Eikö sinua yhtään huvita tämä ilmastovouhotus?
NYT on lämpimämpää kuin koskaan.... Ei ole.
https://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/ilmio/-/artikkeli/b0b91934-12…
"Ilmasto on vaihdellut koko maapallon olemassaolon ajan. Esimerkiksi viime jääkauden kylmimpinä aikoina 20 000 vuotta sitten maapallon keskilämpötila oli arviolta 6°C nykyistä alhaisempi. Hirmuliskojen valtakaudella noin 80-100 miljoona vuotta sitten ilmasto taas oli tavattoman lämmin eikä jäätiköitä juurikaan esiintynyt. Etelänavan lähialueitakin peitti tuolloin metsä."
Kommentit (134)
Vierailija kirjoitti:
Kiina ja Intia ovat muuten esimerkiksi istuttaaneet puita (eli niitä hiilinieluja) viime vuosina ihan järkyttävät määrät. Kyllä niissäkin olllaan tilanteeseen herätty.
Itse tein tänä vuonna opinnäytetyön yritykselle, joka valmistaa jätteiden käsittelyä helpottavia laitteistoja erityisesti kehitysmaihin. Näin työllistetään suomalasia ja samalla viedään tietoisuutta hyvistä jätehuoltokäytänteistä ulkomaille, samalla tietysti tuotteet työllistävät siellä paikallisia ja jäteet eivät jää luontoon pyörimään. Tällaisia asioita meidän pitää ajaa, kaikille win-win-tilanne.
Tämä olisikin! Suomessa tulisi ehdottomasti panostaa nyt vihreään teknologiaan koulutuksessa, näyttää itse esimerkkiä muulle maailmalle (kuten muidenkin länsimaalaisten tulisi) ja myydä ulkomaille sitä osaamista. Koulutukseen satsaaminen on ainoa keino selviytyä!
Vierailija kirjoitti:
Huvita sana aika kaukana mun tuntemuksista. Joudun työni vuoksi pitää omaa autoa ja pienestä palkasta menee veroihin ja bensaan rutosti rahaa. Sitten vertaillaan kun suomessa käytetään sähköä enemmän kuin jossain lämpöisessä ja aurinkoisessa maassa, joo, täällä puolet vuodesta sysipimeetä ja viileetä. Hyvä vertailla.
Voithan muuttaa johonkin lämpimään ja aurinkoiseen kehitysmaahan jos kerran se tuntuu auvoisemmalta. Ei ole korkeita verojakaan!
Vierailija kirjoitti:
Kiina ja Intia ovat muuten esimerkiksi istuttaaneet puita (eli niitä hiilinieluja) viime vuosina ihan järkyttävät määrät. Kyllä niissäkin olllaan tilanteeseen herätty.
Itse tein tänä vuonna opinnäytetyön yritykselle, joka valmistaa jätteiden käsittelyä helpottavia laitteistoja erityisesti kehitysmaihin. Näin työllistetään suomalasia ja samalla viedään tietoisuutta hyvistä jätehuoltokäytänteistä ulkomaille, samalla tietysti tuotteet työllistävät siellä paikallisia ja jäteet eivät jää luontoon pyörimään. Tällaisia asioita meidän pitää ajaa, kaikille win-win-tilanne.
Työllistäminen lisää elintasoa ja elintaso lisää kulutusta. Ei ole win-win-tilanne. Parempi kun mahdollisimman suuri osa pysyy tai taantuu savimajatasolle, niin jätteetkin ovat eloperäisiä ja luonnollisesti kiertokulkuunsa palaavia.
Idealistien kannattaa pinnistellä kovemmin. Kiinalle on sovittu lupa lisätä Suomen vuosipäästöjen verran päästöjänsä joka kuukausi vuoteen 2030 asti.
Vierailija kirjoitti:
Johan äskettäin uutisoitiin että aikanaan suuret yli kymmenen asteenkin muutokset maapallon ilmastossa saattoivat olla paljon nykyistä nopeampia. Valtava tulivuorenpurkaus saattoi viilentää vuodessa koko ilmakehän. Meteoriittitörmäys samaten nostatti sellaiset pilvet ylempään ilmakehään ettei tullut kesää moneen vuoteen. Entäpä ne supernovina räjähtäneistä tähdistä johtunutta kymmenkunta purkausta, jotka nostivat lämpötila valtavasti hetkessä? Kaikki ne aiheuttivat eri lajeille suuria sukupuuttoaaltoja eli tämänhetkinen on niihin verrattuna pientä.
Supernovista lämpöpurkauksia maapallolle? Pliis, ajattele nyt hetki omilla aivoillasi.
Puututtas nyt ensin Afrikan väestönkasvuun, se jos mikä aiheuttaa ongelmia maapallolle, mutta ei, rahaa sinne laitetaan eikä mikään muutu paremmaksi. Täälläkin vietetään joka syksy nenästävedettävien päivää ja kerätään rahaa jotta nämä voi tehdä lapsia ton köyhyyden keskelle.
Pinnistelkää kirjoitti:

Silti taitaa päästömäärä kiinalaista kohti olla pienempi kuin suomalaista kohti. Vaikka Kiina tekee tehtaissaan suurimman osan meidänkin hilavitkuttimista.
Pinnistelkää kirjoitti:
Idealistien kannattaa pinnistellä kovemmin. Kiinalle on sovittu lupa lisätä Suomen vuosipäästöjen verran päästöjänsä joka kuukausi vuoteen 2030 asti.
Onko niin järjettömän hankala ajatella per ihminen, eikä kartan rajojen mukaan?
Tuossa mielenkiintoinen tilasto, jossa maapallon kuukausittaiset keskilämpötilat vuosilta 1850-2019 verrattuna vuosien 1961-1990 keskimääräisiin kuukausilämpötiloihin:
https://i.redd.it/h6annrws3qa41.png
Kun edellisen kerran maapallolla mitattiin keskimääräistä viileämpi kuukausi, elettiin helmikuuta 1994. Siitä tulee ensi kuussa kuluneeksi 26 vuotta. Ja tässä ei siis verrata esiteolliseen aikaan, vaan 30-60 vuoden takaisiin lämpötiloihin.
Eihän ilmasto ole lämpenemässä? Eihän?
Mikäli huonoin mahdollinen seuraus ilmastonmuutoksesta piittaamattomuudesta on ihmiskunnan sukupuutto, silloinhan huonoja skenaarioita ei olekaan. Aion jatkossakin kuluttaa ja sikailla mielin määrin. Ihmiskunnan tai muiden lajien säilymisellä ei ole minulle mitään arvoa.
Vierailija kirjoitti:
Puututtas nyt ensin Afrikan väestönkasvuun, se jos mikä aiheuttaa ongelmia maapallolle, mutta ei, rahaa sinne laitetaan eikä mikään muutu paremmaksi. Täälläkin vietetään joka syksy nenästävedettävien päivää ja kerätään rahaa jotta nämä voi tehdä lapsia ton köyhyyden keskelle.
Koulutus, ehkäisy ja yleinen elintason nousu ovat tehokkaimpia keinoja lapsiluvun pienentämiseksi.
Näin se meni Suomessakin. Nälkävuodet niittivät kyllä kansaa ja aiheuttivat inhimillistä kärsimystä, mutta syntyvyys romahti vasta vuosisata myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Mikäli huonoin mahdollinen seuraus ilmastonmuutoksesta piittaamattomuudesta on ihmiskunnan sukupuutto, silloinhan huonoja skenaarioita ei olekaan. Aion jatkossakin kuluttaa ja sikailla mielin määrin. Ihmiskunnan tai muiden lajien säilymisellä ei ole minulle mitään arvoa.
Niin, eli olet äärimmäisen itsekäs. Asia selvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johan äskettäin uutisoitiin että aikanaan suuret yli kymmenen asteenkin muutokset maapallon ilmastossa saattoivat olla paljon nykyistä nopeampia. Valtava tulivuorenpurkaus saattoi viilentää vuodessa koko ilmakehän. Meteoriittitörmäys samaten nostatti sellaiset pilvet ylempään ilmakehään ettei tullut kesää moneen vuoteen. Entäpä ne supernovina räjähtäneistä tähdistä johtunutta kymmenkunta purkausta, jotka nostivat lämpötila valtavasti hetkessä? Kaikki ne aiheuttivat eri lajeille suuria sukupuuttoaaltoja eli tämänhetkinen on niihin verrattuna pientä.
Supernovista lämpöpurkauksia maapallolle? Pliis, ajattele nyt hetki omilla aivoillasi.
Pitää paikkansa, viimeksi sukupuuttoaalto ja silmänräpäyksennopea ilmakehän muutos lämpötiloineen 2,6 miljoonaa vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Mikäli huonoin mahdollinen seuraus ilmastonmuutoksesta piittaamattomuudesta on ihmiskunnan sukupuutto, silloinhan huonoja skenaarioita ei olekaan. Aion jatkossakin kuluttaa ja sikailla mielin määrin. Ihmiskunnan tai muiden lajien säilymisellä ei ole minulle mitään arvoa.
Tässä meillä onkin malliesimerkki siitä ihmistyypistä jonka ansiosta saamme nyt nauttia ilmasto-ongelmista. Voisipa kyseisen luonnevian jalostaa pois koko ihmiskunnasta, niin lajillamme ja maapallolla olisi vielä toivoa.
Vierailija kirjoitti:
Pinnistelkää kirjoitti:
Idealistien kannattaa pinnistellä kovemmin. Kiinalle on sovittu lupa lisätä Suomen vuosipäästöjen verran päästöjänsä joka kuukausi vuoteen 2030 asti.
Onko niin järjettömän hankala ajatella per ihminen, eikä kartan rajojen mukaan?
On koska se on väärä tapa ajatella. Ei hiilinielutkaan ole per ihminen vaan per valtio. Ajattelu pitäisi olla niin että jokainen valtio pitää hiilitaseensa kunnossa. Jos pystyy sitomaan enemmän hiiltä niin voi myös tuottaa enemmän hiiltä. Hiilitaseet pitäisi laittaa valtioittain kuntoon. Eri valtiot tarvitsee erilaisia keinoja, mutta ne keinot pitäisi laittaa toimeen.

Tottakai pitää ajatella vain kartan rajojen mukaan!
Muutoinhan voisimme "vähentää omatkin päästömme" synnyttämällä tänne tuplamäärän ihmisiä lisää, mutta vain puolitoistakertaistaa päästömme. Silloinhan päästöt per pää vähenevät vaikka kokonaisuudessa kasvavatkin. Näppärää!

Valtioita on eri kokoisia, meinaatko että Vatikaanilla pitäisi olla samankokoinen hiilijalanjälki käytettävissään kuin Australialla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, aiemmin tuollaisten lämpötilojen nousuihin ja laskuihin meni tuhansia vuosia. Nyt on mennyt vain 100 ja tahti kiihtyy.
Niin, loppujen lopuksi ihminen vain nopeuttaa ilmastonmuutosta kaikesta huolimatta se muuttuisi. Ikävä sivuvaikutus ilmastonmuutoksessa on maapallon saastuminen. Nykyään ruvetaan heräämään siihen että maapallo on todellakin saastunut ja voidaanko sitä edes enään pelastaa, tämä jos mikä on mielestäni todella pelottavaa. Aikanaan ilmasto ilmeisesti taas kylmenee? noh, vauhdittavatko ihmiset ilmaston kylmettymistäkin sitten. Tosin todella saastunut maapallo silloin jo on, ainakin tätä menoa.
Ilmaston lämpeneminen on vain osa kokonaiskuvaa, se on osa ilmastonmuutosta. Ilmastonmuutokseenkuuluu myös esimerkiksi ääri-ilmiöt (esim. myrskytuulet, joita on Suomessakin ollut), joissain päin maailmaa kuivuus ja älyttömät lämpötilat (Australia, Norjassakin on kesälmpötilat keskellä talvea), hurrigaanit joita on kokoajan enemmän Jenkeissä... Surullisia seurauksia ihmiselle ja varsinkin luonnolle, kun eläimiä kuolee sukupuuttoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pinnistelkää kirjoitti:
Idealistien kannattaa pinnistellä kovemmin. Kiinalle on sovittu lupa lisätä Suomen vuosipäästöjen verran päästöjänsä joka kuukausi vuoteen 2030 asti.
Onko niin järjettömän hankala ajatella per ihminen, eikä kartan rajojen mukaan?
Tottakai pitää ajatella vain kartan rajojen mukaan!
Muutoinhan voisimme "vähentää omatkin päästömme" synnyttämällä tänne tuplamäärän ihmisiä lisää, mutta vain puolitoistakertaistaa päästömme. Silloinhan päästöt per pää vähenevät vaikka kokonaisuudessa kasvavatkin. Näppärää!
No antaa mennä vain! Eipä sitä ole kukaan kieltänyt. Mennäänkö sinun maailmassasi sitten maan koon mukaan? Eli Vatikaanille annetaan tämän ja tämän verran hiilijalanjälkeä ja Brasilialle tämän ja tämän verran?
Ainoa järkevä tyyli on laskea hiilijalanjälki/ihminen.
Siis esimerkiksi keskieuroopan ja suomen asuntojen lämmityksessä ei ole energian suhteen edes suurta eroa. Vaikka etelässä ei ole yhtä kylmää, niin vastaavasti talot ovat huonosti eristettyjä ja energiaa kuluu yhtä paljon kuin suomalaisissa kodeissa.