*~~~*AIKAISET TAMMENTERHOT TIISTAIHIN*~~~*
Kommentit (34)
Mulla sahaa aikalailla...
Ensin oli noussut melkein kilon sitten tippui kaksi kiloo ja nyt eilinen vaaka käynti näytti että painaisin taas enemmän siis ihan hiukan kuin ekalla käynnillä neuvolassa eli olisi tuo kaksi kiloa tullut takaisin ja hiukkasen lisääkin,vaikka syöminen huonoa?
Joten kiinnostais miten muilla tammenterhoilla tuo paino asia näin alussa...
Jänskää, toivoovauvaa, ei ihmekään jos ei nukuta, kun ultra on edessä!
Painonnoususta oli puhe. Minulla oli ekaan neuvolaan viime viikolla tullut 1.5 kg minun normaalista lisää. MInun on tehnyt huomattavasti vähemmän mieli herkkuja, enkä muitakaan ruokia ole älyttömästi syönyt, mutta jostain tuo paino on nyt sitten kuitenkin tullut.
Hiljamaari pohdiskeli eilisen pinossa kertomista töissä. Minulla on aivan sama ongelma. Olin ajatellut kertoa lomien jälkeen (jään lomalle heinäkuun alusta). Pomoni jää lomalle jo nyt juhannuksesta. Mahani on tässä toisessa raskaudessa pompsahtanut jo nyt esiin, kun ekassa taisin kertoa vasta rv 22, ja vatsa oli siihen asti suht litteä. Mutta nyt oikeasti on jo ihan pömppö. Eli jos ei aio kertoa ennen lomia, saan tämän vajaan pari viikkoisen katsoa huolella mitä vaatteita puen töihin päälleni. Mutta loman jälkeen mahaa ei varmasti saa enää piiloon millään. Myös minä haluaisin kuitenkin kertoa pomolle, ennen kuin ilmaantua lomien jälkeen kahvipöytään pulleassa vatsassani. No, pari päivää aikaa pohtia, josko kuitenkin kertoisin jo pomolleni...
Toisaalta ultra-aika saadaan jonnekin kesälomalle. Viimeksi kävin vielä rakenneultrankin ennen kertomista...
Helteistä: tuntuu, että kuulun vähemmistöön, mutta minä rakastan näitä helteitä! Aivan mahtavaa, kun voi astua ulos ovesta miettimättä sen enempää, mitä takkeja ja muuta pitää raahata mukana. Olen ollut aina sitä mieltä, että minun olisi pitänyt syntyä etelämmäksi ; ) ja loppujen lopuksi: näitä helteitä kestää oikeasti vain muutamia päiviä, kun taas tuo vihaamani hyytävä talvi kestää lukuisia kuukausia!
t. Meku73, ja masuasukki rv 9+2
eli huomenta vain kaikille. meilläkin on tänään ihan eka ultra, viikkoja kasas tasan 8+0. hirveästi ei vielä jännitä mut luulen et kun istun siellä lääkärin vastaanotol oottamas et pääsen sisään niin johan alkaa jännittämään. mun mies ei oo ollu yhdessäkään näissä alkuraskauden ultrissa (eis siis niskaturvotus yms) mukana ja ei oo tulossa nyttenkään. muutenkin ei oo movinkaan mukana tässä odotuksessa, mutta niin se on ollu jokaisen raskauden kohdalla näin alkumetreillä. sitten vasta kun maha alkaa kunnolla kasvaa niin hänkin osaa paremmin suhtautua että siellä oikeasti on vauva mahas. sit kun vauva syntyy niin hyvä iskä hän on aivan varmastii, ei vaan oo mikään " raskaustouhottaja" ... onko muilla samaa tilannetta vai onko kaikkien muiden miehet enemmän hommassa mukana?
painosta kyseli toivoovauvaa. no mulla on menny tosi kummallisesti nää alkuviikot kun oon syöny oikeesti tosi paljon, mutta aina kun käy puntarissa niin lukema ei oo noussu kunj sen 1/2kg minkä vaaka näytti jo viikko plussaamisen jälkeen. toivottavasti ei nyt nousiskaan kun mulla on ollu aina kauhea ongelma päästä eroon raskauskiloista sit joskus reilu vuosi siynnytyksen jälkeen. ois kiva kun sitä painoo ei nyt tulis ees samalla tavalla ku aiemmissa raskauksissa, mut jos jatkan sömistä tähän samaan malliin enkä jaksa paljoo liikkua niintulos ei oo hyvä. pitää kyl heti tänään ottaa itteäniskasta kiinni vaikka ois kuinka väsyny ja lähtee lenkille, ei tästä muuten tuu mitään...
mutta nyt suihkuun, lastenvahti tulee tunnin päästä ja silloin pitäis olla menovalmiudes heittämän mies eka töihin ja sit ite lääkärille.
pidetään peukkuja pystyssä ettei meille kenellekään tuu ultrista tai mistään muualta huonoja uutisia...
sapa
En ole taas kirjotellu aikoihin, et ensin vähän vastailuja kysymyksiin... Elikkäs mulla on maha toiminut ihan normaalisti koko ajan. Ja paino ei o noussut oikeastaan ollenkaan. Se nyt muutenkin saattaa vaihdella ihan päivän mukaan kilon sinne tänne. Mutta kuitenkin mulla on jo mahaan ja reisiin ruvennut selvästi tulemaan ylimääräistä, mikä on jännä juttu. Mulla on kahdessa edellisessäkin raskaudessa kertynyt myös muualle kuin mahaan tavaraa, ja sitten ne katoaa hyvin nopeasti kun imettää. Ajattelenkin kun olen kuitenkin hoikka vartaloltani normaalisti, että ne on niitä rasvavaroja maitoa varten.
Mulla tänään rv 10+0 ihanaa kun on jo näinkin pitkällä. Eka neuvola on torstaina. Päätin tässä kolmannessa etten turhaan käy aiemmin kuin että suostuvat varmasti kuuntelemaan sydänääniä, kun mulle se on tärkein juttu koko neuvolakäynnissä. Ultra on rv 13+0 eli kaukana. Huoh... Sellainen kysymys muille, että oletteko harrastaneet liikuntaa raskaana ollessa? Ja kuinka totista? Onko tullut mitään ihme vaikutuksia, mitä normaalisti ei ole tullut? Mä oon kestävyysjuoksija ja aattelin et kevyemmin oisin treenannu niin pitkälle ku voi, ja kävisin jossain kisoissakin, mut en enää oikein tunnu pystyväni kilpailemaan. Ens viikolla ois vipa kisa, joka pitäis mennä suorittaan, mut sit en kyllä enää viitsi. Niin se vielä, että jostain syystä mulla harjoituksen jälkeen tulee kumpikin kylki ihan super kipeäksi. Ihan kuin mua ois hakattu kylkiin koko sen ajan ku juoksin. Outoa kun maha on kuitenkin ihan olematon. Täytyy varmaan siirtyä kävelyyn.
huomenta kaikki tammenterhot :)!
Sapa78 - Ensimmäinen lapsi tulossa ja olin myös ekoissa ultrassa (alkuraskauden ultra, np-ultra) yksin. Oon samaa mieltä sun kanssa, että mies tulkoon mukaan sitten vasta viikolla 20 rakenneultraan. En esim. kokenut kovin miellyttäväksi sitä, että ultra tehdään alakautta ja toinen on siinä vieressä pällistelemässä. Okei, huone ehkä on pimeä ja monitori ylhäällä (paitsi ettei ollut yksityisellä!) - muttei niin pimeä ja niin ylhäällä ;))... ja näkeehän tuleva isä sitten ultrakuvat ja kuulee uutiset :)
Mutta näin meillä...
E 11+5
Huomenta kaikille!
Olen siis menossa huomenna lääkäriin, kiinnostaa kovasti tietää mitä siellä tapahtuu? Olen ekaa kertaa raskaana,viikkoja 11+ koossa. Ultraan olen menossa miehen kanssa heinäkuun alussa. Kuunnellaanko lääkärikäynnillä sydänäänet, vihdoinkin?? Olen huolestuneena lueskellut tammenterhojen koettelemuksia, ja tuntuu ihan kamalalta, kun meitä on tippunut matkan varrella joukosta niin moni! Jaksamista kaikille! Pohdiskelin eilen illalla juuri tuota pikkuisen jaksamista masussa. Mies totesi, että olet kyllä taatusti raskaana, kun söin iloisin mielin pussillisen leipää!!
Miestä huvitti, kun ostin sellaista talouspaperia, jossa oli tammenterhojen kuvia! Fanituote, nääs! ;)
Helteistä tiistaita Tammenterhoille! Minä myös tykkään kovasti näistä lämpöisistä päivistä.
T: Petra Pan
Turun yhdessä neuvoloista, jossa itse käyn ei ainakaan kuunneltu sydänääniä ekalla lääkärikäynnillä. lääkäri vaan totesi kylmästi, että mitäs sä sitten teet jossei niitä kuulukaan... Oli muutenkin tosi tyly ja inhottavan oloinen. Onneksi olin tätä enne käynyt yksityisellä ultrassa, joten tiesin, että pikkusydän sykki vaavilla. Yksityisellä paljastui lisäksi, että kyseinen lääkäri oli arvioinut kohdun koonkin vielä ihan väärin, vaikka oli niiiiin varma asiasta. Jäi paha mieli tästä...
Mut jos viikkoja on tarpeeksi, lääkäri voi yrittää kuunnella sydänääniä. On yksilöllistä miten alkavat kuulua masun päältä. Mulla oli silloin ekalla käynnillä viikkoja 10+5, mutta en saa nyt koskaan tietää olisko ne kuuluneet jo silloin.
Mutta käytännön vaihtelevat tosi paljon... pidä pääsi, jos haluat ne kuulla äläkä pelästy, jos niitä ei vielä kuulukaan :))
Piti vielä lisätä, että ekalla lääkärikäynnillä tässä ko. neuvolassa lääkäri teki vain nopean sisätutkimuksen, kokeili käsin kohdun koon, kysyi nopeasti syönkö kaikkea ja se oli ohi. Olin lääkärin luona ehkä 10 min. Jäi outo olo siis tästä, kun ei se oikein ollut halukas vastaamaan kysymyksiin. Lisäksi mulla oli ollut tosi huono aamu yleisesti ja olin lisäksi unohtanut sen antiikinaikaisen neuvolakortin (!), ja sain sekä neuvolatädiltä, että lääkäriltä huudot siitä. Se kun pitää olla AINA mukana. No aikuiselle tuollainen syyllistäminen ei paljon enää auta...
Toivottavasti muualla on ihania herttaisia neuvolalääkäreitä sillä varsinkin ensimmäisen lapsen kanssa kaikki mietityttää ja jokainen kokemus on ensimmäinen, ainutlaatuinen, yksilöllinen ja jokaiselle yhtä tärkeä :))
Tsemii tulevat mammat :)!
...ja pieni sydän siellä kovasti lepatti. eli kaikki hyvin näillä näkymin. vauva vastas viikkoja, mutta tarkemmat mitat otetaan sittn vasta np-ultrassa.
kaikille siis vaan oikein iloista mieltä ja hyvää päivän jatkoa!
sapa
Eilen oli eka np-ultra 11+6 viikolla ja kaikki hyvin :) Vaavi potki kovasti masussa, heilui ja huitoi ja suu kävi kovasti. Lieneekö tyttö, kun niin kovasti siellä pölpötti...:=) Laskettu aika on liikkunut noista laskureista riippuen 1-4.1., nyt ultraajan mielestä 2.1.07. Kummallista, että eri paikoissa annetaan saman kuukautisten alkamisajan perustella eri päivämääriä.
Paino on mulla laskenut noin kilon raskauden alkamisesta. Sinänsä hyvä, koska ylimääräsitä on vanhastaan. Varmaankin tuo huonovointisuus, joka onneksi on hellittämässä. Väsyttää kyllä edelleen, tosi hemoglobiinikin oli laskenut 110:een...
Helteet on ihan ok, kunhan ei mene yli 30 astetta. Mikään kamalan kuuman ystävä en ole.
Tsemmpiä muille tammenterhoille!
Göögle rv tasan 12+0
Meillä alkoi esikoisella vatsatauti torstaina, ja vasta tänään päästiin taas liikkeelle. Tulee lyhyt työviikko kun joudun olemaan vain kolme päivää töissä juhannuksen ja ton sairastelun vuoksi.
Tänään on tällainen " pyöreä" päivä kun täynnä on nyt 10+0 . Hieno homma päästä jo kymmenluvuille!!Enää ei kauaakaan kun se maaginen kahdentoista viikon raja ( toivottavasti ) koittaa..Onnea teille kaikille jotka olette jo sinne asti päässeet!! Onneksi siellä on kohta kaikki tammenterhot, niin voi toivoa ettei kenenkään enää tarvitsisi poistua joukosta!!
Omin käsin tunnustellen kohtukin vaikuttaa taas kasvaneen jonkin verran. Alavatsa on tosi turvoksiin ja sen vuoksi maha näyttää normaalia isommalta. Tässä odotan innolla että maha alkaisi näkymään vauvan eikä turvotuksen vuoksi..
Torstaina lähdetään Joutsaan viettämään juhannusta, sitä odotellessa annan vuoroa seuraavalle...
Kataya 10+0
Joudun valitettavasti poistumaan tammenterhoista ja siirtymään marraskuun puolelle.
Sain nimittäin niin shokki tietoo että olen jo rv 18,joten kiitän seurastanne ja mielenkiinnostanne ja haikein mielin siirryn toiseen pinoon...
[color=8B2500]Voi mahtavaa ja upeeta!
Soitin eilen itselleni neuvola-ajan tälle päivää kun kävi vähän hermot kireelle noiden yök-olon loppumisen ja mahapistoksen loppumisen vuoksi. Mietin odotustilassa, että miksi sitä tuntuukin neuvolaan tullessa että ihan kuin menisi tuomiolle?! Verenpaineen mittaus on kyllä mielestäni puoliturha, kun omakin syke nousee aivan mielettömästi..
Sovittiin hoitsun kanssa, että kuunnellaan eka sydänääniä ja jos ei kuulu niin kurkataan ultralla. Kuuluihan ne, syke oli tosiaan 170! Kovin oli liikkuvaista sorkkia, kun koko ajan karkasi sydänkuuntelulaitteen kohdalta jonnekin sivummalle..
*huokaus*
-mielenrauha palasi-
Mary rv9+6[/color]
toivoovauvaa: Onnea! Kiva yllätys varmasti. Kohtahan sinulla sitten mahakin rupeaa olemaan jo aika pallukka :)
Tsemppiä loppu raskauteesi ja tulehan kertomaan meillekin sitten kun vauva on syntynyt!!
Vaikka on haikeeta että taas joku lähtee, niin tällä kertaa lähdön syy on iloinen. Se on kyllä loistava juttu!!
Rv 10+0
Wautsi wau! Enpä osaa muutakaan tuohon sanoa! ;) Aivan mahtava juttu, että kerrankin joku tosiaan poistuu pinosta iloisen uutisen takia! Ihan uteliaisuuttani kysyn, että miten kummassa raskaus pääsi noinkin pitkälle sun sitä tietämättä?! :) Siis ettet tiennyt että on noin pitkällä jo? Kun eikös tuossa vaiheessa ala olla jo masukin kookkaamman puoleinen kuin näin " alussa" ?! :) Onnea hirmusti jatkoon! Tulehan kertoilemaan meillekin sitten uutisia! ;)
Nasu
Ps. Omaa napaa sen verran, että kaikki on hyvin, hyvin voidaan! Ei mitään muita oireita raskaudesta kuin väsymys. Joka sekin on nykyään aika hallittua :) Tässä helteessä yritän pyykkiä pestä, lähdetään loppuviikosta kolmeksi viikoksi reissuun... Kolme vanhinta lasta pihalla leikkimässä, ja välissä huutelen parvekkeelta että onko kaikki hyvin ;) Nuorin nukkuu. Mun pitää siis kiiruhtaa, että saan koko kodin siivottua tässä näin... Kiva sit palailla kotiin, kun on koti siisti! :)
Hyviä vointeja kaikille! Nautitaan kesästä, vielä kun se on! :)
Onnea toivoovauvalle! Kivasta syystä eroat listasta! =) Olipa varmaan aika shokki!!
Mullakin on nyt ultra takanpäin, viikot vastasivat melekin laskettua, päivällä heitti, mutta laskettua aikaa ei siirretty. Yksi sikiö siellä polskutteli, imi peukaloa ja sätki, ihme ettei liikkeitä vielä tunnu, semmonen meininki siellä mahassa oli. Viikkoja oli ultran mukaan 12+2. Niskaturvotus oli 1,7 mm, sen arvon pitää olla alle 2 mm. Yritti kovasti kaupata lapsivesipunktiota, neljään kertaa kyseli, ja joka kerta vastasin vastakysymyksellä, onko siihen mitään lääketieteellistä syytä. EI ole, lääkäri vastasi... No en oikein ymmärtänyt miksi niin yritti mua siihen saada, mutta en aio mennä jos ei ole pakko.
Mies kertoi vanhemmilleen tänään, olivat kyllä aika vaisuja eivätkä onnitelleet, rahoja vaan ajattelivat kuten tavallista... Oli pakko kertoa kun yksi ystävistäni on mennyt kertomaan salaisuuden ulkopuolisille ja meitä jo viikonloppuna onnitteli puolivieras ihminen..oi mikä pettymys ystävään =(
Hyvällä mielellä katsoin sitä mustavalkoista kuvaa omasta vauvan alusta. Äiti jo kovasti odottaa =)
Hyvää onnea teille muille ultrassa kävijöille!
Olipa hurja uutinen toivoovauvalla! Onnea vaan marraskuulle! :)
Meillä oli tänään eka lääkärineuvola ja kuunneltiin sydänääniä. Vähän sai etsiä, mutta sit kuului hienosti jumpsutus. :) Viikon päästä sit ultra ja pääsee näkemään pikkuisen oikeesti.
Pikakuulumiset tällä kertaa, pitää lähtä satamaan herkuttelemaan jäätelöllä. :)
T: Monttu rv 11+4
Siis kateeks käy teitä kaikkia, joilla siellä neuvolassa on ne sydänäänet jo kuuluneet. Minä tosiaan kävin siellä neuvolalääkärillä ensimmäistä kertaa perjantaina (jolloi viikkoja 11+2) eikä se lääkäri saanut sydänääniä kuuluville. Mutta sanoi selitykseksi sen, että minulla on taaksepäin kallistunut kohtu. Harmitti kyllä hieman. Mutta torstaina eli ylihuomenna minulla on se np-ultra, jolloin näen onko se papu vielä siellä kohdussa. Hirvittävän pitkiä ovat nämä päivät, kun sitä torstaita odottaa.
Toivoovauvaa: Upeita uutisia sinulla! Täälläkin ollaan tosi iloisia siitä, että joku poistuu Tammenterhoista iloisen asian takia! Onnea!
Meku73: Täälläkin on yks, joka rakastaa helteitä! Näiden ei tarttis loppua ollenkaan, jatkuis vaan mun puolestani koko kesän! Täytyy kyllä myöntää, että en tiedä nauttisinko näistä helteistä niin paljon, jos olisin viimeisilläni raskaana :)
Sapa78: Kyselit miesten mukanaolosta. Meillä tuo olisi kovin innostuneena olemaan mukana enemmänkin. Ekalle neuvolakäynnille mies olisi tahtonut, muttei päässyt töiden takia. Ensimmäiseen ultraan hän on torstaina tulossa. Konkretisoituupahan miehellekin paremmin tää asia, kun näkee vauvan livenä monitorista :)
ON: Tänään on maha kun potkupallo. Kamala turvotus. Hame ei meinaa mahtua millään kiinni. Ehdottomasti eniten turvotusta tänään kuin koko aikana. Onkohan lämmöllä jotain tekemistä asian kanssa?
Mut nyt vuoroa seuraavalle...
Sulina + " papu" rv 11+6 (huomenna maaginen 12+0 raja menee rikki!)
Aika hurja juttu! Oliko sinulla mitään aavistusta, että voisi olla jo noin pitkällä? Mahtava juttu, onnittelut! :)
Oksetusta, äklötystä, oksetusta ja äklötystä. Tämä on johtanut siihen, että syön kokoajan ja paino on taatusti noussut. Liikkumaan ei huvita lähteä, koska oksettaa ja äklöttää. Ruoka (harvat ja valitut lajit..) pitää pahoinvoinnin poissa, joten minä sitten syön kokoajan. Ei hyvä. Grillimakkara maistuisi, mutta olen koittanut pysyä tomaateissa ja mandariineissä. ;)
Mutta siis painoa on taatusti tullut enemmän kuin pitäisi olla tullut. Ihan kauhulla odotan ensi viikona neuvolaa ja punnistusta. Saadaan neuvolakorttiin hurjat lukemat lähtöpainoksi...
Aurinkoa piisaa! :)
Tämä yö meni todella huonosti ja ilkeä oli nukkua,kyljilläänkin maha painoi oudosti...
tomaatin jo söin ja parani olo heti hiukan,jännityksestähän tämä yön huonous johtuu.
Tänään kun meillä on se ultra niin ei saa edes nukuttua.
Näin se on mennyt aina ennenkin siis muidenkin kolmen odotus aikana.
pientä etomista on havaittavissa,mutta jännityksestä voi johtua kokonaan...
Lapset nukkuvat tai siis tytöt,poikakin varmaankin nukkuu edelleen mutta mummolassa,hyvin on poika kuulemma pärjännyt,ei eiliseen iltaan mennessä ollut sanonut kuulemma yhtään poikkipuolista sanaa.
Mutta jos joku meidän porukasta siis nyt olevasta perheestä olis ollut mukana niin varmasti olis kiukuttelua ja tappeluja ollut.
Tarkoitin siis että onhan toi mun äite ja siskotkin mun perhettä mutta pojalle ei niin tuttuja.
Pojalla olikin tuossa välissä 2vuotta ja nyt sitten pääsi sinne kyläilemään,ja tuo 2vuotta johtui ihan pojan kamalasta uhmasta kiukutteluista karkaamisista ja uhoomisista ettei sinne viety.
Nyt oli poika onneksi jo tarpeeksi kasvanut ja osaa vierailla nätisti...
Tänään myös poika tulee kotiin ja siskoni tulee meille yökyläilemään,siskoni on 4v joten tulee hyvin juttuun mun lasten kanssa,joten vaihdos lasten kanssa.
Tulevat sopivasti juuri tuolloin kun ollaan ultrassa,joten mun yksi toinen sisko tulee lapsia hoiteleen siksi aikaa että ultraan päästään miehen kanssa ihan kahdestaan...
Jännityksestä kankeana lopettelen kirjoittelemisen nyt ja palaan myöhemmin jos ehdin niin kertoon mitä sanoivat ja laitan sen tarkemman LA ajan tänne myös tietoon.
Pitäisi olla rv11+6...