OoOo HELMINAUHA tiistaina oOoO

Minä ainakin voin myöntää, että pelottaa isolla P:llä. Kipu, mahd. repeäminen, kontrollin katoaminen...



Kävin kauhulla lueskelemassa netissä pitkä aika sitten (jossain, en muista missä) synnytyskertomuksia ja totesin että HUH HUH! Ja tämä lykkäsi myös lapsihaluja ainakin vuodella. No sitten luin jostain, että suurin osa positiivisen kokemuksen kokeneista äideistä ei kirjoita kertomuksia. Toisinsanoen synnytyksen kamaluudella hehkuttaminen olisi eräällä tavalla statussymboli. Päätin, etten enää lue niitä.



Mutta olisi kiva nähdä joku ns. opetusvideo aiheesta. Onko tietoja onko sellaisia olemassa?

Helmikuu07, ainakin neuvolassa ja sairaalassa niitä videoita oli, sitä en tiedä voiko niitä saada kotiin. Omalla kohdalla pitää paikkansa, että ei niitä positiivisia kokemuksia ole tullut tilitettyä tänne. Kun tuntuu, ettei oikein ole mitään kerrottavaa, jos ei ole mennyt huonosti.



No tässä nyt kuitenkin tylsä positiivinen kokemukseni: Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia eikä sen puoleen pelkojakaan, en yksinkertaisesti töissä ollut niitä ehtinyt kehittämään. Supistuksilla alkoi spontaanisti, eteni tasaista vayhtia mutta ei kovin nopeasti. Kaikki meni hyvin, kipu pysyi hallinnassa (ah ne hetket supistusten välissä), kivunlievitystä sain sopivasti, kipu loppui heti kun vauva oli saatu maailmaan. Repeämät olivat minimaalisia (pari tikkiä), toivuin nopeasti. Kipuun käytin aluksi lämmintä käärettä selkään, sitten kun siitä ei enää ollut iloa, ilokaasua, ja kun siitäkin paras teho oli pois, sain vielä epiduraalinkin. Ponnistukseen ei epiduraalista ollut apua, se kipu oli toisenlaista, mutta senkin kesti ihan hyvin. Koko homma kesti ehkä 20h, kuulostaa ehkä pitkältä mutta oli ihan ok aika. Loppurutistukseen meni melkein tunti. Ihana kätilö jaksoi kannustaa ja patistaa (ihan hyvässä mielessä), ja oma rakas mieheni teki kaikkensa oloni helpottamiseen. Kun vauva oli jo rinnalla, ei mielessä ollut enää mitään ikävää tai kipuun liittyvää, olo oli hetkessä hyvä, joskin väsynyt. Mitään traumaa ei jäänyt, päinvastoin. Toivottavasti tämä helmykkä saa syntyä samassa paikassa (Haikaranpesässä) ja -sormet ristiin- toivottavasti kaikki menee yhtä hyvin.



Ei synnytystä kannata kovin paljon etukäteen murehtia, kun ei sen kulkua voi kuitenkaan suunnitella. Ja positiivista lopputulosta kannattaa pitää mielessä pahimman kivun aikana. Kummasti paremmin sitä synnytyskipua kestää kuin vaikka hammassärkyä.. (hampaisiini ei kajota ilman puudutusta kuin hammasharjalla)



len & kupla n. 6 viikkoa

Täällä voidaan huonosti, kiitos näistä kannestavista jotka voi ottaa mukaan vaikka vessaan. Huimaus ja päänsärky vaan jatkuu. Täytyy varmaan alkaa ottaa yhteyttä neuvolan suuntaan. Olen vaan siirtänyt sinne soittoa kun se on tavallaan niin turhaa. Toisaalta tämä ajatus voi lähteä viime kertaisesta neuvolatädistä. Täti vastaus kaikkiin kysymyksiin oli niin outoa että oltaisiin varmasti tarvittu keskinäistä tulkkia. Toivottavasti tällä kerralla on parempi onni.



Jotkut ovat huolehtineet jo synnytyksistään. Omat kokemukset ovat olleet pelkästään hyviä. Ei kipua, eikä pitkää ponnistusvaihetta. Joskus voi siis mennä kaikki helpostikkin :)

Kaikille kiitos myötätunnosta, sitä tarvitaan. Levottomasti nukutun yön jälkeen oon yrittäny asennoitua asiaan niin ett pikkunen on vaan saanu alkusa myöhemmin (siitä johtuu pieni koko) ja se syke _näky_. Vuotoa ei o tänää ollu, sekin kantaa eteenpäin. Tiedossa kyl on taas kauhia piinaviikko, mutt kyllähän nää päivät kuluu, yx kerrallaan.. Ja ens viikolla voi jo huokasta helpotuksesta ja hymyillä onnellisena. bd En viiti kaikkea toivoa heittää.. :)



Nyt ruuanlaittoon, nälkänen isäntä saapuu kohta. Heips!



Maaret(ti) & örppänä (rv mikä lie?)

Nea81:Kyllä se oli mieletön tunne,ihan oikeassa olit:)



Omasta navasta: Olen kovassa flunssassa, ei meinaa mennä ohi millään. Äsken itkin oikein kunnolla, kun tuleva mummu oli mennyt kertomaan kaikille, että meille tulee vauva.Se oli niin iloinen, ettei osannut pitää asiaa sisällään.Mutta kun paikkakunta on niin pieni ja siellä kaikki tietää kaikkien asiat, niin nyt se on sitten kulovalkean tavoin kaikilla se uutinen.Suutuin ihan hirveästi, koska se on meidän asia kertoa, vaikka ymmärränkin, että on onnellinen meidän puolesta.Haluttiin odottaa se varoaika, nyt ei ole enää mitään salattavaa. Kiehun kiukusta, haluttiin tämä kansalainen pitää vasta perheiden ja muutaman ystävän tiedossa.



sjt

Kauhean vaikea saada töissä mitään itsestään irti... Tätä on kyllä jo jatkunut siitä asti kun edellisestä raskaudesta tiesin, keskenmeno vain huononsi keskittymiskykyä. Mutta vielä ensi viikko ja sitten kesäloma!



Pahaolo on vieläkin lievää, pikkukakkosen alkuraskaus sijoittui hellejaksoon ja silloin olo oli hirveää, tulin pahoinvoivaksi pelkästä auringonpaisteesta koko seuraavan vuoden!



Synnytyksistä oli puhetta, että niistä positiivisista kokemuuksista ei paljon kerrota. No, tässä omani:



Esikoisen synnytys käynnistyi itsestän lapsivesien menolla. Tuosta 6,5 tunnin päästä minulla oli jo lapsi sylissä. Suurin tuska oli juuri ennen epiduraalia kun piti maata odottamassa lääkäriä, silloin kun sai liikkua suppareiden ajan niin se oli helpompaa. Ponnistus tosin oli näin jälkikäteen analysoituna hiukan epäonnistunut. Kätilö ei ollenkaan osannut neuvoa minua ponnistamaan rauhallisesti, joten runnoin vauvan voimalla nopeasti ulos, mistä johtuen alapää tuli melkoiseen kuntoon ja paraneminen kesti kauan. Mutta muuten itse synnytys oli positiivinen kokemus. Synnytyksen jälkeisten päivien elämä oli paljon haastavampaa kuin itse synnytys, kun oli aivan ymmällään ja itkuinen ja ei voinut liikkua eikä istua kun alapää oli " tohjona" . Ja neljän hengen sairaalahuoneessa ei ollut lainkaan omaa yksityisyyttä ja kätilöt auttoi vain tarvittaessa, mutta kun ei edes älynnyt kysyä asioita, olisin kaivannut enemmän " holhoavampaa" otetta. Joten tuo sairaalassaolo kummittelee vieläkin mielessäni ahdistavana.



Toinen synnytys käynnistettin kalvojen puhkaisulla ja se kestikin sitten vain kaksi tuntia, joten kauhean montaa supistusta ei edes joutunut kärsimään. Epiduraalin ehdin ottamaan, mutta ponnistusvaihe alkoi 15 min sen jälkeen (kun isä oli virkistäytymässä, kun sanottiin että nyt voi rauhassa vähän levätä). Ponnistuskin meni paremmin, ei tarvinnut leikata välilihaa (kuten eka kerralla), ja kaikin verroin olin viime synnytyksen jälkeen paremmassa kunnossa. Sairaala-aikakin oli miellyttävämpi, vaikka kahden hengen huoneessa olinkin. Tosin tuohon kahden tunnin synnytykseen mahtui kolme eri kätilöä ja kandi (pysyi onneksi kyllä samana koko synnytyksen), mutta ei se haitannut, kun kuitenkin tiesin mitä tapahtuu.



Mutta jokainen synnytys on erilainen ja ennalta-arvaamaton. Omalla asenteellaan ja ennakkoluulottumuudellaan voi paljon vaikuttaa siihen miten synnytyksen kokee.

Morjens,

Voi että voi olla mulla laho pää..mietin ja pohdin että miten kummassa pystyn vastaamaan näihin viesteihin kun en löydä sitä kohtaa jossa lukee että " vastaa tähän viestiin" ..en ollu kirjautunu ;) hö.



No mutta nyt olen tässä. Meitähän on jo aika läjä, uusille tervetuloa mukaan!



Synnytyksistä ollaan puhuttu tänään paljon. Itselle tulee välillä olo, että kun koki helpon synnytyksen, sitä ei ole lupa kailottaa maailmaan kun toisilla on niin kamalia kokemuksia..

Ehkä tämä on taas sitä suomalaista mentaliteettiä, ettei toisella saa mennä paremmin?

Vaikka kuka sen sanoo kenellä menee paremmin ja kenellä ei. Mutt siis varmasti totta niinkuin joku hienosti sanoihin, että vaikeista synnytyksistä kuulee ja puhutaan paljon enmmän kuin helpoista.



Onneksi muutamat ovat tänne kirjottaneet positiivisista kokemuksista ja tässä tulee yksi lisää:

Viikkoja oli 41+4, aika ultraan Lääkäri totesi, että lapsivettä on aika vähän, käynnistetään siis. alkuillasta sain sellaisen käynnistyspillerin, sillä saatiin aikaa lieviä suppareita.Kätilö sanoi tuossa vaiheessa, että menee kyllä varmasti huomiselle, ellei ylihuomiselle asti, että kärsivällisyyttä!

Pelottavin kokemus minulle oli, kun vauvan sydänäänet heikkenivät. Tuosta johtuen siirsivät minut synnytyssaliin, vaikken ollut vielä juurikaan auki. (ei tainnut olla kiireinen ilta kättärillä tuolloin)



Ilokaasulla mentiin aika pitkälle, kalvot puhkaistiin jossain vaiheessa (en muista, sai se kaasu minutkin niin sekaisin) ja kun lääkäri oli tulossa laittamaan epiduraalia, sanoikin että voi kuule tyttö, on aika ponnistaa..

hurlumhei, meni 2h20 minuuttia koko synnytykseen. Ja itse toivuin helposti.

Helpolla pääsin, mutta lapsen kanssa ei sitten ollutkaan niin helppoa;)

Täytyy sanoa, että miehestä oli hurja tuki. Ja koen, että myös siitä oli helpotusta kun kävin mammajoogassa raskaanaollessani, sain hengitysohjeita- tai siis opin hengittämään oikein :)



Onneksi meillä tosiaan on tuo 9kk aikaa valmistautua ja tukea saa niin neuvolasta ja miksei siis täältäkin.



Sitten vielä linkki kaikille helmikuulaisille, meille on perustettu suljettu yhteisö tarkoittaen,ettei ulkopuoliset pääse sinne urkkimaan.

Eli kaikki helmikuussa vauvaa odottelevat : olette tervetulleita

http://groups.msn.com/Helminauha2007



miiwa

Ilma on kyllä nyt suoraan sanottuna läkähdyttävä! Aurinko voisi paistaa edelleenkin, mutta edes pieni tuulenvire olisi enemmän kuin tervetullut!



Soittelin tänään neuvolaan ihan vain kysyäkseni, että mites se eka käynti katsotaanko silloin jo " vauvaakin" . Sanoi, että tottakai voidaan katsoa jos haluan, mutta epäili ettei saa välttämättä silloin vielä mitään näkymään kun heillä ei ole ultraa. ( Siis ööö millä sitä sitten katsotaan jos ultra puuttuu?)

Lupasi myöskin, että jos jotain saa näkyviin niin voidaan varata parin pv sisälle uusi aika, että mies pääsee myös mukaan katsomaan! Taitaa olla tosi kiva neuvola täti mulle tulossa, jaksoi vastata muihinkin kysymyksiin ihan rauhallisesti ja teki vastakysymyksiä. Tuli tosi hyvä mieli, sellainen että mun " ongelmat & kysymykset" otetaan tosissaan.



Mutta tuosta, ei välttämättä näy, kommentista johtuen soitin sitten yksityiselle ja kysäisin mitäs se alkuraskauden ultra sitten maksaakaan.

( Kiitos niille jotka valaisivat minua aikaisemmin miten kysyn sitä ultraa osiossa!)





Töissä oli taas jännää, uusia asioita ladeltiin nenän eteen vino pino. Joista huomenna en sitten enää varmaan muista puoliakaan!

Tulipa myös ei niin hyvä tilannekkin vastaan.. Piti kumartua kaksinkerroin pariin otteeseen, että yletyin yhteen katkaisijaan. Se ei ollut hyvä juttu, mahaan sattui hetken aikaa aika napakasti. (Muutenkin omat farkut ahdistaa, niin väänteleppä siinä sitten itteesä omituisiin asentoihin!)



Kerroin myös parhaalle kaverilleni " the Toukasta" tänään. Sovittiin että onnittelut hoidetaan myöhemmin, sitten kun on faktaa että kaikki on ok.



Helga & The Toukka rv 7



P.s Huomasin ihan vahingossa, että joku muukin sanoo asukkia toukaksi, mutta toivottavasti et pahastu? ( Olen sanonut muittenkin vauvan alkuja toukiksi, niin se vaan luonnollisesti on toukka mun suussani ja mietteissä.) =)

Tullaan suoraan ultrasta ja pakko oli kertoa kuulumiset vielä ennen kuin lähdetään mökille. Mahakivut eivät ilmeisesti ole vakavia ts. tarkoita mitään kohdunulkoista meidän tapauksessamme. Masusta löytyi hiukan odotettua pienempi alkio (lääkärin mukaan tuhru ruskuaispussin vieressä). Sydämen syke näkyi kuitenkin jo. Olo on nyt kertakaikkiaan mahtava. Ehkä jaksan taas tätä kipuilua ja oksentelua, kun tiedän, että kaveri on kyydissä ja sydänkin lyö.



IHANAA!

*M* ja " tuhru" 7+0 (7+5?)

Minäkin ehdin piipahtamaan koneella, kun sain tytön vielä iltatorkuille.



Synnytyksestä on ollut kovasti puhetta ja mulle se oli kyllä tosi positiivinen kokemus. Kummemmin en sitä suunnitellut, jännitin tietty aikalailla. Synnytys jouduttiin käynnnistämään, koska lapsivettä tihkui, mutta mitään ei alkanut spontaanisti tapahtumaan. Koko urakkaan meni n. 17h ja ponnistus kesti n.25min. Totesinkin tuossa keväällä velven vaimolle, jolla LA elokuussa, että olisikin kiva taas päästä synnyttämään ;) Ihan vielä helmikuussa ei olisi ollut kiire, mutta ihanaa näinkin. Paljon meillä vaikutti ihanat kätilöt ja lääkäri, jotka pitivät tunnelman rauhallisena ja tietty oma mies, joka oli ehdottoman tärkeä tuki ja tsemppi. Kauheasti ei kannata muiden synnytyskertomuksista säikähtää, jokainen synnytys on kuitenkin erilainen. Avoimin mielin ja ilman muuta kannataa käydä juttelemassa pelosta etukäteen polilla!



Maaretille tsemppiä piinaviikkoon! Mulla tytöstä oli kovia kipuja ja voimakasta vuotoa rv 5-7 ja kun oli keskenmeno alla, niin tuskaa oli kun ekassa ultrassa ei syke näkynyt. Mutta siis onnellisesti sain tytön kainaloon kaikesta jännityksestä huolimatta.



Oma olo on ollut ihan ok, paha olo tulee jos ei syö kunnolla. Ja väsymys vaivaa, mutta se nyt ei sinänsä ole uutta, kun on toi typy (9,5kk) tossa järjestämässä ohjelmaa... joku täällä mietti, että kuinka pärjää kahden pienen lapsen kanssa ja sama ajatus on soinut mun päässäni viikon ;) meillä ikäeroksi tulee 1v5kk! Mutta kaikesta selviää ;)



Sekavaa sepustusta, toivottavasti saatte jotain tolkkua!



e75

Ihanan lämmin tuolla ulkona... ja ihanan viileää varjossa!

Olipas tänne taas tullut tekstiä, ei meinaa ehtiä lukemaankaan... :)



Sjt: Mun kaverin anoppi teki samat temput, kertoi kaikille kun kamulla oli vasta rv4 menossa! Mun kaveri suuttui sille ja nyt, vauvan syntymän jälkeen he eivät pidäkään enää yhteyttä. Aika radikaali juttu! Mutta siis uskon että ottaa päähä, kyllä muakin ottais! Ei ole kiva jos joku kaupassa tulis vastaan ja onnittelisi.



Helga76: Mä kutsun tota maha-asukkia toukaksi, mutta enpähän siitä pahastu jos sinäkin sitä nimeä käytät!;) Se oli mun miehen keksintö ja sen takia se on jäänyt elämään meidän arkeen.



ON: Mulla on tänään alkanut tuhruilu, toivottavasti se ei merkkaa mitään! Siis ei mitään ihmeellisempää, ei tarvitse edes olla pikkuhousunsuojaa. Mut täytyy kyllä sanoa että kyllä se vähän hätkähdytti. Eikös se kuitenkin ole ihan normaalia tässä vaiheessa???

rv 6+5 on nyt menossa.

Näin illalla on parempi olo kuin aamulla, silloin oli jotain oireitakin eriteltävissä.



Minäpä taidan rientää suihkuun ja sitten katsomaan telkkaa... Näkymisiin!

Näin muistelisin.. Kiinnittymisvuotojako vai mitä ne olikaan..? :/

Vai olenko ihan hakoteillä (hyvin mahdollista ;)



Uusi huomio on että tulee paha olo jos ei syö.

Tarkistin missä mennään:



Repohukka ja " Jemma" 4+3

Heippulis kaikille! uusi ensimmäistä lasta odottava ilmoittautuisi joukkoon.. olen kirjoitellut vauvakuume puolella ensikoissa ja tällä odotuspuolellakin siellä, mutta olen lueskellut juttujanne ja on mukava kuulla kuulumisia niiltä, jotka ovat suunnilleen samoilla viikoilla...eli jos pääsisin mukaan :)



olen 23 v. ja mies v.loppuna 26 v, reilu seitsemän vuotta yhteiseloa takana.... ensimmäistä siis odotellaan..perheeseen kuuluu myös bokseriherra ja kaksi kissaa... laskettuaika omien laskelmien mukaan olisi 9.2, mutta se varmaan muuttuu vielä..huomenna on ultra yksityisellä, vainoharhainen saa vahvistuksen, että masussa joku asustelee oikeassa paikassa ja, että sydän lyö...toivottavasti! vähän jännittää, että näkyykö varmasti kun huomenna on vasta rv6+6...juhannuksen jälkeen torstaina on sitten eka neuvola..jännittäviä ja odottamisen arvoisia aikoja elellään :)



oireita ei itsellä kauheasti ole..kuvittelin, että raskaus on yhtä oksentelua ja pahaa oloa, mutta itsellä on ollut vain rinnat kipeinä ja väsyttää aika lailla, kuumuus varmaan myös tekee tehtävänsä..



uutisesta on jo kerrottu läheisimmille.. hyvin ottivat vastaan, kai sitä jo odoteltiinkin...



synnytyspelkoa ei itsellä vielä ole ilmaantunut.. luotan vain siihen, että siinä vaiheessa sitä vauvaa odottaa masun toiselle puolelle jo niin paljon, että kivunkin kestää.. mieli voi kuitenkin vielä muuttua, kun pääsee lähemmäs ajankohtaa..



anteeksi aluksi näin omanapainen teksti, lupaan muuttaa tapani, kunhan hiukan pääsen mukaan juttuihin!!!



kaikille auringon paistetta ja hyvää mieltä odottamiseen!!



-pajuska rv 6+5

tervetuloa! Minä jo täälläkin keikun vaikka plussasin vasta sun jälkeen :) Mukavaa porukkaa täälläkin! Muista sit kertoa miten tuo ultra meni - minäkin joudun olosuhteiden pakosta menemään ultraan jo rv6+6 (ollaan Suomessa sillon ja haluan käydä siellä), ja jännittää että näkyykö/kuuluuko siellä mitään...



Nyt jännäämään miten svedujen käy rooneyn&co kanssa!



makkara

Tervetuloa uusille minunkin puolestani! Ja onnea plussasta. :)



Paljon on ollut puhetta peloista. Mulle iski tässä muutama päivä sitten hirmu pelko miten pärjään kahden kans kun poika on mahdottoman vaativa ja voimakas tahtoinen. Jospa se vähän laantuis kun kasvaa. Minun mies tekee sellaista työtä että on vuorokauden töissä joka neljäs vuorokausi, siinä saa sit olla öitä paljon kolmestaa... Sillonki kun poika synty oltiin jo kolmas koti yö kahdestaan. Onneksi kaikkeen tottuu. synnytys ei niinkään pelota, vaikka pitkä ja aika hankala olikin tuon pojan kans. Ainoastaan se jos vauva kasvaa isommaksi kuin poika, oli 4430g tais olla ihan maksimi koko minulle kun häntäluu murtui siinä rytinässä. :) Ei passaa rueta miettimään kun alkaa jännittää.



Ootteko vielä ajatelleet kumpi vois olla tulossa? Siinähän on joku teoria, tuolla odotus/synnytys osassa oli siitä juttua, en vaan muista miten se meni. Minä luulen että meille tulee toinen poika. Mulla on kyllä ihan sama, toivon vaan että on terve.



Täytyy kai alkaa kohta kömpiä sänkyyn että jaksaa aamulla töihin lähteä. Ei oikein nappaa, mut ei kai se auta. Hyvää yötä helminauha.



Minttuli ja jigi 7+5

Oli pakko vielä tulla piipahtaan, kun näin illasta ehtii paremmin kun päivällä.



Paljon on ollu puhetta synnytyksistä ja täytyy sanoo, että mua ajatus hirvittää aika lailla.. vaikkakin jo kolmas tulossa!

Joku on joskus sanonutkin, että kolmatta synnytystä jännittää eniten ja mun kohdalla pitää paikkaansa!

Molemmat synnytykset on sujunu kyllä ihan hyvin; eka käynnistettiin viikkoo ennen la:ta lapsiveden menon takia ja synnytys kesti 12h 40min. sain epiduraalin ja ilokaasua.. kolme tikkiä alapäässä ja kävellen osastolle.

Toinen käynnistyi itsekseen myös viikkoa ennen la:ta ja loppuvaiheessa sain kohdunkaulan puudutuksen, kun muuta ei ehditty laittaa. Kätilö lämmitti alapäätä lämpösillä kääreillä (tai jollain), tuloksena 0 tikkiä ja kävellen osastolle. Synnytys kesti 3h 40min.

Molempien synnytysten jälkeen olo on ollut aivan loistava!

Näin siis minulla, eli helposti on lapset maailmaan tulleet ja nyt pelottaakin, että voiko kolmas tulla enään niin helposti!!



Meillä vaavin nimi " topi" on lyhenne myös toukasta! Eli se taitaa olla aika yleinen nimitys pienestä vauvasta!



-mammutti rv-5+5? ja " topi"

Olen ollut sukuloimassa ja poissa koneelta ainakin monta päivää. Paljon uusia helmikuisia ilmestynyt tällä välin, hienoa, onneksi olkoon!!!! Minulle myös ilta aamua parempi aika kirjoitella kun typy nukkuu ja kotihommat alta pois.



Masu kasvaa uskomatonta vauhtia, johtuneeko huonoista vatsa- ja selkälihaksista kun edellisestä synnytyksestä niin lyhyt aika?!



e75: minulla myös 9kk ikäinen esikoinen ja olen myös pohdiskellut että miten sitä pärjää kahden pienen kanssa. Ja ihan tämä raskausaikakin vähän pelottaa, miten jaksaa ison mahan kanssa nostella ja kantaa tytärtä. Entä sitten yöt kun tyttö on levoton nukkuja (herää n. 2-8 krt/yö) ja nukahtaa uudestaan vain syliin maidolle. Väsymys ei vielä huoleta (siihen on tottunut ja raskauden myötä unentarve on jotenkin vähentynyt) mutta sitä mietin miten saan neidin laskettua takaisin pinnasänkyyn ison masun kanssa kun en meinaa nytkään ylettyä... nooh pienet on murheet ja onneksi kaikkea ei tiedä edes murehtia etukäteen...



Oupis: minulle kerrottiin myös tuosta tutkimuksesta ja täytyy sanoa että ajatus houkutti niiden ultrien vuoksi, mutta inhoan verikokeita ja kaikenlaisia piikkejä joten tuon sai unohtaa. Yksityiselle siis ekaan ultraan (varasin sen vasta kesäkuun lopulle että varmasti näkyy ja kuuluu sydän), kyllä harmittaa oulun kaupungin kitsaus... lapsillakin neuvolakäyntejä puolen vuoden ja yksivuotis neuvolan välissä vain yksi, muualla kahden kuukauden välein, olin aika ihmeissäni.



Vielä voimahaleja Maaretille ja tarrasukkia pikkuiselle. Ja hyviä öitä kaikille jotka vielä valvovat koneen äärellä...

Synnytyksestä! Ensimmäinen synnytykseni (kesäkuu 05) kesti 12 tuntia, ponnistusvaihe melkein 2 tuntia! Voitte uskoa että olin väsynyt ja kun lapsi ei vaan tule ulos vaikka miten koittaa puskea! Loppuvaiheessa olin jo menettää tajuntani ja sanoin että ottakaa se ulos, itse en sitä saa. Soittivat lääkärin ja synnytys päättyi pihtisynnytykseen. On kuulemma lapselle turvallisempi kuin imukuppi, mutta tuo riippuu niin paljon lääkäreistä, toiset tykkää pihdeistä, toiset imukupeista.

Synnytys ei sinänsä jännitä, ehkä hiukan se että miten se nyt sitten onnistuu! Mutta tiedän ainakin että petidiiniä en ota, laittoi minut oksentamaan josta sitten olin aivan voimat pois!



Eksta en tuntenut ennakoivia supisteluja ollenkaan, minua sattui vain säännöllisin väliajoin selkään, jotka terkkarin mielestä EI ole supistuksia! Mutta kuinkas kävikään, seurasin silloin yhden päivän " selkäkipuja" ja aina kun kävin istumaan se kipu tuli, naapuri sanoi että nuo on supistuksia, maha ei mennyt ollenkaan kovaksi. No, supistuksiahan ne.Koko synnytyksenkään aikana ei mahassa tuntunut mitään, ainoastaan selässä, jjohtuu siitä että minulla on kohtu selkään päin kallistunut (sain tietää jälk.tarkastuksessa)

No, nyt pitää itten seurata selkäkipuja ;)



paljon onnea uusille plussanneille!

ja vauvaliimaa kaikille todella paljon, etenkin Maaret(ti):lle! Jaksamisia!

Jännittää, vaikka eihän siellä vielä mitään ns. tehdä!



ja viikkoja on nyt 7+4 ;)

ajattelin kertoa, kun teillä on ollut siitä puhetta :o).



Meillä esikoinen syntyi 36+2, lapsivesi meni pari päivää aikaisemmin ja sitten makasin tarkkailussa sairaalassa. Edellisenä päivänä sain käynnistäviä lääkkeitä, mutta ne alkoivat vaikuttaa vasta toooodella pitkän supistelusession jälkeen kunnolla (12h 4-6 min välein) ja sitten päästiinkin jo synnytyssaliin. Mulla helpotti oloa parhaiten kävely ja kun mies hieroi alaselkää. Olin todella kipeä juuri ennen epiduraalia, mutta siitä aukesikin taivas, kivut hävisivät ja sain jopa torkuttua tunnin! Sinä aikana olikin auennut muistaakseni 5 cm ja kohta päästiinkin jo ponnistamaan. Meillä oli todella ihanat kätilöt ja kun hieman hermoilin tuota vauvan ennenaikaisuutta, hän vain sanoi, että " älä sinä siitä huolehdi, se on meidän homma. Keskity sinä vaan siihen synnyttämiseen" . Ponnistusvaihe kesti 14 min ja muistaakseni 5-6 kertaa ponnistin. En revennyt ollenkaan eikä epparia tarvinnut tehdä, joten olo oli huikean mainio jo heti kun sai pojan rinnalle!



Ollaan miehen kanssa molemmat ehdottomasti sitä mieltä, että meillä synnytys oli todella kaunis ja rauhallinen tapahtuma, jonka mielellään kokisi uudelleen :oDD!



Ei jäänyt mitään traumoja, päinvastoin! Ja pakko vielä lisätä, että jos jostain syystä joskus joutuisin keisarinleikkaukseen, olisin siitä enemmän kuin pettynyt, niin paljon tykkäsin alatiesynnytyksestä. Kipu unohtuu aika nopeasti ja kuten joku jo tuossa aikaisemmin totesi, se loppuu heti kun vauva on syntynyt.



Aamuterveisin Anetka (joka ainakin toistaiseksi vuodon takia vaan taustailee ja pysyy hengessä mukana :o))