Lue keskustelun säännöt.
Ero tulossa lapsihaaveiden vuoksi
28.12.2019 |
Masentaa ja ahdistaa ajatus että täytyy erota.
Ero on tulossa koska suhde ei toimi ja kumppanini kanssa olemme täysin eri mieltä perheen perustamisesta ja lasten hankinnasta.
Puoliso ei halua koskaan lapsia. Masentaa koska meillä oli kaikki.. kaikki minun unelmani ovat täyttyneet. Mutta en vaan pääse yli siitä että en saa edes yrittää perheen perustamista jos jään nykyisen kumppanini kanssa suhteeseen.
Miten tällaisesta erosta voi päästä ikinä yli. Koko ajatus masentaa minua niin paljon että en suostu edes ajattelemaan eroa käytännössä.
Sanokaa jotain mikä auttaa. Miten ihmeessä mä jaksan ja selviän tästä.. yleensä olen se ihminen jolla on aina ratkaisu ja aina tsemppaamassa toisia. Nyt olen aivan lamassa. Tuntuu ettei ole tulevaisuutta ja suorastaan mielummin kuolisin kuin eroaisin. Ymmärrän täysin ettei nämä kuolema ajatukset ole normaaleja.
Eron taustalla on myös se että kumppani muutti mieltään eli minulla on myös petetty ja huijattu olo. Se vie osan voimista. Ymmärrän että mieli voi muuttua, mutta raskasta se on yhtäkkiä hyväksyä että btw en ikinä halua lapsia. Mies on 37 ja minä jo 36.
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Sattuu sydämeen puolestasi. Itsellä hieman samankaltainen tilanne menossa, olen niin romuna itse etten osaa lohduttaa mitenkään. Tiedän nuo tunteet. Sattuu ja lamaannuttaa. Olen pahoillani.
Kiitos.. ihana että joku ymmärtää. Vaikka hyvää tsemppiä ja tukea saanut kyllä täältä tässä ketjussa myös muilta!
Välillä helpottaa ja välillä tulee taas se olo että pitää katsoa kun koko elämä, haaveet ja odotukset murenee silmien edessä. Pitäisi pystyä hyväksymään todellisuus eikä vaan kysellä että miksi kun ei se tähän tilanteeseen auta.
Ja mies haluaisi jatkaa yhdessä ja toivoo että minäkin alkaisin haluta lapsetonta elämää.. tuntuu aivan mahdottomalta. Samaan aikaan ajatus erosta musertaa. Mutta niin musertaa ajatuskin miehen tahtoon taipumisesta ja perhehaaveista luopumisesta toisen ihmisen vuoksi. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sattuu sydämeen puolestasi. Itsellä hieman samankaltainen tilanne menossa, olen niin romuna itse etten osaa lohduttaa mitenkään. Tiedän nuo tunteet. Sattuu ja lamaannuttaa. Olen pahoillani.
Kiitos.. ihana että joku ymmärtää. Vaikka hyvää tsemppiä ja tukea saanut kyllä täältä tässä ketjussa myös muilta!
Välillä helpottaa ja välillä tulee taas se olo että pitää katsoa kun koko elämä, haaveet ja odotukset murenee silmien edessä. Pitäisi pystyä hyväksymään todellisuus eikä vaan kysellä että miksi kun ei se tähän tilanteeseen auta.
Ja mies haluaisi jatkaa yhdessä ja toivoo että minäkin alkaisin haluta lapsetonta elämää.. tuntuu aivan mahdottomalta. Samaan aikaan ajatus erosta musertaa. Mutta niin musertaa ajatuskin miehen tahtoon taipumisesta ja perhehaaveista luopumisesta toisen ihmisen vuoksi. -ap
On kyllä kamala tilanne ja todellakin toivon että kaikki kääntyy osaltasi vielä hyväksi. Tiedän täsmälleen nuo tunteet joita liittyy toisaalta ajatukseen puolistosta luopumiseen mutta toisaalta myös ajatukseen, että joutuu luopumaan perhehaaveista.
- 42
Hei ap, ei se ero tule sinun haaveen myötä vaan miehen petettyä luottamuksesi, ihan ekana ole varovainen siitä millaista tarinaa elämästäsi kerrot itsellesi, se alkaa lopulta määritellä elämääsi. Äkkiä vaan homma pakettiin ja terapiaan jotta saat asian käsiteltyä eikä tapahtunut jää yhtään enempää kuin on pakko varjostamaan elämääsi. Ja heti vaan kohti niitä omia valintoja.
Mulla myös alkanut olla samanlaisia ajatuksia viimeisen vuoden aikana. Olen kyllä tehnyt selväksi että haluan jossain vaiheessa naimisiin ja perheen, ja aiemmin mies on lähinnä myötäillyt mukana: "sitten joskus" tai "käy nyt koulusi loppuun". Kerkesin siis olla 4 v. vakitöissä suhteemme aikana, ja nyt lähdin opiskelemaan maisterin tutkintoa, ilmeisesti siis mies nyt luulee saavansa taas pari vuotta "lykkäystä". Silloin kun olimme molemmat töissä, oli toki "liian aikaista".
Nyt kun lähipiirissä on alkanut pukata vauvoja, mies on alkanut vaikuttaa yhä enemmän siltä ettei mitään lapsia tai avioliittoa koskaan tulekaan. Ei koskaan pidä sylissä vauvoja ja puhuu vaan kuinka hankalaa heillä varmaan on kun olemme kahden. En ole suoraan kysynyt koska totta puhuen pelkään vastausta, tai että mies suuttuu tai vähättelee. Ollaan molemmat 31v. En tiedä mitä pitäisi tehdä, pelottaa että menen konkurssiin jos ero tulee nyt opiskeluaikana.