Jouluaatto-horror edition. Eli tähän alle kokemuksia kauhujouluista!

Olin lukioikäinen kun äiti psykoosin takia sairaalassa, pääsi jouluksi lomalle kun osastoa tyhjennettiin, en muista oliko meillä jouluruokia, jos oli niin itse ne olin tehnyt. Annoin äidille lahjan eikä edes kiittänyt, oli niin lääkitty ja masentunut. Tästä vuoden päästä jouluna olin muuttanut omaan kotiin ja äiti oli jälleen sairaalassa, olisin ollut yksin jouluna jos serkku ei olisi pitänyt huolta ja ottanut mukaansa joulunviettoon.

Horror-jouluja on ollut aiemminkin, mutta tämä vei voiton. Mietin eroa miehestäni ja olin todella jäätävä häntä kohtaan valmistellakseni häntä tulevaan uutiseeni. Toden näköisesti ei voi uskoa tätä. Olen ajatuksissani jo uudessa elämänvaiheessa. Jouluaika oli äärettömän ahdistavaa koska kukaan ei tiedä ajatuksistani.

Vietimme joulua vanhempieni, siskoni perheen ja oman perheen kesken.

Niin joo, menin naimisiin ja hankin mukuloita, mutta eri miehen kanssa muutama vuosi myöhemmin. Toi eka suhde oli taputeltu jo siinä vaiheessa, kun alkoi vetää viinaa ja paljasti luontonsa.

Joka joulu noi lapset ovat mielessä. Että millaisen lapsuuden saivat ja miten pärjänneet, koska perhepiiri oli niin epävakaata. Omat lapseni eivät ole tainneet ikinä nähdä edes kännistä ihmistä livenä ja monelle muulle lapselle se valitettavasti on arkea. Kadun sitä, etten tehnyt silloin lastensuojeluilmoitusta. Olin silloin 26v ja varsin vähän lasten kanssa tekemisissä ollut. Aivan vieraita asioita, koska en ollut edes lukenut aiheesta. Nyt itsekin äitinä en olisi epäröinyt tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Niin joo, menin naimisiin ja hankin mukuloita, mutta eri miehen kanssa muutama vuosi myöhemmin. Toi eka suhde oli taputeltu jo siinä vaiheessa, kun alkoi vetää viinaa ja paljasti luontonsa.

Joka joulu noi lapset ovat mielessä. Että millaisen lapsuuden saivat ja miten pärjänneet, koska perhepiiri oli niin epävakaata. Omat lapseni eivät ole tainneet ikinä nähdä edes kännistä ihmistä livenä ja monelle muulle lapselle se valitettavasti on arkea. Kadun sitä, etten tehnyt silloin lastensuojeluilmoitusta. Olin silloin 26v ja varsin vähän lasten kanssa tekemisissä ollut. Aivan vieraita asioita, koska en ollut edes lukenut aiheesta. Nyt itsekin äitinä en olisi epäröinyt tehdä.

Kyllä varmasti tuollainen kokemus jää mieleen. Ja toisaalta jokaisella tarinalla tuppaa olemaan joku opetuksensa.

Ja kun on asiassa täysin kokematon, ja joutuu ilmiselvästi uuteen tilanteeseen keskellä joulun pyhiä, virka-ajan ulkopuolella, niin harva siinä oikein osaa toimia. Ja jos osaisi, niin lastensuojeluilmoituksia tulisi vielä enemmän kuin mitä niitä nyt tulee.

Tämäkin joulu on monelle lapselle pelkkä kännihuuruinen sekojuhla. Ja niin se sama kierre saa jatkua ja jatkua. Onneksi sinun omat lapsesi eivät kuulu tähän kokemusporukkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauan sitten opiskeluaikana olin joulun töissä lastenosastolla. Sinne tuotiin päivystyksestä tarkkailuun 6v poika, jolla epäiltiin astmakohtausta. Yllättäen poika kuoli. Muistan vieläkin sen joululahjaksi saadun nallen, joka lapsella oli kädessään. Ja muistan vanhempien lohduttoman surun ainoan lapsensa vierellä. Isän hädän ja äidin lamaannuksen.

Voi luoja:( Lapsirukka. Miten nykyään on mahdollista kuolla astmakohtaukseen, sairaalassa?!

Miten niin ei olisi mahdollista? Astmaan on toki nykyisin hyvää hoitoa saatavilla, mutta siitä huolimatta astma on pahimmillaan tappava sairaus. Joidenkin astma saattaa olla todella huono reagoimaan hoitoon ja toisaalta surullisen moni hoitaa astmaansa huonosti, eli kortisoni-inhaloinnit jäävät välistä.

Jos astmakohtauksessa tapahtuvan keuhkojen sileälihaskudoksen spasmia ei saada laukeamaan, on hengenlähtö lähellä.

Ei tekstissä kerrottu kuolinsyytä eikä edes sitä, oliko kyseessä astmakohtaus. Kirjoittaja kertoi vain epäilystä.

Astianpesukone meni rikki. Erittäin epämiellyttävä kokemus se oli se.

Ihan terkut teille kaikille joulun yli eroa hautoville:

Ei se yli säästäminen siitä joulusta parempaa tee.

Exä teki ton aikanaan. Oli kiva joulu ja minä urpo luulin että ehkä tämä tästä vielä. Sitten jatkui mykkäkoulun ja nimittelyn vuorotteleminen kunnes tammikuun mittaan suhde oli taputeltu.

Erotkaa kun erotuttaa. Kaikki muu on silkkaa löysässä hirressä roikottamista.

Tai no, kai toi jollekin toimi: mulla ei ole ollut kuvaa joulua ton jälkeen mjtta exä jatkaa sukujouluja mykän perheenaä kanssa ilmeisen tyytyväisenä.

Ja toat

Aloin tehdä aamusta jouluateriaa koko perheelle. Anoppikin kylässä. Puoliso ja lapset lähtivät ulkoilemaan ja pulkkamäkeen. Puuhastelen keittiössä nelisen tuntia. Katan pöydän, laitan pihalle kynttilöitä, laitan viinin viilenemään. Kun alkaa olla valmista, soitan puolisolleni että nyt voisi tulla jouluaterialle.

Puoliso: "Syökää te siellä anopin kanssa keskenään, me ollaan täällä pihalla ja syödään sitten kun tullaan."

Teki mieli nakata ruuat ja parisuhde roskikseen. Voiko aikuinen ihminen tehdä noin muuta kuin siksi, että haluaa tietoisesti loukata?

Meidän joulu oli ihan onnistunut, mutta mulle jäi vähän surkea fiilis. Oli puhuttu, että koska vietämme joulun kotona omalla porukalla, hankitaan toisillemme lahja tai pari. Hinnalla ei väliä, kunhan muistetaan. No niinhän se kävi että minä jäin ilman pakettia. Sain lahjan itseltäni, ja äidiltäni. Tavara ja paketit eivät ole tärkeitä, mutta se että minua olisi ajateltu edes, ja olisin ollut tarpeeksi tärkeä, että olisi haluttu ostaa jotakin. Täytyykö edes sanoa, että tein itse kaikki jouluruuat ja valmistelut. Puoliso auttoi hoitamalla tiskit kokkailun lomassa. Oli sekin jo jotakin. Ärsyttää, että olen ainoa jota kiinnostaa panostaa asioihin. Ostin puolisolleni itsekin vain muutaman kympin lahjan, mutta tiesin että se oli hänen toiveissa, ja menee varmasti käyttöön. Yleensä kai tämä on naisten valitusvirsi, mutta tällä kertaa osat ovat toisinpäin. Mietin monesti aionko jatkaa tätä.

Ja ei, eikai tämä ollut ihan horroria, mutta oloni on surullinen, kun taas sai huomata, että ei ole tarpeeksi tärkeä. Kaverilleen kyllä siis osti pienen lahjan, ja sukulaisilleen. Mutta minullehan ei tarvitse. Olen itsestään selvä. Eikä tarvitse halata tai huomioidakaan. Olen ilmeisesti suhteessa aikuisvauvan kanssa joka ajattelee vain omia tarpeitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vajaat kymmenisen vuotta sitten olin melkein vuoden seurustellut yhden miehen kanssa, jolla kaksi 4-6-vuotiasta lasta, eronnut pari vuotta ennen meidän tapaamista. Lapset olivat aaton äidillään ja joulupäivän aamuna tulivat miehen luo. Tämä oli alkanut jo aattona alkaa vetää alkoa. Selvinpäin mukava tyyppi, vähän ressukka ehkä. Kännissä siitä tuli ihan seko. Minulle kuittaili jatkuvalla syötöllä, miten minusta tulisi maailman huonoin äiti, ryyppäisin kuitenkin koko raskauden ja juottaisin vauvan känniin ja lähtisi kylille huor44maan. En käytä alkoholia, ollenkaan.

Mies katosi jonnekin aamupäivällä, hoidin lapsia ja laitoin valmistamani jouluruuat pöytään, talo koristelemani ja kuusi hankkimani, koristeltiin lasten kanssa. Siinä vaiheessa jo alkoi keittää, mutta en viitsinyt jättää lapsia yksin kännisen isän kanssa. Tai siis kadonneen kännisen isän, koska sitä ei näkynyt missään.

Ilta oli jo aika pitkällä ja aloin laittaa itkeskeleviä lapsia nukkumaan. Mies tupsahtaa aivan s44tanan sekaisin alasti tupaan ja haukkuu minua juopoksi hu0raksi. Sai jonkin idean ja hyökkäsi kimppuuni. Onneksi ilman aseita. Meillä oli noin 20 kiloa eroa painossa 15 senttiä pituudessa, minun hyväkseni. Olin harrastanut judoa aktiivisesti parikymppiseksi asti ja tapellut koko lapsuuteni isoveljeni kanssa, että minulla ei ollut mitään hätää. Heitin miehen useamman kerran niskastani ja lopuksi ovesta ulos. Katosi ulvoen ja yhä alasti pakkaseen. Nappasin lapset vaatteineen autooni ja lähdimme.

Ajoin ensin lasten äidin luo. Kämpän eteisessä makaa tämän uusi mies sammuneena ruikuta housuissa. Äiti tuhannen kännissä hyökkää kimppuuni sylkien ja kiljuen, haukkuu kodinrikkojaksi. Kylän juopporemmi huutaa olohuoneessa taustalla. Taas itkevät lapset autoon ja ajan miehen vanhemmille. Tämän äiti itkee silmä mustana ja kännissä kuistilla, isä pistää kännissä tupaa pieniksi. Soitan poliisit, mutta en jätä lapsia. Ajettiin 60 km päähän minun luokseni. Rauhoittelin itkeviä ja järkyttyneitä lapsia, paistoin lättyjä ja katsottiin piirrettyjä. Seuraavana päivänä vein lapset grillin kautta ruokittuina äidilleen, joka silmä mustana ja krapulassa tuli mykkänä ovelle. Sihahti lopuksi minulle helvetin ämmä.

Miehestä ei kuulunut muutamaan päivään. Sitten tämä tupsahti ovelleni kukkapuskan kanssa, heitti polvilleen ja kosi. Että haluaa naimisiin kanssani ja tehdä vauvoja, minusta tulisi niin hyvä äiti, kunhan en enää ryyppäisi. Miehellä oli vieläkin minun lyömä musta silmä.

Ketjuun on alkanut ilmestyä keksityiltä kuulostavia juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vajaat kymmenisen vuotta sitten olin melkein vuoden seurustellut yhden miehen kanssa, jolla kaksi 4-6-vuotiasta lasta, eronnut pari vuotta ennen meidän tapaamista. Lapset olivat aaton äidillään ja joulupäivän aamuna tulivat miehen luo. Tämä oli alkanut jo aattona alkaa vetää alkoa. Selvinpäin mukava tyyppi, vähän ressukka ehkä. Kännissä siitä tuli ihan seko. Minulle kuittaili jatkuvalla syötöllä, miten minusta tulisi maailman huonoin äiti, ryyppäisin kuitenkin koko raskauden ja juottaisin vauvan känniin ja lähtisi kylille huor44maan. En käytä alkoholia, ollenkaan.

Mies katosi jonnekin aamupäivällä, hoidin lapsia ja laitoin valmistamani jouluruuat pöytään, talo koristelemani ja kuusi hankkimani, koristeltiin lasten kanssa. Siinä vaiheessa jo alkoi keittää, mutta en viitsinyt jättää lapsia yksin kännisen isän kanssa. Tai siis kadonneen kännisen isän, koska sitä ei näkynyt missään.

Ilta oli jo aika pitkällä ja aloin laittaa itkeskeleviä lapsia nukkumaan. Mies tupsahtaa aivan s44tanan sekaisin alasti tupaan ja haukkuu minua juopoksi hu0raksi. Sai jonkin idean ja hyökkäsi kimppuuni. Onneksi ilman aseita. Meillä oli noin 20 kiloa eroa painossa 15 senttiä pituudessa, minun hyväkseni. Olin harrastanut judoa aktiivisesti parikymppiseksi asti ja tapellut koko lapsuuteni isoveljeni kanssa, että minulla ei ollut mitään hätää. Heitin miehen useamman kerran niskastani ja lopuksi ovesta ulos. Katosi ulvoen ja yhä alasti pakkaseen. Nappasin lapset vaatteineen autooni ja lähdimme.

Ajoin ensin lasten äidin luo. Kämpän eteisessä makaa tämän uusi mies sammuneena ruikuta housuissa. Äiti tuhannen kännissä hyökkää kimppuuni sylkien ja kiljuen, haukkuu kodinrikkojaksi. Kylän juopporemmi huutaa olohuoneessa taustalla. Taas itkevät lapset autoon ja ajan miehen vanhemmille. Tämän äiti itkee silmä mustana ja kännissä kuistilla, isä pistää kännissä tupaa pieniksi. Soitan poliisit, mutta en jätä lapsia. Ajettiin 60 km päähän minun luokseni. Rauhoittelin itkeviä ja järkyttyneitä lapsia, paistoin lättyjä ja katsottiin piirrettyjä. Seuraavana päivänä vein lapset grillin kautta ruokittuina äidilleen, joka silmä mustana ja krapulassa tuli mykkänä ovelle. Sihahti lopuksi minulle helvetin ämmä.

Miehestä ei kuulunut muutamaan päivään. Sitten tämä tupsahti ovelleni kukkapuskan kanssa, heitti polvilleen ja kosi. Että haluaa naimisiin kanssani ja tehdä vauvoja, minusta tulisi niin hyvä äiti, kunhan en enää ryyppäisi. Miehellä oli vieläkin minun lyömä musta silmä.

Ketjuun on alkanut ilmestyä keksityiltä kuulostavia juttuja.

1) Ainakin kirjoittaja jaksoi viihdyttää meitä vielä muutaman lisäviestin verran.

2) Tarina sinänsä oli uskottava, tota se on monissakin suvuissa Suomessa.

3) Sinä ja kaltaisesi metakeskustelijat olette yksinkertaisesti tylsiä.

Anonyymipalstalla vastuu on lukijalla, ja aikuiset ihmiset ymmärtävät tämän kyllä ihan ilman sinun neuvomisiasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt ei ole oikeasti mikään horror-joulu, mutta tällöin tunsin oloni kyllä tosi surkeaksi. Äitini oli kuollut melko vastikään suht nuorena ja suht yllättäen. Otin äidin kuoleman aika raskaasti, olin itsekin melko vastikään tullut äidiksi ja siinäkin mielessä herkässä mielentilassa.

Vietimme joulua mieheni vanhempien luona. Paikalla oli miehen sisaruksia ja heidän perheet ja muita miehen sukulaisia. Olimme yhdessä ostaneet ajatuksella lahjat miehen vanhemmille, sisaruksille ja lapsille. Kuusen alla oli iso kasa paketteja, mutta kun kaikki paketit oli jaettu, ja muut availivat pakettejaan, tajusin että itselleni ei ollut ainuttakaan lahjaa. Eli siis mieheni ei ollut hankkinut minulle mitään, eikä mieheni vanhemmat tai kukaan muukaan. Jonain muuna hetkenä olisin ehkä pitänyt lahjattomuuden surkuttelua pikkumaisena ja lapsellisena, mutta silloin oli kyllä itkussa pidättelemistä.

Voi kamala! Kyllä musta aikuisenakin saa odottaa edes sitä yhtä pakettia kun muille hommaa ja muutenkin joulun järjestää. Tämä olkoon neuvoksi kaikille äideille, joilla on puusilmäläheiset ja ylipäänsä kaikille joilla ei läheisiä ollenkaan: hankkikaa itse itsellenne lahja jos ette ole varmoja että mies/joku sen on hankkinut. Ei ole noloa vaan a) olette sen ansainneet b) on myös joulurauhaa ja -mieltä ylläpitävä teko kun lapset ei ihmettele miksi äiti ei saanut lahjaa. Itse hankin joka joulu itselleni lahjan ja meillä myös mies hankkii itselleen ja lisäksi vielä toiveiden mukaan hankitaan toinen toisellemme. Hyvä systeemi.

Vielä ehtii tänään hankkia!

Ohi aiheen, mutta tämä tarina toi mieleeni oman yläasteaikani, kun joulun alla musiikkitunnilla laulettiin joululauluja ja opettaja Heljä Nyyssönen laulatti Kun maas' on hanki - laulua sanoilla: On äiti laittanut kystä kyllä, hän lahjat antaa ja ilman jää. Oli ilmeisesti ylläkerrotun kaltaisia kokemuksia hänelläkin. Sen verran kyllä opin siitä, että äiti on saanut lahjoja joka joulu minun perheessäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vajaat kymmenisen vuotta sitten olin melkein vuoden seurustellut yhden miehen kanssa, jolla kaksi 4-6-vuotiasta lasta, eronnut pari vuotta ennen meidän tapaamista. Lapset olivat aaton äidillään ja joulupäivän aamuna tulivat miehen luo. Tämä oli alkanut jo aattona alkaa vetää alkoa. Selvinpäin mukava tyyppi, vähän ressukka ehkä. Kännissä siitä tuli ihan seko. Minulle kuittaili jatkuvalla syötöllä, miten minusta tulisi maailman huonoin äiti, ryyppäisin kuitenkin koko raskauden ja juottaisin vauvan känniin ja lähtisi kylille huor44maan. En käytä alkoholia, ollenkaan.

Mies katosi jonnekin aamupäivällä, hoidin lapsia ja laitoin valmistamani jouluruuat pöytään, talo koristelemani ja kuusi hankkimani, koristeltiin lasten kanssa. Siinä vaiheessa jo alkoi keittää, mutta en viitsinyt jättää lapsia yksin kännisen isän kanssa. Tai siis kadonneen kännisen isän, koska sitä ei näkynyt missään.

Ilta oli jo aika pitkällä ja aloin laittaa itkeskeleviä lapsia nukkumaan. Mies tupsahtaa aivan s44tanan sekaisin alasti tupaan ja haukkuu minua juopoksi hu0raksi. Sai jonkin idean ja hyökkäsi kimppuuni. Onneksi ilman aseita. Meillä oli noin 20 kiloa eroa painossa 15 senttiä pituudessa, minun hyväkseni. Olin harrastanut judoa aktiivisesti parikymppiseksi asti ja tapellut koko lapsuuteni isoveljeni kanssa, että minulla ei ollut mitään hätää. Heitin miehen useamman kerran niskastani ja lopuksi ovesta ulos. Katosi ulvoen ja yhä alasti pakkaseen. Nappasin lapset vaatteineen autooni ja lähdimme.

Ajoin ensin lasten äidin luo. Kämpän eteisessä makaa tämän uusi mies sammuneena ruikuta housuissa. Äiti tuhannen kännissä hyökkää kimppuuni sylkien ja kiljuen, haukkuu kodinrikkojaksi. Kylän juopporemmi huutaa olohuoneessa taustalla. Taas itkevät lapset autoon ja ajan miehen vanhemmille. Tämän äiti itkee silmä mustana ja kännissä kuistilla, isä pistää kännissä tupaa pieniksi. Soitan poliisit, mutta en jätä lapsia. Ajettiin 60 km päähän minun luokseni. Rauhoittelin itkeviä ja järkyttyneitä lapsia, paistoin lättyjä ja katsottiin piirrettyjä. Seuraavana päivänä vein lapset grillin kautta ruokittuina äidilleen, joka silmä mustana ja krapulassa tuli mykkänä ovelle. Sihahti lopuksi minulle helvetin ämmä.

Miehestä ei kuulunut muutamaan päivään. Sitten tämä tupsahti ovelleni kukkapuskan kanssa, heitti polvilleen ja kosi. Että haluaa naimisiin kanssani ja tehdä vauvoja, minusta tulisi niin hyvä äiti, kunhan en enää ryyppäisi. Miehellä oli vieläkin minun lyömä musta silmä.

Ketjuun on alkanut ilmestyä keksityiltä kuulostavia juttuja.

1) Ainakin kirjoittaja jaksoi viihdyttää meitä vielä muutaman lisäviestin verran.

2) Tarina sinänsä oli uskottava, tota se on monissakin suvuissa Suomessa.

3) Sinä ja kaltaisesi metakeskustelijat olette yksinkertaisesti tylsiä.

Anonyymipalstalla vastuu on lukijalla, ja aikuiset ihmiset ymmärtävät tämän kyllä ihan ilman sinun neuvomisiasi.

Taidat olla itse näitä tarinoijia. Lukijaa on hyvä muistuttaa että jotkut keksii tarinoita tositarinoiden lomaan omasta päästään.

Lisäksi tuossa tarinassa on omat outoutensa. Ei ennenkään poliisi antanut tuntemattomien lapsia ties minkä ohikulkijan hoidettavaksi vaikka kuinka maalaiskunta olisikin ollut. Toinen epäloogisuus on se että ennen niitä poliiseja ja poliisilaitoksia oli tiheämmässä kuin nykyään. Kolmas on tietty se että tarinoijalle tuntui tulevan yllärinä että koko hänen sukunsa useampi perhe on täysiä rapajuoppoja jotka on kaikki kavereineen änkyräkännissä viettämässä joulujaan. Kyllä tuollaisesta on merkkejä jo ennenkin eli ei sen yllärinä pitäisi tulla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vajaat kymmenisen vuotta sitten olin melkein vuoden seurustellut yhden miehen kanssa, jolla kaksi 4-6-vuotiasta lasta, eronnut pari vuotta ennen meidän tapaamista. Lapset olivat aaton äidillään ja joulupäivän aamuna tulivat miehen luo. Tämä oli alkanut jo aattona alkaa vetää alkoa. Selvinpäin mukava tyyppi, vähän ressukka ehkä. Kännissä siitä tuli ihan seko. Minulle kuittaili jatkuvalla syötöllä, miten minusta tulisi maailman huonoin äiti, ryyppäisin kuitenkin koko raskauden ja juottaisin vauvan känniin ja lähtisi kylille huor44maan. En käytä alkoholia, ollenkaan.

Mies katosi jonnekin aamupäivällä, hoidin lapsia ja laitoin valmistamani jouluruuat pöytään, talo koristelemani ja kuusi hankkimani, koristeltiin lasten kanssa. Siinä vaiheessa jo alkoi keittää, mutta en viitsinyt jättää lapsia yksin kännisen isän kanssa. Tai siis kadonneen kännisen isän, koska sitä ei näkynyt missään.

Ilta oli jo aika pitkällä ja aloin laittaa itkeskeleviä lapsia nukkumaan. Mies tupsahtaa aivan s44tanan sekaisin alasti tupaan ja haukkuu minua juopoksi hu0raksi. Sai jonkin idean ja hyökkäsi kimppuuni. Onneksi ilman aseita. Meillä oli noin 20 kiloa eroa painossa 15 senttiä pituudessa, minun hyväkseni. Olin harrastanut judoa aktiivisesti parikymppiseksi asti ja tapellut koko lapsuuteni isoveljeni kanssa, että minulla ei ollut mitään hätää. Heitin miehen useamman kerran niskastani ja lopuksi ovesta ulos. Katosi ulvoen ja yhä alasti pakkaseen. Nappasin lapset vaatteineen autooni ja lähdimme.

Ajoin ensin lasten äidin luo. Kämpän eteisessä makaa tämän uusi mies sammuneena ruikuta housuissa. Äiti tuhannen kännissä hyökkää kimppuuni sylkien ja kiljuen, haukkuu kodinrikkojaksi. Kylän juopporemmi huutaa olohuoneessa taustalla. Taas itkevät lapset autoon ja ajan miehen vanhemmille. Tämän äiti itkee silmä mustana ja kännissä kuistilla, isä pistää kännissä tupaa pieniksi. Soitan poliisit, mutta en jätä lapsia. Ajettiin 60 km päähän minun luokseni. Rauhoittelin itkeviä ja järkyttyneitä lapsia, paistoin lättyjä ja katsottiin piirrettyjä. Seuraavana päivänä vein lapset grillin kautta ruokittuina äidilleen, joka silmä mustana ja krapulassa tuli mykkänä ovelle. Sihahti lopuksi minulle helvetin ämmä.

Miehestä ei kuulunut muutamaan päivään. Sitten tämä tupsahti ovelleni kukkapuskan kanssa, heitti polvilleen ja kosi. Että haluaa naimisiin kanssani ja tehdä vauvoja, minusta tulisi niin hyvä äiti, kunhan en enää ryyppäisi. Miehellä oli vieläkin minun lyömä musta silmä.

Ketjuun on alkanut ilmestyä keksityiltä kuulostavia juttuja.

1) Ainakin kirjoittaja jaksoi viihdyttää meitä vielä muutaman lisäviestin verran.

2) Tarina sinänsä oli uskottava, tota se on monissakin suvuissa Suomessa.

3) Sinä ja kaltaisesi metakeskustelijat olette yksinkertaisesti tylsiä.

Anonyymipalstalla vastuu on lukijalla, ja aikuiset ihmiset ymmärtävät tämän kyllä ihan ilman sinun neuvomisiasi.

Ei ole uskottava, sehän tässä juuri oli vikana. Tuossa oli kopioitu Tuija Lehtisen kirjojen tyyliä. Huonosti.

Ei minua liikuta se, että sinä pidät minua tylsänä.

Ei palstalla ole mitään "lukijan vastuuta" eikä velvollisuutta kuunnella hiljaa, vaan täällä idea on juuri se vuorovaikutus. Jonka yrität minulta kieltää. Mikä ihmeen metakeskustelu? Keskustelupalstalla saa sanoa: "Tuo on jo liian paksua, en usko!" Jos kukaan ei sano, yläpeukuista kilpailijat innostuvat kertomaan toinen toistaan hullumpia juttuja ja ketju menee pilalle.

Joulu v 1994: Olin 23-vuotias ja mennyt kesäkuussa samana vuonna naimisiin. Päätimme mennä ensin pariksi päiväksi miehen vanhempien luo ja sitten lähteä ajamaan aattona omien vanhempieni luo.

Mies olikin "päättänyt", ettei lähde vanhempieni luo jouluksi, vaan oli tarkistanut milloin lähtee juna aattona kotipaikkakunnalleni. Olimme pakanneet auton valmiiksi lähtöä varten, mutta mies veikin minut rautatieasemalle ja saattoi juuri lähtevään junaan.

Siellä itkua tuhertaen ostin lipun konduktööriltä. Soitin puhelinkopista vanhemmilleni, että tulevat hakemaan minut.

Siellä hämmennyksen vallassa söimme jouluateriaa. Kaiken lisäksi kun yritin soittaa kotiin, siis miehelleni, hän oli kääntänyt puhelut kouluaikaisen poikaystäväni lapsuudenkotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vajaat kymmenisen vuotta sitten olin melkein vuoden seurustellut yhden miehen kanssa, jolla kaksi 4-6-vuotiasta lasta, eronnut pari vuotta ennen meidän tapaamista. Lapset olivat aaton äidillään ja joulupäivän aamuna tulivat miehen luo. Tämä oli alkanut jo aattona alkaa vetää alkoa. Selvinpäin mukava tyyppi, vähän ressukka ehkä. Kännissä siitä tuli ihan seko. Minulle kuittaili jatkuvalla syötöllä, miten minusta tulisi maailman huonoin äiti, ryyppäisin kuitenkin koko raskauden ja juottaisin vauvan känniin ja lähtisi kylille huor44maan. En käytä alkoholia, ollenkaan.

Mies katosi jonnekin aamupäivällä, hoidin lapsia ja laitoin valmistamani jouluruuat pöytään, talo koristelemani ja kuusi hankkimani, koristeltiin lasten kanssa. Siinä vaiheessa jo alkoi keittää, mutta en viitsinyt jättää lapsia yksin kännisen isän kanssa. Tai siis kadonneen kännisen isän, koska sitä ei näkynyt missään.

Ilta oli jo aika pitkällä ja aloin laittaa itkeskeleviä lapsia nukkumaan. Mies tupsahtaa aivan s44tanan sekaisin alasti tupaan ja haukkuu minua juopoksi hu0raksi. Sai jonkin idean ja hyökkäsi kimppuuni. Onneksi ilman aseita. Meillä oli noin 20 kiloa eroa painossa 15 senttiä pituudessa, minun hyväkseni. Olin harrastanut judoa aktiivisesti parikymppiseksi asti ja tapellut koko lapsuuteni isoveljeni kanssa, että minulla ei ollut mitään hätää. Heitin miehen useamman kerran niskastani ja lopuksi ovesta ulos. Katosi ulvoen ja yhä alasti pakkaseen. Nappasin lapset vaatteineen autooni ja lähdimme.

Ajoin ensin lasten äidin luo. Kämpän eteisessä makaa tämän uusi mies sammuneena ruikuta housuissa. Äiti tuhannen kännissä hyökkää kimppuuni sylkien ja kiljuen, haukkuu kodinrikkojaksi. Kylän juopporemmi huutaa olohuoneessa taustalla. Taas itkevät lapset autoon ja ajan miehen vanhemmille. Tämän äiti itkee silmä mustana ja kännissä kuistilla, isä pistää kännissä tupaa pieniksi. Soitan poliisit, mutta en jätä lapsia. Ajettiin 60 km päähän minun luokseni. Rauhoittelin itkeviä ja järkyttyneitä lapsia, paistoin lättyjä ja katsottiin piirrettyjä. Seuraavana päivänä vein lapset grillin kautta ruokittuina äidilleen, joka silmä mustana ja krapulassa tuli mykkänä ovelle. Sihahti lopuksi minulle helvetin ämmä.

Miehestä ei kuulunut muutamaan päivään. Sitten tämä tupsahti ovelleni kukkapuskan kanssa, heitti polvilleen ja kosi. Että haluaa naimisiin kanssani ja tehdä vauvoja, minusta tulisi niin hyvä äiti, kunhan en enää ryyppäisi. Miehellä oli vieläkin minun lyömä musta silmä.

Ketjuun on alkanut ilmestyä keksityiltä kuulostavia juttuja.

1) Ainakin kirjoittaja jaksoi viihdyttää meitä vielä muutaman lisäviestin verran.

2) Tarina sinänsä oli uskottava, tota se on monissakin suvuissa Suomessa.

3) Sinä ja kaltaisesi metakeskustelijat olette yksinkertaisesti tylsiä.

Anonyymipalstalla vastuu on lukijalla, ja aikuiset ihmiset ymmärtävät tämän kyllä ihan ilman sinun neuvomisiasi.

Taidat olla itse näitä tarinoijia. Lukijaa on hyvä muistuttaa että jotkut keksii tarinoita tositarinoiden lomaan omasta päästään.

Lisäksi tuossa tarinassa on omat outoutensa. Ei ennenkään poliisi antanut tuntemattomien lapsia ties minkä ohikulkijan hoidettavaksi vaikka kuinka maalaiskunta olisikin ollut. Toinen epäloogisuus on se että ennen niitä poliiseja ja poliisilaitoksia oli tiheämmässä kuin nykyään. Kolmas on tietty se että tarinoijalle tuntui tulevan yllärinä että koko hänen sukunsa useampi perhe on täysiä rapajuoppoja jotka on kaikki kavereineen änkyräkännissä viettämässä joulujaan. Kyllä tuollaisesta on merkkejä jo ennenkin eli ei sen yllärinä pitäisi tulla. 

Taisit jättää lukematta sen kohdan jossa mainittiin että kyse oli ajasta jolloin poliisille soitettiin suoraan eikä hätäkeskuksen kautta.

Poliiseilla on ollut lasu-ilmoitusvelvollisuus jo pitkään, mutta se on tullut nimenomaan tällaisten laiminlyöntien vuoksi, ei ole ollut mikään automaatio heti kun on puhelimet keksitty.

Vierailija kirjoitti:

Joulu v 1994: Olin 23-vuotias ja mennyt kesäkuussa samana vuonna naimisiin. Päätimme mennä ensin pariksi päiväksi miehen vanhempien luo ja sitten lähteä ajamaan aattona omien vanhempieni luo.

Mies olikin "päättänyt", ettei lähde vanhempieni luo jouluksi, vaan oli tarkistanut milloin lähtee juna aattona kotipaikkakunnalleni. Olimme pakanneet auton valmiiksi lähtöä varten, mutta mies veikin minut rautatieasemalle ja saattoi juuri lähtevään junaan.

Siellä itkua tuhertaen ostin lipun konduktööriltä. Soitin puhelinkopista vanhemmilleni, että tulevat hakemaan minut.

Siellä hämmennyksen vallassa söimme jouluateriaa. Kaiken lisäksi kun yritin soittaa kotiin, siis miehelleni, hän oli kääntänyt puhelut kouluaikaisen poikaystäväni lapsuudenkotiin.

Toivottavasti tosta aarteesta tuli exä alle vuodessa.

Joulu 2007: siskoni joka odotti kaksosia valui verta jossain päin sairaalaa, minä itse taas olin päivystyspuolella mieheni kanssa joka oli kaatunut pihalla ja mennyt tiedottomaksi.

Äitini soitteli ja voivotteli että mites se Mikko nyt silla lailla ja miten se Tiina nyt tuolla lailla ja mitä hän tekee näille kaikille ruuille. Äiti oli sokissa, mikä purkaantui noin.

Siskoni ikävä kyllä menetti toisen vauvan, syytä tapahtuneeseen ei tiedetä ;( Laiha lohtu oli että saimme pitää toisen vaikka ensin uskottiin molempien menehtyvän. Mieheni sai vain kunnon aivotärähdyksen, ei vakavampaa vaikka puhuttiin jo kallonmurtumasta ym.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa en tajunnutkaan, että tähän ketjuun saa laittaa vain juoppohuuruisia kertomuksia, eikä subjektiivisia kamalia muistoja kerran pitää anteeksi pyydellä, jos oma kokemus onkin jotain muuta kuin sukulaisen kuolema.

Ihanaa uhriutumista! Olisi kiva viettää joulua kanssasi ja seurata psyykkeesi murentumista aatosta tapaninpäivän iltaan.

Ei se ollut uhriutumista, vaan ihan huomio kun tätä selasin. Ei minun psyykeeni mihinkään murennu kuitos vain. Oikein hyvä joulu oli.

Vierailija kirjoitti:

2004 oltiin lomalla ja katseltiin hotellin katolta kun ruumita kellui ja pyöri vedessä ja vesi vei niitä merelle.

Tästä on mahdoton laittaa pahemmaksi