Palkkasimme meille nuoren kesätöihin tämän vuoden kesälle ja heti alkoi vaatimaan vapaita mm. monien festareiden vuoksi
Sanoi, kuinka pitäisi silloin ja silloin, varsinkin heinäkuussa, päästä mm. monille festareille, kun kaveritkin menee. Mutta juuri heinäkuussa me tarvitsemme kesätyöntekijöitä kaikkein eniten, koska silloin on lähes kaikki vakkarityöntekijät lomalla.
Tämäkö on perkele kiitos tältä nuorelta meitä kohtaan, kun me tarjosimme tälle nuorelle töitä? Näyttää olevan kyseessä hänen ihka ensimmäinen työpaikkansa. On parina aikaisempana kesänä jäänyt kokonaan ilman kesätöitä ja siten ikään kuin pari vuotta "jäljessä" muita ikäisiään. No, sen uskon, että on hänen ensimmäinen työpaikkansa, kun ei näytä tietävän, ettei työelämässä noin vain kysytä vapaita kaikkien omien mielihalujen mukaan!
Mutta ymmärtääkö tämä nuori ollenkaan, että saa olla aika helvetin kiitollinen siitä, että jotkut hänet hänen työkokemuksensa puutteen vuoksi ylipäänsä palkkasivat ja antoivat hänelle jo kahden hukatun mahdollisuuden jälkeen uuden alun päästä mukaan työelämään? Ilman meidän auttavaa kättämme hän olisi vain entistä enemmän hukassa työelämän suhteen! Luulisi ihmisen olevan siis todella kiitollinen, kun joku on ottanut hänet töihin, eikä alkaa kinuamaan mitään vapaita eikä varsinkaan sillä verukkeella, että kun kaveritkin. Se kun on opittava, että työelämässä ei aina mennä omien mielihalujen eikä varsinkaan "kun kaveritkin" ajatuksen mukaan!
Kommentit (49)
Ei hätää, ei tää vauva av:ssä hengailukaan nosta sun pisteitä pomona kovin korkealle.
Osa nuorista on kokemattomia ja ymmärtämättömiä. Kun ei ole kokemusta työelämästä, niin ilmeisesti jotkut luulevat että vapaat noin vain otetaan, vaikka tullaan kesätöihin. Ei onnistu missään muussakaan työssä. Saahan sitä vaatia, mutta työnantajan ei tarvitse suostua. Jos ilmoittaa sairastuvansa, niin kannattaa vaatia lääkärintodistus.
No tuskin nyt kaikkien festareiden ajankohta on mahdoton järjestää? Ja eikö ne useimmat ole viikonloppuisin?
Vierailija kirjoitti:
No tuossahan hän nyt sen oppii, kun selitätte, että vapaita ei voi antaa ja että hänelle ei edes juuri ehdi lomapäiviä kertyä, kun työsuhde on niin lyhyt? Ei noita asioita missään koulussa opeteta vaan juurikin töissä. Esimiehen tehtävähän se on perehdyttää uudet työntekijät ja teinien kanssa se juuri tarkoittaa jopa ihan työaikalainsäädännön ym. perusteiden läpikäymistä.
T: itsekin teinejä töissä ohjannut.
Niin ja lisään vielä, että kyllähän niitä vapaita voi pyytää ihan mille ajankohdalle haluaa. Niitä ei vaan välttämättä saa niille toivomilleen päiville. Kyllähän aikuisetkin pyytävät järjestämään vapaat itselleen parhaalla mahdollisella tavalla ja esimies/vuorolistojen laatija sitten katsoo, onko niitä toiveita mahdollista toteuttaa vai ei. Eli vähän jäi hämäräksi, mikä tässä teinin toiminnassa oli niin pöyristyttävää.
Älä välitä. Meillä on vakitöissä puolenkymmentä 30-40v ikäistä naista, jotka on saikulla joka hemmetin festariviikonloppu. Ne tietää, että ei tarvitse pyydellä lomia, sitä voi olla sairaana! On selkää, päätä ja endometrioosia, aina tulee parin päivän sairausloma. Nuoret on niin tyhmiä, että ne kyselee asiaa etukäteen ja yrittää järjestää, 15 vuoden kuluttua ne ei kysele, ne on saikulla ja pitää sitä ihmisoikeutena. Ja jos ei itse saa sairauslomaa, niin on just äitiviikko ja Justus-Janice mahataudissa, siitä saa neuvolasta aina saikkulapun, vaikka lapsi olisi toista viikkoa mummin kanssa mökillä.
On ne työntekijät eri epeleitä!
M olen muuten ollut jatkuvasti töissä viimeiset 27 vuotta, ja AINA olen voinut valita itse loma-aikani ja ottaa palkatonta tarpeen mukaan lisäksi. Että ei se mitenkään erityisen sanottua ole, ”ettei työelämässä voi”. Jos taas teidän työpaikalla ei voi, niin se on eri juttu ja kandee miettiä, että kuinka teillä siellä tulevaisuudessa rekryt saadaan hoidettua - kun yhä useammille alkaa olla niin, että töitä tehdään elämää varten eikä eletä töitä varten.
Ei taida esimies itse tajuta, että pyytää kyllä saa mutta se on toinen juttu, että myönnätkö näitä vapaita tälle nuorelle :D
Miten nämä nuoret voi oppia työelämästä jos ei ole kokemusta aikaisemmin?
Itsekkin sain paljon neuvoja aikoinani vanhemmilta, kun 9 vuotiaana aloitin kesätyöt mutta kyllä aika paljon tuli opittua tekemällä.
Yleensä näissä työmääräyksissä ja tavoissa on viellä eroja sen mukaan, että kuka sattuu olemaan esimies tai minkä alan hommista on kyse. Nimenomaan lähiesimiehellä on se suurin vastuu näissä. On hyviä johtajia ja huonoja.
Monesta vastaavanlaisesta kesätyöntekijästä ainakin meille on saatu parhaat työntekijät ajan saatossa, kun saaneet oppia rauhassa ja heillä on ollut varaa tehdä "virheitä" ilman, että joku huutaa pää punaisena vieressä, kun satuit kysymään isoisän hautajaisiin viikonloppua vapaaksi.
Mä itse teen kesäsijaisuuksia ja koska minullakin on oma elämä, niin mun mielestä on ihan kohtuullista esittää toiveita milloin haluan pitää vapaata jonkun menon takia. Tietenkään en nyt joka viikonlopulle menoja sovi, mutta en aio koko kesää uhrata työnteolle.
Jättikö viime kesän kodinvahti sen heinikon ajamatta? Ja tiskejä oli tiskialtaassa?
Varautukaa myös Some 24/7 käytökseen...
Vierailija kirjoitti:
No tuskin nyt kaikkien festareiden ajankohta on mahdoton järjestää? Ja eikö ne useimmat ole viikonloppuisin?
Ja töitäkö ei voi olla viikonloppuisin?
Niitähän on nykyään vaikka millä mitalla, kesätöissäkin! Kaupat on auki viikonloppuisin, jäätelökioskit, kahvilat, pikaruokapaikat, leirintäalueet jne jne. Ja kaikissa noissa on nuoria kesätöissä.
Kerta hän ei teolle kelpaa niin antaisitko minulle yhteystiedot? Meillä riittää töistä nuorelle ihan mihin aikaan vain kesästä ja pääsisi sinne festareille minne haluaa ja muihinkin ihan työn ohella.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa peruskesurilta. Esimiehelle jää tehtäväksi kertoa, ettei vapaat noin vain onnistu.
Jos kyseessä olis vasuri ei tämmöistä pilkkaa suvattaisi, mutta persija saa aina haukkua. Ei se mitään se vaikuttaa vaan meidän suosioon.
Mikä siinä on väärin jos pyytää lomaa jollekin tietylle viikonlopulle? Jos ehdotettu ajankohta ei sinulle sovi niin voit ilmoittaa työntekijälle että se ei valitettavasti onnistu, mutta en ymmärrä mitä niin törkeää ja kiittämätöntä on edes ehdottaa vapaata.
Vierailija kirjoitti:
Ei anneta lomaa ja jos saikuttaa jatkuvasti, koeajalla ulos. Syytä ei tarvitse kertoa.
Voi se nuorikin lähteä menemään koeajalla jos ei vapaita saa. Ilmoittaa vaan että en sitten huomenna tule ja te siellä suosittelette niitä omia työntekijöitä kuka suostuu keskeyttämään lomansa.
Työehdot kun sitoo molempia ja on molempien oikeus, työntekijän ja -antajan.
Eikö kesätyöhaastatteluissa ole ihan tyypillistä kysyä haastateltavan matka/festarisuunnitelmista varsinkin nuoremmilta työnhakijoilta? Propsit nuorelle siitä, että otti tämän asian esiin sentään aikaisin. En nyt ihan ymmärää tätä sinun asenneongelmaasi, eihän tässä tilanteessa tarvitse tehdä muuta, kuin sanoa nuorelle ''sori ei onnistu.'' Muutenkin järkyttävä tuo asenne, että täytyisi olla jotenkin sanoinkuvaamattoman kiitollinen palkkauksesta...
Oho, tänä vuonna on aikaisessa nämä "otin nuoren kesätöihin ja heti vinkui festareita vapaaksi"-provoaloitukset. Yleensä niitä ilmestyy vasta lähempänä kesää, mutta tämä trolli ei tainnut malttaa mieltään.
Noh, saadaan taas lukea 30 sivun edestä kauhistelua että miten laiskoja ja kiittämättömiä nuoret ovat kun pyytävät yhden tai kaksi perjantaita 3 kuukauden aikana vapaaksi.
Vaikka tämä huonolta provolta vaikuttaakin niin vastaan silti.
Ymmärrän työnantajan näkökulman. Jos palkkaa kesätyöntekijän töihin paikkaan jossa on töitä jokaisena viikonpäivänä, on kohtuullista odottaa työntekijältä että hän on myös käytettävissä myös viikonloppuisin. Toisaalta kohtuullista olisi antaa työntekijälle myös viikonloppu tai pari vapaaksiksikin, riippuen toki työsuhteen pituudestakin.
Jos esim. työntekijä on palkattu kuukaudeksi töihin ei mielestäni ole kohtuullista vaatia kolmea viikonloppua vapaaksi mutta esimerkiksi parin kuukauden kesätyöpestissä mielestäni voi toivoa paria viikonloppua vapaaksi.
Pitää olla nöyrä ja kiitollinen!!!
Tuo on aika yleistä, miettikääpäs nyt itse:tuon ikäinen ja saa kerrankin rahaa ja haluaa samalla mennä riennoissa.. Murrosiässä alkaa monia menojalka vipattaa ja fomo on voimakkaammillaan (fear of missing out). Kannattaisko sitten vaan palkata joku muu?