Tunnen itseni surulliseksi: olin menossa lasten, jotka asuvat isällään, luo, niin siellä olikin lapsella kaveri ja hirveä hulabaloo päällä :(
Eilisen vietin perheen parissa myös ja illalla oli puhetta, että ainakin yritän tänäänkin mennä. Lapset ovat isällään siksi, etten oikeastaan jaksanut seuraavanlaisia tilanteita, joita tässäkin kerron.
En soittanut ennen lähtöäni, vaan ajattelin, että yllätän perheen iloisesti menemällä jo ihan aamupäivästä ja olin siellä noin tunti sitten. Niin eikös siellä tytön kaveri riehu sotkun keskellä, mies on unessa ja isoveli ilmeisesti nukkui tai oli ainakin huoneessaan koska eihän kukaan täysipäinen kestä siskon huonoja tapoja (ei siis huomioi muita kuin itsensä, ja vässykkä-isä hyväksyy tämän.)
Kysyin, että miksi täällä on vieraita ja kun en saanut kunnon vastausta, käännyin kannoillani ja sanoin, että sitten minä lähden. Olisin halunnut soittaa pianoa ja tutkia lasten kanssa yhdessä heidän eilen saamiaan lahjoja, jutella lasten ja lasten isän kanssa ja syödä jotain (toin ruokaa mukanani).
Mutta ei.
Mies ehdotti, että tytöt menisivät tytön kaverille. Kuinkahan moni muu huusholli on niin hullu, että kaipaa lapsen kaveria joulupäivänä kotiinsa heilumaan? Ymmärrän, jos mies olisi vaikka pistänyt viestiä, että täällä onkin lapsen kaveri, koska siitä on ennenkin puhuttu, että jos minä vietän siellä aikaa lasten kanssa, en halua kavereita sinne.
Että sellaista taas tänä jouluna.
Kommentit (874)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi ap, mutta vaikuttaa siltä ettei sinulla ole kaikki ihan hyvin. Et voi olettaa sinun lasten tai heidän isän tietävän tulostasi, jos olet ilmoittanut ”ehkä” meneväsi. Tekstari tai soitto ennen lähtöä olisi ollut kohteliasta ja järkevää, jotta tuloosi olisi osattu varautua. Et voi syyttää tapahtuneesta miestä, lapsiasi tai varsinkaan lapsen kaveria. Ihmiset viettävät joulua eri tavalla, joillekin se on vain perhe juhla, jotkut taas nauttivat kavereiden ja tuttavien seurasta. Meilläkin oli muutama ystävä perheen lisäksi mukana juhlimassa.
Jos olisin sinä lopettaisin täällä netissä asiasta valittamisen ja menisin pyytämään anteeksi. Sinun vouhkaaminen ja (anteeksi nyt vaan) ITSEKKYYS saattoi pilata juuri perheesi joulupäivän..
Seuraavan kerran mikäli haluat nähdä lapsiasi ilman kavereita soita etukäteen. Ilmoita että TULET (ei ehkä tai jos jaksat) MILLOIN ja MIHIN AIKAAN! Pidät myös siitä myös kiinni!Kyllä miehen olisi ollut syytä reagoida tulooni niin, että Jaahas, nyt onkin Maijun aika lähteä kotiin.
Ap
No ei kyllä todellakaan olisi! Häätää lapsen kaveri joulupäivänä kotoa pois vaan sen takia kun äiti tuli kylään?!? Mitäs jos sun lapsi halusi tai kutsui sen kaverin sinne leikkimään? Nyt oikeesti ajattele vähän! Eikö sinun äitinä kuulu ajatella ja toimia niin että sun lapsilla olisi kivaa ja mukava joulu, eikä niin miten itse haluat asioiden menevän? Ehkä sinun lapsesi olisi leikkinyt vielä hetken kaverinsa kanssa ja sitten myöhemmin viettänyt aikaa sinun kanssa?
Sinun olisi kuulunut ilmoittaa tulostasi! Jos kavereita ei ehdottomasti saa olla! Näin myös lasten isä olisi voinut kertoa sulle että nyt on lapsella kaveri kylässä, tuletko vaikka parin tunnin päästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat narsistilta ap ja lisäksi muutenkin mt-ongelmaiselta. Eipä mikään ihme, ettei sinua haluta visiitille.
Ikinä ei olla sanottu, etten voisi mennä.
Ap
Ehkä he pelkäävät sinua ja reaktiotasi?
Lapset yleensä ovat lojaaleja vanhempiaan kohtaan, vaikka he kohtelevat heitä huonosti. Miehesikin mielestäni yrittää venyä, ettei suhde lapsiin katkea osaltasi täysin.
Vierailija kirjoitti:
Ap miksi et olisi voinut käydä rauhallisesti sanomassa exllä: pahoittelut, että tulin näin aikaisin, sopiiko että käyn puolen tunnin kävelyllä, kun palaan lapsen kaveri on lähtenyt kotiin ja voidaan vaikka syödä näitä ruokia?
Olisit voinut iloisesti hymyillä tytöille, pyytää heitä laittamaan ruuat jääkaapin ja sanoa käyväsi kävelyllä keräämässä ruokahalua.
Miksi et voi käyttäytyä kuin kuka tahansa empaattinen ihminen?
Tilanne eskaloitui vain sinun tunteittesi takia. Ei lapsen ei kaverin, eikä miehen takia. Ja koska ongelma on sinun korviesi välissä, vain sinulla on velvollisuus toimia tilanteen ratkaisemiseksi rakentavalla tavalla.
Tytön ei tarvitse ennakoida mielenliikkeitäsi, miehen ei tarvitse toimia niin että sinulle ei tule paha mieli. Sinun paha mielesi on vain ja ainoastaan sinun vastuullasi, koska olet aikuinen ihminen. Mikään ei muutu paremmaksi, jollet ota vastuuta asioista, jotka kuuluvat sinulle.
Voi että kun olisikin tuollainen aikuismainen ja aikuisen tasolla ajatteleva kumppani. Mutta mies pelkää varmaan lapsen reaktioita.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en edelleenkään tajua, miksi kaverin olisi pitänyt lähteä samantien kun äiti pelmahtaa paikalle? Jos tilanteessa olisi oikeasti menty lapsen tunteet edellä (kuten pitäisi), olisi kysytty haluaako lapsi olla kaverinsa kanssa vai äitinsä kanssa. Kuulostaa tosi epäterveeltä, että äiti ei siedä lapsellaan kavereita, vaikka juuri eilen on oltu perheen kesken.
Lapsen eikä myöskään ex-miehen tehtävä ei ole hyppiä kuin marionettinuket, jotta selkeästi epävakaalle äidille ei tule paha mieli. Kumpikaan heistä ei ole vastuussa sinun pahasta mielestä. Sinä sen sijaan olet vastuussa siitä, että kun olet pahoittanut mielesi kohtuuttomasti, et siirrä mielipahaasi heille (lähtemällä pois) vaan käsittelet mielipahasi aikuismaisesti ja mietit oikeasti oliko tilanne sinun syytäsi vai muiden ja oliko siinä sinulta kohtuullista pahoittaa mielesi.
Ei lähteä heti, mutta miehen olisi pitänyt ilmaista minulle se heti, että kaveri saa luvan lähteä. Tai siinä vaiheessa, kun olin suuttuneena lähdössä pois. Tai sanoin vaan, että sitten minä lähden. Kysyin ensin, miksi täällä on vieras.
ApMieti mielummin miten sinun olisi pitänyt toimia
Ei tavata lapsia? Olla menemättä? Tuoda luokseni, missä mahdollisesti tapahtuu jotain mistä tympäännyn heihin? Heidän luonaan en tympäänny ja jos tympääntyminen lapsiin uhkaakin, voin mennä muualle.
Ap
Ilmoittaa, että olet tulossa.
Pyytää kaveria lähtemään.
Olla kuin aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat narsistilta ap ja lisäksi muutenkin mt-ongelmaiselta. Eipä mikään ihme, ettei sinua haluta visiitille.
Ikinä ei olla sanottu, etten voisi mennä.
ApEhkä he pelkäävät sinua ja reaktiotasi?
Lapset yleensä ovat lojaaleja vanhempiaan kohtaan, vaikka he kohtelevat heitä huonosti. Miehesikin mielestäni yrittää venyä, ettei suhde lapsiin katkea osaltasi täysin.
En tiedä, mitä he pelkäisivät? Kun en ole siis yleensä menossa sinne vaikka toivottaisiin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en edelleenkään tajua, miksi kaverin olisi pitänyt lähteä samantien kun äiti pelmahtaa paikalle? Jos tilanteessa olisi oikeasti menty lapsen tunteet edellä (kuten pitäisi), olisi kysytty haluaako lapsi olla kaverinsa kanssa vai äitinsä kanssa. Kuulostaa tosi epäterveeltä, että äiti ei siedä lapsellaan kavereita, vaikka juuri eilen on oltu perheen kesken.
Lapsen eikä myöskään ex-miehen tehtävä ei ole hyppiä kuin marionettinuket, jotta selkeästi epävakaalle äidille ei tule paha mieli. Kumpikaan heistä ei ole vastuussa sinun pahasta mielestä. Sinä sen sijaan olet vastuussa siitä, että kun olet pahoittanut mielesi kohtuuttomasti, et siirrä mielipahaasi heille (lähtemällä pois) vaan käsittelet mielipahasi aikuismaisesti ja mietit oikeasti oliko tilanne sinun syytäsi vai muiden ja oliko siinä sinulta kohtuullista pahoittaa mielesi.
Ei lähteä heti, mutta miehen olisi pitänyt ilmaista minulle se heti, että kaveri saa luvan lähteä. Tai siinä vaiheessa, kun olin suuttuneena lähdössä pois. Tai sanoin vaan, että sitten minä lähden. Kysyin ensin, miksi täällä on vieras.
ApMieti mielummin miten sinun olisi pitänyt toimia
Ei tavata lapsia? Olla menemättä? Tuoda luokseni, missä mahdollisesti tapahtuu jotain mistä tympäännyn heihin? Heidän luonaan en tympäänny ja jos tympääntyminen lapsiin uhkaakin, voin mennä muualle.
ApIlmoittaa, että olet tulossa.
Pyytää kaveria lähtemään.
Olla kuin aikuinen.
Joo, mutta jos mä pyydän kaveria lähtemään, se ei välttämättä sovi miehelle, jos pelkää että lapsi suuttuu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap miksi et olisi voinut käydä rauhallisesti sanomassa exllä: pahoittelut, että tulin näin aikaisin, sopiiko että käyn puolen tunnin kävelyllä, kun palaan lapsen kaveri on lähtenyt kotiin ja voidaan vaikka syödä näitä ruokia?
Olisit voinut iloisesti hymyillä tytöille, pyytää heitä laittamaan ruuat jääkaapin ja sanoa käyväsi kävelyllä keräämässä ruokahalua.
Miksi et voi käyttäytyä kuin kuka tahansa empaattinen ihminen?
Tilanne eskaloitui vain sinun tunteittesi takia. Ei lapsen ei kaverin, eikä miehen takia. Ja koska ongelma on sinun korviesi välissä, vain sinulla on velvollisuus toimia tilanteen ratkaisemiseksi rakentavalla tavalla.
Tytön ei tarvitse ennakoida mielenliikkeitäsi, miehen ei tarvitse toimia niin että sinulle ei tule paha mieli. Sinun paha mielesi on vain ja ainoastaan sinun vastuullasi, koska olet aikuinen ihminen. Mikään ei muutu paremmaksi, jollet ota vastuuta asioista, jotka kuuluvat sinulle.Voi että kun olisikin tuollainen aikuismainen ja aikuisen tasolla ajatteleva kumppani. Mutta mies pelkää varmaan lapsen reaktioita.
Ap
Ei vaan hän peökää sinun reaktioitasi ja syystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi ap, mutta vaikuttaa siltä ettei sinulla ole kaikki ihan hyvin. Et voi olettaa sinun lasten tai heidän isän tietävän tulostasi, jos olet ilmoittanut ”ehkä” meneväsi. Tekstari tai soitto ennen lähtöä olisi ollut kohteliasta ja järkevää, jotta tuloosi olisi osattu varautua. Et voi syyttää tapahtuneesta miestä, lapsiasi tai varsinkaan lapsen kaveria. Ihmiset viettävät joulua eri tavalla, joillekin se on vain perhe juhla, jotkut taas nauttivat kavereiden ja tuttavien seurasta. Meilläkin oli muutama ystävä perheen lisäksi mukana juhlimassa.
Jos olisin sinä lopettaisin täällä netissä asiasta valittamisen ja menisin pyytämään anteeksi. Sinun vouhkaaminen ja (anteeksi nyt vaan) ITSEKKYYS saattoi pilata juuri perheesi joulupäivän..
Seuraavan kerran mikäli haluat nähdä lapsiasi ilman kavereita soita etukäteen. Ilmoita että TULET (ei ehkä tai jos jaksat) MILLOIN ja MIHIN AIKAAN! Pidät myös siitä myös kiinni!Kyllä miehen olisi ollut syytä reagoida tulooni niin, että Jaahas, nyt onkin Maijun aika lähteä kotiin.
ApNo ei kyllä todellakaan olisi! Häätää lapsen kaveri joulupäivänä kotoa pois vaan sen takia kun äiti tuli kylään?!? Mitäs jos sun lapsi halusi tai kutsui sen kaverin sinne leikkimään? Nyt oikeesti ajattele vähän! Eikö sinun äitinä kuulu ajatella ja toimia niin että sun lapsilla olisi kivaa ja mukava joulu, eikä niin miten itse haluat asioiden menevän? Ehkä sinun lapsesi olisi leikkinyt vielä hetken kaverinsa kanssa ja sitten myöhemmin viettänyt aikaa sinun kanssa?
Sinun olisi kuulunut ilmoittaa tulostasi! Jos kavereita ei ehdottomasti saa olla! Näin myös lasten isä olisi voinut kertoa sulle että nyt on lapsella kaveri kylässä, tuletko vaikka parin tunnin päästä?
Minusta aikuiset päättävät näistä kaverivierailuista, VARSINKIN JOULUPÄIVÄNÄ, ei lapsi. Lapsi ehtii nähdä kaveriaan myöhemminkin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap miksi et olisi voinut käydä rauhallisesti sanomassa exllä: pahoittelut, että tulin näin aikaisin, sopiiko että käyn puolen tunnin kävelyllä, kun palaan lapsen kaveri on lähtenyt kotiin ja voidaan vaikka syödä näitä ruokia?
Olisit voinut iloisesti hymyillä tytöille, pyytää heitä laittamaan ruuat jääkaapin ja sanoa käyväsi kävelyllä keräämässä ruokahalua.
Miksi et voi käyttäytyä kuin kuka tahansa empaattinen ihminen?
Tilanne eskaloitui vain sinun tunteittesi takia. Ei lapsen ei kaverin, eikä miehen takia. Ja koska ongelma on sinun korviesi välissä, vain sinulla on velvollisuus toimia tilanteen ratkaisemiseksi rakentavalla tavalla.
Tytön ei tarvitse ennakoida mielenliikkeitäsi, miehen ei tarvitse toimia niin että sinulle ei tule paha mieli. Sinun paha mielesi on vain ja ainoastaan sinun vastuullasi, koska olet aikuinen ihminen. Mikään ei muutu paremmaksi, jollet ota vastuuta asioista, jotka kuuluvat sinulle.Voi että kun olisikin tuollainen aikuismainen ja aikuisen tasolla ajatteleva kumppani. Mutta mies pelkää varmaan lapsen reaktioita.
Ap
Eikö sinulla ole mitään kommenttia omaan käytökseesi? Huomaatko miten käänsit keskustelun taas ex-mieheen, vaikka jokainen muu keskustelija tarttuu sinun tekemisiisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap miksi et olisi voinut käydä rauhallisesti sanomassa exllä: pahoittelut, että tulin näin aikaisin, sopiiko että käyn puolen tunnin kävelyllä, kun palaan lapsen kaveri on lähtenyt kotiin ja voidaan vaikka syödä näitä ruokia?
Olisit voinut iloisesti hymyillä tytöille, pyytää heitä laittamaan ruuat jääkaapin ja sanoa käyväsi kävelyllä keräämässä ruokahalua.
Miksi et voi käyttäytyä kuin kuka tahansa empaattinen ihminen?
Tilanne eskaloitui vain sinun tunteittesi takia. Ei lapsen ei kaverin, eikä miehen takia. Ja koska ongelma on sinun korviesi välissä, vain sinulla on velvollisuus toimia tilanteen ratkaisemiseksi rakentavalla tavalla.
Tytön ei tarvitse ennakoida mielenliikkeitäsi, miehen ei tarvitse toimia niin että sinulle ei tule paha mieli. Sinun paha mielesi on vain ja ainoastaan sinun vastuullasi, koska olet aikuinen ihminen. Mikään ei muutu paremmaksi, jollet ota vastuuta asioista, jotka kuuluvat sinulle.Voi että kun olisikin tuollainen aikuismainen ja aikuisen tasolla ajatteleva kumppani. Mutta mies pelkää varmaan lapsen reaktioita.
ApEi vaan hän peökää sinun reaktioitasi ja syystä.
Ei vaan pelkää lapsen reaktiota, jos hän onkin se, joka sanoo, että nyt kaveri kotiin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat narsistilta ap ja lisäksi muutenkin mt-ongelmaiselta. Eipä mikään ihme, ettei sinua haluta visiitille.
Ikinä ei olla sanottu, etten voisi mennä.
ApEhkä he pelkäävät sinua ja reaktiotasi?
Lapset yleensä ovat lojaaleja vanhempiaan kohtaan, vaikka he kohtelevat heitä huonosti. Miehesikin mielestäni yrittää venyä, ettei suhde lapsiin katkea osaltasi täysin.En tiedä, mitä he pelkäisivät? Kun en ole siis yleensä menossa sinne vaikka toivottaisiin.
Ap
Sinua. Ja täysin ymmärrettävää.
Lapsiraukat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap miksi et olisi voinut käydä rauhallisesti sanomassa exllä: pahoittelut, että tulin näin aikaisin, sopiiko että käyn puolen tunnin kävelyllä, kun palaan lapsen kaveri on lähtenyt kotiin ja voidaan vaikka syödä näitä ruokia?
Olisit voinut iloisesti hymyillä tytöille, pyytää heitä laittamaan ruuat jääkaapin ja sanoa käyväsi kävelyllä keräämässä ruokahalua.
Miksi et voi käyttäytyä kuin kuka tahansa empaattinen ihminen?
Tilanne eskaloitui vain sinun tunteittesi takia. Ei lapsen ei kaverin, eikä miehen takia. Ja koska ongelma on sinun korviesi välissä, vain sinulla on velvollisuus toimia tilanteen ratkaisemiseksi rakentavalla tavalla.
Tytön ei tarvitse ennakoida mielenliikkeitäsi, miehen ei tarvitse toimia niin että sinulle ei tule paha mieli. Sinun paha mielesi on vain ja ainoastaan sinun vastuullasi, koska olet aikuinen ihminen. Mikään ei muutu paremmaksi, jollet ota vastuuta asioista, jotka kuuluvat sinulle.Voi että kun olisikin tuollainen aikuismainen ja aikuisen tasolla ajatteleva kumppani. Mutta mies pelkää varmaan lapsen reaktioita.
ApEikö sinulla ole mitään kommenttia omaan käytökseesi? Huomaatko miten käänsit keskustelun taas ex-mieheen, vaikka jokainen muu keskustelija tarttuu sinun tekemisiisi?
Olen surullinen, on, siinä on sinulle kommentti.

ApSinua. Ja täysin ymmärrettävää.
Lapsiraukat.
Eivät pelkää. Lapsi itse tajusi, että kaverista olisi pitänyt ilmoittaa, mutta vastuutti siitä (ihan oikein) isäänsä.
Ap
Luen tätä ketjua suu auki... olisihan AP voinut vaikka viettää aikaa sen pojan kanssa kaksin ja antaa ekstahuomiota, samalla kun isä olisi hoitanut tytön ja tytön kaverin. Olisitte vaikka pelanneet yhdessä tai katsonut kun poika pelaa... en tiedä lasten ikiä, mutta pakkoko niiden molempien lasten on yhdessä istuttava sohvalla lahjojaan esittelemässä. Aika usein ne lapset tykkää jos aikuinen keskittyy nimenomaan vain häneen ja saa aikuisen jakamattoman huomion.
Ihmiset tekevät virhearvioita puolin ja toisin... ja monella ihan oikeasti on isompia ongelmia ja huolia, joten perspektiiviä vähän yhteen joulupäivään. Minusta paras ehdotus oli, että rauhoitut hetken ja soitat vaikka sille miehelle ja sanot, että tulet vaikka seitsemältä illalla... teette yhdessä ruokaa ja katsotte leffan ja kaikille tulee kiva joulumieli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap miksi et olisi voinut käydä rauhallisesti sanomassa exllä: pahoittelut, että tulin näin aikaisin, sopiiko että käyn puolen tunnin kävelyllä, kun palaan lapsen kaveri on lähtenyt kotiin ja voidaan vaikka syödä näitä ruokia?
Olisit voinut iloisesti hymyillä tytöille, pyytää heitä laittamaan ruuat jääkaapin ja sanoa käyväsi kävelyllä keräämässä ruokahalua.
Miksi et voi käyttäytyä kuin kuka tahansa empaattinen ihminen?
Tilanne eskaloitui vain sinun tunteittesi takia. Ei lapsen ei kaverin, eikä miehen takia. Ja koska ongelma on sinun korviesi välissä, vain sinulla on velvollisuus toimia tilanteen ratkaisemiseksi rakentavalla tavalla.
Tytön ei tarvitse ennakoida mielenliikkeitäsi, miehen ei tarvitse toimia niin että sinulle ei tule paha mieli. Sinun paha mielesi on vain ja ainoastaan sinun vastuullasi, koska olet aikuinen ihminen. Mikään ei muutu paremmaksi, jollet ota vastuuta asioista, jotka kuuluvat sinulle.Voi että kun olisikin tuollainen aikuismainen ja aikuisen tasolla ajatteleva kumppani. Mutta mies pelkää varmaan lapsen reaktioita.
ApEikö sinulla ole mitään kommenttia omaan käytökseesi? Huomaatko miten käänsit keskustelun taas ex-mieheen, vaikka jokainen muu keskustelija tarttuu sinun tekemisiisi?
Olen surullinen, on, siinä on sinulle kommentti.
Ap
Muiden tunteet?
Sinun toimintasi?

En minä mennyt sinneistuakseni pojan huoneessa. Hän saattaa sanoa, että mene pois, jos haluaa olla huoneessaan yksin. Toisekseen hän ehkä vielä nukkui. Kolmanneksi olin vihainen, kun mies ei heti sanonut MINULLE, että kaverin onkin aika lähteä kotiin, enkä olisi ollut minkäänlaista seuraa lapselle.
Ap
Hei! Olen uusi, joten briiffatkaa vähän: kuka/mikä tämä helvetin hullu (ap) on?
Kahlasin koko ketjun läpi, mutta ei selvinnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat narsistilta ap ja lisäksi muutenkin mt-ongelmaiselta. Eipä mikään ihme, ettei sinua haluta visiitille.
Ikinä ei olla sanottu, etten voisi mennä.
ApEhkä he pelkäävät sinua ja reaktiotasi?
Lapset yleensä ovat lojaaleja vanhempiaan kohtaan, vaikka he kohtelevat heitä huonosti. Miehesikin mielestäni yrittää venyä, ettei suhde lapsiin katkea osaltasi täysin.En tiedä, mitä he pelkäisivät? Kun en ole siis yleensä menossa sinne vaikka toivottaisiin.
Ap
Ehkä sitä, ettet sitten tapaa heitä enää.
Miehesi yrittää lasten vuoksi pitää suhteet jokseenkin kunnossa, ettet lapsia kokonaan hylkäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap miksi et olisi voinut käydä rauhallisesti sanomassa exllä: pahoittelut, että tulin näin aikaisin, sopiiko että käyn puolen tunnin kävelyllä, kun palaan lapsen kaveri on lähtenyt kotiin ja voidaan vaikka syödä näitä ruokia?
Olisit voinut iloisesti hymyillä tytöille, pyytää heitä laittamaan ruuat jääkaapin ja sanoa käyväsi kävelyllä keräämässä ruokahalua.
Miksi et voi käyttäytyä kuin kuka tahansa empaattinen ihminen?
Tilanne eskaloitui vain sinun tunteittesi takia. Ei lapsen ei kaverin, eikä miehen takia. Ja koska ongelma on sinun korviesi välissä, vain sinulla on velvollisuus toimia tilanteen ratkaisemiseksi rakentavalla tavalla.
Tytön ei tarvitse ennakoida mielenliikkeitäsi, miehen ei tarvitse toimia niin että sinulle ei tule paha mieli. Sinun paha mielesi on vain ja ainoastaan sinun vastuullasi, koska olet aikuinen ihminen. Mikään ei muutu paremmaksi, jollet ota vastuuta asioista, jotka kuuluvat sinulle.Voi että kun olisikin tuollainen aikuismainen ja aikuisen tasolla ajatteleva kumppani. Mutta mies pelkää varmaan lapsen reaktioita.
ApEikö sinulla ole mitään kommenttia omaan käytökseesi? Huomaatko miten käänsit keskustelun taas ex-mieheen, vaikka jokainen muu keskustelija tarttuu sinun tekemisiisi?
Olen surullinen, on, siinä on sinulle kommentti.
ApMuiden tunteet?
Sinun toimintasi?
En tiedä, en ole selvännäkijä.
Ap
Jos olisit ilmoittanut, mitään ongelmaa ei olisi ollut. Sinä itse aiheutit tämän ongelman. Olet siitä vastuussa. Ei kukaan muu.