Mitä ammatteja arvostat oikeasti?
Juu, juu.... kaikki lässyttää, että arvostavat siivoojaa ja keittäjää ja hoitajia, mutta totuus on, että kun uusilta tuttavuuksilta kysellään ammatteja niin näihin ammatteihin kuulija lisää mielessään keskinkertaisuuden, ehkä vähävaraisuuden ja jollain tavalla heikommat henkiset lahjat.
Jos pitää ottaa kantaa johonkin tärkeään tai valmistella jotain vaikeampia projekteja, niin helposti tulee leimatuksi ammatin perusteella, että on esim. "vain myyjä", "vain avustaja" jne.
Yleisesti jos ihminen kertoo olevansa yritysjohtaja, lääkäri, lentäjä, lakimies tms. hän saa eritavalla arvostusta siihen päiväkotiapulaiseen verrattuna.
Itse olen kyllästynyt että minua dissataan ammattini perusteella (kouluavustaja, kesäisin työtön). Olen jo 50v nainen ja haluan arvostusta.
Ehdottakaa mihin vielä kannattaisi kouluttautua?
Kommentit (72)
Sellaisia, jotka osaavat hommansa. Olipa ammatti melkein mikä hyvänsä. Esimerkiksi nuoria lääkäreitä en arvosta. Minun täytyy potilaana yleensä selittää heille mistä sairaudessani on kyse.
Kaikkia muita, paitsi lääkäreitä.
Tutkija.
Taiteilija.
Ammatissaan aidosti uutta luova ihminen.
Roskakuski, haudankaivaja, talonmies, puhelinvaihteenhoitaja, keittäjä
Kirjaiija (tasokas kauno-)
Kirjailija (tasokas dekkari-)
Kirjailija (tasokas tieto-)
Vasinkin nuoret lääkärit ilkeitä, koppavia yli-ihmisiä.
Oma tarina on tällainen, että olen kookaupan kalastiskillä töissä ja pidän työstäni paljon. Silti osa dissaa, että olen vain kalatiskin nainen, mutta itse pidän työstäni paljon enkä muuten olisi tässä työssä, jos en pitäisi. Silti maksan laskuni ja on oma kämppä. Tosin kaksio, mutta on kohta oma. Olen sellaisesta perheestä ja suvusta, missä kaikki muut on lääkäreitä, tuomareita, kirurgeja ja pari proffaa ja veljeni on patologi. Isäni on oikeustieteen proffa ja äitini on sydänkirurgi. Molemmat on nyt eläkkeellä. Minua ei kiinnostanut ikinä seurata vanhempien ja sukuni jalanjälkiä, koska ei kiinnostanut noi asiat. Omat vanhemmat sanoi aina, että seuraa omaa sydäntä ja teet mikä tuntuu omalta. Me emme vaadi mitään. Veljeni taas seurasi lääketieteessä äitiäni ja on patologi. Häntä kiinnosti aina lapsena ne kirjat mitä kotona oli äitini työn takia.
Sukujuhlissa huomasin sen. Veljeni on patologi ja arvostettu ja minä kalatiskin nainen. Ei minusta oltu kiinnostuttu yhtään, koska toio se kalamuija. Silti joka päivä palvelen kaikkia ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista ja he kysyvät ruokaohjeita minulta ja osaan kertoa. Minun veljeni ei osaa edes tehdä uunikalaa, mutta osaa avaa ihmisen ja selvittää onko rikos tapahtunut tai mihin on kuollut. Kun miettii meidän ammattia, niin luulis patologin osaavan tehdä uunikala. EIkö??.
Olen vain hölmö myyjä, jonka ammattia ei arvosteta, mutta silti annan enemmän iloa ihmisille kuin patologi.
Arvostuksenkipeät ovat kaikkein eniten kiinnostuneita ulkopuolisesta arvostuksesta. Mietityttää muiden status ja palkat jne.
Siinä varmaan taustalla alemmuudentuntoa tai jotain?
Lähihoitajaksi oppisopimuksella tuossa iässä. Jos siis myös haluat töitä. Jos pelkkää arvostusta, niin itse arvostan puukäsitöitä ja kauniita käsintehtyjä metallijuttuja. Eli seppä tai vastaava. Töitä ei vain ole ja yrittäjäura ja osaaminen myy. Täytyy vain oikeasti osata
Vierailija kirjoitti:
Sellaisia, jotka osaavat hommansa. Olipa ammatti melkein mikä hyvänsä. Esimerkiksi nuoria lääkäreitä en arvosta. Minun täytyy potilaana yleensä selittää heille mistä sairaudessani on kyse.
Itse taas saanut yhdeltä vielä opiskelemassa olevalta hoitoa, jota sairauteni erikoislääkärit eivät kahteen vuosikymmeneenkään antaneet. Laittoivat mieluummin makoilemaan sängyn pohjalle toisten rahoilla, kun taas tämä aktiivinen lääkäriopiskelija avasi minulle tien terveyteen.
Opettajia arvostan todella paljon.
Kahden teinin äitini arvostan aivan erityisesti yläkoulujen aineenopettajia.
Kiitos ja kumarrus teille kaikille, valtavan tärkeää työtä teette!