Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsia vai ei - ihan mahdoton päätös!!
Miten te olette ratkaisseet??
30.12.2019 |
Vauvakuumetta ei ole, koskaan ollutkaan ja tuntuu että tämänhetkiseen elämään ei lasta mahdu. Ahdistaa ajatus siitä, mistä kaikesta pitäisi luopua : vapaudesta, omasta ajasta, harrastuksista, ja varmaan talouskin kärsisi. Puhumattakaan yöunista. Elämäni on todella hyvää juuri näin!
Toisaalta, elämää on (toivottavasti) jäljellä vielä vuosikymmeniä - alkaako tämä vapaa, oman itsen ympärillä pyörivä elämäntyyli joskus kyllästyttää? Vähän päivä murmelina- tyyliin?
Siihen en usko, että yksinäisyys vanhana liittyy lapsiin. Olen nähnyt yksinäisiä vanhuksia, joilla useita lapsia - ja lapsettomia vanhuksia, jotka eivät ole yksinäisiä. Tähän tarkoitukseen en siis lapsia hankkisi!
Lapset eivät myöskään voi olla elämän merkitys. Sisältöä he kyllä varmasti tuovat, mutta oman elämän merkitys pitää löytää muualta.
Toisaalta voisi olla kiva matka, nähdä lapsen kasvavan. Mutta riittääkö tämä ilo kaiken sen menetetyn korvaukseksi?
Koen tällä hetkellä mahdottomaksi ratkaista tätä ongelmaa! Ja aikaa ei ole, kun maagiset 40 vuotta lähestyy.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
En tunne ketään, joka olisi katunut lasten saamista. Tiedän useita, jotka katuvat sitä, etteivät koskaan halunneet lapsia.
Yksi kaverini katuu lastaan. Rakastaa lasta kyllä, mutta on silti sitä mieltä, että olisi parempi ettei lasta olisi, kun hän ei olisi halunnut lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai elämän päätöksiä voi tehdä muulta pohjalta kuin sen mukaan, miltä juuri nyt tuntuu. Sitähän ei koskaan tiedä, katuuko tekemiään päätöksiä joskus myöhemmin.
Ei ap, mutta samassa tilanteessa..Ymmärrän kyllä, että ne jotka saavat lapsen, eivät sitä kadu ja hyvä niin, se on sopeutumista. Mutta kun minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta ja halua saada lapsia, ja uskon että voin olla onnellinen ilman lastakin..Silti, on se paine yhteiskunnalta, että pitäisi olla lapsi. :/
Vierailija kirjoitti:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/03/26/moni-heraa-lapsitoiveeseen-lii…
Ihan ok artikkeli, paitsi että jos ihmiset eivät halua lapsia, on se heidän oma asiansa eikä mikään "ongelma". Ja maapallon kantokyvyn puolesta vähälapsisuus olisi toivottava globaali trendi. Ei siitä ole kuin reilu sata vuotta, kun ihmismäärä oli n.1 miljardi, ongelma on väestöräjähdys.
Viestisi perusteella sinuna en yrittäisi saada lasta. Viestistäsi loisti se kuinka rakastat elämääsi nyt. Kuitenkin vastuu lapsesta on iso ja kyllä siinä ns. Oma elämä muuttuu paljonkin, lapsen saannin jälkeen lapsi on ykkönen ja muu tulee sen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä halusin aina lapsia, en omaksi iloksi tai seuraksi, tunne oli sellainen käsittämätön haamukipu että jotain puuttuu. Nyt lapsia on 2 ja ovat teinejä, huomaan itse miten alan erkaantumaan niistä ja suuntautumaan taas muihin asioihin ( olen kyllä aina ollut työelämässä ja itse ollaan hoidettu , ei ole tukiverkkoja muita kuin maksetut palvelut). Suurin onni ja täyttymys elämässä on ollut seurata noiden kasvamista paremmiksi ihmisiksi kuin minä olen koskaan ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”40-vuotiaista noin kolmannes tulee enää raskaaksi” https://www.dextralapsettomuusklinikka.fi/blogi/2016/04/24/nain-ika-vai…
https://aamuset.fi/artikkeli/4745605/Ika+ei+tunne+armoa+yha+useampi+40v…
"Hedelmällisyysasioissa ikä on kuitenkin armoton. 40-vuotiaana raskauden mahdollisuus on enää 6 prosenttia.
– 25-vuotiaana raskauden mahdollisuus on 25 prosenttia yhden kierron aikana. 35-vuotiaana se laskee 12 prosenttiin. 40-vuotiaana mahdollisuus on enää 6 prosenttia ja 45-vuotiaana 0,5 prosenttia, Poranen täsmentää."
Mutta eihän sitä nyt noin voi pelkästään laskea, eihän kukaan yritä vain yhtä kiertoa. Kun yrityskertoja on useampi, todennäköisyys sille, että yksikään kierto ei tärppää, laskee ja lapsen saa useampi kuin 6 sadasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 40- vuotias 1,5v tenavan äiti. Itse mietin varmaan 10v että pitäisikö lasta yrittää vai ei. Lopulta päätimme, että antaa luonnon päättää ja tulinkin heti raskaaksi, mikä olikin aluksi shokki. Sopeuduin kuitenkin ajatukseen, että perheeseemme tuleekin kolmas jäsen. Nyt ajatukset ristiriitaiset, rakastan lastani ja vietän hänen kanssaan paljon aikaa, mutta ainut mikä mättää on se, että meillä ei ole mitään tukiverkistoa. Isovanhemmat ovat sairaita, eivätkä pysty yhtään hoitamaan/vahtimaan lasta. Eikä ole muitakaan sukulaisia tai ystäviä ketkä voisivat lasta hoitaa. Joten kahdenkeskistä aikaa ei ole ollut lainkaan. Suosittelen lapsen yritystä, jos tukiverkostot kunnossa, mutta jos ei ole niin kannattaa harkita tarkkaan.
Jos se tuosta olisi kiinni, niin eipä olisi kovin montaa lasta Suomessa. Pääasiassa tukiverkko on normi jossain maalaiskylissä, joissa joku lapsista ottaa maatilan jatkamisen itselleen ja isovanhemmat asuvat samoilla seuduilla. Harvoin tuolloinkaan sisarukset jäävät paikkakunnalle, eli he siirtyvät tukiverkon ulkopuolelle. Myös parissa suurimmassa kaupungissa noita paljasjalkaisia on keskimääräistä enemmän, mutta väestötasolla ne ovat poikkeuksia.
Itse olen yläkoulun lehtori Pirkanmaalta ja kollegoista yksikään ei ole kotoisin tästä kaupungista. Oppilaista muutama prosentti on vanhojen paikallisten sukujen jälkeläisiä, mutta suurin osa junantuomia, kuten minäkin. Kun nuo lapset kasvavat, he lähtevät opiskelemaan ympäri Suomea. Minun lapsistani kaksi on jo tuon siirtymän tehnyt ja suurella todennäköisyydellä ensi syksynä lähtee kolmaskin. Täsmälleen samoin, kuin minä ja vaimoni teimme aikoinaan. Ja minun isäni ja äitini aikoinaan.
Tuo on ollut todellisuutta jo monta vuosikymmentä ja pikemminkin on harvinaista, että tapaamasi aikuinen henkilö on asustellut nykyisessä kotikunnassaan lapsena ja nuorena.
Useimmille se tukiverkko on siis yhteiskunnan suuresti sponsoroima päivähoito ja myöhemmin koulupalvelut. Minusta se on aika hyvä tukiverkko ja mikäli haluaa kokonaan omaa aikaa, pitää raottaa lompakkoa ja maksaa lastenvahdille. Joskus, hätätilanteessa on joutunut vaivaamaan kollegaa, korvausta vastaan toki. Nuo kerrat voi laskea yhden käden sormin, esim noroviruksen aikainen kaupassakäynti ja ostosten tuominen portaille.
Jos taas olettaa ajautuvansa hätätilanteisiin jatkuvasti, kannattaa harkita sitä lasten hankintaa vielä kerran.
Tietenkin lapsia! Jos vaan Luoja suo.
Se on vanhana niin ikävää jos on jättänyt yhden elämänosan kokonaan elämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset kertovat, miksi eivät hanki lapsia: ”Vaipparalli, itkut, sairastelut ja valvominen ei todellakaan kiinnosta”
Nuo lieveilmiöt rajoittuu yleensä ekaan 3 vuoteen. 8-vuotiaatnovat jo melko helppoja. Teinitkin helppoja, jos eivät
sekaannu pahasti alkoon/huumeisiin.
Terv. kolmen äiti
Joku sanoi ettei hoitajaa saa yön yli, mutta meillä käy kerran kuussa mll-hoitaja juurikin yön yli hoitamassa lapsia😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”40-vuotiaista noin kolmannes tulee enää raskaaksi” https://www.dextralapsettomuusklinikka.fi/blogi/2016/04/24/nain-ika-vai…
https://aamuset.fi/artikkeli/4745605/Ika+ei+tunne+armoa+yha+useampi+40v…
"Hedelmällisyysasioissa ikä on kuitenkin armoton. 40-vuotiaana raskauden mahdollisuus on enää 6 prosenttia.
– 25-vuotiaana raskauden mahdollisuus on 25 prosenttia yhden kierron aikana. 35-vuotiaana se laskee 12 prosenttiin. 40-vuotiaana mahdollisuus on enää 6 prosenttia ja 45-vuotiaana 0,5 prosenttia, Poranen täsmentää."
Mutta eihän sitä nyt noin voi pelkästään laskea, eihän kukaan yritä vain yhtä kiertoa. Kun yrityskertoja on useampi, todennäköisyys sille, että yksikään kierto ei tärppää, laskee ja lapsen saa useampi kuin 6 sadasta.
Sen voi tosiaan laskea monella tavalla.
Vuodessa on kuukautisia keskimäärin 12 kpl. Nuorella naisella melkein joka kierto on hyvä, säännöllinen, munasolut terveitä ja kohtu kunnossa, eikä mitään tauteja ole pilannut munajohtimia. Mutta vanhemmalla naisella alkaa olla ongelmia, joillakin on endometrioosi, pcos, verenhyytymishäiriö jne, mutta mikä pahin: naisen munasolut on yhtä vanhoja kuin nainen itse. Mieti miten hyvässä/huonossa kunnossa asiat on silloin, kun ne on 35, 40 tai 45 vuotta? Sikiölle tulee kromosomihäiriöitä ja muita vikoja joiden vuoksi raskaus ei ala tai menee kesken.
Valitettavasti näin on ja mikään laskutapa ei muuta sitä.
Vaikea sitä on ap sinun puolesta sanoa. Ehkä, jos ei mistään halua luopua, eikä mitään saada tilalle, lapsen yrittäminen ei kannata. Elelet sitten omaa sulle mieluista elämää. Jos taas ajattelee, että elämä muuttuu ja sen kuuluukin muuttua, niin sitten lapsi voisi olla sinun juttusi. ja joo, et voi varmasti tietää millaista elämä lapsen kanssa on, mutta kukapa meistä huomisesta, sen iloista ja harmeista, muutenkaan tietäisi, loppujen lopuksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun täytyy miettiä minkälainen on se perhe minkä loppuelämältäsi haluat. Lapset on pieniä vain lyhyen aikaa, joten sinun täytyy pohtia asiaa laajemmassa mittakaavassa kuin että haluatko vauvan tai kuinka rankkaa elämä pienten lasten kanssa voi olla. Haluatko elämän jatkuvuutta, vai riittääkö elämä kahdestaan miehen kanssa, tai mahdollisesti yksin, ero ja kuolema on aina mahdollista.
On syytä myös pohtia sitä, että oletteko te mahdollisesti hyviä vanhempia. Onko parisuhde tasapainoinen ja terve, onko teissä molemmissa potentiaalia antaa lapselle hyvä koti, onko mm. mielenterveysongelmia? Mitä jos lapsi on vammainen, tai vaikka ”vain”erityislapsi tai muuten vain haastava luonteeltaan? Kenelläkään ei ole mitään ihmisoikeutta lisääntyä, mutta jokaisella syntyvällä lapsella on oikeus hyvään kotiin. On paljon ihmisiä joiden ei koskaan olisi pitänyt lisääntyä.
Kannattaa lukea artikkeleita kehityspsykologiasta ja turvallisesta kiintymyssuhteesta, ja miettiä onko teillä resursseja hyvään vanhemmuuteen.
Vauvakuumetta ei tarvitse välttämättä olla, lasten saamisessa on kyse niin paljon isommasta asiasta kuin siitä mitä tunteita juuri vauvat herättää.
Itse sain lapsen ilman vauvakuumetta, tarkan harkinnan jälkeen. Oma lapsi on paras asia maailmassa, mutta lapsiperhe-elämä on antoisuudestaan huolimatta väsyttävintä ja raskainta mitä tällä hetkellä on, kun oikeita vastoinkäymisiä ei elämässä ole.
Jätä ehkäisy pois ja katso miten käy. Tuskin enää edes saat lasta, joten eipä tarvi sitten enää vatvoa. 30 ikävuotta lähestyessä olisi pitänyt päätös jo tehdä.
Jos pitäisi nyt päättää lasten hankinnasta, niin varmasti päätyisin lapsettomaksi. Vanhemmuuteen kohdistuvat paineet ja odotukset ovat niin valtavat nykyään.
Sain omat lapseni lähes 30 vuotta sitten, silloin oli paljon huolettomampaa eikä tulevaisuus tuntunut niin pelottavalta ja ahdistavalta kuin nyt.
Mieti oletko valmis äidiksi myös silloin jos kaikki ei mene niin kuin olit suunnitellut. Eli jos lapsi onkin vakavasti sairas tms. Tai jos itsellesi tai läheisellesi käy jotsin, myös silloin on äidin työ tehtävä.
Vierailija kirjoitti:
En tunne ketään, joka olisi katunut lasten saamista. Tiedän useita, jotka katuvat sitä, etteivät koskaan halunneet lapsia.
Miten on mahdollista katua sitä, ettei halua jotain?! "Mä kadun sitä, etten ole koskaan halunnut hevosta enkä sen takia ole koskaan hankkinut hevosta". En oikeen ymmärrä...
Ja mä kyllä tunnen parikin tyyppiä, jotka ovat useaan otteeseen sanoneet katuvansa lasten hankkimista. Yksi näistä sanoo joka kerta kun tavataan, että lapsen saaminen pilasi hänen elämänsä. Toivottavasti ei ole sentään sitä lapselleen sanonut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ei ole mitään sisäsyntyistä tietoa, että ei halua lapsia? Välillä tuntuu, että haluaisin. Esim. vauvan pitäminen sylissä saattaa aiheuttaa tällaisen tunteen.
Olen aina ajatellut, että ehkä jonain päivänä minulla on lapsia.Nyt kun päätöksen aika on, niin en enää tiedä. Liikaa sekä huonoja- että hyviä puolia, joita ei voi vertailla.
Yksi juttu on se, että enhän tiedä millaista oman lapsen kanssa on. Ehkä se ei olisikaan niin karseaa, kuin muilla näyttää olevan?
Tämän elämän tiedän, perhe-elämä hyppy tuntemattomaan, mahdollisesti kamalaan.
Minä sanoisin, että lapsen hankintaa (kuten myös raskautta ja synnytystä) kannattaa aina miettiä sen kaikkein kauheimman vaihtoehdon kautta, jos ei ole tulenpalavaa himoa, että kupsahdan jos en saa lasta. Joillekin nekin nimittäin osuvat kohdalle. Jos puhutaan nyt vain lapsista ja perhe-elämästä;
Mitä, jos lapsi on vaikeasti vammainen tai vammainen, joka pärjää jotekuten itsekseen? Mitä, jos syntyy sokea tai kuuro tai mykkä lapsi? Mitä, jos lapsi menehtyy ennen syntymäänsä? Mitä, jos lapsella on pahoja elämää rajoittavia allergioita? Mitä, jos lapsi vammautuu synnytyksessä? Mitä, jos tulee koliikkivauva? Mitä, jos lapsella on asperger, ADD, ADHD, tai muu neurologinen elämää vaikeuttava häiriö? Mitä, jos tulee täysin itsestään päinvastainen tempperamentti, jonka kanssa on vaikeaa?
Mitä, jos huomaakin, ettei ole yhtään äiti/isätyyppiä? Mitä, jos lapsen kanssa jää yksin, pärjääkö? Riittävätkö rahat`? Miten työelämä/opinnot, jos asiat eivät menekään putkeen? Mitä, jos tulee masennus ja lasta ei jaksa? Mitä, jos jää tukiverkottomaksi? Entä leskeksi? Ymmärrätkö, että lapsi ei ole sinun tai puolison jatke, vaan oma persoona ja mitä jos se persoona onkin ihan hirveä, etkä ikinä olisi edes ystävä moisen persoonatyypin kanssa?
Mitä, jos puolisosta kuoriutuukin yksi lapsi lisää lapsen synnyttyä? Entä, jos itse on äiti/isätyyppiä, mutta puoliso ei? Entä, jos kasvatustavat eivät mene yksiin puolison kanssa?
Minusta KAIKKEA on hyvä pohtia, kun tehdään niin jumalattoman isoa elämänmuutosta kuin se, että tuodaan maailmaan uusi ihminen. Sitäkin pitää pohtia minusta siltä kannalta, ettei sieltä tule vauva, vaan uusi aikuinen ihminen. Millaiset eväät annat hänelle? Millainen aikuinen hänestä tulee sinun kasvatuksesi ja vaikutuksesi seurauksesta?
Liika raadollisuus on parempi vaihtoehto kuin ruusuiset lasit, jos minulta kysytään.
Hyvä puoli siinä, että varautuu kaikkeen pahaan, joka ON mahdollista eikä kovinkaan harvinaista (esim. koliikkivauva, synnytysogelmat, ero puolisosta, sinun vastakohtainen tempperamenttityyppi, masennus), on se, että jos niitä ei tulekaan, on yksi murhe vähemmän ja näin ollen yksi ilo enemmän.Onko tässä nyt sellainen curling-vanhemmuuden tulos? Ei millään pahalla, mutta elämää ei voi elää tuolla tavoin, missään asiassa. Aina voi kuolla, vaikka jo huomenna. Potkut voi saada, ehkä jo tänä iltana. Aina voi katketa raaja tai saada halvauksen. Elämästä ei koskaan tiedä.
Aloittajalle sanoisin, että jos asiat on kunnossa, tee päätös tunteella älä järjellä. Millaisia tunteita ajatus omasta lapsesta sinussa herättää? Ovatko tunteet lämpimiä vai enemmän ahdistavia?
Päätös on toki iso, mutta kyllä sinä syvällä sisimmässäsi tiedät mitä elämältäsi haluat.
Kyllä minä ajattelen, että tällaisten ajatusten käyminen läpi on vastuullisen vanhemmuuden minimivaatimus, ei mitään nykypäivän curling-hölmöilyä. Olen sekä työssäni sosiaalialalla että valitettavasti myös omassa lähipiirissäni nähnyt, miten kurjia tilanteita perheille voi muodostua, kun lapsia tehdään joko ihan vääriin elämäntilanteisiin tai sitten yksinkertaisesti liikaa.
En tarkoita, että elämän pitää olla kaikilla mahdollisilla mittareilla täydellistä, kun eihän se usein ole edes mahdollista. Silti on todella eri asia tehdä ilman parisuhdetta, ilman vakituista työtä, ilman turvattua työmarkkina-asemaa (siis ed. lisäksi myös esim. koulutus ja työhistoria), ilman turvaverkkoa ja ilman säästöjä lapsi kuin tilanteeseen, jossa on vaikkapa avioliitto ja säästöjä, muttei vakityötä. Kaikkea ei voi optimoida, mutta osan voi.
Toki suurimmasta idiootismista puhutaan sitten, kun lapsilukua aletaan kasvattamaan siitä yhdestä, vaikka jo sen ainoan kanssa olisi vaikeaa esim. terveydentilaan tai talouteen liittyvistä syistä. Silti jo ekankin kohdalla kannattaa harrastaa vähän katastrofiajattelua ja miettiä, että mites sitten suu pannaan, jos lapsi vaikkapa vammautuu vaikeasti synnytyksessä tai itse menettää työpaikkansa.
Alue: Aihe vapaa
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/03/26/moni-heraa-lapsitoiveeseen-lii…