Lue keskustelun säännöt.
Tämäkö yleinen syy vapaaehtoiseen lapsettomuuteen?
Ap
19.01.2020 |
Kaverini joka korkeakoulutettu, vakituisessa työssä, rakastavassa avioliitossa ja omistusasunnossa asuvana sanoi ettei halua perustaa perhettä koska hänestä tulisi samanlainen kuin omasta äidistään: kaverisuhteet lopahtaisivat ja päätyisi yksinhuoltajaksi jolla elämä pyörisi lapsen tarpeiden ympärillä.
Yllätyin tästä ja kiinnostaisi kuulla ajatteleeko useatkin lapsettomat noin?
Kommentit (21)
Tämä. Samasta syystä jatkan menevämpää elämäntyyliä, yksinäisen kotihiireilyn aika hampaassa tulevaisuudessa. Olisipa elämäntilanne taloudellisesti yhtä vakaa kuin ap:n kaverilla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleisin syy on varmaan silti se, ettei tarpeeksi kovasti halua lasta. Kaikki muu on sitten osasyitä, pienempiä tekijöitä.
Jos haluaisi lapsen todella, harva antaisi tuollaisen estää.
Jos on vuosikausia rakentanut elämäänsä ja se vietäisiin pois joksikin aikaa, ehkä lopullisestikin, lapsenteko ei houkuttele.
3 on ehkä oikeassa. En halua lasta. Miksikö, no koska kun ajattelen omia lapsia, näen miten paljon se vaatisi vaivaa, valppautta ja rasittumista. Tulisin varmaan hulluksi. Väsyn todella helposti. Muuten pidän lapsista, mulla ei vain ole energiaa niihin. En myöskään halua mitään ns. ylimääräistä, joka rajoittaisi keskittymistä niihin asioihin, joista nyt pidän. Kun lapsen on kerran saanut, niin sen kanssa eletään sitten kanssa. Liian suuri vastuu minulle ja liikaa riskejä. Toivon etten koskaan saa mitään vauvakuumetta, koska silloin saattaisin huijata itseni unohtamaan järkisyyt (en olisi hyvä vanhempi).
Kaverisuhteisiin ei liity mitenkään.
Lapsiperhe-elämä nyt vaan näyttäytyy ihan kamalana kohtalona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko Eiköhän suurin syy vapaaehtoiseen lapsettomuuteen ole sama kuin vapaaehtoiseen koirattomuuteen: ei haluat lasta/koiraa. Joko siksi, ettei erityisemmin tykkää lapsista/koirista tai tykkää, mutta ei halua ottaa omaa. Tai siksi, että kokee lapsen/koiran rajoittavan elämää liikaa.
Uskoisin kyllä että useimmat naimisissa olevat luottavat liittonsa kestävyyteen, vaikka tulisi lapsiakin. Erityisesti sellaisissa tilanteissa, joissa molemmat niitä lapsia haluavat. Yhteinen tulevaisuus nähdään myönteisesti (vaikka myöhemmin tulisikin ero).
Tuskin tuo yksinhuoltajaksi päätymisen pelko kovin yleinen syy on lapsettomana pysyttelemiselle.
Tietysti joillain saattaa olla erityisiä traumoja ja pelkoja siihen liittyen, minkä takia jo nuorena ovat tehneet päätöksen olla perustamatta lapsiperhettä, vaikka naimisiin menisivätkin.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koko sukuni yhtä eroajaväkeä. En ole suhteeseen uskaltanut kun sydän särkyisi kumminkin. Perheen perustamisesta puhumattakaan
Ehkä. Nuorena en halunnut lapsia, koska näin ympärilläni vain naisia joiden elämä oli muuttunut (minun silmissäni) tylsäksi lapsien myötä. Vasta myöhemmin tapasin naisia jotka oli kyenneet yhdistämään äitiyden sen kanssa, että heillä säilyi oma elämä + olivat edelleen kiinnostuneita maailmasta ympärillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vapaus on arvokas asia. Kuka sitä nyt ehdoin tahdoin haluaa kahlita itsensä lapsiperheen arjenpyörittämiseen? Onneksi on vaihtoehtoja.
Ap:n kaverin tapaiset usein saaneet kuulla kommenttia muistuttavansa omia äitejään joka lienee lisännyt erilaisen elämäntyylin hakuisuutta jos mielikuva omasta äidistä ei vastaa oman elämän toiveita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, omien vanhempien esimerkki varmasti yhtenä monista tekijöistä, miksi elämä lasten kanssa ei houkuttele. Ei heillä juuri ollut omaa elämää, aina vain kotona meidän kanssa. Ehkä kerran puoleen vuoteen toinen lähti työkavereiden kanssa jonnekin. Se oli jo silloin mielestäni omituista.
Siltä se enimmäkseen vaikuttaa myös nyt aikuisen näkökulmasta. Vanhemmat, etenkin äidit, katoavat perhekuplaansa ja ystävät ja kaikki mielenkiintoinen tekeminen jäävät. En ole vielä muuttunut niin kotihiireksi että viihtyisin aina vain kotona. Kuulostaisi painajaiselta.
Nuorena aikuisena en ymmärtänyt vanhempieni elämäntyyliä. Oltiin erilaisia ja tulikin yhteenottoja sanallisesti kun halusin olla villi bilettäjä. Vasta oman perheen perustettua tajusin haluavani olla samanlainen kuin omat vanhempani ja välit lähentyneet
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuorena aikuisena en ymmärtänyt vanhempieni elämäntyyliä. Oltiin erilaisia ja tulikin yhteenottoja sanallisesti kun halusin olla villi bilettäjä. Vasta oman perheen perustettua tajusin haluavani olla samanlainen kuin omat vanhempani ja välit lähentyneet
Just tuntemani bilettäjät ovat olleet niitä, jotka on halunneet myöhemmin lapsia.
Mä halusin oppia asioita. Älyllisyys ja äitiys eivät osuneet yksiin tuntemissani naisissa.
Onhan se hyvin realistinen kysymys, miten pärjäisin yksinhuoltaja sekä henkisesti, että taloudellisesti. Syitä on toki muitakin.
Vai vielä sinappikoneita kaiken tämän kurjuuden ja pas*kan ympärille, ei kiitos!
Lasten nähdään vaikeuttavan sitä omaa eläämää ja kyllähän se lapsiperhe-elämä on raskasta sekä kallista. Ihmettelen kyllä mäitä, jotka väittää ettei lapsi muka mitään muuta. No sääli näitä lapsia, jotka joutuu sopeutumaan milloin mihin kotkotuksiin mitä äiskä keksii.
Luulen, että aiemmin lapset nähtiin tavallaan pakkona. Halusi tai ei, niin ihmisen kuului lapsia ainekin yrittää. Nykyään on sallittua toimia sen mukaan mitä itse haluaa.
Yhä useampi varttunut eroperheessä ja voinut jäädä alitajuntaan että eron syynä lapsi