Lue keskustelun säännöt.
Tyttären poikaystävä haluaisi muuttaa meille
16.01.2020 |
Kyseessä 16-vuotiaat. Seurustelleet lähes vuoden. Poika ei tule kotonaan toimeen isänsä kanssa ja riitelevät paljon. Tyttäreni viettää pojan kanssa paljon aikaa meillä. Poika haluaisi muuttaa meille, eivätkä vanhemmatkaan sitä vastusta kuulemma. Heille on sama, missä poikansa asuu.
Minusta alaikäisenä ei pitäisi muuttaa yhteen. Koulut kesken ja kaikki muu. En ole halukas ottamaaan vastuulleni enempää alaikäisiä. Lisäksi poika on aika omistava. Riitaa saattaa tulla esim. Siitä että tyttäreni urheilee, harrastaa joukkuelajia useamman kerran viikossa ja tapaisi kavereitaan. Poika ei tästä aina oikein tykkää vaan marmattaa että hänen kanssa pitäisi olla enemmän.
Tuhoanko nuorten suhteen, jos en taivu tähän yhteenmuuttosuunnitelmaan? Kommentteja kaipaan.
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Tyttäresi kannattaa hylätä tuollainen WT-taustainen pummi. Ei hyvää lupaa kertomasi perusteella tuo suhde!
Itse asuin alkoholistiperheessä, varmaan olin wt-pummi taustani takia, mutta sain muuttaa tuon ikäisenä poikaystäväni kotiin. Varmaan säälivät minua, mutta olen heille ikuisesti kiitollinen koska pääsin helvetistä pois ja pystyin opiskelemaan. He olivat hyvin toimeentulevia ellei jopa rikkaita eivätkä koskaan arvostelleet minua.
Nyt olen akateeminen, kolmen lapsen hyvätuloinen äiti. Taustastani huolimatta.
Ja ymmärrän hyvin, ettei ap halua poikaystävää heille asumaan, mutta me ei valitettavasti voida sille mitään, että minkälaiseen perheeseen synnytään ja tuollainen asenne vain pahentaa huono-osaisten asemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttäresi kannattaa hylätä tuollainen WT-taustainen pummi. Ei hyvää lupaa kertomasi perusteella tuo suhde!
Itse asuin alkoholistiperheessä, varmaan olin wt-pummi taustani takia, mutta sain muuttaa tuon ikäisenä poikaystäväni kotiin. Varmaan säälivät minua, mutta olen heille ikuisesti kiitollinen koska pääsin helvetistä pois ja pystyin opiskelemaan. He olivat hyvin toimeentulevia ellei jopa rikkaita eivätkä koskaan arvostelleet minua.
Nyt olen akateeminen, kolmen lapsen hyvätuloinen äiti. Taustastani huolimatta.
Ja ymmärrän hyvin, ettei ap halua poikaystävää heille asumaan, mutta me ei valitettavasti voida sille mitään, että minkälaiseen perheeseen synnytään ja tuollainen asenne vain pahentaa huono-osaisten asemaa.
Tilanteesi ymmärrän täysin. Ja tuossa kohtaa varmasti ihan hyvä ratkaisu. Tässä perheessä ei kuitenkaan ole päihdeongelmia. Tai muita elämänhallintaongelmia. Vain yleistä keskenään toimeentulemattomuutta.
ap
Kuinka usein tätä mustasukkaisuutta esiintyy?
Jos poika muuttaa teille ja muuttaa myös osoitteensa teille, tulee siitä hänen kotinsa. Tällöin et voi tuosta vain häätää häntä jos tulee ongelmia vaan hänellä on oikeus tulla kotiinsa ja hänen täytyy saada aikaa järjestää asiansa. En ikinä ottaisi vierasta lasta kotiini asumaan!
Vierailija kirjoitti:
Yhteen muuttaminen noin nuorena ei todellakaan ole fiksua, ei edes opiskelija-aikoina. Kummallakin oma asunto ja opiskelurauha on tärkeintä. Viikonloppuisin voi tapailla. Noita poikakavereita tulee ja menee. Jos suhde tuosta kaatuu, ei ole tarkoitettukaan kestäväksi. En voisi sietää vierasta pojankloppia nurkissani eikä sellaista tyttäreni ole meille tuonutkaan. Yhteiseen asuntoon voi muuttaa sitten, kun suhde vaikuttaa kestävältä.
Paljon yläpeukkuja saanut kommentti. Kertoisitteko tarkemmin, miksi ajattelette näin? Muutimme yhteen mieheni kanssa 18-vuotiaana suoraan lapsuuden kodeistamme. Opiskelut olivat kesken tai eivät vielä alkaneetkaan, ja tämä oli anopille todella, todella kova pala. Olisi pitänyt hankkia erilliset asunnot opiskelupaikkakunnalta, kunhan ei vain yhteen, se olisi ollut tärkeintä. Taloudellisesti tai suhteen kannalta erillään asumisessa ei olisi ollut mitään järkeä.
Suhteemme on kestänyt 20 vuotta (15 vuotta avioliitossa), ja yhteenmuuttomme vaivaa anoppia edelleen, vaikka on jo toinen jalka haudassa. Säännöllisesti muistaa mainita, miten olisi toivonut, ettei mies olisi muuttanut kanssani yhteen, vaan olisimme ensin hankkineet omat, erilliset asunnot. Avatkaa ajatusmaailmaanne! Olen miettinyt tätä pitkään ja hartaasti vuosien varrella. :) Ahdistiko anoppia sukupuolielämämme tms. vai mikä ihme, kun meidät piti puoliväkisin erottaa fyysisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun ap täytyy suojella tytärtäsi! Et kai halua että hän noin nuorena sitoutuu mustasukkaiseen ja
kontrolloivaan poikaan? Siinä jää oma nuoruus elämättä ja oma polku löytämättä. Läheltä olen seurannut
vähän vastaavaa liian nuorena aloitettua sitoutumista jossa toisen puolelta todella pidettiin kumppani
tiukassa otteessa. No nyt onneksi alistettu/alistunut kumppani sai itsensä irti suhteesta ja voi opetella
elämään itselleen mielekästä elämää. Älä missään tapauksessa suostu ottamaan pojua teille asumaan ja
yritä ohjata tyttöäsi ajattelemaan omaa parastaan.
Vierailija kirjoitti:
Eukkoni (lasteni äitipuoli) pakkasi poikieni tavarat, heti kun he alkoivat seurustella, jätesäkkeihin ja tyrkkäsi heidät tyttöystävien koteihin (16v molemmat).
Omille lapsilleen sisusti kotiimme omat huoneet. Vituttaa.
Sitä sanotaan vastuunsiirroksi, sinä tyhmä ukko.
Poliitikkokielellä "vastuunkantamiseksi", eli jonkun muun vuoro kantaa vastuu lapsien tulevaisuudesta.
Väliäkö sillä vaikka nyt seukka-likkakavereiden vanhempien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuon ikäisten pitäisi seurustella.
Ei missään nimessä pidä suostua. Hyviä pointteja ketju täynnä siitä miksi ei, ja kuinka mieluummin tulisi toimia (esim. lasu). Joka tapauksessa on päivänselvää, että pojan ei tule muuttaa teille, luvassa on vuorenvarmasti ongelmia, pahimmassa tapauksessa ette osaa edes kuvitella millaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tietenkään muuta. Jos kotona asuminen on mahdotonta, kyse on lastensuojeluasiasta. Teinien sielunmaisema on kovin tuttu ja luonnollisesti poika ja ehkä tyttäresi mukana liioittelee tilannetta, jotta antaisit muuttaa pojan teille. Teineillä on tapana uhriutua urakalla, jos sillä edistää omia tavoitteitaan.
Voisit tarjoutua tukemaan poikaa asiassa ja sanoa, että koska on alaikäinen, niin varmasti asiaan löytyy ratkaisu. Voisin lyödä vetoa, että siinä vaiheessa poika alkaa huutaa joko sitä, ettei varmaan lähde lastenkotiin ja vielä toteaa päälle, että isä saa sitten jatkaa hänen kiusaamista/tappamista/whatever. Sitä tiukempana pysyt ja sanot, että kenenkään lapsen ei tarvi kärsiä tuolla tavoin ja kyse on auttamisesta. Laita poika selkä seinää vasten: se on joko sossun kautta sijoitus tai sitten elää vaan isällään. Teille muuttaminen ei ole vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on teillä, ilmoita talon säännöt ja hänelle kuuluvat kotityöt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tyttäresi kannattaa hylätä tuollainen WT-taustainen pummi. Ei hyvää lupaa kertomasi perusteella tuo suhde!
Vaikuttaa kyl enemmän NT:lta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteen muuttaminen noin nuorena ei todellakaan ole fiksua, ei edes opiskelija-aikoina. Kummallakin oma asunto ja opiskelurauha on tärkeintä. Viikonloppuisin voi tapailla. Noita poikakavereita tulee ja menee. Jos suhde tuosta kaatuu, ei ole tarkoitettukaan kestäväksi. En voisi sietää vierasta pojankloppia nurkissani eikä sellaista tyttäreni ole meille tuonutkaan. Yhteiseen asuntoon voi muuttaa sitten, kun suhde vaikuttaa kestävältä.
Paljon yläpeukkuja saanut kommentti. Kertoisitteko tarkemmin, miksi ajattelette näin? Muutimme yhteen mieheni kanssa 18-vuotiaana suoraan lapsuuden kodeistamme. Opiskelut olivat kesken tai eivät vielä alkaneetkaan, ja tämä oli anopille todella, todella kova pala. Olisi pitänyt hankkia erilliset asunnot opiskelupaikkakunnalta, kunhan ei vain yhteen, se olisi ollut tärkeintä. Taloudellisesti tai suhteen kannalta erillään asumisessa ei olisi ollut mitään järkeä.
Suhteemme on kestänyt 20 vuotta (15 vuotta avioliitossa), ja yhteenmuuttomme vaivaa anoppia edelleen, vaikka on jo toinen jalka haudassa. Säännöllisesti muistaa mainita, miten olisi toivonut, ettei mies olisi muuttanut kanssani yhteen, vaan olisimme ensin hankkineet omat, erilliset asunnot. Avatkaa ajatusmaailmaanne! Olen miettinyt tätä pitkään ja hartaasti vuosien varrella. :) Ahdistiko anoppia sukupuolielämämme tms. vai mikä ihme, kun meidät piti puoliväkisin erottaa fyysisesti.
Tietyn aikakauden ihminen,varsinkin jos on jotain uskonnollisuuteen vivahtavaa,ei kestä sitä että asutaan "susipareina",se on jotain aivan kamalaa ja hirveää ja luonnotonta ja vaikka mitä. Muistelen että juurikin -70luvulla alkoi vapautuminen näissä asioissa eiukä niitä enää ihan kauheasti taivasteltu. Esim isäni oli saada sätkyn kun läksin hiihtohousuissa kouluun! Se oli jotain aivan kamalaa! Tai siskoni leikkautti lyhyet hiukset! JA seurustelukumppaneita ei saanut viedä kotiin ym muuta...mutta se yhdessä asuminen ilman papin aamenta,se se vasta kamalaa olikin :D
Vierailija kirjoitti:
Ei missään nimessä pidä suostua. Hyviä pointteja ketju täynnä siitä miksi ei, ja kuinka mieluummin tulisi toimia (esim. lasu). Joka tapauksessa on päivänselvää, että pojan ei tule muuttaa teille, luvassa on vuorenvarmasti ongelmia, pahimmassa tapauksessa ette osaa edes kuvitella millaisia.
Tuo mustasukkaisuus!
Olin 16v ja mulla oli poikaystävä. Jostain syystä mua ahdisti se yhdessäolo,se ei vielä ollut fyysistä.
Isäni oli sanonut äidille että lopeta se,se poika on juoposta suvusta.
No siitä toki en tiennyt mitään eikä hän käyttä'nyt alkoholia mutta silti mua ahdisti.
Kunnes kerran,juttelin erään koulukaverin ja kesätyökaverin,pojan kanssa!
Siitäkös riemu repesi! Johan truli taivaanmerkit. Ei onneksi käynyt käsiksi.
Kesän loputtua sai työpaikan muualta. Olin helpottunut,se romanssi kuoli luonnollisen kuoleman.
Se mustasukkaisuus. Puhu tytöllesi siitä. Kysele mutta älä käske lopettamaan,tutkikaa yhdessä mitä se mustasukkaisuus on!
Kuulostaa niin sekopäiseltä tilanteelta, että on pakko olla Porvoossa tai vähintään Porvoon maalaiskunnassa.
Se poika kuulostaa kontrollifriikkinarskulta, JSS.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteen muuttaminen noin nuorena ei todellakaan ole fiksua, ei edes opiskelija-aikoina. Kummallakin oma asunto ja opiskelurauha on tärkeintä. Viikonloppuisin voi tapailla. Noita poikakavereita tulee ja menee. Jos suhde tuosta kaatuu, ei ole tarkoitettukaan kestäväksi. En voisi sietää vierasta pojankloppia nurkissani eikä sellaista tyttäreni ole meille tuonutkaan. Yhteiseen asuntoon voi muuttaa sitten, kun suhde vaikuttaa kestävältä.
Paljon yläpeukkuja saanut kommentti. Kertoisitteko tarkemmin, miksi ajattelette näin? Muutimme yhteen mieheni kanssa 18-vuotiaana suoraan lapsuuden kodeistamme. Opiskelut olivat kesken tai eivät vielä alkaneetkaan, ja tämä oli anopille todella, todella kova pala. Olisi pitänyt hankkia erilliset asunnot opiskelupaikkakunnalta, kunhan ei vain yhteen, se olisi ollut tärkeintä. Taloudellisesti tai suhteen kannalta erillään asumisessa ei olisi ollut mitään järkeä.
Suhteemme on kestänyt 20 vuotta (15 vuotta avioliitossa), ja yhteenmuuttomme vaivaa anoppia edelleen, vaikka on jo toinen jalka haudassa. Säännöllisesti muistaa mainita, miten olisi toivonut, ettei mies olisi muuttanut kanssani yhteen, vaan olisimme ensin hankkineet omat, erilliset asunnot. Avatkaa ajatusmaailmaanne! Olen miettinyt tätä pitkään ja hartaasti vuosien varrella. :) Ahdistiko anoppia sukupuolielämämme tms. vai mikä ihme, kun meidät piti puoliväkisin erottaa fyysisesti.
Itse ainakin koen, että jos olisin alkanut kiinteästi seurustelemaan lukioikäisenä, olisi elämästä jäänyt iso osa kokematta. Koko se opiskeluajan vapaus, kavereiden ja seurustelukumppanien kanssa pitkin maailmaa heiluminen olisi varmasti jäänyt kokematta tai ainakin selvästi heikomalle. Kaveriporukassa oli ainakin yksi lukiosta asti yhdessä roikkunut pariskunta, ja kyllä se aiheutti selvästi ongelmia molemmille. En todellakaan voi suositella alle 20v iässä tiukasti pariutumista. Ja yhdessä asuminen on jo aika tiukkaa sitoutumista, ei siitä ihan noin vaan laiteta toista ulos asunnosta.
Pysyvä pariutuminen lukioikäisenä riippuu aivan henkilöiden luonteesta. Tiedän yhden perheen jossa vanhin poika muutti lukiossa asumaan yhdessä tyttöystävänsä kanssa vuokralle. Kummankin kotona oli asiat hyvin, mutta olivat itsenäisiä ja tiesivät mitä halusivat. Opiskelivat sitten samassa yliopistossa ja menivät opintojen jälkeen naimisiin. Rakensivat talon, tekivät 3 lasta ja ovat edelleen onnellisesti naimisissa. Kumpikin työelämässä hyvissä työpaikoissa. Sitten saman perheen nuorempi poika lensi "kukasta kukkaan" yli 30-kymppiseksi eikä saanut solmittua mitään pysyvää kumppanisuhdetta. Myöhemmin sitten meni naimisiin YH:n kanssa ja elättää uusperhettä. Hänellä ei siis omia lapsia tätä ennen.
Joskus nuo nuoret liitot voivat olla "taivaassa sovittu", kun molemmat osapuolet tietävät mitä haluavat ja halut ovat tarpeeksi paljon samaan suuntaan.
No saahan sitä haluta mitä vaan ja teineillä nyt muutenkin on vilkasta tuo ajatuksen juoksu. Älä ota poikaa teille asumaan, en näe sitä millään tasolla järkevänä ratkaisuna. Pidä myös silmällä tuota puolta, että poika "määräilee" ja on mustasukkainen. Puhu tyttäresi kanssa siitä, että toisen ihmisen takia ei kannata/saa lopettaa omia harrastuksiaan ja menemisiään.