Isovanhemmat, jotka 'on jo omat lapsensa hoitanee'

Omat ja ystävien lapset ovat 70-luvulla syntyneitä. Meidän kaikkien vanhemmat olivat jääneet satojen kilometrien päähän. Hoisimme pääkaupunkiseudulla omat ja välillä toistemme lapset.

Nyt olemme isovanhempia enkä tunne ketään, kuka ei lastensa lapsi hoitaisi.

Tuttavapiirini on erittäin laaja.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän monia isovanhempia jotka itse saivat aikanaan paljon lastenhoitoapua - jotkut jopa ottivat anopin luokseen puoleksi vuodeksi vauvavuotena asumaan - mutta jotka eivät itse viitsi lainkaan auttaa omia lapsiaan kun itse ovat isovanhempia. Ihmisen pohjaluonne on itsekkyys ja halu kahmia kaikki apu, tuki, ja muu hyvä itselle. Kun sitten tulee aika, että samaa apu mitä itse sai, pitäisikin antaa vastavuoroisesti eteenpäin, tulee äkkiä laiskuus ja saatetaan jopa ”unohtaa” (mukamas) se itse aikoinaan saatu apu. Ja hyvin nihkeää on halu auttaa ja nähdä vaivaa. Niin inhimillistä, niin ihmismäistä. Ei tietenkään reilua tai oikeudenmukaista.

T. Vanhempi täti jolla aikaa tehdä huomioita

Ehkä ne miniät totesivat, ettei anopin kanssa asuminen ollut lopulta mikään kiva juttu. Haluavat säästää omat miniänsä vastaavalta ja luottavat siihen, että nykyisin isät osallistuvat vauvojensa hoitoon niin, ettei äitien tarvitse enää ottaa anoppeja luokseen asumaan.