Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä tämä on? En enää pidä ihmisistä
22.01.2020 |
Ennen olin sosiaalinen, puhelias, minulla oli laaja tuttavapiiri ja ystäväpiiri. Vietin usein aikaa kavereiden kanssa ja uusiin ihmisiin tutustuin innoissani, tämä siis vielä viisi vuotta sitten. Nyt tuntuu, että en enää edes pidä ihmisistä. En halua viettää aikaa kenenkään (paitsi mieheni ja lapseni) kanssa. En halua tutustua keneenkään uuteen, ei vain kiinnosta. En halua jutella naapureiden kanssa, välttelen heitä, koska tuntuu että en enää pidä kenestäkään (vaikka ei heissä ole vikaa, minä vain olen muuttunut). Kukaan ei ole tehnyt minulle mitään pahaa, olen vain jotenkin huomaamattani lakannut pitämästä ihmisistä, ystävistänikään, vaikka heissäkään ei ole yhtään mitään vikaa ja järjellä tiedän, että ovat hienoja mukavia ihmisiä. En ole loukkaantunutkaan kenellekään, olen vain menettänyt kiinnostuksen. Mitä ihmettä tämä on?
Masentunut en ole, koska muuten jaksan kyllä kiinnostua asioista (jotka ei liity ihmisiin), nauran joka päivä, nukun hyvin, ulkoilemme lapsen kanssa, teen hyvällä mielellä kotitöitä jne.
Kommentit (15)
Onnittelut! Uskallat elää omanlaistasi elämää ja olet vapautunut elämän ’suorittamisesta’!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on sitä että tulee ikävuosia lisää. Ei vaan jaksa enää ihmisiä, muita kuin läheiset. Ei vaan kiinnosta tutustua ihmisiin, ja juttelukin on tyhjänpäiväistä, jos ei ole ihan asiaa. Ihmiset vievät energiaa.
Itse tykkään olla kotosalla ja tehdä omia juttuja. Kulttuuria harrastavana nyt tulee mentyä näyttelyihin, elokuviin tms., mutta mieluiten yksin, ettei tarvitse jutella kellekkään. Nautin asioista ihan yksin. Silloin voi tehdä asioita juuri niinkuin haluaa. Ihmiset ovat usein rasittavia.
T: n46
Vierailija kirjoitti:
Se on sitä että tulee ikävuosia lisää. Ei vaan jaksa enää ihmisiä, muita kuin läheiset. Ei vaan kiinnosta tutustua ihmisiin, ja juttelukin on tyhjänpäiväistä, jos ei ole ihan asiaa. Ihmiset vievät energiaa.
Itse tykkään olla kotosalla ja tehdä omia juttuja. Kulttuuria harrastavana nyt tulee mentyä näyttelyihin, elokuviin tms., mutta mieluiten yksin, ettei tarvitse jutella kellekkään. Nautin asioista ihan yksin. Silloin voi tehdä asioita juuri niinkuin haluaa. Ihmiset ovat usein rasittavia.
T: n46
Onko se vain ikä? Olen 41. Kuitenkin tuntemistani 40-70 -vuotiaista ihmisistä lähes kaikki viettää paljon aikaa muiden seurassa.
Ehkä se, että olet kotona niin paljon muiden ihmisten seurassa (ihmisiähän ne puolisosi ja lapsesikin ovat), ettet kaipaa enempää sosiaalista virikettä? Nuorempana sinulla oli enemmän energiaa ihmiskontakteille?
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan huomannut itsestään samaa? Ap
Mä olen aspa ja olen alkanut suorastaan VIHAAMAAN ihmisiä.
Tuttujen, mieheni ja koirani seurassa tykkään olla, pitää hauskaa jne.
En minäkään ole masentunut ja yönikin nukun hyvin :)
Olen samanlainen, muutuin siinä reilu kolmekymppisenä. Mutta erona se, että mulla on paljonkin huonoja kokemuksia ihmisistä.
Olen törmännyt niin karseisiin tyyppeihin, että tuntuu, että olen menettänyt uskoni ihmisiin. On levitetty valheita, haukuttu päin naamaa, on petetty.
Lisäksi kaiken väännön ja tappelun lukeminen netistä vahvistaa tätä mielipidettäni. En ole enää instassa enkä facessakaan.
En vain jaksa enää. Oma mies ja lapset ovat lähestulkoon ainoat, joiden kanssa jaksan olla tekemisissä.
En jaksa edes naapureita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, minulla on täsmälleen sama ” ongelma”.
Olen ihmetellyt samaa että miksi en enää jaksaisi olla ihmisten kanssa tekemisissä kovin paljoa. On muutama oma läheinen kaveri, joita jaksan sekä oma puoliso ja lapsi.
Mutta juurikin tuo tutustuminen uusiin ihmisiin ei vaan kiinnosta. Ja en enää edes osaa, olen ujompikin nykyään kuin ennen.
Mieheni pyysi minua mukaan erääseen reissuun jonka tekee harrastus-porukkansa kanssa ja hän sanoi että ”siellähän on mukavaa, tutustut uusiin ihmisiin ja on hyvä kiva meininki , voit saada uusia kavereita ”jne.
Ööööö, jooo mutta ei kiitos. En etsi uusia kavereitA.. En jaksa tutustua uusiin tyyppeihin varsinkaan isossa porukassa, joista en tunne ketään
Mies saa puolestani pitää oman harrastuksensa itsellään ja nämä harrastus- kaverinsa. En jaksaisi olla mukana heidän tapahtumissa ja juhlissa, mies kun haluaa minut usein mukaan. Näitä kavereita on paljon ja en jaksa olla isossa porukassa varsinkin kun ovat outoja tai puolituttuja.
Tällaisissa tilanteissa olen tosi stressaantunut ja sitten loppupäivästä ihan poikki.
Olen muutenkin sellainen että mietin paljon mitä muut minusta ajattelevat.
Nykyään vanhempain illat jne ovat hieman stressaaviA minulle
Ihmiset ja elämä on silti mielenkiintoista.
Useat toki aika keskenkasvuisia, raakileita suorastaan.
Oma mukavuusalue, ennen kaikkea.
N45
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen törmännyt ihmisten kovuuteen liian usein. Nämä häikäilettömät ihmiset ovat toimineet asemaansa hyödyntäen julmasti. En ikinä olisi uskonut, että tuollaista julmuutta esiintyy niin usein.
Heidän ongelmansa ovat yleensä luuloja, väärinkäsityksiä, asenteita, valehtelua jne. Heillä ei vaikuta olevan empatiaa, täysin tuntematon käsite.
Katumustakaan ei näy ilmaantuneen koskaan.
Teot on piilotettu muiden ihmisten silmiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Identiteettipolitiikka ja intersektionaalinen feminismi on johtanut tribalismiin, heimoontumiseen. Emme ole yksilöitä vaan meidät leimataan aina jonkun ryhmän jäseniksi. Asiat kärjistyvät pienimmästäkin, ihmiset loukkaantuvat milloin mistäkin. Tämä on jo johtanut nihilismiin. Pidä siinä sitten ihmisistä yksilöinä.
Eihän sitä kukaan loputtomasti jaksa olla sosiaalinen, jos/kun on sitä työelämän pakosta.
Toivottavasti yksikään ei kuvittele sen kiitoksen ja hyvän loppupäivän toivotuksen tulevan täydestä sydämestä.
Olette tulleet palvelluksi. Kadotkaa, kiitos!
Ja vieläkö pitäisi olla iloinen läheisillen, kun on kuullut vittuilua koko päivän älyttömiltä aaaaaaaasiakkailta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on sitä että tulee ikävuosia lisää. Ei vaan jaksa enää ihmisiä, muita kuin läheiset. Ei vaan kiinnosta tutustua ihmisiin, ja juttelukin on tyhjänpäiväistä, jos ei ole ihan asiaa. Ihmiset vievät energiaa.
Itse tykkään olla kotosalla ja tehdä omia juttuja. Kulttuuria harrastavana nyt tulee mentyä näyttelyihin, elokuviin tms., mutta mieluiten yksin, ettei tarvitse jutella kellekkään. Nautin asioista ihan yksin. Silloin voi tehdä asioita juuri niinkuin haluaa. Ihmiset ovat usein rasittavia.
T: n46
Onko se vain ikä? Olen 41. Kuitenkin tuntemistani 40-70 -vuotiaista ihmisistä lähes kaikki viettää paljon aikaa muiden seurassa.
Niin, no, olen lapsena ollut ujo, mutta parinkympin kieppeillä ajattelin että haluan tutustua uusiin ihmisiin ja koittaa olla sosiaalinen. Olin opitusti sosiaalinen ja opettelin keskustelemaan ihmisten kanssa, jo ihan työnkin vuoksi. Siinä lähellä neljääkymppiä huomasin vaan etten jaksa enää ihmisiä.
Olen ajatellut että vanhetessa tietyt piirteet alkavat korostua, esim. minusta tuntuu että mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän "introverttiydyn" ja viihdyn omassa seurassani (ja mieheni kanssa tietysti). Kun on tarpeeksi "nähnyt maailmaa" ja ihmisiä ja elämää, kait sitä sitten haluaa vetäytyä omaan rauhaansa. Niin, koskeeko tämä vain introverttejä tai siihen kallellaan olevia ihmisiä? Jos sinäkin olet loppujen lopulta introvertti, mutta se tulee esille vasta nyt, koska elämässä on täytynyt oppia olemaan ihmisten kanssa sosiaalinen ja ulospäinsuuntautuva? En tiedä, kunhan pohdin. :)
Alue: Aihe vapaa
Onko kukaan huomannut itsestään samaa? Ap