Avautuminen! Elämä on muuttunut vaikeaksi ja ankeaksi Suomessa.
Jäin muutama kuukausi sitten työttömäksi, sitä ennen oli määräaikaista pätkää muutama vuosi, välillä aina hetki työttömyyttä, mutta nyt sitten lopullisesti kenkää kun olisi kai ollut aika vakinaistaa.
Ennen nykyistä työtä tein pitkän uran toisessa työssä, ilman ylenemismahdollisuuksia mutta jatkoin kuitenkin niin kauan kuin mitenkään pystyin, koska pidin työstä. No sitten ei muuta kuin aikuisiällä uuden alan opiskelu, josta luvattiin vakinaista työtä jne, koska suuret ikäluokat. Niin ei käynyt, vaan pelkkää huonosti palkattua pätkää.
Aktiivimalli leikkasi sopivasti jouluksi päivärahaani, vaikka mitään muuta en haluaisi kuin työpaikan. No se ehkä korjautuu vuodenvaihteessa?
Mies tappelee töissä pienestä palkankorotuksesta, jonka tietysti verot tulevat syömään plusmiinusnolla. Samalla kaikki maksut nousevat, osa on jo ihan taivaissa: sähkö, vesi jne. Olemme joutuneet nyt työttömyyteni aikana kajoamaan säästöihin, joilla oli tarkoitus kattaa uuden kodin käsiraha. Niitä säästöjä oli kerätty yli kymmenen vuotta.
Tuntuu että kaikki yrittäminen on turhaa ja valuu hukkaan. Asunnon arvo laskee, mutta samalla eläminen kallistuu. Lapsille haluaisi tarjota enemmän ja siksi emme tingi esimerkiksi harrastusmaksuista, mutta nekin nousevat jatkuvasti.
Suomessa jopa auton omistaminen on luksusta nykyään, saati jossain käyminen. Kurjistaminen tuntuu saavan yhä uusia muotoja, kunnes jäljellä ei ole enää mitään. Meillä ei ole autoa, ei taloa vaan liian pieni asunto, elektroniikka kestää minkä kestää sitten vasta uutta...
Asioita ei voi enää hoitaa kuten ennen, mihinkään ei voi soittaa, ei edes suoraan ihmiselle, joka "hoitaa" asioitasi.
Alan olla todella väsynyt yrittämään ja uskomaan parempaan.
Kommentit (240)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian suuret menot? Asutaan pienessä asunnossa, ei autoa, kuten jo totesin. Ruoka, sähkö, vesi ja muut pakolliset kulut on hilattu ihan tappiin, samaan aikaan kun palkat laahaavat ainakin vuosikymmenen jäljessä.
ApPalkkataso on varmasti alueella ihan käypä. Kulut kannattaa nimenomaan hilata minimiin, ei tappiin. Elätte liian leveästi. Menot pitää suhteuttaa tuloihin, eikä marista ettei tulot riitä.
Ei vaan tuloja pitää lisätä. Se on helpompaakin kuin loputon karsiminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasemmistohallitusten ja feministien syytä tämä kurjuus. Sitä saitte mitä tilasitte kun äänestitte hallituspuolueita. Vain Ps, Kok ja Kd ajavat suomalaisten asiaa.
Ajavat niin kauan kunnes päädyt työttömäksi tai sairastut. Oikeistolaisessa maailmassa on vain menestyjiä. Heikkojen päivien varalle pitää olla säästöjä.
Oikeisto ajaa nimenomaan politiikkaa jossa työpaikat säilyvät suomessa ja kaikille riittäisi töitä varsinkin yksityisellä sektorilla. Vasemmistolainen politiikka taas karkottaa varsinkin miesvaltaiset työt ulkomaille mm. järjettömällä verotuksella ja ilmastopolitiikalla. Vasemmiston äänestäjiä tämä ei tietysti haittaa kun työskentelevät julkisella sektorilla tai elävät sosiaalituilla.
Polkemalla palkkoja ja muistuttamalla pomojen kautta ettei sairastumisia suvaita. Amerikassa jengi joutuu käymään 3-5 eri työpaikassa saadakseen leivän pöytään. Maassa joka on oikeisto-konservatiivinen.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla vaan on liian helppoa.
Ei vaan sinulla.
Et kuulu keskiluokkaan vaan köyhälistöön. Yhäreille erityisesti tämä ei tunnu menevan perille.
Ruoka on Suomessa halpaa, kun tyytyy tavalliseen kotiruokaan.
Matkailu ei ole pakollista.
Menot tulee suhteuttaa tuloihin.
Koskaan ei ole Suomessa ollut näin hyvä elää, kuin nyt. Ei koskaan.
Siksi muutankin täältä pois. En jää kaipaamaan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Ruoka on Suomessa halpaa, kun tyytyy tavalliseen kotiruokaan.
Matkailu ei ole pakollista.
Menot tulee suhteuttaa tuloihin.
Koskaan ei ole Suomessa ollut näin hyvä elää, kuin nyt. Ei koskaan.
Hehee! Kuule jouduin tässä vähän aika sitten nipistämään oikein kunnolla enkä siinä kuussa syönyt mitään muuta kuin kasviksia. Nythän voin taas ostaa sekalaisesti mitä haluan, mutta huomasin tosiaan ettei pakkaskuussa juurikaan herkutella millään lihapaloilla jos pitää säästää.
10 vuotta sitten minunkin palkkani tuntui isolta. Jäi rahaa ostella vaikka mitä kivaa. Nykyisellään hiukan isompi palkkani ei riitä mihinkään. Minun ei pitäisi kuulua köyhälistöön, mutta sellaiseksi olen jäänyt 2600e/kk bruttopalkallani. En todellakaan elä elämää, jossa olisi rahaa käydä kampaajalla, matkustella, syödä ravintolassa. Ei. Minä hihkun onnesta kun löydän halpaa eilisen päivän leipää Lidlin paistopisteeltä. Ehkä sinkkuna tämä palkka riittäisi, mutta lapsiperheelle tulot ovat liian pienet. En oikein voi edes tehdä asialle mitään. Millä rahalla opiskelisin ja mitä? Ei se ole aikuisena niin yksinkertaista. Kun on vakituinen työpaikka ja omistusasunto, niin ei siitä niin vain lähdetä mitään parempaa tavoittelemaan, kun tuskin minusta mihinkään parempaan edes olisi.
Ap, ymmärrän sinua. Itsekin opiskelin "varman ammatin" ja olen tehnyt pelkkää pätkää ja silppua jo yli 10 vuotta. Nytkin mulla on kaksi työtä, jotta saan edes jotenkin siedettävät tulot.
Onnekseni mieheni on ollut hyväpalkkaisessa vakkarityössä jo vuosia. Hänen työnsä on lisääntynyt vuosi vuodelta palkkaan suhteutettuna. Työsuhdetta on heikennetty ja monet yt:t käytynä. Ei ole herkkua hänelläkään.
Lapset onneksi pääsivät homekoulusta eroon aktiivisen vanhempainyhdistyksen ansiosta. Onneksi heillä on mahdollisuus harrastaa. Asumme ahtaasti omistusasunnossa, mutta tunnen vielä ahtaammin ja vuokralla asuvia perheitä. Eli meillä asiat ovat ihan hyvin.
Ei ehkä kannata verrata elintasoaan edellisen sukupolven elintasoon. Heillä oli enimmäkseen vakituiset työsuhteet ja inflaatio maksoi heidän asuntolainansa. Kannattaa verrata sitä edeltävään sukupolveen - heihin verrattuna olemme miljonäärejä!
T. 70-luvulla syntynyt
Vierailija kirjoitti:
Suomi on pilalla!
Työelämän muutos on maailmanlaajuinen ilmiö.
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Mulla ihan eri tilanne, olen sinkku ja töissä, eikä mitään varsinaista hätää tai pulaa ole, mutta kyllä se vähän kyrsii kun ei ole varaa mihinkään luksukseen, matkoihin tms vaikka tekee periaatteessa hyväpalkkaista työtä teknisellä alalla ja on korkeasti koulutettu. Tiedän että jo Keski-Euroopassa, saati Yhdysvalloissa, elintaso olisi jotain ihan muuta. Tykkään Suomesta, olen niin suomalainen epäsosiaalinen jurottaja kun voi olla, enkä haluaisi toisaalta lähteä muualle, mutta jos merkittäviä veron tai veroluontoisten maksujen korotuksia vielä tulee niin voipi olla että häivyn. Alaltani kyllä töitä riittää muualtakin.
Meillä on varmaan eri käsitys luksuksesta, tai sitten asumiskustannuksesi ovat pilvissä, koska itsekin olen sinkku enkä erityisen hyväpalkkainen, mutta minulla olisi halutessani varaa matkustaa, ja pystyn ostamaan mitä haluan. En tosin matkusta koska en tahdo, ja ne "luksukset" mitä ostan koska haluan ovat 50-100 euron kertahankintoja parin kuukauden välein, tai 300-400€ kerran tai kaksi vuodessa.
Asun tosin edullisessa pikkukaupungissa, joten käyttörahaa jää enemmän kuin pk-seudulla asuvalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasemmistohallitusten ja feministien syytä tämä kurjuus. Sitä saitte mitä tilasitte kun äänestitte hallituspuolueita. Vain Ps, Kok ja Kd ajavat suomalaisten asiaa.
Ajavat niin kauan kunnes päädyt työttömäksi tai sairastut. Oikeistolaisessa maailmassa on vain menestyjiä. Heikkojen päivien varalle pitää olla säästöjä.
Oikeisto ajaa nimenomaan politiikkaa jossa työpaikat säilyvät suomessa ja kaikille riittäisi töitä varsinkin yksityisellä sektorilla. Vasemmistolainen politiikka taas karkottaa varsinkin miesvaltaiset työt ulkomaille mm. järjettömällä verotuksella ja ilmastopolitiikalla. Vasemmiston äänestäjiä tämä ei tietysti haittaa kun työskentelevät julkisella sektorilla tai elävät sosiaalituilla.
Polkemalla palkkoja ja muistuttamalla pomojen kautta ettei sairastumisia suvaita. Amerikassa jengi joutuu käymään 3-5 eri työpaikassa saadakseen leivän pöytään. Maassa joka on oikeisto-konservatiivinen.
4.9 percent of workers held more than one job at the same time in 2017
https://www.bls.gov/opub/ted/2018/4-point-9-percent-of-workers-held-mor…

Oikeistolle ei tule siltikään antaa koskaan jalansijaa. Keskusta taisi vilauttaa viime kaudella niinkin hassun hauskaa ideaa kuin terveysalan yksityistämistä joka (onneksi) jäi. Kokoomus olisi varmasti tykännyt hyvää :)
Minun vanhemmillani oli 80-luvulla varaa ostaa uusi rivitalokolmio. Toinen oli apuhoitaja ja toinen elektroniikka-asentaja. Lama ei koskettanut heitä mitenkään, vaan sain vaatteeni uusina ja välillä myös matkusteltiin. Auto oli uudehko. Ala-asteeni oli kävelymatkan päässä, vaikka olin painotetussa opetuksessa. Koulun yhteydessä oli hammashoitola ja neuvola. Lääkäriin sai ajan kun sen tarvitsi. Naapurissa oli kunnan maksama kodinhoitaja auttamassa muutaman kuukauden, kun perheen äidille tehtiin iso leikkaus.
Entäs nyt? Ensiasuntoon vaaditaan kymmenien tuhansien eurojen käsiraha. Teoriassa se on aivan oikein, mutta käytännössä nuoret eivät saa sitä summaa säästettyä ilman apua, sillä eläminen maksaa niin paljon. Mieheni veroprosentti on 29.7, omani on 24. Asumiseen menee kolmasosa tällä hetkellä, ja se on paremmin kuin monella muulla, mutta meillä on kolme lasta. Kaikilla on yksi ilmainen harrastus ja yksi maksullinen. Tukiverkkoja ei ole. Hammaslääkärit, neuvolat, terveysasemat, kaikki on keskitetty eikä aikoja ole antaa ennen kuin kuukausien päähän. Yksityinen maksaa yli sata euroa/kerta.
Yritä tässä sitten. Me kyllä pärjätään nyt, mutta takaraivoon on hiipinyt valtava MITÄ JOS-pelko. Uskallan väittää, ettei sellaista ollut vanhemmillani, tai isovanhemmillani sodasta huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Ruoka on Suomessa halpaa, kun tyytyy tavalliseen kotiruokaan.
Matkailu ei ole pakollista.
Menot tulee suhteuttaa tuloihin.
Koskaan ei ole Suomessa ollut näin hyvä elää, kuin nyt. Ei koskaan.
Kasarille asti oli vielä hyvin. Jokainen joka halusi töitä sai niitä. Sitten kun tuli ns. pääomien vapauttaminen niin melkein heti tulikin ysärin lama. Sieltä asti on työttömyys pysynyt korkeana. Pätkätyöt on syy miksei uskalleta ottaa asuntolainaa ja tehdä lapsia. Työttömälle varsinkin tuo neuvosi menojen suhtauttamisesta tuloihin kuulostaa vttuilulta. Ruuan hinta on taas nousemassa. Pitää alkaa opettelemaan elämään syömättä.
Kannattaa ostaa niin paljon kuin pystyy ulkomailta ja antaa tämän yhteiskunnan romahtaa. Kun yhteiskunta romahtaa, on sitten kaikille tekemistä. Tämä on valitettavasti ainoa tapa korjata valuvikainen järjestelmä.
Ap kiteytti nykymaailman menon joka mm. aiheutti Ranskassa ne Keltaliivikahinat. Keskiluokka köyhistyy, köyhien luokka paisuu ja entistä pienemmällä määrällä ihmisiä on ostovoimaa. Rikkaat kaapii kermat päältä itselleen samalla kun kansa vajoaa yhä syvemmäs.