Olen hämmentynyt yksin jäämisestä yliopistolla: eikö supliikki, ystävällinen ja rento seurani kelpaa kenellekään?

Vierailija kirjoitti:

Tekstin lukeneena oletan 100% varmasti ihmisen, joka tämän kirjoitti olevan mies. Vaikka eletään "sukupuoletonta" aikakautta, niin tässä tulee aika julmasti esille kunka miehet jäävät yksin.

Se olisikin todellinen twist, jos tuon jutun kirjoittaja olisi nainen.

Onhan se selkeää, että tämä on mies. Nykypäivänä miehiä pidetään arvottomana, jostain kumman syystä.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen tyypin: nuo itseään rentoina supliikkimiehinä pitävät (olen aika varma, että kyseessä on mies): rakastavat omaa ääntään, koko ajan pitää olla äänessä, vaikkei olisi mitään sanottavaa. Omasta mielestään ovat huumorintajuisia, mutta muut saattavat olla eri mieltä.

Kyllä se on varmaan nainen. Miehet eivät käytä termiä tukiverkosto.

Minäkin jäin täysin yksin yliopistossa, mutta se oli oma vikani. En koskaan keksinyt mistä ja miten muille pitäisi puhua. Vieläkin opiskelen, mutta ainejärjestöjen ja muiden opiskelijoiden kanssa en ole missään tekemisissä.

M23

Tämän tyypin tekstistä huutaa neurokirjolla oleminen. Veikkaisin, että on Asperger, joten en ihmettele, että ystävystyminen on vaikeaa. Itselläkin as-piirteitä ja uusien ystävien saaminen on aina ollut todella vaikeaa. 

Vierailija kirjoitti:

Tämän tyypin tekstistä huutaa neurokirjolla oleminen. Veikkaisin, että on Asperger, joten en ihmettele, että ystävystyminen on vaikeaa. Itselläkin as-piirteitä ja uusien ystävien saaminen on aina ollut todella vaikeaa. 

Näköjään joku veikkasi samaa asiaa tuolla HS:n kommenttiosiossa. Tunnen muutaman as-henkilön ja heillä on ollut tapana olla liian päällekäyviä ja tilannetajuttomia inttäjiä uusien tuttavuuksien kanssa. Samanlaisia viboja sain tästä kirjoittajan tekstistä. Kumppanihan hänellä on, eli ei voi olla ns. aivan toivoton tapaus mutta ei ehkä ymmärrä ensin haistella sitä, kuinka vastaanottavainen tämä uusi tuttavuus on ja että löytyykö heiltä edes minkäänlaista yhteistä aallonpituutta.

up

Itse aloitin teekkariopinnot vuonna 2011 ja aluksi kavereiden saaminen pelotti. Luentojen jälkeen kuitenkin juttelin ihmisille ja pyysin ihmisiä lounasseuraksi (”hei Kastarissa on näköjään kanakastiketta ja riisiä, mennäänkö sinne syömään?”). Sitten joidenkin kanssa klikkasi paremmin kuin toisten.

Ne joiden kanssa juttu luisti, vaihdettiin numerot ja bileissä tutustuttiin sitten uusiin ihmisiin. Näiden tutustumisten pohjalta tehtiin whatsapp-ryhmiä, joissa myöhemmin sovittiin yhteisiä lounaita, ryhmätyöryhmiä ja uusia bileitä.

Bileisiin kannattaa mennä, jatkoille kannattaa mennä, krapulassa on kivaa porukalla heittää huonoja vitsejä ja katsoa yhdessä lastenohjelmia jonkun luona. Myös esim. taidepiirit, radiotoiminta ja esim. speksiryhmät kannattaa hyödyntää ja niiden tapahtumiin kannattaa mennä, sillä niiden myötä tutustuu uusiin ihmisiin ja niiden kavereihin. Kannattaa mennä mukavuusalueen ulkopuolelle ja lähteä mukaan erilaisiin juttuihin, olla avoin ja itse ehdotella tutuille ihmisille kaikenlaista tekemistä.

Älä manifestoi ja äläkä ole raskas seuralainen, tuomitse muita tai valikoi ihmisiä liian tarkkaan, sillä itsellekin monesti kävi niin että aluksi ärsyttävän oloisesta tyypistä paljastui luentojen ja ryhmätöiden ulkopuolella ihan uusia puolia.

Kannattaa olla luomatta itsestä mitään tarkkaan harkittua ”hahmoa” vaan höpötellä omasta elämästä rehellisesti iloineen ja suruineen, vastavuoroisesti olla kiinnostunut sitten muiden jutuista, esittää lisäkysymyksiä ja olla vaan mukavaa seuraa.

Työelämässä itsellä on ollut tosi helppoa, kun tunnen paljon porukkaa ja aina löytyy yhteystiedoista joku, jolle soittaa tai laittaa viestiä kun tarvitaan apua ongelmaan tai oikeanlainen ihminen tiettyyn hommaan. Aivan vasta eräs tuttu arkkitehti piirsi työkaverilleni CLT-runkoisen omakotitalon ja tiesi vinkata kaverille muutaman sähkö- ja rakennesuunnittelijan. Itse taas olen autellut kaveria yritystoiminnassaan ja mua on autettu vastavuoroisesti.

Ei ihmisiin kannata tutustua hyötymismielessä, mutta ainakin teekkaripuolella todennäköisesti tulet istumaan niiden bileistä tuttujen naamojen kanssa työelämässä yhteisissä palavereissa ja illanistujaisissa, joten verkostoista on väkisinkin hyötyä kun leimaudut mukavaksi tyypiksi, jonka kanssa hommat hoituu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekstin lukeneena oletan 100% varmasti ihmisen, joka tämän kirjoitti olevan mies. Vaikka eletään "sukupuoletonta" aikakautta, niin tässä tulee aika julmasti esille kunka miehet jäävät yksin.

Se olisikin todellinen twist, jos tuon jutun kirjoittaja olisi nainen.

Onhan se selkeää, että tämä on mies. Nykypäivänä miehiä pidetään arvottomana, jostain kumman syystä.

Miesseuraa on tarjolla jatkuvasti ja etsimättä joten se on kärsinyt inflaation. Ne jotka ei ole tyrkyttämässä seuraansa jää siis ilman koska kaiken ilmatilan vie ne jotka on tunkemassa joka paikkaan persoonansa kanssa. Tavallinen mies kadulla kävellessäänkin huomaa että yksinäiset vastaankävelevät naiset tuijottaa varmuudenvuoksi ihan muualle kohdatessa ettei vaan tule vahingossakaan mitään kontaktin tapaistakaan, ja sama kohtelu jatkuu muuallakin. 

Vierailija kirjoitti:

Ainakin meillä ekavuotisetkin jaottelivat toisensa hyvin nopeasti niihin jotka kannatti tuntea ja niihin joilla ei ollut merkitystä. Ystävällisyydellä ei ollut sen kanssa mitään tekemistä kuka oli suosittu ja kuka ei. Paskaltahan se minustakin tuntui kun luulin että edessä on elämän parhaat vuodet ja uusia ystäviä.

Ai senkö takia minä en koskaan löytänyt yhtään ystävää yliopistolta? Muut tulkitsivat heti ensipäivinä, ettei minusta olisi mitään hyötyä heille tulevaisuudessa? Ilmankos haahuilin seitsemän vuotta ja koetin näyttää siltä, ettei harmita seistä yksin.

Tulee väkisinkin mielikuva, että tä tyyppi on jostain Savon suunnilta. Kuvittelee olevansa nokkela ja valovoimainen ja sitten onkin kova kolaus kun ihmiset eivät kirkonkylän ulkopuolella jaksa. Varmaan on vähän oudon henkilön maineessa yliopistolla, ei ymmärrä kirjoittamattomia sosiaalisia sääntöjä. On liian äänekäs ja puhuu vain itsestään.

Voisi kuvitella, että yliopistomaailmassa kaveripiirin löytäminen olisi helppoa. Monet ovat ulkopaikkakuntalaisia ja ihmisillä korkea motivaatio tutustua uusiin ihmisiin. Sitten on vielä kaikenmaailman opiskelijajärjestöjä joissa väkisinkin tutustuu.

Vierailija kirjoitti:

Tekstin lukeneena oletan 100% varmasti ihmisen, joka tämän kirjoitti olevan mies. Vaikka eletään "sukupuoletonta" aikakautta, niin tässä tulee aika julmasti esille kunka miehet jäävät yksin.

Minulle tuli samanlainen vaikutelma, mutta ei todellakaan yksinäisyydestä, vaan siitä, että kirjoittaja syytti yksinäisyydestään muita eikä itseään. Nainen tyypillisesti käpertyisi itseinhoon, miehestä tulee vihamielinen. Sama kuin vastentahtoisesti sinkuilla tuppaa käymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekstin lukeneena oletan 100% varmasti ihmisen, joka tämän kirjoitti olevan mies. Vaikka eletään "sukupuoletonta" aikakautta, niin tässä tulee aika julmasti esille kunka miehet jäävät yksin.

Minulle tuli samanlainen vaikutelma, mutta ei todellakaan yksinäisyydestä, vaan siitä, että kirjoittaja syytti yksinäisyydestään muita eikä itseään. Nainen tyypillisesti käpertyisi itseinhoon, miehestä tulee vihamielinen. Sama kuin vastentahtoisesti sinkuilla tuppaa käymään.

Niinpä.

Lukiossa tutustuin vuotta ylemmällä vuosikurssilla olevaan poikaan, juuri tällaiseen "supliikkimieheen", joka jostain syystä änkesi aina niiden hiljaisten, kahden tai kolmen kesken viihtyvien tyttöjen seuraan. Ihan siis suorastaan tunki, kerran esim. huomasin, kun kaksi tuttua tyttöä olivat lukemassa kokeisiin ja tämä sankari muitta mutkitta parkkeerasi itsensä heidän kylkeen kiinni ja aloitti puheripulointinsa. Itse olin jonkin aikaa kaveria hänen kanssaan - yksi niistä vähän vetäytyvämmistä tytöistä minäkin - mutta eihän se toiminut alkuunkaan, koska tyyppi halusi vain yleisöä ja ihailijoita show'lleen. Muuttui hyvin sarkastiseksi ja herjaavaksi, kun huomasi, että olisin halunnut vastavuoroisempaa ystävyyttä. Tämän takia hän ei koskaan tunkenut niihin äänekkäisiin porukoihin, koska olisi saanut äkkilähdöt niistä heti alkajaisiksi. Kyseinen henkilö tuli heti mieleen tuosta Hesarin kirjoittajan tekstistä. Liekö hänkin etsinyt lähinnä hiljaista peesaaja- ja ihailijakerhoa ja on nyt tuohtunut, kun sellaista ei ole hälle supliikilla irronnut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin meillä ekavuotisetkin jaottelivat toisensa hyvin nopeasti niihin jotka kannatti tuntea ja niihin joilla ei ollut merkitystä. Ystävällisyydellä ei ollut sen kanssa mitään tekemistä kuka oli suosittu ja kuka ei. Paskaltahan se minustakin tuntui kun luulin että edessä on elämän parhaat vuodet ja uusia ystäviä.

Ai senkö takia minä en koskaan löytänyt yhtään ystävää yliopistolta? Muut tulkitsivat heti ensipäivinä, ettei minusta olisi mitään hyötyä heille tulevaisuudessa? Ilmankos haahuilin seitsemän vuotta ja koetin näyttää siltä, ettei harmita seistä yksin.

En tiedä millä alalla tuollaista voisi olla. Ehkä sosiaalialalla jonne tuntuu hakeutuvan pahimmat luonnehäiriöiset (toki suurin osa normaaleja) tai sitten kaupallisella jossa aloittajatkin luulevat olevansa jotain ja heti alusta lähtien tärkeintä tuntuu olevan ulkoinen olemus tarkkaan valittuine vaatteineen ja muine menestyksen merkkeineen.

Mutta siis ei meidän aikaan ollut mitään tuon kaltaistakaan ainakaan siellä missä minä opiskelin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin meillä ekavuotisetkin jaottelivat toisensa hyvin nopeasti niihin jotka kannatti tuntea ja niihin joilla ei ollut merkitystä. Ystävällisyydellä ei ollut sen kanssa mitään tekemistä kuka oli suosittu ja kuka ei. Paskaltahan se minustakin tuntui kun luulin että edessä on elämän parhaat vuodet ja uusia ystäviä.

Miksi sinun tarvitsisi olla erityisen suosittu, jollei suunnittele jotain poliittista uraa tai ole esiintyvä taiteilija? Eikö ole parempi että on muutama hyvä kaveri, joiden kanssa tulee luonnostaan toimeen ja joiden seurassa voi olla omana itsenään. Osa ihmistä kokee laajan ystävä- ja tuttavapiirin ylläpitämisen pikemmin rasittavana ja sosiaalisesti kuluttavana. Kyllä yliopistolta löytää hyviä ystäviä ilman että tarvitsee heilua missään bileissä tai olla mukana osakunta- ja ainejärjestötoiminnassa. Omana opiskeluaikana yliopiston kuppilat olivat hyviä kokoontumispaikkoja, joissa tapasi tuttuja naamoja vaihtelevin kokoonpanoin.

On oikeastaan pakko jos ja kun joutuu yrittäjäksi.

Nuo kuppiloiden kulta-ajat ovat jostain 15 vuoden takaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen tyypin: nuo itseään rentoina supliikkimiehinä pitävät (olen aika varma, että kyseessä on mies): rakastavat omaa ääntään, koko ajan pitää olla äänessä, vaikkei olisi mitään sanottavaa. Omasta mielestään ovat huumorintajuisia, mutta muut saattavat olla eri mieltä.

Kyllä se on varmaan nainen. Miehet eivät käytä termiä tukiverkosto.

Miehet puhuu kavereista, eikä tukiverkostosta.

Taattua vauvapalstaa. Syy pitää löytää "aloittajasta", vaikka väkisin. Varsinkin jos mainitaan sanat supliikli tai sosiaalimen niin nämä ovat myrkkyä. Sen sijaan, jos kyseinen henkilö olisi kuvaillut itseään introvertiksi ja rauhalliseksi, niin täälläkin kommentit olisi varmaan täysin erilaisia. Puheliaat ihmiset on monelle jokin punainen vaate, ehkä heijastuu omista epävarmuuksista?

Ihan vain tiedoksenne: Kirjoittaja on NAINEN.

Kommenttinne ovat kovin tylyjä, koska oletatte hänet mieheksi.

Tuli vaan mieleen, että mistä mihin tämä henkilö muutti?

Esim. jos asut Itä-Suomessa tai stadissakin, siellä arvostetaan ulospäinsuuntautumista - sensijaan esim. Hämeessä on omat sisäänpäin lämpiävät piirinsä, eikä kovin lennokasta supliikkimiestä tai - naista katsota lainkaan hyvällä silmällä.

En ole tutustunut yliopistolla kehenkään. En ole edes tehnyt ainuttakaan ryhmätyötä ja nyt tammikuussa alkavassa graduseminaarissa ehkä pitää olla vähän tekemisissä muiden kanssa. Ihan vapauttavaa opiskella aivan keskenänsä, nyt kun asiaan on tottunut. Kaikki orientaatiot meni itseltä ohi töiden takia, niin en ole tutustunut kehenkään ja olen suorittanut niin paljon verkkokursseina, mutta jääpähän enemmän aikaa olennaiseen. Yksinäisyyteenkin tottuu ja siitä oppii pitämään kun pääsee pahimman yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin meillä ekavuotisetkin jaottelivat toisensa hyvin nopeasti niihin jotka kannatti tuntea ja niihin joilla ei ollut merkitystä. Ystävällisyydellä ei ollut sen kanssa mitään tekemistä kuka oli suosittu ja kuka ei. Paskaltahan se minustakin tuntui kun luulin että edessä on elämän parhaat vuodet ja uusia ystäviä.

Miksi sinun tarvitsisi olla erityisen suosittu, jollei suunnittele jotain poliittista uraa tai ole esiintyvä taiteilija? Eikö ole parempi että on muutama hyvä kaveri, joiden kanssa tulee luonnostaan toimeen ja joiden seurassa voi olla omana itsenään. Osa ihmistä kokee laajan ystävä- ja tuttavapiirin ylläpitämisen pikemmin rasittavana ja sosiaalisesti kuluttavana. Kyllä yliopistolta löytää hyviä ystäviä ilman että tarvitsee heilua missään bileissä tai olla mukana osakunta- ja ainejärjestötoiminnassa. Omana opiskeluaikana yliopiston kuppilat olivat hyviä kokoontumispaikkoja, joissa tapasi tuttuja naamoja vaihtelevin kokoonpanoin.

'

On oikeastaan pakko jos ja kun joutuu yrittäjäksi.

Nuo kuppiloiden kulta-ajat ovat jostain 15 vuoden takaa...

Eikö nykyiset opiskelijat muka enää käy syömässä Amican (ent. VARK) ravintoloissa, jotka toimivat samalla kahviloina etenkin yliopiston yhteydessä? Luentojen ja seminaarien jälkeen ja välissä siellä on hyvä jutella ummet ja lammet eikä kaikilla ole välttämättä heti kiire omille kämpille. Mikään Facebook-ryhmä ei korvaa kasvotusten tapahtuvaa keskustelua. Etenkin saman alan ja samoihin aikoihin opiskelujensa aloittaneet tietävät yleensä mistä kuppilasta he toisensa löytävät.