Mies ei uskalla mennä naimisiin kanssani, koska pelkää että emme saa lapsia
Olemme seurustelleet muutaman vuoden. Meillä on ollut ristiriitoja, joiden vuoksi emme ole vielä uskaltaneet sitoutua naimisiin menon verran. Nyt moni alun ristiriita on kuitenkin ratkennut, ja elo on tasoittunut. Haluamme molemmat periaatteessa vielä lapsen, mutta olemme sitä mieltä, että ne tehdään vasta avioliittoon. Minulla on yksi lapsi ennestään, miehellä ei. Ikää molemmilla nyt jo 41 vuotta.
Miehen suurin haave on tulla isäksi, ja suurin pelko on jäädä lapsettomaksi. Ei uskalla kosia, koska pelkää, että jos sitoutuu minuun (41-vuotiaaseen naiseen), ei lasta välttämättä enää tulekaan. Ja näinhän se asia onkin. Niinpä tilanne on nyt se, että harrastamme seksiä ja katsomme, tulenko raskaaksi. Jos tulen raskaaksi, asia on selvä ja menemme naimisiin. Jos en tule, mies ei uskaltane sitoutua, ja jatkamme tällaista ainakin minulle veemäistä välitilassa oloa.
Minulla alkaa olla tästä melko kurja olo. Aiemman lapsen vuoksi minulla ei enää ole lapsettomuuden traumaa mutta tuntuu että kelpaan vain, jos pystyn sikiämään lapsia. Jos lapsia ei kuulu, emme varmaan mene ikinä naimisiin ja koska mies välttämättä haluaa lapsia (tyyliin keinolla millä hyvänsä), edessä on sitten varmaan ero jossain vaiheessa. Haluaisin kelvata miehelleni ilman ehtoja lapsen saamisesta.
Kommentit (71)
Jo ristiriidat on syy lähteä, saati tuollainen löysässä hirressä roikottaminen ja "pakkoastutus". Ihan kuin jotain koiraa yrittäisi pennuttaa.
Ymmärrän eroehdotuksen, mutta meillä on kuitenkin hyvä ja mukava olla yhdessä muuten, ja arki toimii. Tämä lapsiasia on vaan miehelleni elämää suurempi juttu. Minäkin tykkäisin kyllä vielä vauvasta tai paristakin, mutta ymmärrän, ettei niitä välttämättä enää tulee. Minua ei kuitenkaan haittaa, jos lapsia ei tulekaan, koska olen jo äiti. Pystyisin siis suhtautumaan tähän asiaan rennolla otteella jos miehellä ei olisi tätä lapsipakkomiellettä. On todella ahdistava ajatus kelvata vain, jos pystyy saamaan lapsen.
Yksi tuttavapariskunta itse asiassa erosi juuri tämän takia äskettäin. Olivat naimisissa 8 vuotta ja liitto kaatui siihen, että mies koki pakottavaa tarvetta tulla isäksi eikä se tämän naisen kanssa onnistunut.
No, voihan tuon miehen ajattelun jollain tavalla ymmärtääkin, mutta uskon että tuo dynamiikka on teille molemmille tosi vahingollista. Voisitteko kokeilla pariterapiaa? Ulkopuolinen voisi auttaa ehkä jäsentelemään tilannetta.
Kylläpä olisi taas mammojen vastaukset toisenlaisia, jos mies ei haluaisi lasta ja nainen sitä haikailisi.
Mitäpä jos MIES onkin itse kykenemätön saamaan lapsia? Syy ei aina ole naisessa...
Aika harvoin löytää ihmisen, jonka kanssa olisi valmis elämään vaikka millaista elämää, kunhan saa olla yhdessä.
Useat menevät yhteen ihmisen kanssa, joka on riittävän sopiva ja hyvältä tuntuva. Silloin tulee kuitenkin jokaisella vastaan raja, jossa on suhteen reunaehdot.
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä olisi taas mammojen vastaukset toisenlaisia, jos mies ei haluaisi lasta ja nainen sitä haikailisi.
Millä tavalla erilaisia? Itse koen, että minulla on tässä lähinnä välinearvo joka määräytyy sen mukaan, saanko lapsen. Jos saan lapsen, olen riittävän arvokas vaimoksi. Jos en, minusta ei ole vaimoksi. Ettei mies vaan jäisi lapsettomaksi. Minusta hänen kannattaisi käsitellä oma lapsettomuuskriisinsä itse esim. yksilöterapiassa, en tiedä mitä pariterapia siihen auttaisi.
Ap
Itse antaisin miehelle vapauden lähteä, mikäli haluaa oman lapsen. Täysin ymmärrettävä syy, lapsettomuus.
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos MIES onkin itse kykenemätön saamaan lapsia? Syy ei aina ole naisessa...
Niin no, eipä voi tietää hedelmällisyydestä. Miehellä on jo valmiiksi erektio- ja laukeamisongelmia. Ylipainoa ja masennusta. Itse kokee, että kaikki ongelmat johtuu siitä, että hänellä ei ole lasta eikä siten tarkoitusta elämässä. Minua hieman vituttaa tämä siksi, että itsekin olen aikanani yksinhuoltajan joutunut tekemään päätöksen, että teen omasta elämästäni niin hyvää kuin se näillä spekseillä on mahdollista. Nyt mies vain odottaa lapsesta jotain ihmepelastajaa elämälleen. Aika raskas taakka lapsellekin tehdä isi onnelliseksi.

Niin annankin, mutta ei hän lähde. Tykkää kuitenkin minusta paljon. Lapsettomuuden pelko vaan painaa vaakakupissa niin paljon ettei uskalla sitoutua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos MIES onkin itse kykenemätön saamaan lapsia? Syy ei aina ole naisessa...
Niin no, eipä voi tietää hedelmällisyydestä. Miehellä on jo valmiiksi erektio- ja laukeamisongelmia. Ylipainoa ja masennusta. Itse kokee, että kaikki ongelmat johtuu siitä, että hänellä ei ole lasta eikä siten tarkoitusta elämässä. Minua hieman vituttaa tämä siksi, että itsekin olen aikanani yksinhuoltajan joutunut tekemään päätöksen, että teen omasta elämästäni niin hyvää kuin se näillä spekseillä on mahdollista. Nyt mies vain odottaa lapsesta jotain ihmepelastajaa elämälleen. Aika raskas taakka lapsellekin tehdä isi onnelliseksi.
Ap
Tuo ei kuulosta terveeltä ollenkaan. Minkälainen pettymys ja romahdus sitten tulee, kun huomaa, että se isyys ei ratkaissutkaan pulmia? Jotain muuta nyt hoidoksi voisi suositella, kuin lasta - elävää, tuntevaa ihmislasta.
Olisin minäkin varmaan lähtenyt, jos miehen kanssa ei olisi lasta kuulunut, mutta sen olisin voinut jonkun muun kanssa saada. Sori, mutta oma lapsi on tärkeämpi asia kuin yksikään aikuinen ihminen. Sinänsä mies on kyllä ollut hölmö, kun on paljastanut kuvion ap:lle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos MIES onkin itse kykenemätön saamaan lapsia? Syy ei aina ole naisessa...
Niin no, eipä voi tietää hedelmällisyydestä. Miehellä on jo valmiiksi erektio- ja laukeamisongelmia. Ylipainoa ja masennusta. Itse kokee, että kaikki ongelmat johtuu siitä, että hänellä ei ole lasta eikä siten tarkoitusta elämässä. Minua hieman vituttaa tämä siksi, että itsekin olen aikanani yksinhuoltajan joutunut tekemään päätöksen, että teen omasta elämästäni niin hyvää kuin se näillä spekseillä on mahdollista. Nyt mies vain odottaa lapsesta jotain ihmepelastajaa elämälleen. Aika raskas taakka lapsellekin tehdä isi onnelliseksi.
Ap
Tuo ei kuulosta terveeltä ollenkaan. Minkälainen pettymys ja romahdus sitten tulee, kun huomaa, että se isyys ei ratkaissutkaan pulmia? Jotain muuta nyt hoidoksi voisi suositella, kuin lasta - elävää, tuntevaa ihmislasta.
Lapsettomuus masensi minuakin, kun sain lapsen niin elämä on hymyillyt sen jälkeen jo kymmenen vuotta.

Hmm...no tämä kuulostaa jo muillakin tavoin aika pahalta.
En oikein usko, että miehellä olisi hirveästi mahdollisuuksia saada enää lasta kenekään muunkaan kanssa, jos eroatte.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos MIES onkin itse kykenemätön saamaan lapsia? Syy ei aina ole naisessa...
Niin no, eipä voi tietää hedelmällisyydestä. Miehellä on jo valmiiksi erektio- ja laukeamisongelmia. Ylipainoa ja masennusta. Itse kokee, että kaikki ongelmat johtuu siitä, että hänellä ei ole lasta eikä siten tarkoitusta elämässä. Minua hieman vituttaa tämä siksi, että itsekin olen aikanani yksinhuoltajan joutunut tekemään päätöksen, että teen omasta elämästäni niin hyvää kuin se näillä spekseillä on mahdollista. Nyt mies vain odottaa lapsesta jotain ihmepelastajaa elämälleen. Aika raskas taakka lapsellekin tehdä isi onnelliseksi.
Ap
Tuo ei kuulosta terveeltä ollenkaan. Minkälainen pettymys ja romahdus sitten tulee, kun huomaa, että se isyys ei ratkaissutkaan pulmia? Jotain muuta nyt hoidoksi voisi suositella, kuin lasta - elävää, tuntevaa ihmislasta.
Lapsettomuus masensi minuakin, kun sain lapsen niin elämä on hymyillyt sen jälkeen jo kymmenen vuotta.
Erektio- ja laukeamisongelmat ja ylipaino tuskin kuitenkaan. Ja jos lapsi sattuu olemaan sairas tai vain koliikkinen, niin masennus voi vain pahentua sellaisesta.
Siis kyllähän sinun itsesikin pitäisi haluta lasta eikä tehdä lasta, jotta saat pitää miehen. Ja sitten parikymppisiä naisia arvostellaan. Ikä ei kyllä tuo viisautta ja järkeä jos on lusikalla annettu.
Juokse! Ei se masennus helpota yhtään, kun perheeseen tulee valvottava vauva. Mies pettyy, lähtee ja jäät yksin 2 lapsen kanssa. Tiedän mistä puhun, koska olen ollut tuossa tilanteessa. Masentunut äijä ei kestänyt perhearkea, syytti mua masenuksestaan ja petti mua. Yksin hoidin/hoidan 2 lasta.
Toivottavasti miehesi löytää sopivan naisen silitettäväksi.
Olen itse ollut masentunut, mutta en suunnittelisi miehen kanssa avioliittoa, enkä yrittäisi sitä lasta.
Olen myös ylipainoinen, enkä siksikään ymmärrä, että jos mies halua lapsen, niin miksi ei pyri laihtumaan. Miehellähän ylipaino voi heikentää sperman laatua.
Olet varma, ettet ole syntipussina tässä leikissä? Mies voi syyttää sinua, jos ei saakaan lasta. Mies tuskin tekee tuota tietoisesti, mutta kuvio voi silti olla olemassa.
Eroa nyt hyvä ihminen!!! Todella sairas ja oksettava kuvio!! Mies voi päätää, vaikka yhden lapsen saisitte, että haluaakin kolme ja lähtee kuitenkin.