Asia jonka olet oppinut elämässä (mutta kukaan ei kertonut sinulle) -ketju

Ei kannata ottaa henkilökohtaisesti kaikkea (tai oikeastaan mitään) naamalle heitettyä ja niskaan syydettyä.

että sitä saa mitä tilaa, ja että ihminen kerää ympärilleen kaltaisiaan ihmisiä.

Olen oppinut, että ihmisiin voi luottaa, ja ihmiset haluavat tehdä toisilleen hyvää ja auttaa toinen toisiaan.

Olen myös oppinut, että on turha odottaa asioiden tapahtuvan itsestään ja on turha uhriutua: omasta elämästä pitää tehdä sellaista kuin itse haluaa, niillä korteilla, jotka on annettu. Eli turha märistä koko ikäänsä, kun ei tullut sitä lottovoittoa, rikas kun voi olla monella tapaa.

noi on hyviä oppeja, mutte eikö teille tosiaan kukaan kertonut tuota lapsena? Mulle opetettiin juuri tuota koko lapsuus ja sittemmin olen saanut vain oppia, ettei se ihan aina pädekään, vaikka usein päteekin.

kun on vaikea lapsuus niin aikuisuus on vielä kamalampaa.

Kun on vaikea lapsuus, niin aikuisena on tilaisuus ottaa siitä opiksi monella tavalla. Osaa välttää samoja virheitä omien lasten kohdalla ja arvostaa tervettä, tasapainoista ja onnellista perhe-elämää.

Kiitos yhden lapsen raskauden ja synnytyksen menetin 2 työtarjousta, yhden ylennyksen (näköjään ainakin 3 vuodeksi vaikka olin kotona vain 1,5 vuotta) ja tulen työpaikallani yhä kohdelluksi b-luokan kansalaisena. Äitiyden myötä en ole enää samalla viivalla miesten kanssa työnhaussa.



Mahdollisuuteni henkisesti tyydyttävään työelämään ovat naiseuden/äitiyden vuoksi aika paljon heikommat kuin typerän sisäsilmäisesti vielä yliopistossa ja urani alkumetreillä luulin.

ovat sosiaalisesti lahjakkaita eivät olekaan aina kivoja ihmisiä. Että hekin voivat olla todella ilkeitä toisille!

noi on hyviä oppeja, mutte eikö teille tosiaan kukaan kertonut tuota lapsena? Mulle opetettiin juuri tuota koko lapsuus ja sittemmin olen saanut vain oppia, ettei se ihan aina pädekään, vaikka usein päteekin.

Mulle ei kerrottu. Lapsuudenkoti oli tosi ankara, oli alkoholismia, väkivaltaa, mielenterveysongelmia ym. Virheitä ei sallittu, täydellinen suorituskaan ei ollut riittävän hyvä.

Niinpä olen aikuisena taistellut eroon sekä perfektionismistani että riippuvaisuudestani. Kuvittelin onneni riippuvan siitä, että mieheni rakastaa ja pysyy rinnallani aina. Rakastaakin, mutta nyt koen pystyväni onneen yksinkin.

Lapsena ja nuorempana olin myös itsekkäämpi kuin nykyään, ajoin omia etujani ja olin ikäänkuin puolustuskannalla jatkuvasti, koska uskoin, että jos en huolehdi omista eduistani, ei niistä huolehdi kukaan. Nyt uskallan ajatella muitakin, ja oma olo on parempi.

niin silti aina paremmin pärjää se, joka jaksaa tuoda sitkeästi itseään esille.

Sossulta saa kivasti tukea.

Tämä on pitänyt paikkansa useammin kuin kerran, sekä hyvässä että pahassa. Eli kannattaa valikoida ajatuksensa tarkkaan.

periaatteessa hyvä koti, mutta perusoppina oli että kiitosta ei tule vaikka miten täydellisesti teet, tai että kaikkia ihmisiä pitää lähtökohtaisesti pelätä ja epäillä. Vasta aikuisena olen oppinut vähemmän kyynistä maailmakatsomusta.

noi on hyviä oppeja, mutte eikö teille tosiaan kukaan kertonut tuota lapsena? Mulle opetettiin juuri tuota koko lapsuus ja sittemmin olen saanut vain oppia, ettei se ihan aina pädekään, vaikka usein päteekin.

Että "yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin"

* Että ei kannata olla pessimistinen. Pessimistisyys ja valittaminen ei hyödytä ketään, se vain leviää kanssaihmisiin. Sen sijaan kannattaa oppia olemaan optimistinen, iloitsemaan pienistä asioista. Myös se leviää ja kaikille tulee hyvä mieli! Omassa kodissani isäni oli optimisti ja äitini pessimisti. Hirveä ero luonteissa!



* Että elämässä voi tosiaan toteuttaa unelmiaan. Mutta haaveisiin ei kannata jäädä, pitää myös olla tekoja ja jos haluaa toteuttaa haaveensa pitää nähdä aikaa ja vaivaa saavuttaakseen haaveensa. Välietapit ovat tärkeitä haaveiden saavuttamiseksi. Esim. minulla oli haaveena oma yritys ja oma kaunis koti. Yrityksen takana on hirveästi työtä, kaikki pieniä vaiheita josta koostuu iso unelma.



* Että omassa kodissa viihtyminen on tärkeää ja jos asuu huonossa paikassa niin voi oikeasti huonosti. Jokaisella paikalla on oma "henkensä". Tämän koin kun asuimme kamalassa talossa kamalassa paikassa. Masennuin ja ahdistuin. Nyt kun olemme muuttaneet olen jälleen oma itseni:).



* Että perhe-elämä ei olekaan niin ruusuista kuin voisi kuvitella. Että pidän enemmän isoista lapsista kuin vauvoista. Vauvat eivät "anna" minulle yhtään mitään:(. Että en pysty elämään pelkästään perheelleni.



* Että Suomen ilmasto on oikeasti aika kamala.



* Että tosi ystäviä on vähän. Useimpien elämä pyöriin vain oman navan ympärillä. MUTTA on niitä tosi ihania ihmisiäkin, niitä jotka ovat aitoja ja avuliaita.

maito saattaa nousta kunnolla rintoihin vasta 4 tai 5 päivän jälkeen synnytyksestä, joten no panic. Kun synnytyksesssä kätilö vihdoin antaa ponnistusluvan, kannattaa pidätellä vielä muutaman supistuksen verran, näin ehkäistään repeämän synty.

* Oman intuition kuunteleminen ja sen mukaan eläminen helpottaa arkisia asioita.



* Vanheneminen on todellakin ihanaa



* Lapset on (mukava/raastava) biologinen harha

Tästä huolimatta olen onnellinen ja optimistinen ihminen. :)

Toiset ovatkin ihan itsekeskeisiä ja rohmuajia, ja täysin moraalittomia.

ettäei mullekaan koskaan opetettu mitään tuollaista. Muta lannistettiin ja alistettiin lapsena, ja isäni sanoin: "lapset ja orjat ovat samanarvoisia, kaikkein alimpina".



Siksi onkin ollut ihana oppia, että suurin osa ihmisistä ei ole sellaisia mulkeroita kuin oma lapsuudenperheeni. Ympärilläni on suuri määrä ihania ihmisiä, ja omasta perheestäni olen voinut tehdäilmapiiriltään just sellaisen, mitä olisin lapsena aina kaivannut.

viesti 31, se ei kyllä ollut sinun kirjoittamasi... Vaikka aika samanlaiselta kuulostaa sinunkin lapsuutesi.

T: oikea 31, myöhemmin vastannut.

periaatteessa hyvä koti, mutta perusoppina oli että kiitosta ei tule vaikka miten täydellisesti teet, tai että kaikkia ihmisiä pitää lähtökohtaisesti pelätä ja epäillä. Vasta aikuisena olen oppinut vähemmän kyynistä maailmakatsomusta.

noi on hyviä oppeja, mutte eikö teille tosiaan kukaan kertonut tuota lapsena? Mulle opetettiin juuri tuota koko lapsuus ja sittemmin olen saanut vain oppia, ettei se ihan aina pädekään, vaikka usein päteekin.

- elämän paras aika alkaa vasta yli 25-vuotiaana.



- lapsi opetti, että elämä voi olla oikeasti rankkaa.



- Mielenterveys on tärkeää ja vaikea säilyttää. Kolmekymppiset ympärillä kilahtelevat kuka milläkin tavalla, monien on vaikea löytää mitään tasapainoa elämäänsä.