Mikä sinulle elämässä joskus sanottu kommentti (hyvä tai paha) on syöpynyt ikuisesti päähäsi?

Vierailija kirjoitti:

Oikeesti miten puolet jengistä täällä, ei läheskään kaikki huom,  itkee jostain että  "itsetuntoni tuhoutui 30 vuotta sitten kun paitaani haukuttiin." Ihmisillä on oikeitakin ongelmia.

Ihmisethän on luotu tuntemaan erilaisia tuntemuksia. Jos itsellä ei ole ajankohtaisia murheita niin ne kumpuavat sitten menneistä

Näitä on paljon:

Sun hiukset näyttää pillunkarvoilta,

Naurusi on teennäistä... jne.

Teot on enemmän pahoittaneet mieleni kuin sanat.

En jaksa kaikkea muistella ja kantaa läpi elämäni. Parempi oikeasti vain unohtaa mitä kaikkea paskaa joutuu kuulemaan ja kokemaan.

Vierailija kirjoitti:

Kävelin nuorena kadulla, ja takanani kävellyt tuntematon kundi sanoi kaverilleen, että tolla on "törkeen hyvä perse". Silloin oli, nykyään kaksi kertaa leveämpi :).

Siis nyt kaksin verroin parempi!

Muistan kyllä ikuisesti kuinka ala-asteen opettaja veti parhaan kaverini noin metrin päähän minusta ja sanoi kaverilleni että ei kannattaisi olla tuon kaveri että sen verran pitäisi miettiä omaa tulevaisuutta..

Vierailija kirjoitti:

Oikeesti miten puolet jengistä täällä, ei läheskään kaikki huom,  itkee jostain että  "itsetuntoni tuhoutui 30 vuotta sitten kun paitaani haukuttiin." Ihmisillä on oikeitakin ongelmia.

Ja afrikassa pienet lapset näkee nälkää

ja Jumala rankaisee syntisiä

Ja yrittäjät saavat maistaa nyt omaa lääkettään

ja minulla on pää syvällä anuksessa kun näitä lauon

Omalta mummoltani on näitä hienoja kommentteja tullut pitkin vuosia. Kun olin ehkä 14, hän tiedusteli onko minulla jo poikaystävä, ja vastasin että ei. Hän siihen, että "miksi ihmeessä ei, sinun ikäisenäsi minulla oli ollut jo niin monia!" Teki kyllä hyvää ujon teinin itsetunnolle, varsinkin kun itse uskoin seurustelemattomuuteni olevan jotenkin epänormaalia ja minua kiusattiin siitä koulussakin. Tämän jälkeen mummo kommentoi aina nähdessämme, että "joko sinulla vihdoin on poikaystävä? Ai ei vieläkään?" tai "sinä se et sitten ikinä kelpuuta ketään kun olet niin kamalan nirso". Tätä jatkui, kunnes löysin nykyisen mieheni. Nyt kun mummo sitten harvoin soittelee, hän kysyy ainoastaan mieheni kuulumisia ja kehuu tämän ihanuutta.

Samoin teininä ollessani mummo kehui aina ystävieni kauneutta. Luokkakuvianikin katsoessaan hän huokaili aina, että tuo tyttö se sitten on kaunis, ja tuo... Minulle ei häneltä ole koskaan kehuja herunut, ei ulkonäöstä eikä taidoistakaan. Hääpäivänänikin hän keskittyi ihailemaan vain miestäni ja kaasojani. Enää en kaipaakaan hänen kehujaan, mutta olisi silti mukava tietää, mikä tuollaista käytöstä aiheuttaa.

"En kosi sua jos niin teet!" Eräs itseäni vanhempi jolppi sanoi toyotan takapenkillä, kun sanoin etupenkillä istuvalle serkulleni, että ajattelin värjätä tukan vihreeksi. Teininä.

Ällötti koko tyyppi ja inhotti istua takana sen vieressä, tiesin vielä että oli minuun ihastunut ja taisin näyttää inhoni aika avoimesti.

Kaikkein viimiseksi jotain avioliittoa metsäkulmilla asuvan jyväjemmarin kanssa mietin 17v. XD.. En tiedä mitä fantasioita minusta tuo nuori mies (oli ehkä n.25) kehitteli päässään. 

Toisaalta nyt lämmittää, että minustakin on joku joskus unelmoinut. Sellaista ei enää koskaan voi kokea, mitä on kun on ihailijoita.

Ex kirjoitti:

Olet tyhmä

Minun ex huusi, että minulla on niin ruma v... ettei minua kukaan halua panna.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sulla on iso perse"

Sanoi yläasteella vuotta vanhempi poika. Tämän jälkeen en ole koskaan käyttänyt lyhyitä paitoja, vaan aina roikkuu paita perseen päällä.

Roikkuuko se paita jo polvissa?

:D Melkein. 

Ja se kommentti olisi voinut olla sellanenkin, että on hyvä perse, sitä se ilmeisesti tarkottikin, koska se kyseinen poika tuntui vilkuilevan muulloinkin "sillä silmällä".

Se vain sai aikaan sen, että tajusin ahdistuneena, että persettäni kytätään, jos se on näkyvillä farkuissa.

Enkä voi sietää muutenkaan huomiota, saati sitten että joku tuijottaisi persettäni.

Yksi kommentti tosiaan muutti koko elämäni paitavalinnat.

"Et sä voi olla noin ruman miehen kanssa."

Näin sanoi silloinen paras ystäväni. Hänen mielestään minun olisi pitänyt ottaa oman tasoiseni mies (eli komea). Minä vaan sytyin tälle "rumalle" (joka minun silmissäni toki on komea). No ystävyys ei kestänyt, mutta saman ruman miehen kanssa olen vieläkin onnellinen.

Jatketaan vaan samaa peliä ! (ja hyvä tulee)

Zinc

Ei muuteta mitään !

"No sähän oot kasvanut, oikein molempiin suuntiin!" huudahti setäni kun olin 10, emmekä olleet nähneet pitkiin aikoihin. Piti tosin täysin paikkansa, sillä murrosikäni oli alkanut räjähdysmäisesti ja sai minut turpoamaan kuin pullataikinan. Tuo kommentti ei unohdu ikinä, muutenkin hävetti kun tuntui, ettei minulla ollut minkäänlaista hallintaa kroppani suhteen.

Vierailija kirjoitti:

"No sähän oot kasvanut, oikein molempiin suuntiin!" huudahti setäni kun olin 10, emmekä olleet nähneet pitkiin aikoihin. Piti tosin täysin paikkansa, sillä murrosikäni oli alkanut räjähdysmäisesti ja sai minut turpoamaan kuin pullataikinan. Tuo kommentti ei unohdu ikinä, muutenkin hävetti kun tuntui, ettei minulla ollut minkäänlaista hallintaa kroppani suhteen.

Tästä huomaa, miten ihmiset ovat erilaisia. Itse hoikistuin murrosiässä, kun kasvoin pituutta.

Myöhemmin vahinko kyllä tuli sitten takaisin.

Isoäitini sanoi minulle mm. "Hyi, kun sinä olet ruma" ja "Olet kaiken pahan alku ja juuri". Että näin.

12-vuotiaana poika sanoi, että ihan sama käytänkö meikkiä vai en kun näytän kuitenkin ihan hirviöltä. Yritin itsemurhaa sitten vähän ajan päästä siitä.

"Kas! Poika!" sanoi n. kahdeksankymppinen kalamies yllättyneenä, kun törmäsin häneen ja hänen kaveriinsa aamuyöstä metsässä. He olivat lähdössä kalaan, minä valokuvaamassa.

Olin 25v nainen ja oli kesäkuu, eli siihen aikaan aamusta (n klo 4.30) oli jo valoisaa.

En suuttunut, huvitti vain, kun kukaan ei ollut luullut minua sitä ennen pojaksi edes lapsena

Vierailija kirjoitti:

Oikeesti miten puolet jengistä täällä, ei läheskään kaikki huom,  itkee jostain että  "itsetuntoni tuhoutui 30 vuotta sitten kun paitaani haukuttiin." Ihmisillä on oikeitakin ongelmia.

Ketjun ideanahan oli kertoa kommentteja, jotka jäi mieleen ja valitettavasti juurikin ne nuorena kuullut ilkeät kommentit jäävät parhaiten mieleen ihan jo sen takia, että lapset eivät ole niin vapaita katkomaan välejä k-päiden kanssa, kuin aikuiset ja siksi he joutuvat näitä ikäviä heittoja enemmän kuulemaan. Plus nuorilla yleensäkin on kieli aika höllässä, eivätkä he ymmärrä, tai välitä, että sanat voivat satuttaa.

Itse ainakin olen saanut pahimmat haukkuni alaikäisenä ja mieleenpainuvimmat kehutkin opiskeluiässä, kun näin silloin paljon enemmän ihmisiä, kuin nykyään.

Nyt, kun olen töissä ja pienten lasten äiti, ihmiset, keitä näen, ovat lähinnä perhe ja samat vanhat työkaverit, sekä pari läheistä ystävää. Tuttujen kehut eivät jää mieleen niin totaalisesti, kuin tuntemattomien ja haukkujat olen karsinut pois elämästäni. Jos tekisin, kuten toivot ja muistelisin vain asioita, mitä minulle on vaikka tämän vuoden puolella sanottu, kivoin kehu olisi varmaan se, kun mies sanoi lauluääntäni upeaksi ja pahin herja se, kun tytär ulvoi, että olen kakkaisen typerä

"Miksi et voi olla niin ihanan reipas kuin Sanna vaan oot tuollainen surkea uivelo?"

Äiti sanoi noin ja minä olin aika pieni, ainakin alle kouluikäinen. Useampaankin kertaan kuulin sen jälkeen tuon sanan uivelo ja milloin äiti kitisi siitä, kun minulla ei ole kavereita tai kun minua kiusataan koukussa. Kun oon niin säälittävä uivelo. Ja lapsihan uskoo kaiken, mitä äiti sanoo.

Eniten on syöpynyt mieleen se äänensävy, millä tuo sanottiin. En tiedä osaanko kuvailla, mutta sellainen itkuinen kitinä, osittain suuttunut ja osittain pettynyt. Puistattaa vieläkin muistella ja jotenkin muisto tuosta on kulkenut mukana aina aikuisuuteen saakka. Jotenkin siinä pikkulapsen maailma romahti täysin, tuntui että äiti on ihan totaalisen pettynyt minuun. Kauan se kulkikin se ajatus mukana, etten kelpaa tällaisena kuin olen. Välillä putkahtaa vieläkin. En ole asiantuntija, mutta olen aika varma että juuri nuo tuollaiset tilanteet vaikutti niin perustavan laatuisesti itsetuntoon.

Käytin poikaani 11-vuotiaana silmälääkärissä ja hänelle laitettiin laajentavia tippoja silmiin. Odoteltiin käytävässä, että aine alkaa vaikuttaa ja meidät kutsutaan takaisin tutkimushuoneeseen. Poika yritti katsoa puhelintaan ja lehteä. Kääntyi sitten minuun päin ja sanoi: ”voi ei, en nää ees sun ihania kasvojasi!” Ja ihan tosissaan sanoi, ei vitsillä. Oli niin ihanasti sanottu, että jäi ikuisesti äidin sydämeen ❤️

"Siis hyi että älkää menkö ton X:n lähelle! Se haisee, siis se haisee ihan vtusti!" huusi poika, joka oli kanssani samalla luokalla. Olin 11 ja murrosikäni oli täydessä vauhdissa. Tästä syystä dödö petti lähes joka päivä koulussa. Sillä hetkellä harjoittelimme liikuntatunnilla kehruuvalssia, jossa pari siis vaihtuu ja minua hirvitti jo valmiiksikin.

Pojan kommentti ei itsessään mennyt ihon alle, mutta vtutti ja hävetti silmittömästi, kun hänen oli pakko exposata minut tuolla tavalla koko luokan edessä huutaen. Kaikki 20 luokkakaveria plus ope tuijottivat ja halusin vain vajota maan alle.

Murrosikä on kaikille vaikea, niin kyllä tyhmiä ovat murkut, kun tekevät siitä vielä entistäkin vaikeamman toisilleen