Jouluaatto-horror edition. Eli tähän alle kokemuksia kauhujouluista!

Meillä avioliiton aikana  oli näitä horror-jouluja,vaikka toisille jakaa tai ainakin itse kuvittelin sitä, kun kaikki joulut menivät enemmän tai vähemmän pieleen, minun takiani kaiketi, kun en ymmärtänyt, että on ok, vetää lärvit ja heittää koko perhe lumihankeen, kun isällä oli niin kova joulustressi. Exäni vaati joulun olevan jotain kummallisen täydellistä, mihin en koskaan kyennyt. Jouluruuat olivat enemmän tai vähemmän epäonnistuneita ja lasten lahjatoiveet aivan toisesta galaksista, siihen nähden, mitä minulla oli niihin vara laittaa. Isähän ei lahjoja ostanut, vaan syyti rahat uuden vuoden raketteihin, mikä oli huomattavasti tärkeämpää kuin lasten lahjat. 

Joulumuistamisista piti toki huolehtia, mutta rahaa ei niihin annettu, joten taikoja sai tehdä, että jokaiselle oli sitten pussia ja nyssäkkää ojentaa. Lasten isä kyllä muisti mainita, että oli osallistunut lasten joulukeräykseen, milloin missäkin tai sai MLL:n joulumuistamisen sen takia, että Hän vei lapset leikkikentälle. Sehän kiva. Omille lapsilleen hän ei koskaan ostanut ainuttakaan lahjaa avioliiton aikana. 

Jouluihin kuuluivat ehdottomasti erilaiset rikkoontumiset navetalla ja eläinten sairastamiset, mutta nämähän olivat niitä ammatinvalintakysymyksiä, joten ne eivät jouluun saaneet vaikuttaa. Ei myöskään siihen jaksamiseen, miten sitä tuvassa joulua laitettiin. 

Ihmettelen nykyään, kuinka vähällä saa joulun pystyyn ja vielä kuinka rauhallisesti sen voi viettää, ilman ainuttakaan pikalähtöä talosta pihalle, kun isän joulustressi purkaantuu..

Vierailija kirjoitti:

Kuistille tuli möykkäämään  rumaan kuminaamariin pukeutunut humalainen pukki joka ei millään uskonut ettei meille oltu pukkia tilattu, ainoa lapsemme kun oli jo teini . Mutta väkisin tämä kammottava pukinkuvatus koetti ovesta sisään ja huusi että onkhos täällhä kilttejä lapsia, mieheni kampesi äijää irti ovenkarmeista ja minä soitin poliisit. Kun poliisipartio tuli, pukki möyri talon vieressä ojassa ja huusi kuin riivattu. 

:D hulvaton kevennys!

Vierailija kirjoitti:

Jaa en tajunnutkaan, että tähän ketjuun saa laittaa vain juoppohuuruisia kertomuksia, eikä subjektiivisia kamalia muistoja kerran pitää anteeksi pyydellä, jos oma kokemus onkin jotain muuta kuin sukulaisen kuolema.

Ihanaa uhriutumista! Olisi kiva viettää joulua kanssasi ja seurata psyykkeesi murentumista aatosta tapaninpäivän iltaan.

Toistaiseksi joulut menneet ilman sen kummempia tapahtumia, mutta olin kuulemma elämäni ensimmäisenä jouluna todella rajussa influenssassa ja nukuin melkein koko joulun. Itsehän en tuota tietenkään muista kun olin vasta puolivuotias.

Vierailija kirjoitti:

Tämä joulu varmaan. Siivottiin ja tein monta päivää ruokia. Aattona sitten erityislapsi kävi kierroksilla, huusi ja piti loputonta puheripulia yllä. Haukkui ruoat ja monen sadan euron lahjansa paskoiksi. Myöhään illalla alkoi yhtäkkiä kirkumaan, huutamaan törkeyksiä ja haukkumaan karkeasti muita perheenjäseniä. Syy? Uusi peliohjain ei miellyttänyt. Kilahdin ja karjaisin lapselle että naapurit soittaa poliisit, jos ei lopeta kirkumistaan. Kun käskettiin hiljenemään, rääkyi lujempaa ja nimitteli törkeämmin. Mies syytti minua kun en osannut oikein lasta käsitellä ja tänään kaikki murjottavat minulle, koska olen pilannut joulutunnelman.

Sinällään ei yllättänyt, koska käyttäytyy samalla lailla useinkin. Olisin vain toivonut että joulu olisi mennyt rauhassa. Niin ja 13 vuotias päivänsäde kyseessä.

Jäi epäselväksi, että miksi tämä päivänsäde oli erityislapsi? Melko normaalilta kuulosti.

Parikymppisenä ilahduttamaan yksin asuvaa äitiä jouluna. Aattona olin töissä, jonka jälkeen matkustin bussilla useamman tunnin entiselle kotipaikkakunnalleni julkisilla. Kun saavuin äitini luokse, äiti armottomassa kännissä. Eikä ensimmäistä kertaa, mutta jotenkin sitä lapsi aikuisen sisällä toivoo, että "tämä joulu on varmaan erilainen".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

90-luvulla vietin yhden joulun sairaalassa. Olin raskaana ja käytiin päivästä toiseen taistelua jotta lapsi pysyisi vielä kohdussa. Lopulta lapsi syntyi 10 vkoa etuajassa joulun jälkeen. Sen joulun jälkeen joulu menetti jotenkin arvonsa, vaikka pidän joulusta ja laitan aina vimpan päälle joulun. Mieleen jäi tuolloin erityisesti äitini toiminta jouluaattona. Soitin sairaalasta äidilleni aamupäivällä ja pyysin, että soitellaan vielä illalla. Sisarukset perheineen viettivät siellä joulua 200 km: päässä minusta. Äitiäni ei aattoillan aikana mitenkään vaivannut se että muiden mässäillessä jouluherkkuja hänen toinen tyttärensä makaa sairaalassa ja taistelee lapsensa hengestä ja terveydestä. Odotin joulun viettäjiltä puhelua koko aaton, mutta sitä ei koskaan tullut. Soitin sitten itse yhdeksän aikaan illalla ja sain kuulla että siellä on kaikki mennyt oikein hyvin ja on syöty sitä ja tätä. Loppu hyvin kaikki hyvin siitä joulusta. Lapsi selvisi hengissä ja terveenä ja on nykyään koulutustaan vastaavassa ammatissa ja nauttii elämästään puolisonsa kanssa.

Onneksi lapsenne on hengissä ja terve.

Jäin miettimään, miksi ajattelet, ettei sairaala-aikasi vaivannut äitiäsi? Oletko kysynyt häneltä vai oletitko noin, koska sinulla oli vaikea ja surullinen tilanne? Uskon, että äitisi ajatteli sinua ja vauvaa koko illan, vaikka hän vietti joulua sisarustesi ja heidän perheidensä parissa.

No koska tunnen äitini yli 50 vuoden ajalta. Hän ei ole mikään ilkeä narsistiäiti mutta älynlahjoiltaan aika yksinkertainen ja se on aina näkynyt monenlaisena välinpitämättömyytenä, jota hän ei edes itse tiedosta. Asiasta puhuminenkaan ei auta, koska hän ei ymmärrä mistä silloin puhutaan. Hän aina ulkoistaa itsensä kaikista sellaisista asioista, joissa häneltä vaadittaisiin lapsensa huomioimista ja muistamista. Vastaus on aina: ”millä minä, enhän minä voi”. Meillä on esim. syntymäpäivät lähekkäin siten että hänen päivänsä on 2 pv ennen minua. Minä soitan hänelle aina, hän ei minun syntymäpäivänäni minulle koskaan. ”Kun en muistanut”. Erityisen pahalta tuntui, kun ei mitenkään huomioinut kun täytin 50. Vasta 10 aikaan illalla soitti. Juuri kun olin päässyt anopille sanomasta, että tämä on kyllä vähän liikaa, että kaikki muut muistaa merkkipäivänä, mutta oma äiti ei edes soita. Nyt olen ilmoittanut hänelle viimeisimmän unohduksen jälkeen, että ensi vuonna en minäkään enää soita. Mitään välirikkoa ei ole. Tuommoisissa erikoistilanteissa kuten jouluna sairaalassa tai merkkipäivänä vi***ttaa. Muutoin asialle ei kannata ajatuksia hukata.

Tämän päivän Hesarissa oli artikkeli pienestä keskostytöstä ja siitä miten huimasti keskosten hoito on kehittynyt sitten 90-luvun. Nosti hieman tunteita pintaan vanhat muistot enkä voisi olla onnellisempi että esikoiseni makaa röhnöttää parhaillaan sohvallamme😍

Juurikin näin! Pistit vihdoin sen tyhmän lehmän aisoihin ja näytit kuka määrää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä joulu varmaan. Siivottiin ja tein monta päivää ruokia. Aattona sitten erityislapsi kävi kierroksilla, huusi ja piti loputonta puheripulia yllä. Haukkui ruoat ja monen sadan euron lahjansa paskoiksi. Myöhään illalla alkoi yhtäkkiä kirkumaan, huutamaan törkeyksiä ja haukkumaan karkeasti muita perheenjäseniä. Syy? Uusi peliohjain ei miellyttänyt. Kilahdin ja karjaisin lapselle että naapurit soittaa poliisit, jos ei lopeta kirkumistaan. Kun käskettiin hiljenemään, rääkyi lujempaa ja nimitteli törkeämmin. Mies syytti minua kun en osannut oikein lasta käsitellä ja tänään kaikki murjottavat minulle, koska olen pilannut joulutunnelman.

Sinällään ei yllättänyt, koska käyttäytyy samalla lailla useinkin. Olisin vain toivonut että joulu olisi mennyt rauhassa. Niin ja 13 vuotias päivänsäde kyseessä.

Jäi epäselväksi, että miksi tämä päivänsäde oli erityislapsi? Melko normaalilta kuulosti.

Autistinen ja käytöshäiriöinen.

Ei nyt niin horror, mutta surullinen. Olimme viettämässä joulua vanhempieni luona. Minulla ei ollut silloin mitenkään hyvät välit vanhempieni kanssa. Sovimme, että käymme ensiksi saunassa ja sen jälkeen syömme jouluaterian. Isä ja äiti kävivät ensin, sitten sisarukseni ja viimeiseksi minä. Kun tulin saunasta, niin muut olivat jo syöneet sillä aikaa. Pöydällä oli vaan rippeet jäljellä. Kiva oli syödä jouluateria yksin ja tuntea se, miten on ei toivottu lapsi.

Hullu exä sekoili kännissä. Vieraana olleet kaverit yrittivät saada hänet aisoihin. Kun saivat tyypin teljettyä yhteen huoneeseen, sai jollain konstilla oveen reiän. Käsin vai jaloin, en tiedä. 

Oli lumeton joulu, muistan sen siitä, kun heitin auton avaimet ikkunasta ulos. Oli lähdössä autoilemaan umpihumalassa. Avaimet löytyivät sitten helposti maasta, kun ei ollut lunta. Riehuja oli sammunut silloin jo kylppärin lattialle. Jouduin soittamaan poliisit, mutta jostain syystä riehujaa ei viety putkaan. Vietin unettoman yön peläten sen heräämistä ja pyyhkien verijälkiä asunnun seinistä. Olin juuri täyttänyt 20, elämänkokemukseni oli olematon. Ei meillä kotonakaan ollut aina ihannejoulut, mutta tuo joulu oli hirveä. Seuraavana työpäivänä olin kai edelleen jotenkin shokissa, koska näin harhoja, eli verta työpaikankin vessan seinässä.

Onkohan jotenkin niin, että joulu laukaisee hirviömäisen kytöksen noissa jo ennestäänkin pimeissä tyypeissä? Isänikään ei kestänyt joulun valmistelua, eikä se silloin ollut lähellekään tällaista kuin nykyään. Niitäkin muistoja on, mutta en viitsi kirjoittaa. Isäni on jo kuollutkin. Kuitenkin lapselle jouluissa oli aina jotain hienoakin, muistan mieluummin niitä asioita omasta lapsuudestani.

Vierailija kirjoitti:

Hullu exä sekoili kännissä. Vieraana olleet kaverit yrittivät saada hänet aisoihin. Kun saivat tyypin teljettyä yhteen huoneeseen, sai jollain konstilla oveen reiän. Käsin vai jaloin, en tiedä. 

Oli lumeton joulu, muistan sen siitä, kun heitin auton avaimet ikkunasta ulos. Oli lähdössä autoilemaan umpihumalassa. Avaimet löytyivät sitten helposti maasta, kun ei ollut lunta. Riehuja oli sammunut silloin jo kylppärin lattialle. Jouduin soittamaan poliisit, mutta jostain syystä riehujaa ei viety putkaan. Vietin unettoman yön peläten sen heräämistä ja pyyhkien verijälkiä asunnun seinistä. Olin juuri täyttänyt 20, elämänkokemukseni oli olematon. Ei meillä kotonakaan ollut aina ihannejoulut, mutta tuo joulu oli hirveä. Seuraavana työpäivänä olin kai edelleen jotenkin shokissa, koska näin harhoja, eli verta työpaikankin vessan seinässä.

Onkohan jotenkin niin, että joulu laukaisee hirviömäisen kytöksen noissa jo ennestäänkin pimeissä tyypeissä? Isänikään ei kestänyt joulun valmistelua, eikä se silloin ollut lähellekään tällaista kuin nykyään. Niitäkin muistoja on, mutta en viitsi kirjoittaa. Isäni on jo kuollutkin. Kuitenkin lapselle jouluissa oli aina jotain hienoakin, muistan mieluummin niitä asioita omasta lapsuudestani.

Tarkennus: ei siis ollut tuolloin exä, vaan myöhemmin. Ihan liian monta vuotta myöhemmin.

Surffaam mammapalsyalla

Ei horroria, mutta melko surullinen joulu oli se, jolloin veljeni oli psykiatrisessa osastohoidossa. Hänen oli tarkoitus olla joulu kotilomalla ja olin luvannut leipoa hänen kanssaan aatonaattona.

Olin tuoreella poikaystävällä käymässä, kun veli soitti ja kysyi koska aletaan leipoa. Sanoin lähteväni kohta kotiin.

Kun tulin kotiin, veli oli jo palannut osastolle omasta tahdostaan, kovan ahdistuksen takia. Oli siellä koko joulun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joulu 2002.

.

Olin appivanhempieni luona ensimmäistä ja viimeistä kertaa joulunvietossa.

.

Olen ja olin koko elämäni tottunut sellaiseen jouluun, jossa pukeudutaan kauniisti, juodaan kohtuudella alkoholia, kauniisti paketoidut ja ajatuksella valitut lahjat avataan illallisen jälkeen yhdessä.

On tunnelmallinen valaistus, kaunis kuusi, perintöhopeat, -posliinit ja -kristallit tyylikkäästi katetussa pöydässä.

Sauna ei kuulu meillä arkeen eikä juhlaan.

.

Lahjat viskottiin muovipusseista paketoimattomina heti joulurauhan julistuksen jälkeen itse kullekin säädylle.

Minua ihan hävetti omat viimeisen päälle paketoidut lahjani...

.

"Juhlaruoka" syötiin neonputkella valaistuna arkiastioilta klo 13.

Ruoka oli kyllä oikein maukasta.

.

Ei tippaakaan alkoholia.

.

Saunassa oli pakko kitua klo 16, jonka jälkeen totesin, että olin tuonut mukanani turhaan samettimekon, sukkahousut, korut ja juhlakengät.

Onneksi oli edes lunta, jotta sain purettua turhautumista ja shokkia tekemällä pihalle ainakin 10 lumipallolyhtyä.

.

Ja joulupäivänä minut herätettiin klo 7 joulukirkkoon.

Se toki oli hieno elämys, koska en ollut koskaan enkä ole sen jälkeenkään joulupäivänä kirkossa käynyt.

Lähinnä viestissä tökkää tuo kirjoittajan oman erinomaisuuden ja "hienouden" korostaminen. Miten onkin voinut ottaa miehen tuollaisesta perheestä, jos itse on "bättre folkia".

No, se mies ei ole enää minun joulukuviossani, vaikka syy eroon ei hänen vanhempiensa ollutkaan.

En ole mitenkään bättre folkia, vaan meillä on perinteitä, joita kaikilla ei näemmä ole.

Ei ole itsensä korostamista kertoa omista jouluperinteistään, joihin kuuluu sivistyneisyys: juhlava pukeutuminen,  kauniisti paketoidut lahjat, juhlallinen jouluateria n. klo 19 viineineen.

Olen pahoillani, kun loukkaan ilmeisesti joitakin.

Joulurauhaa.

Voi otan osaa, kyllä tämä oli kaikkein horrorein joulutarina! Kaikki ryyppäys- oksennus- ja väkivaltatarinat ei oo mitään tähän verrattuna 😭😱😰

Oikeasti luulen että olet mun miehen veljen eksä. Heillä myös kaikki avaavat lahjansa samaan aikaan vauhdilla.

Mutta ovat aivan ihania, sydämellisiä ihmisiä, ja saavat kaikille kyläilijöille mukavan olon. Todella mieluusti jouluaatot vietän siellä! Eikä sinne saunaan kylläkään ole pakko mennä jos ei halua, en itsekään mene.

Ja olisit sitten laittanut sen samettimekkosi päälle, murjotit muistaakseni farkuissa?

Vajaat kymmenisen vuotta sitten olin melkein vuoden seurustellut yhden miehen kanssa, jolla kaksi 4-6-vuotiasta lasta, eronnut pari vuotta ennen meidän tapaamista. Lapset olivat aaton äidillään ja joulupäivän aamuna tulivat miehen luo. Tämä oli alkanut jo aattona alkaa vetää alkoa. Selvinpäin mukava tyyppi, vähän ressukka ehkä. Kännissä siitä tuli ihan seko. Minulle kuittaili jatkuvalla syötöllä, miten minusta tulisi maailman huonoin äiti, ryyppäisin kuitenkin koko raskauden ja juottaisin vauvan känniin ja lähtisi kylille huor44maan. En käytä alkoholia, ollenkaan.

Mies katosi jonnekin aamupäivällä, hoidin lapsia ja laitoin valmistamani jouluruuat pöytään, talo koristelemani ja kuusi hankkimani, koristeltiin lasten kanssa. Siinä vaiheessa jo alkoi keittää, mutta en viitsinyt jättää lapsia yksin kännisen isän kanssa. Tai siis kadonneen kännisen isän, koska sitä ei näkynyt missään.

Ilta oli jo aika pitkällä ja aloin laittaa itkeskeleviä lapsia nukkumaan. Mies tupsahtaa aivan s44tanan sekaisin alasti tupaan ja haukkuu minua juopoksi hu0raksi. Sai jonkin idean ja hyökkäsi kimppuuni. Onneksi ilman aseita. Meillä oli noin 20 kiloa eroa painossa 15 senttiä pituudessa, minun hyväkseni. Olin harrastanut judoa aktiivisesti parikymppiseksi asti ja tapellut koko lapsuuteni isoveljeni kanssa, että minulla ei ollut mitään hätää. Heitin miehen useamman kerran niskastani ja lopuksi ovesta ulos. Katosi ulvoen ja yhä alasti pakkaseen. Nappasin lapset vaatteineen autooni ja lähdimme.

Ajoin ensin lasten äidin luo. Kämpän eteisessä makaa tämän uusi mies sammuneena ruikuta housuissa. Äiti tuhannen kännissä hyökkää kimppuuni sylkien ja kiljuen, haukkuu kodinrikkojaksi. Kylän juopporemmi huutaa olohuoneessa taustalla. Taas itkevät lapset autoon ja ajan miehen vanhemmille. Tämän äiti itkee silmä mustana ja kännissä kuistilla, isä pistää kännissä tupaa pieniksi. Soitan poliisit, mutta en jätä lapsia. Ajettiin 60 km päähän minun luokseni. Rauhoittelin itkeviä ja järkyttyneitä lapsia, paistoin lättyjä ja katsottiin piirrettyjä. Seuraavana päivänä vein lapset grillin kautta ruokittuina äidilleen, joka silmä mustana ja krapulassa tuli mykkänä ovelle. Sihahti lopuksi minulle helvetin ämmä.

Miehestä ei kuulunut muutamaan päivään. Sitten tämä tupsahti ovelleni kukkapuskan kanssa, heitti polvilleen ja kosi. Että haluaa naimisiin kanssani ja tehdä vauvoja, minusta tulisi niin hyvä äiti, kunhan en enää ryyppäisi. Miehellä oli vieläkin minun lyömä musta silmä.

Vierailija kirjoitti:

Vajaat kymmenisen vuotta sitten olin melkein vuoden seurustellut yhden miehen kanssa, jolla kaksi 4-6-vuotiasta lasta, eronnut pari vuotta ennen meidän tapaamista. Lapset olivat aaton äidillään ja joulupäivän aamuna tulivat miehen luo. Tämä oli alkanut jo aattona alkaa vetää alkoa. Selvinpäin mukava tyyppi, vähän ressukka ehkä. Kännissä siitä tuli ihan seko. Minulle kuittaili jatkuvalla syötöllä, miten minusta tulisi maailman huonoin äiti, ryyppäisin kuitenkin koko raskauden ja juottaisin vauvan känniin ja lähtisi kylille huor44maan. En käytä alkoholia, ollenkaan.

Mies katosi jonnekin aamupäivällä, hoidin lapsia ja laitoin valmistamani jouluruuat pöytään, talo koristelemani ja kuusi hankkimani, koristeltiin lasten kanssa. Siinä vaiheessa jo alkoi keittää, mutta en viitsinyt jättää lapsia yksin kännisen isän kanssa. Tai siis kadonneen kännisen isän, koska sitä ei näkynyt missään.

Ilta oli jo aika pitkällä ja aloin laittaa itkeskeleviä lapsia nukkumaan. Mies tupsahtaa aivan s44tanan sekaisin alasti tupaan ja haukkuu minua juopoksi hu0raksi. Sai jonkin idean ja hyökkäsi kimppuuni. Onneksi ilman aseita. Meillä oli noin 20 kiloa eroa painossa 15 senttiä pituudessa, minun hyväkseni. Olin harrastanut judoa aktiivisesti parikymppiseksi asti ja tapellut koko lapsuuteni isoveljeni kanssa, että minulla ei ollut mitään hätää. Heitin miehen useamman kerran niskastani ja lopuksi ovesta ulos. Katosi ulvoen ja yhä alasti pakkaseen. Nappasin lapset vaatteineen autooni ja lähdimme.

Ajoin ensin lasten äidin luo. Kämpän eteisessä makaa tämän uusi mies sammuneena ruikuta housuissa. Äiti tuhannen kännissä hyökkää kimppuuni sylkien ja kiljuen, haukkuu kodinrikkojaksi. Kylän juopporemmi huutaa olohuoneessa taustalla. Taas itkevät lapset autoon ja ajan miehen vanhemmille. Tämän äiti itkee silmä mustana ja kännissä kuistilla, isä pistää kännissä tupaa pieniksi. Soitan poliisit, mutta en jätä lapsia. Ajettiin 60 km päähän minun luokseni. Rauhoittelin itkeviä ja järkyttyneitä lapsia, paistoin lättyjä ja katsottiin piirrettyjä. Seuraavana päivänä vein lapset grillin kautta ruokittuina äidilleen, joka silmä mustana ja krapulassa tuli mykkänä ovelle. Sihahti lopuksi minulle helvetin ämmä.

Miehestä ei kuulunut muutamaan päivään. Sitten tämä tupsahti ovelleni kukkapuskan kanssa, heitti polvilleen ja kosi. Että haluaa naimisiin kanssani ja tehdä vauvoja, minusta tulisi niin hyvä äiti, kunhan en enää ryyppäisi. Miehellä oli vieläkin minun lyömä musta silmä.

Kiva tarina mutta vähän vaikea uskoa että joka ainoa jouluyössä kohtaamasi perhe on täysiä juoppoja vaikka niitäkin tässä maassa riittää. Tai siis "kiva". Lisäksi jos soitat poliisit niin tuskin ne antavat sinun pitää vieraiden lapsia. No ehkä porvoossa on sitten eri meininki kuin muualla suomessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vajaat kymmenisen vuotta sitten olin melkein vuoden seurustellut yhden miehen kanssa, jolla kaksi 4-6-vuotiasta lasta, eronnut pari vuotta ennen meidän tapaamista. Lapset olivat aaton äidillään ja joulupäivän aamuna tulivat miehen luo. Tämä oli alkanut jo aattona alkaa vetää alkoa. Selvinpäin mukava tyyppi, vähän ressukka ehkä. Kännissä siitä tuli ihan seko. Minulle kuittaili jatkuvalla syötöllä, miten minusta tulisi maailman huonoin äiti, ryyppäisin kuitenkin koko raskauden ja juottaisin vauvan känniin ja lähtisi kylille huor44maan. En käytä alkoholia, ollenkaan.

Mies katosi jonnekin aamupäivällä, hoidin lapsia ja laitoin valmistamani jouluruuat pöytään, talo koristelemani ja kuusi hankkimani, koristeltiin lasten kanssa. Siinä vaiheessa jo alkoi keittää, mutta en viitsinyt jättää lapsia yksin kännisen isän kanssa. Tai siis kadonneen kännisen isän, koska sitä ei näkynyt missään.

Ilta oli jo aika pitkällä ja aloin laittaa itkeskeleviä lapsia nukkumaan. Mies tupsahtaa aivan s44tanan sekaisin alasti tupaan ja haukkuu minua juopoksi hu0raksi. Sai jonkin idean ja hyökkäsi kimppuuni. Onneksi ilman aseita. Meillä oli noin 20 kiloa eroa painossa 15 senttiä pituudessa, minun hyväkseni. Olin harrastanut judoa aktiivisesti parikymppiseksi asti ja tapellut koko lapsuuteni isoveljeni kanssa, että minulla ei ollut mitään hätää. Heitin miehen useamman kerran niskastani ja lopuksi ovesta ulos. Katosi ulvoen ja yhä alasti pakkaseen. Nappasin lapset vaatteineen autooni ja lähdimme.

Ajoin ensin lasten äidin luo. Kämpän eteisessä makaa tämän uusi mies sammuneena ruikuta housuissa. Äiti tuhannen kännissä hyökkää kimppuuni sylkien ja kiljuen, haukkuu kodinrikkojaksi. Kylän juopporemmi huutaa olohuoneessa taustalla. Taas itkevät lapset autoon ja ajan miehen vanhemmille. Tämän äiti itkee silmä mustana ja kännissä kuistilla, isä pistää kännissä tupaa pieniksi. Soitan poliisit, mutta en jätä lapsia. Ajettiin 60 km päähän minun luokseni. Rauhoittelin itkeviä ja järkyttyneitä lapsia, paistoin lättyjä ja katsottiin piirrettyjä. Seuraavana päivänä vein lapset grillin kautta ruokittuina äidilleen, joka silmä mustana ja krapulassa tuli mykkänä ovelle. Sihahti lopuksi minulle helvetin ämmä.

Miehestä ei kuulunut muutamaan päivään. Sitten tämä tupsahti ovelleni kukkapuskan kanssa, heitti polvilleen ja kosi. Että haluaa naimisiin kanssani ja tehdä vauvoja, minusta tulisi niin hyvä äiti, kunhan en enää ryyppäisi. Miehellä oli vieläkin minun lyömä musta silmä.

Missä sen äijän vaatteet oli? 

Vierailija kirjoitti:

Jää pitkälle jälkeen muista, mutta oli sekin joulu kun ex-anoppi lahjoitti minulla käytetyn, mutta onneksi tyhjän lol tuhkauurnan. Vähänkö itkin ja suutuinkin.

Kylläpä oli käytännön ihminen tuo ex-anoppisi. Hän siis tiesi lahjan, joka ei ainakaan periaatteessa voi jäädä kenelläkään tarpeettomaksi. Ja lahja oli vielä modernisti kierrätyskamaa. Jos suvunjatke on yhtä käytännöllinen, niin johan on ihme, että laitoit ilmeisesti molemmat kiertoon. Sitä se ilmastoahdistus teettää. Vai onko anoppi nyt siellä uurnassa, ja on siksi ex?

Vierailija kirjoitti:

Vajaat kymmenisen vuotta sitten olin melkein vuoden seurustellut yhden miehen kanssa, jolla kaksi 4-6-vuotiasta lasta, eronnut pari vuotta ennen meidän tapaamista. Lapset olivat aaton äidillään ja joulupäivän aamuna tulivat miehen luo. Tämä oli alkanut jo aattona alkaa vetää alkoa. Selvinpäin mukava tyyppi, vähän ressukka ehkä. Kännissä siitä tuli ihan seko. Minulle kuittaili jatkuvalla syötöllä, miten minusta tulisi maailman huonoin äiti, ryyppäisin kuitenkin koko raskauden ja juottaisin vauvan känniin ja lähtisi kylille huor44maan. En käytä alkoholia, ollenkaan.

Mies katosi jonnekin aamupäivällä, hoidin lapsia ja laitoin valmistamani jouluruuat pöytään, talo koristelemani ja kuusi hankkimani, koristeltiin lasten kanssa. Siinä vaiheessa jo alkoi keittää, mutta en viitsinyt jättää lapsia yksin kännisen isän kanssa. Tai siis kadonneen kännisen isän, koska sitä ei näkynyt missään.

Ilta oli jo aika pitkällä ja aloin laittaa itkeskeleviä lapsia nukkumaan. Mies tupsahtaa aivan s44tanan sekaisin alasti tupaan ja haukkuu minua juopoksi hu0raksi. Sai jonkin idean ja hyökkäsi kimppuuni. Onneksi ilman aseita. Meillä oli noin 20 kiloa eroa painossa 15 senttiä pituudessa, minun hyväkseni. Olin harrastanut judoa aktiivisesti parikymppiseksi asti ja tapellut koko lapsuuteni isoveljeni kanssa, että minulla ei ollut mitään hätää. Heitin miehen useamman kerran niskastani ja lopuksi ovesta ulos. Katosi ulvoen ja yhä alasti pakkaseen. Nappasin lapset vaatteineen autooni ja lähdimme.

Ajoin ensin lasten äidin luo. Kämpän eteisessä makaa tämän uusi mies sammuneena ruikuta housuissa. Äiti tuhannen kännissä hyökkää kimppuuni sylkien ja kiljuen, haukkuu kodinrikkojaksi. Kylän juopporemmi huutaa olohuoneessa taustalla. Taas itkevät lapset autoon ja ajan miehen vanhemmille. Tämän äiti itkee silmä mustana ja kännissä kuistilla, isä pistää kännissä tupaa pieniksi. Soitan poliisit, mutta en jätä lapsia. Ajettiin 60 km päähän minun luokseni. Rauhoittelin itkeviä ja järkyttyneitä lapsia, paistoin lättyjä ja katsottiin piirrettyjä. Seuraavana päivänä vein lapset grillin kautta ruokittuina äidilleen, joka silmä mustana ja krapulassa tuli mykkänä ovelle. Sihahti lopuksi minulle helvetin ämmä.

Miehestä ei kuulunut muutamaan päivään. Sitten tämä tupsahti ovelleni kukkapuskan kanssa, heitti polvilleen ja kosi. Että haluaa naimisiin kanssani ja tehdä vauvoja, minusta tulisi niin hyvä äiti, kunhan en enää ryyppäisi. Miehellä oli vieläkin minun lyömä musta silmä.

Vau mikä tarina, vaikka värikynän määrästä ei minulla tietoa olekaan. Et kai kuitenkaan naimisiin mennyt, saatikka hankkinut niitä mukuloita, joiden hoidossa olet ilmeisen a-luokkaa. Hulluinta niiden kahden mukulankin kannalta oli juuri tämä tosiasia.

Itseäni tarinassa ei häirinnyt muu kuin se, että mistä mies sai vaatteet pakkasyössä? Oliko hänellä joku oiva ryyppykaveri lähellä, vai mikä sen tarinan tausta mahtaa olla. Vai oliko naisia kierrossa kenties useampikin?

Ei hajuakaan, mihin oli vaatteensa jättänyt. Vaihtoehtoja riittää pihasaunasta konehalliin. Kaverinsa asui 4 km päässä, että olisko sieltä rynnännyt sanomasta.

Toi tapahtunut oli sitä aikaa, että poliisille soitettiin suoraan, ei häken kautta. Ei kiinnostanut maaseudun poliisia lasten kerääminen talteen päivystäville sossuille, kun lähimmät sossutkin todennäköisesti 100 km päässä kaupungissa. Kysyivät kyllä, olenko selvä ja voinko huolehtia yön yli.