Mies vahvasti uskossa, kannattaako seurustelu?

Vierailija kirjoitti:

Mies on siis kristitty, eikö uskovainen tarkoita yleensä siis kristittyä? Ja siis haluan sitä miestä ja se mua! Ei oo tuntunut vielä haittaavan uskovaisuus. Pelkään vaan, että kun ensihuuma haihtuu, tulee ongelmia vastaan. Ja toivon siis kommentteja, jos teillä on kokemusta, en mitään yleistasoista "enpä usko" -shaibaa!

ap

Kylla itse ainakin kasitan "uskovaisena" ihan mihin tahansa uskontoon kuuluvan.

Ja siis itsella seurustelukokemusta seka "lahkolais"kristitysta etta isl*minuskoisesta, ja nuo aiemmin mainitsemani asiat olivat meilla just niita kivia kengissa ja lopulta niita deal-breakereita jonka takia suhde loppui (minun aloitteestani molemmilla kerroilla). 

Suomessa kun joku on uskovainen niin se saattaa pitää sisällään hihhulointia tai johonkin kulttiin kuulumista, mutta esim keski ja itä euroopassa on maita joissa 80% tilastojen mukaan ovat kristittyjä eli uskovaisia. Kyse on kulttuurista. Suomessa kirkko ei välttämättä tarjoa oikein tavalliselle ihmiselle elämyksiä eli pitää valita joko hihhulointi tai sitten '' ööö spagettimonsteri öö ölinää''.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut naimisissa 12 vuotta helluntailaisen kristityn kanssa. Olen itse agnostikko. Ei tämä meille ainakaan mikään ongelma ole. Toki, miehelle ajoittain tulee pieniä käännytyskohtauksia kun ajattelee oman vaimonsa kärisevän h*lvetin tulissa jos kuolee, mutta otan ne aina huumorilla vaan, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Äkkiä se kyllästyy ja luovuttaa.

Olen usein miettinyt miksi meidän homma toimii niin hyvin hyvin erilaisista maailmankatsomuksista riippumatta. Tämä kuulostaa omahyväiseltä, mutta luulen että se johtuu siitä että olen merkittävästi älykkäämpi kuin mies. Pystyn ymmärtämään hänen maailmankuvansa perusoletukset ja -uskomukset ja niistä kumpuavan kokonaismaailmankuvan, jopa keskustelemaan hänen viitekehyksestään lähtien (vaikken itse uskokaan siihen). En koe asiasta mitään uhkaa itselleni ja omalle maailmankatsomukselleni. Ja tiedän että jos siihen menee, mies ei pärjää väittelyssä näistä asioista ollenkaan. Ei se viitsi juuri edes yrittää sen takia, se on jo kokeiltu ettei hän saa rationaalisesti perusteltua minulle uskomuksiaan. 

Itse koen myös tavallaan uskonnolliset uskomukset ja kokemukset hyvin kiehtoviksi. Haluaisin itsekin kokea sellaisia, kadehdin niitä jotka kokee tavallaan. En missään nimessä siis suhtaudu kielteisesti, vaikken uskokaan niiden olevan yliluonnollista alkuperää.

Mutta eikö juuri se, että puoliso on merkittävästi vähemmän älykäs tuo jo mutkia matkaan? Tai ainakin mulle toisi. Mun on myös hirveän vaikeeta ajatella olevani ihmisen kanssa joka uskoo esim luomiskertomukseen.

Itselleni älykkyys ei ole koskaan ollut mitenkään merkittävä piirre ihmisessä. Työkaverien toki toivoo olevan suht älykkäitä, koska muuten niiden hommat todennäköisesti kaatuu minun päälle, mutta esim. ystävä, mies, sukulainen - ihan sama onko älykäs vai ei. Minulle on tärkeämpää temperamenttien ja persoonallisuuksien yhteensopivuus, se että toinen on aito ja lämmin ihminen ja välittää. Mitä sitä arkielämässä niin kauheasti esim. matemaattis-loogisella älyllä tekisi? 

Mieheni tosiaan uskoo luomiskertomukseen. Ei sillä minulle kauheasti ole väliä, mitä ajattelee kauan sitten tapahtuneista asioista. Nykyhetki on tärkein. Muutenkin minusta koko ihmisten kulttuuri perustuu hyvin pitkälti perustelemattomille arvostuksille ja uskomuksille, joihin ihmiset ehdollistetaan kasvuiässä. Se että ne ei nykyään ole useimmilla uskonnollisia uskomuksia ei ole merkityksellistä. 

Vierailija kirjoitti:

Suomessa kun joku on uskovainen niin se saattaa pitää sisällään hihhulointia tai johonkin kulttiin kuulumista, mutta esim keski ja itä euroopassa on maita joissa 80% tilastojen mukaan ovat kristittyjä eli uskovaisia. Kyse on kulttuurista. Suomessa kirkko ei välttämättä tarjoa oikein tavalliselle ihmiselle elämyksiä eli pitää valita joko hihhulointi tai sitten '' ööö spagettimonsteri öö ölinää''.

Jos uskoo jumaliin, on uskis. Ihan sama mitä se kirkkokäyttäytyminen on, se on se kulttuurisidonnainen juttu. Vaikkei koskaan kävis kirkossa mutta on syvästi uskossa ja uskoo luomiskertomuksiin sun muihin, on mun silmissä enemmän uskis kuin se joka käy perheensä takia kirkossa kerran viikossa. Kumpaakaan en huolis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on siis kristitty, eikö uskovainen tarkoita yleensä siis kristittyä? Ja siis haluan sitä miestä ja se mua! Ei oo tuntunut vielä haittaavan uskovaisuus. Pelkään vaan, että kun ensihuuma haihtuu, tulee ongelmia vastaan. Ja toivon siis kommentteja, jos teillä on kokemusta, en mitään yleistasoista "enpä usko" -shaibaa!

ap

Mikä uskonto - luterilaisuus vai joku herätysliike?

Suomessa kaikki  neljä herätysliikkettä on luterilaisia. Esim  helluntailaisuus ei ole varsinainen herätysliike, vaikka siitä helluntaiherätys nimeäkin käytetään. Tosin hellluntailaisistakin osa kuuluu evlut kirkkoon.

Vierailija kirjoitti:

Hmm...yleensä uskovaiset eivät ole "taviksien" kanssa. Enpä osaa vastata.

Varsinkaan miehet, kun naisia on seurakunnissa paljon enemmän kuin miehiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa kun joku on uskovainen niin se saattaa pitää sisällään hihhulointia tai johonkin kulttiin kuulumista, mutta esim keski ja itä euroopassa on maita joissa 80% tilastojen mukaan ovat kristittyjä eli uskovaisia. Kyse on kulttuurista. Suomessa kirkko ei välttämättä tarjoa oikein tavalliselle ihmiselle elämyksiä eli pitää valita joko hihhulointi tai sitten '' ööö spagettimonsteri öö ölinää''.

Jos uskoo jumaliin, on uskis. Ihan sama mitä se kirkkokäyttäytyminen on, se on se kulttuurisidonnainen juttu. Vaikkei koskaan kävis kirkossa mutta on syvästi uskossa ja uskoo luomiskertomuksiin sun muihin, on mun silmissä enemmän uskis kuin se joka käy perheensä takia kirkossa kerran viikossa. Kumpaakaan en huolis.

Joo, kukaan ei kysynyt sulta mitä huolit.

Katso Big Brother Suomen vuoden 2019 jaksoja ja opiskele siitä Villeä niin ehkä saat peilattua vähän siitä millaista olisi elämä vahvasti uskovaisen kanssa.

Olen kyllä sitä mieltä että uskovainen joka on ”vahvasti uskossa” ei edes mieti seurustelua ei uskovaisen kanssa. Ihmettelen suuresti miten joku itseään uskovaisevana pitävä voi mennä naimisiin ihmisen kanssa joka ei usko Jumalaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut naimisissa 12 vuotta helluntailaisen kristityn kanssa. Olen itse agnostikko. Ei tämä meille ainakaan mikään ongelma ole. Toki, miehelle ajoittain tulee pieniä käännytyskohtauksia kun ajattelee oman vaimonsa kärisevän h*lvetin tulissa jos kuolee, mutta otan ne aina huumorilla vaan, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Äkkiä se kyllästyy ja luovuttaa.

Olen usein miettinyt miksi meidän homma toimii niin hyvin hyvin erilaisista maailmankatsomuksista riippumatta. Tämä kuulostaa omahyväiseltä, mutta luulen että se johtuu siitä että olen merkittävästi älykkäämpi kuin mies. Pystyn ymmärtämään hänen maailmankuvansa perusoletukset ja -uskomukset ja niistä kumpuavan kokonaismaailmankuvan, jopa keskustelemaan hänen viitekehyksestään lähtien (vaikken itse uskokaan siihen). En koe asiasta mitään uhkaa itselleni ja omalle maailmankatsomukselleni. Ja tiedän että jos siihen menee, mies ei pärjää väittelyssä näistä asioista ollenkaan. Ei se viitsi juuri edes yrittää sen takia, se on jo kokeiltu ettei hän saa rationaalisesti perusteltua minulle uskomuksiaan. 

Itse koen myös tavallaan uskonnolliset uskomukset ja kokemukset hyvin kiehtoviksi. Haluaisin itsekin kokea sellaisia, kadehdin niitä jotka kokee tavallaan. En missään nimessä siis suhtaudu kielteisesti, vaikken uskokaan niiden olevan yliluonnollista alkuperää.

Mutta eikö juuri se, että puoliso on merkittävästi vähemmän älykäs tuo jo mutkia matkaan? Tai ainakin mulle toisi. Mun on myös hirveän vaikeeta ajatella olevani ihmisen kanssa joka uskoo esim luomiskertomukseen.

Itselleni älykkyys ei ole koskaan ollut mitenkään merkittävä piirre ihmisessä. Työkaverien toki toivoo olevan suht älykkäitä, koska muuten niiden hommat todennäköisesti kaatuu minun päälle, mutta esim. ystävä, mies, sukulainen - ihan sama onko älykäs vai ei. Minulle on tärkeämpää temperamenttien ja persoonallisuuksien yhteensopivuus, se että toinen on aito ja lämmin ihminen ja välittää. Mitä sitä arkielämässä niin kauheasti esim. matemaattis-loogisella älyllä tekisi? 

Mieheni tosiaan uskoo luomiskertomukseen. Ei sillä minulle kauheasti ole väliä, mitä ajattelee kauan sitten tapahtuneista asioista. Nykyhetki on tärkein. Muutenkin minusta koko ihmisten kulttuuri perustuu hyvin pitkälti perustelemattomille arvostuksille ja uskomuksille, joihin ihmiset ehdollistetaan kasvuiässä. Se että ne ei nykyään ole useimmilla uskonnollisia uskomuksia ei ole merkityksellistä. 

Ollaan näissä siten hyvin erilaisia. Mulle on tärkeää että puoliso on suht samalla tasolla älyn suhteen, koska kaikki kommunikointi ja keskustelu on hedelmällisempää niin. Ei se sulje pois empatiaa ja lämpöä, päin vastoin. Puolison kanssa puhun kuitenkin eniten ja tunnen hänet ihmisistä parhaiten. Toki älykkyyttäkin on monenlaista eikä se ole ainoa piirre mikä merkitsee.

Myös minulle hullulta kuulostaa kommenttisi, mitä väliä mitä joskus kauan sitten on tapahtunut, kun kyse on kaiken perusteista. Miten voisin fiksusti keskustella tai edes ottaa oikein tosissaan puolisoa, joka uskoo luomiskertomukseen (evoluution yli, esim?)?  Ystävät voivat olla mitä tahansa, jos ovat ihania ihmisiä. Heidän uskonsa tms ei häiritse. Mutta kumppani on se, jonka kanssa mennään yhdessä myrskyihin ja tuetaan toisiamme kaikessa, siinä tarvitsen jotain muuta, ja siihen ei minulle uskonto sovi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa kun joku on uskovainen niin se saattaa pitää sisällään hihhulointia tai johonkin kulttiin kuulumista, mutta esim keski ja itä euroopassa on maita joissa 80% tilastojen mukaan ovat kristittyjä eli uskovaisia. Kyse on kulttuurista. Suomessa kirkko ei välttämättä tarjoa oikein tavalliselle ihmiselle elämyksiä eli pitää valita joko hihhulointi tai sitten '' ööö spagettimonsteri öö ölinää''.

Jos uskoo jumaliin, on uskis. Ihan sama mitä se kirkkokäyttäytyminen on, se on se kulttuurisidonnainen juttu. Vaikkei koskaan kävis kirkossa mutta on syvästi uskossa ja uskoo luomiskertomuksiin sun muihin, on mun silmissä enemmän uskis kuin se joka käy perheensä takia kirkossa kerran viikossa. Kumpaakaan en huolis.

Joo, kukaan ei kysynyt sulta mitä huolit.

sori, luulin et tää on keskustlupalsta. Kerro sä mielipiteesi sitten. Mä kysyn nyt.

Vierailija kirjoitti:

Ei toimi. Vahva uskossaolo tuo mukanaan kahlitsevia ajattelutapoja, jotka ulottuvat itsen lisäksi myös läheisiin. Lisäksi tuollainen voimakas uskontunne, sen julistaminen avoimesti, liippaa aika läheltä mielenterveysongelmia.

Maailmassa jossa ihminen joutuu turvautumaan uskontoon  ei varmaan tarkoita mitään pahaa, minua kiinnostaa miksi no... se kertoo maailmastamme paljon ja mitä on maailma..ihmiset tietenkin....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa kun joku on uskovainen niin se saattaa pitää sisällään hihhulointia tai johonkin kulttiin kuulumista, mutta esim keski ja itä euroopassa on maita joissa 80% tilastojen mukaan ovat kristittyjä eli uskovaisia. Kyse on kulttuurista. Suomessa kirkko ei välttämättä tarjoa oikein tavalliselle ihmiselle elämyksiä eli pitää valita joko hihhulointi tai sitten '' ööö spagettimonsteri öö ölinää''.

Jos uskoo jumaliin, on uskis. Ihan sama mitä se kirkkokäyttäytyminen on, se on se kulttuurisidonnainen juttu. Vaikkei koskaan kävis kirkossa mutta on syvästi uskossa ja uskoo luomiskertomuksiin sun muihin, on mun silmissä enemmän uskis kuin se joka käy perheensä takia kirkossa kerran viikossa. Kumpaakaan en huolis.

Joo, kukaan ei kysynyt sulta mitä huolit.

sori, luulin et tää on keskustlupalsta. Kerro sä mielipiteesi sitten. Mä kysyn nyt.

Mun mielestä jos joku on uskossa niin mulle se tarkoittaa lähes munkkina ja nunnana elämistä. Mun mielestä uskoon ei pamahdeta vaan se on enemmänkin matka missä otetaan askelia eteenpäin mutta välillä tippuu askelia taaksepäin riippuen mitä on tehnyt.

No entäs esiaviollinen seksi? Vai pitääkö mennä naimisiin ennen?

Pastafarismiin uskova on ainut, jota kannattaa edes harkita, mutta siinäkin tapauksessa kannattaa tehdä selväksi, ettei sinun pastasiivilääsi saa käyttää päähineenä.

Vierailija kirjoitti:

Mies on siis kristitty, eikö uskovainen tarkoita yleensä siis kristittyä? Ja siis haluan sitä miestä ja se mua! Ei oo tuntunut vielä haittaavan uskovaisuus. Pelkään vaan, että kun ensihuuma haihtuu, tulee ongelmia vastaan. Ja toivon siis kommentteja, jos teillä on kokemusta, en mitään yleistasoista "enpä usko" -shaibaa!

ap

Jos lähdetään ihan perusteista, niin onko teillä ollut jo seksiä ja onko esiaviollinen seksi miehelle ok, vai estääkö uskonnollisuus sen?

Vierailija kirjoitti:

Myös minulle hullulta kuulostaa kommenttisi, mitä väliä mitä joskus kauan sitten on tapahtunut, kun kyse on kaiken perusteista. Miten voisin fiksusti keskustella tai edes ottaa oikein tosissaan puolisoa, joka uskoo luomiskertomukseen (evoluution yli, esim?)?  Ystävät voivat olla mitä tahansa, jos ovat ihania ihmisiä. Heidän uskonsa tms ei häiritse. Mutta kumppani on se, jonka kanssa mennään yhdessä myrskyihin ja tuetaan toisiamme kaikessa, siinä tarvitsen jotain muuta, ja siihen ei minulle uskonto sovi.

Meillä on vieläpä monia muitakin isoja eroja, esim. mies on poliittisesti Isänmaallinen Kansanliike / Persut linjoilla ja minä äänestänyt Vihreitä ja Demareita yleensä, mies on vannoutunut lihansyöjä ja minä ollut 16-vuotiaasta kasvissyöjä esimerkiksi. Olen kai sellainen luonne, että minulle tuollaiset jännitteet on kiinnostavia ja tärkeitä. On mukavaa olla ihan eri mieltä. Luulen että mies on vähän samanlainen, kun tieten tahtoen minut halusi vaimokseen vaikka tiesi ihan hyvin että ollaan hyvin monesta asiasta täysin eri mieltä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa kun joku on uskovainen niin se saattaa pitää sisällään hihhulointia tai johonkin kulttiin kuulumista, mutta esim keski ja itä euroopassa on maita joissa 80% tilastojen mukaan ovat kristittyjä eli uskovaisia. Kyse on kulttuurista. Suomessa kirkko ei välttämättä tarjoa oikein tavalliselle ihmiselle elämyksiä eli pitää valita joko hihhulointi tai sitten '' ööö spagettimonsteri öö ölinää''.

Jos uskoo jumaliin, on uskis. Ihan sama mitä se kirkkokäyttäytyminen on, se on se kulttuurisidonnainen juttu. Vaikkei koskaan kävis kirkossa mutta on syvästi uskossa ja uskoo luomiskertomuksiin sun muihin, on mun silmissä enemmän uskis kuin se joka käy perheensä takia kirkossa kerran viikossa. Kumpaakaan en huolis.

Joo, kukaan ei kysynyt sulta mitä huolit.

sori, luulin et tää on keskustlupalsta. Kerro sä mielipiteesi sitten. Mä kysyn nyt.

Mun mielestä jos joku on uskossa niin mulle se tarkoittaa lähes munkkina ja nunnana elämistä. Mun mielestä uskoon ei pamahdeta vaan se on enemmänkin matka missä otetaan askelia eteenpäin mutta välillä tippuu askelia taaksepäin riippuen mitä on tehnyt.

Sinusta siis ihminen, joka kertoo tulleensa uskoon ja viettää tavallista mutta uskonnon täyttämää elämää, ei ole "oikea" uskis? Äkilliset uskoontulot eivät ole totta, vaan uskoon kasvetaan? Miten uskossa mennään taaksepäin tekojen perusteella? Eikö kuitenkin määrittävä tekijä uskossa ole se, että uskoo jumaliin?

Entinen miesystävä oli uskovainen. Käytännössä minun elintavat olivat kristillisemmät kuin hänen. Silti jälkikäteen kuulin, että hän oli valittanut minun maallisuudestani. Loppujen lopuksi meidän erilaiset arvot eivät kantaneet pitkälle. Kumpikin ajatteli olevansa se älykkäämpi/ymmärtävämpi osapuoli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös minulle hullulta kuulostaa kommenttisi, mitä väliä mitä joskus kauan sitten on tapahtunut, kun kyse on kaiken perusteista. Miten voisin fiksusti keskustella tai edes ottaa oikein tosissaan puolisoa, joka uskoo luomiskertomukseen (evoluution yli, esim?)?  Ystävät voivat olla mitä tahansa, jos ovat ihania ihmisiä. Heidän uskonsa tms ei häiritse. Mutta kumppani on se, jonka kanssa mennään yhdessä myrskyihin ja tuetaan toisiamme kaikessa, siinä tarvitsen jotain muuta, ja siihen ei minulle uskonto sovi.

Meillä on vieläpä monia muitakin isoja eroja, esim. mies on poliittisesti Isänmaallinen Kansanliike / Persut linjoilla ja minä äänestänyt Vihreitä ja Demareita yleensä, mies on vannoutunut lihansyöjä ja minä ollut 16-vuotiaasta kasvissyöjä esimerkiksi. Olen kai sellainen luonne, että minulle tuollaiset jännitteet on kiinnostavia ja tärkeitä. On mukavaa olla ihan eri mieltä. Luulen että mies on vähän samanlainen, kun tieten tahtoen minut halusi vaimokseen vaikka tiesi ihan hyvin että ollaan hyvin monesta asiasta täysin eri mieltä. 

Hienoa että teillä homma toimii. :) Meilläkin on toki puolison kanssa joitain mielipide-eroja, mutta ei mitään suuria, ollaan kyllä molemmat aika dominoivia, ehkä siinä syy. :D Lähipiirissä on toki paljon ihmisiä joiden mielipiteet ja maailmankatsomuksetb eroavat.