Ikääntymisen vaikutus luonteeseesi?

En ole vielä varttunut noihin ikiin, mutta mielenkiintoinen ketju.

Nykyään lapset on musta joskus ihan herttaisia, ennen en oikein sietänyt niitä.

Olen myös muuttunut ystävällisemmäksi, ennen saatoin lohkaista loukkauksiakin ajattelematta asiaa sen enempää. Vanhemmiten tajuaa, että sellaisella on väliä.

Toisaalta nykyään puolustan itseäni ja muita typerää käytöstä vastaan, esim. ahdistelua. Ennen en uskaltanut.

n52

Musta on tullut välinpitämätön ja mukavuudenhaluinen.

Teen töissäkin ihan vaan minimisuorituksen, en mene enää vapaapäivinä töihin saikkuja tuuraamaan.

Siivoan silloin, kun huvittaa. Onneksi mies on myös suurpiirteinen.

Minusta on tullut mukavampi, huomaavaisempi, pitkäpinnaisempi (pitkälti kyllä lasten ansiosta, veikkaan) ja empaattisempi. Osaan myös paremmin ajatella, että ei ne asiat nyt niin kamalan vakavia ole ja aina tulee parempi päivä. Nautin pienemmistä asioista ja osaan löytää enemmän ilonaiheita kuin nuorempana. Parisuhteessa en ole enää niin vaativa ja ymmärrän miestäni paremmin ja otan hänet ja hänen hyvinvointinsa paremmin huomioon. Seksi on aina vain parempaa. Loikan kohti parempaa seksielämä otti jo ensimmäisen lapsen saannin jälkeen, mutta vuodet ovat tehneet siitä aina vain parempaa. Kertojen määrä on vähän vähentynyt huippuajoista n. 5-10 vuoden takaa, mutta edelleen haluja on melko paljon. Voi sanoa kyllä, että laatu korvaa määrään. Tulevaisuus näyttäytyy valoisana ja tuntuu, että mahdollisuuksia on vielä vaikka mihin, että se paras aika on vielä edessäpäin. N50

Vierailija kirjoitti:

Musta on tullut välinpitämätön ja mukavuudenhaluinen.

Teen töissäkin ihan vaan minimisuorituksen, en mene enää vapaapäivinä töihin saikkuja tuuraamaan.

Siivoan silloin, kun huvittaa. Onneksi mies on myös suurpiirteinen.

Tässä on paljon minua. Olen nykyään paljon suurpiirteisempi, mukaavuudenhaluinen, en enää pyri täydellisyyteen, käydään paljon ulkona syömässä, meillä käy siivooja eli käytämme enemmän palveluja ja keskitymme hyviin asioihin ja ollaan ihan tarpeeksi leikytty jo aikuisia.

Muutunkohan itsekin päinvastaiseksi. t. Parikymppinen joka on nuoren AP:n vastakohta ja nykyisen AP:n vastine.

Olen äkäisempi, enkä välitä yhtään siitä mitä muut siitä ajatteleen. Olen kuspäisempi, enkä ole enää niin tekopyhä.

Vierailija kirjoitti:

Olen äkäisempi, enkä välitä yhtään siitä mitä muut siitä ajatteleen. Olen kuspäisempi, enkä ole enää niin tekopyhä.

👍

En ole huomannut uutosta.

Kaikki kyrsii vanhemmiten (olen 37) ja esim. työnhaku ja koko työelämä tuntuu naurettavalta teatterilta ja pelleilyltä sekä turhalta, mitään kunnianhimoa sen suhteen ei enää ole. Tykkään olla omissa oloissani yhä enemmän enkä odota enää sillä nuoruuden innolla tulevaa. Mitään odottamisen arvoista ei juurikaan ole. En kuitenkaan koe olevani masentunut, teen etätöitä ja opiskelen samalla ja tykkään esim. kissoistani ja miehestäni. Siinähän nuo menevät.

Aika paljon on ap.lla ollut ongelmia.

Hyvä jos ne ovat helpottaneet.

Toisten mielipide ei enää hetkauta, oli asia mikä tahansa. Toisaalta en taas jaksa enää ihmisiä samanlailla kuin nuorempana, ennen tuli käytyä töiden jälkeenusein  syömässä kavereiden kanssa, nyt on hyvä jos nähdään kerran kuussa. Meteliä en kestä enää yhtään, lasten ja nuorten pälätys ja kiljuminen saa pään särkemään. Olen selkeästi tullut vanhaksi ja kärttyiseksi vaihdevuosi-ikäiseksi ämmäksi :/

Rauhoittunut, välinpitämätön muiden mielipiteistä ja tekemisistä ja joskus jopa kyyninen. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän pidän eläimistä ja sitä vähemmän ihmisistä. Ainoa mikää nostaa raivoa, on eläinten kaltoinkohtelu.

Näytän omat rajani ja pidän ne myös.

Karsin ilkeät ja kateelliset ihmiset ympäriltäni.

Mielenkiintoinen ketju kerrankin.

Olen "seesteisempi", siis siina mielessa etten viitsi stressata turhista, so. asioista joihin en voi vaikuttaa. Tietyssa mielessa minusta on tullut fatalisti, silla uskon, etta kaikki lutviintuu ja universumi jarkkaa. 

Osaan sanoa "ei", mikali en ehdi/jaksa tai mua ei vaan yksinkertaisesti huvita. Elama on liian lyhyt pakkopullaan.

Nautin nyt, enka huomenna. 

Tiedan, mita haluan. 

Osaan sanoa vastaan, jos joku loukkaa minua. Tai vaan sanoa, etta hei tuo mita sanoit satutti, miksi sanoit noin.

Olen mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. 

Tiedan oman arvoni enka tee mitaan, mista en pida, vain miellyttaakseni toista.

N44

Parikymppisenä tärkeintä oli, että on jännittävää. Draamaa piti olla ja hain jatkuvasti toinen toistaan erikoisempia kokemuksia ja suurempia elämyksiä. Oli kyse sitten seksistä, päihteistä, ihmissuhteista, matkustamisesta, mistä vaan. Kaikkea aina vain enemmän. Omat todelliset tunteet ja tarpeet tulivat aina toissijaisena ja lopputulos olikin lähestulkoon mielenvikainen.

Nyt kolmekymppisenä pakonomainen elämyshakuisuus on jo niin nähty, että nautin paljon mielummin luonnosta ilman päihteitä ja panostan ihmissuhteisiin ihan eri tavalla kuin ennen. Nykyään myös annan enkä vain ota. Olen paljon onnellisempi ihminen, vaikka olen juuri se rauhallinen ja vähään tyytyväinen, sopivasti mukavuudenhaluinen ja draamaa karttava ihminen jota ennen melkeinpä halveksin.

Nelikymppinen en vielä ole, mutta olen hyvin tyytyväinen jos suunta pysyy samana ja silloin olen entistä harmonisempi ja onnellisempi ihminen.

Yli viiskymppisenä en enää piittaa paljon mistään, tajuan että millään ei oikeastaan ole mitään väliä. Olen itsekäs, teen asioita miten itse haluan, enkä välitä mitä muut tekee tai ajattelee mun tekemisistä. Olen ystävällisempi, koska en näe enää mitään syytä kiihkoilla tai kiivastua tai väitellä mistään. Jokainen saa mun puolesta elää miten huvittaa, näyttää miltä huvittaa, olla sellainen kuin on. Nuorempana olin ehdottomampi, jaksoin käydä pitkiä kiihkeitä keskusteluja mieltäni painavista aiheista, lähdin 'barrikadeille' jos asia vaati sitä. Nykyään vain huitaisen kädellä, koska mikään ei kuitenkaan muutu.

Totta se on : kun vanhenee, niin viisastuu🤗

Olen kyynistynyt pikimustaksi, muuttunut liberaalista konservatiiviksi ja tuhlailevasta saidaksi penninvenyttäjäksi. Suunnittelen kaiken mihin ryhdyn hyvin huolellisesti, spontaanius on jäänyt. Syön mitä mieleni tekee, en rajoita kaloreita. Harrastan vain liikuntamuotoja, joista oikeasti nautin. En tee mitään verenmaku suussa, kuten kurita itseäni urheilulla, ylisuorita töissä jne. En yritä olla täydellinen. Ajattelen kaikessa vain omaa ja mieheni etua, enkä anna kenenkään astua varpailleni. Olen asettanut rajat myös sukulaisille ja poistanut elämästäni kylmästi ihmisiä. Löysin tyylini, pukeudun klassisesti, ja pyrin välttämään liiallista huomion vetämistä itseeni. Kodista pidän entistä tarkemmin huolta, en siedä lainkaan likaa tai epäjärjestystä. Olen modernin suunnittelun sijasta ihastunut antiikkiin ja "ylelliseen" mummolatyyliin, ja pyrin nyt sisustamaan kotiamme tällä tavalla.