Kävin Ruotsissa ja siellä kaikilla alle 40v naisilla oli pitkät hiukset
Lisäksi he olivat hoikkia ja kauniisti laitettuja. Häpesin itseäni siellä.
Kommentit (63)
Ehkä meidän suomalaisten pitäisi hyväksyä se ettemme ole erityisen hyvännäköisiä ja sen sijaan että piilottaisimme tämän ominaisuutemme vaatteiden ja kauneushoitojen avuin, ryhtyisimme yhtenäisenä kansana painottamaan rumuuttamme joka erottaa meidät mm. naapureistamme Ruotsista ja Venäjästä.
Niillä oli myös ihanat vaatteet, hyvälaatuiset ja luonnonmateriaaleista tehdyt. Paljon täysvillaa ja pellavaa, vaaleita värejä. Tuollaiset vaatteet sopii niille, kun ne on pitkiä ja hoikkia. Ap
Ruotsalaiset ovat ihan klooneja toisistaan, persoonallisuus on paljon kiinnostavampaa.
Aika jännä huomio, kun itse taas olin jotenkin yllättynyt viimeksi ruotsissa käydessäni, että jhan tavallisia kaikki ruotsalaisnaiset. Riippuu tietenkin varmaan että missä piireissä käy. Kyllä joka maassa on myös sellaisia "hienosto"naisia.
Olen asunut ruotsissa. Kaikki ruotsalaiset naiset eivät kyllä ole hoikkia, vaaleita ja pitkähiuksisia.
Täällä on aina ihme valitusta suomalaisten naisten ulkonäöstä. Jos ei kelpaa niin muuttakaa vaikka sinne ruotsiin, kiinaan, tai ihan sama minne, niin on niitä kauniimpia ja naisellisempia naisia teidän valittajien mieleen. Ois kiva nähdä minkänäköisiä nämä valittajat itse ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekevätkö pitkät hiukset naisesta jotenkin erityisen kauniin?
Paljon kaunimman kuin lyhyet hiukset! Paljon esimerkkejä naisista joilla ollut sekälyhyet että pitkät hiukset. Pitkillä hiuksilla noin tuhat kertaa paremman näköisiä.
Mulla on ollut kaikkia pituuksia, mutta polkan eri variaatiot sopii parhaiten. Siis ne menee kuitenkin pienelle ponnarille. Jännä juttu, että tässå lookissa olen myös saanut eniten huomiota miehiltä. Oma mies myös tykkää tästä pitudesta, on kuulemma sexy. Riippuu kasvoista ja kokonaisuudesta, mikä sopii
Kiinni yltävät polkkahiukset eivät ole lyhyet.
Mä tein pari vuotta sitten automatkan Tukholmasta Tanskaan, ja totesin matkan aikana, että hyvin samalta näyttää kuin Suomessakin. Veikkaanpa, että aloittaja on tehnyt matkansa kotisohvalta.
Suomalaiset elävät jossain harhassa kun kuvittelevat olevansa kauniita. Ihmiset täällä ovat todella paljon rumempia kuin muissa Euroopan maissa. Suomessa muutenkin on erilainen käsitys kauneudesta kuin muualla. Ja en perusta mielipidettäni mutuun vaan takana on yli 20 vuoden ulkomaanpesti ja monet ulkomaiset tuttavat tai työkaverit jotka ovat tästä maininneet.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset elävät jossain harhassa kun kuvittelevat olevansa kauniita. Ihmiset täällä ovat todella paljon rumempia kuin muissa Euroopan maissa. Suomessa muutenkin on erilainen käsitys kauneudesta kuin muualla. Ja en perusta mielipidettäni mutuun vaan takana on yli 20 vuoden ulkomaanpesti ja monet ulkomaiset tuttavat tai työkaverit jotka ovat tästä maininneet.
Työhevoset vs. lämminveriset hevoset, sellainen iso geenien eroavaisuus meissä on. Naiset ovat jotenkin miehisempiä kuin keski-euroopassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset elävät jossain harhassa kun kuvittelevat olevansa kauniita. Ihmiset täällä ovat todella paljon rumempia kuin muissa Euroopan maissa. Suomessa muutenkin on erilainen käsitys kauneudesta kuin muualla. Ja en perusta mielipidettäni mutuun vaan takana on yli 20 vuoden ulkomaanpesti ja monet ulkomaiset tuttavat tai työkaverit jotka ovat tästä maininneet.
Työhevoset vs. lämminveriset hevoset, sellainen iso geenien eroavaisuus meissä on. Naiset ovat jotenkin miehisempiä kuin keski-euroopassa.
Älkää sitten valittako, jos naiset tekevät lapsia tummempien miesten kanssa. Saadaan Suomeenkin parempia geenejä ja sellaisia kauniita bambisilmäisiä tummakutrisia naisia.
Itse leikkautin pitkät hiukset pätkiksi, kun vuonna joskus oli maatalouslomittajana. Ihan vaan siksi, vaikka töissä pidin pipoa navetalla, niin hiukset olivat kiva pestä ämpäri/kuuppa-menetelmällä ennen kuin töitten jälkeen menin kotiin kaupan kautta. Työvaatteet olivat tietty vaihdettu omiin vaatteisiin, mutta vaikka pipo oli päässä, niin tarttui se navetan haju kumminkin. Kaikissa paikoissa ei ollut mahdollista käydä suihkussa, mutta aina oli mahdollisuus pestä navetalla naama ja hiukset. Lyhyet hiukset olivat tuohon helppohoitoiset!
Saman huomasin. Viikon päästä voi mulkoilla kans. Ovat paljon tyylikkäämpiä siellä kuin täällä. Huolitellumpia.
Eikä todellakaan lisbetsalanderin näköisiä peikkoja niinkuin junttisuomessa.
Kasvonpiirteet ihan erilaiset.
Pottunenä puuttuu, koska eivät ole itäblokkia nähneetkään.
Sieltä saa kivoja vinkkejä. Tykkään ja naiset ovat huomattavan paljon hoikempia kuin suomalaiset läskitiinut.
Itse mukaanlukien, no, kesällä saa painoa hyvin taas alas....
Vierailija kirjoitti:
Sama kuin Virossa ja Venäjällä. Siellä naiset haluavat edelleen näyttää naisilta. Nykyisin Suomalaiset naiset ajavat siilitukan, värjäävät sen shokkiväreillä ja hommaavat keskelle nenää renkaan. Sitten he ihmettelevät miksi Suomalaiset miehet juoksevat karkuun.
Jaa-a, kyllä suomalaisissa nuorissa naisissa on myös se toinenkin puoli, joka tykkää olla hyvinkin naisellinen. Näin papparaisena harmittaa, että omassa nuoruudessa ei noita gigabeibejä näkynyt, kun nykyään ei ole enää mahiksia. Tulee oikein sellainen fyysinen tuskan tunne rintaan, kun noita näkee. Ilmeeni kun
Nuoret miehet ovat myös paljon fiksummin pukeutuneita kuin 10+ vuotta sitten.
M38
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset elävät jossain harhassa kun kuvittelevat olevansa kauniita. Ihmiset täällä ovat todella paljon rumempia kuin muissa Euroopan maissa. Suomessa muutenkin on erilainen käsitys kauneudesta kuin muualla. Ja en perusta mielipidettäni mutuun vaan takana on yli 20 vuoden ulkomaanpesti ja monet ulkomaiset tuttavat tai työkaverit jotka ovat tästä maininneet.
Ne paremman tason naiset ei huoli köyhiä miehiä. Siksihän tullaan itkemään nettiin ja lehtiin kun ollaan oltu onnellisesti mallikaunottaren kanssa joka (kas kummaa) päätti lähteä heti tulojen mentyä miinukselle. Ei millään pahalla, mutta suurinosa suomalaisista miehistä edustaa samaa karua geenikantaa mitä naisetkin , joten en yhtään ihmettele ettei juuri kukaan ala ilmaiseksi kehumaan mörököllejä. Tää nyt sattuu olemaan tällainen menninkäisten luvattu maa, jonne mahtuu muutama päivänsädekin.
Vaikka aloitus onkin provo, olen samaa mieltä. Miehet ja naiset on keskimäärin kauniimpia Ruotsissa. Myös pitkät hiukset on kauniit, jos ne on hyvässä kunnossa. Kaikille ei kasva pitkät paksut hiukset, ja suurella osalla maailman väestöstä on esim. afro, joka ei myöskään ole hulmuava pitkä tukka.
Lyhythiuksisena olen saanut kehuja vähän rokimmilta miehiltä, pitkät on tavisten makuun. Itse taas tykkään miehillä pitkistä hiuksista, mutta vain jos ei ole osittain kalju tai muuten liuru. Loppujen lopuksi ei silti väliä. Miehellä saa olla tukkaa tai kalju, parta tai viikset tai ei mitään, saa kasvaa vaikka säässä karvoja. Kuuma mies on kuuma kaikissa karvoissa. Itse asiassa voi olla jopa coolia ja entistä seksikkäämpää, jos komealla miehellä on typerät hiukset tai vaikka viikset.
Miehet keskinäärin taitavat olla tarkempia että nainen sopii muottiin ja minkäänlainen persoonallinen ulkonäkö on aina miinus. Onneksi on poikkeuksia.
Olen tehnyt saman huomion että muissa maissa naisilla on poikkeuksetta aina pitkät hiukset, Suomi on lyhythiuksisten naisten maa jostain syystä + täällä jotenkin sitten katsotaan ns kieroon naisellisia, meikkaavia ja kauniisti pukeutuvia naisia. "Sellaiset naiset ovat niin ylpeitä mokomatkin!"
Asun Tukholmassa ja kyllä se tosiaan on niin että täällä ei samassa määrin ole naisilla ihan lyhyitä hiusmalleja, kuin Suomessa. Myöskään räikeitä tai pikimustia kotivärjäyksiä ei niin ole. Ulkonäköpaineet on suuremmat kuin Suomessa. Joku ryhmäpaine. Useissa töissä vaaditaan siistiä olemusta, eli ei mitään persoonallisia nenärenkaita ja kasvotatuointeja yms. Kyllähän se miellyttää niitä jotka arvostavat naisessa klassista naisellista ulkonäköä. Mielestäni Suomi on kuitenkin jonkinlainen edelläkävijä, ei perässähiihtäjä. Ilmapiiri tämän asian suhteen on Suomessa rennompi, itseilmaisua sallitaan enemmän. On vapauttavaa käydä kotiseudulla Suomessa, käydä kaupassa vaikka Nokian kumppareissa ja kulahtaneessa villapaidassa. Kaipaan toisinaan sitä rentoutta.
Näin naisena tässä on toki se hyvä puoli, että samat ulkonäköpaineet täällä on miehilläkin ja kyllä tukholmalaisista miehistä on jonkinlaista silmäniloa lohdutukseksi kaikesta pingottamisesta.
Mistä tiedät, että olivat kaikki alle 40 v.? Kysyitkö iän kaikilta?