Surkeat asiakaspalvelijat
Suomessa on ehkä maailman huonoimmat asiakaspalvelijat. Aikakin, että tähän puututaan, ja nuo luuserit heitetään pihalle. Meitä oikealla asentella varustettuja asiakaspalvelijoita on työttömän pilvin pimein. Hyvä Pasi, hyvä Instru! Tuntekoot piston sydämessään jokainen kännykkää takahuoneessa räpläävä työläinen. Sama koskee alaa, kuin alaa.
Kommentit (31)
Jos alkaisin listaamaan kaikki kohtaamiset täysin ammattitaidottomien asiakaspalvelijoiden kanssa, loppuisi serveriltä tila.
Noniin, kylläpä on mieltä ylentävää lukea tällaista, kun viimeiset kaksi viikkoa on tehnyt kuuden päivän viikkoja palvellen Teitä Asiakkaita. Hymyillyt, näyttänyt iloista ja reipasta naamaa, tervehtinyt, kiittänyt, neuvonut, auttanut, opastanut, jutellut niitä näitä, kun asiakas on ollut juttutuulella. Kuunnellut suruja ja murheita ja ilojakin. Lepytellyt joulukireitä tätejä ja setiä. Etsinyt kadonneita lompakkoja, hanskoja ja autonavaimia. Auttanut ostosten pakkaamisessa ja kantamisessa. Laastaroinut yhtä hyllyn kulmaan juossutta muksua ja soittanut ambulanssin huonovointiselle vanhukselle. Ottanut kiltisti vastaan turhanpäiväistä nitinää ja natinaa. Kuunnellut kuinka eräs vanhempi pariskunta moitti nykyajan lapsia (tuli puhe nykykoulusta), sanoivat mm. aivottomiksi. Kyllä loukkasi, toki en sitä näyttänyt. Omat lapset toivat viime viikollakin täysien pisteiden kokeita kotiin allekirjoitettaviksi. Mietin tässä, että mitäs henkilökohtaisia loukkauksia olen viime aikoina kuullut...? Yritän ne tehokkaasti unohtaa, mutta ainakin huomautettiin painosta. Ehkä oli vitsiksi tarkoitettu, mutta joka tapauksessa asiatonta. Tänään ehdin yhdelle tauolle; pissasin ja söin samalla banaania, join pari kupillista vettä. Kesti noin 3 min + siirtymiset taukotiloihin ja takaisin. Kuljin vauhdilla ja varpaisiin tuijottaen, koska tiedän ne tuohtuneet katseet: "siinä se pa*ka myyjä nyt juoksee asiakkaita karkuun".
Huomenna leivon ja siivoan niin pirusti kotona, maanantaina menen töihin ja vielä aattoaamuna hetkeksi, että te muut saatte joulunne järjestettyä. Sitten vihdoinkin vapaata perheen kanssa!
Kiitos.
Siis apkö on työttömänä? Eipä taida kovin kummoinen aspa olla, kun ei kellekään töihin kelpaa.
Vierailija kirjoitti:

Ei kaikki asiakaspalvelijat ole huonoja. Mutta osa on. Miten lapsesi koetulokset muuten tähän liittyvät. Nautitko työstäsi?
Vierailija kirjoitti:
Siis apkö on työttömänä? Eipä taida kovin kummoinen aspa olla, kun ei kellekään töihin kelpaa.
Ap ei tarvitse töitä, kiitos vain. Rahaa on ihan tarpeeksi.
Toivottavasti ainakin Instrusta lähtee asiakaspalvelijan irvikuvat nyt. Hyvä Pasi!
Siinä on asiakkalle ihan tarpeeksi palvelua kun en haistata sille veetä.
Vierailija kirjoitti:
Siinä on asiakkalle ihan tarpeeksi palvelua kun en haistata sille veetä.
Hyvä asenne työhösi. Kerrotko työpaikkasi, kysyn pomoltasi onko samaa mieltä.
Mutku pitää saada vielä kiitosta. Harmi kun se kiitos ei käy maksuvälineenä sitten siellä ripsistudiolla.