Ajatteletteko koskaan sitä, että elämä on lopulta ihan hirveän surullista ja raadollista?

Weltsmertz

Weltschmerz, maailmantuska

Eihän se kuolema ole kuin pieni osa elämää. Tottakai sen lopullisuus on vaikea käsittää.

Nojaa en sinänsä, elämä on sitä mitä siitä tekee. Vaikka onhan se vanheneminen vähän kurjaa kun joutuu katsomaan omaa rapistumista.

Elämä on mahtava ilmiö, mutta ongelmat alkavat jos se yritetään sulloa ahtaisiin yhteiskunnallisiin raameihin.

Ei mua kuolema haittaa. Surullista on, että ihmiset hukkaavat sen ainutlaatuisen elämänsä turhuuteen.

Selllaiset ihmiset jotka eivät pysähdy ja keksiväät ja haalivat jatkuvasti ideoiita, ovat kokoaika tuntosarvet pystyyssä aktiivisina, reagoiivat nopeasti ja käyttävät järkeäään, elävät hetkesssä, ovat rohkeita ja arvoivat riskit järkevästi, ajatttelavat elämämyönteiisesti, eivät pelkäää uusia haasteita, luovat ympärilleen valoa ja uskoa niiin sellaiset ihmiset nyt ainakin tulevat menestymäään.

Minä en pohdi tuollaisia, koska olen ottanut selvää mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.

Vertaan ihmistä villieläimeen, kun ajatus karkaa luulemaan liikoja itsestä ja omasta ainutlaatuisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Selllaiset ihmiset jotka eivät pysähdy ja keksiväät ja haalivat jatkuvasti ideoiita, ovat kokoaika tuntosarvet pystyyssä aktiivisina, reagoiivat nopeasti ja käyttävät järkeäään, elävät hetkesssä, ovat rohkeita ja arvoivat riskit järkevästi, ajatttelavat elämämyönteiisesti, eivät pelkäää uusia haasteita, luovat ympärilleen valoa ja uskoa niiin sellaiset ihmiset nyt ainakin tulevat menestymäään.

Masennnus syntyy siitä tyhjiöstä jonka aivot meille kompensoivat sitä stimulaatiota jonka jätämmme hyödyntämättä.

Vierailija kirjoitti:

Selllaiset ihmiset jotka eivät pysähdy ja keksiväät ja haalivat jatkuvasti ideoiita, ovat kokoaika tuntosarvet pystyyssä aktiivisina, reagoiivat nopeasti ja käyttävät järkeäään, elävät hetkesssä, ovat rohkeita ja arvoivat riskit järkevästi, ajatttelavat elämämyönteiisesti, eivät pelkäää uusia haasteita, luovat ympärilleen valoa ja uskoa niiin sellaiset ihmiset nyt ainakin tulevat menestymäään.

Päinvastoin. Tällaiset ihmiset jotka eivät ikinä pysähdy pohtimaan perimmäisiä kysymyksiä, huomaavat lopulta että elämä onkin mennyt turhuuksiin ja tuulien tavoitteluun.

Ihminen syntyy ja kasvaa ensimmäiset elinvuotensa avuttomana.

Ihminen vanhenee ja elää viimeiset elinvuotensa (usein) melko avuttomana, kunnes kuolee.

Kivun kanssa tänne tullaan ja kivun kanssa yleensä lähdetään. Siinä välissä vaan vähän häslätään ympäriinsä.

Ihmiselämä on 99%-sesti melko turhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vertaan ihmistä villieläimeen, kun ajatus karkaa luulemaan liikoja itsestä ja omasta ainutlaatuisuudesta.

"Ihminen" on biologisestikin apinaihminen, kuuluu isojen apinoiden lajiin.  Kovin korkealentoista eksistentiaalista tuskaa tuosta on vaikea repiä, varsinkin kun useimmat meistä ovat onnellisia saadessaan ne päivittäiset banaaninsa ja yölliset bongonsa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selllaiset ihmiset jotka eivät pysähdy ja keksiväät ja haalivat jatkuvasti ideoiita, ovat kokoaika tuntosarvet pystyyssä aktiivisina, reagoiivat nopeasti ja käyttävät järkeäään, elävät hetkesssä, ovat rohkeita ja arvoivat riskit järkevästi, ajatttelavat elämämyönteiisesti, eivät pelkäää uusia haasteita, luovat ympärilleen valoa ja uskoa niiin sellaiset ihmiset nyt ainakin tulevat menestymäään.

Masennnus syntyy siitä tyhjiöstä jonka aivot meille kompensoivat sitä stimulaatiota jonka jätämmme hyödyntämättä.

Esiim ujouden ja häpeän tunne ovat tietynlaisiia kehiä. Kun pitäiisi ajatella vuorovaikutteisuutta uskaltautua omalle persoonalle ja vuorovaikutteisessa suhteessa ympäristön välilllä. Kun pääsee ratsaille ja elämän virtaaan saa rokotteen häpällisyydestä ja ujouudesta jolloin niinden painolastinen suhteellisuudentaju ei enäää samaan tapaan vaivaa mieltä.

Se on yhdentekevää

Niin yhdentekevää

kunhan silloin tällöin itses kanssa pärjäät

J. Leskinen

Vierailija kirjoitti:

Se on yhdentekevää

Niin yhdentekevää

kunhan silloin tällöin itses kanssa pärjäät

J. Leskinen

Muttta tuolla jossain voi olla jotain mitä ett ole tähän ajatujkseen juurtuneena hiffannut.

Suunnilleen kokoajan ajattelen. Ihmisiä kuolee liian nuorena, ketkä ei halua kuolla, ja taas sellaisia ihmisiä on hengissä, ketkä tuntevat elämäntuskaa olemassaolostaan eivätkä halua elää ja he joutuvat elämään kärsimyksessään. Elämä on täynnä kärsimystä ja kipua, ja menetystä. Tuntuu, että elämän luonne on kuin kärsimys. Kun joku paikka alkaa kehossa reistaamaan, se voi olla ihan kamalaa kärsimystä tai jos joutuu onnettomuuteen. Pelkästään joku onnettomuus tai yksi huono päätös voi tuhota elämän täysin ja tehdä hyvästä elämästä kärsimystä. Elämässä joutuu katsomaan kun kaikki mitä rakastaa kuolee ja katoaa ympäriltä. Jotkut ihmiset joutuvat kantamaan liikaa tuskaa harteillaan ja välillä kysyy että miksi näin, miksi joillain ihmisillä on niin vaikeaa? Toisaalta myös siinä on jotain kaunista, että kaikki on ohimenevää ja hetkellistä, ja sen takia asioita oppii arvostamaan.  Elämä on kuin joku surullinen tarina, lopussa on usein vain kärsimystä ja  menetystä. On siinä paljon kaunistakin, mutta paljon ikävää, paljon.

Aina vaan mietityttää se että miksi olemme edes olemassa? Miksi on olemassa tällainen kaunis turhuus kuin elämä?

Elämässä on hyviä ja kauniita asioita ja ihmisiä, jotka rakastavat toisiaan. Onneksi nuoruuden turha maailmantuska on kadonnut kaikkien mukavien ja kiinnostavien tilanteiden keskellä.

Valtaosa ihmisistä tahtoo hyvää toisilleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on yhdentekevää

Niin yhdentekevää

kunhan silloin tällöin itses kanssa pärjäät

J. Leskinen

Muttta tuolla jossain voi olla jotain mitä ett ole tähän ajatujkseen juurtuneena hiffannut.

Yksi hankala ristiriiita esim pitkäaikaismasenukksesta kärsivilllä on se että kun on olut pitkäään masentunut, niin mielenkiinto ja siten uteliaisuus erilaisten asioiden suhteeen on ollut sammuneena pitkään jollon esim elämä ja käsitys sekä vuorovaikutus muuuttuu askeettiseksi jolloin se hankaloitttaa taas pääsemästä elämään kiiinni.

Jotkut mainitsemistasi ajatuksista ovat tuttuja. Olen esim. katsonut säälien pieniä lapsia, koska tiedän, että heillä on edessään kärsimystä tässä maailmassa: pelkoa, ahdistusta, pettymyksiä, kipua, itkua. He itse ehkä vain aavistavat jotain siitä sen perusteella, mitä näkevät ja kuulevat aikuisia seuratessaan. 

Joka elokuu säälin uusia ekaluokkalaisia ja rukoilen, ettei heitä esim. koulukiusattaisi. Minulle koulutie oli raskas. 

Vaikka kuinka ennaltaehkäisisimme vääryyksiä ja auttaisimme kärsiviä, se ei riitä. Aina on kärsimystä.

Elämään sisältyy paljon kärsimystä, mutta toisaalta on elämässä muutakin kuin kärsimystä: luonnon kauneutta, rakkautta, ystävyyttä, iloa, huumoria, yhteisymmärrystä, sovinnontekoa. 

Uskon, että tämä maailma ei ole kaikki, vaan on olemassa ikuinen elämä Jumalan luona, ja siellä kaikki on hyvin.