Vaiettu totuus miksi yli 50-vuotiaat ei saa töitä
Koulutus on käyty 80-luvulla. Sen jälkeen on oltu yhdessä tai kahdessa työpaikassa. Jokaista työnantajan tarjoamaan koulutusta vastustetaan "menee työaikaa" ja niistä koetetaan luistaa, lisäksi työnantaja kouluttaa vain täsmätehtäviin. Mitään ylimääräistä ei itse opetella, kun "en ole koskaan ollut työttömänä ja työtä saa jos haluaa". Mutta - sitten tulee yt-neuvottelut ja vanhimmat saavat lähteä. Sitä ei voi sanoa ääneen, että osaaminen on jälkeenjäänyttä, joten järjestellään tehtävänkuvat ja vaatimukset uudelleen, niin ettei pätevyys enää riitä hakea uusi töitä. Jos olisi omaehtoisesti kouluttautunut, luultavasti tilanne olisi toinen. Tai sitten tulee vain konkurssi, eikä ketään kiinnosta palkata itsestään liikoja luulevia, kovaa palkkaa vaativia tyyppejä, joiden 30-40 vuotta vanhalla koulutuksella ei tee enää juuri mitään.
Olen itse 55 ja sain muutama vuosi sitten toistaiseksi voimassa olevan paikan. Olen koko ajan kouluttautunut lisää ja teen sitä yhä, sillä ajatuksella, että pitää olla osaamista yrittäjäksi, jos ei muuten töitä saa. Nykyinen työnantajani jää ensi vuonna eläkkeelle ja jos jatkajaa ei löydy tai sellaista jatkajaa, joka palkkaisi minutkin, olen taas tyhjän päällä. En todellakaan tuudittaudu siihen, että työn saamiseen riittää pelkkä tahdonvoima.
Eli se vaiettu totuus on se, että ei ole kehitetty itseä tarpeeksi.
Kommentit (94)
Vierailija kirjoitti:
Huh, onneksi opiskelin vielä 2000-luvulla. T:50v
Niin, 2000 luvulla on modernit standardit ja työvälineet verrattuna 80 lukuun, esim sähkötyöt ja välineet muuttuu jatkuvasti, vaikka sähkön teoria pysynee samana.
Vierailija kirjoitti:
Kakkahattutäti kirjoitti:
Juttelin erään kaverin tyttären kanssa, hän on noin 25 ja on kunta-alalla ison organisaation johdon sihteerinä. Siellä on kaksi muutakin sihteeriä, iät 50-60.
Nämä vanhemmat mummot tekevät töitä 2-3 kertaa hitaammin kuin tämä 25-vuotias. Toinen heistä ei osaa esim. lähettää sähköpostin liitetiedostoa.
Koko ajan vaahtoavat siitä, kun työ on vaativaa. Vuodessa se 25-vuotias oppi kaiken, ja nyt neuvoo niitä 30 vuotta työpaikassaan olleita mummoja.
Eli kyllä tämä Ap:n kuvaama ilmiö on ihan todellinen.Kyllä tuollaiset tapaukset ovat harvinaisia poikkeuksia. Käsittämätöntä että jossain on sihteeri joka ei osaa käyttää sähköpostia ja sekin on käsittämätöntä että joku on vielä noin vanhanan sihteerinä. Omalla työpaikalla jollain sihteerinimikkeellä työskentelevät on pääsääntöisesti alle 40 vuotiaita.
Yksityinen IT-firma? Julkisella puolella on paljon yli 60-vuotiaina eläkkeelle jääviä sihteerejä, myös omassa työpaikassani. Siellä kun ei ole paljon ylenemismahdollisuuksia.
On myös työnantajan saamattomuutta, kun ei järjestä koulutusta perusasioissa koko henkilökunnalle. Toisaalta, toistaitoisesta työntekijästä on jokseenkin mahdotonta päästä eroon, vaikka hän olisi oikeasti sekä haluton että kyvytön oppimaan uutta.
Omassa (n. 60 v) ikäluokassani on ollut jokseenkin itsestään selvää, että työelämän haasteisiin vastataan kouluttautumalla tarpeen mukaan. Esimerkiksi työn kelpoisuusehdot ovat muuttuneet. Siksi on pitänyt hankkia se uusi tutkinto eikä jäädä vetelehtimään vanhalla epäpätevänä johonkin vähäpätöisempään tehtävään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun työpaikalla on myös näitä 50+ vuotiaita sihteereitä jotka eivät osaa liittää wordiin kuvaa. Ihminen on siis ammatiltaan sihteeri ja osaaminen jää tuohon!
Miten voi olla noin? Onko sihteeri pomon vaimo tms.? Miksi kukaan maksaisi palkkaa tuollaiselle työntekijälle?
90-luvulla kun käytiin koulussa word-kurssi, niin kouluttaja sanoi että tuskaisin kurssi mitä hän on vetänyt, oli sellainen jossa jonku yrityksen konekirjoittajille opetettiin tekstinkäsittelyohjelman käyttöä. Eihän ne millään halunneet tehdä asioita eritavalla kuin ennen, vaan käyttivät tietokonetta kuin kirjoituskonetta.
Kävitkö koulussa 90-luvun alussa vai lopussa? Vielä 80-luvulla tekstinkäsittelyohjelmat oli surkeita eikä niitä voi verratakaan wordiin. Ihan puistattaa millaisia ohjelmia itsekin olen joutunut käyttämään.
Ymmärrän jossain määrin ap:tä. Työskentelen opettajana ja olen huomannut, että pahimmat valittajat ja vastarannankiisket löytyvät tuosta ikäluokasta. Saavutetuista eduista pidetään kynsin hampain kiinni ja muistellaan kaiholla menneisyyttä, kun nuoret olivat kunnollisia eikä opettajalta vaadittu niin monien työtehtävien hoitamista kuin nykyään. Uusiin pedagogisiin ideoihin ja opetusteknologiaan suhtaudutaan kielteisesti. Jopa mustekynällä konseptipaperille kirjoittamista ja liitutauluja kaivataan.
Uskon, että moni epäkohta pitää paikkansa, kyllähän ihan tutkitustikin opettajilta edellytetään asioita, joita ei vaikkapa 20 vuotta sitten edellytetty, ja vanhemmat puuttuvat enemmän lasten ja nuorten koulunkäyntiin. Myös ammattitaidon ylläpitäminen on tekniikan nopean kehityksen vuoksi aiempaa työläämpää.
Asiat eivät kuitenkaan valittamalla muutu miksikään, ja kyllähän se oma asenne lapsille ja nuorillekin välittyy. Me nuoremmat työntekijät emme ole koskaan muuta nähneetkään, joten pidämme itsestäänselvyytenä koulumaailmaa sellaisena kuin se nyt on ja osaamme sopeutua siihen sekä yleensä alati muuttuviin yhreiskunnan vaatimuksiin. Jos joutuisimme hakemaan uudestaan omia työpaikkojamme, en yhtään ihmettelisi, jos muutama kollega jäisi rannalle ja korvattaisiin nuoremmilla.
Vierailija kirjoitti:
Eli käytännössä jos opiskelee uuden ammatin 55-vuotiaana niin on samalla viivalla kuin 20-25-vuotias vastavalmistunut?
Riippuu ihmisestä, toisella kun on jo elämästä kokemusta. Tämä voi toki tarkoittaa että on kaltaisesi katkeroitunut, nillittävä k*sipää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun työpaikalla on myös näitä 50+ vuotiaita sihteereitä jotka eivät osaa liittää wordiin kuvaa. Ihminen on siis ammatiltaan sihteeri ja osaaminen jää tuohon!
Miten voi olla noin? Onko sihteeri pomon vaimo tms.? Miksi kukaan maksaisi palkkaa tuollaiselle työntekijälle?
90-luvulla kun käytiin koulussa word-kurssi, niin kouluttaja sanoi että tuskaisin kurssi mitä hän on vetänyt, oli sellainen jossa jonku yrityksen konekirjoittajille opetettiin tekstinkäsittelyohjelman käyttöä. Eihän ne millään halunneet tehdä asioita eritavalla kuin ennen, vaan käyttivät tietokonetta kuin kirjoituskonetta.
Kävitkö koulussa 90-luvun alussa vai lopussa? Vielä 80-luvulla tekstinkäsittelyohjelmat oli surkeita eikä niitä voi verratakaan wordiin. Ihan puistattaa millaisia ohjelmia itsekin olen joutunut käyttämään.
aaah... dos-pohjainen word perfect...
Opetelkaa emacs
Vierailija kirjoitti:
Eli hrpomon logiikan mukaan pieni siivousfirma menee konkkaan kun sen kolmesta siivoojasta yksi +50v sairastuu niin ettei enää koskaan pysty töihin vaan siirtyy saikulta noin 10v päästä sairaseläkkeelle. Oho. Ei uskalla yrittääkkään tässä maassa.
Tuo ei koske pientä firmaa, toki tyel alennuksiin saattaa tulla muutoksia ja yli 53.v. maksut muutenkin kovemmat.
itse aion viettää loppuelämäni Japanissa, ei täältä Suomesta mitään työtä enää saa 48 vuotiaana
1970 luvulla sai heti viran ja ammatin vain jos oli akateemiset paperit ja osa ennen valmistumistaan jo, itsellä 1998 historian fil . maist aperit ja 2017 teologian maisterin paperit
2 vuotta olin epäpätevänä ala asteen 5 luokan opena mutta se oli niin epä-älykästä naisten jhommaa etten jaksanut hakea enää sijaisuuksia, kyllhän sen 6 tuntia päiväsä ipanoita jaksas kattoo muttei jaksa opettaa
Itse olin valtion virassa vielä kaksi vuotta sitten.
- yo vuodelta 1975 -
Vierailija kirjoitti:
Olen viisikymppinen, mutta koskaan ei ole ollut tilaisuutta päästä työttömäksi; ei vaikka kuinka haluaisin. Ainakaan ilman karenssia ei onnistu. Jos olen hetkenkin työttömänä ollut, alkaa sataa työtarjouksia ja ainahan minä joudun sinne, minne en halua. Takuulla.
En ole mikään lääkäri tms. Tavallinen työntekijä.
Millä paikkakunnalla voi päästä työttömäksi tässä iässä?
Ei millään, jos olet vaikkapa sairaanhoitaja, joku muu hoitaja taikka lastentarhanopettaja. Onnistuu vallan helposti missä tahansa, jos on joku nuorten muotiammatti tai vaikka myyjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun työpaikalla on myös näitä 50+ vuotiaita sihteereitä jotka eivät osaa liittää wordiin kuvaa. Ihminen on siis ammatiltaan sihteeri ja osaaminen jää tuohon!
Miten voi olla noin? Onko sihteeri pomon vaimo tms.? Miksi kukaan maksaisi palkkaa tuollaiselle työntekijälle?
90-luvulla kun käytiin koulussa word-kurssi, niin kouluttaja sanoi että tuskaisin kurssi mitä hän on vetänyt, oli sellainen jossa jonku yrityksen konekirjoittajille opetettiin tekstinkäsittelyohjelman käyttöä. Eihän ne millään halunneet tehdä asioita eritavalla kuin ennen, vaan käyttivät tietokonetta kuin kirjoituskonetta.
Kävitkö koulussa 90-luvun alussa vai lopussa? Vielä 80-luvulla tekstinkäsittelyohjelmat oli surkeita eikä niitä voi verratakaan wordiin. Ihan puistattaa millaisia ohjelmia itsekin olen joutunut käyttämään.
Sillä ei ole mitään väliä milloin kävi koulua ja mitä tekstinkäsittelyohjelmaa oppi käyttämään, koska käyttöjärjestelmät ja softat päivittyvät jatkuvasti ja töissä niitä oppii ihan väkisin. En osaa kuvitella millaisessa firmassa olisi yhä alkuperäinen versio jostain wordista käytössä? Jossain pikkufirmassa?
andymccouys kirjoitti:
itse aion viettää loppuelämäni Japanissa, ei täältä Suomesta mitään työtä enää saa 48 vuotiaana
1970 luvulla sai heti viran ja ammatin vain jos oli akateemiset paperit ja osa ennen valmistumistaan jo, itsellä 1998 historian fil . maist aperit ja 2017 teologian maisterin paperit
2 vuotta olin epäpätevänä ala asteen 5 luokan opena mutta se oli niin epä-älykästä naisten jhommaa etten jaksanut hakea enää sijaisuuksia, kyllhän sen 6 tuntia päiväsä ipanoita jaksas kattoo muttei jaksa opettaa
Miten onnistuu Japaniin muutto, ilmoituksellako vain? Pääseekö maahan asumaan ja töihin kuka tahansa (EU-) kansalainen?
Suomi on tilanteessa, jossa minkään ikäiset eivät kohta töitä saa. Pikku hiljaa ajaudumme vain ahtaammalle ja ahtaammalle näissä asioissa. Uudelleen koulutuksella voit saavuttaa jotain vielä, kunhan se koulutus on juuri täsmäkoulutus tarvetta varten. Mikä tahansa kouluttautuminen ei käy.
Tuo turha kouluttautuminen onkin tässä maassa helppoa kuin mikä. Koulutusjärjestelmä tuottaa sellaisia tyyppejä työmarkkinoille, joiden koultus ei vastaa tarvetta. Tai vaikka vastaisikin, ei taito hommiin kuitenkaan oikeasti riitä. Asian tekee ymmärrettäväksi se, ettei kaikki voi olla lääkäreitä tai teknologian huippuosaajia suoraan koulun penkiltä.
Juuri tämä toiveiden täyttämä ajatusmalli ajaa meidät suohon pikku hiljaa enemmän ja enmmän. Olemme olleet osa tätä kehitystä jo ainakin 30 vuotta, joten siksi sen havaitseminen ei ole helpoimmasta päästä.
Ihmettelen tätä vouhkaamista juuri yli 50-vuotiasta. Onko nyt muka käynyt niin, että ne aikaisemmin puheissa olleet "syrjäytyneet" nuoret on muka työllistetty? V**tut ole sanon minä. Nuorien työttömyys lienee edelleen huippulukemissaan. Aikaisemmin mainitsemani ilmiö alkaa olla vain koko ajan enemmän ja enemmän totta. Ja mitään "syrjäytyneitä" ei ole olemassakaan, mutta syrjäytettyjä on olemassa sitäkin enemmän.
Jo 1990-luvun laman aikoina samasta asiasta ole puhetta. Oli aika irvokasta, että 40-vuotias oli silloin työmarkkinoille muka liian vanha. Eikä mene kauaa, kun nämä puheet palaavat takaisin pysyvästi jäädäkseen. Ja kuitenkin oikeasti vain n. 35-55 vuotiaiden kokemus riittää tähän nykyiseen olotilaan, jossa globaali talous vetää meitä turpaan koko ajan ja oikein olan takaa. Siksi olemme velkaisempia kuin ikinä aiemmin. Mikä sen kelkan suunnan voisi muuttaa toiseksi, kun kukaan ei edes tajua siitä mitään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun työpaikalla on myös näitä 50+ vuotiaita sihteereitä jotka eivät osaa liittää wordiin kuvaa. Ihminen on siis ammatiltaan sihteeri ja osaaminen jää tuohon!
Miten voi olla noin? Onko sihteeri pomon vaimo tms.? Miksi kukaan maksaisi palkkaa tuollaiselle työntekijälle?
90-luvulla kun käytiin koulussa word-kurssi, niin kouluttaja sanoi että tuskaisin kurssi mitä hän on vetänyt, oli sellainen jossa jonku yrityksen konekirjoittajille opetettiin tekstinkäsittelyohjelman käyttöä. Eihän ne millään halunneet tehdä asioita eritavalla kuin ennen, vaan käyttivät tietokonetta kuin kirjoituskonetta.
Kävitkö koulussa 90-luvun alussa vai lopussa? Vielä 80-luvulla tekstinkäsittelyohjelmat oli surkeita eikä niitä voi verratakaan wordiin. Ihan puistattaa millaisia ohjelmia itsekin olen joutunut käyttämään.
Sillä ei ole mitään väliä milloin kävi koulua ja mitä tekstinkäsittelyohjelmaa oppi käyttämään, koska käyttöjärjestelmät ja softat päivittyvät jatkuvasti ja töissä niitä oppii ihan väkisin. En osaa kuvitella millaisessa firmassa olisi yhä alkuperäinen versio jostain wordista käytössä? Jossain pikkufirmassa?
Sillä kyselin, koska kirjoittaja ei kertonut milloin tuo kouluttaja on tekstinkäsittelyä opettanut konekirjoittajille. Ne vanhat ohjelmat oli kankeita ja hankalia käyttää, joten ei ihme ettei kiinnostanut, kun työskentely vain hidastui.
Vierailija kirjoitti:
Kakkahattutäti kirjoitti:
Juttelin erään kaverin tyttären kanssa, hän on noin 25 ja on kunta-alalla ison organisaation johdon sihteerinä. Siellä on kaksi muutakin sihteeriä, iät 50-60.
Nämä vanhemmat mummot tekevät töitä 2-3 kertaa hitaammin kuin tämä 25-vuotias. Toinen heistä ei osaa esim. lähettää sähköpostin liitetiedostoa.
Koko ajan vaahtoavat siitä, kun työ on vaativaa. Vuodessa se 25-vuotias oppi kaiken, ja nyt neuvoo niitä 30 vuotta työpaikassaan olleita mummoja.
Eli kyllä tämä Ap:n kuvaama ilmiö on ihan todellinen.Toi on seurausta juurikin siitä ettei osallistuta työnantajan koulutuksiin "kun näin on aina tehty" muutosvastarinta siis.
Turha yleistää vaikka tosi yleistä on. Uuden oppiminen on kauhistus. Tosin se on myös nuoremmille eikä koske pelkästään meitä "vanhoja"
N45
Kaikki työnantajat eivät järjestä koulutuksia kuin ehkä asiantuntijatasolle. Itse olen myös ent sihteeri, nykyään työtön. Ikää on 60. Työnantajani kyllä järjesti koulutuksia ja olen aina osallistunut niihin. Olen myös ihan harrastuksen vuoksi opiskellut omaehtoisesti mm kieliä, joita tarvitsin työssä sekä it-taitoja. Ei pidä yleistää pelkän iän perusteella. Töitä ei enää saa. Se on sitten yhteiskunnan oma ongelma jos haluavat pitää ison lauman 50-65v elätettävinä. Enemmän meistäkin olisi hyötyä veronmaksajina eikä tarvitsisi valittaa huoltosuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
It-alalla olevana ihmetyttää nämä koulutukset. Alalla kun pitää oppia jatkuvasti uutta mutta ei mitään koulutuksia ole eikä tarvita. Vapaa-ajalla ihan itse netistä etsitään tiedot ja harjoitellaan taidot. Paljon tehokkaampaa kuin höpökurssit.
Riippuu hommista. Kyllä meillä vaan on paljonkin koulutuksia aiheista joista ei netistä tietoa löydy.
Perusduuneissa ehkä näin. Teknologia-alalla harvemmin voi levätä laakereilla ja silti konkareita syrjitään aivan samalla tavalla kuin muuallakin.
Vierailija kirjoitti:
Kakkahattutäti kirjoitti:
Juttelin erään kaverin tyttären kanssa, hän on noin 25 ja on kunta-alalla ison organisaation johdon sihteerinä. Siellä on kaksi muutakin sihteeriä, iät 50-60.
Nämä vanhemmat mummot tekevät töitä 2-3 kertaa hitaammin kuin tämä 25-vuotias. Toinen heistä ei osaa esim. lähettää sähköpostin liitetiedostoa.
Koko ajan vaahtoavat siitä, kun työ on vaativaa. Vuodessa se 25-vuotias oppi kaiken, ja nyt neuvoo niitä 30 vuotta työpaikassaan olleita mummoja.
Eli kyllä tämä Ap:n kuvaama ilmiö on ihan todellinen.Kyllä tuollaiset tapaukset ovat harvinaisia poikkeuksia. Käsittämätöntä että jossain on sihteeri joka ei osaa käyttää sähköpostia ja sekin on käsittämätöntä että joku on vielä noin vanhanan sihteerinä. Omalla työpaikalla jollain sihteerinimikkeellä työskentelevät on pääsääntöisesti alle 40 vuotiaita.
Kunta-ala selittää. Turha kuvitella että siellä olisi työtavat ja tehokkuus lähelläkään yksityistä puolta.
Ne kaikki on jo töissä, ollut jo pitkään.