Jouluaatto-horror edition. Eli tähän alle kokemuksia kauhujouluista!

Vierailija kirjoitti:

No itsellä vanhemmat tekivät aika monesta joulusta painajaista vaatimuksineen ja kun kaikki piti aina olla niin kiiltokuvamaista ja mitään ei voinut tehdä eri tavalla kuin ennen (esim jouluaattona käydään aina kävelyllä klo 14 eikä tästä voi tinkiä tuumaakaan ja kaikkea vastaavaa yhtä hölmöä sekuntikellon kanssa) Yksittäinen juttu mikä tulee mieleen oli se joulu kun nykyinen aviomieheni oli ensimmäistä kertaa vakavammin kuvioissa. Olin 22 tuolloin ja olin jo ilmoittanut vanhemmille, että aion miehen kanssa jouluna olla ja vanhemmat voivat joko kutsua meidät molemmat tai olla keskenään. Äitini näennäisesti oli ok, että mieskin tulisi, mutta muutaman päivän ennen joulua kilahti, alkoi uhkailla itsensä t*ppamisella jne eikä sitten kiltti tyttö osannut kuin todeta miehelle, että pakko on mennä äidin ja isän luo yksin.

Samana jouluna menimme tapaninpäivänä miehen vanhempien luo minne itse aina olin tervetullut. Äiti kuuli tästä, ja kirkui, huusi, h*orirtteli, väitti minua petturiksi jne.

Sanomattakin lienee selvää, että tämä oli viimeinen yhdessä vietetty joulu. Sen jälkeen ovat saaneet ihan keskenään pitää kulissejaan.

Voiko nämä olla totta nämä tarinat?

Tämä nyt ei ole oikeasti mikään horror-joulu, mutta tällöin tunsin oloni kyllä tosi surkeaksi. Äitini oli kuollut melko vastikään suht nuorena ja suht yllättäen. Otin äidin kuoleman aika raskaasti, olin itsekin melko vastikään tullut äidiksi ja siinäkin mielessä herkässä mielentilassa.

Vietimme joulua mieheni vanhempien luona. Paikalla oli miehen sisaruksia ja heidän perheet ja muita miehen sukulaisia. Olimme yhdessä ostaneet ajatuksella lahjat miehen vanhemmille, sisaruksille ja lapsille. Kuusen alla oli iso kasa paketteja, mutta kun kaikki paketit oli jaettu, ja muut availivat pakettejaan, tajusin että itselleni ei ollut ainuttakaan lahjaa. Eli siis mieheni ei ollut hankkinut minulle mitään, eikä mieheni vanhemmat tai kukaan muukaan. Jonain muuna hetkenä olisin ehkä pitänyt lahjattomuuden surkuttelua pikkumaisena ja lapsellisena, mutta silloin oli kyllä itkussa pidättelemistä.

Vierailija kirjoitti:

Joulu 2002.

.

Olin appivanhempieni luona ensimmäistä ja viimeistä kertaa joulunvietossa.

.

Olen ja olin koko elämäni tottunut sellaiseen jouluun, jossa pukeudutaan kauniisti, juodaan kohtuudella alkoholia, kauniisti paketoidut ja ajatuksella valitut lahjat avataan illallisen jälkeen yhdessä.

On tunnelmallinen valaistus, kaunis kuusi, perintöhopeat, -posliinit ja -kristallit tyylikkäästi katetussa pöydässä.

Sauna ei kuulu meillä arkeen eikä juhlaan.

.

Lahjat viskottiin muovipusseista paketoimattomina heti joulurauhan julistuksen jälkeen itse kullekin säädylle.

Minua ihan hävetti omat viimeisen päälle paketoidut lahjani...

.

"Juhlaruoka" syötiin neonputkella valaistuna arkiastioilta klo 13.

Ruoka oli kyllä oikein maukasta.

.

Ei tippaakaan alkoholia.

.

Saunassa oli pakko kitua klo 16, jonka jälkeen totesin, että olin tuonut mukanani turhaan samettimekon, sukkahousut, korut ja juhlakengät.

Onneksi oli edes lunta, jotta sain purettua turhautumista ja shokkia tekemällä pihalle ainakin 10 lumipallolyhtyä.

.

Ja joulupäivänä minut herätettiin klo 7 joulukirkkoon.

Se toki oli hieno elämys, koska en ollut koskaan enkä ole sen jälkeenkään joulupäivänä kirkossa käynyt.

Luulenpa että alapeukut tulee siitä ettet yhtään tunnu osaavan arvostaa mitään muuta kuin omia tapojasi. Joulusauna nyt vähintään on perisuomalainen perinne.

Omassa lapsuudessani joulu oli kombinaatio noita kahta: laitettiin varsinkin pöytä kaikin tavoin juhlakuntoon ja aattona parempaa päälle, kun kerran kunniavieras pukkikin kävi paikalla. Lahjojen avaaminen oli aattoillan suurin ohjelmanumero ja aika pitkä spektaakkeli, kun lahjat piti siis jokaisen vuorollaan yksitellen avata. Joulupäivän aamuna saunottiin, ja loppupäivä oltiin uusissa pyjamissa ja nautittiin yhdessä saaduista lahjoista, oli ne sitten kirjoja, elokuvia tai uusia lautapelejä. Ja paikalla siis perheeni lisäksi myös sukulaisia, aina iso juhla. Niin lämminhenkinen ja ihana joulu.

Miehen perheen joulu muistuttaa minusta enemmän pönötystä, pukeudutaan fiinisti ja ollaan vähän jäykästi, mutta ihmisillä kaikilla heilläkin hyvä tahto ja pyrkimys mukavaan jouluun kaikille, hauskaa siis heidänkin kanssaa vuoroin joulua viettää.

Tätä ketjua lukiessa tulee itselle todella onnekas olo, kaikki elämäni joulut ovat olleet hyviä, ehkä kaikista huonoin oli viimeinen joulu, jonka saimme viettää toisen mummoni luona. Ukki oli jo muutama vuosi aiemmin kuollut ja mummon terveys huonontunut hyvin nopeasti sinä vuonna, hän oli myynyt tilan ja muuttanut tuetun asumisen rivitaloon. Meidän perhe vietti joulun hänen kanssaan kaksiossa, nukuimme kaikki muut olkkarissa. Näistä en valita. Kaikki oli hauskaa, kirkossa käyminen, vanhaa naapuria kävimme tervehtimässä ja hän vei meidät valjakkoajelulle, juttelin mummon kanssa  millaista on opiskella lukiossa ja millaista hänellä oli nuoruudessa. Mieltä vain veti maahan kun näki, kuinka yhtäkkisen vanhaksi mummo oli muuttunut, tieto siitä että todennäköisesti on viimeinen joulu hänen kanssaan. Joulu meni hyvin, mummo nukkui pois helmikuun lopussa.

Isä joi, äiti itki. Tämä x 20

Siis miten näitä ryyppääviä miehiä voi olla näin paljon?? Ja vielä että jouluna juuri pitää ryypätä itsensä tajuttomaan tilaan? Kun on lasten juhla??? En voi ymmärtää. Ihan hirveän itsekkäitä ja jotenkin päästään vinksahtaneita miehiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen joulu appivanhemmilla. Mies laittoi siistin kaulupaidan ja suorat housut mitä hiukan ihmettelin mutta ajattelin että haluaa pukeutua joulun kunniaksi. Minulla olo farkut ja neule. Ajoimme metsän keskellä olevaan maataloon, kynttiläkuja johti ovelle jolla anoppi oli vastassa helmet kaulassa mekko päällä. Ilmeestä näki heti, ettei  farkkuihin pukeutunut nenärenkainen miniäehdokas ollut mieleen. Kaatoi meille tervetuliasmajat ja kysyi vatsaani katsellen, että voinko juoda vai olenko raskaana. Tiesi varmasti, etten ollut!

Appiukollakin oli  puku päällä. Pöytää  valaisi kynttelikkö. Tarjolla oli  kalkkuna (eikä oltu jenkeissä vaan itä-suomessa) ja kymmenen eri sorttia laatikkoa, anoppi annosteli lautaselle kysymättä mitä tahdoin. Tunnelma oli jäätävä. Minua alkoi hirveästi naurattaa se haudanvakava juhlatunnelma ja kun mies töni vaivihkaa minua, repesin entistä pahemmin. Tilannetta ei helpottanut ruokajuomana ollut punaviini jota litkin hermostuksissa kaksin käsin. Lopulta oli pakko sanoa että anteeksi menen tupakalle, mies tuli perässä ja sähisi kuin kiukkuinen ilves että yritänkö pilata kaiken. Oli järkyttävää nähdä millainen puvussa pönöttävä tiukkis miehestä kuoriutui vanhempiensa kanssa ja samalla tiesin, että se suhde oli nyt siinä.

Seuraavana jouluna oli ihanaa mennä vanhemmilleni missä isä kuljeskeli lököttävissä kolitsihousuissa ja pöydässä oli kinkku!

Olet ollut ihan järkyttävän epäkohtelias. Sinä olit vieraana. Alipukeutumisen ymmärtää, kännejä ja toisen perheelle nauramista....ehkä, jos olit 15.

Miten hänet toivotettiin tervetulleeksi? On aina isännän/emännän vastuulla saada vieras tuntemaan olonsa mukavaksi vieraissa. Itseänikin hermostuttaisi suuresti tuollainen suhtautuminen minuun ja tulisi myös ansaan ajettu olo, kun ei kerran ole yhtään kerrottu mitä odottaa. Itse en pura hermostumista juomiseen, mutta johonkinhan se kuitenkin purkautuu. Hermostunut nauru ei myöskään ole toisille nauramista. Lisäksi miehen olisi tuossa tilanteessa ehdottomasti pitänyt vinkata pukeutumisesta, jonka tosin voin ymmärtää jos eivät asuneet yhdessä + jos mies oikeasti oli niin naiivi että luuli kaikkien viettävän joulua tuolla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt ei ole oikeasti mikään horror-joulu, mutta tällöin tunsin oloni kyllä tosi surkeaksi. Äitini oli kuollut melko vastikään suht nuorena ja suht yllättäen. Otin äidin kuoleman aika raskaasti, olin itsekin melko vastikään tullut äidiksi ja siinäkin mielessä herkässä mielentilassa.

Vietimme joulua mieheni vanhempien luona. Paikalla oli miehen sisaruksia ja heidän perheet ja muita miehen sukulaisia. Olimme yhdessä ostaneet ajatuksella lahjat miehen vanhemmille, sisaruksille ja lapsille. Kuusen alla oli iso kasa paketteja, mutta kun kaikki paketit oli jaettu, ja muut availivat pakettejaan, tajusin että itselleni ei ollut ainuttakaan lahjaa. Eli siis mieheni ei ollut hankkinut minulle mitään, eikä mieheni vanhemmat tai kukaan muukaan. Jonain muuna hetkenä olisin ehkä pitänyt lahjattomuuden surkuttelua pikkumaisena ja lapsellisena, mutta silloin oli kyllä itkussa pidättelemistä.

Voi harmi! Huomasiko miehesi tai muut tätä? Toivottavasti ja toivottavasti myös ymmärsivät hävetä sitä, että eivät olleet mitenkään sinua muistaneet - varsinkin miehesi :’(

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt ei ole oikeasti mikään horror-joulu, mutta tällöin tunsin oloni kyllä tosi surkeaksi. Äitini oli kuollut melko vastikään suht nuorena ja suht yllättäen. Otin äidin kuoleman aika raskaasti, olin itsekin melko vastikään tullut äidiksi ja siinäkin mielessä herkässä mielentilassa.

Vietimme joulua mieheni vanhempien luona. Paikalla oli miehen sisaruksia ja heidän perheet ja muita miehen sukulaisia. Olimme yhdessä ostaneet ajatuksella lahjat miehen vanhemmille, sisaruksille ja lapsille. Kuusen alla oli iso kasa paketteja, mutta kun kaikki paketit oli jaettu, ja muut availivat pakettejaan, tajusin että itselleni ei ollut ainuttakaan lahjaa. Eli siis mieheni ei ollut hankkinut minulle mitään, eikä mieheni vanhemmat tai kukaan muukaan. Jonain muuna hetkenä olisin ehkä pitänyt lahjattomuuden surkuttelua pikkumaisena ja lapsellisena, mutta silloin oli kyllä itkussa pidättelemistä.

Voi kamala! Kyllä musta aikuisenakin saa odottaa edes sitä yhtä pakettia kun muille hommaa ja muutenkin joulun järjestää. Tämä olkoon neuvoksi kaikille äideille, joilla on puusilmäläheiset ja ylipäänsä kaikille joilla ei läheisiä ollenkaan: hankkikaa itse itsellenne lahja jos ette ole varmoja että mies/joku sen on hankkinut. Ei ole noloa vaan a) olette sen ansainneet b) on myös joulurauhaa ja -mieltä ylläpitävä teko kun lapset ei ihmettele miksi äiti ei saanut lahjaa. Itse hankin joka joulu itselleni lahjan ja meillä myös mies hankkii itselleen ja lisäksi vielä toiveiden mukaan hankitaan toinen toisellemme. Hyvä systeemi.

Vielä ehtii tänään hankkia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen joulu appivanhemmilla. Mies laittoi siistin kaulupaidan ja suorat housut mitä hiukan ihmettelin mutta ajattelin että haluaa pukeutua joulun kunniaksi. Minulla olo farkut ja neule. Ajoimme metsän keskellä olevaan maataloon, kynttiläkuja johti ovelle jolla anoppi oli vastassa helmet kaulassa mekko päällä. Ilmeestä näki heti, ettei  farkkuihin pukeutunut nenärenkainen miniäehdokas ollut mieleen. Kaatoi meille tervetuliasmajat ja kysyi vatsaani katsellen, että voinko juoda vai olenko raskaana. Tiesi varmasti, etten ollut!

Appiukollakin oli  puku päällä. Pöytää  valaisi kynttelikkö. Tarjolla oli  kalkkuna (eikä oltu jenkeissä vaan itä-suomessa) ja kymmenen eri sorttia laatikkoa, anoppi annosteli lautaselle kysymättä mitä tahdoin. Tunnelma oli jäätävä. Minua alkoi hirveästi naurattaa se haudanvakava juhlatunnelma ja kun mies töni vaivihkaa minua, repesin entistä pahemmin. Tilannetta ei helpottanut ruokajuomana ollut punaviini jota litkin hermostuksissa kaksin käsin. Lopulta oli pakko sanoa että anteeksi menen tupakalle, mies tuli perässä ja sähisi kuin kiukkuinen ilves että yritänkö pilata kaiken. Oli järkyttävää nähdä millainen puvussa pönöttävä tiukkis miehestä kuoriutui vanhempiensa kanssa ja samalla tiesin, että se suhde oli nyt siinä.

Seuraavana jouluna oli ihanaa mennä vanhemmilleni missä isä kuljeskeli lököttävissä kolitsihousuissa ja pöydässä oli kinkku!

Olet ollut ihan järkyttävän epäkohtelias. Sinä olit vieraana. Alipukeutumisen ymmärtää, kännejä ja toisen perheelle nauramista....ehkä, jos olit 15.

Miten hänet toivotettiin tervetulleeksi? On aina isännän/emännän vastuulla saada vieras tuntemaan olonsa mukavaksi vieraissa. Itseänikin hermostuttaisi suuresti tuollainen suhtautuminen minuun ja tulisi myös ansaan ajettu olo, kun ei kerran ole yhtään kerrottu mitä odottaa. Itse en pura hermostumista juomiseen, mutta johonkinhan se kuitenkin purkautuu. Hermostunut nauru ei myöskään ole toisille nauramista. Lisäksi miehen olisi tuossa tilanteessa ehdottomasti pitänyt vinkata pukeutumisesta, jonka tosin voin ymmärtää jos eivät asuneet yhdessä + jos mies oikeasti oli niin naiivi että luuli kaikkien viettävän joulua tuolla tavalla.

Nämä tuskin olivat täysin vieraita toisilleen (anoppi ja appiukko), joten luultavasti pariskuntakin asui yhdessä. Sellaisessa tilanteessa saa usein käsityksen toisen kotioloista, niin että osaa tarpeen vaatiessa käyttäytyä. Tämä tosin taitaa olla viime vuodelta kierrätetty jouluröllinpoikanen.

onvehteja

Sauna syttyi palamaan. Melkein palo koko talo. Onneksi ehtivät ajoissa sammuttamaan.

Vierailija kirjoitti:

Siis miten näitä ryyppääviä miehiä voi olla näin paljon?? Ja vielä että jouluna juuri pitää ryypätä itsensä tajuttomaan tilaan? Kun on lasten juhla??? En voi ymmärtää. Ihan hirveän itsekkäitä ja jotenkin päästään vinksahtaneita miehiä.

Ja naisia, aivan liikaa.

Mutta ehkä se kertoo sitä, että nuo parisuhteet ja perhe-elämän ylläpito on helpompaa kun voi "paeta" töihin?

Itse en juurikaan juo, mutta muistan kyllä miten jo heinäkuussa rupesi miettimään, että onkin varsin ihanaa kun koulu taas alkaa, ja "pääsee näistä rasittavista lapsista eroon" ( vaikka olivat tosi rakkaita ja teimme paljon kaikkea yhdessä ).

Ja varmaan osalla on takanaan rankkoja omia joulutraumoja joita pakenee pulloon (vaikka tietää ettei saisi).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt ei ole oikeasti mikään horror-joulu, mutta tällöin tunsin oloni kyllä tosi surkeaksi. Äitini oli kuollut melko vastikään suht nuorena ja suht yllättäen. Otin äidin kuoleman aika raskaasti, olin itsekin melko vastikään tullut äidiksi ja siinäkin mielessä herkässä mielentilassa.

Vietimme joulua mieheni vanhempien luona. Paikalla oli miehen sisaruksia ja heidän perheet ja muita miehen sukulaisia. Olimme yhdessä ostaneet ajatuksella lahjat miehen vanhemmille, sisaruksille ja lapsille. Kuusen alla oli iso kasa paketteja, mutta kun kaikki paketit oli jaettu, ja muut availivat pakettejaan, tajusin että itselleni ei ollut ainuttakaan lahjaa. Eli siis mieheni ei ollut hankkinut minulle mitään, eikä mieheni vanhemmat tai kukaan muukaan. Jonain muuna hetkenä olisin ehkä pitänyt lahjattomuuden surkuttelua pikkumaisena ja lapsellisena, mutta silloin oli kyllä itkussa pidättelemistä.

Voi kamala! Kyllä musta aikuisenakin saa odottaa edes sitä yhtä pakettia kun muille hommaa ja muutenkin joulun järjestää. Tämä olkoon neuvoksi kaikille äideille, joilla on puusilmäläheiset ja ylipäänsä kaikille joilla ei läheisiä ollenkaan: hankkikaa itse itsellenne lahja jos ette ole varmoja että mies/joku sen on hankkinut. Ei ole noloa vaan a) olette sen ansainneet b) on myös joulurauhaa ja -mieltä ylläpitävä teko kun lapset ei ihmettele miksi äiti ei saanut lahjaa. Itse hankin joka joulu itselleni lahjan ja meillä myös mies hankkii itselleen ja lisäksi vielä toiveiden mukaan hankitaan toinen toisellemme. Hyvä systeemi.

Vielä ehtii tänään hankkia!

Näin!

Minä EN halua lahjoja! Siis krääsää.

Mutta silti muistan hyvin joulun jolloin pukki ei tuonut äidille mitään ja lapset monta päivää pohtivat mitä kaikkia äidin ilkeyksiä tontut olivat listanneet 😂😂

Mieheltäni sain lahjan erikseen, ei sopinut pukin jaettavaksi.

Tämän jälkeen olen aina ostanut itselleni haluamani kirjan...

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani lähtivät jouluksi reissuun eikä miula ole sisaruksia joten päätettiin mieskaverin kanssa pitää kaksin ihana, ei perinteinen joulu . Aattoaamuna soitti alko-ongelmainen anoppi joka oli riidellyt miehensä kanssa ja mieskaveri päätyi pyytämään äitinsä meille! Anoppi haukkui "likaiset ikkunat" ja puuttuvan kuusen sekä syötävät , kun oli pitsaa ja sipsejä eikä rosollia ym Lopulta kaatoi parvekkeella pöydän niin että tuhkiksen tuhkat levähti ympäriinsä ja pöydällä ollut, bestikseni antama patsas hajosi.

Siinä oli se romanttinen joulu sitte!

Kunnon wt-joulu! 😬

Minäpä hoidin lahjattomuuden siten, että ostin ihan itselleni korun ja hajuvettä. Sain kerrankin jotain ylellistä ja mieluista.

Kun lapset oli saatu nukkumaan, alkoi kolmannen asteen kuulustelu siitä, keneltä lahjat olivat. Tietty parin viinipullon vauhdittamana, itse olin juonut niistä lasillisen.

Se siitä joulumielestä.

Olin jotain 5v ehkä. Muistan että äiti alkoi yhtäkkiä paiskoa isää mandariineilla.

Muistaakseni oli vihainen, mutta onhan se voinut olla leikkiäkin. Mutta jäänyt vaan mieleen.

(Yleensä isä paiskoi äitiä pitkin seiniä, mutta ei koskaan jouluaattona).

n47

Vierailija kirjoitti:

Olin jotain 5v ehkä. Muistan että äiti alkoi yhtäkkiä paiskoa isää mandariineilla.

Muistaakseni oli vihainen, mutta onhan se voinut olla leikkiäkin. Mutta jäänyt vaan mieleen.

(Yleensä isä paiskoi äitiä pitkin seiniä, mutta ei koskaan jouluaattona).

n47

Heh. Pitäiskö tehdä uusi ketju: Pimeimmät vanhempien teot jouluna lasten muistoissa.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille tarinoista, selvennän vielä ettei tämän ketjun tarkoitus ole mässäillä toisten kokemilla hirveyksillä eikä kilpailla kellä on ollut rankimpaa vaan lähinnä mietin  vertaistukea!

Ap

Kyllä minä sen ainakin ymmärsin, mitä ajoit takaa. Minusta aloittamasi aihe on ollut todella hyvä. Sain ensimmäisen kerran kerrottua elämäni hirveimmästä joulusta edes jonnekin. Tietysti nimettömänä.  Ja se auttoi. Kiitos sinulle siitä mahdollisuudesta <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen joulu appivanhemmilla. Mies laittoi siistin kaulupaidan ja suorat housut mitä hiukan ihmettelin mutta ajattelin että haluaa pukeutua joulun kunniaksi. Minulla olo farkut ja neule. Ajoimme metsän keskellä olevaan maataloon, kynttiläkuja johti ovelle jolla anoppi oli vastassa helmet kaulassa mekko päällä. Ilmeestä näki heti, ettei  farkkuihin pukeutunut nenärenkainen miniäehdokas ollut mieleen. Kaatoi meille tervetuliasmajat ja kysyi vatsaani katsellen, että voinko juoda vai olenko raskaana. Tiesi varmasti, etten ollut!

Appiukollakin oli  puku päällä. Pöytää  valaisi kynttelikkö. Tarjolla oli  kalkkuna (eikä oltu jenkeissä vaan itä-suomessa) ja kymmenen eri sorttia laatikkoa, anoppi annosteli lautaselle kysymättä mitä tahdoin. Tunnelma oli jäätävä. Minua alkoi hirveästi naurattaa se haudanvakava juhlatunnelma ja kun mies töni vaivihkaa minua, repesin entistä pahemmin. Tilannetta ei helpottanut ruokajuomana ollut punaviini jota litkin hermostuksissa kaksin käsin. Lopulta oli pakko sanoa että anteeksi menen tupakalle, mies tuli perässä ja sähisi kuin kiukkuinen ilves että yritänkö pilata kaiken. Oli järkyttävää nähdä millainen puvussa pönöttävä tiukkis miehestä kuoriutui vanhempiensa kanssa ja samalla tiesin, että se suhde oli nyt siinä.

Seuraavana jouluna oli ihanaa mennä vanhemmilleni missä isä kuljeskeli lököttävissä kolitsihousuissa ja pöydässä oli kinkku!

Olet ollut ihan järkyttävän epäkohtelias. Sinä olit vieraana. Alipukeutumisen ymmärtää, kännejä ja toisen perheelle nauramista....ehkä, jos olit 15.

Miten hänet toivotettiin tervetulleeksi? On aina isännän/emännän vastuulla saada vieras tuntemaan olonsa mukavaksi vieraissa. Itseänikin hermostuttaisi suuresti tuollainen suhtautuminen minuun ja tulisi myös ansaan ajettu olo, kun ei kerran ole yhtään kerrottu mitä odottaa. Itse en pura hermostumista juomiseen, mutta johonkinhan se kuitenkin purkautuu. Hermostunut nauru ei myöskään ole toisille nauramista. Lisäksi miehen olisi tuossa tilanteessa ehdottomasti pitänyt vinkata pukeutumisesta, jonka tosin voin ymmärtää jos eivät asuneet yhdessä + jos mies oikeasti oli niin naiivi että luuli kaikkien viettävän joulua tuolla tavalla.

Minustakin kyllä epäkohteliaita olivat nämä miehen vanhemmat. Itsellekin on tuttuja nämä ns "parempien piirien" perheet, joissa ulkoaopetellut käytöstavat lentävät nurkkaan heti kun joku on tuomittu vähempiarvoiseksi ihmiseksi. Tässäkin edes ovella ei saatu miellyttävää ilmettä aikaiseksi, täysin tahdittomasti kyseltiin raskaudesta, ei kysytty mitä haluaa syödä, tunnelma oli jäätävä jne. Ymmärrän hyvin, että vieraan ahdistus purkautuu viinin juomisena ja hermostuneena nauramisena.

Vierailija kirjoitti:

15-vuotiaan koiramme kunto alkoi hiipua juuri ennen viime joulua. Nukkui aattoaamuna pois. Kaikki vaan itkimme, isäni ja äitini, mieheni, minä ja lapset. Oikeasti tuntui siltä että sydän murenee rinnassa. Oli vielä ollut alusta saakka 15v tyttäremme elämässä ja olivat parhaita ystävyksiä. Sen koiran turkkia vasten on itketty varmaan tuhannet itkut rankan koulukiusaamisen takia. Raskainta tässä oli tyttären musertavan surun seuraaminen, voimatta tehdä mitään. Tulemme kaikki varmasti itkemään aattona, kun viemme haudalle kynttilän.

Tästä tuli mieleen omakin elämäni. Tosin minulla koira on päinvastoin tullut elämääni vasta, kun täytin 15-vuotta ja on nyt sitten vuosia myöhemmin vanha. Se kuitenkin tuli elämääni juuri silloin, kun voin aika huonosti sekä olin ahdistunut ja yksinäinen nuori. Oikeastaan koira oli minulle syy jatkaa elämääni eteenpäin ja se on ollut sitä myöhemminkin. Siitä on ollut todella paljon seuraa ja on erittäinen tärkeä minulle. Itse olen myös ollut kiusattu pitkään ja silloinkin koirasta ollut suuri apua ja ilo ikävässä tilanteessa. Minua ei muutenkaan kukaan auttanut ja jäin aina omilleni myös surullisessa tilanteessa jolloin olisin arvostanut sitä, että saisin tukea.

 Nyt, kun koira on vanha ja sillä on vaivoja ( joita kyllä hoidetaan) niin mietin aina sitä, että kuinka kauan meillä on vielä aikaa yhdessä. En tiedä suoraan sanoen miten selviän sen kuolemasta. Se kun on aina ollut seurana, liikuntakaverina ja lievittänyt yksinäisyyttä niin paljon. Olen edelleen hyvin yksinäinen ja muutenkin jos koiran menetän niin mikään ei korvata sitä ja sen tuomaa iloa mitenkään. Itse kuulun niihin ihmisiin, vaikka melko nuori olen vieläkin, jotka eivät saa yhtään lahjaa tai korttia ja muutenkin vietän joulum lähes yksin. Vaan vanhemmista vähän aikaa seuraa. Lahjoja he eivät pysty oikeastaan ostamaan, koska vähän rahaa, mutta joskus sitä arvostaisi edes yhtä lahjaa silti. Itse annan heille yleensä jonkun pienen lahjan.

Itsellä pahimmat joulut ovat olleet varmaan ne, kun varsinkin isäni on riidellyt sekä huutanut todella paljon. Joskus silloinkin, kun olen muutenkin ollut surullinen esim juuri sen kiusaamisen takia ja ajatellut, että saan viettää edes mukavan joulun viettää. Meillä ei koskaan ole alkolholia käytetty, mutta muuten tunnelma usein ollut huono ja sellainen jännittynyt, eikä ole tiennyt miten päin olisi ollut ja vanhemmat suuttuneet milloin mistäkin. Oikeastaan isäni pilasi myös viimeisen joulun, jolloin asuin vielä kotona ja silloin isovanhemmat olivat oikeastaan viimeistä kertaa meille myös ja senkin vuoksi olen surullinen, että isäni pilasi viimeisen joulun jolloin olimme vielä yhdessä. Hän raivosi niin paljon ja haukkui ruoat sekä kaikki perheenjäsenet. Tämän jälkeen isovanhemmat eivät enää halunneet tulla meillä jouluna. Ja he eivät oikeastaan tehneet itse mitään väärää vaan isälle riitti ihan pieni juttukin siihen, että raivostui paljon ja äitini monesti lisäsi tätä valittamalla jostain pikkujutusta. 

Vai on se bättre folk meininkiä jos pukeutuu jouluna kauniisti, kaunis kattaus, hyvää ruokaa ja kohtuudella juomaa, lahjat näteissä paketeissa ja kiva fiilis. Näin olen aina jouluni viettänyt eikä kyllä olla kuin taviksia.