Miksi ette pidä matkailusta?
Itselle matkailu on yksi elämän suurimmista iloista ja alkaa ahdistaan jos ei ole matkaa varattuna lähitulevaisuudessa. Kuitenkin tuntuu olevan paljon näitä jotka eivät ikinä halua lähteä minnekään. Miten te oikein irtaudutte arjesta ja saatte jännitystä elämään?
Kommentit (199)
Kannatan isoja saasteveroja matkusteluun. Eivät ne ole yhtään sen onnelempia tai iloisempia ihmisiä jotka eivät saa iloaan irti muuta kuin saastuttamalla pahimmalla tavalla, niillä vain on ylimääräistä rahaa jota ei esim haluta käyttää mihinkään ilmasto hyödylliseen tarkoitukseen.
Minua ei kiinnosta hotellielämä, muutama kerta riitti näkemään mitä se on ja rampata katselemassa jotain nähtävyyksiä eikä puolisookaan niin hankimme maata jossa saa kasvattaa jotain. Jossain voisi joskus käydä mutta ei työkseen rampata montaa kertaa vuodessa niin kuin monet tekevät. En tiedä mitä ihmeen onnea se tuo nähdä joka maailman kolkka.
Mitä rikkaampia ihmiset ovat niin enemmän saastutetaan ja mitään ei ole ilmsatomuutos vaikuttanut niin että matkustelu tulee vaan lisääntymään. Se kun sitä onnea ja arjesta irtautumista ei voi millään muilla keinolla saavuttaa. Kaikki kallistuu ja eläminen vaikeutuu niilläkin jotka eivä turhaa saastuttamista harrasta. Ilmastomuutos tuo isoja haasteita ruuan kasvattamiseen ja sen myötä se kallistuu. Oikeasti hyvin harva sitä ajattelee. Ihminen ei ajattele muita kun itseään kuinka pääsee arjesta irti ja mahdollisimman kalliisti kun rahaa on.
Vierailija kirjoitti:
Olen aivan liian pihi matkustaakseni, järkyttävän kallista.
Lisäksi ne matkustamisesta säästyneet rahat voi käyttää muihin itselleen tärkeämpiin asioihin kuten omiin harrastuksiinsa.
Mulle ne on taas ainoa tapa rentoutua. Olen parhaimmillani, iloisimmillani ja stressivapaa vain ollessani matkalla. Edellinen reissu syyskuussa, ahistus on hirveä. Hiihtolomalla on pakko päästä johonkin.
Reissataan koko perhe aina.
Minua ei kiinnosta. Olen käynyt yleisen mielipiteen mukaisissa hienoissa paikoissa ja reaktio on aina ollut tyyliin "jaa tälläinenkö tämä on". Tämän lisäksi matkustelu aiheuttaa kaikkine kontrolloimattomine juttuineen minulle stressiä minkä takia olen matkalta palatessa aina väsyneempi kuin sinne lähtiessä. En näe mitään järkeä maksaa tästä. Hiihtolenkki, hyvä ruoka ja takkatulen eteen kirjan kanssa. Valitsen mieluummin sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se näkyy ihmisessä, jos ei käy katselemassa maailmaa.
Keskustelin netissä vanhemman miehen kanssa, jona ei ollut koskaan käynyt ulkomailla. Oli kumminkin entinen lukion opettaja. Sanoi, että ei sinne tarvitse itse mennä, ihan tarpeeksi saa tietoa lukemalla ja katsomalla dokumentteja ym. eri maista.
Tuohon en osannut sanoa mitään.On pikkasen eri asia kokea itse jotain kuin lukea tai katsomalla dokumentteja. Käyn joka vuosi patikoimassa Alpeilla ja sitä tunnetta ja kokemusta ei kyllä saa lukemalla ja dokumentteja katsomalla.
Mutta ei kaikkia kiinnosta ollenkaan tuollainen kokeminen. Kaikki ei ole järin aistielämys-ihmisiä ollenkaan. Itsekin olen sellainen, että nautin enemmän ajattelemisesta ja fantasioinnista kuin mistään aistein koettavasta. Koska tykkään miettiä ja tietää asioista, seuraan kuitenkin dokumenteista, kirjoista ja netistä esim. ulkomaiden asioita ja kriisejä, historiaa, kulttuurijuttuja, luontojuttuja. Itselleni idea ei ole kokemus, vaan se mitä äly noista saa. Olen kyllä jotain matkojakin tehnyt mutta siellä juuri totesin sen että minusta on kivampi katsoa vaikka hyvin tehty dokumentti Vatikaanista ja sen taiteesta kuin tungeksia siellä turistimassassa katsomassa paikan päällä. Tai katsella joku luontodokumentti jossa näen kaikenlaista, sen sijaan että menen kokemaan paikan päälle, missä en näe ollenkaan niin monipuolisesti kasvillisuutta ja eläimiä kuin hyvin tehdyssä dokumentissa. Ja moni paikka joka on kiinnostava on koettuna lähinnä tukala, esim. sademetsät: kuumaa, kosteaa, hyönteisiä, käärmeitä.
Äitini taas on sellainen kokijaihminen joka nauttii kaikkien aistien jutuista paljon. Ihan ruokien mauista, lämpötiloista, näkymistä, tuoksuista. Hänelle ei mitenkään voisi sopia minun tyylini. Mutta en usko että kumpikaan tapa on toista huonompi, erilaisia vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä, jo lähtemisen suunnittelu on rasittavaa. Meillä eläimiä, joille pitää järjestää hyvä hoito. Lapsille pakkaaminen. Lisäksi matkustettava ennen ja jälkeen hki-400km. En halua nähdä mitään kurjuutta tai kärsiviä ihmisiä/eläimiä matkallani. Lasten ehdoilla meneminen ja vilkkaiden lasten vahtiminen. Ei kuulosta kivalta lomalta. Lisäksi en syö mitään epämääräistä tai epähygieenistä ja en halua että kukaan sairastuu mihinkään ameebaan.
Ymmärrän tuon, että pitkää matkustaa Helsinkiin pitkästi ennen lähtöä ja vilkkaiden lasten ehdoilla mennään, mutta on kyllä maita, joissa ei ole kurjuutta tai kärsiviä ihmisiä ja eläimiä. En minäkään sellaisiin maihin matkusta vaikka muuten matkustan paljon.
Ehdotapa mukavia kohteita. Haluaisin kyllä näyttää kielitaitoisille lapsillemme muutakin kuin kotinurkkia. Katselen aina matkoja, mutta en voisi ajatella mihinkään turistihelvettiin matkustamista lomana. Ollaan kierrelty kyllä pohjoismaita paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se näkyy ihmisessä, jos ei käy katselemassa maailmaa.
Keskustelin netissä vanhemman miehen kanssa, jona ei ollut koskaan käynyt ulkomailla. Oli kumminkin entinen lukion opettaja. Sanoi, että ei sinne tarvitse itse mennä, ihan tarpeeksi saa tietoa lukemalla ja katsomalla dokumentteja ym. eri maista.
Tuohon en osannut sanoa mitään.On pikkasen eri asia kokea itse jotain kuin lukea tai katsomalla dokumentteja. Käyn joka vuosi patikoimassa Alpeilla ja sitä tunnetta ja kokemusta ei kyllä saa lukemalla ja dokumentteja katsomalla.
Tuli tästä mieleen sellainen juttu, että kyllä täällä Suomessakin on kaikenlaista nähtävää ja koettavaa, eikä sellaista tunnetta, mitä niiden näkemisestä saa, ei myöskään korvaa mikään muu asia. Ja jos puhutaan kokemuksista ylipäätään, niin mulle eniten tavoittelemisen arvoiset kokemukset liittyvät hevosiin, eikä niiden perässä tarvitse matkustaa kauas.
Niin on ja työllistää kotimaan yrittäjiä ja siten luoda työpaikkoja suomeen. Onnea ja iloa tuovat asiat voi löytää ihan läheltäkin niin että pitää koko maapallo kiertää ja tuoko se ihan oikeasti onnea niin kenellekkään ei ole tuonut mitään pysyvää onnea kun taas pitää lähteä tai siihen tulee riippuvuus niin kuin peliriippuvuus, alkoholi yms, riippuvuudet. Niillä joilla on ylimääräistä rahaa niin ei mene kuin pari kuukautta edellisestä matkasta ulkomaille niin jo suunnitellaan uutta.
Köyhät ihmiset ovat kaikein hyödyllisimpiä ihmisiä joilla ei ole varaa saastuttaa ja kuluttavat kaikki rahansa kotimaahansa työllistäen kotimaassaan. Jos ei olisi köyhiä niin tämä maapallo olisi mennyt jo tuhoon ta pahempiin ongelmiin varmaankin ajat jo sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä. Vielä viime vuonna mammat kehuskelivat kilpaa kuinka monessa maassa olivat käyneet. Suomessa viihtyville vttuiltiin. Nyt kukaan ei kehtaa myöntää matkustaneensa koska se on niin noloa.
Avauksessa kysyttiin, miksi et pidä matkustelusta. Siksi tässä ketjussa on poikkeavaa, jos joku tulee kehuskelemaan matkustamisillaan. Ne tekstit kuuluvat toiseen ketjuun.
Ei kait tämäkään ketju niin mustavalkoinen ole, että vaan haukkua saa matkailua🤨. Erilaiset näkökulmat ovat aina hyväksi. Mutta niille, joita muiden matkailu harmittaa, se on tietysti paha, yksikin kehuva kommentti, kun oikein tahtoisi muita kontrolloida ja selitellä, että vain minun tapa elää on oikea. Maapallo, ihminen ym tuhoutuvat joka tapauksessa. Tämä reissu ei toistu.
Vastasin siihen, kun joku ihmetteli, että miksi kaikki ovat nyt matkustelua vastaan. Jos siis kysytään, miksi et pidä matkustelusta, ei ole ihme, että tulee 10 vastausta, joissa kerrotaan syyt miksi ei, ja vain yksi, jossa tykätään matkustella. Vastauksista ei siis voi päätellä mitään siitä, moniko pitää matkustelusta ja moniko ei, kuten joku ajatteli.
Vierailija kirjoitti:
Matkustaminen on rasittavaa. Ensin pakkaat hullun lailla ja kun tulet takaisin alkaa se inhottava matkalaukkujen tyhjennys ja pyykinpesu. Omassa sängyssä on paras nukkua. Ja minne tahansa menee, niin melkein joka paikassa on likaisempaa kuin täällä, tauteja, ällöttäviä ötököitä. Turistimassat ärsyttää ja jos menet jonnekin, missä ei muita turisteja ole, ei ole mitään palveluitakaan ja löydät itsesi jostain läävästä nukkumasta. Juomavedestäkin voi saada ties mitä ameeboja. En myöskään pidä kuumuudesta ja jatkuvasta auringonpaisteesta ja sitähän se on suuressa osassa maailmaa. Nautin paljon enemmän, kun katselen dokumentteja ja matkailuohjelmia vieraista maista. Sanalla sanottuna matkustelu on erittäin epämukavaa. En nauti siitä tippaakaan, pelkkä ajatuskin väsyttää.
Arkeni on niin mukavaa, etten siitä hirveästi tarvitse irtiottoja. On onnellinen avioliitto ja ihanat, kohta aikuiset lapset, muutama hyvä ystävä ja työ, josta nautin. Vapaa-aika kuluu mökkeillen, saunoen, luonnossa kulkien. Pyöräilen, hiihdän ja lumikenkäilen, käyn joogassa, luen paljon, neulon ja askartelen, käydään joskus elokuvissa, syömässä, teatterissa, konserteissa. Käyn luontaishoidoissa, nautin kylvystä, otan joskus lasin viiniä tai käyn istuskelemassa kahvilassa. Kesällä käydään Lapissa, joskus mennään Norjaan asti, siinä meidän matkailut.
MIKSI kopioit muiden vastauksia?
Vierailija kirjoitti:
Minun arkeni on niin mukavaa etten tarvitse siitä irtiottoa. Viihdyn myös erinomaisen hyvin kodissani. Introverttinä pidän matkailua muutenkin vaivalloisena.
Vierailija kirjoitti:
Lentäminen pilaa ilmaston. Sinulla ei ole mitään oikeutta lennellä huvin vuoksi vain koska sinä haluat tehdä niin. Hyi kun olet itsekäs.
Plää-ää, älä viitsi olla pölkkypää.
Samat sanat! Matkustanut olen omatoimimatkoilla jo viimeiset 33 vuotta, reissujen pituus 1-3kk. Kuolisin jos pitäisi vaan nyhjöttää kotosuomessa, vaikka meillä on useampi mökki. Ja luonto ja koirat.
Maailmalla matkailu ei kiinnosta, mulle riittää loistavasti irtiotot kotimaassa, yleensä mieluiten lähden vaeltamaan tai vaikka retkeilemään lähistölle. Se rentouttaa, toisin kuin suhaaminen pitkin mantereita ja kellon kanssa kiiruhtaminen että kerkeää tehdä kaiken lomalla.
Vierailija kirjoitti:
Periaatteessa matkustaminennon ihan ok ajatuksena; nähdä eri paikkoja ja hienoja nähtävyyksiä (minua ei kiinnosta esim. kulttuureihin tutustumisen takia matkailla, koska en ainakaan itse ole matkoillani mitenkään tiiviisti kiinni paikallisissa yhteisöissä ja opin kulttuurista yhtälailla katsomalla jotain matkailuohjelmaa), mutta ennen kaikkea minusta matkailu on kivaa maiseman vaihtamisen näkökulmasta; olla muualla kuin kotona (jossa pitää tiskata jne) hetken aikaa.
Käytännössä en jaksa innostua tästä asiasta kovin montaa päivää, koska hotelli ei ole kotoisa, vihaan etsiskellä ruokapaikkoja pari kertaa päivässä, ei kuitenkaan synny sellaista autenttista tunnetta ko. yhteisöön tai paikkaan kuulumisesta vaan olen irrallinen turisti, joka on paikan päällä vain tietyn hetken eikä aiokaan jäädä sinne.
Matkailu on rasittavaa.
Viihdyn kotona tosi hyvin ja rakastan omaa arkea ja rutiineja ja poiketa niistä ihan täällä kotioloissa. En kaipaa jännitystä, elämyksiä puolestaan saan ihan kotimetsästä ja luonnosta. Ihmiset on kiinnostavia Suomessakin, kun pysähdyt ihmisen äärelle niin kohtaamiset on hienoja. (Helpompi heihin on tutustuakin kuin vaikka ulkomailla)
Kun Suomi on täynnä ulkomaalaisia ainakin tietyillä alueilla, ei tarvitse ainakaan lähteä ulkomaille katselemaan ulkomaalaisia ihmisiä.
Päinvastoin mielelläni lähden Viroon, Puolaan tai Unkariin, koska haluan päästä välillä eroon noista kaikkialla olevista kaapu olioista ja sielu ja hermotkin lepää, kun ei niitä näe kokoajan.
Uusien paikkojen näkeminen ei anna minulle mitään onnetta.
Onko matkustus muka jonkun mielestä maailman ainoa jännittävä harrastus? Mitä hittoa!
Onhan se kiva jännittää, ehtiikö seuraavalle lennolle ajoissa... heh.
Loppujen lopuksi (ainakin omasta mielestäni) niiden tuttujen ja turvallisten turistinähtävyyksien kiertelyssä ei ole mitään jännittävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkustaminen on rasittavaa. Ensin pakkaat hullun lailla ja kun tulet takaisin alkaa se inhottava matkalaukkujen tyhjennys ja pyykinpesu. Omassa sängyssä on paras nukkua. Ja minne tahansa menee, niin melkein joka paikassa on likaisempaa kuin täällä, tauteja, ällöttäviä ötököitä. Turistimassat ärsyttää ja jos menet jonnekin, missä ei muita turisteja ole, ei ole mitään palveluitakaan ja löydät itsesi jostain läävästä nukkumasta. Juomavedestäkin voi saada ties mitä ameeboja. En myöskään pidä kuumuudesta ja jatkuvasta auringonpaisteesta ja sitähän se on suuressa osassa maailmaa. Nautin paljon enemmän, kun katselen dokumentteja ja matkailuohjelmia vieraista maista. Sanalla sanottuna matkustelu on erittäin epämukavaa. En nauti siitä tippaakaan, pelkkä ajatuskin väsyttää.
Arkeni on niin mukavaa, etten siitä hirveästi tarvitse irtiottoja. On onnellinen avioliitto ja ihanat, kohta aikuiset lapset, muutama hyvä ystävä ja työ, josta nautin. Vapaa-aika kuluu mökkeillen, saunoen, luonnossa kulkien. Pyöräilen, hiihdän ja lumikenkäilen, käyn joogassa, luen paljon, neulon ja askartelen, käydään joskus elokuvissa, syömässä, teatterissa, konserteissa. Käyn luontaishoidoissa, nautin kylvystä, otan joskus lasin viiniä tai käyn istuskelemassa kahvilassa. Kesällä käydään Lapissa, joskus mennään Norjaan asti, siinä meidän matkailut.
MIKSI kopioit muiden vastauksia?
Vierailija kirjoitti:
Minun arkeni on niin mukavaa etten tarvitse siitä irtiottoa. Viihdyn myös erinomaisen hyvin kodissani. Introverttinä pidän matkailua muutenkin vaivalloisena.
Moni ei-matkusteleva ajattelee juuri noin. Niin minäkin. Se ei ole kopioimista. Tuttu, joka tykkää matkustelusta ja jolla on aina matka tai matkoja varattuna, on toista maata. Hän ei nauti arjesta eikä pysty rentoutumaan ollenkaan kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkailussa hienoa ja kivaa on vain se hetki jossain hyvässä ravintolassa viinilasi kourassa. Mutta jos sen saavuttamiseksi pitää sietää se kaikki muu oheistoiminta, niin ei yksinkertaisesti vain jaksa. Ensin se koko lentokenttärumba. Tätä nyt tuskin tarvitsee kenellekään edes yksityiskohtaisesti avata. Mutta sen päälle pitää jaksaa aika paljon muutakin. Hotelleissakin on aina jotakin: ei ollutkaan huoneessa sitä luvattua terassia tai ilmastointi ei toimi. Aamupalalla toisen maan kansalaiset etuilee tai hedelmät on loppu. Aina koko ajan jossain on jotakin mikä mättää. Joku on aina vedättämässä. Astut vahingossa matolle mikä heitetään jalkojesi alle, niin siitä vaaditaan hintaa. Joku toinen länttää kysymättä kengillesi lankkia ja taas pitää olla maksamassa palvelusta mitä et oikeasti edes halunnut. Ravintolalasku ei ole ikinä sitä mitä listalla on hinnoista sanottu tai sitten aletaan vaatia extraa serveteistä ja ruokailuvälineistä.
Bussit on myöhässä, passi on hävinnyt hotellin respassa tai taskut tyhjennetään metrossa....
Eiku ei vaan jaksa. Ei vaan yksinkertaisesti tällainen keski-ikäinen enää vain jaksa.
Tämä on kyllä niin totta! Koko ajan saat matkalla olla varuillasi. Missään vaiheessa ei voi ns. hengähtää, että nautitaanpa nyt olemisesta. Aivan jatkuvasti saat kyttäillä ympäristöä, että kukakohan nyt yrittää huijata, vedättää tai muuten vain tyrkyttää sinulle ostettavaksi tuotetta jota et halua. Ravintolalasku on tietty oikein klassinen esimerkki. Itse pitäisi pitää omaa kirjanpitoa (tuskin sekään auttaisi) jos ravintolasta haluaa lähteä maksamalla vain tilatut tuotteet. Taksissa on aina joku kallein taksa ja kun edes yrität puhua asiasta, niin kuskin kielitaito katoaa välittömästi. Aivan sairaan raastavaa ja väsyttävää olla tällaisessa ympäristössä. Koko ajan olet ikään kuin vaaran uhkaamassa hätätilassa ja kehon pitää olla valmiina aina vain seuraavaan koitokseen. Ja jos ajattelet, että ottamalla pari lasia viiniä, sitä ikään kuin rentoutuisi.... no sitten ne uhat vasta päälle tulevatkin. Joku ukottaa sinua aivan välittömästi.
Että tämän vuoksi itsellänikin ei ole viime aikoina enää tullut reissattua. Tuosta "lystistä" kun vielä pitää pulittaa aika sievoinen summa.
Missä ihmeen paikoissa te matkustelette, kun joko ajan yritetään huijata?! Teen vuosittain vapaa-ajan ja työn merkeissä vähintään 10-15 reissua Euroopassa, ja eikä KOSKAAN ole tullut tällaisia vastaan. Ikinä ei ole huijattu ravintoloissa, uber on aina vienyt minne pitänyt, ihan normaalivarovaisuutta noudattaen (esim ei lompakkoa takataskuun tai avoimeen olkalaukkuun niinkuin ei Suomessakaan kannata jättää) mitään ei ole ikinä varastettukaan.
Onko nämä uhat siis todellisia ja teille tapahtuneita vai jotain hurjaa vainoharhaisuutta?
Vierailija kirjoitti:
Näitten vastausten perusteella ihmiset jotka eivät matkustele ovat stressiherkkiä kotihiiriä jotka eivät osaa nukkua muualla kuin omassa sängyssä ja jotka eivät halua kokea mitään arjesta poikkeavaa.
Onhan nuo kaikki jo nähty moneen kertaan ja mitä jäi käteen - koti-ikävä vaan aina.
Sitäpaitsi globalisaatio on vienyt maista omaleimaisuuden aika tarkkaan - kaikkialla vaan pizzaa, ranskiksia, kokista ja muuta roskaa syötävänä.
Vaan onpa se pistänyt arvostamaan omaa maata entistä enemmän, kun on tullut nähtyä kaikenmaailman kusiputkaa, luikureita, pahaa vettä ja haisevia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitten vastausten perusteella ihmiset jotka eivät matkustele ovat stressiherkkiä kotihiiriä jotka eivät osaa nukkua muualla kuin omassa sängyssä ja jotka eivät halua kokea mitään arjesta poikkeavaa.
Oma maa mansikka, muu maa mustikka - kunpa somput ja muut myslit ajattelisivat samoin.
Tuli tästä mieleen sellainen juttu, että kyllä täällä Suomessakin on kaikenlaista nähtävää ja koettavaa, eikä sellaista tunnetta, mitä niiden näkemisestä saa, ei myöskään korvaa mikään muu asia. Ja jos puhutaan kokemuksista ylipäätään, niin mulle eniten tavoittelemisen arvoiset kokemukset liittyvät hevosiin, eikä niiden perässä tarvitse matkustaa kauas.