Mies vahvasti uskossa, kannattaako seurustelu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on siis kristitty, eikö uskovainen tarkoita yleensä siis kristittyä? Ja siis haluan sitä miestä ja se mua! Ei oo tuntunut vielä haittaavan uskovaisuus. Pelkään vaan, että kun ensihuuma haihtuu, tulee ongelmia vastaan. Ja toivon siis kommentteja, jos teillä on kokemusta, en mitään yleistasoista "enpä usko" -shaibaa!

ap

Pidän omituisena että mies joka on uskossa ja haluaa seurata Jumalan tahtoa haluaisi parisuhteen ei-uskovaisen kanssa koska se lisää lopulta skismaa suhteessa kun toinen ei jaa samoja arvoja ja uskoa Jumalaan ja hänen tahtoon. Jos on vaan ns tapa uskovainen (käy kirkossa jne ja ulkoisesti on harras uskovainen muttei ole lähellä Jumalaa) niin toki silloin ei edes välitä siitä ettei kumppani ole uskovainen. En siis tuomitse, vaan ihmettelen.

En sano tapauskovaiseksi ihmistä joka käy kirkossa muutenkin kuin häissä ja hautajaisissa. Kyllä se silloin ainakin esittää uskonnollista, jos ei ole sellainen. Ja jos ap on uskonnosta perillä tapailun jälkeen, niin se uskonnollisuus tulee esille jo ihan arkielämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös minulle hullulta kuulostaa kommenttisi, mitä väliä mitä joskus kauan sitten on tapahtunut, kun kyse on kaiken perusteista. Miten voisin fiksusti keskustella tai edes ottaa oikein tosissaan puolisoa, joka uskoo luomiskertomukseen (evoluution yli, esim?)?  Ystävät voivat olla mitä tahansa, jos ovat ihania ihmisiä. Heidän uskonsa tms ei häiritse. Mutta kumppani on se, jonka kanssa mennään yhdessä myrskyihin ja tuetaan toisiamme kaikessa, siinä tarvitsen jotain muuta, ja siihen ei minulle uskonto sovi.

Meillä on vieläpä monia muitakin isoja eroja, esim. mies on poliittisesti Isänmaallinen Kansanliike / Persut linjoilla ja minä äänestänyt Vihreitä ja Demareita yleensä, mies on vannoutunut lihansyöjä ja minä ollut 16-vuotiaasta kasvissyöjä esimerkiksi. Olen kai sellainen luonne, että minulle tuollaiset jännitteet on kiinnostavia ja tärkeitä. On mukavaa olla ihan eri mieltä. Luulen että mies on vähän samanlainen, kun tieten tahtoen minut halusi vaimokseen vaikka tiesi ihan hyvin että ollaan hyvin monesta asiasta täysin eri mieltä. 

Ai niin se vielä että mun mies on tietyilssä asioissa ollut rento: esiaviollinen seksi ja alkoholi. Alkoholia tuo käyttää jopa vähän liiaksi asti (ei mikään alkoholisti, mutta kausia jolloin jokailtaista tissuttelua). Katuu kyllä aina välillä kovasti ja tekee parannusta, mutta tiedän jo sen syklin miten juomiset ja parannuksenteot kulkee, enkä ota niin vakavasti. 

Ärsyttävin piirre miehessä on se, kun se uskonnon takia kieltää itseään ajattelemasta mitä luonnostaan ajattelisi ja sitten ne purkautuu esim. kaljaa vähänkin ottaessa liioiteltuna. Esim. saattaa uskon takia ajatella että hänen varmaan pitäisi päästä Afrikkaan lähetystyöhön auttamaan ihania, pieniä Jumalan luomia afrikkalaislapsia, jotka siellä kylissään on kurjissa oloissa. Mutta sitten kun ottaa vähän kaljaa, tulee kapina siitä kun ei hän oikeasti ole mikään hoivaajaluonne ja se purkautuu öyhörasismina. Ja sitten taas katumusta ja parannusta. Täytyy sanoa että agnostikkona on kyllä aiika paljon helpompaa henkisesti.

Kompromisseihin on ainakin joissakin tilanteissa täytyy molempien osapuolien olla valmis tekemään. Kunnioitettava toisen uskontoa sekä toisen uskonnottomuutta. Joustoa tarvitaan. Homma voi toimia jos miehesi ymmärtää uskon olevan henkilökohtainen kokemus ja asia.

Omat vanhempani ovat vastaavanlainen pari. Äiti on uskovainen ja isä ei. Äiti ymmärtää että hänen uskonsa ei koske isääni, mutta isä myös ymmärtää että esim jouluna äiti haluaa soittaa hengellisiä joululauluja ja käydä kirkossa. Ollaan yhdessä koko perhe käyty joulukirkossa eikä isäni koe sitä ongelmaksi. Hän osallistuu kirkossa rukouksiin esim. ristimällä kädet ikään kuin hyvänä tapana mutta ei käy ehtoollisella kuitenkaan. Äitini sitä vastoin ei rupea isääni painostamaan. Meillä on kotona suojelusenkelitauluja ja patsaita ja meille luettiin aina iltarukous. Iskä taas luki yleensä iltasadut.

Meidän perheessä tämä on hyvin toiminut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa kun joku on uskovainen niin se saattaa pitää sisällään hihhulointia tai johonkin kulttiin kuulumista, mutta esim keski ja itä euroopassa on maita joissa 80% tilastojen mukaan ovat kristittyjä eli uskovaisia. Kyse on kulttuurista. Suomessa kirkko ei välttämättä tarjoa oikein tavalliselle ihmiselle elämyksiä eli pitää valita joko hihhulointi tai sitten '' ööö spagettimonsteri öö ölinää''.

Jos uskoo jumaliin, on uskis. Ihan sama mitä se kirkkokäyttäytyminen on, se on se kulttuurisidonnainen juttu. Vaikkei koskaan kävis kirkossa mutta on syvästi uskossa ja uskoo luomiskertomuksiin sun muihin, on mun silmissä enemmän uskis kuin se joka käy perheensä takia kirkossa kerran viikossa. Kumpaakaan en huolis.

Joo, kukaan ei kysynyt sulta mitä huolit.

sori, luulin et tää on keskustlupalsta. Kerro sä mielipiteesi sitten. Mä kysyn nyt.

Mun mielestä jos joku on uskossa niin mulle se tarkoittaa lähes munkkina ja nunnana elämistä. Mun mielestä uskoon ei pamahdeta vaan se on enemmänkin matka missä otetaan askelia eteenpäin mutta välillä tippuu askelia taaksepäin riippuen mitä on tehnyt.

Ihan mielenkiinnosta... Millä lailla omat tekemiset vaikuttavat siihen, mihin uskoo? Tarkoitatko nyt jotain moraalikoodistoa, että on vähemmän uskovainen, jos ei pysty toimimaan sen moraalikoodiston mukaan, vai mitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös minulle hullulta kuulostaa kommenttisi, mitä väliä mitä joskus kauan sitten on tapahtunut, kun kyse on kaiken perusteista. Miten voisin fiksusti keskustella tai edes ottaa oikein tosissaan puolisoa, joka uskoo luomiskertomukseen (evoluution yli, esim?)?  Ystävät voivat olla mitä tahansa, jos ovat ihania ihmisiä. Heidän uskonsa tms ei häiritse. Mutta kumppani on se, jonka kanssa mennään yhdessä myrskyihin ja tuetaan toisiamme kaikessa, siinä tarvitsen jotain muuta, ja siihen ei minulle uskonto sovi.

Meillä on vieläpä monia muitakin isoja eroja, esim. mies on poliittisesti Isänmaallinen Kansanliike / Persut linjoilla ja minä äänestänyt Vihreitä ja Demareita yleensä, mies on vannoutunut lihansyöjä ja minä ollut 16-vuotiaasta kasvissyöjä esimerkiksi. Olen kai sellainen luonne, että minulle tuollaiset jännitteet on kiinnostavia ja tärkeitä. On mukavaa olla ihan eri mieltä. Luulen että mies on vähän samanlainen, kun tieten tahtoen minut halusi vaimokseen vaikka tiesi ihan hyvin että ollaan hyvin monesta asiasta täysin eri mieltä. 

Ohis mutta uskoisin että olette vähemmistössä tuon parisuhdemallinne kanssa. Suurin osa ihmisistä hakee suhteeseen kumppania jonka kanssa ajatusmaailmat kohtaavat. Esim minä en pysyisi tuollaiseen suhteeseen ollenkaan, nuo on niin isoja arvokysymyksiä. Esim tuo että toiselle eläinten oikeudet tärkeitä ja toinen tukee tehotuotantoa jne. Hyvä silti että teillä tuo toimii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tapaillut miestä, joka on vahvasti uskossa. En itse ole uskovainen, mutta miehen mukaan se ei haittaa. Voiko juttu toimia? Olen kyllä ihastunut.

N24

Riippumatta uskonnosta, älä edes harkitse. Aivopesua muodossa tai toisessa on luvassa ennenpitkää, se on väistämätön fakta, jos kerran hihhulista on kyse ja onhan siitä, kun kerran usko mielikuvitusolentoihin on vahva.

Voi hyvää päivää taas! Olen uskovainen, enkä tosiaankaan tunne minkäänlaista tarvetta kenenkään aivopesuun.

Usko ei edes ole asia joka lähtee ihmisestä. Yksin Jumala voi saada ihmisen uskoon, ihmisjärjelle usko on vieras asia.

No höpö höpö. Uskonto ei paukahda keneenkään yllätyksenä, vaan se tulee kulttuuriin kasvamisesta. Koskaan ei ole käynyt niin että joku yhtäkkiä tulisi täysin vieraan kulttuurin uskoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa kun joku on uskovainen niin se saattaa pitää sisällään hihhulointia tai johonkin kulttiin kuulumista, mutta esim keski ja itä euroopassa on maita joissa 80% tilastojen mukaan ovat kristittyjä eli uskovaisia. Kyse on kulttuurista. Suomessa kirkko ei välttämättä tarjoa oikein tavalliselle ihmiselle elämyksiä eli pitää valita joko hihhulointi tai sitten '' ööö spagettimonsteri öö ölinää''.

Jos uskoo jumaliin, on uskis. Ihan sama mitä se kirkkokäyttäytyminen on, se on se kulttuurisidonnainen juttu. Vaikkei koskaan kävis kirkossa mutta on syvästi uskossa ja uskoo luomiskertomuksiin sun muihin, on mun silmissä enemmän uskis kuin se joka käy perheensä takia kirkossa kerran viikossa. Kumpaakaan en huolis.

Joo, kukaan ei kysynyt sulta mitä huolit.

sori, luulin et tää on keskustlupalsta. Kerro sä mielipiteesi sitten. Mä kysyn nyt.

Mun mielestä jos joku on uskossa niin mulle se tarkoittaa lähes munkkina ja nunnana elämistä. Mun mielestä uskoon ei pamahdeta vaan se on enemmänkin matka missä otetaan askelia eteenpäin mutta välillä tippuu askelia taaksepäin riippuen mitä on tehnyt.

Sinusta siis ihminen, joka kertoo tulleensa uskoon ja viettää tavallista mutta uskonnon täyttämää elämää, ei ole "oikea" uskis? Äkilliset uskoontulot eivät ole totta, vaan uskoon kasvetaan? Miten uskossa mennään taaksepäin tekojen perusteella? Eikö kuitenkin määrittävä tekijä uskossa ole se, että uskoo jumaliin?

En minä pysty määrittelemään kuka on mitäkin, mutta moni ihminen joka sanoo tulleensa uskoon tekee silti paljon erillaisia syntejä tai on väärällä tapaa ylpeä ja luulee olevansa parempi kuin muut. Tämä on nähtävissä léstadiolaisten keskuudessa jotka uskovat että kaikku muut menee hélvettiin. Sen takia mä tykkään enemmän matka käsitteestä jossa tekojen kautta eli pyritään elämään puhtaammin fyysisesti ja henkisesti mennään kohti määränpäätä tässä tapauksessa sellaiseksi ihmiseksi mitä Jeesus on opettanut että ihmisen pitäisi olla. Ei pelkkä usko riitä. Sen takia en koskaan sano olevani uskovainen, koska olen likainen, korruptoitunut ja syyllinen ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei toimi. Vahva uskossaolo tuo mukanaan kahlitsevia ajattelutapoja, jotka ulottuvat itsen lisäksi myös läheisiin. Lisäksi tuollainen voimakas uskontunne, sen julistaminen avoimesti, liippaa aika läheltä mielenterveysongelmia.

Aivan ihme luuloja. En minä ainakaan uskoa julista. Enkä kahlitse omaa enkä muiden elämää.

Sekoitat uskon ja uskonnon nyt.

No älä nyt viitsi valehdella meille ja itsellesi. Jos olet esimerkiksi kristinuskossa, niin sinulla on tietty käsitys esimerkiksi pelastuksesta ja miten se saavutetaan. Jos mielestäsi rakastamasi kumppani elää siten että hän ei voi pelastua, niin voisitko muka olla yrittmättä ohjata häntä oikealle tielle? Katsot tyynesti sivusta kun hän ajautuu helvettiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tapaillut miestä, joka on vahvasti uskossa. En itse ole uskovainen, mutta miehen mukaan se ei haittaa. Voiko juttu toimia? Olen kyllä ihastunut.

N24

Riippumatta uskonnosta, älä edes harkitse. Aivopesua muodossa tai toisessa on luvassa ennenpitkää, se on väistämätön fakta, jos kerran hihhulista on kyse ja onhan siitä, kun kerran usko mielikuvitusolentoihin on vahva.

Voi hyvää päivää taas! Olen uskovainen, enkä tosiaankaan tunne minkäänlaista tarvetta kenenkään aivopesuun.

Usko ei edes ole asia joka lähtee ihmisestä. Yksin Jumala voi saada ihmisen uskoon, ihmisjärjelle usko on vieras asia.

Tuossa viimeisessä lauseessa olet oikeassa. Uskolla ei ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Usko on pelkkää uskoa, eikä sillä ole faktan kanssa tekemistä muuta kuin siinä tapauksessa että se uskon kohde on joku faktinen asia. Mielikuvitusolento ei ole faktinen asia.

Mä seurustelin miehen kanssa joka on vahvasti kanssa uskossa, usko pois, ei toimi jos ei molemmat uskossa ennen pitkään mies rupeaa sanomaan sulle et sun pitää olla uskossa ja puhuu naimisiin menosta jne

Ja seksi ennen avioliittoa on syntiä, se seksi nimenomaan tuhosi mun ja miehen suhteen ja se etten ole uskossa, alkoi syyllistää että enkä tahdo pelastua ja päästä taivaaseen ota vastaan Jeesus jne. Siis en tahdo kadotukseen mut syyllistäminen ei toimi

Ystävänä voisi sullakin toimia miehen kanssa, ystävinä ainakin uskovat on ihania, siis nimenoman sellaiset uskovat jotka ei patista tai hiillosta eikä syyttele ettet ole uskossa, uskova ihminen, siis sellainen joka on oikeasti sydämellinen ja hyvää tarkoittava on oikeasti kultaa!!

Näinmulla kirjoitti:

Mä seurustelin miehen kanssa joka on vahvasti kanssa uskossa, usko pois, ei toimi jos ei molemmat uskossa ennen pitkään mies rupeaa sanomaan sulle et sun pitää olla uskossa ja puhuu naimisiin menosta jne

Ja seksi ennen avioliittoa on syntiä, se seksi nimenomaan tuhosi mun ja miehen suhteen ja se etten ole uskossa, alkoi syyllistää että enkä tahdo pelastua ja päästä taivaaseen ota vastaan Jeesus jne. Siis en tahdo kadotukseen mut syyllistäminen ei toimi

Ystävänä voisi sullakin toimia miehen kanssa, ystävinä ainakin uskovat on ihania, siis nimenoman sellaiset uskovat jotka ei patista tai hiillosta eikä syyttele ettet ole uskossa, uskova ihminen, siis sellainen joka on oikeasti sydämellinen ja hyvää tarkoittava on oikeasti kultaa!!

Ja muuttaa ette voi yhteen jos ette naimisissa

Itse uskon Jumalaan mut omalla tavallani

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös minulle hullulta kuulostaa kommenttisi, mitä väliä mitä joskus kauan sitten on tapahtunut, kun kyse on kaiken perusteista. Miten voisin fiksusti keskustella tai edes ottaa oikein tosissaan puolisoa, joka uskoo luomiskertomukseen (evoluution yli, esim?)?  Ystävät voivat olla mitä tahansa, jos ovat ihania ihmisiä. Heidän uskonsa tms ei häiritse. Mutta kumppani on se, jonka kanssa mennään yhdessä myrskyihin ja tuetaan toisiamme kaikessa, siinä tarvitsen jotain muuta, ja siihen ei minulle uskonto sovi.

Meillä on vieläpä monia muitakin isoja eroja, esim. mies on poliittisesti Isänmaallinen Kansanliike / Persut linjoilla ja minä äänestänyt Vihreitä ja Demareita yleensä, mies on vannoutunut lihansyöjä ja minä ollut 16-vuotiaasta kasvissyöjä esimerkiksi. Olen kai sellainen luonne, että minulle tuollaiset jännitteet on kiinnostavia ja tärkeitä. On mukavaa olla ihan eri mieltä. Luulen että mies on vähän samanlainen, kun tieten tahtoen minut halusi vaimokseen vaikka tiesi ihan hyvin että ollaan hyvin monesta asiasta täysin eri mieltä. 

Ohis mutta uskoisin että olette vähemmistössä tuon parisuhdemallinne kanssa. Suurin osa ihmisistä hakee suhteeseen kumppania jonka kanssa ajatusmaailmat kohtaavat. Esim minä en pysyisi tuollaiseen suhteeseen ollenkaan, nuo on niin isoja arvokysymyksiä. Esim tuo että toiselle eläinten oikeudet tärkeitä ja toinen tukee tehotuotantoa jne. Hyvä silti että teillä tuo toimii.

Tiedän kyllä paljon pariskuntia, joilla on aika suuri näkemysero, juuri vaikka tuossa tuontoeläinkysymyksessä. Mutta uskonto on kyllä aika paljon suurempi näkemysero, kuin kysymys eettisstä ruokailusta.

Mä olen vahvasti uskossaja mies ei. Kohta 20 vuotta onnellisesti yhdessä. Toimii, koska en käännytä.

treffit kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on siis kristitty, eikö uskovainen tarkoita yleensä siis kristittyä? Ja siis haluan sitä miestä ja se mua! Ei oo tuntunut vielä haittaavan uskovaisuus. Pelkään vaan, että kun ensihuuma haihtuu, tulee ongelmia vastaan. Ja toivon siis kommentteja, jos teillä on kokemusta, en mitään yleistasoista "enpä usko" -shaibaa!

ap

Kylla itse ainakin kasitan "uskovaisena" ihan mihin tahansa uskontoon kuuluvan.

Ja siis itsella seurustelukokemusta seka "lahkolais"kristitysta etta isl*minuskoisesta, ja nuo aiemmin mainitsemani asiat olivat meilla just niita kivia kengissa ja lopulta niita deal-breakereita jonka takia suhde loppui (minun aloitteestani molemmilla kerroilla). 

Uskovaiset käsittää tämän toisin. Vain heidän oikeassa uskossa olevat ovat uskovaisia. Kaikki loput ovat vain vääräuskoisia tai pakanoita.

Jos mies olisi vahvasti uskovainen niin silloin häntä haittaisi että sinä et ole

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemukseni uskovaisesta miehestä oli se, että arvot hänellä oli lopulta aika pinnalliset, ja tuntui, että ajatteluun oli pienestä pitäen ujutettu pieniä kaavoja.

Tulimme hyvin juttuun, mutta välillä keskusteluissa tuli häiritseviä tekijöitä, esim jos perustelin jotain asiaa evoluution kannalta :D Itse en pystynyt elämään ihmisen kanssa, jolla maailmankuva poikkeaa niin radikaalisti.

Lapsen kasvattaminen uskovaisen kanssa voisi herättää aika ristiriitaisia tunteita.

Tuo lasten kasvattaminen on elämän suuria asioita, jota kannattaa miettiä.

Uskovaiset poikeuksetta vetää Jumalakortin esiin, ja vetoaa tähän mielestään ylivertaiseen auktoriteettiin kaikessa.

Olen huomannut et yleensä se on niin et nainen on uskossa ja mies ei, siis todella monilla noin

Harvoin uskovainen mies ottaa "maallisen naisen" vaimokseen

Mut kaverillani on niin et isä uskossa ja äiti ei, isästä ei arvaisi et on uskossa, elää maallisesta

Kaverini on itse tullut uskoon 12 vuotiaana. Kaverilla vielä 2 sisarusta jotka ei uskossa

Vierailija kirjoitti:

Mä olen vahvasti uskossaja mies ei. Kohta 20 vuotta onnellisesti yhdessä. Toimii, koska en käännytä.

Sinua ei haitta että miehesi joutuu h.elvettiin ikuisiksi ajoiksi???

Jaahas täällä uskovat syyllistää jos toinen uskossa ja toinen ei

Entäs se rakkaus, mitä jos rakastuu "pakanaan" entäs jos se on Jumalan suunnitelma?? Että uskova ja ei uskova rakastuu ja saa lapsia? Entä mitä jos nimenomaan Niiden lasten oli määrä syntyä uskovaiselle ja ei uskovaiselle naimissa ollessa?

Kyllähän yhteiselämässä tulee ristiriitoja ajan käytössä- toinen haluaa osallistua seurakunnan tapahtumiin ja muutenkin elää vakaumuksensa mukaan. Harrastukset ja menot ovat erilaiset. Mutta jos ei haittaa niin mikäs siinä. Molempien täytyy vain ymmärtää ja hyväksyä asia.