Miksi olen kaikille miehille vain kiva kaveri? Kukaan ei ihastu kunnolla ja halua suhteeseen
Ulkonäkö on ihan ok vaikka kaikki eivät siitä tykkää. Jossain muussa siis vika.
En osaa flirttailla. Sen tiedän. Lisäksi olen aika kaverillinen ensialkuun ja vitsailen paljon. En oikein osaa kehua toista. Onko nämä tekijät turn-off?
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Niin se valitettavasti on, että ei väliä ( ainakaan alkuun) sillä kuinka tyhmä tai tylsää seuraa nainen on. Jos ulkonäkö on kaunis ja / tai seksikäs niin suhteeseen haluavia miehiä löytyy. Itselläni aina ollut se ongelma, ettei miehiä saa kaveriksi millään. Vaikka minussa on myös paljon syvyyttä, olen hauska ja osaan keskustella. Jos ei löydy mahiksia päästä panemaan, niin eipä kiinnosta yhtäkään miespuolista seurani.
Kyllä miehet mun kanssa seksiä haluaa, mutta kukaan ei halua sitoutua. Olen se jota pannaan ja siinä rinnalla ollaan kavereita. Kukaan ei ihastu, saati rakastu niin, että haluttaisiin parisuhde.
Minä en siis tapaile mitään ananastukkaisia salimakeja, vaan ihan tavallisia miehiä. Ensin minuun halutaan tutustua, suudella ja lähelle, mutta kun itse haluan edetä rauhassa ja torjun miesten yritykset läheisyyteen ja pyrin enemmän keskustelemaan, saan pakit vedoten siihen, ettei ole tunteita.

Eikö toi mene väärässä järjestyksessä? Ensiksi annat pesää ja sitten lyöt jarrut päälle. Kokeile toisin päin sitä tutustumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin se valitettavasti on, että ei väliä ( ainakaan alkuun) sillä kuinka tyhmä tai tylsää seuraa nainen on. Jos ulkonäkö on kaunis ja / tai seksikäs niin suhteeseen haluavia miehiä löytyy. Itselläni aina ollut se ongelma, ettei miehiä saa kaveriksi millään. Vaikka minussa on myös paljon syvyyttä, olen hauska ja osaan keskustella. Jos ei löydy mahiksia päästä panemaan, niin eipä kiinnosta yhtäkään miespuolista seurani.
Kyllä miehet mun kanssa seksiä haluaa, mutta kukaan ei halua sitoutua. Olen se jota pannaan ja siinä rinnalla ollaan kavereita. Kukaan ei ihastu, saati rakastu niin, että haluttaisiin parisuhde.
Minä en siis tapaile mitään ananastukkaisia salimakeja, vaan ihan tavallisia miehiä. Ensin minuun halutaan tutustua, suudella ja lähelle, mutta kun itse haluan edetä rauhassa ja torjun miesten yritykset läheisyyteen ja pyrin enemmän keskustelemaan, saan pakit vedoten siihen, ettei ole tunteita.
Et vaan ole tarpeeksi kaunis. Tai sitten olet jotenkin liian "äijämäinen". Itseeni on ihastunut lähes kaikki miehet keihin olen tutustunut. Useampi on sanonut että panna voi vähän rumempaakin, mutta parisuhteeseen eivät sellaista huolisi.
Kelpaisiko sinulle kilttis? Empaattinen, kunnollinen ja toiset huomioiva mutta vähemmän räiskyvä ja jännä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen juuri ihastunut apn kaltaiseen naiseen. Ei tarvitse flirttailla, eikä mitään muutakaan temppuja. Älykkyys ja nokkeluus kantaa vaikka mihin. Eikä aina tarvitse olla äänessä, parhaat hetket ovat usein niitä hiljaisia. Eihän sitä tiedä vaikka olisin kiva kaverisi :).
No ehkä minä sitten itse ihastun miehiin, jota nokkeluuteni ei viehätä. Harmi. :(
Mulla on samasta syystä ollut ongelma löytää sopivaa miestä kumppaniksi. Olen rento juttelija, tykkään keskustella kaikesta maan ja taivaan välillä, tykkään tilannekomiikasta ja olen hauska, en flirttaile enkä käytä ns. naisellisia avuja miesten vamppaamiseksi. Minulla on enemmän ikää kuin ap:lla, ja ne kivat kaverimiehet ovat järjestään naimisissa.
Mutta jos nämä varatut viihtyvät seurassani (harrastuksissa, illanvietoissa), miksen voisi löytää jotain vastaavaa sinkkumiestä?
Joukko on kyllä aika pieni, sillä yhteensopivan luonteen lisäksi miehen pitäisi vielä löytyä omista arkiympyröistäni tai harrastuksista, ja haluta pariutua. Monet ikäiseni miehet ovat vakaumuksellisia vanhapoikia, vaikka olisivat aiemmin olleet parisuhteessakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen juuri ihastunut apn kaltaiseen naiseen. Ei tarvitse flirttailla, eikä mitään muutakaan temppuja. Älykkyys ja nokkeluus kantaa vaikka mihin. Eikä aina tarvitse olla äänessä, parhaat hetket ovat usein niitä hiljaisia. Eihän sitä tiedä vaikka olisin kiva kaverisi :).
No ehkä minä sitten itse ihastun miehiin, jota nokkeluuteni ei viehätä. Harmi. :(
Miehet, joista itse olen aikojen saatossa ollut kiinnostunut ja joita olen aktiivisesti lähestynyt, ovat aina olleet niitä, joita ei ajatusmaailmani ole kiinnostanut lainkaan. Sellainen parisuhde on aika ontto, vuosien kokemuksella voin sanoa.
Ja ne kiinnostuneet miehet, jotka olisivat viehättyneet juuri ajatuksistani, eivät sitten ole miehinä kiinnostaneet minua lainkaan... On tuntunut, että on "naisen" kanssa. Kai miesmakuni on vain todella huono, ja viehätyn apinoista ihmisten sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin se valitettavasti on, että ei väliä ( ainakaan alkuun) sillä kuinka tyhmä tai tylsää seuraa nainen on. Jos ulkonäkö on kaunis ja / tai seksikäs niin suhteeseen haluavia miehiä löytyy. Itselläni aina ollut se ongelma, ettei miehiä saa kaveriksi millään. Vaikka minussa on myös paljon syvyyttä, olen hauska ja osaan keskustella. Jos ei löydy mahiksia päästä panemaan, niin eipä kiinnosta yhtäkään miespuolista seurani.
Kyllä miehet mun kanssa seksiä haluaa, mutta kukaan ei halua sitoutua. Olen se jota pannaan ja siinä rinnalla ollaan kavereita. Kukaan ei ihastu, saati rakastu niin, että haluttaisiin parisuhde.
Minä en siis tapaile mitään ananastukkaisia salimakeja, vaan ihan tavallisia miehiä. Ensin minuun halutaan tutustua, suudella ja lähelle, mutta kun itse haluan edetä rauhassa ja torjun miesten yritykset läheisyyteen ja pyrin enemmän keskustelemaan, saan pakit vedoten siihen, ettei ole tunteita.
Et vaan ole tarpeeksi kaunis. Tai sitten olet jotenkin liian "äijämäinen". Itseeni on ihastunut lähes kaikki miehet keihin olen tutustunut. Useampi on sanonut että panna voi vähän rumempaakin, mutta parisuhteeseen eivät sellaista huolisi.
Saatat olla provo tai sitten tapailet miehiä, ketkä huolivat vain kauniin puolison, mutta pään sisällä ei tarvitse liikkua muuta. On olemassa myös miehiä, jotka etsivät parisuhteeseen muutakin kuin kaunista ulkokuorta.
Luultavasti tarkoituksesi on kuitenkin saada aloittaja epäilemään ulkonäköään. Todella ilkeää epävarmalle ihmiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen juuri ihastunut apn kaltaiseen naiseen. Ei tarvitse flirttailla, eikä mitään muutakaan temppuja. Älykkyys ja nokkeluus kantaa vaikka mihin. Eikä aina tarvitse olla äänessä, parhaat hetket ovat usein niitä hiljaisia. Eihän sitä tiedä vaikka olisin kiva kaverisi :).
No ehkä minä sitten itse ihastun miehiin, jota nokkeluuteni ei viehätä. Harmi. :(
Onko miehet sanoneet tämän sinulle suoraan? Jotkut on vaan hitaamin lämpeneviä, ja vaativat enemmän aikaa. Sitten on tietenkin se, että jos et vaikuta innostuneelta, niin voi olla hankala lähestyä siinä mielessä. Oletko sinä tehnyt aloitteita?

Kyllä mun päässä liikkuu paljonkin. Olen fiksu ja opiskelen suosittua ja vaikeana pidettyä alaa yliopistossa.
Että ei muhun ihastuneet miehet pelkkään ulkonäköön ole ihastunut. Ja voi ap:n ongelmaan tietenkin olla joku muukin syy, mutta tuota nyt vaan pidän todennäköisimpänä.

Eivät ole. Joka ikinen heistä on sanonut minulle, että ei ole tarpeeksi syviä tunteita suhteeseen. Siis KAIKKI joista minä olen ollut kiinnostunut. Ovat sanoneet, että olen kiva ja blaa blaa blaa ja halutaan olla tekemisissä, mutta suhteeseen en vaan kelpaa. Olen itsekin antanut pakkeja, koska en ole tuntemut näihin miehiin tarpeeksi vetovoimaa tai heissä on ollut joku tekijä, mikä olisi suhteeseen iso turn-off. Esim. yhden miehen asunto muistutti kaatopaikkaa.
Turha tulla sanomaan, että olisin sitoutumiskammoinen. En ole. En ihastu saavuttamattomiin, vaan sen tyyppisiin miehiin, jotka eivät minua halua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin se valitettavasti on, että ei väliä ( ainakaan alkuun) sillä kuinka tyhmä tai tylsää seuraa nainen on. Jos ulkonäkö on kaunis ja / tai seksikäs niin suhteeseen haluavia miehiä löytyy. Itselläni aina ollut se ongelma, ettei miehiä saa kaveriksi millään. Vaikka minussa on myös paljon syvyyttä, olen hauska ja osaan keskustella. Jos ei löydy mahiksia päästä panemaan, niin eipä kiinnosta yhtäkään miespuolista seurani.
Kyllä miehet mun kanssa seksiä haluaa, mutta kukaan ei halua sitoutua. Olen se jota pannaan ja siinä rinnalla ollaan kavereita. Kukaan ei ihastu, saati rakastu niin, että haluttaisiin parisuhde.
Minä en siis tapaile mitään ananastukkaisia salimakeja, vaan ihan tavallisia miehiä. Ensin minuun halutaan tutustua, suudella ja lähelle, mutta kun itse haluan edetä rauhassa ja torjun miesten yritykset läheisyyteen ja pyrin enemmän keskustelemaan, saan pakit vedoten siihen, ettei ole tunteita.
Et vaan ole tarpeeksi kaunis. Tai sitten olet jotenkin liian "äijämäinen". Itseeni on ihastunut lähes kaikki miehet keihin olen tutustunut. Useampi on sanonut että panna voi vähän rumempaakin, mutta parisuhteeseen eivät sellaista huolisi.
Saatat olla provo tai sitten tapailet miehiä, ketkä huolivat vain kauniin puolison, mutta pään sisällä ei tarvitse liikkua muuta. On olemassa myös miehiä, jotka etsivät parisuhteeseen muutakin kuin kaunista ulkokuorta.
Luultavasti tarkoituksesi on kuitenkin saada aloittaja epäilemään ulkonäköään. Todella ilkeää epävarmalle ihmiselle.
Kyllä mun päässä liikkuu paljonkin. Olen fiksu ja opiskelen suosittua ja vaikeana pidettyä alaa yliopistossa.
Että ei muhun ihastuneet miehet pelkkään ulkonäköön ole ihastunut. Ja voi ap:n ongelmaan tietenkin olla joku muukin syy, mutta tuota nyt vaan pidän todennäköisimpänä.
Sanot että ei suhun ihastuneet miehet ole pelkkään ulkonäköön ihastuneet vaan muihin tekijöihisi, mutta minun kohdalla kyse on ulkonäöstä? Miksi? Tähän kaipaisin perusteluja. Mistä päättelet minun olevan ruma jota halutaan vain panna, eikä kyse olisi jostain muusta tekijästä?
Miehet ovat ihastuneet ensiksi, mutta pidemmällä tutustumisella eivät ole syvemmin ihastuneet. Toki ulkonäössäni on puutteita, mutta mielestäni olen tapaillut ihan tavallisia miehiä, jotka eivät itsekään ole olleet komeimmasta päästä.
Vierailija kirjoitti:
Turha tulla sanomaan, että olisin sitoutumiskammoinen. En ole. En ihastu saavuttamattomiin, vaan sen tyyppisiin miehiin, jotka eivät minua halua.
Tähänhän joku juurikin sanoisi, että tunnistat jo kaukaa elkeistä ja olemuksesta miehet, jotka eivät sinua halua, ja ihastut heihin alitajuisesti siksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin se valitettavasti on, että ei väliä ( ainakaan alkuun) sillä kuinka tyhmä tai tylsää seuraa nainen on. Jos ulkonäkö on kaunis ja / tai seksikäs niin suhteeseen haluavia miehiä löytyy. Itselläni aina ollut se ongelma, ettei miehiä saa kaveriksi millään. Vaikka minussa on myös paljon syvyyttä, olen hauska ja osaan keskustella. Jos ei löydy mahiksia päästä panemaan, niin eipä kiinnosta yhtäkään miespuolista seurani.
Kyllä miehet mun kanssa seksiä haluaa, mutta kukaan ei halua sitoutua. Olen se jota pannaan ja siinä rinnalla ollaan kavereita. Kukaan ei ihastu, saati rakastu niin, että haluttaisiin parisuhde.
Minä en siis tapaile mitään ananastukkaisia salimakeja, vaan ihan tavallisia miehiä. Ensin minuun halutaan tutustua, suudella ja lähelle, mutta kun itse haluan edetä rauhassa ja torjun miesten yritykset läheisyyteen ja pyrin enemmän keskustelemaan, saan pakit vedoten siihen, ettei ole tunteita.
Et vaan ole tarpeeksi kaunis. Tai sitten olet jotenkin liian "äijämäinen". Itseeni on ihastunut lähes kaikki miehet keihin olen tutustunut. Useampi on sanonut että panna voi vähän rumempaakin, mutta parisuhteeseen eivät sellaista huolisi.
Saatat olla provo tai sitten tapailet miehiä, ketkä huolivat vain kauniin puolison, mutta pään sisällä ei tarvitse liikkua muuta. On olemassa myös miehiä, jotka etsivät parisuhteeseen muutakin kuin kaunista ulkokuorta.
Luultavasti tarkoituksesi on kuitenkin saada aloittaja epäilemään ulkonäköään. Todella ilkeää epävarmalle ihmiselle.
Kyllä mun päässä liikkuu paljonkin. Olen fiksu ja opiskelen suosittua ja vaikeana pidettyä alaa yliopistossa.
Että ei muhun ihastuneet miehet pelkkään ulkonäköön ole ihastunut. Ja voi ap:n ongelmaan tietenkin olla joku muukin syy, mutta tuota nyt vaan pidän todennäköisimpänä.Sanot että ei suhun ihastuneet miehet ole pelkkään ulkonäköön ihastuneet vaan muihin tekijöihisi, mutta minun kohdalla kyse on ulkonäöstä? Miksi? Tähän kaipaisin perusteluja. Mistä päättelet minun olevan ruma jota halutaan vain panna, eikä kyse olisi jostain muusta tekijästä?
Miehet ovat ihastuneet ensiksi, mutta pidemmällä tutustumisella eivät ole syvemmin ihastuneet. Toki ulkonäössäni on puutteita, mutta mielestäni olen tapaillut ihan tavallisia miehiä, jotka eivät itsekään ole olleet komeimmasta päästä.
Tarkoitan siis, että sinä itse sanot sinulla olevan muutakin kuin ulkonäkö, johon miehet ovat ihastuneet. Kuitenkin minun kohdalla oletat kyse olevan rumuudesta?

Ei me kaikki ole olkonäön perässä. Jokin sinussa on sellaista mikä saa miehet perääntymään, ehkä mielipiteesi ja arvosi ovat sellaisia että on parempi pysyä poissa. Jos esim loukkaannut ja uhriudut helposti. Ehkä et kykene ottamaan toista huomioon tai seksi on lahnailua. Syitä voi olla monia. M37
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin se valitettavasti on, että ei väliä ( ainakaan alkuun) sillä kuinka tyhmä tai tylsää seuraa nainen on. Jos ulkonäkö on kaunis ja / tai seksikäs niin suhteeseen haluavia miehiä löytyy. Itselläni aina ollut se ongelma, ettei miehiä saa kaveriksi millään. Vaikka minussa on myös paljon syvyyttä, olen hauska ja osaan keskustella. Jos ei löydy mahiksia päästä panemaan, niin eipä kiinnosta yhtäkään miespuolista seurani.
Kyllä miehet mun kanssa seksiä haluaa, mutta kukaan ei halua sitoutua. Olen se jota pannaan ja siinä rinnalla ollaan kavereita. Kukaan ei ihastu, saati rakastu niin, että haluttaisiin parisuhde.
Minä en siis tapaile mitään ananastukkaisia salimakeja, vaan ihan tavallisia miehiä. Ensin minuun halutaan tutustua, suudella ja lähelle, mutta kun itse haluan edetä rauhassa ja torjun miesten yritykset läheisyyteen ja pyrin enemmän keskustelemaan, saan pakit vedoten siihen, ettei ole tunteita.
Et vaan ole tarpeeksi kaunis. Tai sitten olet jotenkin liian "äijämäinen". Itseeni on ihastunut lähes kaikki miehet keihin olen tutustunut. Useampi on sanonut että panna voi vähän rumempaakin, mutta parisuhteeseen eivät sellaista huolisi.
Saatat olla provo tai sitten tapailet miehiä, ketkä huolivat vain kauniin puolison, mutta pään sisällä ei tarvitse liikkua muuta. On olemassa myös miehiä, jotka etsivät parisuhteeseen muutakin kuin kaunista ulkokuorta.
Luultavasti tarkoituksesi on kuitenkin saada aloittaja epäilemään ulkonäköään. Todella ilkeää epävarmalle ihmiselle.
Kyllä mun päässä liikkuu paljonkin. Olen fiksu ja opiskelen suosittua ja vaikeana pidettyä alaa yliopistossa.
Että ei muhun ihastuneet miehet pelkkään ulkonäköön ole ihastunut. Ja voi ap:n ongelmaan tietenkin olla joku muukin syy, mutta tuota nyt vaan pidän todennäköisimpänä.Sanot että ei suhun ihastuneet miehet ole pelkkään ulkonäköön ihastuneet vaan muihin tekijöihisi, mutta minun kohdalla kyse on ulkonäöstä? Miksi? Tähän kaipaisin perusteluja. Mistä päättelet minun olevan ruma jota halutaan vain panna, eikä kyse olisi jostain muusta tekijästä?
Miehet ovat ihastuneet ensiksi, mutta pidemmällä tutustumisella eivät ole syvemmin ihastuneet. Toki ulkonäössäni on puutteita, mutta mielestäni olen tapaillut ihan tavallisia miehiä, jotka eivät itsekään ole olleet komeimmasta päästä.
Tarkoitan siis, että sinä itse sanot sinulla olevan muutakin kuin ulkonäkö, johon miehet ovat ihastuneet. Kuitenkin minun kohdalla oletat kyse olevan rumuudesta?
Se tuntui todennäköisimmältä kun tuntuu olevan miehillä yleinen syy. Ehkä johtuu jostain muusta sinun kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Kakkoselle: Just ylipainon takia miehet haluavat suhteeseen sinun kanssasi.
Useat miehet pitävät siitä, että naisessa on jotain, josta ottaa kiinni, he ovat herkullisia siinä mielessä.
Luuviuluissa ei ole mitään muuta, kuin luuta ja litteyttä, joka ei sytytä miehiä.
Joo. Mulla on todella liikalihava mies, joka haluaa että mullakin "ois jotain mistä ottaa kiinni","lisää kiloja ettei rypyt näy", ja muuta kivaa. Eli reflektointia omasta ylipainosta ja huolta, jos mulla onkin kiva vartalo, josta joku muu voi kiinnostua. Olen vanha harakka joten todennäköisesti ei kukaan kiinnostuis,mutta alkaa rasittaa jo tuo nalkutus.
Mulla on sama ongelma miesten kanssa, suurinosa ei halua musta mitään muuta, ku kaverin. En ymmärrä miksi se on näin. Kyllä rumemmilla naisilla miehiä on ja myös ilkeä luonteisilla naisilla.
Mua on kehuttu kauniiksi, mukavaksi, kiltiksi, huumorintajuiseksi, mutta mun kanssa tarjotaan vain ystävyyttä elikäs tyyliin ehdotetaan sauna iltoja, kaljan kittaamista, lenkkeilyä, kahville menemistä yms. Mitä nyt kaveri keksii..
Olen 168cm, 69kg, puoli pitkät mustat hiukset, meikkaan hillitysti, pidän hygieniasta huolta, liikunnallinen, työssä käyvä. Mutta silti joku tuntematon vika, ja myöhemmin valitaan joku tavallinen nainen suhteeseen
Vaan mitenkähän tämä tapahuisi oisinpäin? - En tiedä, mutta valoja päälle nyt vähän. Ap:n ongelma tai no haaste oli löytää itselleni kumppani, eikä varsinaisesti pyrkiä olemaan tyrkky, tai muutoin tavoitella huomioa ja herättää huomiota ulkoisella olemuksellaan... Tottahan toki ulkonäöllä saattaa yleisemmin olla merkitystä, mut ei se riitä, kovinkaan pitkälle, jos sisältö on ontto...
Sinkkumies