Lue keskustelun säännöt.
Kuinka monta "kemiaa" ja oikeaa kolahdusta ootte kokeneet elämänne aikana?
Mä sanoisin, että niitä on ollu ehkä viis, maksimissaan kymmenen ja olen jo 50. Kaikista mun tapaamista ihmisistä vaan noin vähän. Osasta on tullut rakkaustarinoita ja osasta ei. Yksi oli vaan tuntematon kassahenkilö, mutta kolahdus oli kovin vahva, molemminpuolinen ja niin ilmiselvä, että jopa mukana ollut aviomieheni huomasi sen.
Tässä muutama fakta näihin liittyen: ovat kaikki olleet miehiä, ei mitään hajua ammatista tai rahoista, iällä ei ole ollut väliä ja ovat olleet ihan erinäköisiä.
Erikoista hommaa.
Kommentit (798)
Oikeastaan vain kerran, 29-vuotiaana kun tapasin nykyisen puolisoni! Asiat etenivät nopeasti, vuoden kuluttua asuttiin jo yhdessä ja esikoista odotin....
Olin toki aiemminkin ollut ihastunut monesti, tuntenut seksuaalista vetovoimaa ja luullut olevani rakastunut. Ennen tätä kaksi pidempää suhdetta, toinen kesti 6v ja toinen 2v. Kokemusta parisuhteista siis oli, mutta TÄMÄ tunne oli jotain ihan omaa luokkaansa!
Ollaan yhä kuin vastarakastuneita, 10 vuotta myöhemmin <3 meille 3 lastakin on tässä siunaantunut, jokaisen syntymä on vain vahvistanut parisuhdettamme. Ollaan hulluina toisiimme! Ennen puolisoni tapaamista, en todellakaan uskonut mihinkään tälläiseen :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi kertaa, joista kumpikaan ei ole aviopuolisoni.
Kolahti ja kovaa viime vuonna ja vastaavaa ei ole tapahtunut vuosiin, en edes muista. Vetovoima oli kovaa ainakin minulla häneen ja vaikka tyyppi osoittautui paskiaiseksi, häiritsee hän edelleen ajatuksiani. Mutta se katse, huoh.
Vaikea sanoa, koska aika värjää muistoja. En muista oliko ensirakkauteni esimerkiksi varsinainen kolahdus. Silloin 15-vuotiaana maaseudulla ei vaan ollut paljon vaihtoehtoja. Ihastuksia oli kyllä häntä ennenkin. Puolentoista vuoden suhde siitä kuitenkin syntyi.
Nyt en enää voi sanoa varmuudella oliko ex-aviopuolisonikaan kolahdus ja kohtasiko kemiat ja menikö jalat alta ja pörräsikö perhoset vatsassa. Luultavasti, mutta siitä on kauan ja sen jälkeinen ero tietysi on latistanut myös muistikuvat.
Hänen jälkeensä kolahti kovaa ja kunnolla. Epätoivoinen, intohimoinen suhde, jonka päätyttyä laihduin monta kiloa, koska en vaan voinut syödä.
Sitten useita "ihan kivoja" suhteita ja hoitoja, mutta ei järisyttävää intohimoa. Kunnes tuli toinen sellainen tapaus, jonka takia olin suhteen päätyttyä lähes itsetuhoinen.
Jälleen muutaman vuoden suhde, jossa kemiat kohtasivat ja alkuun varmaan kolahtikin, mutta ajan myötä se vain kuihtui pois. Sitten monta vuotta sinkkuna, joitakin tapailuja ja seksisuhteita mutta ei mitään, mikä olisi vienyt jalat alta. Kunnes lopulta tuli nykyinen puoliso vastaan ja hänen kanssaan oli kuin olisi kotiin tullut. Ei ehkä leimuavaa seksuaalista intohimoa, mutta sitäkin enemmän läheisyyttä, hellyyttä ja halua olla yhdessä.
Mutta ajattelen niin, että jos nuo kaksi "palavan intohimon suhdetta" olisivat jatkuneet kauemmin, niin niistäkin olisi tullut sellaisia, joissa se arki ja myöhempi eroon ajautuminen olisivat muuttaneet muistikuvia niin, että se intohimo olisi unohtunut. Nyt muistan ne intohimoisimpina juuri siksi, ettei niihin koskaan ehtinyt tulla arkea.
Jotain 5. Olen päälle 30. Harvinaista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla tulee mieleen kolme kertaa semmoista kunnon "kolahdusta" . Yksi oli satunnainen mies baarissa, oltiin ehkä muutama viikko yhdessä, kaatui pitkään välimatkaan. Vieläkin muistan miehen ja ajattelen mitä hänelle kuuluu.
Sitten oli oma mieheni, mutta siinä kesti pitkään ennen kuin kolahti, ehkä 6 kk, kunnes tajusin, että ton mä haluan. Ja nyt viime vuonna eräs mies.. mitään pettämistä tai mitään ei tapahtunut, mutta on lapsen treenikaverin isä. Todellakin molemma oltaisiin oltu niin valmiita, jos ei olisi omaa perhettä ja lapsia. Vieläkin punastun niistä ajatuksista, jotka jaettiin. Kielletty hedelmä tekee siitä varmaan vieläkin houkuttelevamman. Katsotaan, kauanko jatkuu.
Ehkä yhden kerran, mutta ei siitä mitään suhdetta ole tullut. Avioliittoa on takana 14 vuotta ja kumpikaan ei ole ollut toiselle osapuolelle mikään elämää suurempi "kolahdus".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kahdesti on kolahtanut kovaa. Nykyinen miesystäväni ja eräs, kenen kanssa olin vain hetken. Vaikka sen toisen kanssa näimmekin romanttisissa merkeissä vain muutaman kerran, niin se fyysinen vetovoima ja henkinen yhteys oli ihmeellinen ja hieno kokemus. Päättyi kuitenkin omasta mielestäni ihan sopivaan aikaan enkä uskonut siitä mitään rakkaustarinaa tulevankaan.
Nykyinen mieheni kolahti taas ensisilmäyksellä ja lujaa. Ensimmäisen illan jälkeen oli jo lapselliset vibat että nyt löytyi mulle miesystävä. Ensitapaamisesta puoli vuotta niin vibat toteutuivat ja nyt on takana kahdeksan vuotta yhteiseloa :)
Yhden kerran. 20v jo yhdessä, ikää 40. Ei lapsia.
Ollaan edelleen ihan inlove <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis piti keskustella kemiasta, niin ihmiset kertoo ihastumisistaan. Kemiaahan voi kokea ihan vaikka työkaverin kanssa vaikkei ihastuisikan siihen. Asiat ja keksustelut vaan toimii todella hyvin ja tuntuvat helpoilta tämän ihmisen kanssa
Kemia on epämääräinen ja tulkinnanvarainen termi. Älä nipota. Joillekin kemia voi olla sama kuin ihastuminen.
Eiku joo, itse luin otsikon huonosti. Kysyttiinhän tossa niitä kolahtamisiakin.
Vierailija kirjoitti:
4 kertaa, olen 40-vuotias. Monia ihastumisia on ollut myös, mutta kolmesti on tullut sellainen kolaus, missä tuntuu kemia, sähkö, tunne siitä että olen aivan avoin toiselle ja toinen itselle. Se on huikea tunne, uskon todellakin ihmisten väliseen kemiaan, joka näkyy myös ulkopuolelle, vaikkei välttämättä edes koske toiseen.
Olen naimisissa ja mieheni on yksi kolahtaneista, yksi on ihan hiljaittain viimeisen kerran aktivoitunut, tunnettu on pari vuotta, edelleen olemassa jos näkdään. Aivan huikea, käsittämätön tunne kun kohdataan. Vaikea sitä on edes selittää. On varmasti seksuaalista vetovoimaa suuri osa (sekin on aivan upea tunne) mutta myös sellaista aivojen välistä kemiaa, joka näkyy ja tuntuu toisen katseessa. Mitään sen kummempaa ei ole tapahtunut, eikä tule tapahtumaankaan, mutta on mahtavaa, kun tuollaisia asioita kokee!
Olen ihmetellyt monesti, miksi osa ihmisistä on aivan immuuneja tuollaisille kokemuksille. Onko kyseessä oman itsen vahva suojelu, toinen ei pääse sen palomuurin läpi, vai eikö salli itselleen moisia tunteita, vai mistä se johtuu. Itselle kyllä kolahdus ja kemia on tuttu tunne, ja nautin suuresti kun voin sellaista tuntea.
Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Itselläni ei ole tapahtunut kertaakaan "kolahdusta", jos sillä tarkoitetaan sellaista välitöntä kemiaa kahden henkilön välillä jonka tuntee heti. Oma suhteeni mieheeni rakentui hiljalleen kun kuuntelin hänen juttujaan ja tajusin, että tuossahan on fiksu ihminen. Kun vietin aikaa hänen seurassaan huomasin myös miten huumaavalta hän tuoksui, joten selkeä kemiallinen komponentti meidänkin suhteessa on, vaikka se ei ollutkaan heti ilmeistä. Minä olen muutenkin aika hitaasti lämpiävä ihminen, ihan kaikissa ihmissuhteissani. Minun pitää tuntea toisen ihmisen ajatusmaailma aika hyvin ennen kuin alan oikeasti innostumaan toisen ihmisen seurasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmesti on kolahtanut kemiallisesti kovaa. Kaksi johti fyysiseen kanssakäymiseen, yksi ei edennyt olosuhteiden vuoksi ideaa kummemmaksi. Mistään ei tullut parisuhdetta. Parisuhteeni ei ole koskaan rakentunut kemian varaan. Olisi kuva kokea sellainen, ehkä siitä tulisi jotain kestävää.
1 kerran, en häntä saanut, joten nyt loppuelämä sitten hauskanpitoa🤣
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vain yhden kerran, 50- vuotiaana. On nykyinen avomieheni, ja se kemia ei laannu. Kaikki ne edelliset suhteet olisi voinut jättää välistä, ja etsiä kunnes kolahtaa.
Kolme naista, joihin olen tuntenut aitoa sielunkumppanuutta. Ajatukset ja tunteet menneet täydellisesti yhteen ja kaikkien kanssa olisin hyvin todennäköisesti ollut onnellisesti naimisissa koko elämäni.
Kaksi ensimmäistä oli varattuja väärään aikaan ( ja myös itse varattu), mutta onneksi kolmannen kanssa elämäntilanteet olivat oikeassa vaiheessa. Nyt naimisissa, kaksi lasta ja yhdessä tullaan olemaan loppuun asti. Tiedän olevani onnekas, sillä kaikki eivät ole saanut kone samaa.
2. Toinen täydellistä kemiaa ja toinen kaikin muin tavoin oikea. Molemmat elämässä mukana vielä vuosikymmenten jälkeenkin.
Vain muutama. Olen hieman alle nelikymppinen. Viimeisin tapahtui pari kuukautta sitte.
Vierailija kirjoitti:
Vain muutama. Olen hieman alle nelikymppinen. Viimeisin tapahtui pari kuukautta sitte.
Karkeasti voisi siis sanoa, että näin käy noin 10 vuoden välein. Yhdestäkään ei ole tullut suhdetta. Mutta jospa, oi jospa, tästä viimeisimmästä...
Ehkä 10. Olen nyt 32. Yleensä olen ns paennut sitä kemiaa. Mutta joo, kyllähän sen selvästi tuntee kun jonkun kanssa loksahtaa... huoneen toiselta puolelta kun katseet kohtaa ja molemmat tajuaa sen. Sit jutellaan ja siinä on sellasta nostetta ja värinää, tuntee olevansa paljon enemmän ja monipuolisempi kuin vielä hetki sitten. Ja että se toinenkin on, niin syvä ja monimutkainen, elämän mittainen tutkimusmatka..
No mä olen aina lopettanut nää hetket lyhyeen ja lähtenyt paikalta pois. Olen onnellisessa parisuhteessa, enkä lähde leikkimään sillä.
Uskon että jos olisin sinkku niin näitä yhteyksiä löytyisi lisää vielä monia, ehkä parin vuoden välein sellainen tulee vastaan.
Nuorena tosin olin älyttömän rakastunut, kuten nuoret osaa olla. Kolahti ja kunnolla, tunsin massiivista yhteyttä ja vetovoimaa siihen mieheen. Sitten säädettiin, soudettiin ja huovattiin vuosien ajan, kunnes kerran istuin taas hänen kanssaan kahvilla ja *pam!* se sama "kolahdus" ja kemia hävisi tai peruuntui. Yhtäkkiä se oli vain joku mies, en tuntenut häntä eikä hän minua, meidän sieluilla ei ollut mitään kosketusta toisiinsa. Siihen jäi se homma, en enää koskaan tuntenut häntä kohtaan sitä villiä kemiaa. Jännästi se vaan tapahtui kuin veitsellä leikkaamalla.
Kemiaa kyllä aviopuolison kanssa mutta se kunnon "kolahdus" sattui vasta 8 kk sitten. Haaveeksi kyllä jää koska en tahdo erota avioliitostani kuitenkaan.
N43