Omituisimmat kokemukset kauppareissuilla
Kävin tänään Prismassa ja huomasin, että yksi hyllystä ottamani maitopurkki vuosi. Löysin myyjän, jolle kerroin, että tämä maitopurkki vuotaa, kun en tietenkään halunnut viedä sitä takaisin hyllyyn, josta joku muu olisi sen ottanut.
Tuollainen tilannehan yleensä jatkuu niin, että myyjä ottaa tuotteen ja kiittää vaivannäöstä/pahoittelee tapahtunuttu ja vie tuotteen pois, mutta ei tänään. Myyjä tuijotti koko ajan järkyttyneenä maitopurkkia, eikä sanonut mitään. Ajattelin, että ymmärtääkö hän edes mitä sanoin, ja näytin, että tästä sinetistä tämä vuotaa, tämä on rikki. Myyjä tuijotti vieläkin järkyttynyt ilme kasvoillaan purkkia ja sitten tooooodella hitaasti ojensi kätensä kohti purkkia, aivan kuin ne laiskiaiset siinä lasten Zootropolis-elokuvassa. Hän otti purkin, katse koko ajan tiukasti siinä purkissa ja mutisi, että "no mä voin ottaa sen" ja jäi seisomaan siihen se purkki kädessä ja tuijotti edelleen järkyttyneenä sitä purkkia.
Tuo oli todella hämmentävää, koskaan ei ole vielä käynyt noin. Luultavasti hän kärsi sosiaaliste tilanteiden pelosta, ainakin käytös viittasi siihen, mutta onkohan silloin kaupan ala hyvä idea työpaikaksi? Meni ainakin loppu kauppareissu naureskellen, koska tuo oli oikeasti aika koomista ja se myyjän ilme, en saa sitä pois päästäni.
Mikä on oudointa, mitä teille on sattunut kauppareissuilla?
Kommentit (1611)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs nainen yritti ottaa kaupan sisällä toisten ostoskärreistä kolikkopantit, vaikka ihmiset työnsivät kärrejä. Minun kärristä ei saanut kolikkoa irti, joten jatkoi vaan pokkana seuraavalle kärrille yrittämään.
Sana on k-ä-r-r-Y. Kärri on jotain itsekeksittyä lapsikieltä.
Kärrikärrikärrikärrikärrikärrikärrikärri.kärri
Huutia sinulle joka kärriä moitit. Sivistyssanakirjan mukaan: kärri on tavallinen, monikko kärryt
Vierailija kirjoitti:
Kävin just kaupassa. Kaupan pihatietä asfaltoitiin parhaillaan. Piti kiertää kauempaa ja ajaa kiellettyä ajosuunta. Sanoin kassalla: Teille on vähän vaikea päästä. Kysyi tarkennusta, kerroin. Hän ihmetteli, kun moni asiakas oli huomauttanut samaa, muttei kertonut syytä. Kassa ihmetteli, kun oli varmaan tullut kuudeksi töihin, eikä merkkiäkään asfalttitöistä.
Tää kuulostaa vähän tavalliselta nyt, mut kuvaavaa oli kassan hämmästynyt ilme.
Tästä tulikin mieleeni tilanne, joka ei nyt varsinaisesti kauppareissulla tapahtunut, vaan Kehä Kolmosen varren huoltoasemalla. Menin sinne syömään lounastauolla, ajoin pihaan ja parkkeerasin autoni ihan tavallisesti, ei näkynyt mitään ihmeellistä. Söin kaikessa rauhassa, luin pöydässä olleen iltapäivälehdenkin siinä samalla, kävin vessassa jne eli käytin ihan rauhassa aikaa enemmän kuin puoli tuntia. Sitten lähdin, tai yritin poistua huoltoaseman pihasta. Kaikki ajoväylät oli tukittu, ei päässyt kehä kolmoselle eikä päässyt minnekään muuallekaan (siihen teollisuusalueelle, jossa se huoltoasema oli, poistumisreittejä oli muistaakseni kolme). Tietukkeeksi oli laitettu ne valkoiset muovikaiteet joka suuntaan. Asfalttityömaa oli alkanut siinä huoltoaseman risteyksessä.
Palasin sisälle, ja perässäni tuli pari muutakin autoilijaa/asiakasta, ja yritettiin löytää joku huoltsikan työntekijä, siinä meni hetki ja sen jälkeen alkoikin hillitön puhelurumba, kun huoltsikan työntekijä (ei omistaja eikä vissiin edes mikään vuoropäällikkö) yritti saada kiinni jonkun, joka olisi pystynyt auttamaan. Asfalttityömaan työntekijät vaan heiluttelivat käsiään, että no can do. Aidathan nyt näppärä autoilija olisi nostanut itse pois tietä, mutta jokaikisen aidan takana oli jokin tietyökone, jyrsin, asfalttikone (se pitkä tultasyöksevä asfalttia laskeva kone), joku jyrä jne.
No, lopulta määräysvaltaa omaavan henkilön korviin kantautui tieto, kun paikalle oli saapunut jo yksi poliisipartio, joka olisi halunnut päästä syömään, ja yksi ajoreitti saatiin viimein vapaaksi. 45min ruokataukoni (lakisääteinen olisi ollut tunti) venyi 1,5 tunniksi, eli kolme varttia siihen häslinkiin meni.
Tästä on aikaa jo varmaan yli kymmenen vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Hemmi osti leikemakkaraa lihatiskiltä ja söi sen paketillisen ennen kassalle menoa ,ryttäs tietysti paperit
ja nakkas roskikseen.No tais olla nälkä ,en puuttunut asiaan.
Kerran mun edessä kassalla oli puolituttu mies, joka on vähän jälkeenjäänyt (tai jonkunlainen aivovamma hänellä käynyt tarkemmin en tiedä), niin hän osti yhden nakkipaketin maksoi vähistä pennosistaan sen. Laski kassalla hirmu pitkään, että varmasti rahat riittää.
Kun lähdin kaupasta, kyseinen tyyppi oli mutustelemassa nakkeja paketista kaupan ulkoeteisessä. Kaksin käsin ahmi niitä.
Aattelin että hänelle oli tullut nälkä kesken lenkin (oon nähny kyseisen tyypin aina jossain kävelylenkillä, kävelee aina vähän linkuttaen) ja oli tullut hakemaan kaupasta hiukopalaa.
Annoin kassalle 50€, sain 20:stä takaisin. Mutta kun huomasin, sain puuttuvat. Seuraavana päivänä. + suklaalevyn hyvityksenä. Ja vuolaat pahoittelut.
Vierailija kirjoitti:
Kävin Turtolan Prismassa sunnuntaipäivänä ja meninin kylmäkaappien luo ottamaan maitoa ostoskoriin. Olin ottamassa muistaakseni pirkan kevytmaitoa kun katsoin eräpäivää 29.6 ihmettelin sitä kovasti koska oli jo 3.7! Kaikki sen merkin maidot oli samalla päivämäärällä koko kaapillinen. Katsoin sitten toista merkkiä kevytmaitoa ja en löytänyt yhtäkään maitoa jonka eräpäivä ei olisi 4 päivän kuluessa.
Joskus ostin Lidlistä kananmunia joissa ei ollut päivämääriä merkattu lainkaan!
Ei näy Prismaa meidän akkunasta. Siis Tampereella.

Prismassa Ei Ole Pirkan maitoa. Olikohan totta muu???
Omituista tosiaan. Lähdin äsken kauppaan ostamaan maitoa. Tulin kaupasta ja ostokset oli: karkkia, kurkku, oivariini, kinkku, broileria, lonkeroa ja olutta.
Ei maitoa.
Tämä on minusta omituisinta, mitä olen kokenut kauppareissulla.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2382 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet kerrat kaupassa käydessäni olen ihmetellyt, miksi ihmiset väkisin haluavat jonottaa kassalle, kun vieressä suoraan näkökentässä on tyhjiä itsepalvelukassoja. Ei se minua haittaa, että pääsen hoitamaan maksun jonottamatta, kunhan kummastuttaa tuo jonotusinnostus.
Toisaalta myös se välillä ärsyttää, kun joku kassajonon taliaivo onkin kyllästynyt seisoskelemaan siinä jonossa ja käyttää (toivottavasti ensimmäisiä kertoja) itsepalvelukassaa: toiminta on kuin hidastetusta kilpikonnadokumentista ja tavaroita pakataan kassiin niin nautiskellen, ettei muusta väliä. Kuittiakin pitää hämmästellä juuri siinä itsepalvelukassalla eikä sivummalla. Muutaman kerran on täytynyt hätistellä pois tukkimasta
Ensikertalaisia? Kuinka kiva sinulle kun ovat siirtyneet haluamaasi maksuvaihtoehtoon.Itse kauan arkailin noita itsepalvelukassoja, kun pelkäsin että ne on liian vaikeita käyttää kuitenkin tai jotenkin nolaa siinä itsensä, mutta kokeiltuani todella helppoa ja nopeaa! Toki jos aivan kauheasti ostoksia niin sitten menen ihmiskassalle.
En mielelläni käytä konekassaa vaikka selviänkin ihan hyvin siitä hommasta. Tuntuu että kassaojen määrää pidetään nii. Pienenä ja ne häädetään heti keräämään nettiostoksiq ja nyppimään rivejä suoriksi kun vaan kassajonon laskee alle kymmeneen metriin. Tympii kaslörskojen puolesta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs nainen yritti ottaa kaupan sisällä toisten ostoskärreistä kolikkopantit, vaikka ihmiset työnsivät kärrejä. Minun kärristä ei saanut kolikkoa irti, joten jatkoi vaan pokkana seuraavalle kärrille yrittämään.
Sana on k-ä-r-r-Y. Kärri on jotain itsekeksittyä lapsikieltä.
Kärrikärrikärrikärrikärrikärrikärrikärri.kärri
Huutia sinulle joka kärriä moitit. Sivistyssanakirjan mukaan: kärri on tavallinen, monikko kärryt
Kärri on murteellista puhekieltä, perusmuoto on kärry. Tieto löytyy sieltä sivistyssanakirjasta. Sen voi muös päätellä itse, sillä kärri-muoto olis monikkona kärrit.

Kärri. Kans. tavallinen, monikossa kärryt...
Sivistyssanakirjasta tämä...
Sen voi muös päätellä... mitä murretta tää on???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs nainen yritti ottaa kaupan sisällä toisten ostoskärreistä kolikkopantit, vaikka ihmiset työnsivät kärrejä. Minun kärristä ei saanut kolikkoa irti, joten jatkoi vaan pokkana seuraavalle kärrille yrittämään.
Sana on k-ä-r-r-Y. Kärri on jotain itsekeksittyä lapsikieltä.
Kärrikärrikärrikärrikärrikärrikärrikärri.kärri
Huutia sinulle joka kärriä moitit. Sivistyssanakirjan mukaan: kärri on tavallinen, monikko kärryt
Kärri on murteellista puhekieltä, perusmuoto on kärry. Tieto löytyy sieltä sivistyssanakirjasta. Sen voi muös päätellä itse, sillä kärri-muoto olis monikkona kärrit.
Kärri. Kans. tavallinen, monikossa kärryt...
Sivistyssanakirjasta tämä...Sen voi muös päätellä... mitä murretta tää on???
(etelä)savoa
En nyt tiedä, onko tämä oudoin tapaus, mutta ihmettelen silti: Tänä kesänä isossa marketissa oli mansikoiden ja muiden marjojen myyntitiski. Siihen pelmahti paikalla perhe, jossa neljä tai viisi alle 10-vuotiasta lasta. Lapset alkoivat mättää kaksi käsin suuhnsa mansikoita ja myös vanhemmat maistelivat useamman mansikan. Vanhemmat lähtivät siitä sitten pois ja huutelivat lapsia tulemaan perässään - eikä puhettakaan, että olisivat ostaneet mansikoita, mutta söivät yhteensä varmaan toista litraa niitä. Nuoret marjanmyyjät olivat selvästi tyrmistyneitä, mutta eivät sanoneet mitään.
Vierailija kirjoitti:
Kävin Turtolan Prismassa sunnuntaipäivänä ja meninin kylmäkaappien luo ottamaan maitoa ostoskoriin. Olin ottamassa muistaakseni pirkan kevytmaitoa...
Sinäpäs erikoisessa Prismassa kävit, kun siellä myydään K-kaupan Pirkka-tuotteita. Kannattaisiko ensin miettiä höpinöitään vähän tarkemmin ennen kuin menee julkisesti haukkumaan kauppaa, jossa tämä ei ole edes voinut tapahtua? Jossain K-liikkeen kaupassa olet Pirkka-maitojasi pällistellyt.
JS87 kirjoitti:
Eihän tänne edes pysty kirjoittamaan niistä kaikista hulluista, joita päivittäin kaupassa kohtaa.
Viimeisin outo kokemus oli, kun keski-ikäinen nainen pakkasi ostoksensa, nosti kassit kärryyn ja lähti menemään. Törmäsi kärryillään postin pakettiautomaattiin, jonka jälkeen käveli hetken aikaa takaperin ja sitten sivuttain kärryjen kanssa. Vaihtoi kassit toiseen kärryyn ja kävi vielä erikseen kassamyyjälle ilmoittamassa, että joutuu vaihtamaan kärryt, koska ensimmäisissä on joku ongelma :D :D
Vuosia sitten kirjoitettu tuo mutta repesin mielikuvalle 😂😂 Tuo olisin voinut olla minä poikkeuksellisen raskaan työpäivän jälkeen.
Oma omituisin kokemukseni oli, kun olimme eräässä Lidlissä muistaakseni vuonna 2013. Tällöin eräs nainen tuli juttelemaan siitä, miten olin ollut heidän kanssaan viettämässä iltaa ja laulanut todella kauniisti. Olin kuin puulla päähän lyöty, koska en todellakaan tuntenut naista enkä ollut käynyt ylipäätään alkoholinhuuruisissa illanvietoissa vuosiin. Kuulemma oli aivan minun näköiseni, kuuloiseni jne. Ja oudointa on, että itsekin olen harrastanut musiikkia ja laulua koko ikäni.
Olisiko ollut sitten vähän yli vuosi tuon tapauksen jälkeen, kun aivan eri tyyppi tuli kertomaan, miten olin laulanut kauniisti heidän illanvietossaan. Sain ällistykseltäni sanottua, että en tuntenut häntä, mutta hän muisti nähneensä minut vielä illanvieton lisäksi jossain.
Minulla on siis jossain kaksoisolento, koska eräänä kertana lapseni isä soitti minulle ja kertoi nähneensä minut auton ikkunasta. Kerroin olevani kotona.
Eilen lähikaupassa, joltain pudonnut patonki ilman paperia, sanoin ihan vakimyyjlle joka käveli siitä, sanoi joo, heti kohta käveli takaisin, ei nostanut, sitten joku asiakas viskasi sen roskiin. Minä olisin nostanut mutten ehtinyt.
Turkikseen pukeutunut nainen merkkilaukkuineen kiilasi pitkän kassajonon ohi perustellen, että "lounastauko loppuu ihan kohta". Ostoksina oli kivennäisvesipullo ja lihapiirakka. Loppusumman ilmestyttyä nainen rääkäisi ja alkoi huutaa pää punaisena kassalle, että häntä yritetään huijata. Kuulema lihapiirakan hintalappu oli oikeasti näyttänyt 50 snt, eikä 75 snt. Raivoa tuli sen verran täyslaidallisena, että myyjän ei auttanut kuin lähteä naisen kanssa paistopisteelle tarkistamaan asiaa. Hetken kuluttua he palasivat takaisin ja nainen maksoi piirakasta 75 snt myrkyn nielleen näköisenä.
Ihan perus hommaa loiteteissä, siellä hinnat on aina väärin päin ja erillä tavalla kuin normaalisti,
Esim. tuotteen hinta voi olla yläpuolella tarkoittaen alapuolista hintaa ja hinnan yläpuolellakin on tuotetta.
Normaalisti hinnat ilmoitetaan alapuolella.
Erään kerran kaupassa kuultiin kun vanha mies hyllyjen takana ääntelehti kovalla äänellä kuin sika. Kyllä kävi sääliksi miestä. Mikähän sairaus oli, en tiedä, vaikka itse olen sairaanhoitaja. Tietäisikö joku mikä voisi olla.
Kärrikärrikärrikärrikärrikärrikärrikärri.kärri