Entiset Velat (siis lapsettomat). Tunnusta tässä anonyymisti miten mielesi muuttui!

Vierailija kirjoitti:

Outo ajatus että vela olisi ikuinen ja muuttumaton juttu. Toki voi olla vaikka lesta kehdosta hautaan, mutta on myös entisiä lestoja. Voi olla entisiä velojakin. Inhosin lapsia ennen, en halunnut YHTÄÄN. Kaverit sai lapsia, ällötti ja kauhistutti, kunnes yksi olikin ihana, jotain sisimmässä liikahti, ja kun mummo kuoli, tuli biologinen kello kilkattamaan. Nyt on 2 lasta ja on ihanaa

Jännä, että mummon kuolema sai kiiman päälle.

Sekundaarinen vela tässä. Eli vannoin aina, että en halua enää toista lasta. Sain esikoiseni ja tällä hetkellä ainoan lapseni 20 vuotiaana nuoruuden suhteesta ja kasvatin lapsen yksinhuoltajana olosuhteiden pakosta. Lapsi on nyt lukiossa ja olin pitkään varma, että ei enää, se oli niin rankkaa yksin. Lapsen isä oli nuori itsekin ja haluton vastuun kantamiseen, kaikki jäi mun harteille. Onneksi lapsi oli terve ja helppo, pärjättiin ja meistä tuli läheiset.

Sitten tapasin vuosi sitten miehen, joka on kuin luotu isäksi. Sanoi jo heti ensitapaamisella, että no, koskas ostetaan pinnasänky. En heti edes hennonnut sanoa miehelle, että en tee enää lapsia, mutta nyt vuoden päästä ajatusmaailmani on muuttunut. Tuntuu ihmeelliseltä, miten kypsä, vastuullinen ja huolehtiva mies voi olla. Hän huolehtii ilman että höösää, pitää kotia siistinä ja turvallisena luonnostaan, pesee vessat ja vaihtaa petivaatteet, on vaan jotenkin täydellinen kotitöissä ilman että on nipottava perfektionisti.

Usein huomasin vaan ihailevani miehen taitoa pitää huolta toisista ja iäkkäästä äidistäänkin.  Silti ei ole napanuora kiinni enää, eli on hyvin itsenäinen ja elää omaa elämäänsä, mutta auttaa juuri sopivalla tavalla äitiään. Nyt olen tajunnut, että omalla kohdallani se vapaaehtoinen lapsettomuus johtui yksinhuoltajuudesta ja väärästä isävalinnasta lapselleni. Ei parikymppinen mies ole yhtä valmis isäksi kuin lasta kovasti toivova, omistusasunnossa ja lapselle säästötiliä suunnitteleva mies, joka uskaltaa puhua vauvakuumeestaan ja olla silti maskuliininen ja miehekäs. 

Esikoinen on mulle tosi rakas enkä kadu häntä lainkaan. Vaikka tekisin nyt lapsen ja tulisi ero miehen kanssa, tiedän, että isyyttä tämä mies ei pakenisi koskaan ja vanhemmuus olisi tällaisen miehen kanssa jaettuna rikkaus. Sen verran paljon mies välittää kummilapsistaankin ja tykkää lapsista ylipäätään. Eli voisin sanoa, että minun pääni käänsi kun tapasin miehen, joka tietää mitä on vastuun ottaminen ja läheisistä huolehtiminen. 

Vierailija kirjoitti:

Sekundaarinen vela tässä. Eli vannoin aina, että en halua enää toista lasta. Sain esikoiseni ja tällä hetkellä ainoan lapseni 20 vuotiaana nuoruuden suhteesta ja kasvatin lapsen yksinhuoltajana olosuhteiden pakosta. Lapsi on nyt lukiossa ja olin pitkään varma, että ei enää, se oli niin rankkaa yksin. Lapsen isä oli nuori itsekin ja haluton vastuun kantamiseen, kaikki jäi mun harteille. Onneksi lapsi oli terve ja helppo, pärjättiin ja meistä tuli läheiset.

Sitten tapasin vuosi sitten miehen, joka on kuin luotu isäksi. Sanoi jo heti ensitapaamisella, että no, koskas ostetaan pinnasänky. En heti edes hennonnut sanoa miehelle, että en tee enää lapsia, mutta nyt vuoden päästä ajatusmaailmani on muuttunut. Tuntuu ihmeelliseltä, miten kypsä, vastuullinen ja huolehtiva mies voi olla. Hän huolehtii ilman että höösää, pitää kotia siistinä ja turvallisena luonnostaan, pesee vessat ja vaihtaa petivaatteet, on vaan jotenkin täydellinen kotitöissä ilman että on nipottava perfektionisti.

Usein huomasin vaan ihailevani miehen taitoa pitää huolta toisista ja iäkkäästä äidistäänkin.  Silti ei ole napanuora kiinni enää, eli on hyvin itsenäinen ja elää omaa elämäänsä, mutta auttaa juuri sopivalla tavalla äitiään. Nyt olen tajunnut, että omalla kohdallani se vapaaehtoinen lapsettomuus johtui yksinhuoltajuudesta ja väärästä isävalinnasta lapselleni. Ei parikymppinen mies ole yhtä valmis isäksi kuin lasta kovasti toivova, omistusasunnossa ja lapselle säästötiliä suunnitteleva mies, joka uskaltaa puhua vauvakuumeestaan ja olla silti maskuliininen ja miehekäs. 

Esikoinen on mulle tosi rakas enkä kadu häntä lainkaan. Vaikka tekisin nyt lapsen ja tulisi ero miehen kanssa, tiedän, että isyyttä tämä mies ei pakenisi koskaan ja vanhemmuus olisi tällaisen miehen kanssa jaettuna rikkaus. Sen verran paljon mies välittää kummilapsistaankin ja tykkää lapsista ylipäätään. Eli voisin sanoa, että minun pääni käänsi kun tapasin miehen, joka tietää mitä on vastuun ottaminen ja läheisistä huolehtiminen. 

Itsellä on tällä hetkellä suhde tuollaiseen mieheen. Joudun varmaan tästäkin huolimatta laittamaan hänet uudelleen kiertoon. En vaan millään halua ottaa sitä riskiä että jäänkin yksin ja adoptioon antaminen onkin liian myöhäistä. Huostaanotettuja lapsia tämä maa tuskin enää kaipaa yhtään enempää. joten saa minun puolestani etsiä rehellisesti perhettä kaipaavan naisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entinen vela, mikä se semmonen on? Velalla ei ole lapsia, eikä tule. Nämä lapselliset ihan muuta porukkaa. Velalle on nyt ja aina selvää, ettei lapset kuulu hänen elämään.

Aika harva elämässään pitää kaikki periaatteensa vuosikymmeniä samanlaisina. Joku voi pitää tuota periaatteista luopumisena, joku muu ajattelee ihmisten muokkautuvan elämän mukana, kykenevän näkemään asiat muutenkin kuin mustavalkoisina. Tuomas Kyrö ja Iikka Kivi olivat nuoruudessaan "nahkapäitä", nyt ihan toiset arvot. Suurin osa entisistä taistolaisista ei enää usko ihan samoihin arvoihin. Itsekään en ajatellut lapsia enkä äitiyttä ennen kuin täytin 35 vuotta - ja sain kaksi. Miksi täytyy ajatella noin ehdottomasti ketkä ovat "oikeita veloja" ketkä ideologiansa myyneitä - ihmisiä joiden ajatukset ja arvot muuttuvat iän myötä? 

Niin, sä olet tyypillinen nainen, joka hedelmällisen iän loppumetreillä herää haluamaan jälkikasvua. Et ole vela, vaan vain jätit myöhään lapsenteon. Lapset eivät olleet sinulle tärkeysjärjestyksessä päällimmäinen asia, joten lastenhankinta jäi viimetippaan. Vela ei halua niitä lapsia lainkaan. Ei halua sitä lapsiarkea silloinkaan, kun tulee paniikki, että voi ei, kohta on mahdotonta siirtää geenejä eteenpäin. Se vain ei ole se, mitä vela haluaa. Ei halua lapsiarkea eikä tunne tarvetta siirtää geenejään eteenpäin.

Olin aina ollut varma, etten halua lapsia ja teinkin abortin vahinkoraskauden vuoksi. Myöhemmin tulin uudelleen raskaaksi ja päätin pitää lapsen, koska arvomaailmani oli muuttunut ja olin valmis kantamaan vastuuni. Edellisestä abortista jäi kaiken lisäksi todella suuri suru, huolimatta lapsivastaisuudestani ja siitä, miten kaikki sanoivat että tein oikein.

No, kun kannoinkin vastuuni ja pidin lapsen, elämäni muuttui. En ole katunut hetkeäkään! Mieskin on onnensa kukkuloilla. Lähes joka päivä ihmettelemme, miten me kaksi, levotonta bilettäjää muutuimnekaan näin paljon ja miten paljon parempaa elämä nykyään on. Lapsemme on nyt ihana taapero ja ollenkaan emme ikävöi menneisyyttä. Luulimme menettävämme elämämme, mutta se vasta alkoikin lapsen myötä. Naureskelemme usein sitä, että ne kaksi, joille kukaan ei varmaan toivonut perheenlisäystä, olemmekin oikein omistautuneita vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Olin aina ollut varma, etten halua lapsia ja teinkin abortin vahinkoraskauden vuoksi. Myöhemmin tulin uudelleen raskaaksi ja päätin pitää lapsen, koska arvomaailmani oli muuttunut ja olin valmis kantamaan vastuuni. Edellisestä abortista jäi kaiken lisäksi todella suuri suru, huolimatta lapsivastaisuudestani ja siitä, miten kaikki sanoivat että tein oikein.

No, kun kannoinkin vastuuni ja pidin lapsen, elämäni muuttui. En ole katunut hetkeäkään! Mieskin on onnensa kukkuloilla. Lähes joka päivä ihmettelemme, miten me kaksi, levotonta bilettäjää muutuimnekaan näin paljon ja miten paljon parempaa elämä nykyään on. Lapsemme on nyt ihana taapero ja ollenkaan emme ikävöi menneisyyttä. Luulimme menettävämme elämämme, mutta se vasta alkoikin lapsen myötä. Naureskelemme usein sitä, että ne kaksi, joille kukaan ei varmaan toivonut perheenlisäystä, olemmekin oikein omistautuneita vanhempia.

Lopussa piti olla "me kaksi, joille.."

Eipä houkuta lastentekoon kun katsoo tuttavan maksavan itsensä kipeäksi penskojen harrastuksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entinen vela, mikä se semmonen on? Velalla ei ole lapsia, eikä tule. Nämä lapselliset ihan muuta porukkaa. Velalle on nyt ja aina selvää, ettei lapset kuulu hänen elämään.

Aika harva elämässään pitää kaikki periaatteensa vuosikymmeniä samanlaisina. Joku voi pitää tuota periaatteista luopumisena, joku muu ajattelee ihmisten muokkautuvan elämän mukana, kykenevän näkemään asiat muutenkin kuin mustavalkoisina. Tuomas Kyrö ja Iikka Kivi olivat nuoruudessaan "nahkapäitä", nyt ihan toiset arvot. Suurin osa entisistä taistolaisista ei enää usko ihan samoihin arvoihin. Itsekään en ajatellut lapsia enkä äitiyttä ennen kuin täytin 35 vuotta - ja sain kaksi. Miksi täytyy ajatella noin ehdottomasti ketkä ovat "oikeita veloja" ketkä ideologiansa myyneitä - ihmisiä joiden ajatukset ja arvot muuttuvat iän myötä? 

Niin, sä olet tyypillinen nainen, joka hedelmällisen iän loppumetreillä herää haluamaan jälkikasvua. Et ole vela, vaan vain jätit myöhään lapsenteon. Lapset eivät olleet sinulle tärkeysjärjestyksessä päällimmäinen asia, joten lastenhankinta jäi viimetippaan. Vela ei halua niitä lapsia lainkaan. Ei halua sitä lapsiarkea silloinkaan, kun tulee paniikki, että voi ei, kohta on mahdotonta siirtää geenejä eteenpäin. Se vain ei ole se, mitä vela haluaa. Ei halua lapsiarkea eikä tunne tarvetta siirtää geenejään eteenpäin.

Hän ei aiemmin halunnut lapsiarkea tai tarvetta siirtää geenejään eteenpäin, eli hän oli vela. Sitten hän tuli toisiin aatoksiin, sen jälkeen hän ei enää ollut vela. Hän on siis entinen vela. Miksi tämä on sinulle selvästi jokin ongelma?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entinen vela, mikä se semmonen on? Velalla ei ole lapsia, eikä tule. Nämä lapselliset ihan muuta porukkaa. Velalle on nyt ja aina selvää, ettei lapset kuulu hänen elämään.

Aika harva elämässään pitää kaikki periaatteensa vuosikymmeniä samanlaisina. Joku voi pitää tuota periaatteista luopumisena, joku muu ajattelee ihmisten muokkautuvan elämän mukana, kykenevän näkemään asiat muutenkin kuin mustavalkoisina. Tuomas Kyrö ja Iikka Kivi olivat nuoruudessaan "nahkapäitä", nyt ihan toiset arvot. Suurin osa entisistä taistolaisista ei enää usko ihan samoihin arvoihin. Itsekään en ajatellut lapsia enkä äitiyttä ennen kuin täytin 35 vuotta - ja sain kaksi. Miksi täytyy ajatella noin ehdottomasti ketkä ovat "oikeita veloja" ketkä ideologiansa myyneitä - ihmisiä joiden ajatukset ja arvot muuttuvat iän myötä? 

Niin, sä olet tyypillinen nainen, joka hedelmällisen iän loppumetreillä herää haluamaan jälkikasvua. Et ole vela, vaan vain jätit myöhään lapsenteon. Lapset eivät olleet sinulle tärkeysjärjestyksessä päällimmäinen asia, joten lastenhankinta jäi viimetippaan. Vela ei halua niitä lapsia lainkaan. Ei halua sitä lapsiarkea silloinkaan, kun tulee paniikki, että voi ei, kohta on mahdotonta siirtää geenejä eteenpäin. Se vain ei ole se, mitä vela haluaa. Ei halua lapsiarkea eikä tunne tarvetta siirtää geenejään eteenpäin.

Mutta kun nuorena olin varma etten halua lapsia. Samanlainen, vielä ehdottomampi velaystäväni ilmoitti nuorempana inhoavansa lapsia - no kolmekymppisenä hänelläkin oli lapsi. Ja mietipä kuinka ehdottoman oikeassa taistolaiset olivat nuorena mielestään - nykyään osa on täysin kääntänyt takkinsa, monet uskovat solidaarisuuteen mutta toisella lailla kuin 60-70-luvulla.

Ehkä näistä asioista voi puhua vain omasta puolestaan, ei kollektiivisesti. Velat tuskin ovat homogeeninen ryhmä, täällä palstallakin on havainnut lapsettomuuden syitä olevan hyvin monia (ilmastotietoisuus, oma ahdistuneisuus, omat kehnot geenit, muiden arvojen tärkeys, mukavuudenhalu, pelko...). Sinä et halua koskaan lasta, OK niin. Tässä ketjussa kirjoittelevat sellaiset jotka olivat nuorempana varmoja etteivät lapsia halua mutta halusivatkin myöhemmin, miksi tuota pitäisi kritisoida ja kieltää heidän ajatuksensa nuorempana?

Ihanasti tässäkin ketjussa annetaan ymmärtää, että velaus on sellainen nuoruuden mustavalkoinen jyrkkä, ehdoton normisto. Kuin teineillä ikään.

Sori, ei ole kaikille. Ikävä kuulla, että jotkut ovat tuuliajolla elämässään ja tuuliviirejä. Antakaahan mennä muutamia vuosia eteenpäin, oletteko edelleen sitten lapsettautumisesta samaa mieltä. Jos heilutte ihan miten sattuu milloin mitenkin sattuu kuu ja tähdet näyttämään, niins se todellakin voi heilua ihan mihin sattuu. Ja voi tuon yhden vaaleanpunaista huokailua ylhäältä päin, että kyllä se vaan velasta voi tuntua ikävältä, että kato kun sitä voi niinku horjua omissa jyrkissä mielipiteissään. Ei kato niinku uskalla kypsymättömyytään muokkautua elämän mukana, takertuu kiinni johonkin bile-elämään ja herraties mitä. Tätähän tämä maalailu on. 

Jos mittaatte oman kypsymättömyytenne pohjalta toisten valintoja, niin onnea vaan valitsemalle tielle. Eipä teitä ole vanhemmuus kasvattanut, vaikka aika kulunut jankkaus se onkin. 

Vierailija kirjoitti:

Olin aina ollut varma, etten halua lapsia ja teinkin abortin vahinkoraskauden vuoksi. Myöhemmin tulin uudelleen raskaaksi ja päätin pitää lapsen, koska arvomaailmani oli muuttunut ja olin valmis kantamaan vastuuni. Edellisestä abortista jäi kaiken lisäksi todella suuri suru, huolimatta lapsivastaisuudestani ja siitä, miten kaikki sanoivat että tein oikein.

No, kun kannoinkin vastuuni ja pidin lapsen, elämäni muuttui. En ole katunut hetkeäkään! Mieskin on onnensa kukkuloilla. Lähes joka päivä ihmettelemme, miten me kaksi, levotonta bilettäjää muutuimnekaan näin paljon ja miten paljon parempaa elämä nykyään on. Lapsemme on nyt ihana taapero ja ollenkaan emme ikävöi menneisyyttä. Luulimme menettävämme elämämme, mutta se vasta alkoikin lapsen myötä. Naureskelemme usein sitä, että ne kaksi, joille kukaan ei varmaan toivonut perheenlisäystä, olemmekin oikein omistautuneita vanhempia.

Mitä itseriittoista paskaa nyt taas.

Se, että sinä ja miehesi olitte vastuuttomia känniääliöitä, joilla ei ollut muuta elämää kuin biletys ja ainoastaan lapsen saaminen auttoi vähän rauhoittumaan ei tarkoita, että muut ovat samanlaisia. 

Toiset ottavat vastuuta ja kasvavat aikuisiksi muutenkin kuin vain oman jälkikasvun pakottamana.

Huvittavaa kuvitella, ettei velan mieli voisi muuttua! Tottakai voi! Kenen tahansa mieli voi muuttua, vaikka olisi aidosti ollut aiemmin eri mieltä. Tämähän on aivan itsestäänselvää. Itse en näe asiassa myöskään mitään tuomittavaa tai halveksuttavaa. On aivan ok muuttaa mieltään.

Mä olin aiemmin satavarma, etten halua lapsia. Olisin halunnut sterilisaation, jos se olisi ollut mahdollista.

30-vuotiaana tapasin nykyisen kumppanini ja 31-vuotiaana iski täysin puskista järjenvastainen vauvakuume. Odotin josko se menisi ohi, mutta vahvistui vain ja aloimme yrittää lasta kun olin 32v. Nyt yli vuosi tuosta on selvinnyt, että kärsimme lapsettomuudesta ja vauvahaave on muuttunut suruksi ja syväksi pettymykseksi. Siis mulla, kuka ei koskaan halunnutkaan lasta! Asiaa on hankala käsitellä, koska jollain tapaa alitajuisesti luulen mua rangaistavan siitä, että vannotin etten koskaan tule tekemään lapsia. Nyt kun haluaisin, en sellaista saa.

Itse joka tapauksessa epäilen, että n. kolmekymppisenä saattaa tapahtua jokin hormonaalinen heilahdus, joka saa naisen vauvakuumeilemaan. Tai sitten tuo vauvakuumeilu liittyy "oikean" miehen tapaamiseen. Luontokappaleitahan me ollaan, kaikesta huolimatta.

Ei ole mieli muuttunut, vaikka ikää jo 43.

Tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta, oma katsomukseni ei hyväksy aborttia. Annoin adoptioon.

Teknisesti olen siis edelleen vela, biologisesti olen äiti, juridisesti en.

Minä olen vela enkä ole koskaan sitä ratkaisua katunut. Mutta ihmettelen kyllä miksi sille asetetaan niin jyrkät raamit. Miksi juuri vapaaehtoinen lapsettomuus olisi jotain poikkeuksellisen ehdotonta ja muuttumatonta? Eihän esimerkiksi autottomuus, lemmikittömyys, sinkkuus ja moni muukaan asia ole mitenkään oletusarvoisesti kiveen hakattu ratkaisu eikä niiden vaadita olevankaan.

Jos vapaaehtoinen lapsettomuus merkitsee sitä, että mieltään ei ole mahdollista muuttaa, niin en tiedä olenko sitten itsekään "oikea" vela. Ei, en ole muuttanut mieltäni eikä se varsinkaan enää tässä iässä ole käynyt edes mielessä, mutta en minä mahdottomana pidä etteikö joissain toisissa olosuhteissa ja toisenlaisessa elämässä olisi mieli voinut muuttuakin. Kyllä minä sitäkin vaihtoehtoa ihan vakavissani pohdin aikanaan kun vaihtoehtona oli joko muuttaa mieltä tai lopettaa muuten hyvä ja rakastava parisuhde. Valitsin jälkimmäisen enkä ole katunut, vaikka se hirvittävän surulliselta tuntuikin.

Jos vapaaehtoinen lapsettomuus on sitä, että vahinkoraskauden yllättäessä ainoa vaihtoehto on abortti, en varmaan ole "oikea" vela, koska en tosiaan tiedä mitä olisin tehnyt jos itse olisin vahingossa raskaaksi joskus tullut. Minä tykkään lapsista, tiedän varmuudella että omaa lastani rakastaisin ehdoitta, joten en minä mahdottomana pitäisi sitäkään vaihtoehtoa, että olisin vahinkoraskauden vuoksi valinnut pitää lapsen. Varsinkin jos tällainen tilanne olisi tullut omalle kohdalle silloin kun olin parisuhteessa lapsia haluavan miehen kanssa.

Koen kyllä olleeni aina varma siitä, että lapsettomuus on itselleni hyvä ja oikea valinta, mutta en osaa automaattisesti ajatella, että toinen valinta jos elämä olisi mennyt toisella tavalla, olisi ollut täysin mahdoton tai edes väärä. En ole ylipäätään elämässäni pitänyt ehdottomuuksista. Olen sallinut itseni muuttaa mieltäni jos se oikealta tuntuu ja monissa asioissa olen mieltäni muuttanutkin. En pidä sitä kummallisena asiana ollenkaan. Ihmiset muuttuvat ja kehittyvät sekä hyvässä että pahassa. Harva pysyy täsmälleen samanlaisena koko aikuisikänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin aina ollut varma, etten halua lapsia ja teinkin abortin vahinkoraskauden vuoksi. Myöhemmin tulin uudelleen raskaaksi ja päätin pitää lapsen, koska arvomaailmani oli muuttunut ja olin valmis kantamaan vastuuni. Edellisestä abortista jäi kaiken lisäksi todella suuri suru, huolimatta lapsivastaisuudestani ja siitä, miten kaikki sanoivat että tein oikein.

No, kun kannoinkin vastuuni ja pidin lapsen, elämäni muuttui. En ole katunut hetkeäkään! Mieskin on onnensa kukkuloilla. Lähes joka päivä ihmettelemme, miten me kaksi, levotonta bilettäjää muutuimnekaan näin paljon ja miten paljon parempaa elämä nykyään on. Lapsemme on nyt ihana taapero ja ollenkaan emme ikävöi menneisyyttä. Luulimme menettävämme elämämme, mutta se vasta alkoikin lapsen myötä. Naureskelemme usein sitä, että ne kaksi, joille kukaan ei varmaan toivonut perheenlisäystä, olemmekin oikein omistautuneita vanhempia.

Mitä itseriittoista paskaa nyt taas.

Se, että sinä ja miehesi olitte vastuuttomia känniääliöitä, joilla ei ollut muuta elämää kuin biletys ja ainoastaan lapsen saaminen auttoi vähän rauhoittumaan ei tarkoita, että muut ovat samanlaisia. 

Toiset ottavat vastuuta ja kasvavat aikuisiksi muutenkin kuin vain oman jälkikasvun pakottamana.

Taito se on loukkaantua jonkun omasta henkilökohtaisesta tarinasta, jossa ei edes pyritä yleistämään mitään suurempaa ryhmää saati kansanosaa. :D

-ohis

Jos velan määritelmä on kerran noin löyhä, niin tuolla logiikallahan aivan kaikki lisääntymisikäiset lapsettomat ovat veloja. 

Vierailija kirjoitti:

Vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole sitä, että pelkää vanhemmuutta vaan sitä ettei halua lapsia. 

Aloitus on tyypillistä lapsellisten itsensä korokkeelle korottamista, jossa vihjaillaan, että velat ovat vain pelkureita, jotka eivät uskalla lisääntyä. 

Minusta tässä tehdään ihan turhan iso ongelma ihmisten kategorisoinnista. Monille nyt vain näyttää käyvän niin, että vaikka nuorempana olisi täysin varma ettei halua lapsia, niin myöhemmin niitä alkaakin haluta. Toisille vastaavaa taas ei tapahdu, jolloin lapsia tietenkään ei tehdä. "Mielensä muuttaneiden" tai vapaaehtoisesti lapsettomien tuomitseminen on melko turhaa, sillä päätös hankkia tai olla hankkimatta jälkikasvua on suuri ja henkilökohtainen valinta... eikä kaikille välttämättä edes valinta, jos esim. kärsii lapsettomuudesta tai vahinkoraskauden abortoimiseen ei syystä tai toisesta pysty.

Vierailija kirjoitti:

Sekundaarinen vela tässä. Eli vannoin aina, että en halua enää toista lasta. Sain esikoiseni ja tällä hetkellä ainoan lapseni 20 vuotiaana nuoruuden suhteesta ja kasvatin lapsen yksinhuoltajana olosuhteiden pakosta. Lapsi on nyt lukiossa ja olin pitkään varma, että ei enää, se oli niin rankkaa yksin. Lapsen isä oli nuori itsekin ja haluton vastuun kantamiseen, kaikki jäi mun harteille. Onneksi lapsi oli terve ja helppo, pärjättiin ja meistä tuli läheiset.

Sitten tapasin vuosi sitten miehen, joka on kuin luotu isäksi. Sanoi jo heti ensitapaamisella, että no, koskas ostetaan pinnasänky. En heti edes hennonnut sanoa miehelle, että en tee enää lapsia, mutta nyt vuoden päästä ajatusmaailmani on muuttunut. Tuntuu ihmeelliseltä, miten kypsä, vastuullinen ja huolehtiva mies voi olla. Hän huolehtii ilman että höösää, pitää kotia siistinä ja turvallisena luonnostaan, pesee vessat ja vaihtaa petivaatteet, on vaan jotenkin täydellinen kotitöissä ilman että on nipottava perfektionisti.

Usein huomasin vaan ihailevani miehen taitoa pitää huolta toisista ja iäkkäästä äidistäänkin.  Silti ei ole napanuora kiinni enää, eli on hyvin itsenäinen ja elää omaa elämäänsä, mutta auttaa juuri sopivalla tavalla äitiään. Nyt olen tajunnut, että omalla kohdallani se vapaaehtoinen lapsettomuus johtui yksinhuoltajuudesta ja väärästä isävalinnasta lapselleni. Ei parikymppinen mies ole yhtä valmis isäksi kuin lasta kovasti toivova, omistusasunnossa ja lapselle säästötiliä suunnitteleva mies, joka uskaltaa puhua vauvakuumeestaan ja olla silti maskuliininen ja miehekäs. 

Esikoinen on mulle tosi rakas enkä kadu häntä lainkaan. Vaikka tekisin nyt lapsen ja tulisi ero miehen kanssa, tiedän, että isyyttä tämä mies ei pakenisi koskaan ja vanhemmuus olisi tällaisen miehen kanssa jaettuna rikkaus. Sen verran paljon mies välittää kummilapsistaankin ja tykkää lapsista ylipäätään. Eli voisin sanoa, että minun pääni käänsi kun tapasin miehen, joka tietää mitä on vastuun ottaminen ja läheisistä huolehtiminen. 

Vai että sekundäärinen vela. En kyllä nyt ymmärrä, mitä tekemistä sillä on vapaaehtoisen LAPSETTOMUUDEN kanssa. Sinulla on lapsi, joten et ole vela.

Kahden lapsen äiti on sitten vissiin tertiäärinen vela jos ei enää kolmatta halua. Mitä hittoa nyt taas..