Tunnen itseni surulliseksi: olin menossa lasten, jotka asuvat isällään, luo, niin siellä olikin lapsella kaveri ja hirveä hulabaloo päällä :(
Eilisen vietin perheen parissa myös ja illalla oli puhetta, että ainakin yritän tänäänkin mennä. Lapset ovat isällään siksi, etten oikeastaan jaksanut seuraavanlaisia tilanteita, joita tässäkin kerron.
En soittanut ennen lähtöäni, vaan ajattelin, että yllätän perheen iloisesti menemällä jo ihan aamupäivästä ja olin siellä noin tunti sitten. Niin eikös siellä tytön kaveri riehu sotkun keskellä, mies on unessa ja isoveli ilmeisesti nukkui tai oli ainakin huoneessaan koska eihän kukaan täysipäinen kestä siskon huonoja tapoja (ei siis huomioi muita kuin itsensä, ja vässykkä-isä hyväksyy tämän.)
Kysyin, että miksi täällä on vieraita ja kun en saanut kunnon vastausta, käännyin kannoillani ja sanoin, että sitten minä lähden. Olisin halunnut soittaa pianoa ja tutkia lasten kanssa yhdessä heidän eilen saamiaan lahjoja, jutella lasten ja lasten isän kanssa ja syödä jotain (toin ruokaa mukanani).
Mutta ei.
Mies ehdotti, että tytöt menisivät tytön kaverille. Kuinkahan moni muu huusholli on niin hullu, että kaipaa lapsen kaveria joulupäivänä kotiinsa heilumaan? Ymmärrän, jos mies olisi vaikka pistänyt viestiä, että täällä onkin lapsen kaveri, koska siitä on ennenkin puhuttu, että jos minä vietän siellä aikaa lasten kanssa, en halua kavereita sinne.
Että sellaista taas tänä jouluna.
Kommentit (874)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis voi apua! Millainen vanhempi parkuu, että häntä hyljeksitään jos lapsella on kaveri leikkimässä??? Miten aikuinen ihminen voi olla noin itsekäs?
Minun äitini oli tuollainen kuin ap. Ei sallinut minulle kavereita ja alkoi parkumaan, jos minulla oli kivaa - toisaalta ilkkui siitä, että kavereita ei sitten lopulta ollut. Vielä yliopistossa opiskellessani soitteli minulle suurinpiirtein minuutin välein, jos tiesi, että olen tapaamassa kavereita. Äitini oli hallitseva ja vihamielinen kasvattaja. Varmasti oli traumatisoitunut itsekin, mutta eipä se minun kokemaani kärsimystä vähennä.
EN ole missään vaiheessa antanut ymmärtää, ettei lapsillani saisi olla kavereita! Pojallahan niitä ei olekaan kun on niin syrjään vetäytynyt pelimaailmaansa, mutta tytöllä on useampi. Joskus SIEDÄN näiden kikattajien seuraa RAJALLISEN määrän, mutta ovat osan ajasta sitten ulkona tai kahden huoneen päässä minusta. Mutta näistä epämieluisista hetkistä on sovittava ajoissa ja minun on saatava valmistautua AJOISSA asiaan, ei niin, että joku pillukeppi onkin yhtäkkiä vastassa tyttäreni kanssa kun saavun.
Ap
Surullista luettavaa. Parempia jouluja lapsille tulevaisuudessa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis voi apua! Millainen vanhempi parkuu, että häntä hyljeksitään jos lapsella on kaveri leikkimässä??? Miten aikuinen ihminen voi olla noin itsekäs?
Minun äitini oli tuollainen kuin ap. Ei sallinut minulle kavereita ja alkoi parkumaan, jos minulla oli kivaa - toisaalta ilkkui siitä, että kavereita ei sitten lopulta ollut. Vielä yliopistossa opiskellessani soitteli minulle suurinpiirtein minuutin välein, jos tiesi, että olen tapaamassa kavereita. Äitini oli hallitseva ja vihamielinen kasvattaja. Varmasti oli traumatisoitunut itsekin, mutta eipä se minun kokemaani kärsimystä vähennä.
EN ole missään vaiheessa antanut ymmärtää, ettei lapsillani saisi olla kavereita! Pojallahan niitä ei olekaan kun on niin syrjään vetäytynyt pelimaailmaansa, mutta tytöllä on useampi. Joskus SIEDÄN näiden kikattajien seuraa RAJALLISEN määrän, mutta ovat osan ajasta sitten ulkona tai kahden huoneen päässä minusta. Mutta näistä epämieluisista hetkistä on sovittava ajoissa ja minun on saatava valmistautua AJOISSA asiaan, ei niin, että joku pillukeppi onkin yhtäkkiä vastassa tyttäreni kanssa kun saavun.
Ap
Älä nyt. Äitihullu ei vietä aikaa lastensa kanssa kuin kaksi tuntia viikossa. Joka toisen kerran tytön ja toisen pojan kanssa. Ei silloin kavereita katsella.
Et ole tainnut lukea ketjua.
Tuo alatyylin ilmaisu ei myöskään toimi.
Et vaan osaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mies jotenkin jäänyt koukkuun tähän naiseen? Vai ajatteleeko, että lapsille on hyväksi tavata äitiään? Onko mies liian kiltti? Mikä tässä kuviossa oikein on niin outoa muu kuin aloittaja.
Miksi mies soittelee ja sopii tapaamisia jos on kuitenkin katastrofin ainekset valmiina?
Kun vaaranna on, että vierailu, tapahtui se kuinka äidin toiveiden mukaisesti hyvänsä, menee jotenkin sekoiluksi ja syyttelyksi.Se on yli 10 vuotta vanhempi kuin äitihullu ja ollut pitkään työtön. Kai se ajattelee, ettei enää löydä parempaakaan.
Laiska se on, kyllä työtä löytäisi jos viitsisi tarpeeksi yrittää. Mutta kun ei! Ei viitsi edes yksiä LAUTASIA oikein kattaa, vaikka nimenomaan toivoin, että joululautasilta söisimme!!!! Miksi tahallaan jälleen loukkaa minua? Tällainenkin tarvitsisi uuden naisen, kun ei ymmärrä minuakaan koskaan OIKEIN kohdella?
ApFeikki-ap, luulen. Älkää viitsikö...
Todella, oikea ap ei korostanut teatraalisesti kirjoittamalla osaa sanoista isoilla kirjaimilla.
Hopoti hopsis, kavion kopsis! Tapaninpäiväniltaa! Onkos minulla ollut tuuraaja?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Hopoti hopsis, kavion kopsis! Tapaninpäiväniltaa! Onkos minulla ollut tuuraaja?
Ap
Ehkä🤔🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ajattelin, että yllätän perheen iloisesti menemällä jo ihan aamupäivästä ja olin siellä noin tunti sitten.
- ei kyllä kuulosta ilahduttamiselta. Olisit halunnut kaiken menevän mielesi mukaan, eli lähinnä halusit ilahduttaa itseäsi.Niin, YLEENSÄ minua on kinuttu sinne ja odptettu ja oltu surullisia, kun en ole totellut.
Nyt en taaskaan totellut, koska en hyväksy sitä, ettei minulle ilmoiteta, että täällä onkin kaveri, vaikka on sovittu, että jos minä olen lasten kanssa, niin kaverit eivät tule. Ihan perhetyöntekijöiden mielipide oli sama.
Ap
Eli sulle pitäis aina ilmoitella kaikesta, jotta voit sitten päättää milloin tulet ja milloin et? Tajua jo että se on lasten koti ja he ovat siellä miten ovat. Kaverit on kylässä jos se talonväelle sopii. Sinä menet sinne sovitusti ja sinä kysyt sopiiko sun tulla. Sinä et ole se joka päätät miten muut kotonaan elävät ja olevat. Sinä et ole maailman napa. Jos menet yllättäen niin sitten sopeudut niihin kavereihin. Sinä se olet menossa muiden kotiin kyläilemään, etkä siten määräile siellä yhtään mistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ajattelin, että yllätän perheen iloisesti menemällä jo ihan aamupäivästä ja olin siellä noin tunti sitten.
- ei kyllä kuulosta ilahduttamiselta. Olisit halunnut kaiken menevän mielesi mukaan, eli lähinnä halusit ilahduttaa itseäsi.Niin, YLEENSÄ minua on kinuttu sinne ja odptettu ja oltu surullisia, kun en ole totellut.
Nyt en taaskaan totellut, koska en hyväksy sitä, ettei minulle ilmoiteta, että täällä onkin kaveri, vaikka on sovittu, että jos minä olen lasten kanssa, niin kaverit eivät tule. Ihan perhetyöntekijöiden mielipide oli sama.
ApEli sulle pitäis aina ilmoitella kaikesta, jotta voit sitten päättää milloin tulet ja milloin et? Tajua jo että se on lasten koti ja he ovat siellä miten ovat. Kaverit on kylässä jos se talonväelle sopii. Sinä menet sinne sovitusti ja sinä kysyt sopiiko sun tulla. Sinä et ole se joka päätät miten muut kotonaan elävät ja olevat. Sinä et ole maailman napa. Jos menet yllättäen niin sitten sopeudut niihin kavereihin. Sinä se olet menossa muiden kotiin kyläilemään, etkä siten määräile siellä yhtään mistään.
Hyvä Ap👏🏻👏🏻👏🏻
Ihan loistavaa vastata muka itsellensä! Tyyli on justiinsa sama, yhtä hyökkäävä👌🏻
Pataan vettä, vesi kuumaksi ja lapset pataan. Osterikastiketta mausteeksi. Ratkeaa Ap:n ongelma.
Onneksi ap:llä on pelkkä tapaamisoikeus.
Vierailija kirjoitti:
Ai kasvakaa aikuisiksi, kuten sinä vai? Aikuiset ottavat vastuun omista tekemisistään, sanoistaan ja tunteistaan. Näinhän sinä toimit?
Eli tupakoitsijakaan ei ota vastuuta terveydestään, vai? Nauran tyhmyydellenne, kun ette tajua, että jos ihminen tuntee t
TRAUMAN takia olonsa ei-tervetulleeksi, VAIKKA SITÄ MITÄ SUURIMMASSA MÄÄRIN onkin, niin sellainen henkilö ansaitsee lohdutusta, eikä haukkuja kaltaisiltanne p*skoilta. Säälin teitä, koska te ette tiedä, mitä rakkaus on.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulle ei ilmoitettu kaverin tulosta, koska sun ei oletettu tulevan ilmoittamatta. He ajattelivat, ettei siitä ole mitään haittaa, siitä kaverista siellä. Tai ehkä lapsi päästi sen sisään isän nukkuessa.
Olitte puhuneet, että YRITÄT tulla.
He varmaan käsittivät, että jos pääset tulemaan, ilmoitat sitä ennen tulostasi ja heillä olisi ollut aikaa hankkiutua siitä kaverista eroon silloin, etkä olisi koskaan edes tiennyt, että ennen sinua siellä olisi ollut kaveri.
Nyt kun tulit yllättäen ilmoittamatta, he eivät olleet varautuneet siihen eivätkä ehtineet passittaa kaveria pois.
Niin, voi olla. Puhuin miehen kanssa äsken ja hän oli siis nukkunut koko sen ajan, kun kaveri oli sinne tullut. Eli tyttö oli asiaa sitten sopinut, voi hiisi. Tosin mies sanoi, että asiasta olisi puhuttu jo joskus aiemmin. Kai hän silloin oli ollut ihan että ok.
Tyttö ehkä tietysti tosiaan ajatteli, että ilmoitanhan mä ennen kun mä tuun! Ja olisikin pitänyt! Mies vaan on AINA sanonut, että saan tulla koska haluan! En tajunnut, että siellä voisi olla se kaveri. Voi vittu.
ApNiin, on luvannut että saat tulla koska haluat. Mutta ei se tarkoita sitä että siellä ollaan 24/7/365 valmiudessa siihen, tuletko vai etkö! Jos sanot että ehkä tulet, silloin ilmoitat lähempänä että hei, olisin nyt tulossa. Tällöin sinua tiedetään odottaa ja tilanne valmistella sovitun kaltaiseksi (kaverit mäkeen ym)
Sulla on täysi oikeus omiin tunteisiisi ja oikeus pahoittaa mieli siitä että nyt ei pianonsoittelu ja yhteinen aika onnistunut. Mutta nyt se sun paha mieli johtuu vain ja ainoastaan siitä että et itse huomannut ilmoittaa siitä mitä päätit (lähdet käymään), ei siitä että mies/lapset/lapsen kaveri toimivat niinkuin toimivat kun eivät tosiaan osanneet lukea ajatuksiasi että oletkin tulossa. Todella epäreilua ja aiheetonta kiukutella asiasta miehelle ja lapsille jostain mitä ei ole itse huomannut tehdä.
Jos olisit eilen illalla sanonut että joo, tulen aamulla sit käymään ja tilanne olisi ollut se kuin mihin tänään kävelit sisälle niin silloin olisit voinut aiheellisesti märsätä että hiton mies kun ei pitänyt kiinni siitä että ei kavereita samaan aikaan sun kanssa.
Niinpä, olet ihan oikeassa. Minun on vain todella vaikeaa käsittää tätä, koska oma äitini vaati kyllä elämään vain toisille, ei omaa elämää. Eikä hän hyväksynyt minun omia maailmojani ja tarpitani nyt ei tietenkään.
Mun äiti muuttui aina ihan eri ihmiseksi, jos joku tuli kylään ja VAIVAUTUI IHAN TOSI PAHASTI, kun eräs tuttava joka asui huudeilla tuli alkuun aivan spontaanisti. Näytti sille kuin äiti olisi saanut hirveän päänsäryn. Se tuttava ei sitten enää tullutkaan.
Niin siis jos joku sitten oli meillä, mitenkään ei ollut luontevasti ja jos minä olin, siitä tuli satuttamista ja kiusaamista. Koska se oli kuulemma väärin vierasta kohtaan.
Niin kai mulla on täysin jatkuva varalla olemisen status, tiedän, että minulla on siis yhtenä fyysisenä ongelmana stressi ja se on siis ollut täysin tunnistamaton stressitila.
En tietenkään halua kenenkään elävän niin! Haluaisin itse vapautua siitä, mitä äiti minulle teki, mutten voi.
ApJa siis se vielä, että tällä pahalla ololla ja kiusaamisella äiti opasti, että vieraasta välitetään. Niinpä jos joku ei korvaansa lotkauta kun minä tulen, tunnen oloni tosi epätoivotuksi. Tiedän, että se ei ole niin, mutta tunnen oloni tosi epätoivotuksi.
Se se tunne kai oli, kun näin tytön pitämässä hauskaa kaverin kanssa. En sitä halua estää, mutta itseni tunsin TÄYSIN epätoivotuksi. Se on ongelma, mutta minun! Ihan HIRVEÄÄ syyttää mun ongelmani satuttavan toisia. Enemmän se teke pahaa minulle. Toiset voivat VALITA, näkevätkö mua vaiko EIVÄT.
Jos mä tunne oloni (syyttä ja perusteetta) epätoivotuksi, niin mitä hlevettiä MÄ voin valita?Ap
Millä tavalla sinun lapsesi voivat valita, näkevätkö sinut vaiko eivät? Ethän sinä suostu olemaan heidän kanssaan, jos sinusta ei siltä tunnu tai jos koet heidän tehneen jotain pahaa (mikä ei normaalien ihmisten mielestä välttämättä ole millään tavalla pahaa). Ja sitten jos haluaisit olla heidän kanssaan, heidän pitää olla kokoajan varpaillaan ja yrittää olla suututtamatta sinua, jotta et lähtisikin pois kesken kaiken. Niinkuin eilen tyttärelläsi oli kaveri kylässä kun menit ja siitä sinä menetit malttisi ja päätit, että sinun seurasi ei muka kelpaa ja lähdit pois heti kun olit tullut. Sinähän se kokoajan valitset, milloin he saavat tavata sinua ja milloin eivät ja rankaiset heitä täysin normaaleista asioista eväämällä tapaamisen jonka olit jo luvannut.
He voivat ehdottaa vaikka tulevansa käymään, jos haluavat nähdä enemmän :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Siis voi apua! Millainen vanhempi parkuu, että häntä hyljeksitään jos lapsella on kaveri leikkimässä??? Miten aikuinen ihminen voi olla noin itsekäs?
Vanhempien kuuluu johtaa perhettä. Mies ei EDES TIENNYT, että kaveri oli siellä! Mies EI OLLUT OPETTANUT TYTÖLLE, että kylään tulevista kavereista KYSYTÄÄN LUPA vanhemmalta. Siksi koko tilanne oli miehen vika ja siksi, että minulla on lapsuudestani ja äitini halveksunnasta johtuva trauma siitä, etten ole tervetullut, vaikka olenkin. En vain tiedostanut sitä tuossa itse, koska kukaan ei ole kuvaillut, eikä kertonut minulla olevan sellaista traumaa.
On hyvien tapojen mukaista kokea, ettei ole tervetullut, jos paikalla on muita vieraita, mutta tietenkin, koska on kyse omasta perheestäni ja omista lapsistani, minun ei olisi pitänytnähdä tai kokea (tuntea) sitä niin päin. Olin tervetullut, ja on ainoastaan minua halveksineen äitini syy, että minulla on siinä kohtaa trauma.
Mies mokasi siinä, ettei ole opettanut lapselle, että vapaapäivinä kaverin tulot kylään KYSYTÄÄN LUPA VANHEMMALTA.
Lapsi olieilen yöllä laittanut minulle viestin jossa luki anteeksi. Se oli vähän huono asia, koska eihän tämä tytön syytä ollut.
En huomannut sitä yöllä, vaan vasta tänään iltapäivällä mentyäni heille. Mielestäni sain asian sovittua kuitenkin lapsen kanssa, mutta se on ongelma, että hän koki tarvetta pyytää anteeksi. Koska miehen vikahan se oli, että minä suutuin. Miehen tapojen puutteen. Ei ole ok, että kotiin tulee joulupäivänä ketä.n perheen aikuisen tietämättä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä sairasta settiä. Äiti, joka ei jaksa lapsiaan kuin satunnaisesti toivoo lähivanhemman kuolemaa, koska on loukkaantunut jostain pikku jutusta, joka ei normaalissa ihmisessä aiheuta mitään huonoja fiiliksiä. Lapsiparat!
Tunsin oloni täysin epätoivotuksi, kun lapsi leikkikin kaverinsa kanssa. Mutta eihän sulla myötätunto mihinkään riitä sitä ymmärtämään.
ApKuinka aiot kostaa sille lapsesi kaverille, joka pilasi joulusi?
Ei onneksi pilannut joulua, se oli jo eilen. Huomenna tuijotan BBC:n laatusarjaa. Olin kertonut miehelle, että voisin katsella sen heidän isostakin televisiostaan, mikäli en ole epätoivottu vieras ja mies sanoi, että katso vaan. Mutta en tiedä nyt tämän päivän jälkeen... :(( Ostin tv:n heille,vanhan hajottua.
ApPaljonko on miljoonaperinnöstä jäljellä?
Katseletko teeveestä miten hienosto elää?
Ota oppia tv-sarjasta miten oikeissa perheissä rakastetaan lapsia.'
Se katsoo Ylpeys ja ennakkoluulo-sarjaa ja haaveilee mr. Darcysta. Siinä olisi kerrankin ap:n tasoinen mies! 😄
Tuo yhteiskuntahan olisi ollut oikein omiaan äitihullulle. Kaikki noudattivat SÄÄNTÖJÄ eikä kukaan tullut vierailulle ilmoittamatta asiasta viikkoja etukäteen. 😁
Näinhän sitä normaalit ihmiset elävät. Sinä olet varmaan joku retujuopon lapsi, kun olet muuhun tottunut.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Haluat että asiat on näin.
2. Suutut kun asiat eivät ole näin.Ratkaisu on, että lakkaat määrittelemästä asioiden tilaa etukäteen. Jos haluat tavata lastasi ilman hänen kavereitaan, sovi niin etukäteen. Ja muista, siltikin voi käydä niin, että kaveri onkin siellä. Etkä siltikään saa suuttua siitä.
1. Miksi en saisi HALUTA???
2. Miksi en saisi SUUTTUA????
Minulla on oikeus kaikkeen! Äiti ei voi enää määrätä mitä haluan tai miten toimin. Ja jos toimin väärin, se on hänen syytään! Täysin, ei minun.
AP
Tämä ei ollut Ap. Minä katselin Ylen laatusarjaa :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
varmaannarkkituoaloittaja kirjoitti:
Ompas huonokäytöksinen mies, en ymmärrä tuollaista käytöstä. Luulisi, että osaisi jo omaakin etuansa ajatellen pitää ovensa lukossa ja olla päästämättä tuota sekopäätä sisälle. Toisaalta yhteiset muksut, en ihmettele yhtään jos osa miehistä paatuu naisiin. Sama toimii toki toisinkin päin, ei vain tässä jutussa.
Kyllä, huonokäytöksinen paska pässi, eikä siitä muuksi muutu. LUPASI, että pitää asiattomat tänään pois tieltä ja kattaa pöytään lempilautaseni VALMIIKSI. Tytär aikoi etsiä joululaulukirjan, jotta voimme yhdessä soittaa MINUN lempi kappaleita. NYT on MINUN vuoro nauttia ja miehen vuoro HyVITTÄÄ käytöstään ja illan päälle saa kyllä PYYTÄÄ anteeksi MINULTA huonoa käytöstään ja välinpitämättömyyttä!
Ap
Mikään näistä Ap-kirjoituksosta ei ole minun ennen kello 21 tänään, paitsi se, jossa ilmoitan katsovani Ylpeys ja ennakkoluulo -sarjan tänään ja sitä ennen tänään oleva. Olipa taas ihana katsoa koko sarja! Katsoin ekat kolme osaa kotona ja loput kolme lasten luona. Tein siellä muutakin, jos joku ei sanomatta sitä YMMÄRRÄ.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin en usko, että nämä viimeisimmät viestit ovat enää kivikseltä.
Mutta kaikista ironisinta tässä koko keississä on, että edellisen kerran mies pahoitti AP:n mielen, kun oli tuomassa tytön (isovanhempien luota) AP:n luo etuajassa ja yritti ilmoittaa asiasta puhelimitse, jolloin AP:n mindfulness-lukuhetki häiriintyi eikä sitten voinutkaan tavata lastaan, koska pahoitti mielensä.
Tällä kertaa AP itse puolestaan paukkaa paikalle etuajassa, ilmoittamatta, ja suuttuu kun tytöllä onkin kaveri kylässä ja "muuta tekemistä". Ei anna tytölle tai isälle aikaa lähettää kaveria kotiin, vaan kääntyy kannoillaan ja on ulkona alle minuutissa. Tämäkin tapaus 100% miehen vika, koska AP pahoitti mielensä.
Olihan tuosta joulupäivän käyttämisestä perheelle puhuttu, toisin kuin lapsisunnuntain käyttämisestä lapsen kanssa, joka oli haloo, PERUTTU.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat ap oudolta tyypiltä, ei pahalla. Lapset ei aina ole kiinnostuneita vanhemmistaan, kaverit menee usein edelle....mieti mitä vikaa sussa oikein on.
Minä odotan, että lapseni OVAT kiinnostuneita minusta, enhän ole joka päivä heidän luonaan. On heidän isänsä tehtävä saada heidät käyttäytymään minulle mieliksi kun menen varta vasten LASTEN kanssa sovitusti aikaa viettämään.
ApOletko ajatellut, että sinun tulisi ensisijaisesti olla olemassa lapsia varten, olla heille turvallinen henkilö äitinä? Ei niin päin, että lastesi tulee haistella jatkuvasti sinun tunnetilojasi ja osata käyttäytyä niin, ettet sinä tunne itseäsi hyljätyksi. Kerrot itse lapsena kärsineesi siitä, että jouduit jatkuvasti miellyttäneesi äitiäsi. Miksi haluat omille lapsillesi saman kohtalon? Ymmärrän, ettet mahda tunteillesi mitään ja että sinulla on trauma, mutta juuri siksi sinun tulisi työstää asioita, jotta sinä ja lapsesi saisitte paremman tulevaisuuden.
En ole ajatellut, koska en pysty siihen. Se ei OIKEUTA haukkumaan ja nimittelemään minua. Minulla on OMAT TRAUMANI, joista se, etten pysty, johtuu. Ei minun halustani tai päätöksestäni. Saati valinnoistani. Olen jo terapiassa, miksei se ratko ongelmia, joita traumat aiheuttavat? Miksei TERAPEUTTINI keertonut minulle, että tunnen itseni EI TOIVOTUKSI, miksi minun piti sekin ITSE oivaltaa? Eihän sitä asiaa pääse korjaamaan, parantamaan eikä käsittelemään, kun terppa ei TAJUA YHTÄÄN MITÄÄN JA AUTA.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat ap oudolta tyypiltä, ei pahalla. Lapset ei aina ole kiinnostuneita vanhemmistaan, kaverit menee usein edelle....mieti mitä vikaa sussa oikein on.
Minä odotan, että lapseni OVAT kiinnostuneita minusta, enhän ole joka päivä heidän luonaan. On heidän isänsä tehtävä saada heidät käyttäytymään minulle mieliksi kun menen varta vasten LASTEN kanssa sovitusti aikaa viettämään.
Ap
Olet ap kyllä täydellisen tasapainoton ja seko tyyppi. Yritä hoitaa itsesi kuntoon, edes lastesi takia. Tämä ketju on järkyttävää luettavaa ihmisestä joka ei piittaa lapsistaan yhtään! Karsea akka, joka tapaa lapsiaan vain kun viitsii/jaksaa tai kun mielentila on oikea! Tällaiset ihmiset eivät ansaitse lapsia ollenkaan! Onneksi lapsilla sentään on välittävä ja huolehtiva isä.
Vaadinkin nyt sinulta ap perusteellista selvitystä tänne oksennusketjuusi, miksi olet lapsia hommannut kun et selvästikkään heistä ole ollut kykenevä huolehtimaan etkä edes halua?!
No on! Katsoo (ostamastaan) isosta tvstä Ylpeys ja ennakkoluuloa. Muut koittaa olla hiljaa, ettei hetki häiriinny.