäkö ei voisi elää muita vahingoittamatta kunhan epätoivottua käytöstä ei ruokita.
Olet väärässä. Mutta kai se sinua jollain tavalla helpottaa näin ajatella.
Selitti kaikille että joutuu työpäivän jälkeen vielä käymään kaupassakin ym koska olen masentunut ja viiltelen. Kumpikaan ei pitänyt paikkansa, olin työtön ja siivoilin sekä tein ruokaa miehen ollessa töissä
Kun mummini kuoli itkeskelin kovin, hieroi sitten hetken hartioitani ja hermostui kun itkuni ei loppunut vaikka olin saanut oikein hieronnan! Mesosi että mieti nyt miten hyvä mies sinulla on, moni mies ei suostu hieromaan ja sinä vain itket.
Kun erosimme, järjesti ovelleni niin poliisit kuin ambulanssinkin väittäen että minulla on psykoottinen kohtaus ja ase.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut on koulutettu analysoimaan mielenterveysongelmia, johtamaan mielenterveys osaston psykologeja heidän työssään sekä korjaamaan ja poistamaan virheelliset tulkinnat asiakkaita koskien.
Vierailija kirjoitti:
T:Psykiatrinne. Laitan laskun sitten postissa tulemaan. kirjoitti:
Viestien perusteella suurin osa tapauksista ei liity millään tavoin narsistisuuteen vaan normaaleihin parisuhderiitoihin ja mustasukkaisuuteen. Vastakkaista osapuolta lyödään narsistin leimakirveellä jottei hänen mielipidettään asiasta edes tarvitse yrittää ymmärtää.
Joo ei ehkä yhden jutun perusteella ole narsisteja mutta ei kyllä mitään tavallisia parisuhderiitojakaan. Herran jestas mitä sinulle on tehty jos pidät näitä normaaleina?
Taidat olla todella huono ammatissasi, jos tällaista käyttäytymistä pidät normaalina.
Eri, mutta kyllä narsismiin tarvitaan laajempi mittari kuin mitä nämä ovat. Ei sillä että olisi normaaleja tekosia mutta onko aikuinen ihminen normaali oikeastaan koskaan kun on niinkin isosta asiasta kyse kuin vaikkapa rakkaus, se ihan tutkitusti saa mielen hulluksi.
Monella se parisuhde ja erot saavat ihmisen lapsen tasolle jolloin kumpainenkin ruokkii toisensa lapsellista käytöstä, josta voidaan päätellä että nämä henkilöt tuovat toisistaan ne huonot puolet esille. En tarkoita että kukaan olisi vastuussa toisen tekemisistä, mutta siitä kyllä ruokkiiko sitä ja miten itse käyttäytyy.
Narsisti leiman antaminen ilman pätevyyttä on lapsellista. Joku voi olla vaikkapa väkivaltainen ja kontrolloiva ilman narsistista persoonallisuushäiriötä. Narsismi ei ole synonyymi pahalle, eikä narsismilla voi selittää ihmisen toimia ja pahuutta, vaikka se kutkuttavan helppoa olisikin.
On tiettyjä piirteitä joista tuon kyllä näkee, kun on kerran kohdannut on herkempi aistimaan muissa noita vallitsevia piirteitä ja niitä piirteitä on kaikissa, mutta se että onko kyseessä narsistinen persoonallisuushäiriö niin pitäisi kyllä jättää ihan ammattilaiselle päätettäväksi.
Meneekö täällä taas sekaisin narsismi ja narsistinen persoonallisuushäiriö?
Kannattaa muistaa, että täällä kerrotut jutut ovat yksittäisiä ja niitä edes jollain lailla huvittavia tapauksia, ei suinkaan kattava kuvaus kyseisen narsistin toiminnasta.
Kyllä muistan, mutta otsikko on hieman raflaava.
Ihminen voi olla hyvin lapsellinen käyttäytyä kuin mikäkin itserakas idiootti ei se silti tee automaattisesti narsistia tai näistä kyökkipsykologeista psykologia.
Koko narsisti sana on jo niin puhki kulutettu, että ihan hauskastakin ketjusta menee pohja ja se hauskuus.
Miksi tuo narsisti piti tuohon edes ujuttaa, kun suurinosa kertomuksista ei edes viittaa narsismin vaan muuhun lapsellisen käytökseen?
Ymmärrän jos täällä käsiteltäisiin vaikka vainoamista tai manipulointia jne. mutta nämä kertomukset menevät osioon aikuisen ihmisen lapsellinen käytös.
Jos et tiedä narsistiksi sanotusta henkilöstä mitään muuta kuin että hän on heittänyt mikron ikkunasta pihalle kun vaimo on viipynyt liian kauan vessassa, niin millä ihmeen perusteella voit väittää että kyseinen henkilö ei olisi narsisti?
Tarkoitatko, että narsisteista keskusteltaessa ei saisi kertoa mistään muusta kuin vainoamisesta ja manipuloinnista? Vai tarkoitatko, ettei narsistin käytöksessä voi tai saa olla myös huvittavia piirteitä? Ketjun pitäisi mielestäsi olla hauska, mutta se ei ole hauska kun tekijät ovat narsisteja?
Minä olen kyllä vähän samaa mieltä tuon ’asiantuntijan’ kanssa, ainakaan tuohon omaan (diagnosoituun) kotinarsistiini ja hänen käytökseensä verrattuna suuri osa ketjun jutuista ei sopisi häneen ollenkaan. Esim. hän ei missään tapauksessa heittäisi mikroa pihalle, koska:
- se olisi tyhmää rahan tuhlausta, pitäisi ostaa uusi
- naapuri voisi nähdä ja pitää häntä outonaTietty narsistit ovat yksilöitä, mutta tiettyjä piirteitä kuitenkin ovat mitkä yhdistävät. Lapsellinen raivari ei kuitenkaan ole sellainen.
"Narsistinen raivo" on osa alan vakiintunutta termistöä.
Mutta kiva mielipide kuitenkin!
Kyllä, mutta raivota voivat muutkin kuin narsistit. Ja ihan narsististakin raivoa voivat osoittaa muut kuin narsistit.
Juuri näin.
Täälläkin särähtää silmään tuo kuinka tärkeä on saada muut tietämään tästä narsistista, miksi, eikö tärkeintä ole että saa elettyä rauhassa ilman ikävyyksiä kenenkään taholta.
Mitä jos asetelma onkin toinen ja narsisti provosoi raivonpuuskille kun tietää miten provosoida ja haalii näin uhriutuen itselleen tämän kuuluisan hovin saaden itselle hyväksyntää ja näin sitä mielihyvää?
Mistä tiedätte että se kertoja itseasiassa ei olisikaan itse juuri se narsisti joka manipuloi, provosoi ja sen jälkeen uhriutuu?
Tarinassa on aina kaksi puolta. Hyväksynnän tarve on toki normaalia, mutta itse miettisin mikä tarve ihan normaalilla tunnelämällä omaavalla ihmisellä on musertaa syyttä muita, näkemättä omaa osuuttaan tai yrittämättä ymmärtää että miksi joku toimii kuin toimii, narsismista syyttäminen on toki se oikopolku jolla sinetöidä asia, mutta ei elämä ja ihminen ja sen käytös ole noin yksinkertaisesti selitettävissä.
Ah, klassinen tarinalla on aina kaksi puolta-väite.
Kerron nyt tähän kaksi tarinan puolta mennesyydestäni, joiden pohjalta voi sitten miettiä mikä se todellisuus näiden tarinoiden välillä onkaan.
Ensimmäinen näkökulma:
Puolisoni houkutteli minut mukaansa toiselle puolelle suomea ystäviään tapaamaan lupaamalla, että tällä kertaa hän ei jättäisi minua yksin viihdyttämään itselleni lähes tuntemattomia ihmisiä ja että osallistuisimme hauskan pitoon. Aiemmilla reissuilla puolisolla oli tapana lykätä minut ystäviensä vaivoiksi ja linnoittautua kaverinsa nurkkiin sipsipussin kanssa selaamaan nettiä päiviksi, tämän lisäksi puolisolleni tuli aina jokin este viimehetkillä kun oli tarkoitus lähteä juhlimaan tai osallistua johonkin muuhun yhteiseen aktiviteettiin. Toisin sanoen itselleni reissut tiesivät turhaa rahan ja ajan menoa.
Saavuimme sateisena päivänä puolison kaverin luokse ja suunnittelimme baariin lähtöä yhdessä. Puolisoni tyytyi kuitenkin vain hymähtelemään kun kaverit yrittivät varmistella koska puolisoni olisi valmis lähtemään. Kun alamme tekemään lähtöä puolisoni sanookin yhtäkkiä, että ensin käydään puolisolleni lähes tuntemattomalla- hänen kaverinsa exällä poikkeamassa. Kaverit eivät sattuneesta syystä ole kovin innostuneita, mutta suostuvat. Saavumme naapuriin ja puoliso päättää kiskoa alkoholin lisäksi muitakin päihteitä. Haluaisimme hänen kavereidensa kanssa siirtyä baariin, mutta tämä ei sovi. Puolisoni sen sijaan "viihdyttää" kiusaantunutta yleisöään helvetin typerällä ja junnaavalla tarinalla. Kaikille alkaa valkenemaan, että puolisoni ei ole lähdössä mihinkään, eikä myöskään "salli" minun lähtöäni muiden mukana pitämään hauskaa. Tässä vaiheessa suutun ja lähden ovet paukkuen paikalta. Käytöstäni kavereilleen pahoitteleva puoliso seuraa kavereinensa tämän kaverin kotiin asti. Kaveri lähtee jatkamaan iltaa ja jäämme puolison kanssa tämän asuntoon. Olen hel*etin vihainen ja lukitsen itseni vessaan purkamaan pettymystäni. Turpatäynnä oleva puolisoni ei kuitenkaan anna olla rauhassa, vaan hakkaa ovea ja vaatii selitystä miksi nolaan hänet muiden edessä. Lopulta puoliso pääsee tunkeutumaan vessaan ja koska en suostu sieltä poistumaan uhkailee soittavansa kaverilleen, että olen tapp*massa itseäni. Toteuttaa soiton, jolloin joudun taipumaan puolison tahtoon, jotten pilaisi kaverinsakin iltaa.
(uhri) näkökulma 1.
Siis kai sä tiedät, että mä olin silloin tosi huolissani kun ihan yhtäkkiä yritit itse*urhaa. Se oli oikeesti mulle tosi traumaattista.
(siksi myös vessan oven pitää olla aina auki).Toinen näkökulma 2. Sankaritarina
Kerroinko muuten siitä aurinkoisesta päivästä kun olin x:llä? En tidä mistä se tuli, mutta keksittiin tosi hauska ja älykäs juttu (selittää päihdehöyryistä tarinaansa). Kaikilla oli kyllä tosi kivaa ja kemiat pelas ihan täydellisesti. Pitää kyl ottaa uusiks.
Miian pitkä oma tarina ja muut lyhyitä. Kai ymmärtät, että se koko tarina on eri, kun sen kertoo eri ihmi en. Näin on aina. Totuus ei koskaan ole se yksi tarina.
Pointti olikin, että pershäiriöisen ihmisen tarinassa ei välttämättä ole edes totuuden häivähdystä. Tapahtumat voidaan myös kieltää kokonaan tai sellaisia keksiä, jos ne sopivat paremmin agendaan. Juu, näkökulma voi kyllä vaihdella ja monilla on taipumusta liioitteluun tai vähättelyyn, mutta siitä on vielä pitkä matka narsistin satuiluihin.
Saa olla kyllä melkoinen meedio, jos niiden pohjalta kuvittelee pystyvänsä löytämään edes pienen osatotuuden.
Kaverin mies ei anna meidän olla enää kavereita. Kieltänyt kaveria pitämästä yhteyttä ym. Surullista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko olemassa narsistia, joka kohtelee perhettään hyvin? Kyse naispuolisesta siis. Perhe on kuin joku kiiltokuvaperhe.
Siis kun aina puhutaan, että narsisti on joku väkivaltainen. Voihan se ottaa ne uhrit muualta.Yleensä erilaiset pershäröt ilmenevät nimenomaan "intiimeissä" suhteissa, eli siis perheen sisällä, kumppaniin, lapseen, vanhempiin, sisaruksiin. Ne aktivoivat ihan lapsuudesta ja varhaisista kiintymyssuhteista peräisin olevia rikkeymiä ihmisen tunnemaailmassa.
Olet väärässä, esimerkiksi psykopaatiksi synnyttävän sosiopaatiksi kasvetaan.
Onhan meillä historiassa montakin vaikkapa sarjamurhaajaa joiden teot eivät kohdistuneet lähipiiriin eikä sitä ulkoa olisi osannut kukaan aavistaa millainen ihminen sen koti ja työ maskin
takaa paljastuu.Puhumattakaan fanaattisista johtajista. Omalle kansalle ollaan hyviä empaattisia ja muut saatetaan jopa joukkoteloittaa.
Yksikään ihminen ei synny psykopaatiksi. Tämä on ikävää kohtelua harjottavien lapsiaan vihaavian lempiväite ja se on silkkaa valetta.
Ei pidä sekottaa sitä psykopatiapiirteisiin, jotka ei sinällään tee kenestäkään psykopaattia ilman hupnoa kohtelua.
Kyllä syntyy, sosiopaatiksi taas kasvetaan. Jollain ei ole empatiaa tämä nyt valitettavasti on näin, mutta en tiedä meneekö heilläkään hyvin jotka synnyttävät sitten kiusaamalla sosiopaatteja, kun se oma erinomaisuutensa menee toisen hyvinvoinnin edelle eli juuri nämä narsistit, toisaalta eihän se narsismikaan ole narstin syy vaan lapsuudessa koettujen asioiden. Sitten on näitä jolla ei ole mitään mutta mahdollistavat tämän välinpitämättömyyttään ja itsekyytään, miksi kutsuisimme heitä ihmisiksi kuten aiemmat. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja se on hyvä ihan jokaisen pitää mielessä ja myös kasvattaa ne omat mukulat siitä tietoiseksi.
Paitsi psykopaatti psykopaatti kasvaa psykopaatiksi mutta se ei välttämättä tarkoita ettäkö ei voisi elää muita vahingoittamatta kunhan epätoivottua käytöstä ei ruokita.
Olet väärässä. Mutta kai se sinua jollain tavalla helpottaa näin ajatella.
No kun noin hyvin perustelit, niin kai se on myönnettävä.
Kirja käteen hyvä ihminen ja palataan uudelleen asiaan.