Luetaan enemmän Raamattua vuonna 2020!
Haastan kaikki lukemaan enemmän Raamattua vuonna 2020. Jotkut pyrkivät lukemaan aina Raamatun läpi vuodessa tai jopa puolessa vuodessa. Itse olen aloittanut luku-urakan vuosia sitten... Aloitin 1. Mooseksen kirjasta ja luin jonnekin Toiseen Kuninkaiden kirjaan. Sitten hyppäsin Uuteen testamenttiin ja luin sen läpi. Nyt olen jatkanut Vanhaa testamenttia ja olen Jesajan kirjan puolivälissä. Yritän päästä VT:n loppuun muutaman kuukauden sisällä. En aseta enää itselleni tiukkoja aikatauluja, koska se saa itseni vain lannistumaan, jos en pysy tavoiteaikataulussa. Pääasia, että pyrkii lukemaan edes vähän joka päivä. Sen jälkeen olisi mielenkiintoista lukea Raamattu kronologisesti läpi. Käytän Raamattu Kansalle -käännöstä.
Aion myös alkaa opetella Raamatun kohtia ulkoa. Aloitin psalmista 1, joka on tähän tarkoitukseen sopiva niin sanomaltaan kuin pituudeltaan :) Latasin Raamattu-sovelluksen, josta voi opetella ulkoa esim. bussimatkalla tai kun on luppoaikaa.
Oletteko lukeneet Raamatun kokonaan? Mitä käännöstä käytätte? Käytättekö myös kommentaariraamattuja? Entä seuraatteko jotain lukusuunnitelmaa? Ääniraamattua?
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tekisi monelle kovinkaan paljon pahaa, mutta miksi avaus oli luetaan, monikossa, miksei vain luen enemmän Raamattua 2020, miksi tarvitset muiden stunttausta ja henkistä tukea? Ihmisen tulee ottaa vastuu vain ja ainostaan itsestään (jollei siis ole omia pieniä lapsia).
Koska haluan kannustaa muitakin lukemaan ja jakaa kokemuksia täällä. Yksinpuhelusta voisi tulla aika lyhyt keskustelu.
ApEt kuitenkaan vastaa
vastaa tähän
mihin koira joutuu kuoltuaan?
mihin itse murhan tehnyt joutuu kuoltuaan?
Mikäli itsemurhassa taas kysymyksessä olisi oma teko ja sellaisena yritys tarjota hyvitysuhria, teko vie helvettiin, eikä taivaaseen, sillä omilla teoillaan ei voi hankkia anteeksiantamusta - vain uskon tähden Kristukseen Jumala antaa syntejä anteeksi.ap
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla ap koiraa?
Onko se saastainen?
mitä raamattu sanoo pikku musse koirulistasi?
taivasmaailmassa voi hyvinkin olla myös eläimiä. Mutta mitä lajeja? Ehkä ei bakteereita ja hyttysiä, vaan vain korkeammalle tasolle kehittyneitä eläimiä. Niitä jotka kykenevät itsensä tiedostavaan vuorovaikutukseen ympäristönsä kanssa eli joiden kohdalla voidaan puhua jonkinlaisesta persoonallisuudesta.
Ehkä nämä eläimet uskovat Jumalaan samalla sanattomalla tavalla kuin kastettu sylivauva. Uskohan ei ole pohjimmiltaan tietoista toimintaa, vaan sisimmän avoimuutta Jumalan läsnäololle. Kenties jotkut eläimetkin pystyvät siihen.
Erään teorian mukaan tuleva maailma avautuu vain niille eläimille, jotka ihminen on ottanut elämänpiiriinsä. Ihmisten elämän jatkuminen perustuu siihen, että Kristus ottaa meidät yhteyteensä ja vuodattaa meihin kuolemattomaksi tekevän voimansa. Sama voima vuotaa sitten meistä ihmisistä lähipiirimme eläimiin.
Voimme siis tavata täyttymyksessä uskollisen kotikoiran tai hevosen. Siksi meillä on entistäkin syvempi syy kohdella eläimiä ”inhimillisesti”.
Jos taivaskutsu koskee myös joitakin eläimiä, eräät Raamatun kohdat saavat syvemmän merkityksen.

En vastaa provoilijoille tai aiheen vierestä puhuville. Ignooraan :)
Ap
Uskohan ei ole pohjimmiltaan tietoista toimintaa, vaan sisimmän avoimuutta Jumalan läsnäololle. Kenties jotkut eläimetkin pystyvät siihen.
No nyt alkoi kiinnostaa ..eläinten usko! kerro lisää ap

Mitä sinä tiedät bakteerien sielunelämästä? Ja rotta sekä varis ovat koiria kehittyneempiä ja älykkäämpiä. Onko taivas siis täynnä rottia ja variksia? Ihmisen elinpiirissähän nekin elävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tekisi monelle kovinkaan paljon pahaa, mutta miksi avaus oli luetaan, monikossa, miksei vain luen enemmän Raamattua 2020, miksi tarvitset muiden stunttausta ja henkistä tukea? Ihmisen tulee ottaa vastuu vain ja ainostaan itsestään (jollei siis ole omia pieniä lapsia).
Koska haluan kannustaa muitakin lukemaan ja jakaa kokemuksia täällä. Yksinpuhelusta voisi tulla aika lyhyt keskustelu.
ApEt kuitenkaan vastaa
vastaa tähän
mihin koira joutuu kuoltuaan?
mihin itse murhan tehnyt joutuu kuoltuaan?
En vastaa provoilijoille tai aiheen vierestä puhuville. Ignooraan :)
ApAp mikä raamatunkohta herättää sinussa kysymyksiä?
esim Juudaksen kohtalo mietityttää kovasti
Niitä on monia... Esim. se, jossa puhutaan uskosta ja teoista tai uskosta luopumisesta. Myös jotkut vertaukset pohdituttavat.
Ap
Vierailija kirjoitti:
No nyt alkoi kiinnostaa ..eläinten usko! kerro lisää ap
En ole siihen ottanut kantaa lainkaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tekisi monelle kovinkaan paljon pahaa, mutta miksi avaus oli luetaan, monikossa, miksei vain luen enemmän Raamattua 2020, miksi tarvitset muiden stunttausta ja henkistä tukea? Ihmisen tulee ottaa vastuu vain ja ainostaan itsestään (jollei siis ole omia pieniä lapsia).
Koska haluan kannustaa muitakin lukemaan ja jakaa kokemuksia täällä. Yksinpuhelusta voisi tulla aika lyhyt keskustelu.
ApEt kuitenkaan vastaa
vastaa tähän
mihin koira joutuu kuoltuaan?
mihin itse murhan tehnyt joutuu kuoltuaan?
Mikäli itsemurhassa taas kysymyksessä olisi oma teko ja sellaisena yritys tarjota hyvitysuhria, teko vie helvettiin, eikä taivaaseen, sillä omilla teoillaan ei voi hankkia anteeksiantamusta - vain uskon tähden Kristukseen Jumala antaa syntejä anteeksi.ap
Tämä ei ollut ap.
Ap
Paljonko Raamatusta jää jäljelle, jos karsitaan pois sukutaulut ja muut fillerimatsku?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tekisi monelle kovinkaan paljon pahaa, mutta miksi avaus oli luetaan, monikossa, miksei vain luen enemmän Raamattua 2020, miksi tarvitset muiden stunttausta ja henkistä tukea? Ihmisen tulee ottaa vastuu vain ja ainostaan itsestään (jollei siis ole omia pieniä lapsia).
Koska haluan kannustaa muitakin lukemaan ja jakaa kokemuksia täällä. Yksinpuhelusta voisi tulla aika lyhyt keskustelu.
ApEt kuitenkaan vastaa
vastaa tähän
mihin koira joutuu kuoltuaan?
mihin itse murhan tehnyt joutuu kuoltuaan?
En vastaa provoilijoille tai aiheen vierestä puhuville. Ignooraan :)
ApAp mikä raamatunkohta herättää sinussa kysymyksiä?
esim Juudaksen kohtalo mietityttää kovastiNiitä on monia... Esim. se, jossa puhutaan uskosta ja teoista tai uskosta luopumisesta. Myös jotkut vertaukset pohdituttavat.
Ap
laita yksi esimerkki vertauksesta jonka merkitystä et ymmärrä
Vierailija kirjoitti:
Paljonko Raamatusta jää jäljelle, jos karsitaan pois sukutaulut ja muut fillerimatsku?
Kun raamattu kirjoitettiin suurin osa ihmisistä oli lukutaidottomia.
Onko lukutaidottomuus este oikealle uskolle?
Vierailija kirjoitti:
Mukana!
Loistavaa! Meinasi jo koko ketju lähteä aivan sivuraiteelle.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljonko Raamatusta jää jäljelle, jos karsitaan pois sukutaulut ja muut fillerimatsku?
Kun raamattu kirjoitettiin suurin osa ihmisistä oli lukutaidottomia.
Onko lukutaidottomuus este oikealle uskolle?
Uskohan ei ole pohjimmiltaan tietoista toimintaa, vaan sisimmän avoimuutta Jumalan läsnäololle. Kenties jotkut eläimetkin pystyvät siihen.
No Raamattuhan on niin ristiriitaista shittiä ettei mikään toinen kirja ole. Ensina sanotaan että älä tee näin ja sitten sanotaan myöhemmin että tee niin ja päinvastoin. Diu diu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mukana!
Loistavaa! Meinasi jo koko ketju lähteä aivan sivuraiteelle.
Ap
joo mämeen sinne pitsalle ja kaljalle
sijaitsee kallion kurvassa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljonko Raamatusta jää jäljelle, jos karsitaan pois sukutaulut ja muut fillerimatsku?
Kun raamattu kirjoitettiin suurin osa ihmisistä oli lukutaidottomia.
Onko lukutaidottomuus este oikealle uskolle?
Uskohan ei ole pohjimmiltaan tietoista toimintaa, vaan sisimmän avoimuutta Jumalan läsnäololle. Kenties jotkut eläimetkin pystyvät siihen.
Avoimmuus Jumalalle on ihmisen keksimää mielikuvitusta. Lopettakaa loruilu.
Ap ..jos olisit syntynyt pohjois syyriaan ..olisitko nyt kristitty.
Vastaa rehellisesti
Vierailija kirjoitti:
Ap ..jos olisit syntynyt pohjois syyriaan ..olisitko nyt kristitty.
Vastaa rehellisesti
En vastaa provoilijoille..ja olen kristitty.ap
Minun nähdäkseni Juudas alkoi katua tekoaan varsin pian Jeesuksen kuoleman jälkeen ja hän tappoi itsensä sen takia. Juudaksen katumus on siis aitoa, joten hän myöntää tehneensä väärin. Tässä tapauksessa, kun Juudas on kuulunut Jeesuksen opetuslapsiin ja tuntee Jeesuksen opetuksia, tämä tarkoittaa sitä, että Juudas tunnustaa myös Jeesuksen suuren arvon, jolloin hänen itsemurhansa lienee ymmärrettävä anteeksipyynnöksi ja avunhuudoksi tehdyn virheen jälkeen. Siten hän varmaankin sai syntinsä anteeksi. Mikäli itsemurhassa taas kysymyksessä olisi oma teko ja sellaisena yritys tarjota hyvitysuhria, teko vie helvettiin, eikä taivaaseen, sillä omilla teoillaan ei voi hankkia anteeksiantamusta - vain uskon tähden Kristukseen Jumala antaa syntejä anteeksi. Raamatussa annetaan myöskin ymmärtää, että paholainen meni Juudakseen Jeesuksen lausuttua ennustuksen kavalluksesta, joten paholainen ehkä sitten poistui Juudaksesta tilanteen laannuttua vähän aikaa kavalluksen jälkeen ja Juudas heräsi tekonsa todellisuuteen ja kauhistui tekoaan. Minusta Jeesus kuoli myös Juudaksen puolesta ja Jumala tiesi jo etukäteen, mitä tulee tapahtumaan, koska Jeesuskin ennusti oman kuolemansa ja ylösnousemuksensa jo ennen tämän tapahtumista; Juudaksen hairahdus ei siten näytä miltään äärettömän suurelta rikokselta, vaan ennemminkin tapahtuneelta onnettomuudelta, joka oli tarpeellinen Jeesuksen joutumiseksi ristille ja kuolemaan, jotta tämä voisi voittaa kuoleman ja vapahtaa ihmiskunnan.