Miksi lääkikseen haussa ei ole psykologisia testejä??

Vierailija kirjoitti:

Ei niitä psykologisia testejä ole hoitajillekaan. Näin ohiksena.

Mutta olet oikeassa että jotenkin tulisi testata että hakeva ihminen on psyykkisesti ja sosiaalisesti terve sekä tunneälyltään normaali jos ajatellaan että näistä kuitenkin tulee niitä joiden ammattitaito vaikuttaa ihmisten terveyteen ja henkeen.

Aikanaan ja omana aikanani oli. - En tullut valituksi, Tosin minusta taisi huokua kilometrien päähän se, että olin hakemassa hoitajakoulutukseen enempi kapinoidakseni ennakko-odotuksia ja luuloja vastaan kuin kiinnostuksesta ja omasta motivaatiosta päästä ao. koulutukseen. Menin sitten lukioon, jonka jälkeen hakeuduin ja pääsin yliopistoon opiskelemaan. - Vaikka pääsykoekirjoijen päähän paukuttaminen  ja itse pääsykoe olivat aikamoinen rutistus, niin koin ja tunisin, että se oli itselleni helpompaa kuin esittää kiinnostunutta ja motivoitunutta hakijaa hoitoja-koulutuksen hakiessa, jossa oli psykolologiten testien lisksi myös muistini mukaan kaksi haastatettelua ja kirjallinen koe,. - Yliopiston pääsykokeissa riitti, että kirjoitti itsekseen muistaakseni viiteen ati kuuteen essee tyyppiseen kysymykseen, joihin tarvittava asian sisällön oli yrittänyt edellsinä kuukausina sisäistää pääsykoekirjoista. Toki haastetta oli siinä, että saattoi suoritua kokeesta paremmin kuin muut. Mutta koko koe päiänä ei kukaan ollut kiinnostunut korvienvälistäni tai odotatnut minun vastaavan yhtään mitään suullisesti saati muutoinkaan sopivuudestani ao. alalle.   

Samoin voisi olla Cooperin testi, kun painavat pitkää päivää.

SadisticDoctors kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne, jotka eivät halua ihmisläheiselle alalle, niin heistä tulee tutkijoita, röntgenlääkäreitä ja patologeja.

Tulisikin aina. Mutta niitä persoonallilsuushäiriöisiä eksyy valitettavasti jopa psykiatreiksi. 

Ahaa, et siis saanut niitä pameja joita olit nurkumassa 😂

Lääkärikunnassa tehdään poikkeuksellisen paljon itse mur hia verrattuna muihin ammattiryhmiin. Auttaisiko testit tähän, jopa "tabumaiseen" asiaan?

Mieluummin pätevä psykopaatti lääkäriksi kuin mukava mutta osaamaton.

Vierailija kirjoitti:

Tärkeää olisi että ne joilla on jo jokin mielisairaus (ahdistus, masennus ym) eivät pääsisi hoitoalalle, koska kuka haluaa lääkärikseen jonkun neuroottisen hullun?

Sinulle pyyntö; ota asioista selkoa edes sen verran, että ymmärrät, ettei masennusta tai ahdistusta missään tapauksessa psykiatriassa luokitella mielisairauksiksi- psykoottinen tai vakavasti harhainen ihminen sensijaan jo voidaan ns. mielisairaus-lokeroon joiltain osin laittaakin ja tällöin myös joskus pakkohoitolähete on paikallaan ihmisen itsensä suojelemiseksi akuuteimmissa tapauksissa. Ongelma on yleislääketieteen puolella sekä hoitojärjestelmässä- täysin normaalit ihmiset, jotka reagoivat luonnollisella ja terveellä tavalla esim. Johonkin traumaattiseen kokemukseen, nähdään 'sairaina’,vaikka he nimenomaan ovat terveempiä reagoidessaan masennukselle/ahdistuksella, kuin esim. omaa vointiaan\psyykkistä kieroutuneisuuttaan näkemään kykenemättömät psykopaattiset ja vallanhimoiset hyypiöt, joita löytyy hoitajien ja lääkärien joukosta erittäin paljon. Totta on, että itsensä tulee hoitaa ennen toisille hoidon antamista, mutta yleensähän työnantajat ainakin psykiatriassa lain velvoittamina antavat työnohjausta, eli mahdollisuuden kaataa niskaan kertyneen paskan ulos,ettei se välity potilaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Voisi olla hyvä jos kaikilla potilailla olisi oma tukihenkilö, joka koordinoisi laajempaa hoitoverkostoa vähän samaan tapaan kuin sosiaalihuollon asiakkailla jo vähän enemmän on. 

1) Lääkäri tuntee kyllä monia vaivoja nimeltä, mutta ei kovin monia hoitoja, joten monesti tarjotaan ensimmäiseksi kaikkein radikaaleinta hoitoa. Oma juttunsa on ensihoitolääketiede ja kirurgia, jossa vastuuta ei oikein voida jakaa monelle osapuolelle.

Lääketieteen nimi pitäisi ehkä jotenkin muuttaa yliopistoissa tai koulutusohjelma pistää uusiksi sekä yhteydet lääkeyhtiöihin selvittää. 2) Myös ammattiopistoista ja ammattikorkeakouluista sekä muilta yliopiston aloilta valmistuu ongelmia ratkaisevia parantamisen ammattilaisia. Heillä ei kuitenkaan ole samoja vallankäyttöoikeuksia eikä näkyvyyttä kuten lääkäreillä, jotka voivat pahimmillaan lehdissä naureskella räkäisesti tehokkaille 3) hoidoille, joita lääketieteen koulutusohjelmassa ei käsitellä. 

Annapa esimerkkejä yllä olevista lihavoiduista väitteistäsi.

Minulla oli teini-ikäisenä raju kilpirauhasen liikatoiminta. Lääkäri työnsi minulle skitsofrenianappeja ja muuta tällaista, joita isomman kaupungin lääkäri piti myöhemmin hulluutena. Napit saattoivat aiheuttaa kilpirauhashäiriön, sillä se kuului sivuvaikutuksiin. En kuitenkaan päässyt kilpirauhaskokeisiin ennen kuin isäni ehdotti niitä. Olin silloin hyvin ahdistunut ja sain kyllä psykiatrista hoitoa, mutta se ei ollut tarpeeksi kokonaisvaltaista; hoitajat osastolla inhosivat työtään, lääkäri ja psykologi patsastelivat ja tuolloin 2000-luvun vaihteessa voimavaralähtöistä ajattelua ei vielä tunnettu, vaan listattiin heikkouksia ja tallottiin unelmia. Myöhemmin aikuisena olen sitten itse lueskellut psykologiaan ja hyvinvointiin liittyviä juttuja ja käynyt kursseja erilaisista terapiamuodoista sekä pätevöitynyt itse tukihenkilöksi sun muuksi.

Kilpirauhasen hoitoon sain alunperin tabletteja, jotka lamaannuttaisivat kilpirauhasta. Sitä ei kuitenkaan pidetty pitkäaikaisena ratkaisuna, joten lopulta tehtiin radiojodihoito. Emme olleet varakkaita ja minä olin vasta parikymppinen ja tyydyin päätökseen. 

Sen jälkeen on menty yhdellä samalla lääkkeellä; eläinperäistä tyroksiinia tai levotyroksiinia ei ole koskaan tarjottu, vaikka TSH on monesti ollut suomikriteereillä korkea ja T3 otettu vain silloin, kun sitä itse vaadin. 

Nyt aikuisena tiedän, että on olemassa lisäravinteita, jotka torjuvat kilpirauhasta lamaannuttavien myrkkyjen vaikutusta ja epäilen, ettei minulta silloin aikoinaan otettu edes tarkempia verikokeita, saati että kilpirauhasta olisi yritetty normalisoida ruokavaliomuutoksilla tai vaarattomilla lisäravinteilla rajujen lääkkeiden tai kemiallisen amputaation sijaan. 

Kilpirauhasongelmiesi hoito ei siis onnistunut ensi yrittämällä. Vastaa nyt sitten vielä noihin kolmeen kysymykseen.

Vastasin kyllä jo ainakin välillisesti jos luet tarkkaan eli lääkärit ensin antoivat minulle kilpirauhasvaivat väärillä lääkityksillä ja sen jälkeen niitä hoidettiin melko suorasukaisesti ja vieläkin hoidetaan jättäen vaihtoehtoja pois. Millä tavalla tuo ei vastaa kysymykseen?

AMK:sta valmistuu mm.naprapaatteja ja osteopaatteja sekä tietysti fysioterapeutteja. Ammattiopistosta hierojia. Näillä on semmoista tietoa, mitä lääkäreillä ei ole ja päinvastoin; lääkäri kuitenkin ohjaa vain fysioterapeutille normaalisti. Nuo muut eivät myöskään voi määrätä hoitoja eivätkä esim.pitää potilasta pakkohoidossa poliisin uhalla.