Lue keskustelun säännöt.
Toisen mielestä ongelma on fyysisen läheisyyden puute, toisen mielestä henkisen
11.01.2020 |
Munakanaongelma. Miehen kanssa olemme vuosien mittaan etääntyneet. Arki sujuu, ja meillä on ihan mukavaa yhdessä, mutta oikea läheisyys tuntuu puuttuvan.
Minä koen, että hän on henkisesti etäinen. Ei halua jutella hankala muista asioista tai syvällisemmin. Hautautuu omiin juttuihinsa ja jään henkisellä tasolla yksin.
Hän kokee, että en tule tarpeeksi lähelle, spontaanisti hyväile jne.
Kumpikin on sinänsä oikeassa. Fyysinen läheisyys ei tunnu luontevalta minulle ikäänkuin vieraan ihmisen kanssa. Ja toisaalta hän ei koe voivansa turvallisesti jakaa tuntemuksiaan ilman fyysistä läheisyyttä (selvennettäköön että meillä on kyllä seksiä viikottain 1-3krt, se ei ole se ongelma).
Mutta miten tällaista voi ratkoa? Joo, molemmat tsemppaavat vähän ja yrittävät nähdä sen toisen kannan ja joustavat ja venyvät, jotta päästäisiin hyvän kierteeseen. Mutta kovin, kovin vaikealta tuntuu.
Onko teillä muilla vastaavaa, tai ollut? Mikä tähän voisi auttaa?
Kommentit (62)
Itse ajattelen, että jos harrastaisin seksiä partnerin kanssa josta koen henkisesti etääntyneeni, niin "traumatisoisin" siinä itseni ja alkaisin vain nähdä toisen vieläkin negatiivisemmassa valossa.
Jokainen on toki erilainen, mutta jos vaan laittaisitte seksin vaikka kahdeksi viikoksi hyllylle ja keskittyisitte siihen paijaamiseen ja puhumiseen.
Ja jos sinä et suostu hellittelemään tai mies puhumaan, niin voitte yhtä hyvin erota. Kyllä suhteessa on saatava puhua kaikesta mistä haluaa ja kokea myös sitä fyysistä hellyyttä sen minkä tarvii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhuminen syvällisistä asioista vaikka "ei haluaisi" on vähemmän rikkovaa kuin paneskelu itku silmässä pakotettuna, joten mies on väärässä ja opettelee henkistä läheisyyttä saadakseen sitten sitä fyysisitäkin, eikä toisinpäin.
Mies ilmeisesti kaipasi esim. silittelyä tai pusuja ja muuta kiehnäystä. Harvalle siitä traumoja tulee aviopuolisonsa kanssa. Sinun aiheeseesi taas, että kyllä loputon torjuminenkin satuttaa, usein kuin seksiä haluamaton haluaa kuitenkin kaikkea muuta yksipuolisesti suhteessa. Ei tämä mikään mustavalkoinen asia ole vaan on vaikka millaisia suhteita.
Juuri näin. Kyllä minä voisin kiehnätä ja olla kainalokkain ja pussailla jne, jos tuntisin sen luonnolliseksi. Esim juuri että kun menen viereen sohvalle, mies kiinnostuu minusta eikä ole omissa maailmoissaan. Kyllähän siinä aika helppo olisi olla fyysisesti lähekkäin sitten. Mutta jos vain haluaa selailla puhelinta, lukea lehteä, tuijottaa telkkaria, whatever ja pitää hakemalla hakea huomio itseensä... (ja joo, ymmärrän hyvin jos on jotain kesken, lukee vaikka jonkun artikkelin loppuun tai mitä ikinä, mutta jos se vaan on sellaista ajan tappamista, mitä se melkein aina on)
Ap
Tuo, että ei tunnu luonnolliselta haluta läheisyyttä, kertoo jo jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös tuollainen ihminen, jolle sopii hyvin olla henkisesti läheinen fyysisen läheisyyden kautta ja vaikka yhtä aikaa, voihan sitä jutella vaikka kuinka intiimissä tilanteessa jos siltä tuntuu. En tosiaan ole koskaan onnistunut ymmärtämään kuinka se on joillekin niin vaikeaa. Johtuuko se jostain luottamuspulasta kumppania kohtaan tms., että tarvitsee jotenkin puhua ja puhua ja puhua erikseen, jotta varmistuu, että saa puhua ja sitten voi tykätä olla lähelläkin... No mutta teillä nyt seksiä sentään on useammin viikossa, itse nain tuollaisen "henkisen läheisyys" -miehen ja aika kuivaa on.
Jotkut ihmiset sopii vaan paremmin toisilleen kuin toiset. Yksi kolmesta suhteestani oli sellainen, että sitä keskusteltavaa ja korjattavaa riitti eikä siitä olisi koskaan tullut valmista, koska me vaan emme sopineet toisillemme. En tiedä, mikä vika molemmissa oli, kun aluksi niin kuviteltiin. Muiden kanssa on ollut luonteva olla yhdessä ja halu harrastaa samoja juttuja ja kosketella ja olla lähellä.
Mihin suhteesi on sitten kaatunut niiden sopivien kanssa?
Ei se toinen ole vielä kaatunut ja se toinen kaatui, koska oltiin ihan liian nuoria vielä silloin, se että sovittiin henkisesti ja fyysisesti ihan hyvin yhteen, ei estänyt haluamasta elää nuoruutta eikä silloin tajunnut asioista vielä yhtä paljon kuin nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on yleinen ongelma, toinen tarvitsee henkistä läheisyyttä halutakseen fyysistä ja toinen tarvitsee fyysistä läheisyyttä voidakseen antaa henkistä läheisyyttä. Tuossa voi auttaa se, että kumpikin unohtaa hetkeksi tämän eron ja vaan on toisen lähellä ja kumpikin saa sitä mitä haluaa ja tarvitsee. Se pitää aluksi tehdä tietoisesti, melkein kuin "pakottaa", kunnes se taas tuntuu luontevalta, välit ovat läheisemmät.
Niin varmasti, tietoinen oman käytöksen korjaaminen. Mutta se tuntuu niin vaikealta, kun toinen tuntuu vieraalta. Ap
Tiedän. Minulla on ollut omassa suhteessani samankaltainen tilanne, sekä vielä melko vähän seksiä siihen päälle. Itse asiassa alkaa olla taas se tilanne. Vaikka kuinka tiedostamme sen, että olemme tässä asiassa erilaisia, keinot läheisyyden ylläpitoon ovat erilaiset, annamme välillä tilanteen lipua siihen, että olemme tosi kaukana toisistamme. Ikävä sanoa, että muutamat elämän hankaluudet, tapaturmat tai muut ongelmat ovat olleet herättämässä meitä siihen, että hei tämä on kuitenkin hyvä suhde, voimme kumpikin tehdä sen eteen enemmän ja menee taas jonkun aikaa paremmin, ollaan vastarakastuneita. Kunnes taas alkaa lipuminen kauemmas. Ei vissiin opita ikinä, vaikka on oltu yhdessä jo 30 vuotta.
Kiitos tästä. Juuri tuo kaukana oleminen toisesta.
Töitä se vaatii, se on selvä. Koen vaan etten osaa. Tai en saa vastakaikua tarpeeksi. Tai että minun pitäisi pakottaa itselleni vierasta käytöstä ja toivoa parasta. Ehkä koen jollain tasolla, että mies ei oikein hahmota ongelmaa kuten minä, hänellä on vain oma kantansa eikä aitoa halua ehkä miettiä omaa rooliaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen, että jos harrastaisin seksiä partnerin kanssa josta koen henkisesti etääntyneeni, niin "traumatisoisin" siinä itseni ja alkaisin vain nähdä toisen vieläkin negatiivisemmassa valossa.
Jokainen on toki erilainen, mutta jos vaan laittaisitte seksin vaikka kahdeksi viikoksi hyllylle ja keskittyisitte siihen paijaamiseen ja puhumiseen.
Ja jos sinä et suostu hellittelemään tai mies puhumaan, niin voitte yhtä hyvin erota. Kyllä suhteessa on saatava puhua kaikesta mistä haluaa ja kokea myös sitä fyysistä hellyyttä sen minkä tarvii.
Minä en näe miestä sinänsä negatiivisessa valossa. Hän on vain kaukana. Välillä katselen häntä ja mietin, kuka tuo on. Tunnen hänen arvonsa, maailmankatsomuksensa, kiinnostuksen kohteensa, mieltymykset seksissä, lempiruuat,... mutta en kuka hän on.
Mutta meitä on moneen lähtöön. Minä olen aina kyennyt kyllä vaikkapa seksiin, jos kumppani on ollut fyysisesti viehättävä (mitä mieheni on) mutta rakkauden osoittaminen vieraalta tuntuvalle ihmiselle onkin jo paljon vaikeampaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhuminen syvällisistä asioista vaikka "ei haluaisi" on vähemmän rikkovaa kuin paneskelu itku silmässä pakotettuna, joten mies on väärässä ja opettelee henkistä läheisyyttä saadakseen sitten sitä fyysisitäkin, eikä toisinpäin.
Mies ilmeisesti kaipasi esim. silittelyä tai pusuja ja muuta kiehnäystä. Harvalle siitä traumoja tulee aviopuolisonsa kanssa. Sinun aiheeseesi taas, että kyllä loputon torjuminenkin satuttaa, usein kuin seksiä haluamaton haluaa kuitenkin kaikkea muuta yksipuolisesti suhteessa. Ei tämä mikään mustavalkoinen asia ole vaan on vaikka millaisia suhteita.
Juuri näin. Kyllä minä voisin kiehnätä ja olla kainalokkain ja pussailla jne, jos tuntisin sen luonnolliseksi. Esim juuri että kun menen viereen sohvalle, mies kiinnostuu minusta eikä ole omissa maailmoissaan. Kyllähän siinä aika helppo olisi olla fyysisesti lähekkäin sitten. Mutta jos vain haluaa selailla puhelinta, lukea lehteä, tuijottaa telkkaria, whatever ja pitää hakemalla hakea huomio itseensä... (ja joo, ymmärrän hyvin jos on jotain kesken, lukee vaikka jonkun artikkelin loppuun tai mitä ikinä, mutta jos se vaan on sellaista ajan tappamista, mitä se melkein aina on)
Ap
Tuo, että ei tunnu luonnolliselta haluta läheisyyttä, kertoo jo jotain.
Kerro minullekin? Ap
Sinulla on sohvaperunamies. Häntä et voi muuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua meilläkin. Tosin meillä se menee monesti niin, että arjen kiireessä unohtuu se normaali huomioiminen, mikä heijastuu taas erityisesti seksiin (siis seksi ei enää tunnu hyvältä tai kiinnosta aidosti).
Kyllä se lähtee meillä ihan siitä, että on pakko antaa itsestään henkisellä tasolla koko ajan. Se johtaa automaattisesti taas siihen, että haluaa kiehnätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on yleinen ongelma, toinen tarvitsee henkistä läheisyyttä halutakseen fyysistä ja toinen tarvitsee fyysistä läheisyyttä voidakseen antaa henkistä läheisyyttä. Tuossa voi auttaa se, että kumpikin unohtaa hetkeksi tämän eron ja vaan on toisen lähellä ja kumpikin saa sitä mitä haluaa ja tarvitsee. Se pitää aluksi tehdä tietoisesti, melkein kuin "pakottaa", kunnes se taas tuntuu luontevalta, välit ovat läheisemmät.
Niin varmasti, tietoinen oman käytöksen korjaaminen. Mutta se tuntuu niin vaikealta, kun toinen tuntuu vieraalta. Ap
Tiedän. Minulla on ollut omassa suhteessani samankaltainen tilanne, sekä vielä melko vähän seksiä siihen päälle. Itse asiassa alkaa olla taas se tilanne. Vaikka kuinka tiedostamme sen, että olemme tässä asiassa erilaisia, keinot läheisyyden ylläpitoon ovat erilaiset, annamme välillä tilanteen lipua siihen, että olemme tosi kaukana toisistamme. Ikävä sanoa, että muutamat elämän hankaluudet, tapaturmat tai muut ongelmat ovat olleet herättämässä meitä siihen, että hei tämä on kuitenkin hyvä suhde, voimme kumpikin tehdä sen eteen enemmän ja menee taas jonkun aikaa paremmin, ollaan vastarakastuneita. Kunnes taas alkaa lipuminen kauemmas. Ei vissiin opita ikinä, vaikka on oltu yhdessä jo 30 vuotta.
Kiitos tästä. Juuri tuo kaukana oleminen toisesta.
Töitä se vaatii, se on selvä. Koen vaan etten osaa. Tai en saa vastakaikua tarpeeksi. Tai että minun pitäisi pakottaa itselleni vierasta käytöstä ja toivoa parasta. Ehkä koen jollain tasolla, että mies ei oikein hahmota ongelmaa kuten minä, hänellä on vain oma kantansa eikä aitoa halua ehkä miettiä omaa rooliaan. Ap
No tuo on kyllä ongelmallista, jos mies ei hahmota omassa käytöksessään mitään, miksi se on osa ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onko teillä mitään yhteistä? Aloittakaa yhteisiä harrastuksia. Lähtekää lenkille, kootkaa palapeliä, tehkää ristisanoja, lukekaa sama kirja ja keskustelkaa siitä, käykää ulkona syömässä ilman että molemmat roikkuu puhelimellaan, laulakaa, soittakaa, tanssikaa tms.
Jos ette halua tehdä juttuja yhdessä, yhteyttä tuskin löytyy.
Käymme kävelyllä yhdessä, olemme lasten kanssa, meillä on yhteisiä kiinnostuksen kohteita ammatillisesti ja myös politiikassa, joista kyllä tulee juteltua. Käymme aika ajoin erilaisissa tapahtumissa yhdessä. Kyllä meillä mielestäni yhteistä pohjaa tekemisen suhteen on. Ja yhdessä tekeminen on kivaa kyllä. Ap
En ymmärrä mitä tuosta vielä puuttuu. Olisin ikionnellinen, jos avioliitossani olisi ollut kaikki nämä asiat ja vielä seksiäkin noin runsaasti kuin teillä. Nyt olen uudessa suhteessa, joka tuntuu täydelliseltä, vaikka meillä ei olekaan yhteisiä kiinnostuksen kohteita ammatillisesti eikä poliittisesti, emmekä käy missään tapahtumissa. Minusta on upeaa, että seksiä on sopivasti ja saamme viettää yhteistä aikaa monipuolisen liikunnan, ruoanlaiton ja pienen kotona puuhastelun parissa. Osaan arvostaa ihan sitä, että toinen jaksaa kuunnella tavallisia arkimurheita.
Mäkään en nyt ihan hahmota että mikä tässä on se oikea ongelma...? Siis te teette yhdessä paljon asioita, teillä on yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja seksiäkin usein..?
Mitä mies tekee jos puhut hänelle unelmista, toiveista jne? Ja miten ihmeessä mies ei noteeraa sua mitenkään jos menet hänen viereensä, jos hän kerran toivoo enemmän läheisyyttä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onko teillä mitään yhteistä? Aloittakaa yhteisiä harrastuksia. Lähtekää lenkille, kootkaa palapeliä, tehkää ristisanoja, lukekaa sama kirja ja keskustelkaa siitä, käykää ulkona syömässä ilman että molemmat roikkuu puhelimellaan, laulakaa, soittakaa, tanssikaa tms.
Jos ette halua tehdä juttuja yhdessä, yhteyttä tuskin löytyy.
Käymme kävelyllä yhdessä, olemme lasten kanssa, meillä on yhteisiä kiinnostuksen kohteita ammatillisesti ja myös politiikassa, joista kyllä tulee juteltua. Käymme aika ajoin erilaisissa tapahtumissa yhdessä. Kyllä meillä mielestäni yhteistä pohjaa tekemisen suhteen on. Ja yhdessä tekeminen on kivaa kyllä. Ap
En ymmärrä mitä tuosta vielä puuttuu. Olisin ikionnellinen, jos avioliitossani olisi ollut kaikki nämä asiat ja vielä seksiäkin noin runsaasti kuin teillä. Nyt olen uudessa suhteessa, joka tuntuu täydelliseltä, vaikka meillä ei olekaan yhteisiä kiinnostuksen kohteita ammatillisesti eikä poliittisesti, emmekä käy missään tapahtumissa. Minusta on upeaa, että seksiä on sopivasti ja saamme viettää yhteistä aikaa monipuolisen liikunnan, ruoanlaiton ja pienen kotona puuhastelun parissa. Osaan arvostaa ihan sitä, että toinen jaksaa kuunnella tavallisia arkimurheita.
Niin, ymmärrän ettei tämä välttämättä helposti aukea. Mutta asian nyt kiteyttää yksinkertaisesti se, että tunnen henkistä etäisyyttä mieheen. Hän ei tunnu tutulta, en tunne voivani luottaa häneen ja hänen sitoutumiseensa täysin (vaikka mitään syytä tähän ei ole) ja en koe voivani olla täysin oma itseni. Ihan kuin suhde junnaisi alkumetreillä, mutta ilman sitä polttavaa ihastusta.
Ei tämä ole aina ollut näin, joskus koin paljon syvempää yhteyttä mieheen, kaikilla tasoilla.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ap, miten pystyt harrastamaan seksiä "tuntemattoman" kanssa 1-3 krt viikossa?
Eikö mies laske seksiä fyysiseksi läheisyydeksi?!
Voisin kuvitella, että post coitum puhuttaisiin luontevammin myös henkisiä asioita. Eli siinä on saumasi saada henkistä läheisyyttä.
Puhuuko miehet Post coitum syvällisiä??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seksiä on, yhteistä tekemistä on, yhteisiä kiinnostuksen kohteita on. Monelle nämä riittäisivät suhteen sisällöksi. Minusta olennaista näiden sijaan on, kohtaatteko tunnetasolla? Seksiä voi olla ilman intiimiä läheisyyden kokemusta.
Tuo, ettei syvällisiä voi puhua etkä ole täysin oma itsesi kuulostaa tunnetason ongelmalta. Olitko joskus oma itsesi hänen seurassaan? Mikä on muuttunut?
Mitä mies toivoo suhteelta (fyysisen lisäksi)?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, miten pystyt harrastamaan seksiä "tuntemattoman" kanssa 1-3 krt viikossa?
Eikö mies laske seksiä fyysiseksi läheisyydeksi?!
Voisin kuvitella, että post coitum puhuttaisiin luontevammin myös henkisiä asioita. Eli siinä on saumasi saada henkistä läheisyyttä.Puhuuko miehet Post coitum syvällisiä??
Ei.
Miten käytännössä ilmenee tunnetasolla kohtaaminen?
Aivan kuten olisit kirjoittanut meidän suhteen tilasta! Fyysinen puoli tulee vasta henkisen yhteyden jälkeen. Jos ei ole henkisiä keskusteluja, ei fyysistä, näin olen päättänyt, en halua enää olla kenenkään tyhjennysalusta sunnuntai aamuisin.
Vierailija kirjoitti:
Seksiä on, yhteistä tekemistä on, yhteisiä kiinnostuksen kohteita on. Monelle nämä riittäisivät suhteen sisällöksi. Minusta olennaista näiden sijaan on, kohtaatteko tunnetasolla? Seksiä voi olla ilman intiimiä läheisyyden kokemusta.
Tuo, ettei syvällisiä voi puhua etkä ole täysin oma itsesi kuulostaa tunnetason ongelmalta. Olitko joskus oma itsesi hänen seurassaan? Mikä on muuttunut?
Tätä juuri haen takaa. Emme aidosti kohtaa, emmekä esimerkiksi juuri seksin aikana ole rakastavaisia.
Koen että aikaisemmin olin enemmän oma itseni. Uskalsin luottaa ja tukeutua mieheen. Nykyään jos suhteessamme on jotain hankalaa, ja haluan ottaa sen puheeksi, mies ärtyy, menee puolustusasemiin, ei halua kohdata asioita. Hän ottaa itseensä omat mielialani, esimerkiksi eilen olin huolissani poikamme koulunkäynnistä ja hieman ehkä kireällä sävyllä selitin hänelle tapahtumia. Mies alkoi sättiä kuinka syytän häntä ja hän ei tee mitään oikein, vaikka asia ei liittynyt häneen mitenkään ja halusin ainoastaan että hän kuuntelisi ja ehdottaisi jotain, miten asiaa voisi lähestyä...
Joudun olemaan yli varovainen sanomisteni kanssa, etten menetä yhteyttä (joka muutenkin on siis heiveröinen). Ja lopulta tämä kaikki johtaa siis siihen, että mies on vieraan tuntuinen.
Ap
Ei minua tarvitse "pakottaa paneskelemaan". Pidän seksistä ja mies myös. Mutta jotenkin se kaikki muu.. Ap